« »

Pilatus saapuu hevoskulkueessa

4 kommenttia Kirjoitettu 12.3.2010 Muokattu 19.3.2017

Vuoden pyhin viikko oli alkamassa. Jerusalem alkoi täyttyä kymmenistä tuhansista pyhiinvaeltajista maakunnista ja naapurivaltioista. Kauppiaat olivat varautuneet vuoden kohokohtaan, ja majatalot olivat viimeistä sijaa myöten varattuja.

Rooman vallan edustaja, Idumean, Samarian ja Juudean maaherra Pontius Pilatus oli hermostunut. Taas pitäisi tasapainoilla uskonnollisten intohimojen ja kansallismielisten kaunojen kanssa. Vaikka hänellä ja hänen sotilaillaan oli oma linnake Jerusalemissa, Pilatus viipyi siellä kerrallaan aina vain niin kauan kuin hallinnollisten välttämättömyyksien vuoksi oli pakollista. Tämä oli yksi niistä viikoista, jolloin hänen läsnäolonsa Juudean pääkaupungissa oli turvallisuuspoliittinen pakko.

Jerusalem oli alueen tärkein verolähde ja kauppakumppani Rooman kanssa. Pilatus ei yrittänyt roomalaistaa Juudeaa. Roomalaiset kyllä tunnistivat mahdottoman tehtävän nähdessään sellaisen. Pilatusta oli tiukasti käsketty suvaitsemaan paikallista kulttuuria, ja olemaan provosoimatta juutalaisia ainakaan heidän temppelissään ja suurimpien uskonnollisten juhlien aikana. Tämänkin juhlan aikana Pilatuksen tärkein haaste oli tukahduttaa kaikki levottomuudet, ennen kuin ne yltyisivät mellakoinniksi, tai pahimmassa tapauksessa kapinalliseksi kansannousuksi. Tämän tunkkaisen ihmiskattilan räjähtäminen täytyi estää. Väkiluku oli juhlan aikana moninkertaistunut. Yli sadantuhannen ihmisen joukossa syntynyt levottomuus voisi helposti karata hänen pienen armeijansa käsistä.[1] Kolmellatuhannella sotilaalla ei tällaista ihmisjoukkoa pystyisi hallitsemaan. Lähimmät täydennysjoukot olivat Syyriassa.[2]

Pilatus oli jättänyt vastahakoisesti viileän merenrantapalatsinsa Kesareassa ja lähestyi nyt Jerusalemia lännestä päin mahtipontisessa sotilassaattueessa. Auringossa kiiltelevät aseet, rasvattu nahka ja korskeat hevoset viestivät keisarillista ylivaltaa. Korkealla kannetut keisarin tunnukset julistivat Tiberiuksen jumalallisuutta. Kullatuilla kotkankuvilla ei kuitenkaan sopinut mahtailla kaupungin sisällä. Kaun Gaius oli määrännyt kuvansa pystytettäväksi Jerusalemin temppeliin, koko Galilean alueen maanviljelijät tekivät lakon. [3] Kun maata ei viljelty joukkojen ruokahuolto kärsi ja keisarilliset verot jäivät saamatta. Pilatus tiesi, että temppeliä piti kohdella kunnioituksella, koska se oli köyhimpienkin juutalaisten suurin intohimon kohde. Vallan vakuuttava mutta hillitty käyttö oli tämän juhlaviikon vaikein haaste.

[1] Wroe Ann. Pontius Pilate. Random House. New York. 1999.

[2] Fredriksen Paula. Jesus of Nazareth. King of the Jews. Vintage Books. 1999. s. 169.

[3] Matthew Shelly and Gibson E. Leight (editors) Violence in the New Testament. T&T Clark International. New York. London. 2005. 60

Avainsanat: , , , , , , , , , ,
« »

4 vastausta artikkeliin “Pilatus saapuu hevoskulkueessa”

  1. Daniel Nylund sanoo:

    Rakkaat lukijat. Nyt viimeistelen ja kirjoitan niin paljon kun jaksan pääsiäiseen asti. Auttaisiko joku intohimoinen äidinkielen rakastaja minua oikoluvussa. Tietenkin vois samalla vaikka vähän väitelläkin tekstin siällöstä. Pidän tästä projektista. Se alkaa koko ajan tuntua tärkeämmältä. Mitä itse ajattelet?
    Olen miettinyt sitäkin että pyytäisin taiteilijoita kinkaamaan kuviaan, tai musiikkiaan haluamiinsa tekstin kohtiin. Mitä siitä ajattelet?

  2. Ollitapio P. sanoo:

    Olisi hienoa nähdä tekstin yhteydessä taidetta Kristuksen ristin tiestä. Siitä on olemassa paljon maalauksia. Bach oli säveltänyt musiikkia mm. Matteus-passio. Händelin Messias-oratorio on hieno. Mutta Valamossa tutustuin virolaisen muusikon Arvo Pärtin musiikkiin. Hänen Passionsa on todella hyvä. Alabasteri oli muuten tehnyt hyviä biisejä Kristuksen kärsimyksestä ja Tarvo Laakso.

    1. Daniel Nylund sanoo:

      Tuo idea minuakin viehättää. Ei kait se sen kummempaa ole kuin että lähetätte linkkejä tai kuvia kommentissa ja minä poimin niitä tekstin joukkoon harkintani mukaan. Kiitos taas kommenteistasi. Olivat koskettavia.

  3. Annie sanoo:

    Kiitos mahtavasta tutkimustyöstäsi!! Teen täällä juuri puhetta palmusunnuntaiksi erääseen seurakuntaan ja ajattelin nostaa esiin hiljaisen viikon alun tapahtumia: Jeesus temppelissä, viikunapuu yms. Ja vau, minkä lähdeaineiston löysinkään tältä sivustolta! Ihan, kun olisit kirjoittanut tätä minua(kin) varten. Työsi on siis tärkeää ja tämän kautta varmaan moni saa siunauksia osakseen.
    Jatka samaan malliin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0748381
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.