« »

Jeesuksen pidätys

0 kommenttia Kirjoitettu huhtikuu 8, 2009 Muokattu huhtikuu 3, 2017

 

Jeesuksen vielä puhuessa sinne saapui Juudas, yksi kahdestatoista opetuslapsesta, ja hänen kanssaan miekoin ja seipäin aseistautunut miesjoukko, jonka ylipapit, lainopettajat ja vanhimmat olivat lähettäneet.”[1]

Miesjoukko, jolla on miekat, seipäät ja soihdut. Se on kuin kaikkien lynkkausjoukkojen arkityyppi. Uskonnollinen eliitti pitäytyi turvallisen välimatkan päässä suorasta väkivallasta. Papillisten viittojen hulmuaminen primitiivisesti aseistetun miesjoukon keskellä olisi paljastanut heidän uskonnollisuutensa luonteen liian selkeästi. Käyttämällä ainoastaan käskyvaltaansa, he pesivät ennakkoon kätensä mahdollisesta verenvuodatuksesta.

Pilatus oli antanut ylipapeille oikeuden ylläpitää muutaman tuhannen temppelipoliisien joukkoa. Heillä ei kuitenkaan saanut olla seipäitä kummempaan aseistukseen. Miekat viittaavat siihen, että Pilatuksen omatkin sotilaat olivat mukana varmistamassa järjestystä.

Juudaksen suudelma

Jeesuksen kavaltaja oli sopinut miesten kanssa merkistä:
’Se on se mies, jota minä suutelen. Ottakaa hänet kiinni ja viekää vartioituna pois.’

Pyhä suudelma oli luultavasti Jeesuksen opettama käytäntö opetuslasten kesken, intiimi viesti uudenlaisesta veljeydestä ja suuremmasta perheestä. Markuksen aikaisen seurakunnan keskellä sellainen viestitti yhteenkuuluvuutta ja solidaarisuutta saman tien kulkijoiden kesken.[2]

Tultuaan hän meni suoraa päätä Jeesuksen luo, sanoi: ’Rabbi!’, ja suuteli häntä.

Oliko se aidosti kunnioittava ilmaus vai valheellista näyttelyä? Pitikö Juudas Jeesusta edelleen opettajanaan? Toivoiko Juudas Jeesukselle vahinkoa, vai kuvitteliko hän saavansa jotain hyvää aikaiseksi?

Kunnioittavalla puhuttelulla ja ystävällisellä eleellä Juudas ohjasi vangitsijat oikean henkilön luokse. Vaikka Jeesus olikin monelle entuudestaan tuttu kasvo, häntä ei välttämättä olisi pimeässä ollut helppo löytää ilman tunnistajaa.

Matteuksen mukaan Jeesus vastasi Juudakselle:

’Ystävä, tätä varten sinä olet tullut.’

Lause voidaan kääntää myös kysymyksen muotoon: ’Ystävä. Mitä varten sinä tänne tulit?[3]

Jeesus ei ole aiemmin suoraan kutsunut ketään ystäväkseen. Se tuntuu aika oudolta tavalta puhutella miestä, joka johtaa pidätysjoukkoa. Saattoi se olla Jeesuksen ironiaakin, mutta minun on vaikea kuvitella sellaista tähän tilanteeseen. Luulen että Jeesus tarkoitti mitä sanoi. Riippumatta Juudaksen motiiveista ja tavoitteista, Jeesus ei perunut jo kauan sitten antamaansa ystävyyttä.[4] Hän ei aikonut tehdä kenestäkään syntipukkia. Itse hän kyllä oli suostumassa sellaiseksi, jotta kenestäkään muusta ei enää tehtäisi syntipukkia – ei edes Juudaksesta.

Oli Jeesuksen lyhyt lause toteava tai kysyvä, kukaan ei jäänyt odottamaan siihen mitään vastausta.

Noutajilla oli kiire.

Miehet kävivät heti käsiksi Jeesukseen ja vangitsivat hänet.

Väkivallan mahdollisuus

Silloin yksi paikalla olevista veti miekkansa esiin ja iski ylipapin palvelijaa niin, että tältä irtosi korva.[5]

Pääsiäisaterian aikana uhan tuntu oli kasvanut niin ilmeiseksi, että ainakin osa opetuslapsista oli varustautunut miekoin.[6] Se oli vaarallista ja vaikeaa. Ase täytyi olla nopeasti käyttöön otettavissa ja samalla hyvin piilossa. Rooma piti siviilien aseistusta kapinan merkkinä.

