Teoblogi

En voinut käsittää, miten en tähän asti ollut kiinnittänyt suurempaa huomiota Miriamiin,… Olin ilmeisesti aivan arvostelukyvytön ja sokea, kun en osannut antaa arvoa Miriamille ennen kuin kaikki muut osoittivat innostuneesti hänelle suosiotaan. Mika Waltari[1]

Aikuisina olemme oppineet monimutkaiset tavan pitää piilossa keskinäisen matkimisen ja siitä seuraan kilpailun ainakin kaikkein helpoimmin tunnistettavat ja brutaalimmat muodot. Varomme tarkasti sellaisia hankintoja tai sellaista käytöstä joka liian ilmeisellä tavalla muistuttaisi kenenkään imitoimista.[2] Muiden aikuisten lailla olemme oppineet häpeämään kaikenlaista matkimista.

Silti mainostajatkin ovat oppineet näkemään lävitsemme. Varsinkin statusta nostavia tuotteita myydään avoimesti vetoamalla kateuteen. Automainokset vetoavat avoimesti uuden mallin kykyyn herättää naapurin kateutta. Samalla reality-sarjat tekevät arjestamme liiankin kiusallista viihdettä. Kollektiivinen ulosäänestäminen vetoaa muka taakse jätetyn uhrikulttuurin verenhimoisiin tapoihin. Mitä enemmän arkemme alkaa taas paljastua Selviytyjien tai Big Brotherin kaltaiseksi, sitä varmemmin tuollaiset tuo formaatti tulee häviämään ruudusta. Ne säilyttävät suosionsa vain niin kauan kun suuri yleisö voi vielä kuvitella itse olevansa toisenlainen.

Toistensa haluja matkivien aikuisten välinen kilpailu peitetään lipevien kohteliaisuuksien ja sivistyneiden köytössääntöjen alle. Teemme sitä niin tehokkaasti että siitäkin tulee herkästi kilpailutanner. Samaa haluavat kilpailijat alkavat kilpailla siitäkin kumpi pystyy olemaan reilumpi ja jalomielisempi kilpailijaansa kohtaan. Tällainen kilpailu saa sivusta katsojan näkökulmasta usein suorastaan koomiset muodot. Silti paperinohuen sivistyksen alle piilotettu todellisuus on kaikkea muuta kuin koominen. Sivistys on valjastettu keskinäisen vertailun ja kilpailun julmien lopputulosten verhoksi.

Etelän rantabulevardien ruokaravintoloiden sisäänheittäjien tärkeimmät hetket ovat alkuillasta. He tietävät turistien seuraavan mimesiksen yksinkertaisinta sääntöä: He etsivät kaikkein haluttavimmat ravintolan ja löytävät sen sieltä mistä muutkin. Täytyy vain saada se ensimmäinen pariskunta tekemään löytö muiden puolesta.

Jeesus käytti samaa dynamiikkaa toisinpäin. Hän kiinnitti niin paljon huomiota siihen, joka ensimmäisenä heittäisi kiven, että kaikki kivet jäivät maahan. Jos ensimmäinen olisi heittänyt, loputkin olisivat lentäneet perässä. Mutta mimeettisen mallin puutteessa joukko raahautui hiljaa kotiin.

Juuri siksi tyhjän ravintolan sisäänheittäjät ovat valmiita tarjoamaan vaikka kuinka monta ilmaista drinkkiä saadakseen ensimmäiset asiakkaat haluttavuutensa todisteiksi. Kun kaikki ovat syöneet useimmat onnittelevat hyvää harkintakykyään ravintolan valinnassa, vaikka naapurista olisi saanut paljon halvemmalla paljon parempaa – paljon rauhallisemmissa puitteissa.

Sama jippo toistuu Stockmannin Hulluilla Päivillä. Mitä enemmän kauppa saa uutisarvoa siellä toteutuneesta tungoksesta, sitä intohimoisemmaksi siellä toteutuva ihmisen perushulluus käy. Mikään kauppa ei voisi toivoa parempaa mainosta, kuin sitä että heidän tuotteitaan halutaan ihan hullun lailla.

Stockmannin ulkopuolella on tietenkin toinen joukko, joka kilpailee siitä kuka voi osoittaa suurempaa välinpitämättömyyttä tai halveksuntaa toisten villiintyneille haluille. On niin mukavaa kuvitella olevansa kaiken matkimisen yläpuolella.

Todellinen muoti on kallista. Sen täytyy maksaa, vaikka tuotantokustannukset olisivat kuinka halvat. Korkea hinta kertoo että vain haluttavimmilla ihmisillä on siihen varaan. Tuotteen halpeneminen kertoo sen statusarvon alentumisesta. Tätä tuotetta ostavat vain ne, joilla ei ole varaa maksaa todella haluttavasta tavarasta. Tosin köyhäilykin on nyt tullut muotiin. Mutta sitäkin muotia varten pitää perustaa tarpeeksi kalliita kirppareita.

Asevarustelukilpailu on mimeettistä halua alastomimmillaan. Osapuolet panostavat resurssinsa tullakseen vähintäänkin kilpailijoidensa kaltaisiksi. Syyskuun 11 terroritekoa pidettiin mestarillisen suunnittelun tarkkuustyönä. Kaikki vastaiskut kilpailevat terroristien kanssa vastaavanlaisen tarkkuustyön tehokkuudesta.

Osakemarkkinat seuraavat samoja lakeja. “vapaa markkinatalous” on kaikkea muuta kuin vapaa. Se on täysin muiden halujen orjuuttama. Niitä osakkeita ostetaan, joita muutkin ostavat ja niitä myydään joita muutkin myyvät. Osakkeiden haluttavuus on täysin muiden halujen ohjauksessa. Sijoittaja voi investoida taiteeseen, jonka esteettisyys ei häntä miellytä laisinkaan, vain siksi että teos on jostain irrationaalisesta syystä osoittanut tarpeeksi suuren halun kohteeksi. “Vapaa markkinatalous” ohjaa meidän mieltymyksiämme, vaikka kuvittelemme todellisuuden päinvastaiseksi,[3] ja päinvastoin.

Se on merkillinen verkosto tarttuvia pelkoja ja toiveita joka välillä villiintyy ennustamattomaan intohimojen myrskyyn täynnä syöksy- ja nousukierteitä. Seuraavan aallon tai sen pohjan ennustaja yrittävät ennustuksillaan osallistua sen luomiseen. Silti kaikki tämän halujen aallokon ennustamis- ja hallitsemisyritykset ovat joutuneet häpeään. Supertietokoneet pystyvät tunnettujen lainalaisuuksien puitteissa ennustamaan seuraavan päivän sateen, mutta villiintyneiden halujen ohjaamien markkinoiden myrskyn tai sen tyyntymisen ennustaminen ylittää kaikkien tietokoneiden laskentakyvyn.

Ahne halu saada aina vain lisää omaisuutta, ei suinkaan ole materialismia, ikään kuin materia sinänsä olisi vallannut ihmisen halumaailman. Tässä koko ajan lisää omaisuutta ahnehtivassa ihmisessä Girard näkee epäjumalan jolla on samaa haluavan naapurin kasvot.[4]

Jopa maailmanparantajat ovat mimeettisessä kilpailusuhteessa toisiinsa. Kenellä on siihen tehokkain ja luotettavin apuorganisaatio. Kuka on onnistunut pelastamaan tai auttamaan useampaa lasta ja naista. Kenellä on parhain teoria tai johtoajatus siitä mitä pitäisi tehdä jne. Auttajat haluavat kaikkien muiden mukana olla maailman parhaita auttajia. Siunattu on se tila kun joku porukka tai järjestö pääsee missä tahansa saavutuksessa lähelle Suomen, Euroopan, tai maailman parhaan paikkaa. Jonkun verran niissä hommissa mukana olleena tiedän että vain kiitollinen mimesis parantaa auttamisen laatua. Kilpaileva mimesis myrkyttää hyvänkin työn.

Mimeettinen halu on nälkää, janoa ja kiimaa väkevämpi voima siitä ainoasta syystä, ettei se koskaan tyydyty. Et voi koskaan saada tarpeeksesi siitä, mitä et pohjimmiltaan edes tarvitse.[5] Jokainen tyydytys on pettymys. Sen tilalle tulee uusi opittu halu, josta ei ennen ollut edes tietoinen. Mimeettinen halu löytää aina jotain uutta himoittavaa.

[2] Girard, Rene. Things hidden… s. 9

[3] Hamerton-Kelly Sacred Violence s. 23.

[4] Girard. Deceit, Desire, & the Novel. s. 61.

[5] Bailie Gil. Violence Unveiled. s. 119

Sisällysluettelo-osio:3.3.4 Aikuisten salainen mimesis

Tunnisteet: ahneus, asevarustelu, epäjumala, häpeä, Hullut Päivät, Jeesus, maailmanparantaja, mainos, mainostaja, materialismi, Mika Waltari, näkemään lävitse, osakemarkkinat, rantabulevardi, ravintola, reality-sarja, sisäänheittäjä, Stockman, uhrikulttuuri, vapaa markkinatalous, verenhimo

Voit joko jättää kommentin, takaisinviitata siihen omalta sivustoltasi tai seurata artikkelin kommentteja RSS:llä