« »

Myytti onnellistuttavasta rikkaudesta

1 kommentti Kirjoitettu maaliskuu 8, 2009 Muokattu tammikuu 10, 2016

Itsestäni tiedän, ettei ihminen koskaan voi olla niin rikas, ettei mielellään soisi omaisuutensa vielä karttuvan. Se ei ole moitittavaa ahneutta, vaan vain suuren omaisuuden mukanaan tuoma, kuin luonnon säätämä ominaisuus, jolle ihminen itse ei voi mitään.

Mika Waltari[1]

Valtioiden sisäisissä onnellisuustutkimuksissa rikkaat ilmaisevat suurempaa tyytyväisyyttä elämäänsä kuin köyhät. Tämä tuskin yllättää. Tiesimmehän jo entuudestaan että rikkaus tekee ihmiset tyytyväisemmiksi ja onnellisemmiksi.

Johtopäätös on väärä. On nimittäin havaittu että ylä- keski- ja alaluokan tyytyväisyys elämään ei kohoa juuri ollenkaan vaikka kaikkien materiaalinen hyvinvointi vuosien aikana kohoasi. Miksi? Tyytyväisyys elämään ei suinkaan ole suorassa suhteessa omaan varallisuuteen vaan suhteessa naapurin varallisuuteen. Jos kummankin varallisuus nousee samassa suhteessa, kummankaan onnellisuusaste ei muutu miksikään. Siksi myös kansainvälisissä vertailuissa onnellisuuskäyrät korreloivat hyvin heikosti valtioiden elintasojen kanssa. Sekä rikkaissa että köyhissä maissa ihmiset näyttävät määrittelevän onnellisuutensa suhteessa lähimmäisen varallisuuteen, eikä suhteessa absoluuttiseen omaisuuteensa.

Myös työpaikkojen sisällä tehdyt onnellisuustutkimukset tukevat samaa väitettä. Työpaikkatyytyväisyys korreloi enemmän työpaikan sisäisten palkkaerojen kanssa, kuin eri alojen keskinäisten palkkaerojen kanssa.

Omalla varallisuudella on paljon vähemmän tekemistä onnellisuuden kanssa kuin naapurin varallisuudella. Useimmat eivät ole onnellisia varallisuudesta sinänsä, vaan siitä että sitä on enemmän kuin muilla.[2]

Sosiaalipsykologiassa on alettu enemmän tutkia sitä olemmeko keskinäisessä vertailussamme egoistisia vai altruistisia, kilpailevia vai yhteistyöhakuisia. Sitä on selvitetty yksinkertaisilla kokeilla:

Ensimmäisessä kokeessa neljälle henkilölle jaetaan rahapotti, sillä tavalla että ryhmään jää kaksi rikasta ja kaksi köyhää. Seuraavaksi järjestetään lottoarvonta, joka jakaa potin sattumanvaraisesti uudestaan. Lopuksi vähemmälle jääneet saavat mahdollisuuden sijoittaa vähäisen omaisuutensa voittajien omaisuuden hävittämiseen. Jos toisen omaisuuden vähentäminen käy halvaksi, enemmistö valitsee tehdä niin. Silloinkin kun se käy kalliiksi, yli kolmasosa valitsee tehdä niin. Suuri enemmistö valitsee omaisuuden polton kohteeksi kaikkein rikkaimman. Homo economicus ei polttaisi omaisuuttaan toisen omaisuuden hävittämiseen, vaan käyttäisi sen oman hyvinvointinsa edistämiseen. Homo mimeticus sen sijaan on valmis uhraamaan omaisuuttaan vähentääkseen hänen ja rikkaamman välistä tuloeroa.

Toisessa kokeessa koehenkilölle annetaan mahdollisuus jakaa 10 € itsensä ja anonyymin vastaanottajan kanssa. Jakajalla on mahdollisuus tarjota tuntemattomalle vastaanottajalle nollasta kymmeneen euroa.

Vastaanottajalla on mahdollisuus hyväksyä tai hylätä tarjous. Jos hän hyväksyy sen, raha jaetaan ehdotuksen mukaan. Jos hän hylkää tarjouksen, kumpikaan ei saa mitään.

Homo economicus tietenkin hyväksyisi minkä tarjouksen tahansa, koska se olisi parempi kuin ei mikään. Kuitenkin noin puolet niistä joille tarjotaan alle neljä euroa hylkäävät tarjouksen. Lopputulos on sama silloinkin kun jaettava summa on isompi. Miksi? Koska lähimmäistensä halujen kanssa kilpaileva ihminen on valmis uhraamaan oman voitto-osuutensa kokonaan, jotta tuntematon lähimmäinen ei saisi enemmän ilmaista rahaa kuin hän.

Kun tarjouksen vastaanottajan aivoja on skannattu saman kokeen aikana, on huomattu että aggressiota ja vihaa ohjaava aivojen alue on aktivoitunut. Jos epäedullisen tarjouksen tekijä on ollut tietokone, vastaavaa reaktio oli paljon pienempi. [3]

Potin jakajista juuri kukaan ei tarjoa itselleen epäedullista jakoa varmistaakseen että saisi edes jotain. Homo economicus tekisi juuri niin. Ihminen ei olekaan rationaalinen oman edun tavoittelija vaan irrationaalinen toisen edun tavoittelija.


[1] Waltari Mika, Ihmiskunnan viholliset II, WSOY 1964, s. 603

[2] Simon Gächter and Christian Thöni. Envy, Status, and Economy. An empirical Approach. (Palaver Wolfgang, Steinmair-pösel Petra (Eds) Passions in Economy, Politics and the Media.) s. 44,45.

[3] Simon Gächter and Christian Thöni. Envy, Status, and Economy. An empirical Approach. (Palaver Wolfgang, Steinmair-pösel Petra (Eds) Passions in Economy, Politics and the Media.) s. 45-54.

Avainsanat: , , , , , , ,
« »

1 Kommentti

  1. Jaskapa
    Kirjoitettu maaliskuu 11, 2009 kello 14:54 | Suora linkki kommenttiin

    Tutkimus olisi ollut minusta mielenkiintoisempi, jos se olisi tehty esim. 1000 euron summalla. Kymmenen euroa on niin pieni summa, että sen (tai siis alle 4 euron) maksaminen mielenosoituksellisesti osoittaakseen loukkaantumisen toisen ihmisen epäreilusta toiminnasta on pieni summa. Melkein kaikillahan ainakin Suomessa on rahaa kuitenkin sen verran paljon, että muutama euro ei kertamaksuna tunnu missään.

    Aika paljon epävarmuutta ja vaihtelevuutta tuntuu esiintyvän ihmisten käsityksissä siitä, kuinka paljon ihmisten on suotavaa ajaa raha-asioissa vain omaa etua ja tulisiko oman edun kustannuksellakin tavoitella jonkinlaista reiluutta raha-asioissa. Jossakin nettipokerissahan asia on itsestään selvä, kaikki pelaavat omaan pussiin eikä kukaan muuta oletakkaan, mutta monesti muualla elämässä ei ole selkeitä pelisääntöjä. Rahanjako aiheuttaakin usein kiusallisia tilanteita.

    Järkevää lienee olla liikaa nipottamatta omasta ja muiden varallisuudesta ja koittaa luottaa ja uskoa, että muutkaan eivät pidä rahaa niin tärkeänä. Eikö tähän mimettiseen teoriaan sovikin melko hyvin, että kun saa itsensä luottamaan, että muutkaan eivät pidä rahaa niin hirvittävän tärkeänä asiana, on helpompi itsekään olla fiksoitumatta siihen. Ja kun ei itse pidä niin väliä rahasta, niin välttää levittämästä myöskää kilpailevia mimeettisiä intohimoja. Mielestäni rahan aiheuttaman kilpailun riski saadaan pidettyä ihan kohtuullisesti kurissa kun se tiedostetaan.

    ”Ihminen ei olekaan rationaalinen oman edun tavoittelija vaan irrationaalinen toisen edun tavoittelija.”

    Niin, toisaalta tässä nimenomaisessa tutkimuksessa ei minun mielestä ole niinkään kysymys kilpailusta, kuin siinä on moraalisesta närkästyksestä epäreilun rahanjaon jälkeen. Vai onko se eri asia edes? Ja onko kilpailu itsessään aina epäreilua? Onko ajatus reilusta kilpailusta jotenkin kieroutunut tai epärehellinen?

    Joo, tämmöisiä pikaisia ja hätäisiä ensiajatuksia ja kysymyksiä heräsi tästä tekstistä. Tämän viestin ajatukset olivat siis hieman hätäisiä ehkä, ja ei ollut aikaa kauhean perusteellisesti asioita miettiä juuri nyt. Mutta kun olen niin hidas viimeistelemään mietteitäni, että jos en ikinä tuo esiin puolivalmiita tai spontaaneja ajatuksiani, en tule ikinä sanoneeksi/kirjoittaneeksi mihinkään mitään, eikä se taas ole niin hauskaa tai edes hyödyllistä… 🙂

    Joka tapauksessa tämä on aika mielenkiintoinen blogi minusta, tulen seuraamaan varmaan säännöllisesti.

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 2 viikkoa sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit