« »

Kostava Jumala?

1 kommentti Kirjoitettu maaliskuu 20, 2010 Muokattu maaliskuu 24, 2017

Paljastava ja läpitunkeva pedagogi

Jeesus puhui edelleen korkeimman papiston, lainopettajien ja vanhimpien kanssa. Paikalla oli myös suuri joukko pyhiinvaeltajia, luultavimmin Jeesuksen vanhoja tuttuja Juudean ja Galilean maaseudulta. Hiljaisina kuuntelijoinakin heidän läsnäolonsa vaikuttaa vahvasti ja heidän reaktioittensa painoarvo oli suuri.

Jeesus ei edelleenkään vastannut kansan johtajien kysymykseen omien valtuuksiensa alkuperästä. Kärsivällisesti he odottavat tilaisuuttaan saada hänet kiinni jostakin tarpeeksi raskauttavasta lausunnosta.

Seuraavaksi Jeesus kertoi heille vertauksen sarjamurhasta. Siihen hän piilotti uusia vihjeitä omien valtuuksiensa lähteestä. Samalla hän provosoi kuulijansa paljastamaan käsityksensä Jumalan luonteesta ja Hänen suhteesta väkivaltaan.

Tämä vertaus on niin lähellä kuulijoiden arkikokemusta, että varsinkin oppimattomin osa paikalla olijoista kuulivat sen pelkästään reaalielämän kuvauksena. Papisto ymmärsi heille tarkoitetun rankemman ulottuvuuden.[1] Jos olen ymmärtänyt tilanteen ja tarinan oikein, tämä on esimerkki Jeesuksen nerokkaan läpitunkevasta ja paljastavasta pedagogiasta.

Matteus, Markus ja Luukas toistavat saman kertomuksen melkein identtisessä muodossa.[2]

Jeesus alkoi puhua heille vertauksin:

”Mies istutti viinitarhan, ympäröi sen aidalla, louhi kallioon viinikuurnan ja rakensi vartiotornin. Sitten hän vuokrasi tarhan viininviljelijöille ja muutti itse pois maasta.

Vertaus on otettu kaikille katkeran tutusta arkitodellisuudesta. Herodeksen rikkaat virkamiehet tai Jerusalemin uhribisneksellä rikastuneet papit,[3] saattoivat vallata maatiloja veloissa olevilta maanviljelijältä. Viinitarhan istuttaminen vaati investoijalta vakavaraisuutta, sillä se ei tuottanut hedelmää ainakaan neljään vuoteen. Sillä välin vuokraviljelijä yritti elättää itsensä kasvattamalla vihanneksia viiniköynnösrivistöjen välissä. Siitäkin sadosta piti suuri osa antaa sijoittajalle.[4] Näin pienistä itsenäisistä maanomistajista tehtiin vielä pienempiä, velkaisempia ja riippuvaisempia maaorjia.

Se että maanomistaja muutti itse pois maasta, tarkoitti tilusten jättämistä kohtuullisen kauas asuinpaikastaan. Hän ei siis ollut ulkomaalainen sijoittaja, vaan olisi yhtä hyvin voinut olla yksi Jeesuksen puheen vihamielisistä kuulijoista.

Vertauksen roolien merkityskin oli kaikille ennestään tuttu. Jokainen tiesi, että jo profeetat olivat verranneet Israelia viinitarhaan, jonka edestä Jahve oli nähnyt paljon vaivaa. Profeetta Jesaja oli valittanut, kuinka pettynyt Jumala oli oman viinitarhansa hoitajiin:

Herran Sebaotin viinitarha on Israelin kansa ja Juudan heimo se köynnös, josta hän iloitsi. Hän odotti oikeuden valtaa, mutta kaikki oli mielivaltaa, hän tahtoi vanhurskasta hallitusta, mutta kuuli vain katkeraa valitusta. Voi niitä, jotka liittävät talon taloon ja yhdistävät pellon peltoon, kunnes koko maa on yksin heidän eikä kukaan muu mahdu elämään siellä.[5]

Silloinkin kansa kärsi samankaltaisesta rikkaiden mielivaltaisesta maan kahmimisesta itselleen. Nyt Galilean ja Juudean rikkaat matkivat taloudellisessa imperialismissaan roomalaisten valloittajien pöyhkeää heikomman hyväksikäyttöä.[6]

Sovittuun aikaan hän lähetti palvelijansa viinitarhan viljelijöiden luo, jotta saisi heiltä osansa tarhan sadosta. Mutta nämä ottivat miehen kiinni, pieksivät hänet ja lähettivät takaisin tyhjin käsin.
Omistaja lähetti heidän luokseen toisen palvelijan, mutta tätäkin he pahoinpitelivät ja häpäisivät. Hän lähetti taas uuden palvelijan, ja tämän he tappoivat. Samoin kävi seuraavienkin: toiset he pieksivät, toiset tappoivat
. [7]

Syy palvelijoiden pieksemiseen ja tappamiseen saattoi reaalielämässä olla se, että omistaja vaati heiltä liian suurta erää heidän istuttamistaan vihanneksista. Ne oli ostettu omin varoin, eikä heille jätetty tarpeeksi edes perheen elättämiseen.[8] Jotkut sorretut vain taipuvat taipumistaan, kunnes elävät täysin kumarassa. Toisten kärsivällisyys pettää ja muuttuu uhmaksi. Joka vuosi kapinallisten työntekijöiden väkivaltaisuus vain lisääntyi – ehkä samassa suhteessa perinnän ankaruuden kanssa.

Kaikki kuulijat tiesivät, että alkuperäiset omistajat saattoivat joskus kiistää uuden omistajan oikeuden maihin ja sen tähden myös osuuden satoon. Jos he kykenivät tekemään niin kolmena vuotena peräkkäin, oikeus saattaisi neljäntenä vuonna ratkaista asian heidän edukseen.[9] Tosin isännän palvelijoiden piekseminen, häpäiseminen ja tappaminen tuskin auttaisi heidän asiaansa.

Vertaus alkoi kuitenkin käydä kiusalliseksi sen kautta, että hiljaisessa yleisössä oli paljon köyhiä viinitilojen vuokralaisia ja päivätyöläisiä. Osa oli kaikkensa menettäneitä työttömiä kerjäläisiä. He tajusivat, että Jeesuksen vertaus alkoi sekoittua arkitodellisuuteen tavalla, joka ei todellakaan imarrellut paikalla ollutta hengellistä eliittiä. Papit olivat nyt kaksoisroolissa: Symbolisella tasolla he olivat koko kansan (viinitarhan) julmia hoitajia, jotka menneinä vuosisatoina olivat kohdelleet kaltoin Jumalan heille lähettämiä profeettoja.[10] Reaalitasolla Jeesusta äsken kuulustelleet papit olivat suuria ja häikäilemättömiä viinitarhan omistajia, jotka eivät enää löytäneet itselleen mitään pakopaikkaa Jeesuksen tarinassa. Tulkitsivat he sitä miten päin tahansa, se alkoi heidän kannaltaan näyttää koko ajan ilkeämmältä. Jeesus teki siirsi häikäilemättömät omistajat vielä häijympien vuokraviljelijöiden rooliin. Temppeliaristokraatithan olivat päävastuussa sekä köyhien sortamisesta että Jahven palvelijoiden murhista. Voi vain kuvitella kuinka paikalla olleet rutiköyhät maalaiset seurasivat salaa nautiskellen rikkaiden pappien kiusaantumista, kun Jeesus vertasi heitä rosvotorppareihin.

Nyt oli jäljellä enää yksi, hänen rakas poikansa. Tämän hän lähetti vuokraajien luo viimeiseksi ajatellen: ’Minun omaan poikaani he eivät sentään uskalla koskea.’

Kuulijoiden arjessa aristokraattien kunnia oli loukkaamaton ja heidän jälkeläisensä olivat koskemattomia. Heitä piti puhutella pää kumarassa ja suojaetäisyyden päästä. Heihin ei voinut kajota ilman vakavia seurauksia. He puolestaan saivat nöyryyttää alaisiaan läimimällä heitä poskelle vasemman käden selällä. Se oli halventavaa väkivaltaa. Omistajaluokka saattoi silti luottavaisesti uskoa avoimen kapinan mahdottomuuteen. Sellaisella ei ollut mitään onnistumisen mahdollisuuksia maassa, jossa rikkailla oli täysi monopoli aseisiin ja miehiin, jotka kykenivät niitä käyttämään. Tämän kaikki kuulijat tiesivät.

Mutta jos vertauksen viinitarhan omistaja on Jumala, niin kuka sitten on hänen rakas poikansa? Jeesus selvästi kiertää vertauksen ruuvia vielä tiukemmalle vihjaamalla, että mies, jota papit olivat kysymyksillään vähän aiemmin yrittäneet koukuttaa, onkin ehkä Jumalan rakas poika. Sellaisen väittäminen olisi ennen kuulumatonta Jumalan pilkkaamista ja johtaisi välittömään pidättämiseen. Mutta Jeesushan ei väittänyt kenestäkään mitään. Hän vain kertoi tarinaa, jonka sisältä kukin yritti tunnistaa toisensa ja välttää näkemästä itseään.

Pojan oikea identiteetti oli vain yksi tämän kiusallisen tarinan kuumetta nostava ulottuvuus. Niitä oli paljon ja lisää oli tulossa.

Mutta nämä sanoivat toisilleen: ’Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin perintö on meidän.’

Tämä ei ole ihan niin tolkuttoman tyhmä päätelmä, kuin miltä se ensi kuulemalta vaikuttaa. Heillä saattoi olla meneillään neljättä vuotta jatkuva kiista maan omistuksesta. Kohta he ehkä veisivät asiansa oikeuden eteen. Sinne pitäisi siinä tapauksessa mennä omistajan tai hänen perijänsä kanssa. Siihen palvelusväellä ei ollut valtuuksia.[11] Jos he eivät uskoneet mahdollisuuksiinsa, perijän tappaminen olisi epätoivoinen yritys ottaa oikeus omiin käsiin. Viljelijät saattoivat ajatella niinkin, että pojan ilmestyminen tarkoitti isännän kuolleen ja pojan tulleen varmistamaan perintöään. Jos ainut perillinenkin salaperäisesti katoaisi, heillä voisi olla lain sallima mahdollisuus vaatia tilan omistusoikeus takaisin itselleen.[12] Joka tapauksessa he olivat toimineet rosvojen ja murhaajien lailla.

Jeesus oli vasta edellisenä päivänä kutsunut temppeliä rosvojen piilopaikaksi. Nyt hän ohuesti verhotun vertauksen kautta syyttää papistoa yrityksestä ryöstää koko viinitarha, eli koko Israelin kansa, omistukseensa. Kaikkia velvoittavan ja taloudellisesti rasittavan temppelikultin kautta he olivat luoneet valtavan tuottoisan viinitarhan itseään varten. 80% koko Jerusalemin väestöstä työllistyi temppelin kautta. Tuottoja papisto oli sijoittanut maatilkkujen pakkolunastusten kautta köyhien riistoon, kaikki tietenkin Jumalan ja hänen temppelinsä nimissä. Heidän mielestään koko maa oli Jumalan maata.

Köyhät taas muistelivat, kuinka Jumala oli Joosuan kautta luvannut kaikille heimoille ja kaikille perheille oman tilkun maata, joka kulkisi perintönä sukupolvelta toiselle.[13] Kaikilla osapuolilla oli siis Jumala väkivaltansa puolella.

Sekä papisto että vertauksen viinitarhan hoitajat olivat syyllistyneet juutalaisen luomiskertomuksen alkukateuteen, haluun omistaa se mikä on Jumalan. [14] Papisto kohteli kansaa ja maata, kuin se olisi ollut heidän omaisuuttaan. Nyt he kohtelivat Jeesusta kuin mustasukkaiset omaisuutensa vartijat. Heidän nöyrät alamaisensa olivat vaarassa lähteä seuraamaan tätä pölyistä maantiesaarnaajaa. Mimeettisessä kilpailussa, jota kateudeksikin kutsutaan, kilpailija muuttuu viholliseksi. Jeesuksen saama kunnioitus oli kuin heiltä ryöstettyä maata.

Siinäkin mielessä he olivat kuin vertauksen viinitarhan työntekijät. He halusivat koko maan itselleen. Niin kuin ylipappi Kaifas oli jo aiemmin järkevänä miehenä sanonut: ”Parempi että yksi kuolee kuin että tämä pyhä paikka ja koko kansa tuhoutuu.”  Tiukan paikan tullen murha oli vastaansanomattoman vakuuttavasti perusteltu. Joistakin tilanteista ei selviä kuin tappamalla.

He ottivat hänet kiinni, tappoivat hänet ja heittivät ulos viinitarhasta.[15]

Jeesus ei kuvaa vain murhaa, vaan myös pahinta mahdollista häpäisyä; yhteisöstä ulos heittämistä ja hautaamatta jättämistä.

Tähän mennessä Jeesus oli jo kolmesti ennustanut kuolemansa opetuslapsilleen ja seuraajilleen. Nyt hän teki sen peitellysti myös miehille, jotka jo Kaifaan kanssa pidetyn kriisikokouksen jälkeen olivat etsineet mahdollisuutta tappaa hänet: ”Näin te tulette tekemään minullekin.” Samalla hän peitellysti väitti, että heidän uhrinsa olisi Jahven rakas poika. Heidän väkivaltansa kohdistuisi suoraan Isän sydämeen.[16]

Kostava väkijoukko

Tämän sarjamurhakuvauksen jälkeen Jeesus esittää kuulijoilleen kysymyksen:

Mitä viinitarhan omistaja nyt tekee?

Aivan kuin sitä olisi tarvinnut edes kysyä. Kansa oli jo riemastunut Jeesuksen tavasta panna papisto heidän viheliäiseen rooliinsa vuokraviljelijöinä. Siinäkin asemassa he olivat vertauksen mukaan toimineet ahneesti, kateellisesti ja julmasti. Tietenkin herrojen pitäisi nyt saada maistaa omaa lääkettään.[17] Hienoissa ja kalliissa vaatteissaan he sopivat oikein hyvin alistettujen raatajien yhteisen vihan kohteiksi, puutteessa elävien veronmaksajien yhdistäväksi syntipukiksi. Juuri nämä suuret ja mahtavat temppelivaltiaat olivat syypäitä koko köyhälistön kurjuuteen.

Jokainen tavallinen kansanjoukko missä kulttuurissa tahansa olisi vastannut niin kuin Jeesus vastasi omaan kysymykseensä:

Hän tulee ja ottaa nuo viljelijät hengiltä ja antaa viinitarhansa toisille.[18]

Siinä määrin kuin papisto vielä yritti samaistua vertauksen tilanomistajaan, heidänkin vastauksensa olisi sama. Tietenkin aristokraatin jälkeläisen murhanneet ja heille kuulumattoman maan ryöstäneet kapinalliset pitäisi murskata. Hekin olisivat voineet yhtyä Jeesuksen sanoihin:

Hän tulee ja ottaa nuo viljelijät hengiltä ja antaa viinitarhansa toisille.

Nämä ovat ankaria sanoja Jeesukselta, niin ankaria, että herää kysymys: Ilmaisevatko ne oikeasti Jeesuksen käsitystä Jumalasta? Julistiko hän tässä todellakin samaa vanhaa koston Jumalaa, joka tulee itse tappamaan kelvottomat tilanhoitajat? Vertauksen Jumalalla oli ilmeisen hyvä syy kostaa. Olivathan he tappaneet hänen palvelijoitaan ja lopulta hänen poikansa. Jeesuksen loppusanoista voisi päätellä, että Jumala todella olisi ankarasti kostava Jumala.

Vai oliko vertaus vieläkin henkilökohtaisempi. Jeesushan oli sen kautta epäsuorasti ennustanut kuolemansa. Uhkasiko hän nyt murhaajiaan Jumalan kostolla?

Matteuksen versio samasta vertauksesta antaa pienen, mutta tärkeän lisätarkennuksen. Siinä Jeesus esittää saman kysymyksen kuin Markuksen ja Luukkaan versiossa:

Kun viinitarhan omistaja tulee, mitä hän tekee noille viljelijöille?[19]

Matteuksen mukaan vastauksen antoi kansanjoukko, eikä Jeesus:

He vastasivat: “Hän antaa noille pahoille pahan lopun ja vuokraa tarhan toisille viljelijöille, jotka toimittavat hänelle kuuluvan sadon määräaikaan.[20]

Matteus tiesi, kenen tuntoja nämä sanat ilmaisivat.

Kysymyksellään Jeesus houkutteli esille missä tahansa kansanjoukossa valmiina olevan spontaanin kostoreaktion. Kansa oli katkera niille, jotka olivat vieneet heidän maansa. Papisto oli säälimätön omistajaluokka. Mutta Jumalaa pelkäävä kansa oli harvoin noussut pappejaan vastaan. Papithan olivat Jumalan palvelijoita ja kansan hallitsijoita. Niin oli aina ollut ja niin tulisi aina olemaan.

Asia olisi aivan toisenlainen, jos papitkin osoittautuisivat Jumalan vihollisiksi. Silloin vihan padot aukeaisivat kansan kaunan edestä. Siinä tapauksessa nuo kelvottoman maan valtiaat saisivat maistaa omaa ankaruuttaan. Sitä ankaruutta oli nyt ilmassa. Kansa tunsi pyhää vihaa – tai ainakin he kuvittelivat vihansa pyhäksi.

Omasta näkökulmastaan papisto luultavasti huokui samanlaista kostonhalua. He tiesivät oman vihansa pyhäksi. Siitä ei ollut epäilystäkään.

Kostava Jumala?

Juuri sellaiseksi he kuvittelivat myös Jahven. Jumala oli kansan lynkkausvimman kaltainen ja kansa oli hirmuisen Jumalansa kaltainen. Yhteisön kohtaamattomista sisäisistä ristiriidoista on väkivaltainen pyhä tehty.

Matteuksen antaman tarkennuksen jälkeen voimme kuitenkin lukea myös Markuksen version uudestaan:

Mitä viinitarhan omistaja nyt tekee?

Ehkä Jeesus piti tässä kohtaa retorisen taon. Hän vain katseli ympärilleen ja rekisteröi kuulijoidensa hillitsemät aggressiiviset intohimot. Sen jälkeen hän tiivisti ne sanoiksi heidän puolestaan:

“Hän tulee ja ottaa nuo viljelijät hengiltä ja antaa viinitarhansa toisille.”[21]

Kun kansa ja papisto oli saanut Jeesuksen avulla tuulettaa omaa katkeruuttaan ja hetken aikaa nauttia ajatuksesta, että Jumala vihasi heidän kanssaan, Jeesus antoi heille toisenkin paljon merkitsevämmän tauon.

Sen aikana heille jäi pieni hetki aikaa tajuta, että loppujen lopuksi he kaikki olivat Jumalan viinitarhan hoitajia. Veronkantajat, virkamiehet, maanviljelijät, kalastajat, vuokratyöläiset ja kerjäläiset olivatkin ehkä pappien kanssa samassa veneessä, jota Jeesus nyt keikutti. Entä jos äsken hehkutettu Jumalan tappava viha kohdistuisi myös heihin? Olivatko he kiihkoissaan tulleet kutsuneeksi Jumalan vihan oman päänsä päälle? Ikään kuin Jeesus olisi houkutellut kansan umpikujaan, jossa oli hetken aikaa pieni mahdollisuus miettiä, oliko Jumala todellakin heidän oman vihansa kaltainen. Miten heidän silloin kävisi?

Sellaisen kysymyksen sammaltaminen ja sellaisen vastauksen aavistaminen, voisi hetkessä kääntää uhoavan koston kollektiiviseksi kauhuksi: “Voi meitä, jos Jumala on kaltaisemme!” Tällaisen kauhistusreaktion valossa voisimme ainakin ymmärtää miksi Luukas päätti oman versionsa samasta kertomuksesta sanoihin:

“Ei, ei!” huusi kansa.[22]

Aivan kuin kollektiivinen kauhuoivallus olisi vallannut koko kuulijakunnan. Oliko Jeesus ohjannut heidät umpikujaan, jossa he vihdoin pelästyivät omaa Jumalaansa – ehkä jopa omaa itseään?

Paljastava peili

Tämä ei suinkaan ole ilmeisin kaikista mahdollisista tulkinnoista. Päinvastoin. Tekstinlukijan ilmeisin johtopäätös on, että Jeesus todella puhui väkivaltaisesti kostavasta Jumalasta. Yksiviivaisimman johtopäätöksen mukaan on täysin samantekevää, oliko puhe kostavasta viinitarhurista Jeesuksen vai kansan mielipide, koska Jeesus sen enempää kuin evankeliumien kirjoittajatkaan eivät sanallakaan kyseenalaista tai selitä tuota kuvaa kostajajumalasta.

On vain tuo kansan kauhistunut kieltohuuto. Ei, ei!

Miksi ihmeessä? Jos ilmeisin tulkinta on väärä tulkinta, ja tässä esitetty oikea, niin miksi jälkimmäinen on vain palapelinomaisesti, rivien välistä lukemalla ja eri rooleihin eläytymällä hahmotettavissa? [23] Jos Jeesus oikeasti halusi sanoa, ettei Jumala ole kuulijoidensa vihan kaltainen, niin miksei hän yksinkertaisesti sanonut niin?

En tietenkään tiedä sitä. Tiedän vain, että joitakin tärkeitä oivalluksia varten täytyy kaivaa syvä, pimeä kuoppa sieluun. Joskus täytyy joutua ahdinkoon, joka ei selityksillä valkene. Täytyy ajautua kriisiin, joka ei lukemalla ratkea. Täytyy eksyä umpikujaan, joka ei aukea kuin peiliin katsomalla.

Tämä ei ole ainoa kerta, kun Jeesus vain herätti kysymyksen, antamatta vastausta. Eikä tämä ole ainoa kerta, kun hän jätti vanhat uskomusmallit auliisti tarjolle. Kansan joukossa ehkä joku näki ja oivalsi jotakin aivan uutta. Loput saivat vain vahvistusta vanhoille itsestään selville uskomuksilleen.

Käyttäen eri versioita täydentämään toisiaan, samasta tapahtumasta hahmottuu dramaattisen kuohuttava syväpedagoginen havahtumismahdollisuus. Vasta eläytymällä tekstin eri rooleihin ja kuuntelemalla Jeesuksen puheita niistä käsin, voi tavoittaa opetuksen ylihistoriallisen kärjen. [24] Ehkä mekin kuulumme siihen joukkoon, joka ensin pitää kostoa maailman luonnollisimpana asiana, ja heti perään kauhistumme sitä, kuinka helposti sijoitamme kostonhalun myös Jumalan ominaisuudeksi, tai teemme siitä juridisesti perustellun rankaisuvelvollisuuden, jonka valtio hoitaa puolestamme.

Vertauksella Jeesus kuitenkin epäsuorasti vastasi myös kysymykseen omien valtuuksiensa alkuperästä. Hän asetti itsensä Johanneksen kanssa hylättyjen ja tapettujen profeettojen pitkään sarjaan. Hänen kuolemansa tulisi olemaan juutalaisten historiaa paljon vanhemman kollektiivisen väkivallan toistoa. Tuota samaa väkivaltaa Jeesus aisti myös paikalla olevassa yleisössä. Ainoa, mikä erotti Jeesuksen edellisistä uhreista, oli vihjaus siitä, että hän oli enemmän kuin vain Jumalan palvelija.

Samalla Jeesus kärjisti ja alleviivasi kahta mahdollista auktoriteetin lähdettä. Kansanjoukosta lähtevä auktoriteetti perustui valtuuksiin hylätä ja tappaa. Jumalasta lähtevä auktoriteetti perustui valtuuksiin hyväksyä ja haastaa vastuuseen. Ensimmäinen oli uhrin tekijöiden monin perusteluin pyhittämää väkivaltaa. Toinen oli uhriksi antautuvan oikeus antaa anteeksi ja haastaa muuttumaan.

Hylätty rakennuskivi

Entä jos vertauksen viinitarhan hoitajat olisivat saaneet ruumiin piilotettua ja koko tilan laillisesti omakseen? Siihenkö loppuisi halu tulla toisen kaltaiseksi, himo päästä toisen asemaan ja vertaileva kilpailu yhteisestä omaisuudesta?

Uhreja tulisi lisää, mutta nekin pantaisiin piiloon. Uhrit saisivat syyttää itseään kohtalostaan. Uhrissa ei koskaan nähtäisi itseä. Häntä ei koskaan puolustettaisi, eikä kukaan olisi hänen puolellaan. Yhteisöllisesti hän olisi hylätty rakennuspalikka, mihinkään kelpaamaton kivi.

Juuri sellaisesta Jeesus muistutti, siteeraamalla juutalaisille tuttua ja rakasta psalmia:

”Olette kai lukeneet kirjoituksista tämän kohdan:
’Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme.’”
[25]

Jeesus siteerasi syrjittyä kuningas Daavidia, joka kutsui itseään rakentajien hylkäämäksi kiveksi. Jumala oli palauttanut hänet valtaan, ja tehnyt hänestä valtakunnan kulmakiven. Juutalaiset odottivat, että tämä kuninkaallinen kulmakivi vielä ilmaantuisi, ja sen varaan rakennettaisiin mahtava, uusi Daavidilainen valtakunta.

Verratessaan itseään epäsuorasti tähän hylättyyn kiveen, Jeesus mitätöi juutalaisen unelman kuninkaallisen vallan ennallistamisesta. Hän ei ainakaan mitään mahtivaltakuntaa ollut rakentamassa. Eikä häntä sellaiseen huolittaisikaan. Tämän temppelivaltion rakentajat olivat jo heittämässä hänet pois. Hän ei kelpaisi tämän systeemin rakennuskiveksi.

Mutta Jeesus oli tullut rakentamaan jotakin uutta. Sen rakentaminen alkaisi hänen uhrautumisestaan. Ihmisten uhrista tulisi uuden valtakunnan kulmakivi. Uudessa yhteisössä entiset uhrit olisivat keskeisessä roolissa. Hylkiöistä ja syntipukeista tulisi Jumalalle tärkeitä ja uudessa valtakunnassa arvostettuja, ihmeellisiä meidän silmissämme.

Uudenlaisessa yhteisössä kaikki seisoo tai kaatuu sen mukaan, miten sen jäsenet suhtautuvat uhriin, ei vain Jeesukseen, niin kuin myöhemmin on yritetty selittää, vaan kaikkiin uhreihin ja kenen tahansa uhreihin.

Koskaan ei enää saisi rakentaa mitään uhrin kustannuksella.

Näin ei kuitenkaan ollut vielä.

Neuvoston jäsenet olisivat halunneet ottaa Jeesuksen kiinni, sillä he ymmärsivät, että Jeesus oli vertauksessaan puhunut heistä.[26]

Markuksen mukaan he eivät suuttuneet siitä, mitä Jeesus oli puhunut itsestään, vaan siitä mitä hän oli puhunut heistä. Neuvoston jäsenet julmistuivat hänen tavastaan saattaa heidät huonoon valoon kansan edessä. Kaikki tiesivät, että he olivat maanomistajina ja vuokranantajina joskus erittäin armottomia vuokraviljelijöitä kohtaan. Nyt kansa sai kuulla heidän olevan murhaavia roistoja myös siinä roolissa, jota koko kansan piti kunnioittaa. Se oli sietämätöntä vihjailua. Sellainen ei saisi jatkua.

Mutta koska he pelkäsivät kansaa, he antoivat hänen olla ja lähtivät pois.

Heillä oli hyvät syyt pelätä. Jos he olisivat siinä tilanteessa otattaneet Jeesuksen kiinni, kansa olisi saman tien nähnyt, kuinka totta Jeesus oli puhunut. Uhrista, kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, oli todella tulossa koko yhteisön – kaikkien yhteisöjen – valheen paljastaja ja uuden totuudellisuuden kulmakivi.

[1] Patterson Stephen J. The God of Jesus.  The historical Jesus & the Search for Meaning. Trinity Press. Harrisburg.1998. s. 140.

[2] Mark 12:1-12. Matt 21:33-46. Luuk 20:9-19. Tosin pienet poikkeavat yksityiskohdat muuttavat tulkintamahdollisuuksia toisistaan sen verran, että tutkijat ovat yrittäneet niistä rekonstruoida kaikkien taustalla olleen alkuperäisen vertauskertomuksen. Herzog II. William R. Parables as Subversive Speech. Jesus as Pedagogue of the Oppressed. Westminster John Knox Press. Lousville.1994. s. 98.

[3] Horsley Richard A. Jesus and Empire. The Kingdom of God and the New World Disorder. Fortress Press. Minneapolis. 2003. s. 94, 95.

[4] Herzog II. William R. Parables as Subversive Speech. s. 103.

[5] Jes 5:7,8.

[6] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 308, 309.

[7] Mark 12:2-5.

[8] Herzog II. William R. Parables as Subversive Speech. Jesus as Pedagogue of the Oppressed. Westminster John Knox Press. Lousville.1994. s. 106.

[9] Herzog II. William R. Parables as Subversive Speech. s. 105

[10] McKnight Scot. Jesus and His Death:  Historiography, the Historical Jesus and Atonement Theory. Baylor University Press. 2005. s. 336.

[11] Herzog II. William R. Parables as Subversive Speech. s. 105.

[12] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 308.

[13] Joos 13-19, 24:28, 32.

[14] Semeia. 33/1985. Rene Girard and Biblical Studies s. 114, 115

[15] Mark 12:8.

[16] Tämä kuuluu niihin raamatunkohtiin, joiden perusteella on kautta kristikunnan historian lietsottu juutalaisvihaa. Tässähän nimenomaan juutalaiset esitetään Jeesuksen tappajina. Egyptin koptilaisessa kirkossa tätä käytetään edelleen perusteena juutalaisten vihaamiseen. Palaan kysymykseen evankeliumien mahdollisesta antisemitistisestä aineistosta myöhemmin.

[17] Myers Ched. Binding the Strong Man. s. 426.

[18] Mark. 12:9.

[19] Matt 21:40.

[20] Matt 21:41.

[21] Mark. 12:9

[22] Luuk. 20:16.

[23] On tietenkin myös mahdollista, että Jeesus oikeasti uskoi Jumalan olevan vertauksen viinitarhurin kaltainen. Löytyyhän muitakin vertauksia, joilla on synkkä loppu. Toinen mahdollisuus on, että evankeliumien kirjoittajat, ehkä Matteusta lukuun ottamatta, eivät oikein ymmärtäneet, että vaikka Jeesus tiivistikin kansan tunnot, ne todellakin olivat vain kansan tuntoja, eivätkä Jumalan ominaisuuksia. Girard René. Things Hidden Since the Foundation of the World. Standford University Press. Californi. 1978. 187-189. Lucien Scubla. The Christianity of Rene Girard and the nature of Religion In Dumouchel Paul Editor. Violence and Truth. Standford University Press. 1988. s. 166-168. Risto Saarisen mukaan tällainen valikoiva tekstin käyttö ja sen pohjalta tehty tulkinta on eksegeettisesti haastettavissa, se kuitenkin ottaa tosissaan ajatuksen, että väkivalta on ihmisen eikä Jumalan ominaisuus. Saarinen Risto. God and the Gift. An Ecumenical Theology of Giving. Liturgical Press. Minnessota. 2004. s. 90.

[24] Girard käsittelee samaa vertausta kirjassaan Thing Hidden… s. 187,188. Mutta hän vain vertaa versioita ja sanoo: “I believe we should prefer Matthew´s text”. Hän ei ole vakuuttunut siitä että Markus ja Luukas ovat ymmärtäneet tilannetta yhtä syvällisesti kuin Matteus, ja siksi edelliset pitivät vertauksen sisällä ollutta dialogia merkityksettömänä. Luukkaan mainitseman kansan reaktion Girard ohittaa kokonaan.

Voihan olla että kansan kauhistunut Ei ei on heidän epätoivoinen raktionsa Jeesuksen nihilistiseen kuvaukseen siitä kuinka kaikki sortavat ja tappavat kaikkia, eikä väkivallan loputtomalle kierteelle löydy vaihtoehtoa mistään – ei edes ylhäältä. Patterson Stephen J. The God of Jesus.  The historical Jesus & the Search for Meaning. Trinity Press. Harrisburg.1998. s. 140, 141.

[25] Mark 12:10,11. Ps. 118:22.

[26] Mark 12:12.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

1 Kommentti

  1. Johne431
    Kirjoitettu toukokuu 20, 2014 kello 11:56 | Suora linkki kommenttiin

    Very interesting topic , appreciate it for posting . The friendship that can cease has never been real. by Saint Jerome. akfdkdbadfde

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 2 viikkoa sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit