« »

Haluamisen historiaa

2 kommenttia Kirjoitettu helmikuu 15, 2009 Muokattu tammikuu 10, 2016

…mutta pelkkä tietoisuus siitä, että hän miellytti jotakuta tuntematonta, vihattavaa miestä, teki hänet minulle kiihkeän haluamisen arvoiseksi.

Mika Waltari [1]

Siitä lähtien kun Paavali määritteli halun ja himon ihmisen perusongelmaksi,[2] länsimainen kulttuuri on pitänyt halua keskeisenä itseymmärryksen ulottuvuutena. Kirkkoisä Augustinus piti halua oppaana ihmisen suhteessa Jumalaan. Hegel oli ensimmäinen modernin ajan filosofeista joka teki halusta keskeisen osan tietoisuuden filosofiaansa. Freud puhui halusta viettipohjaisena toimintana piti niiden torjuntaa vaarallisena. Freudin vaikutuksesta haluja alettiin pitää autonomisen yksilöllisyyden tärkeänä ilmauksena

Toisen maailmansodan jälkeen ranskalaiset filosofit ovat paljonkin askarrelleet haluamisen ongelman kanssa. He ovat nähneet että mitä enemmän saavuttamattomia halun kohteita ihmisille tarjotaan, sitä ongelmallisemmaksi haluaminen muodostuu. Sartrelle haluaminen oli suuri eksistentiaalinen ongelma ja päätyi kutsumaan ihmistä turhaksi intohimoksi.  Jacques Lacan kuvaili halua vääristymäksi joka kasvaa normaalin ruokahalun ja rajattoman rakastetuksi tulemisen vaatimuksen välisestä epäsuhdasta. Maurice Blanchot ja George Bataille puhuvat ihmiselon olennaisesta absurditeetista, joka ei koskaan voi löytää tyydytystä tai täyttymystä.[3]

Tätä taustaa vastaan myös René  Girard alkoi kiinnostua halusta. Koska hän ei ollut filosofi vaan kirjallisuuskriitikko, hän alkoi tutkia haluamisen dynamiikkaa kirjallisuuden kautta. Ensimmäiset oivallukset hän teki novellistien kautta. Cervantesin Don Quijote, Feodor Dostojevski, Marcel Proust ja Shakespeare auttoivat häntä huomaamaan kuinka halu syntyy toisen haluamisen kautta.

Novellistit kuvaavat haluamista, jossa tärkeintä ei ole halutun saavuttaminen vaan samaa haluavan voittaminen. Tämä tekee haluamisesta toivottoman taistelun, jossa täyttymyskin jättää mielen tyhjäksi ja tyydyttämättömäksi.[4]

Girardia alkoi kiinnostaa halun historia. Minkälainen haluaminen on kyennyt sekä luomaan että tuhoamaan suuria kulttuureja. Mikä on se haluamisen tapa joka rakentaa ja muokkaa yksilön identiteettiä, mutta pystyy sn myös hajottamaan ja saattamaan sen äärimmäiseen hajoamisen tilaan.


[1]Waltari, Mika, Kuun maisema, WSOY 1989, s. 255.

[2] ”Mitä meidän on siis sanottava? Onko laki syntiä? Ei toki. Mutta vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin. Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: ”Älä himoitse.»” (Room. 7:7)

[3] Webb. The self betveen. s. 226.

[4] Gebauer Gunter and Wolf Christoph. Mimesis. s. 234

Avainsanat: , , , , , , ,
« »

2 Kommenttia

  1. Isä Pekka O. M. Leivo
    Kirjoitettu maaliskuu 23, 2009 kello 00:21 | Suora linkki kommenttiin

    Koin tässä mielettömän valaistumisen. Kävin aikani hyvin pitkiä ja antoisia keskusteluja ystäväni kanssa, joka kääntyi buddhalaisuuteen hyvin kokonaisvaltaisesti. Luin silloin paljon buddhalaisuudesta ja sen keskeisistä opetuksista. Keskeisin opetus liittyy juuri tuohon haluamiseen, minkä sammuminen on oleellinen tavoite. Itse en ole pystynyt vielä haluamaan riittävästi halun sammuttamista. Ajattelen, että haluamisella on hyvin tärkeä tarkoitus ihmiselämässä, ja jos sen sammuttaa ja ottaa hallintaansa, niin tuleeko mahdollisesti tilanteita, joissa halu olisi oleellisen tärkeä, jotta saan aikaiseksi jotain hyvin tärkeää.

    Nyt tuossa sinun tekstissäsi oli seuraava pätkä: ”Tämä tekee haluamisesta toivottoman taistelun, jossa täyttymyskin jättää mielen tyhjäksi ja tyydyttämättömäksi.[4]” Buddhalaisuudessa pyritään siihen, että haluaminen loppuu. Eräs tapa saavuttaa tämä on mielen tyhjentäminen sitä hallitsevista ajatusrakennelmista ja tavoitteista eri toimien kautta. Olen ajatellut, että se on täysin mahdotonta minkään harjoitteen kautta, ja nyt tuo tekstissäsi ollut lausahdus sai ajattelemaan, että mitä kautta se oli Buddhalle itselleen mahdollista. Sitä kautta, että hän halusi yltäkylläisyyttä – ja koki sen täyteydessään. Hän halusi askeesia – ja koki sen täyteydessään. Hän siis antoi halunsa ohjata itseään äärimmäisyyksiin ja sitä kautta halunsa täyttymykseen, mikä kuitenkin jätti hänen mielensä tyhjäksi ja täyttymättömäksi. Hän ei kummastakaan löytänyt etsimäänsä, mutta äärimmilleen viety etsiminen ja löydetyn aiheuttama pettymys eivät jättäneet hänelle mitään jäljelle. Hänelle jäi tyhjä mutta rauhallinen olo, koska hänellä ei ollut enää halua vetämässä häntä mihinkään suuntaan, koska hän oli ne kokenut.

    Nyt sitten kun tästä lopputuloksena syntyneestä kokemuksesta käsin muodostetaan oppi, niin sehän on sitten se, että halu pitää saada sammumaan jotta löytää rauhan. Buddhan kultainen keskitie (ei äärimmäistä ylellisyyttä, ei äärimmäistä askeesia) on hyvä ajatus, mutta eihän se voi olla mahdolllinen muille kuin niille, joiden halu äärimmäisyyksille sammuu niiden tyhjäksi jättävän kokemisen kautta. Vasta täyttynyt ja tyhjäksi jättänyt halu vapauttaa tyytymään vähempään, kuin mitä aiemmin halusi.

    En tiedä miten ne ajatukset tuonne lähtivät laukkaamaan. Itselleni tuo kuitenkin puhui siitä, että Buddhan valaistuminen oli lähinnä vain pettyminen siihen, että hän ei pystynyt löytämään sisäiseen kaipuuseensa tyydytystä mistään, mikä oli inhimillisesti mahdollista saavuttaa, ja antoi sitten sille kyyniselle pettymyksen aiheuttamalle tyhjyydentunteelleen nimen ”tavoiteltava rauhallisuus”. Kuitenkaan sen saavuttaminen ei oikeasti ole suinkaan tavoiteltava tila ja se on kaiken lisäksi saavutettavissa oikeasti vain sen kautta, että saavuttaa haluamansa ja pettyy siihen.

    Buddhalaisuuden opetus persoonallisuuden pysymättömyydestä tulee myös ymmärrettäväksi edellisen kautta. Raamatussa Saarnaaja oli kokenut ehkä vain tuon halun täyttämisen äärimmäisen ylellisyyspuolen, mutta hän ei ollut antanut sen tuottaman tyhjältä tuntuneen pettymyksen nihiloida persoonallisuuden merkitystä. Hänelle persoonana oli edelleen tärkeää pysyä, kunhan oppi elämään Jumalalle. Buddha ei tuntenut Jumalaa, joten hän ei nähnyt enää olevan ketään, kenelle hänen persoonansa säilymisellä olisi ollut merkitystä sen jälkeen, kun hän oli itse pettynyt persoonaansa haluineen.

  2. päpä
    Kirjoitettu huhtikuu 22, 2009 kello 21:47 | Suora linkki kommenttiin

    Ajatukseni tässä eivät ole kovin syvällistä laatua vaan suomenkielistä sanahelinää. olenpahan usein kumminkin tullut miettineeksi haluamisen ja tahtomisen välistä eroa. perehtynyt en asiaan ole mutta ehkä tässä joku voisi minulle asiaa jopa valaista. Haluamisessa on mielestäni ikäänkuin halajamisen kaltaista, ehkä tuota em. viettipohjaistakin laatua. Siinä on käsien ojentelua ja toivomista, toiveikkuutta. Usein haluaminen ja tahtominen käsitetään synonyymeinä ja joissakin asiayhteyksissä ne sitä lienevätkin. Mutta jos Jumala on istuttanut ihmiseen tahdon, onko tämä kuitenkin se ydinkysymys, moraalinen kulminaatiopiste jossain ihmisen ytimessä, missä Jumala tunnistaa ihmisen mielen ja sydämen perusvalinnat? Ja edustaako haluaminen sittenkin vain vähäistä tahtomista, paljoa toivomista, haaveilemista, tunteilua, ehkä haihatteluakin ja vähän lapsellista inttämistä? Paavali teki sitä mitä ei tahtonut eikä tehnyt sitä mitä tahtoi. Tekikö hän myös sitä mitä ei halunnut eikä halunnut sitä mitä teki?

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 3 kuukautta sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 3 kuukautta sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 3 kuukautta sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0186408