Ehkä miekkaa kantaneet opetuslapset vieläkin toivoivat, että Jeesus sittenkin käynnistäisi väkivaltaisen kansannousun. Heillä ainakin olisivat aseet valmiina. Tai sitten he olivat valmiit puolustamaan mestariaan viimeiseen asti. Vastahan he olivat kilpaa vakuuttaneet Jeesukselle lojaalisuuttaan.

Mutta mitä uskollisuus vaatisi heiltä tässä tilanteessa? Jeesus ei osoittanut minkäänlaisen kapinan aikeita. Hän näytti käsittämättömän valmiilta antautumaan vihollisilleen. Niinkö heidänkin pitäisi tehdä?

Hämmennyksen keskellä yhdeltä vasta heränneeltä opetuslapselta petti tilannetaju kokonaan. Johanneksen mukaan se oli Pietari joka tarttui aseeseen. Olihan hän kaikkein äänekkäimmin luvannut, ettei hän ainakaan Jeesusta kieltäisi. Hän oli oman väkivaltaisen ja toisten kanssa kilpailevan sitoumuksensa vanki. Pakkohan hänen oli näyttää olevansa sanojensa mittainen mies. Toivottoman suuren ylivallan edessä se merkitsisi sankarillista kuolemaa. Ehkä Jeesuskin oli vielä provosoitavissa mukaan myyttiseen taisteluun, jossa paha väkivalta voitettaisiin hyvällä väkivallalla. Ehkä Pietarista olisi ollut parempi, että Jeesuskin kuolisi sankarillisessa alivoimataistelussa, eikä antautuisi häpeälliseen kohteluun ja kunniattomaan kuolemaan.

Hetken aikaa koko opetuslasten joukko oli vaarassa joutua vähintäänkin seipäillä mukiloiduksi ja Jeesuksen kanssa pidätetyiksi.

Matteuksen mukaan Jeesus rauhoitti korvan amputoinutta opetuslasta.

’Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu.’[7]

Emme tiedä missä elämänsä vaiheessa Jeesus on lopullisesti vakuuttunut siitä, että kaikki se väkivalta mikä Israelin historiassa on pantu Jumalan piikkiin, ei olekaan Jumalan vaan ihmisen väkivaltaa.[8] Viimeistään nyt hän olisi tarvinnut väkivaltaista Jumalaa puolelleen, jos olisi sellaiseen uskonut. Nyt hän oli kuitenkin lopullisesti vakuuttunut siitä, että väkivalta ei ole pelastavaa, vaikka se monesti näyttäytyy sellaisena. Osallistuminen väkivaltaiseen vuorovaikutukseen, olisi vain tempautumista mukaan ikuiseen toistoon. Juuri sen hän on tullut lopettamaan. Juuri sille hän on tullut tarjoamaan vaihtoehtoa.

Tässä tilanteessa Jeesuksen sanat miekkaan hukkumisesta tuskin vakuuttivat ketään. Kaikkihan tiesivät, että valta kuului niille, jotka osaavat ja uskaltavat käyttää miekkaa. Suurimmat häviäjät olivat niitä, jotka eivät tarttuneet miekkaan ollenkaan. Tämä yö olisi miekkojen yö, niin kuin aina ennenkin.

Vasta kauan tämän yön jälkeen olemme oppineet, että väkivallan uhrin suurin kiusaus on imitoida sortajaansa. Vasta jälkeenpäin olemme nähneet, että kaikki väkivallalle rakennetut vallat ovat kaatuneet itse mallintamansa väkivallan kautta.

Jeesus sanoutui siis irti miekoista ja Matteuksen mukaan se ei suinkaan johtunut resurssipulasta:

Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa enkeleitä ja enemmänkin.[9]

Tämä oli hämmentävä puheenvuoro. Uskoiko Jeesus todella, että hänen Isänsä olisi valmis puuttumaan asiaan yliluonnollisella sotilaallisella voimalla? Vai oliko tämä vain retorinen viittaus militaristiseen Jumalaan, joka miekoin puolustaa kunniaansa? Sellaisena Jahve oli usein näyttäytynyt ja sellaiseen Jumalaan hänen opetuslapsensa edelleen uskoivat.

Oliko Jeesuksenkin Jumala loppujen lopuksi juuri sellainen? Olisiko hänen Isänsä todella lähettänyt ’kaksitoista legioonaa enkeleitä ja enemmänkin’ jos Jeesus olisi sitä pyytänyt?

Jeesuksen retoriikan ydin näyttää olleen, että hän tai hänen Isänsä eivät suinkaan olleet kyvyttömiä väkivaltaan, vaan haluttomia käyttämään sellaista. Jeesus alleviivasi tietoisesti valinneensa väkivallattoman tien.

Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, joiden mukaan näin täytyy tapahtua?[10]

Jeesus ilmeisesti viittasi Jesajan kuvaukseen kärsivästä palvelijasta, joka antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon[11] Tämä ei suinkaan ollut mikään profetia, joka Jeesuksen olisi pitänyt toteuttaa, jotta taivaallinen käsikirjoitus ei olisi mennyt pilalle. Jesaja vain oli kuvannut jo monta kertaa toteutunutta käsikirjoitusta siitä mitä tapahtuu, kun pyyteetön ja väkivallaton rakkaus ilmestyy ihmisten maailmaan. Siinä oli jotain väistämätöntä. Ei siksi, että Jumala olisi määrännyt niin, vaan siksi, että ihmiskunta on sellainen kuin on. Yhteisöt löytävät aina jonkun kantamaan ne synnit, joista eivät itse ota vastuuta. Niin oli käynyt Jesajan kuvaamalle syntipukille ja niin oli käyvä nytkin.

Kerrottuaan pidättäjilleen, ettei aio käyttää mitään väkivaltaa, Jeesus silti otti tilanteen haltuunsa ja kiinnitti huomionsa niihin aseisiin, jotka häntä vastaan on nostettu.

Rosvon kimppuun

Jeesus kääntyi miesjoukon puoleen ja sanoi:
’Tehän olette lähteneet kuin rosvon kimppuun! Miekat ja seipäät käsissä te tulette minua vangitsemaan.’[12]

Jeesus rinnasti itsensä maaseudun köyhiin rosvoihin. He olivat maansa menettäneitä viljelijöitä, jotka elättivät perheensä rosvoamalla rikkaita matkaajia. Näitä maanteiden desperadoja tietenkin metsästettiin raskain asein ja isolla joukolla. Pari päivää aiemmin Jeesus oli kutsunut temppeliä rosvojen luolaksi. Nyt häntä itseään kohdeltiin kuin aseistettua ja vaarallista ryöväriä, jota tultiin vangitsemaan suurella ylivoimalla ja keskellä yötä. Näin julkea syytös käännettiin syyttäjää vastaan.

Jeesus puhui osastonjohtajien ohitse suoraan koko miesjoukolle, ikään kuin olisi yrittänyt saada heitä häpeämään voimankäytön liioittelua:

Minä olen joka päivä teidän nähtenne opettanut temppelissä, ettekä te ole ottaneet minua kiinni.’

”Miksi teette salaa sen, minkä olisitte voineet tehdä avoimesti?” Jeesus teki mitä oli aina tehnyt: Hän paljasti valtojen ja voimien todellisen luonteen. Tämä joukko edusti poliittisesti heikkoa ja pelkurimaista valtaa. Se ei uskaltanut toimia avoimesti, koska siltä puuttui kansan enemmistön tuki. Se toimi vaivihkaa ja salaa koska sillä ei ollut minkäänlaista moraalista arvovaltaa.

Jeesus alleviivasi jokaisen pidättäjän henkilökohtaista vastuuta pidätyksestä. Hän ei sallinut heidän teeskennellä, että olivat esivallan käskystä tulleet pidättämään tuntematonta miestä, jonka joku ilmiantaja oli tunnistanut ja suudelmalla paljastanut. Hän ei antanut heidän pitää itseään anonyyminä rosvona, jonka vangitsemisesta vain ylipäälliköt kantaisivat vastuun. ”Ette te Juudasta olisi tarvinneet. Olisitte vain tulleet hakemaan temppelistä. Olenhan jo koko viikon päivittäin opettanut siellä ja väitellyt teidän esimiestennekin kanssa. Vartiopaikoistanne muurin päällä piditte minua jatkuvasti silmällä. Miksi ette silloin ottaneet minua kiinni? Teidän on aivan turha käyttäytyä kuin ette minua tuntisi.”

Jeesus ei vastustanut vangitsemistaan, mutta hän vastusti sen tekemistä salaa ja tavalla, joka vapauttaisi käskyjen noudattajat henkilökohtaisesta vastuustaan. Sen lisäksi hän piti kuin ohimennen pilkkanaan heidän ylenpalttista aseistautumistaan ja paljasti sen takana olevan pelon.

Omat pakenevat

Silloin ne, jotka olivat Jeesuksen kanssa, jättivät hänet ja pakenivat.[13]

Mitä yksi edellä, sitä muut perässä. Näinhän opetuslapset olivat toimineet koko ajan, kerta toisensa jälkeen. Silti he jälkeenpäin itse kirjaavat kaikki heikkoutensa ja senkin, etteivät vieläkään ymmärtäneet, minkälaisesta Jumalan valtakunnasta Jeesus oli koko ajan puhunut. Loppuun asti he toivoivat väkivallalla perustettua valtakuntaa, ja omaa mahtivirkaa siinä. Kun viimeinenkin toive sankarillisesta voitosta oli menetetty, kaikki pakenivat yön pimeyteen.

Jeesuksen mukaan oli lähtenyt nuori mies, jolla ei ollut yllään muuta kuin pellavainen vaate. Hänet otettiin kiinni, mutta hän riistäytyi vaatteestaan ja pakeni alasti.[14]

Kuka alaston pakenija lieneekin, tämänkin episodin kirjaaminen vain alleviivaa sitä totaalista nöyryytystä ja toivon menetystä, johon Jeesus oli johtanut heidät. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, hän oli pettänyt heidän unelmansa. Parempi oli paeta vaikka alasti ja menettää kunniansa, kuin uhrata henkensä käsittämättömälle illuusiolle ja epärealistiselle harhalle.

Opetuslasten toivo oli luhistunut ylivoimaisen väkivallan edessä. Keskiyön yllätyshyökkäys oli pelästyttänyt viimeisetkin sankaruuden rippeet heidän nahoistaan. Eikä kukaan heitä siitä moittinut. Vain hullu olisi jäänyt ottamaan mittaa imperiumin ja temppelin puolustajien ylivallan kanssa.

Jeesus kääntyi vangitsijoidensa puoleen ja sanoi:

”…nyt on teidän hetkenne, nyt on pimeydellä valta.”[15]

Silti hän näilläkin sanoilla nakersi pimeyden valtojen itseluottamusta. Ehkä tämä hetki ei sittenkään ollut täysin heidän hallussaan. Tämä mies näytti säilyttävän arvonsa ja jonkun salaperäisen vallan tunnun vielä silloinkin, kun hän ojensi kätensä sidottaviksi.

Juudaksen sivurooli

Juudaksen rooli vaikuttaa vähän näennäiseltä ja hänen suudelmansa aika turhalta. Olihan Jeesuskin sanonut, että useimmat heistä tiesivät varsin hyvin kuka hän oli. Juudaksen tehtävä näyttää keinotekoisen teatraaliselta ja hänen tekonsa merkitys tapahtumien kulkuun suhteellisen pieneltä.[16] Temppelin suurella esikunnalla olisi varmasti ollut tarpeeksi paljon vakoilijoita saadakseen selville missä Jeesus opetuslapsineen viettäisi yönsä. Siinä mielessä Juudaksen rooli ei ollut mitenkään korvaamaton.

Mitään muuta kuin yöpymispaikan Juudas ei paljastanutkaan. Tulevissa kuulusteluissa hän ei todistanut Jeesusta vastaan millään lailla. Hän olisi voinut antaa Jeesuksen pyrkimyksistä ja opetuksista hyvinkin vahingollisia lausuntoja. Sellaisesta yhteistyöstä olisi papistolle ollut paljon enemmän apua.

Jeesus ei ollut vain yhden petturin, vaan kollektiivisen väkivallan uhri. Yhdellä petturilla oli vain marginaalinen ja toisarvoinen rooli pitkässä kertomuksessa, joka kuvaa väkivaltaisten ristiriitojen kulminoitumista uhriutta vaativaksi kriisiksi.

Markus ja Matteus eivät kertomuksessaan tietenkään vapauta Juudasta omasta vastuustaan. Eivät he myöskään korota hänen yksilöllistä vastuutaan yli muiden. Juudaksen petos on vain yksi vinjetti evankelistojen tavassa kuvata erilaisten yksilöiden osuutta itseään suuremmasta dynamiikasta, joka aina johtaa jonkun uhraamiseen.

Markus ei mainitse Juudasta hänen tulonsa jälkeen lainkaan. Juudas vain katoaa näyttämöltä. Matteuksen kertomuksesta voimme arvata, että hän seuraa vangittua Jeesusta nähdäkseen miten tämän käy: Pääseekö Jeesus jonkinlaiseen sopimukseen Kaifaan ja papiston kanssa, vai käynnistääkö hän vihdoinkin ratkaisevan vapautustaistelun?

[1] Mark 14:43-52. Matt 26:47-56. Luuk 22:47-53. Joh 18:2-12.

Johanneksen versiossa joukko oli paljon suurempi: Niinpä Juudas otti mukaansa sotilasosaston sekä ylipapeilta ja fariseuksilta saamiaan miehiä, ja he menivät puutarhaan lyhdyt, soihdut ja aseet käsissään. Normaalisti sotilasosastoon kuului 600 sotilasta. Muut mukaan luettuna miehiä saattoi olla jopa 800, mikä kuulostaa liioitellulta. Jos Johanneksen kuvaus pitää paikkansa ylipappien on täytynyt neuvotella pidätyksestä Pilatuksen kanssa etukäteen. Pilatuksella oli hyvät syyt ennaltaehkäistä levottomuuksista, jotka voisivat syntyä näin juhlitun henkilön pidättämisestä kaikkein tärkeimmän juhlan aikana. Suuren sotilasoston avulla hän saattoi varmistaa, että pidätyksen mahdollisesti herättämä kansannousu saataisiin saman tien kukistettua. (Orchard Helen C. Courting Betrayal. Jesus as Victim in the Gospel of John. Sheffield Academic Press. 1998. s 196.) Muut evankeliumit eivät kuitenkaan mainitse mitään näin varhaista yhteistyötä ylipapin ja Pilatuksen välillä. Tämä lienee Johanneksen yritys korostaa kuinka suurella joukolla Jeesusta piti pidättää. (Bovon Franqois. The Last Days of Jesus. Westminister John Knox Press. Louisville. London. 2006. s. 34.)

[2] Klassen. William. Judas. Betrayer or Friend of Jesus? Fortress Press. 2005. s. 88, 108, 111, 112.

[3] Klassen. William. Judas. 104. Näin edellinen kirkkoraamattu sen on kääntänyt.

[4] William Klassen yrittää kirjassaan (Judas. Betrayer or Friend of Jesus? Fortress Press. 2005) kuvata Juudasta Jeesuksen tilaustyön tekijänä. Hänen mukaansa Jeesus tässä tilanteessa antaa hyväksyntänä ja kiitoksensa hyvin suoritetusta tehtävästä. Vaikka Klassenin teos muuten on erittäin perusteellinen ja hyvin dokumentoitu, en pidä hänen tulkintaansa tältä osin uskottavana.

[5] Mark 14:47.

[6] Luukkaan mukaan osittainen aseistautuminen oli Jeesuksen oma idea: ”Silloin Jeesus sanoi: ”Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan. Sillä tietäkää, että tämän kirjoituksen täytyy käydä minussa toteen: ’Hänet luettiin rikollisten joukkoon.’ Kaikki, mitä minusta on lausuttu, saa nyt täyttymyksensä.” Opetuslapset sanoivat: ”Herra, tässä on kaksi miekkaa.” ”Riittää”, hän vastasi. (Luuk 22:36-38.) Minusta tämä on yksi monista esimerkeistä, missä Luukas yrittää luoda näennäisprofetaalisia siltoja Vanhaan Testamenttiin. Ikään kuin Jeesuksen olisi pitänyt hankkia rikostodisteita roomalaisille vain saadakseen jonkun vanhan testamentin jakeen näyttämään ennustukselta hänestä. Kaksi sotilaallisesti merkityksetöntä miekkaa tarvittiin muka vain täydentämään jotain kuvitteellista käsikirjoitusta. Ei kuulosta uskottavalta.

[7] Matt 26:52.

[8] Nelson – Pallmeyer Jack. Jesus against Christianity. Reclaiming the Missing Jesus. Trinity Press. Harrisburg Pennsylvania. 2001. s. 346.

[9] Matt 26: 53.

[10] Matt 26:54.

[11] Jes 65:12.

[12] Mark 14:48.

[13] Mark 14:50.

[14] Mar 14:51,52.

[15] Luuk 22:53.

[16] Girard kutsuu Juudaksen roolia pseudosalaliitoksi, näennäisen isoksi salajuoneksi, jonka historiallinen vaikutus ei ollut suuri. (Girard René. Things Hidden Since the Foundation of the World. Stanford University Press. California. 1978. s. 246.)

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 2 viikkoa sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit