Vertaus kostavasta viinitarhurista
Jeesus puhui edelleen korkeimman papiston, lainopettajien ja vanhimpien kanssa. Paikalla oli myös suuri joukko pyhiinvaeltajia, luultavimmin Jeesuksen vanhoja tuttuja Juudean ja Galilean maaseudulta. Hiljaisina kuuntelijoinakin heidän läsnäolonsa vaikuttaa vahvasti ja heidän reaktioittensa painoarvo oli suuri.
Jeesus ei edelleenkään vastannut kansan johtajien kysymykseen omien valtuuksiensa alkuperästä. Kärsivällisesti he odottavat tilaisuuttaan saada hänet kiinni jostakin tarpeeksi raskauttavasta lausunnosta.
Seuraavaksi Jeesus kertoi heille vertauksen sarjamurhasta. Siihen hän piilotti uusia vihjeitä omien valtuuksiensa lähteestä. Samalla hän provosoi kuulijansa paljastamaan käsityksensä Jumalan luonteesta ja Hänen suhteesta väkivaltaa.
Matteus, Markus ja Luukas toistavat saman kertomuksen melkein identtisessä muodossa.[1]
Jeesus alkoi puhua heille vertauksin:
“Mies istutti viinitarhan, ympäröi sen aidalla, louhi kallioon viinikuurnan ja rakensi vartiotornin. Sitten hän vuokrasi tarhan viininviljelijöille ja muutti itse pois maasta.
Vertaus on otettu kaikille tutusta arkitodellisuudesta. Vertauksen roolien merkityskin oli kaikille ennestään tuttu. Jokainen tiesi, että jo profeetat olivat verranneet Israelia viinitarhaan, jonka edestä Jahve oli nähnyt paljon vaivaa.[2]
Sovittuun aikaan hän lähetti palvelijansa viinitarhan viljelijöiden luo, jotta saisi heiltä osansa tarhan sadosta. Mutta nämä ottivat miehen kiinni, pieksivät hänet ja lähettivät takaisin tyhjin käsin.
Omistaja lähetti heidän luokseen toisen palvelijan, mutta tätäkin he pahoinpitelivät ja häpäisivät. Hän lähetti taas uuden palvelijan, ja tämän he tappoivat. Samoin kävi seuraavienkin: toiset he pieksivät, toiset tappoivat. [3]
Jeesus oli aiemminkin muistuttanut Israelin kansan isiä kaltoin kohdelluista ja tapetuista profeetoista. Teema ei siis ollut uusi. Vertaus alkoi käydä kiusalliseksi sen kautta, että Jeesusta kuulustelevat papit olivat tosiasiallisesti suuria viinitarhan omistajia, ja hiljaisessa yleisössä oli paljon köyhiä viinitilojen vuokralaisia. Vertauksessa roolit kuitenkin kääntyivät nurin. Jeesus teki häikäilemättömistä omistajista vielä häikäilemättömämpiä vuokraviljelijöitä. Temppeliaristokraatithan olivat päävastuussa Jahven palvelijoiden murhista. Voi vain kuvitella kuinka paikalla olleet maalaiset seurasivat salaa nautiskellen rikkaiden pappien kiusaantumista, kun Jeesus vertasi heitä rosvotorppareihin.
Seuraavaksi hän kiertää vertauksen ruuvia vielä tiukemmalle vihjaamalla, että mies, jota he kysymyksillään yrittävät koukuttaa, onkin Jumalan ainokainen poika:
Nyt oli jäljellä enää yksi, hänen rakas poikansa. Tämän hän lähetti vuokraajien luo viimeiseksi ajatellen: ‘Minun omaan poikaani he eivät sentään uskalla koskea.’
Nyt vertauksen kertoja siis vihjaa itse olevansa tuo Jumalan ainokainen poika, joka jo tässä vaiheessa aavistaa, mitä hänelle tehdään, jos hän vielä jatkaa systeemin haastamista.
Mutta nämä sanoivat toisilleen: ‘Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin perintö on meidän.’
Tämä ei ole ihan niin tolkuttoman tyhmä päätelmä kuin miltä se ensi kuulemalta vaikuttaa. Jos todellisessa elämässä ulkomailla asuvan omistajan ainoa poika tulisi vierailulle, tilan vuokralaisilla olisi hyvät syyt olettaa isäntänsä kuolleen ja pojan tulleen varmistamaan perintöään. Jos ainut perillinenkin salaperäisesti katoaisi, heillä voisi olla lain sallima mahdollisuus vaatia tilan omistusoikeus itselleen.[4]
Jeesus oli vasta edellisenä päivänä kutsunut temppeliä rosvojen piilopaikaksi. Nyt hän ohuesti verhotun vertauksen kautta syyttää papistoa yrityksestä ryöstää koko viinitarha, eli Israelin kansa omistukseensa. Kaikkia velvoittavan ja taloudellisesti rasittavan temppelikultin kautta he olivat luoneet valtavan tuottoisan viinitarhan itseään varten.
Sekä papisto että vertauksen viinitarhan hoitajat olivat syyllistyneet juutalaisen luomiskertomuksen alkumimesikseen: haluun omistaa se mikä on Jumalan. [5] Papisto kohteli kansaa kuin se olisi ollut heidän omaisuuttaan. Nyt he kohtelivat Jeesusta kuin mustasukkaiset omaisuutensa vartijat. Heidän nöyrät alamaisensa olivat vaarassa lähteä seuraamaan Jeesusta. Mimeettisessä kilpailussa koko elämän lahjanomaisuus katoaa. Ihmisetkin muuttuvat jonkun, mieluiten meidän, taskussa olevaksi pääomaksi ja halun malli muuttuu viholliseksi.
Tämän viinitarhan työntekijät eivät enää kiittäneet ketään mahdollisuudesta saada viljellä maata ja nauttia sen hedelmästä. He halusivat tulla omistajan ja perijän kaltaisiksi, tai ainakin päästä heidän asemaansa. Se ei onnistuisi kuin tappamalla.
He ottivat hänet kiinni, tappoivat hänet ja heittivät ulos viinitarhasta.[6]
Jeesus ei kuvaa vain murhaa, vaan myös pahinta mahdollista häpäisyä; yhteisöstä ulos heittämistä ja hautaamatta jättämistä.
Tähän mennessä Jeesus oli jo kolmesti ennustanut kuolemansa opetuslapsilleen ja seuraajilleen. Nyt hän teki sen peitellysti myös miehille, jotka jo Kaifaan kanssa pidetyn kriisikokouksen jälkeen olivat etsineet mahdollisuutta tappaa hänet: ”Näin te tulette tappamaan minut.” Samalla hän peitellysti väitti, että heidän uhrinsa olisi Jahven rakas poika. Heidän väkivaltansa kohdistuisi Isän sydämeen.[7]
Kostava väkijoukko
Tämän sarjamurhakuvauksen jälkeen Jeesus esittää kuulijoilleen kysymyksen:
Mitä viinitarhan omistaja nyt tekee?
Aivan kuin sitä olisi tarvinnut edes kysyä. Kansa oli jo riemastunut Jeesuksen tavasta panna papisto heidän viheliäiseen asemaansa vuokraviljelijöiksi. Siinäkin asemassa he olivat vertauksen mukaan toimineet ahneesti ja julmasti. Tietenkin herrojen pitäisi nyt saada maistaa omaa lääkettään.[8] Hienoissa ja kalliissa vaatteissaan he sopivat oikein hyvin alistettujen raatajien yhteisen vihan kohteiksi, puutteessa elävien veronmaksajien yhdistäväksi syntipukiksi. Juuri nämä suuret ja mahtavat temppelivaltiaat olivat syypäitä koko köyhälistön kurjuuteen.
Jokainen tavallinen kansanjoukko missä kulttuurissa tahansa olisi vastannut niin kuin Jeesus vastasi omaan kysymykseensä:
Hän tulee ja ottaa nuo viljelijät hengiltä ja antaa viinitarhansa toisille.[9]
Nämä ovat ankaria sanoja Jeesukselta, niin ankaria, että herää kysymys ilmaisevatko ne oikeasti Jeesuksen käsitystä Jumalasta. Julistiko hän tässä todellakin samaa vanhaa koston Jumalaa, joka tulee itse tappamaan kelvottomat tilanhoitajat? Vertauksen Jumalalla oli ilmeisen hyvä syy kostaa. Olivathan he tappaneet hänen palvelijoitaan ja lopulta hänen poikansa. Jeesuksen loppusanoista voisi päätellä, että Jumala todella olisi ankarasti kostava Jumala.
Vertauksessa Jeesus epäsuorasti ennusti kuolemansa. Uhkasiko hän murhaajiaan myös Jumalan kostolla?
Matteuksen versio samasta vertauksesta antaa pienen, mutta tärkeän lisätarkennuksen. Siinä Jeesus esittää saman kysymyksen kuin Markuksen ja Luukkaan versiossa:
Kun viinitarhan omistaja tulee, mitä hän tekee noille viljelijöille?[10]
Mutta tällä kertaa vastauksen antoi kansanjoukko, eikä Jeesus:
He vastasivat: “Hän antaa noille pahoille pahan lopun ja vuokraa tarhan toisille viljelijöille, jotka toimittavat hänelle kuuluvan sadon määräaikaan.[11]
Matteus tiesi kenen tuntoja nämä sanat ilmaisivat.
Kysymyksellään Jeesus houkutteli esille missä tahansa kansanjoukossa valmiina olevan spontaanin kostoreaktion. Kansa oli katkera niille, jotka olivat vieneet heidän maansa. Papisto oli säälimätön omistajaluokka. Mutta Jumalaa pelkäävä kansa oli harvoin noussut pappejaan vastaan. Papithan olivat Jumalan palvelijoita ja kansan hallitsijoita. Niin oli aina ollut ja niin tulisi aina olemaan.
Asia olisi aivan toisenlainen jos papitkin osoittautuisivat Jumalan vihollisiksi. Silloin vihan padot aukeaisivat kansan kaunan edestä. Siinä tapauksessa nuo kelvottoman maan valtiaat saisivat maistaa omaa ankaruuttaan. Sitä ankaruutta oli nyt ilmassa. Kansa tunsi pyhää vihaa – tai ainakin he kuvittelivat vihansa pyhäksi.
Kostava Jumala?
Juuri sellaiseksi he kuvittelivat myös Jahven. Jumala oli kansan lynkkausvimman kaltainen ja kansa oli hirmuisen Jumalansa kaltainen. Yhteisön kohtaamattomasta vihasta ja sen kantajaksi laitetusta Jumalasta on väkivaltainen pyhä tehty.
Matteuksen antaman tarkennuksen jälkeen voimme kuitenkin lukea myös Markuksen version uudestaan:
Mitä viinitarhan omistaja nyt tekee?
Ehkä Jeesus piti tässä kohtaa retorisen taon. Hän vain katseli ympärilleen ja rekisteröi kuulijoidensa reaktiot. Sen jälkeen hän tiivisti ne sanoiksi heidän puolestaan:
“Hän tulee ja ottaa nuo viljelijät hengiltä ja antaa viinitarhansa toisille.”[12]
Kun kansa oli saanut tuulettaa omaa katkeruuttaan ja hetken aikaa nauttia ajatuksesta, että Jumala vihasi heidän kanssaan, Jeesus antoi heille toisenkin paljon merkitsevän tauon.
Sen aikana heille jäi hetki aikaa tajuta, että loppujen lopuksi he kaikki olivat Jumalan viinitarhan hoitajia, että he ehkä olivatkin pappien kanssa samassa veneessä. Entä jos äsken hehkutettu Jumalan tappava viha kohdistuisi myös heihin?
Ikään kuin Jeesus olisi houkutellut kansan umpikujaan, jossa oli pakko miettiä oliko Jumala todellakin heidän oman vihansa kaltainen. Miten heidän silloin kävisi?
Sellaisen kysymyksen sammaltaminen ja sellaisen vastauksen aavistaminen voisi hetkessä kääntää uhoavan koston kollektiiviseksi kauhuksi: “Voi meitä, jos Jumala on kaltaisemme!” Tällaisen kauhistusreaktion valossa voisimme ainakin ymmärtää miksi Luukas päätti oman versionsa samasta kertomuksesta:
“Ei, ei!” huusi kansa.[13]
Oliko Jeesus ohjannut heidät umpikujaan, jossa he vihdoin pelästyivät omaa Jumalaansa – ehkä jopa omaa itseään?
Paljastava peili
Tämä ei suinkaan ole ilmeisin kaikista mahdollisista tulkinnoista. Päinvastoin. Tekstinlukijan ilmeisin johtopäätös on, että Jeesus todella puhui väkivaltaisesti kostavasta Jumalasta. Yksiviivaisimman johtopäätöksen mukaan on täysin samantekevää, oliko puhe kostavasta viinitarhurista Jeesuksen vai kansan mielipide, koska Jeesus sen enempää kuin evankeliumien kirjoittajatkaan eivät sanallakaan kyseenalaista tai selitä tuota kuvaa kostajajumalasta.
Miksi ihmeessä? Jos ilmeisin tulkinta on väärä tulkinta, ja tässä esitetty oikea, niin miksi jälkimmäinen on vain palapelinomaisesti, rivien välistä lukemalla ja eri rooleihin eläytymällä hahmotettavissa? [14] Jos Jeesus oikeasti halusi sanoa, ettei Jumala ole kuulijoidensa vihan kaltainen, niin miksei hän yksinkertaisesti sanonut niin?
En tietenkään tiedä sitä. Tiedän vain, että joitakin tärkeitä oivalluksia varten täytyy kaivaa syvä, pimeä kuoppa sieluun. Joskus täytyy joutua ahdinkoon, joka ei selityksillä valkene. Täytyy ajautua kriisiin, joka ei lukemalla ratkea. Täytyy eksyä umpikujaan, joka ei aukea kuin peiliin katsomalla.
Tämä ei ole ainoa kerta kun Jeesus vain herätti kysymyksen antamatta vastausta. Eikä tämä ole ainoa kerta, kun hän jätti vanhat uskomusmallit auliisti tarjolle. Kansan joukossa ehkä joku näki ja oivalsi jotakin aivan uutta. Loput saivat vain vahvistusta vanhoille itsestään selville uskomuksilleen.
Eri versioista samasta tapahtumasta hahmottuu dramaattisen kuohuttava opetushetki. Vasta eläytymällä tekstin eri rooleihin ja kuuntelemalla Jeesuksen puheita niistä käsin, voi tavoittaa opetuksen ylihistoriallisen kärjen. [15] Ehkä mekin kuulumme siihen joukkoon, joka ensin pitää kostoa maailman luonnollisimpana asiana, ja heti perään kauhistumme sitä, kuinka helposti sijoitamme kostonhalun myös Jumalan ominaisuudeksi, tai teemme siitä juridisesti perustellun velvollisuuden rankaista.
Vertauksella Jeesus kuitenkin epäsuorasti vastasi myös kysymykseen omien valtuuksiensa alkuperästä. Hän asetti itsensä Johanneksen kanssa hylättyjen profeettojen pitkään sarjaan. Hänen kuolemansa tulisi olemaan juutalaisten historiaa paljon vanhemman kollektiivisen väkivallan toistoa. Tuota samaa väkivaltaa Jeesus aisti paikalla olevassa yleisössä. Ainoa, mikä erotti Jeesuksen edellisistä uhreista, oli vihjaus siitä, että hän oli enemmän kuin vain Jumalan palvelija.
Samalla Jeesus kärjisti ja alleviivasi kahta mahdollista auktoriteetin lähdettä. Kansanjoukosta lähtevä auktoriteetti perustui valtuuksiin hylätä ja tappaa. Jumalasta lähtevä auktoriteetti perustui valtuuksiin hyväksyä ja haastaa vastuuseen. Ensimmäinen oli uhrin tekijöiden monin perusteluin pyhittämää väkivaltaa. Toinen oli uhriksi antautuvan oikeutta antaa anteeksi ja samalla haastaa mielen ja käytöksen muuttamiseen.
Hylätty rakennuskivi
Entä jos vertauksen viinitarhan hoitajat olisivat saaneet ruumiin piilotettua ja koko tilan laillisesti omakseen? Siihenkö loppuisi halu tulla toisen kaltaiseksi, himo päästä toisen asemaan ja vertaileva kilpailu yhteisestä omaisuudesta?
Uhreja tulisi lisää, mutta nekin pantaisiin piiloon. Uhrit saisivat syyttää itseään kohtalostaan. Uhrissa ei koskaan nähtäisi itseä. Häntä ei koskaan puolustettaisi, eikä kukaan olisi hänen puolellaan. Yhteisöllisesti hän olisi hylätty rakennuspalikka, mihinkään kelpaamaton kivi.
Juuri sellaisesta Jeesus muistutti, siteeraamalla juutalaisille tuttua ja rakasta psalmia:
”Olette kai lukeneet kirjoituksista tämän kohdan:
’Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme.’” [16]
Jeesus siteerasi syrjittyä kuningas Daavidia, joka kutsui itseään rakentajien hylkäämäksi kiveksi. Jumala oli palauttanut hänet valtaan, ja tehnyt hänestä valtakunnan kulmakiven. Juutalaiset odottivat, että tämä kuninkaallinen kulmakivi vielä ilmaantuisi, ja sen varaan rakennettaisiin mahtava, uusi daavidilainen valtakunta.
Verratessaan itseään epäsuorasti tähän hylättyyn kiveen Jeesus mitätöi juutalaisen unelman kuninkaallisen vallan ennallistamisesta. Hän ei ainakaan mitään mahtivaltakuntaa ollut rakentamassa. Eikä häntä sellaiseen huolittaisikaan. Tämän temppelivaltion rakentajat olivat jo heittämässä häntä pois. Hän ei kelpaisi tämän systeemin rakennuskiveksi.
Mutta Jeesus oli tullut rakentamaan jotakin uutta. Sen rakentaminen alkaisi hänen uhriksi antautumisensa kautta. Uhrista tulisi uuden valtakunnan kulmakivi. Uudessa yhteisössä entiset uhrit olisivat keskeisessä roolissa. Hylkiöistä ja syntipukeista tulisi Jumalalle tärkeitä ja uudessa valtakunnassa arvostettuja, ihmeellisiä meidän silmissämme.
Uudenlaisessa yhteisössä kaikki seisoo tai kaatuu sen mukaan miten sen jäsenet suhtautuvat uhriin, ei vain Jeesukseen, niin kuin myöhemmin on yritetty selittää, vaan kaikkiin uhreihin ja kenen tahansa uhreihin.
Koskaan ei enää saisi rakentaa mitään uhrin kustannuksella.
Näin ei kuitenkaan ollut vielä.
Neuvoston jäsenet olisivat halunneet ottaa Jeesuksen kiinni, sillä he ymmärsivät, että Jeesus oli vertauksessaan puhunut heistä.[17]
Markuksen mukaan he eivät suuttuneet siitä, mitä Jeesus oli puhunut itsestään, vaan siitä mitä hän oli puhunut heistä. Neuvoston jäsenet julmistuivat hänen tavastaan saattaa heidät huonoon valoon kansan edessä. Kaikki tiesivät, että he olivat maanomistajina ja vuokranantajina joskus erittäin armottomia vuokraviljelijöitä kohtaan. Nyt kansa sai kuulla heidän olevan murhaavia roistoja myös siinä roolissa, jota koko kansan piti kunnioittaa. Se oli sietämätöntä vihjailua. Sellainen ei saisi jatkua.
Mutta koska he pelkäsivät kansaa, he antoivat hänen olla ja lähtivät pois.
Heillä oli hyvät syyt pelätä. Jos he olisivat siinä tilanteessa otattaneet Jeesuksen kiinni, kansa olisi saman tien nähnyt, kuinka totta Jeesus oli puhunut. Uhrista, kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, oli todella tulossa koko yhteisön – kaikkien yhteisöjen – paljastaja ja uuden todellisuuden kulmakivi.
[1] Mark 12:1-12. Matt 21:33-46.. Luuk 20:9-19.
[2] Profeetta Jesajakin oli valittanut kuinka pettynyt Jumala oli oman viinitarhansa hoitajiin: Herran Sebaotin viinitarha on Israelin kansa ja Juudan heimo se köynnös, josta hän iloitsi. Hän odotti oikeuden valtaa, mutta kaikki oli mielivaltaa, hän tahtoi vanhurskasta hallitusta, mutta kuuli vain katkeraa valitusta. Voi niitä, jotka liittävät talon taloon ja yhdistävät pellon peltoon, kunnes koko maa on yksin heidän eikä kukaan muu mahdu elämään siellä. Jes 5:7,8.
[3] Mark 12:2-5.
[4] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 308.
[5] Semeia. 33/1985. Rene Girard and Biblical Studies s. 114, 115
[6] Mark 12:8.
[7] Tämä kuuluu niihin raamatunkohtiin, joiden perusteella on kautta kristikunnan historian lietsottu juutalaisvihaa. Tässähän nimenomaan juutalaiset esitetään Jeesuksen tappajina. Egyptin koptilaisessa kirkossa tätä käytetään edelleen perusteena juutalaisten vihaamiseen. Palaan kysymykseen evankeliumien mahdollisesta antisemitistisestä aineistosta myöhemmin.
[8] Myers Ched. Binding the Strong Man. s. 426.
[9] Mark. 12:9.
[10] Matt 21:40.
[11] Matt 21:41.
[12] Mark. 12:9
[13] Luuk. 20:16.
[14] On tietenkin myös mahdollista, että Jeesus oikeasti uskoi Jumalan olevan vertauksen viinitarhurin kaltainen. Löytyyhän muitakin vertausia, joilla on synkkä loppu. Toinen mahdollisuus on, että evankeliumien kirjoittajat, ehkä Matteusta lukuun ottamatta, eivät oikein ymmärtäneet, että vaikka Jeesus tiivistikin kansan tunnot, ne todellakin olivat vain kansan tuntoja, eivätkä Jumalan ominaisuuksia. Girard René. Things Hidden Since the Foundation of the World. Standford University Press. Californi. 1978. 187-189. Lucien Scubla. The Christianity of Rene Girard and the nature of Religion In Dumouchel Paul Editor. Violence and Truth. Standford University Press. 1988. s. 166-168. Risto Saarisen mukaan tällainen valikoiva tekstin käyttö ja sen pohjalta tehty tulkinta on eksegeettisesti haastettavissa, se kuitenkin ottaa tosissaan ajatuksen, että väkivalta on ihmisen eikä Jumalan ominaisuus. Saarinen Risto. God and the Gift. An Ecumenical Theology of Giving. Liturgical Press. Minnessota. 2004. s. 90.
[15] Girard käsittelee samaa vertausta kirjassaan Thing Hidden… s. 187,188. Mutta hän vain vertaa versioita ja sanoo: “I believe we should prefer Matthew´s text”. Hän ei ole vakuuttunut siitä että Markus ja Luukas ovat ymmärtäneet tilannetta yhtä syvällisesti kuin Matteus, ja siksi edelliset pitivät vertauksen sisällä ollutta dialogia merkityksettömänä. Luukkaan mainitseman kansan reaktion Girard ohittaa kokonaan.
[16] Mark 12:10,11. Ps. 118:22.
[17] Mark 12:12.