Yhteisön merkitsemättömät haudat

Seuraavaksi Jeesus siirtyy vertaamaan fariseuksia itseään hautoihin.

Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa.”[1]

Ankara metafora on jäänyt elämään tekopyhyyden ja ulkokultaisuuden kuvauksena. Jos hänen tarkoituksensa oli moittia fariseuksia vain teennäisyydestä, kielikuva tuntuu liioittelulta.[2]

Kenen kuolleita luita Jeesus näki fariseusten puolueen siistin ja hyvin järjestäytyneen ulkokuoren sisällä? Väittikö hän, että heidän hyvyytensä ja seremoniaalisen puhtautensa pimeässä salakaapissa on luurankoja? Keiden luista Jeesus puhuu?

Oliko fariseusten yhteisö omien uhriensa hautausmaa? Puhuiko Jeesus niistä, jotka oikean opin takia olivat tulleet yhteisönsä hylkäämiksi tai moraalisen lankeemuksen takia tapetuiksi?

Entä näkikö hän siellä uhrattujen esikoisten, sonnien, lampaiden, vasikoiden, vuohien ja kyyhkystenkin luita? Murhasta ja väkivallasta kielivä veri on pesty pois, mutta uhrien luut muodostavat Jeesuksen mukaan koko uskonnollisen systeemin olennaisen mutta salatun sisällön.

Jokainen menestyvä yhteisö ja yksilö on saman läpitunkevan katseen ja sitä seuraavan kysymyksen alla: Kuinka monta uhria tämä menestys on vaatinut? Kenen kustannuksella se on rakennettu? Kuinka monta hylättyä, halveksittua, laiminlyötyä ja unohdettua lähimmäistä on piilotettu tämän loistavan ulkokuoren alle?

Luukas kuvaa samoja käveleviä hautoja vielä “syvemmin”:

Te olette kuin merkitsemättömät haudat, joita ihmiset tietämättään tallaavat. [3]

Uskonnon väkivaltainen luonne on salattu niin perusteellisesti, että kuka tahansa voi arjessaan kulkea uhrin yli tai ohi huomaamatta ollenkaan mitä tekee. Kun väkivalta on tarpeeksi hyvillä valheilla peitetty, siitä tulee niin sujuva osa arjen rutiinia ja pyhän rituaalia, ettei kukaan edes huomaa uskonnon uhreiksi joutuvia ihmisiä.

Armottoman uskonnollisuuden uhrit hautaavat usein itsensä, etteivät tulisi sosiaalisesti hylätyiksi. He tekevät itsestään merkitsemättömiä hautoja, piilottaessaan olennaisia osia minuudestaan uskonnollisen yhteisön tuomiolta. Kaappihomot, ja muita seksuaalisia taipumuksiaan salaavat, tekevät itsensä ylikävelemisen niin helpoksi, että se jää yhteisöltä huomaamatta.

Tällaisen piiloväkivallan keskellä on vaikea nähdä mihin osallistuu. Vielä vaikeampaa on tunnustaa, että juuri meidän uskonnollisessa yhteisössä tai meidän firman yhteishengessä voisi olla mitään väkivaltaista, että juuri meidän jalkojemme alta löytyisi merkitsemättömiä hautoja, joita ihmiset tietämättään tallaavat.

Girardin mukaan myyttien tarkoitus onkin ollut salata hautojen todellinen sisältö. Myyttisten peitetarinoiden mukaan joku nyt vain putosi omista syistään kelkasta tai tunaroi itsensä junan alle. Ei kukaan oikein tarkkaan muista miksi ja milloin, mutta se on ainakin selvää, ettei kukaan meistä ollut siihen syypää.

Jos joku väittää itsemurhan taustalla olleen mitään työpaikkakiusaamista tai suoranaista vainoamista, hän voi itse joutua saman kohteeksi.

Nämä sanat on suunnattu oikeasti hurskaille ja vilpittömille fariseuksille. Jeesus ei puhu yksittäisten uskonnonharjoittajien henkilökohtaisesta moraalittomuudesta, muuten puhtaan yhteisön pahoista jäsenistä. Tässä ei ole kysymys poikkeusyksilöiden salaa tehdyistä rikoksista, vaan systeemisestä väkivallasta, johon koko yhteisö on huomaamattaan osallistunut. Uhraaminen ei toimisi, jos ihmiset oikeasti näkisivät mitä ovat tekemässä.

Juuri sen näkemiseen Jeesus yrittää avata kuulijoidensa silmiä.

[2] Heim Mark. S. Saved From Sacrifice. s. 120.

[3] Luuk. 11:44.