« »

Mimeettinen identiteetti

6 kommenttia Kirjoitettu helmikuu 15, 2009 Muokattu tammikuu 10, 2016

Teoria mimeettisestä halusta on realistinen selitys sille miksi ihmiset eivät pysty olemaan realistisia. René  Girard.[1]

Huomatkaa hyvä ruhtinas, että mikään ei ole loukkaavampaa meidän aikanamme ja meidän sukupolvellemme kuin sanoa miehen olevan vailla omaperäisyyttä. Fedor Dostojevski[2]

Matkimalla muiden tapaa säilyä ruumiillisesti hengissä kokoamme samalla minuutemme ja identiteettimme palikoita. Pohjimmiltaan on kysymys identiteetin ja autonomisen minuuden puutteesta.[3] Minä en ole mitään enkä kukaan, ellen tule jonkun kaltaiseksi – ja erotu jostain toisesta.

Traagisen esimerkin tästä ihmisyyden myötäsyntyisestä tyhjyydestä tai ei olemisesta löydämme niin kutsutuista eläinlapsista. Romuluksen ja Remuksen jälkeen löytyy hyvin dokumentoituja esimerkkejä lapsista jotka esiverbaalisessa iässä ovat joutuneet tai päässeet susien, leijonien tai apinoiden hoivattaviksi. Muistan 80-luvulla nähneeni dokumentin intialaisesta lapsesta, joka vasta teini-ikäisenä löydettiin apinaperheen jäsenenä. Hän oli dokumenttia tehtäessä ollut jo joitakin vuosia sijoitusperheen hoidossa. Hän oli oppinut kävelemään kahdella jalalla ja syömään ruokailuvälineillä silloin kun muu perhe oli läsnä. Muulloin hän konttasi ja söi käsillään. Vahvin muisto dokumentista kuitenkin on se, että hän ei enää oppinut puhumaan, eikä silmäkontaktinkaan kautta tullut sellaista oloa että siellä ”olisi ketään kotona.” Hän oli vailla olennaista ihmisyyttä, koska oli ratkaisevan mimeettisen oppimisvaiheen elänyt jäljentämällä vain eläinten tapaa olla, kommunikoida ja tyydyttää biologisia tarpeitaan. Hän ei ollut saanut tietoista minuuttaan toisen ihmisen kautta. Siihen varattujen kehitysvuosien jälkeen se näytti jääneen lopullisesti saavuttamattomaksi tavoitteeksi.

Toisen esimerkin löysin internetistä, jonne on kerätty lukuisia vastaavia kertomuksia. 1920-luvulla Intiassa löydettiin Amala ja Kamala. He olivat löydettäessä kahdeksan vanhoja. Nuorempi kuoli pian ”pelastumisensa” jälkeen, mutta vanhempi eli vielä kymmenen vuotta. Tytöt olivat elintavoiltaan kuin susia, etenivät neljällä jalalla, söivät raakaa lihaa, eivät puhuneet, viihtyivät paremmin koirien kuin ihmisten kanssa ja olivat kasvonilmeiltään ilmeettömiä. Löydettäessä tytöt olivat erinomaisessa fyysisessä kunnossa, mutta ero susiyhteisöstä aiheutti kummallekin syvän depression, joka johti toisen kuolemaan. Vanhempi tyttö eli ihmisten parissa kymmenen vuotta, mutta ei oppinut puhumaan muutamia kymmeniä sanoja enempää. Ihmislapsella on vain rajallinen aika jolloin puheen oppiminen on mahdollista. Jos hän viettää tämän herkistymisajan vailla verbaalista kommunikaatiota ja inhimillistä vuorovaikutusta, on sen omaksuminen myöhemmin lähes mahdotonta.

Tietenkin annamme jokaiselle lapselle ihmisarvon ja identiteetin. Tietenkin tunnemme oman lapsemme nimeltä. Häntä rakastaville lapsi on sinä eikä se, riippumatta hän kyvystään myöhemmin oppia tiedostamaan itseään tai kommunikoida muiden kanssa. Silti näyttää siltä että jokaisessa lapsessa on vain ihmisyyden mahdollisuus. Se mitä tästä mahdollisuudesta tulee, riippuu siitä löytääkö hän identiteettinsä suhteessa toisiin ihmisiin, löytääkö hän minuutensa suhteessa sinuun. Ihmissuvun kehtoalueilla tämä on tiedetty jo ties kuinka kauan. Ikivanha Afrikkalainen sananlasku sanoo: ”Minä olen koska sinä olet.”

Voiko ihmisyytemme todellakin olla niin hauraan langan varassa? Mitätöityykö Homo Sapiensin vuosituhansien kehitys kerralla, jos lapsi joutuu esiverbaalisessa iässä niiden huostaan, joista on kehittynyt? Onko se mitä yksilöllisyydeksi ja identiteetiksi kutsutaan todellakin sen varassa että saamme matkia niitä, jotka ovat yksilöllisyytensä saaneet matkimalla muita? Ajatus tuntuu huikealta. Olenko minä minä, vain sen kautta, että olen alkanut mallintaa muita, jotka ovat löytäneet minuutensa seuraamalla muita? Eikö minulla ole mitään sisäsyntyistä minuutta, jota en ole keneltäkään muulta saanut? Onko minuuteni ja identiteettini on muiden kautta saatu ominaisuus tai olemisen muoto?

Jos näin on, miksi ajatuksen pitäisi edes järkyttää ketään?

Ehkä minä tulen minuksi vasta kun joku katsoo minua sellaisena. Ehkä opin huomaamaan itseni vasta kun joku muu on sen tehnyt. Myöhemmin voin oppia jopa rakastamaan itseäni niin kuin minua on rakastettu.

Vaikka olemme identiteettimme juuria myöten mimeettisiä, koko prosessi toimii yleensä tiedostamattomasti,  tai pikemminkin myöntämättömästi – emme vain halua myöntää kuinka perusteellisesti olemme muista riippuvaisia. Siksi voimme piilottaa halujemme jäljittelyn kohteen jopa itseltämme. Tänä päivänä niin kuuluukin tehdä, koska jäljittelijäksi paljastuminen jotenkin syö yksilöllisyytemme uskottavuutta. Toisin kuin ennen taitelijat eivät enää luo uskottavuuttaan tunnustautumalla johonkin koulukuntaan. Nyt luovien ihmisten tulee kilpailla toisten kanssa siitä kuinka muita jäljittelemättömiä osaamme olla.

Girardin teoria ei millään tavalla imartele autenttisen ja itseriittoisen minuuden hohdossa elävää modernia yksilöä, oman tiensä kulkijaa, oman sydämensä seuraajaa ja omien tunteidensa kuuntelijaa joka psykologisesti valaistuneena yrittää siivota lahkeistaan viimeisetkin läheisriippuvuuden rippeet.


[1] Girard. Dostoevsky. s. 150.

[2] Fedor Dostojevski, Idiootti, Karisto oy 2004, s. 170.

[3] Reineke. Sacrificed Lifes. s 74.

Avainsanat: , , , , , , ,
« »

6 Kommenttia

  1. Simiko
    Kirjoitettu maaliskuu 14, 2009 kello 18:01 | Suora linkki kommenttiin

    Ehkä minä tulen minuksi vasta kun joku katsoo minua sellaisena, kuin olen. Myöhemmin voin oppia jopa rakastamaan itseäni niin kuin minua on rakastettu. Kiitos Daniel <3

  2. Eppu
    Kirjoitettu maaliskuu 17, 2009 kello 12:23 | Suora linkki kommenttiin

    Moikka Daniel, luen tekstejäsi mielenkiinnolla, kirjoituksesi/ esimerkkisi tästä ihmisyyden myötäsyntyisestä tyhjyydestä kolahti minuun kybällä. Eläinten parissa kasvaneiden lasten kasvu
    eläinten kaltaiseksi oli minullekin riittävän suuri esimerkki, että oikeasti uskon lapsuuden rajojen rikkomisen aiheuttavan sen rajattomuuden/sulkeutuneisuuden jollainen olen ollut. Rakastamisen ja luottamisen vaikeus juontaa juurensa noista ajoista, ei mulla ole juurikaan ystäviä ollut, koska en ole ketään halunnut laskea lähelleni. Se, että isäni rikkomalla minua lapsena, sai hallintavallan minuun-muutti sisääni asumaan-ohjasi ajatusmaailmaani-isän hyvinvointi oli minulle aina tärkeämpää kuin minä itse(40v). Ajattelen nyt, että mitäpä minä lapsena olisin asialle osannut tehdäkään, mutta en enää syytä itseäni siitä että olin tuon riippuvuuden alla 40v. Tuo kaikki on mennyttä, mutta välillä tuntuu, etten pääse isästä irti millään.
    Kiitos tuosta esimerkistä, mulle se antoi lisäymärrystä itseäni kohtaan.
    Tää komentti on Daniel vaan sulle ei yleiseen jakoon.
    Voi Hyvin
    Lämmöllä
    Eppu

  3. Isä Pekka O. M. Leivo
    Kirjoitettu maaliskuu 23, 2009 kello 14:49 | Suora linkki kommenttiin

    Seura siis todella tekee kaltaisekseen. Jos haluan siis tulla jonkinlaiseksi, minun tulee hakeutua seuraan, joka vaikuttaa minussa muutoksen, ja välttää seuraa, joka estää muutoksen tapahtumisen. Todella hurjaa! Vielä kun ottaa huomioon mikä ikävaihe soveltuu minkäkin taidon oppimiselle, niin ei muuta kuin räätälöimään omille lapsille sopiva seurapakettisuunnitelma.

    Jälleen hirvittää mihin ihmiset saattavat käyttää tätäkin tietoa. Natsien hirmutöiden mahdollisuus tulee ymmärrettäväksi tuon ryhmädynamiikan kautta. Vaikka olen aiemmin lukenut ympäristön ja yhteisön vaikutuksesta yksilöön, niin nyt lukemani antaa tilaa sille näkemykselle, että ihminen on kuin sen armoilla, missä seurassa hän liikkuu ja kasvaa. Moraalinen vastuukysymys tulee aika hankalaksi, ja odotan, milloin tulee ensimmäinen pelkällä mimesiksellä perusteltu oikeuden päätös terveen ihmisen syyntakeettomuudesta rikokseen.

  4. Aito pinaatti
    Kirjoitettu heinäkuu 30, 2009 kello 13:12 | Suora linkki kommenttiin

    Näyttää, ikävä kyllä, tuo Amalan ja Kamalan tapaus olevan vielä kimurantimpi:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Amala_and_Kamala

    Tämä ei vaikuta itse käsiteltävään teoriaan, mutta näyttäisi olevan
    epäonnisen huono esimerkki juuri tuo kyseinen tapaus.

    • Kirjoitettu heinäkuu 31, 2009 kello 00:36 | Suora linkki kommenttiin

      Kiitos kun korjasit virheeni. Tärkeää että löytyy ihmisiä jotka viitsivät tarkistaa yksityiskohtia. Tuota kirjoittaessani tapaus vaikutti vielä luotettavalta.
      Jatkan artikkelien syöttämistä vasta muutaman viikon päästä. Kesän kiireet teettävät paljon fyysistä työtä, enkä illalla jaksa enää kirjoittaa. Tervetuloa elojuhliin 8.8, tai koko viikonlopuksi. Sydään kokonainen sika, jammaillaa, tanssitaan ja kohdataan.

  5. Lassi
    Kirjoitettu tammikuu 18, 2012 kello 12:51 | Suora linkki kommenttiin

    Hei,
    Kiitos mielenkiintoisesta blogista. Jäin tässä miettimään Girardin suhdetta behaviorismiin ja ylipäätään empiristiseen ihmiskuvaan, jonka klassinen muotoilu löytyy Locken tabula rasa -näkemyksestä.

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 3 kuukautta sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0186013