« »

Vihan ja toivon kaupunki

2 kommenttia Kirjoitettu maaliskuu 12, 2010 Muokattu maaliskuu 19, 2017

Johannes mainitsee neljä Jeesuksen vierailua Jerusalemiin[1]. Muut evankelistat kertovat vain viimeisestä matkasta.

Juutalaisille Jerusalemin kaupunki oli ollut uskonnollisen maantieteen napa jo noin tuhat vuotta. Daavidin rakentamaan pääkaupunkiin liittyi muistoja voitoista ja tappioista, uskosta ja luopiudesta, kunniasta ja häpeästä, sankaruudesta ja nöyryytyksistä. Daavidin aikaan kuningas pystyi vielä pitämään 12 riitaisaa heimoa yhtenä kansana. Silloin Jerusalem oli kansan yhtenäisyyden, turvallisuuden ja suuruuden symboli.

Siitä lähtien historia olikin ollut aika kuoppaista alamäkeä. Jumala oli profeettojensa kautta monet kerrat moittinut kaupungin eliittiä köyhien sorrosta, yleisestä korruptiosta ja kaikenlaisesta vääryydestä. Kaupunki ei ollut kantanut saamaansa tehtävää arvokkaasti ja hurskaasti. Siksi Jumala oli kurittanut kaupunkia, milloin minkäkin kuninkaan sotajoukoilla. Näin kansa ainakin tulkitsi viheliäisen kohtalonsa. Monet muutkin valloitetut kansat ovat syyllistäneet itsensä kokemastaan väkivallasta. Länsimaiden valloittamien siirtomaiden uskonnollisissa traditioissa valloittajien väkivalta on selitetty jumalallisena suunnitelmana, jonka kansa on jostain syystä itse ansainnut.[2] Valloittajien julmuus peittyy mytologiseen sumuun kun uhri alkaa uskoa kohtalonsa jumalalliseen oikeutukseen.

Noin 600 vuotta aiemmin kaupunki ja sen temppeli tuhottiin ja kansan jäännös vietiin Baabelin vankeuteen. Kokonainen sukupolvi kuoli vieraalla maalla. Suuri kertomus Jumalan valitusta kansasta näytti loppuvan siihen. Jäljelle jäi vain murhe ja valitus.

Yli viidenkymmenen vuoden vankeuden jälkeen rutiköyhä ryysyläislauma palasi kaupunkinsa raunioille ja rakensi pienen jämätemppelin vanhan paikalle. Seuraavien vuosisatojen ajan kaupunki maksoi veronsa persialaisten ja kreikkalaisten hallitsijoille. Papisto hoiti paikallishallinnon ja kantoi omat veronsa sen ylläpitämiseksi. Ainoa kunniakas aika oli makkabealaiskapinasta alkanut sadan vuoden itsenäisyys. Se päättyi, kun Roomalaiset Pompeiuksen johdolla valloittivat koko maan v. 63 ekr.

Rooman senaatti pani riitelevät paikallisruhtinaat kuriin nimittämällä juutalaisuuteen kääntyneen idumealaisen ruhtinaan koko Juudean kuninkaaksi. Julma Herodes ehti hallita ja rakentaa Jerusalemia, kunnes kuoli patologisen vainoharhaisuuden vallassa vähän Jeesuksen syntymän jälkeen v 4 ekr.

Sitä seuranneiden kapinoiden nujertamiseksi Herodeksen armeija oli tappanut 3000 pääsiäisjuhlaan valmistuvaa ja keskeyttänyt pääsiäisen vieton kokonaan.[3] Pian tämän jälkeen roomalaiset olivat ristiinnaulinneet 2000 Jerusalemin asukasta. Jeesuksen synnyinsijoillakin oli poltettu monta kylää ja tapettu joukoittain ihmisiä. Monet Jeesuksen seuralaisista, jotka nyt lähestyivät Jerusalemia, olivat lapsuudessaan traumatisoituneita näistä hirmutöistä. Kaikki tiesivät, minkälaisiin raakuuksiin roomalaiset pystyisivät.

Kun rauha oli saatu palautettua, Rooma jakoi valtakunnan Herodeksen kolmelle pojalle. Vuona 6 jkr Jerusalemista käsin hallitseva varttikunigas sai väistyä ja Rooma alkoi hallita Jerusalemia, Juudeaa ja Samariaa suoraan oman maaherransa kautta.

Kaikesta tästä huolimatta kansa eli siinä uskossa, että kaupungin suuruus oli vielä palautuva. Jerusalemin suuruuden päivät olisivat vasta edessä. Tähän kaupunkiin olisi vielä ilmestyvä väkevä messias. Hän tulisi moninkertaistamaan Jerusalemin muinaisen mahtavuuden ja muuttaisi sen koko maailman navaksi.

Sadat tuhannet pyhiinvaeltajat vahvistivat näitä intohimoisia unelmia vierailemalla kaupungissa vuosittain. Kapupungin jokainen kivi oli täynnä muistoja, jokainen seinä antoi lohdutusta ja temppeli loi toivoa valitun kansan tulevasta suuruudesta. Kaupungissa eli noin 40 000 vakituista asukasta, mutta nytkin Jeesuksen seurueen lisäksi sinne oli matkalla ainakin satatuhatta pääsiäisen viettäjää.[4] Ilman riittäviä majoitustiloja, ravintoloita tai edes tilapäisiä käymälöitä, kaupunki oli hätätilan rajoille asti ylikansoitettu suurten pyhien aikana. Roomalaisille pääsiäinen oli hallinnollinen painajainen. Kaupungin eliitille ja heidän alaisilleen se oli vuoden tuottavinta aikaa. Rahaa tuli läheltä ja kaukaa. Valuutan korvikkeena kaupunkiin kuljetettiin tonneittain kultaa, hopeaa ja kaikenlaisia jalokiviä.

Valtaosa kaupunkilaisista sai toimeentulonsa uhrirituaalien ympärillä pyörivästä tuotannosta ja kaupankäynnistä. Vain viidennes Jerusalemin kaupungin palkkatyöläisistä oli taloudellisesti riippumaton temppelistä ja sen alihankkijoista.

Vaikka kaupunkiin virtasi valtaisasti rahaa pyhiinvaeltajien mukana, Jerusalem oli riippuvainen myös ympäröivän maaseudun kasvattamasta viljasta, lihasta ja polttoaineesta. Temppelin suunnaton uhrikoneisto kulutti valtavalla alttarillaan hehtaareittain puuta satojen tuhansien uhrieläinten lihan polttamiseen. Maaseudun asukkaat saivat toimeentulonsa siitä mitä tuottivat kaupungille. Silti yli puolet heidänkin tuloistaan palautettiin takaisin kaupunkiin[5] verojen, lainakorkojen ja erilaisten maksujen muodossa. Melkein kaikki viljelysmaa oli kaupungin rikkaiden omistuksessa, samoin kuin uhrieläinten tuotanto ja niiden tarvitsemat laidunmaat. Niin oli aina ollut ja niin tuli aina olemaan. Se vain kuului Jumalalliseen järjestykseen kuten kaikkialla muuallakin. Pyhä vaati uhrinsa ja uhrit vaativat tuottajansa. Tuotto meni tietenkin pyhän palvelijoille. Ei sitä juuri kukaan asettanut kyseenalaiseksi.

Herodeksen ja hänen poikiensa hallintoaikana yhä suuremmat maa-alueet joutuivat kuningasperheiden ja heidän suosikkiensa omistukseen. Köyhät maanviljelijät menettivät maitaan tai joutuivat vuokraviljelijöiksi. Monet hakivat päivätöitä kaupungista tai joutivat kerjäläisiksi. Samaan aikaan rikkaiden omaisuus ja valta kasvoivat.[6]

Jeesuksenkin seurue koostui suurimmaksi osaksi köyhistä maanviljelijöistä, jotka olivat tottuneet elämään kaupunkilaiseliitin armoilla. Koska kuningashuonetta ei enää ollut, valta kuului papistolle ja maata omistavalle aristokratialle. Tavallisella kansalaisella ei ollut minkäänlaista äänivaltaa. Ainoastaan silloin kun he kokoontuivat suurena joukkona samaan paikkaan, he saattoivat sopivan johtajan agitoimina saada pelottavan suuren metelin aikaiseksi. Tätä yhden asian huutoäänestystä jokainen maan mahtava valtias oli oppinut varomaan. Sen suhteen tämä oli kalenterivuoden kaikkein vaarallisin juhla. Pääsiäisjuhlien aikana oli ennenkin syntynyt mielenosoituksia ja kansannousuja. Jokainen vieras tiesi, että tämä oli vaarallinen matka. Kuka tahansa saattaisi joutua roomalaisten kurinpitovoimien uhriksi tai tallautua kuoliaaksi paniikkiin joutuneen kansan jalkoihin.

Pääsiäinen oli kansalle myös eräänlainen itsenäistymisjuhla.[7] Jerusalem oli Egyptistä vapautuneen kansan pääkaupunki. Roomalaisten sotilaiden tunkeileva vartiointi muistutti itsenäisyydestä, joka toistaiseksi eli vain pyhiinvaeltajien tulenpalavissa unelmissa.

Jeesuksen seurueessa matkan vaarallisuus tiedostettiin selvemmin kuin koskaan. Matkan johtaja ei ollut tehnyt mitään lievittääkseen heidän huoliaan. Päinvastoin.

 

[1] Joh 2:13, 5:1, 7:10, 11:55

[2] Matthew Shelly and Gibson E. Leight (editors) Violence in the New Testament. T&T Clark International. New York. London. 2005. s. 30.

[3] Greenberg Gary. The Judas Brief. Who Really Killed Jesus? Continuum. New York. 2007. s. 169.

[4] Borg ja Crossan ovat yleensä todella varovaisia arvioissaan. Siksi ihmettelin kun he arvioivat vierasluvun jopa kaksinkertaiseksi tästä. (Borg Marcus & Crossan John Dominic. The Last Week. Harper. San Francisco. 2006. s.18.) En ole asiantuntija, mutta Wroen arvio tuntuu uskottavammalta. (Wroe Ann. Pontius Pilate. Random House. New York. 1999.) Suomalaiset tutkijat ovat samoilla linjoilla. (Holmen Tom ja Kankaanniemi Matti. A.D. 30. Art House. Helsinki 2009. s. 20.) Griffith-Jones arvioi kaupungin väkiluvuksi 25000 ja pääsiäisvieraiden lukumääräksi 300 000. (Griffith Jones Robin The Four Witnesses. The Rebel, the Rabbi, the Chronicler and the Mystic. Harper SanFrancisco. 2000. s. 22.) Greg Carey on suunnilleen samoilla linjoilla arvioidessaan kaupungin väkiluvuksi alle 30 000 ja vierailijoiden määräksi monta sataa tuhatta. (Carey Greg. Sinners. Jesus and his earliest followers. Baylor University Press. 2009. s. 85.) Juutalainen historioitsija väitti vieraita olleen noin 3 miljoonaa, mutta se lienee tietoista liioittelua. (Greenberg Gary. The Judas Brief. Who Really Killed Jesus? Continuum. New York. 2007. s. 168.)

[5] Borg Marcus & Crossan John Dominic. The Last Week. s. 6, 7.

[6] Borg Marcus & Crossan John Dominic. The Last Week.. s. 16, 18.

[7] Carey Greg. Sinners. Jesus and his earliest followers. Baylor University Press. 2009. s. 86.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

2 Kommenttia

  1. Kirjoitettu maaliskuu 13, 2010 kello 18:53 | Suora linkki kommenttiin

    Miten karmaisevaa lukea tätä hirmutöiden maailmanhistoriaa. Taidan lopettaa lukemisen. Miten voisi varjella lapsensa kohtaamasta tämän kaiken tietämistä. Kuopukseni kerran iltarukouksen päätteeksi kietaisi kädet kaulaani ja iloitsi: ”Onneksi Jumala on luonut näin turvallisen maailman!” Siinä sitä vain jää mykäksi ja toivoo, että viaton lapsuus saisi jatkua esimerkiksi 80-vuotiaaksi saakka.

    Joskus olen miettinyt, toivoisinko lapsilleni elämänuraa mielekkäässä, syvästi merkityksellisessä kutsumuksessa (jollaiset väistämättä merkitsevät myös tuskallista ristin kantamista) vai jotakin helppoa ja pinnallista, missä ei tarvitsisi kahlata ihmisyyden syvissä pohjavirroissa. En ole vielä päättänyt eikä sitä minulta tietysti kukaan kysykään.

  2. Ollitapio P.
    Kirjoitettu maaliskuu 14, 2010 kello 06:25 | Suora linkki kommenttiin

    Eliitillä on kaikissa paikoissa ja kakkina aikoina ollut kiusausta kleptokratiaan. Tällä Jared Daimond kirjassaan Tykit,taudit ja teräs tarkoittanut sitä,että yläluokka on käyttänyt etuoikeuttaan veronkantoon oman ylellisen elämäntavan ylläpitoon eikä kansan hyvinvoinnin tulonjakoon. Ranskan ja Venäjän vallankumouksien taustalla on ollut yläluokan tuhlaileva elämäntapa samaan aikaan,kun rahvas kärsi nälkää. Jeesus ei tullut kumoamaan Mooseksen lakia vaan täyttämään sen,mikä Viimeisen Tuomion mukaan toteutuu lähimmäisten auttamisena Kristuksen vähimpinä veljinä.

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 2 viikkoa sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit