Teoblogi

“Juudas Iskariot, yksi kahdestatoista opetuslapsesta, meni ylipappien luo kavaltaakseen Jeesuksen heille.[1]

Ystävän kavaltaminen vihollisen haltuun kuuluu ihmiskunnan halveksituimpiin rikoksiin. Siksi Juudaksesta on tullut maailmanhistorian ehkä kaikkein halveksituin hahmo, ahneuden ja petollisuuden arkkityyppi.

Eikä ihme, sillä useimmat Uuden Testamentit käännökset todella puhuvat Juudaksesta kavaltajana. Kreikan verbi paradidõmi on tässä ja melkein kaikissa muissa Juudaksen toimintaa kuvaavissa kohdissa käännetty sanalla kavaltaa.

Kun sama sana esiintyy muualla Uudessa Testamentissa, kreikan kielisessä Vanhassa Testamentissa tai kreikan klassisessa kirjallisuudessa, sitä ei koskaan ole käännetty tarkoittamaan kavaltamista, vaan haltuun antamista, toiselle luovuttamista. [2] Sana esiintyy pääsiäiskertomuksen yhteydessä 59 kertaa, joista 32 kuvaa Juudaksen toimintaa.  Ainoastaan  Juudaksen kohdalla kääntäjä puhuu kavaltamisesta.  Muissa yhteyksissä kääntäjä puhuu Jeesuksen luovuttamisesta ja käsiin antamisesta.[3]

Eikö tämä ole teologista sanasaivartelua, jolla vain pilkunviilaajat jaksavat rasittaa mieltään? Eikö kertomus itsessään kuvaa nimenomaan halpamaista kavaltamista?

Ajatuksen nopeudelle ei löydy jarruja silloin, kun on kiire kielteisiin johtopäätöksiin. Kun uskoo löytäneensä jonkun itseä ja muita paljon pahemman, on vaikea hidastaa johtopäätöksiään ja kyseenalaistaa niiden perusteita. Vaihtaessaan neutraalimman haltuun antamisen vastenmieliseen kavaltamiseen, tekstin kääntäjä vaikuttaa sanavalinnallaan lukijan mielikuvaan Juudaksesta ja asenteeseen häntä kohtaan. Jos minä kuvaisin tätä vaikutusta salakavalaksi, minä vaikuttaisin lukijoitteni asenteisiin tekstin kääntäjiä kohtaan – niin kuin nyt teenkin.

Juudaksen rooli on kirkkohistorian aikana jo niin valmiin kielteiseksi muokattu, että sana kavaltaminen on helpoin vaihtoehto. Haltuun antamisesta tai luovuttamisesta puhuminen olisi monessa kohdin myös kieliopillisesti ja tyylillisesti vaikeampaa.

Tarkkaan ottaen Markus ei siis tässä, eikä muuallakaan, puhu Jeesuksen kavaltamisesta kenellekään. Markus sanoo, että Juudas tarjoutui toimittamaan Jeesuksen uskonnolliselle esivallalle, luovuttamaan hänet heidän käsiinsä. Jos kirjoittaja olisi halunnut kutsua sitä kavaltamiseksi, sille olisi kyllä kreikan kielestä löytynyt sopiva sana.[4]

He ilahtuivat kuulemastaan ja lupasivat antaa hänelle rahaa.

Markus esittää rahatarjouksen papiston aloitteena, eikä millään tavalla vihjaile Juudaksen ahneudesta.
Matteus sen sijaan kertoo Juudaksen olleen aloitteellinen palkkion suhteen: “Paljonko maksatte minulle, jos toimitan hänet teidän käsiinne? He sopivat hänen kanssaan kolmestakymmenestä hopearahasta.” [5]

Rahan maksaminen esivallan tarvitsemasta informaatiosta oli tavallista. Esikuva löytyi roomalaisilta. Keisari oli kehittänyt maksullisesta ilmiannosta kansallisen epidemian, eikä käytäntö jäänyt vieraaksi juutalaisillekaan.  Siksi hinnan kysyminen ei vielä viittaa ahneuteen, varsinkin kun summaa oli aika pieni.[6] Vanhassa Testamentissa se oli vahingonkorvaus vahingossa tapetusta nais- tai miesorjasta.[7] Yksi profeetoista kutsuu sitä vaivaiseksi summaksi.[8]

Mitätönkin raha kuitenkin sitoi tietolähteen lupaukseensa.[9] Vaikka ennakkoa ei annettu, pelkkä lupaus rahasta oli molemminpuolisesti sitova. Juudas ei enää voinut perääntyä aloitteestaan ilman vakavia seurauksia itselleen.

Kukaan evankeliumin kirjoittajasta ei paljasta, oliko Juudas tietoinen siitä että “Ylipapit ja lainopettajat miettivät, millaisella juonella he saisivat Jeesuksen käsiinsä tappaakseen hänet.”[10]

Nyt he “ilahtuivat” Juudaksen tarjoamasta mahdollisuudesta. Heillä oli vihdoin helppo mahdollisuus saada käsiinsä uhri, joka pelastaisi heidät koko kansaa ja erityisesti temppeliä uhkaavasta vaarasta. Kiitos sisäpiiritiedottajan, heidän ei tarvitsisi toimia päivänvalossa, eikä siksi pelätä kansan pillastumista.

“Juudas etsi nyt sopivaa tilaisuutta toimittaakseen Jeesuksen heidän käsiinsä (paradidõmi).”[11]

Aika oli kuitenkin kulumassa umpeen. Juudaksen pitäisi toimia nopeasti.

[2] Klassen W. Judas s. 41 – 61.

[3] Seuraavat esimerkit ovat Markuksen evankeliumista: “Hän sanoi heille: “Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin, ja he tappavat hänet. (Mark 9:31) Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. (10:33) Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin. (14:41) Jeesus pantiin köysiin, vietiin pois ja luovutettiin Pilatukselle. (15:1) Hän näet ymmärsi, että ylipapit olivat pelkästä kateudesta jättäneet Jeesuksen hänen käsiinsä. (15:10) Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.” (15:15)

[4] Luukkaan evankeliumissa Juudas yhden kerran esitellään miehksi “josta tuli kavaltaja” (hodēgos). Kuvatessaan Juudaksen toimia hänkin käyttää sanaa paradidõmi.

[5] Matt 26:15. Tämä on yksi niistä kahdesta poikkeuksellisesta kohdasta (toinen on Joh 22:4) jossa sana paradidõmi ei käännetä kavaltamiseksi.

[6] Paffenroth. Kim. Judas. Images of the Lost  Disciple. 112.

[7] 2Moos21:32.

[8] Sak 11:12.

[9] Klassen W. Judas s. , 85.

[10] Mark 14:1.

[11] Tässä sanaa ei ole käänneetty kavaltamiseksi, vaan sille on on annettu sen yleinen merkitys.

Sisällysluettelo-osio:7.18.3 Juudaksen "kavallus"

Tunnisteet: ahneus, antaa jonkun haltuun, Juudas Iskariot, kavallus, Klassen W, luovuttaa jollekin, paradidõmi, sisäpiiritiedottaja, teologinen saivartelu

Voit joko jättää kommentin, takaisinviitata siihen omalta sivustoltasi tai seurata artikkelin kommentteja RSS:llä