7.16.2 Rosvojen luolassa

Jeesus käveli tungoksen läpi pyhitetyn väkivallan ytimeen. Temppelin monitasoinen väkivalta oli kaikkein paksuimman myyttisen suojan peitossa.

He tulivat Jerusalemiin, ja Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa myyjiä ja ostajia sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat, eikä antanut kenenkään kulkea tavaraa kantaen temppelialueen kautta. [1]

Markus on taas niukalle tyylilleen uskollinen: kahdella virkkeellä hän kuvaa Jeesuksen tähänastisen toiminnan dramaattisinta hetkeä. Luukas lisää kuvaukseen tunteita kertomalla siitä, kuinka Jeesus oli vähän aiemmin itkenyt Jerusalemin kohtaloa. Johannes lisää kuvaukseen aggressiivista teatraalisuutta kertomalla Jeesuksen itsensä sitomasta ruoskasta.

Kukaan aikalaisista ei kuitenkaan tarvinnut yhtään ylimääräistä hehkutusta tavoittaakseen tämän hetken tulisuuden. Jeesus ei olisi voinut osua arempaan hermoon. Korkeintaan vartin kestänyt häiriköinti keskeytti juutalaisen elämänmenon tärkeimmät toiminnot tavalla, joka oli kaikille osapuolille hengenvaarallinen. Jos se olisi kasvanut niin suureksi levottomuudeksi, että roomalaisten olisi pitänyt puuttua tilanteeseen, juutalaisten rajallinen itsehallinta olisi voinut loppua siihen. Roomalaiset olisivat turvallisuussyistä vallanneet koko temppelin. Se taas olisi syössyt Juudean veriseen sotaan.

Jeesus oli häpäissyt kaikkein pyhimmän instituution ja pilkannut kansakunnan pyhimpiä arvoja. Tänä päivänä vastaava rikos voisi olla kansakunnan lipun polttaminen eduskunnan istuntosalissa, eikä sekään herättäisi enää sellaisia intohimoja kuin temppelirauhan rikkominen.

Sattuiko jonkun myyjän nilkka nyrjähtämään tai polvi nirhaantumaan, oli täysin mitätön kysymys siihen verrattuna, kuinka uhkaavana Jeesuksen kokivat ne, joiden tehtävänä oli huolehtia temppelin vaikutusvallasta kansan keskuudessa.

Raha rituaalisena etäännyttäjänä

Ensin Jeesus keskeytti uhrieläinten kauppaamisen ja rahojenvaihdon. Mitä se tarkoitti? Mihin hän sillä pyrki?

Rahanvaihtajat ja uhrieläinten myyjät edustivat symbolista pyhää, mutta käytännössä he olivat vain rituaalisia linkkejä väkivallan ja uhrin välillä. He edustivat sijaisuhriutta vaativaa systeemiä,[2] jossa sekä raha että uhrieläin olivat syyllisten, saastaisten tai kiitollisuusvelkaisten ihmisten sijaisia.

Uhraajan ja uhrin välissä on kolme vaihetta. Prosessi alkaa siitä, kun uhraaja tuo rahan itsensä vastineena rahanvaihtajalle. Vastineeksi maalliselle rahalle hän saa pyhän temppelirahan (miinus kohtuullisen palvelumaksun), jolla hän sitten ostaa uhrieläimen. Raha ei ole vain valuuttaa. Se on uhraajan itsensä sijainen samalla tavalla kuin rahalla ostettu uhrieläin.

Kahdentyyppisen rahan käyttäminen luo turvallista välimatkaa uhraajan ja lopullisen uhrin välille. Kolmivaiheisella kaupankäynnillä uhraaja voi sujuvasti etäännyttää itsensä[3] sijaisuhrinsa kärsimyksestä ja kuolemasta.[4] Oman lemmikkieläimen tuominen uhriksi kuroisi umpeen tämän välimatkan ja paljastaisi uhraamisen väkivaltaisen luonteen henkilökohtaisesti tunnistettavalla tavalla. Rituaalirahalla hankitun eläimen perään ei kukaan itkenyt.

Rahalla on edelleen sama näkökykyä hämärtävä vaikutus kuin Jerusalemin temppelissä. Uhraaja ei kunnolla pysty näkemään uhria uhrina, koska hän on maksanut siitä reilun hinnan.

Jeesus ei suinkaan mennyt suoraan pappien luokse, vaan aloitti protestinsa ajamalla “myyjiä ja ostajia ulos”. Ilman heitä uhrituli sammuisi ja suureksi liiketoiminnaksi välineellistetty verinen kaupankäynti Jumalan kanssa lakkaisi.

Riistohengellisyyttä

Jeesus ei tullut vain puhdistamaan temppeliä asiaankuulumattomasta bisneksestä.[5] Ei siellä mitään turistikrääsää myyty. Kaikissa temppeleissä käytiin kauppaa. Uhrieläinten lisäksi myytiin viiniä, öljyä ja suolaa. Kauppa oli välttämätön ja käytännössä hyvin perusteltu osa koko uhrisysteemin ylläpitoa. Paikan päällä ostettu uhrieläin oli takuuvarmasti rituaalisesti puhdas ja siksi uhriksi kelpaava.[6] Kyllä temppelissä välillä harjoitettiin riistokapitalismiakin. Köyhille tarkoitetut uhrikyyhkyset saattoivat maksaa tolkuttoman paljon. Naiset ja spitaaliset jotka tarvitsivat niitä rituaalisessa puhdistumisessa, saattoivat olla niin köyhiä, ettei heillä ollut varaa halvimpaankaan uhriin.[7] Tässä yhteydessä olennaisinta ei kuitenkaan ollut liikevoiton maksimoiminen.[8] Ei Jeesus silti rähinöinyt alentaakseen uhrieläinten hintatasoa. Ongelma oli paljon isompi ja vakavampi:  siellä myytiin Jumalan anteeksiantoa ja taivaallista siunausta, eikä kaikilla ollut varaa sitä ostaa.

Rahanvaihtajat toimivat myös temppeliveron kerääjinä. He eivät asioineet niiden kanssa, jotka jo ennestään olivat velkaa papistolle. Köyhät menettivät kunniansa lisäksi uhreilla ostetun puhtauden, armon ja varjeluksen.

Ei Jeesuksen tarvinnut hyökätä temppelin sisemmille pihoille pappeja ravistelemaan. Rituaalisesti epäpuhtaana hän ei olisi päässyt edes juutalaisten maallikkomiesten alueelle. Hänelle riitti, että sai raha- ja tavaraliikenteen temppelin ja ulkomaailman välillä edes pieneksi hetkeksi pysäytettyä. Sellaisen seisauksen ylläpitäminen pidemmän aikaa olisi vaatinut pienen armeijan. Opetuslapset olivat liian kauhuissaan auttaakseen Jeesusta millään lailla. Jeesus pystyi kuitenkin yksin salpauttamaan temppelin hengityksen tarpeeksi pitkään, saadakseen koko valtavan uhrikoneiston tarkkaavaiseksi.

Rosvojen luolan suulla

Ennen kuin temppelivartiosto ehtii puuttua mihinkään, Jeesus pysähtyy keskelle aiheuttamaansa kaaosta ja alkaa opettaa paniikkireaktion partaalla käynyttä harrasta kansaa.

Hän opetti ihmisiä näin: “Eikö ole kirjoitettu: ‘ Minun huoneeni on oleva kaikille kansoille rukouksen huone’?

Lainaten vapaasti Jesajaa ja Jeremiaa[9] Jeesus sanoo, että temppelin pitäisi olla avoin myös muukalaisille ja pakanoille – jopa eunukeille, jotka olivat juutalaisessa puhtaushierarkiassa kaikkein alimpia.

Jokaisen temppelin olemukseen kuuluu tietty poissulkevuus. Niihin ei kuka tahansa pääse. Jos pääseekin, niin vain tietyllä tavalla puhdistautuneena, pukeutuneena ja käyttäytyvänä. Jerusalemin temppelissä kysymys oli näistä kaikista.

Niin kauan kuin pyhyys oli määritelty erottautumisena muista, se oli liitossa väkivallan kanssa. Juuri uskonnollisista syistä hyljeksittyjen ja saastaisina pidettyjen ihmisten kanssa Jeesus oli parhaiten viihtynyt. Heitä hän puolusti ja nosti ylös uhrin asemasta. Jeesukselle pyhyys oli uhrin kohtaamisessa eikä polkemisessa.

Ei Jeesus silti ollut ajamassa takaa mitään avoimuusreformiakaan. Muutama avointen ovien ilta ei olisi korjannut mitään, kun koko rakennuskompleksi toimintoineen oli muuttunut uskonnollisesti pyhitetyksi rosvoiluksi.

Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.

Hän ei näytä osoittavan sanojaan erityisesti kenellekään. Kaikki, jotka tähän toimintaan osallistuvat, ovat olleet mukana rakentamassa rosvojen piilopaikasta epäpyhää palatsia, jossa kyykytetään köyhiä.

Jeesus käänsi käsityksen rosvoudesta päälaelleen. Todelliset rosvot eivät olleetkaan ahdinkoon joutuneita maalaisia, jotka viimeisenä keinona yrittivät hankkia elantonsa ryöstämällä veronkerääjiä, tullimiehiä ja äveriäitä maanomistajia, piiloutuen sen jälkeen Arbelan erämaan lukuisiin luoliin. Todellisten rosvojen piilopaikka olikin kansakunnan pyhäkössä.[10]

Tänne oli piilotettu ihmisiä, jotka olivat ryövänneet muiden omaisuutta. Suuri osa rosvotusta saaliistakin oli täällä. Eikä sitä edes piilotettu. Mitä lähemmäs luolan perää tultiin, sitä enemmän näkyi riistohengellisyyden tuottamaa kultaa, hopeaa ja jalokiviä.

Papisto oli kuin rosvoklaani. Oli toisarvoista mitä mieltä kukin oli pyhistä kirjoituksista, tai mihin lahkoon kuuluivat. Tärkeintä oli keskinäinen lojaalisuus ja uskollisuus temppelille.

Muita pyhempiä paikkoja ei ole

Jeesus oli tähän asti elänyt kuin mitään muita paikkoja pyhempää paikkaa ei olisi olemassakaan. Hänen opetuksessaan millään rakennuksella ei ollut pyhän asemaa. Mikään maantieteellinen alue ei enää ollut muita pyhempi. Yhdenkään etnisen ryhmän tai kansan pyhyys ei antanut heille oikeutta sulkea muita ulkopuolelleen. Jeesukselle kaikki paikat, kaikki ihmiset ja kaikki tilanteet olivat pyhiä. Pyhän eristäminen jonkun valtaeliitin hallittavaksi oli Jeesukselle liiankin tuttu ilmiö. Se näkyi joka puolella. Jeesuksen julistama Jumalan valtakunta oli ainakin vaakatasolla tarkasteltuna täysin eksentrinen (= epäkesko, eriskummallinen, poikkeuksellinen) valtakunta, vailla mitään tunnistettavaa valtakeskusta maan päällä.

Jeesus näki temppelin magnetismin, mutta hänelle sillä ei ollut mitään mimeettistä lumovoimaa.[11] Vaikka hän hetkeksi keskeyttikin temppelin toiminnan, hän ei jäänyt taistelemaan sitä vastaan. Silloinhan hän olisi itse imeytynyt kapinan kautta pyörimään temppelin vetovoiman ympärillä. Hänen maailmassaan ei ollut sellaista napaa, jota olisi tarvinnut väkivallalla rakentaa ja puolustaa, eikä sellaista linnaketta, jota vastaan olisi pitänyt asein taistella.

Siksi hän ei kelpaa malliksi sankareille, jotka saavat identiteettinsä siitä, mitä ja ketä vastaan taistelevat. Sellaiset sankarit ovat loppuun asti vihollistensa mimeettisen lumovoiman vankeja. Vallankumoukselliset ovat yleensä kumoamansa vallan vankeja ja toistajia. Siinä mielessä Jeesus ei ollut vallankumouksellinen. Meillä ei taida löytyä suomen vastinetta sanalle subversive. Sitä Jeesus minusta oli: valtojen ja voimien sisältä nakertaja, paljastaja ja vallasta riisuja.

Nytkin Jeesus purki pyhän ja väkivallan välistä liittoa tavalla, jonka teho ei ollut välitön, mutta vääjäämätön. Pyhyyden paikallistaminen on aina väkivaltaista ja poissulkevaa. Pyhälle uhraaminen oli väkivaltaa uhrieläimiä kohtaan ja poissulkevaa kaikkia niitä kohtaan, joilla ei ollut varaa ostaa uhreja, tai jotka etnisistä syistä eivät saaneet osallistua Jumalan suosion ja anteeksiannon ostamiseen.

Jeesus oli toimintansa alusta asti tarjonnut Jumalan anteeksiantoa ilmaiseksi. Hän ei alkuunkaan uskonut, että Jumala tarvitsi ainuttakaan kuolemaa voidakseen suhtautua eläviin suopeasti. Uhraaminen ei ollut vain turhaa. Se oli perusteitaan myöten väärin. Siksi temppeli-instituutio tulisi kokonaan lopettaa.

Kirkkoraamattumme on otsikoinut tämän tapahtumakuvauksen tulkinnallisella nimityksellä: ”Temppelin puhdistus” Se saattaa olla poliittisesti korrekti ilmaus, mutta jää liian varovaiseksi. En usko, että temppeli Jeesuksen mielestä mitään puhdistusta tai reformaatiota olisi kaivannut. Lakkauttamista se oli paitsi. Jeesuksen sinänsä melkein mitätön liikevaihdon hetkellinen keskeytys oli profetaalinen ilmoitus siitä, että mytologisesti perustellun rituaalisen väkivallan aika oli ohi. Jumala ei tarvitse verta. Hän on rakastava ja anteeksiantava missä tahansa, kenelle tahansa ja milloin tahansa, aina, jokaiselle, kaikkialla.

Normaalimeno jatkuu

Heti tämän kohtauksen jälkeen kaikki näytti jatkuvan ennallaan. Rahanvaihtajat olivat nostaneet pöytänsä ja tarkistaneet kassansa. Uhrieläinten myyjät jatkoivat työtään, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Temppelivartiosto ei tiennyt mitä tehdä. Jeesuksen pidättäminen olisi voinut aiheuttaa mellakan.[12] Koska provokatiivinen käytös loppui, hänen annettiin olla rauhassa siinä toivossa, että hänkin jättäisi temppelin rauhaan.

Suurin osa massiivisesta pyhiinvaeltajien paljoudesta tuskin ehti huomata mitään. Sana tästä lyhyestä episodista lähti kuitenkin leviämään. Nopein tieto kulki hierarkiassa ylöspäin.

Ylipapit ja lainopettajat kuulivat tämän ja miettivät, miten saisivat Jeesuksen raivatuksi pois tieltä.

Farisealaiset ja saddukealaiset papit, jotka yleensä olivat keskenään eri mieltä kaikesta, löysivät toisensa yhteisen uhan edessä. Jeesus oli avoimesti uhmannut Tooran määräämää uhriliturgiaa. Markuksen mukaan he eivät miettineet Jeesuksen toiminnan merkitystä, eivätkä sitä, minkälaisen rangaistuksen hän siitä ansaitsisi. Vastaus kumpaankin kysymykseen olikin jo annettu. Kysymys oli vain keinoista.

He pelkäsivät häntä, koska hänen opetuksensa oli tehnyt ihmisiin voimakkaan vaikutuksen.

Pohjimmiltaan he pelkäsivät niitä ihmisiä, joihin Jeesuksen opetus oli tehnyt vaikutuksen. Heiltä he saivat oman valtansa ja toimeentulonsa.[13] Jos kansanjoukko lakkaisi pelkäämästä papistoa, ikivanha yhteiskuntajärjestys murtuisi, eikä kukaan enää tietäisi omaa paikkaansa maailmassa. Niin ei saisi käydä.

Ehkä he kuitenkin pitivät pelkurimaisena virheenä sitä, että olivat antaneet Jeesuksen lähteä temppelistä elävänä. Ehkä hänet sittenkin olisi pitänyt tappaa saman tien.

Illan tultua Jeesus ja opetuslapset lähtivät kaupungin ulkopuolelle.

Monet pitävät tätä lausetta koko kertomuksen suurimpana ihmeenä. Normaalikäytännön mukaan hänen ei olisi pitänyt selvitä hengissä tuollaisen käytöksen ja puheen jälkeen.[14]

Jeesus lähti. Laineet jäivät. Tässä vaiheessa ne saattoivat liplattaa Pilatuksenkin hovin porteilla. Jos kansan ylin johto oli provosoitunut, Pilatus luultavasti oli tietoinen asiasta.

Maaherran tehtävä oli laatia mahdollisimman yksityiskohtaisia raportteja kaikesta mitä hallintoalueella tapahtui. Joka päivä palvelijat toivat uusia vahalla päällystettyjä ohuita puulastuja (tabellae), joihin he raapustivat raporttejaan.[15] Tiivistetyt ja kaunistellut versiot näistä muistiinpanoista lähetettiin keisarille.

Näiden fanaatikkojen kanssa piti aina varautua pahimpaan. Kaikki vaanivat kateellisina toisiaan. Omiakin piti pelätä. Joku muukin saattaisi lähettää kirjeitä keisarille.

Voi kuinka Pilatus vihasikaan tätä haisevan sonnan, lämpimien ruhojen, höyryävän veren, palaneen lihan ja kuumina käyvien ihmisten kaupunkia.

[2] E.P Sanders. Jesus and Judaism. Fortress Press. 19985. s.  69-71.

[3] Vastaavia “reilun kaupan” pelisääntöjä noudatetaan tänään prostituoitujen kanssa. Välivaiheita on vähemmän, mutta tässäkin raha on itsen korvike ja nainen Jumalan roolissa. Prostituoidun täytyy armollisesti vastaanottaa minut ja hyväksyä käytökseni ilman moitteita, piti siitä tai ei. Minähän olen uhrannut rahani ja sen takia olen ansainnut hyväksynnän sellaisena kuin olen.

Tällainen rinnastus tuntuu kieltämättä pyhäinhäväistykseltä tässä asiayhteydessä. Tarkoitukseni ei ole tämän vertailun kautta häpäistä juutalaisten historiaa, vaan puhua rahasta modernina uhrivälineenä.

Kummassakin tapauksessa raha vapauttaa uhraajan ottamasta täyttä vastuuta väkivallastaan, tai muusta rikkomuksestaan (Onko edes olemassa sellaisia syntejä, joissa ei millään tavalla tehdä väkivaltaa kenellekään?) Kummassakin tapauksessa raha oikeuttaa, pyhittää, väkivallan uhria kohtaan. Oli uhrina sitten viaton kyyhkynen tai prostituoitu, raha on se välineellinen uhri, joka pyhittää kaiken. Vastaanottajan tarjoutuminen/suostuminen kauppaan tai puolustuskyvyttömyys sitä vastaan, ei sinänsä poista uhraajan vastuuta. Raha toimii vain etäännyttäjänä, joka vieraannuttaa yksilön tai yhteisön omasta vastuustaan.

[4] Hamerton-Kelly. The Gospel & Sacred. s.  3.

[5] Vaikka Johannes nimenomaan korostaa protestin taloudellista puolta: “Älkää tehkö Isäni talosta markkinapaikkaa.” (Joh. 2:16)

[6] Borg Marcus & Crossan John Dominic. The Last Week. s. 48

[7] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis. Maryknoll. New York. 1988. s 301.

[8] Akers Keith. The Lost Religion of Jesus. 117, 118

[9] Jes. 56:7 ja Jer. 7:11..

[10] Herzog II. William R. Jesus, Justice and the Reign of God. A Ministry of Liberation. Westminster John Knox Press. Lousville. 2000. s. 138 – 141.

[11] Alison James. On being liked. Darton, Longman and Todd. London 2003. s. 126

[12] Schwager R. Jesus of Nazareth. How He Understood His Life. Crossroad Publishing Company. New York. 1998. s 124.

[13] Williams James. The Bible, Violence & the Sacred. Liberation From the Myth of Sanctioned Violence.  Harper. San Francisco. 1989. s. 229.

[14] Patterson Stephen J. Beyond Passion. Rethinking the Death and Life of Jesus. Fortress Press  2004. s. 30.

[15] Wroe Ann. Pontius Pilate. s 92.