2 René Girard ja pyhitetty väkivalta

René  Girard syntyi joulupäivänä Avignonissa, Ranskassa 1923. Hän oli viisilapsisen perheen toiseksi vanhin. Muinaishistoriaa tutkiva isä oli paikallisen kirjaston, museon ja ranskan suurimman keskiaikaisen linnan kuraattori. Sosialistina hän suhtautui kirkkoon ja pappeihin vihamielisesti. Hän kuitenkin nai porvarikodin konservatiivisen ja hartaan katolisen tyttären. Tämä yhdistelmä oli siihen aikaan aika tavallinen. Se myös takasi Renélle tarpeeksi monipuolisen kulttuurikasvatuksen, kun kummatkin vanhemmat yrittivät vaikuttaa lastensa ajattelumaailmaan.

René  pitää lapsuuttaan onnellisena ja turvallisena. 9-vuotiaana hän lukee lasten version Cervantesin Don Quijoten, josta myöhemmin oli tuleva hänen akateemisen uransa tärkeimpiä virikkeen antajia. 12-vuotiaana hän lakkasi käymästä kirkossa. Samaan aikaan hänet potkittiin ulos lyseosta huonon käytöksen tähden. Mitään sen radikaalimpaa hänen nuoruudessaan ei sitten tapahtunutkaan. René  valmistui yliopistosta keskiajan olojen tuntijana, mutta ei omasta mielestään silti oppinut juuri mitään tärkeää. Kaiken todella merkittävän hän oppi omien yksityisten lukuharrastustensa kautta.[1]

24-vuotiaana hänelle tarjoutui mahdollisuus elää Amerikassa vuoden. Sinne hän jäi ja siellä hän suoritti väitöskirjansa historiasta. Vaikka Girard loi akateemista uraansa Amerikassa, hän kirjoitti kaikki kirjansa ranskaksi ja tuli kotimaassaan paljon tunnetummaksi kulttuurivaikuttajaksi kuin Amerikassa.

Girardin uteliaisuus ei totellut akateemisia reviirisääntöjä. Novellistien kirjoituksista tehdyt oivallukset houkuttelivat hänet tutkimaan ensin kreikan ja sitten muun maailman mytologiaa, Sitä kautta hänen tutkimuksensa johtivat ihmiskunnan alkutarinoihin, ihmiskunnaksi ja yksilöksi tulemisen vaiheisiin. Sieltä tie johti yllättäen Vanhan ja Uuden Testamentin kautta takaisin keskiaikaan ja tämän päivän tieteisiin, filosofiaan, politiikkaan ja globaaliseen talouteen. Matkan varrella hänestä oli tullut kulttuuriantropologi, teologi, filosofi, sosiologi, psykologi ja viittä vaille terapeutti.

Hän seisoo kahdella jalalla postmodernissa maailmassa. Hän vie Derridan esittämän dekonstruktion pidemmälle kuin kukaan olisi odottanut. Samalla hän kytkee raamatullisen maailman tähän päivään tavalla jota kukaan ei ole Kierkegaardin jälkeen kyennyt tekemään.

Tätä yleissivistynyttä renessanssimiestä minä hänessä ihailenkin. Hän on rohjennut esittää uusia oletuksia ihmiskunnan alkuhistoriasta, riisunut tunnetuimmat myytit väkivaltaisiin alkutekijöihinsä ja uskaltanut lukea Raamattua myyttisen väkivallan jatkajana ja samalla sen todellisen sisällön paljastajana.

Tässä prosessissa hän tulee tutkimuskohteensa käännyttämäksi. Tapakatolinen Girard vaikuttuu evankeliumien valovoimasta niin syvästi että tunnustautuu avoimesti kristityksi. Se häiritsi monia. Viimeistään sen kautta hänestä tuli Ranskan älymystön musta lammas. Hän kertoo hieman rasittuneensa siitä että:

”Ihmiset hyppäävät tieteellisestä hypoteesisteni siihen mitä olettavat ideologiseksi ja uskonnolliseksi vakaumuksekseni ja päättelevät automaattisesti että ensimmäinen on seurausta jälkimmäisestä. Olen täysin tietoinen siitä että tämä väärinkäsitys on väistämätön ja se tulee säilymään vielä jonkun aikaa, mutta ei loputtomasti.”[2]

Girard ei, monen ranskalaisen kollegansa tai Heideggerin Freudin ja Jungin lailla, rakentanut minkäänlaista älymystöhovia ympärilleen. Hänen teoriastaan kiinnostuneet eri alojen asiantuntijat perustivat 1990 poikkitieteellisen The Colloquium on Violence and Religion,[3] COV&R joka kokoaa vuosittain vuoroin Euroopassa ja Amerikassa satoja asiantuntijoita pitämään seminaareja Girardin teorioiden erilaisista sovellutuksista. Hän ei ole millään tavalla puuttunut järjestön hallinnointiin tai yrittänyt ohjata symposiumien ohjelmaa, vaan osallistuu niihin yhtenä muista ja on avoimessa dialogissa kaikkien kanssa. Niissä puitteissa olen tavannut hänet pari kertaa ja havainnut hänet helposti lähestyttäväksi, huumorintajuiseksi ja itseironiaan kykeneväksi mieheksi. Ikä, kokemus, kotkan kasvot ja loistava argumentointitaito antavat hänelle rosoista auktoriteettia, jota hän käyttää hyvin lempeästi.

Ulkoisesti Girard on elänyt perusturvallisen akateemisen uran vailla mitään dramatiikkaa. Hän on ollut naimisissa saman naisen kanssa yli puoli vuosisataa. Heillä on kolme lasta ja ainakin seitsemän lasten lasta. Hän on noussut puoli neljältä, työskennellyt toimistossaan puolenpäivään asti ja tehnyt opetustyötä iltapäivisin eläköitymiseensä asti 1995. Senkin jälkeen hän on jatkanut työtään tutkijana, kirjailijana ja luennoitsijana. Henkisesti ja älyllisesti hän on elänyt suurten murrosten läpi ja saanut vaikutteita monelta suunnalta antautumatta yhdenkään älyllisen muotivirtauksen vietäväksi.

Girard on kasvanut Ranskan kriittisen filosofian ruusunpiikkien seassa ja tuntee eurooppalaisen filosofian varsin hyvin. Raskaimmin hän arvostelee oman älyllisen taustansa ylimielistä ateismia, Nietzschestä Heideggeriin ja sieltä Derridaan. Yhteiskuntatieteiden kannalta häntä voi pitää postmodernistisena radikaalina. Mutta teologisesti hän ilman muuta joutuu konservatiivisten radikaalien joukkoon. Freudin kanssa Girardin kiistelee koko ajan vaikka tämä olikin hänen mielestään monessa asiassa oikeilla jäljillä. Girard kuitenkin arvostelee Ranskassa pitkään pönkitettyä Freudin perintöä rohkeammin kuin kukaan aikalaisistaan. Hän kiistelee myös Lévi-Straussin ja strukturalismin kanssa. Ranskalaisten dekonstruktionalistien ja postmodernien kanssa hän vetää kissan häntää, samalla kun on ristiriidassa melkein kaiken poliittisesti korrektin kanssa.

[1] Girard René. Evolution and Conversion. s. 17, 18, 24.

[2] Girard René. The double Business Bound. Essays on Literature, Mimesis and Anthropology. s. 215.

[3] Järjestö on julkaissut vuosittaista journalia Contagion, journal of Violence, Mimesis and Culture, vuodesta 1994.