7.19.2.3 Kannibalismia?
Viimeinen ateria muistutti aika vähän perinteistä pääsiäisateriaa. Aiempina iltoina opetuslapset olivat vetäytyneet Betaniaan yöpymään, mutta tämä ateria syötiin hämärän laskeuduttua kaupungin alueella, niin kuin perinne vaati. Voi myös olla että se syötiin päivää liian aikaisin ja ilmeisesti siitä puuttui temppelissä uhrattu lammas.[1] Perinteiden noudattamisen ja rikkomisen yhdistelmä antoi Jeesukselle mahdollisuuden sisällyttää vanhaan rituaaliin aivan uutta sisältöä.
Vaikka ateria raameiltaan muistutti pääsiäisateriaa, koko tilanne ja kaikki sen elementit olivat temppelissä suoritettujen uhrien vastakohtia. Tilapäinen vuokrahuone toimi temppelinä. Tavallinen lattiakattaus korvasi alttarin. Leipä ja viini olivat uhrilampaan liha ja veri.[2] Uhri itse korvasi papiston. Jeesus jakoi Jumalan lahjan, oman elämänsä, opetuslapsille. Uhrin vastaanottaja ei ollut Jumala, vaan hämmentynyt joukko opetuslapsia.
Tästä lähtien temppeli olisi siellä, missä opetuslapset kohtaisivat toisensa väkivallattomassa hengessä ja oman vastuunsa näkevässä totuudessa.[3] Pyhä ei olisi enää muilta eristetty ja verellä vartioitu tila.
Jeesus teki, mitä oli aina tehnyt. Hän käytti sitä sanastoa, jota opetuslapset ymmärsivät ja sitä symboliikkaa, jolle kaikki kulttuurit olivat rakentuneet. Päättäväisesti hän kuitenkin käänsi uhriretoriikan sisältä käsin nurin, paljastaakseen mistä pohjimmiltaan on kysymys.
Turha meidän on kieltää, ettei ehtoollinen millään tavalla viittaisi arkaaiseen kannibalismiin. Kertomus ihmisestä on uhraamisen historiaa. Ensimmäiset uhrit olivat ihmisiä. Jotkut heistä syötiin.[4] Jeesuksen kohtaaman väkivallan juuret olivat kannibalismissa.[5] Jos hänen valitsemansa symbolit kiusallisella tavalla muistuttivat kannibalismista, viesti oli ymmärretty aivan oikein. Ihmiset ovat aina syöneet ja juoneet toistensa lihaa ja verta, sekä konkreettisesti että vertauskuvallisesti.
Jeesus ei kumonnut ja korvannut vain juutalaista uhrikulttia. Hän kertoi, että koko maailman kaikki uhrit, sodat, arjen hylkäämiset ja lynkkaamiset ovat Jumalaan kohdistuvaa väkivaltaa. Hän oli aikojen alusta asti ollut jokaisessa ihmisen uhrissa. Kaikki väkivalta oli aina kohdistunut Häneen.
Ihminen ei vain ollut koskaan sitä nähnyt, koska myyttisen uskonnollisuus oli aina pannut ihmisen väkivaltaisuuden Jumalan ominaisuudeksi.
Tällä aterialla Jeesus käänsi kaikkien uhrikulttuurien protorituaalin nurinpäin. Tämän rituaalin kautta Jeesus näytti opetuslapsille ja heidän kauttaan koko ihmiskunnalle, mitä me olemme aina tehneet, kehen se on pohjimmiltaan kohdistunut ja mitä meidän ei koskaan enää pitäisi tehdä.[6]
[1] Jersak Brad and Hardin Michael (Editors) Stricken by God? Nonviolent Identification and the Victory of Christ. s. 93, 94.
[2] B. Chilton. The Temple of Jesus: His Sacrificial Program within a Cultural History of Sacrifice. University Park. Pennsylvania State University. 1992. s. 152,153.
[3] Alison James. On being liked. s. 124.
[4] Davies Nigel. Human Sacrifice in history and today. Dorset Press. New York. 1988.
[5] Girard René. Evolution and Conversion. s. 217.
[6] Alison James. Undergoing God. Continuum. New York. London. 2006. s. 60.
Sisällysluettelo-osio:7.19.2.3 Kannibalismia?
Tunnisteet: Alison James, arkaainen, B. Chilton., Betania, Davies Nigel, Girard René, Hardin Michael, Jersak Brad, kannibalismi, lynkaaminen, perinteet, protorituaalit, rituaali, uhrikultti, uhriretoriikka, väkivallattomassa hengessä, viimeinen ateria
Voit joko jättää kommentin, takaisinviitata siihen omalta sivustoltasi tai seurata artikkelin kommentteja RSS:llä
26.3.2010 at 05:27
“Turha meidän on kieltää, ettei ehtoollinen millään tavalla viittaisi arkaaiseen kannibalismiin. Kertomus ihmisestä on uhraamisen historiaa. Ensimmäiset uhrit olivat ihmisiä. Jotkut heistä syötiin.[4] Jeesuksen kohtaaman väkivallan juuret olivat kannibalismissa.[5] Jos hänen valitsemansa symbolit kiusallisella tavalla muistuttivat kannibalismista, viesti oli ymmärretty aivan oikein. Ihmiset ovat aina syöneet ja juoneet toistensa lihaa ja verta, sekä konkreettisesti että vertauskuvallisesti.”
Mistä tiedetään, että Jeesus itse olisi asian näin käsittänyt? Esim. Johanneksen evankeliumi on tutkijoiden mukaan kirjoitettu aikana, jolloin vaikutti toinen tulkinta Jeesuksen julistuksesta. Jumalan valtakunnan aate oli se ensimmäinen. Jeesus ei kirjoittanut mitään ja varhaisin kokonainen kirjallinen todiste on Paavalilta, jolla oli keskeinen sija uhriopin kehittelyssä.
Emme tiedä mitä ihmiset ovat aina olleet, otaksua voidaan, uskoa ja uskotella. Emme kai voi sanoa varmasti, että jokainen maailmassa vaikuttanut kulttuuri on ollut yhtä väkivaltainen kuin omamme on? Siitä mitä nyt on, ei voida epäilemättä päätellä sitä, mitä aikojen kuluessa on ollut.
Voisi kuvitella yhtä hyvin, että kaikkina aikoina on vähintään esiintynyt myös sellaisia ihmisiä, joille kannibalismi konkreettisesti tai vertauskuvallisesti käsitettynä on ollut oksettavaa. Vereen, kärsimykseen ja uhraamiseen keskittyvä ihminen ei voine olla aivan terve mieleltään tai korkealla sivistykseltään, sydämen tai hengen.
Jos uhraaminen olisi kovin tärkeä asia, Jeesus olisi puhunut siitä enemmän kuin Jumalan valtakunnan tulemisesta. Kaikkialta olisi voitu lukea miten hän tähdensi oikeita uhrimenoja ja neuvoi runsaasti uhraamaan eläimiä. Näin siksi, että ennen ristiä, koko vanha liitto oli täysin voimassa.
26.3.2010 at 19:17
Kiitos Heikki kommentistasi. Olen kirjoittanut liian itsevarmasti jos tulkintani ovat välittyneet tietona. Sanot sen tosi hyvin: “Emme tiedä mitä ihmiset ovat aina olleet, otaksua voidaan, uskoa ja uskotella” Tämä blogi on minun ahkera yritykseni kertomuksen kautta löytää merkitystä johon voin oikeasti uskoa. Joka pääsiäinen käyn uudestaan näitä tekstejäni läpi kuulostellen mitä niistä vielä on jäljellä tai mitä on tullut lisää. Tietenkin olisi mukavaa jos joku muukin uskoisi samoin. Siksi kait minä harrastan tätä kirjallista uskottelua.
Valtakuna-ajatusta en ole millään tavalla yrittänyt vähätellä. Päinvastoin. Uskon että se todella oli kaikkein keskeisin teema. Minulla on kuitenkin kasvava epäilys siitä, että Paavalinkin uhriretoriikasta on tehty vääriä johtopäätöksiä. Se että pääsiäinen merkitystä on hahmotettu VT:n ja uhrikultin kautta on tietenkin itsestään selvää. Minä kuitenkin luulen että Jumalan Valtakunta on radikaalisti toisenlainen.
Uhriuden kritiikin juuret näkyvät Vanhassa Testamentissa, mutta ovat varmaan sitäkin vanhempia. Mainitsemasi Budhalainen uhrikritiikki on uskontojen historiassa varsin mielenkiintoinen ja käsittääkseni aika poikkeuksellinen. Luulen että ensimmäinen ihminen, sanan varsinaisessa merkityksessä, oli se, joka näki lynkkauksen tai rituaalin uhrissa itsensä ja siksi kiletäytyi osallistumasta. Girardin mukaan sellainen herääminen ei kuitenkaan vähentänyt yhteisön väkivaltaisuutta. Päinvastoin.
Sama ongelma on edessämme edelleen. Jos emme opi elämään tarpeeksi vastuullisesti, kristillisesti tai valtakunnan hengen mukaisesti, olemme entistä suuremmissä ongelmissa kun uhrikulttuurin pidäkkeet ovat höltyneet
Mielemme terveydestä ja sivistyksemme kehittyneisyydestä en taida olla ihan yhtä vakuuttunut kuin sinä. Siinä on niin lähellä itsepetoksellinen ajatus: “jos minä olisin ollut siellä, en ainakaan olisi osallistunut.” Intellektuaalinen ja verbaalinen lynkkaus ei kuitenkaan ole kuin paperin paksuuden verran kauempana primitiivisestä uhrikultista.
Toivottavsti saan joskus mahdollisuuden jatkaa keskustelua kasvokkain.
Hyvää pääsiäistä sinulle.
5.4.2010 at 02:14
Daniel:
“Luulen että ensimmäinen ihminen, sanan varsinaisessa merkityksessä, oli se, joka näki lynkkauksen tai rituaalin uhrissa itsensä ja siksi kiletäytyi osallistumasta. Girardin mukaan sellainen herääminen ei kuitenkaan vähentänyt yhteisön väkivaltaisuutta. Päinvastoin.
Sama ongelma on edessämme edelleen. Jos emme opi elämään tarpeeksi vastuullisesti, kristillisesti tai valtakunnan hengen mukaisesti, olemme entistä suuremmissä ongelmissa kun uhrikulttuurin pidäkkeet ovat höltyneet.”
Olen plogissasi heikoilla jäillä, joten päätin aloittaa tutustumisen uudestaan tekstin alusta. Täytyy nyt kumminkin heti tässä kiittää tällaisesta foorumista, jonka olet avannut kirjoittamisesi ohella. Tätä pääsiäistä on ollut vaikea odottaa, kun tunnustan Jeesuksen Herrakseni ja koen hänet Vapahtajakseni, mutta en jaksa uskoa perinteiseen dogmiin uhrista. Siitä on ollut vaikea puhua, ei oikein saisi sellaista epäilysestä kertoa ainakaan julkisesti. Harhaoppista karta. Uskon ja toivon kumminkin Jumalan kestävän nämäkin epäilyt ja kysymykset.
Tuo lause pysähtymisestä uhrin äärellä ja itsensä näkeminen uhrissa pysähdyttää tässä itsenikin. En tunne taustoja tarpeeksi mutta vaistomaisesti ajattelen samaistumista ja empatiaa, jotka ovat syvästikin inhimillisiä tunteita. Jotta uhrata voitaisiin, uhri täytyy vihkiä uhriksi muista erilleen eikä siihen tai häneen saisi suunnata liikaa sympatiaa. Jeesus uhrina on repivä ajatus, mutta kenties sitä lieventää käsitys uhrin vapaaehtoisuudesta. Sekin tulee toisaalta mieleen, että jotkut voivat tarkoituksella etäännyttää itsensä myös inhimillisestä Jeesuksesta. Ehkä Paavali myös sanoessaan, ettei tahdo tuntea kuin Jeesuksen ja hänetkin ristillä kärsineenä (ja ylösnousseena).
Paperin ohut kerros sivistyksen ja julmuuden välillä. Myönnän. Olisinko itsekään todella voinut edes poistua uhripaikalta, kun abstraktimman Jeesuksen uhrin kriittinen tarkastelu on niin vaikeata? Otan askeleen pakkia idealistisuuteni kohdalla. Sellaista rohkeutta en omista. Kivettynein kasvoin ja tuska sydämessä vain katsoisin. Mutta tulee samalla mieleen toinen paperivertaus maakuoren ja maapallon sulan ytimen suhteen. Samalla niin vakaa, painava ja luotettava vaan saumoista joskus paukkuva. Onneksi laava tulee sittenkin harvemmin esille. Jotain aika on tehnyt.
Useita kertoja on tehnyt mieli poiketa Ystävyyden majatalossa saadessani tiedotusviestejä hienosta toiminnastanne. Toivon pitkään hautomani muuton etelämmäksi toteutuvan. Silloin matkaaminen passaa myös ronkelille selälleni paremmin. Rukoilen tuon toiviomatkan ajankohdaksi tulevaa kesää.
Kristus on noussut, vasemmalla vai oikealla jalalla, väliäkö sillä, noussut kumminkin! Hyvää pääsiäistä sinulle!
5.4.2010 at 02:54
Vastaamatta mihinkään kirjeesi kohtaan erikseen haluan vain kertoa sinulle siitä kiitollisuuden, hyvän olon ja myötäkivun läikähdyksestä jonka syämessäni koin kun toisen pääsisäispäivän yönä luin viestisi. Iltakeskusteluissa ja yösaunassa käytyjen keskustelujen jälkeen tuntui hyvältä löytä viestisi ja huomata että asioiden ihmettely jatkuu muuallakin. Kirjoituksiini panen paljon ahkeraa ajattelua. Tähän vastaukseeni laitan vain yhden laineen tunteistani. Kiitos.
11.4.2010 at 02:32
Björn Kurten oli kirjassaan Jääkausi pohtinut ehtoollisen ja kannibalismin välistä yhteyttä. En nyt tiedä tuota buddhalaisuuden uhrikritiikkiä. Mutta minusta olisi hyvä,jos pohditaan esim. Abrahamin uhria kriittisesti kuten tekee Alice Miller kirjassaan Kätketty avain. Benjamin Britten teki kommentin Abrahamin uhriin War Requiemissa.
26.4.2010 at 03:08
Kun olin jo tehnyt aseistakieltäytymispäätöksen,jatkoin Kunnes jälleen tapaamme -sarjan katsomista. Kun olin katsonut toiseksi viimeisen osan (viimeistä en nähnyt),luin Matteuksen evankeliumista Kristuksen ristin tiestä. Tänään minua tämä kokemus lohduttaa,sillä sen mukaan Kristus todella tuli kaikessa kiusatuksi kuten mekin,kuitenkin ilman syntiä. Synkimmässä pimeydessäkin Hän on läsnä. Olen miettinyt,että ehkä Markuksen evankeliumi kirjoitettiin vasta juutalaissodan jälkeen lohduksi Jerusalemista paenneelle seurakunnalle. Kristus tuli kaikkien hylkäämäksi,jotta Hän voisi auttaa kaikkien hylkäämää.