« »

Pilatus

3 kommenttia Kirjoitettu 31.3.2010 Muokattu 10.1.2016

Jeesus pantiin köysiin, vietiin pois ja luovutettiin Pilatukselle.[1]

Valvotun yön jälkeen pahoinpidelty ja uupunut vanki tavan mukaan köytettiin, vaikka hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia karata. Vanki ei saisi hetkeksikään unohtaa olevansa täysin alisteisessa asemassa. Jeesusta lähdettiin kuljettamaan Herodeksen palatsiin, jossa Pilatus majaili vierailunsa aikana.[2] Ehkä hänellä oli paksu hamppu köysi näyttävästi sidottuna myös kaulan ympärillä. Juuri sellaisella tavalla sodassa voitetut barbaarikuninkaat kuljetettiin keisarin eteen nöyryytettäviksi.

Aamun viileydessä neuvoston jäsenet seisoivat hyvissä ajoin pakanahallitsijan palatsin pihalla. Sisälle he eivät voisi mennä.

Oli varhainen aamu. Juutalaiset eivät itse menneet palatsiin sisälle, etteivät saastuisi.[3]

Näin suuren pyhän aikana heidän piti erityisen tarkasti varjella rituaalista puhtauttaan. Tämä suureksi kuviteltu ero puhtaiden ja saastaisten välillä tulisi pian osoittautumaan hyvin näennäiseksi. Tunnelma oli kireä. Osapuolet eivät pitäneet toisistaan.

Joka-aamuisen parranajon ja aamupalan jälkeen aamuäreä Pilataus saapui sotilaidensa ympäröimänä vastaanottamaan paikallisia yhteistyökumppaneitaan. Hän aavisti että pappisneuvoston vierailu tähän vuorokaudesta, suurimman pyhän aikana tiesi ongelmia. Tämä päivä ei alkanut hyvin. Ehkä hän huokaisi hiljaisen rukouksen Apollolle, joka oli keisarin suosima Jumala. Jonkun väkevän jumalan suosiota maaherra tänään tarvitsisi.

Pilatus oli syntynyt Italiassa, todennäköisesti Roomassa, muutama vuosi ennen Jeesusta. Nuoria miehiä olivat kumpikin. Maaherran tehtävä oli yleensä suuri kunnianosoitus, mutta asemapaikan saaminen Juudeasta osoitti, ettei hän ollut keisarin lempilapsi.[4] Tärkeämmälle miehelle, se olisi merkinnyt nöyryyttävää maanpakolaisuutta, karkotusta kauas valtakeskuksesta ja keisarillisesta loistosta. Hänen Kesareassa sijaitseva valtaistuimensa oli kahdenkymmenen viheliäisen päivämatkan päässä Roomasta, missä kaikki todella tärkeät valtiaat asuivat. Juudeassa hän oli järjestyksessä kuudes maaherra. Täällä hän oli kerännyt keisarille veroja ja pitänyt kansaa kurissa jo viisi vuotta.[5]

Verojen keruun lisäksi hänen oli pidettävä täällä asuvat etniset ryhmittymät poissa toistensa kurkuista. Tässä Rooman provinssissa asui juutalaisten lisäksi kreikkalaisia, samarialaisia, syyrialaisia ja idumealaisia. Suurimmat ongelmat olivat kuitenkin paikallisen valtaväestön kanssa. Juutalaiset pitivät itseään ylivertaisina roomalaisiin ja kaikkiin muihinkin nähden. Olivathan he Jumalan valittuja. Pilatus oli yhtä vakuuttunut siitä, että jumalat olivat siunanneet nimenomaan Rooman kaikkien kansojen valtiaaksi. Pilatuksen noin 4000 miehen armeija koostui suurimmaksi osaksi idumealaisista, syyrialaista ja samarialaista sotilaista, jotka olivat läheisten naapurisuhteiden takia ehkä vielä vihamielisempiä juutalaisia kohtaan kuin roomalaiset olivat.[6]

Pilatus oli myös lain ylin valvoja, keisari Tiberiuksen valtuuttama korkein tuomari. Pienemmät rikokset ja uskonnolliset rikkeet hän jätti pappisneuvoston ratkaistavaksi, mutta rankimmat tapaukset tuotiin yleensä maaherralle. Kaikenlaiset kapinalliset ja kansankiihottajat olivat listan kärkipäässä.

Ristiinnaulitseminen kuului maaherrojen rutiiniin. Rauhan aikana ryövärit ja alaluokan rettelöitsijät ristiinnaulittiin muodollisen kuulustelun jälkeen. Kapina-aikoina rangaistus toteutettiin välittömästi ja massoittain. Edellinen maaherra Valerius Gratus oli erään kapinan jälkeen ristiinnaulinnut 200 juutalaista kerralla. Pilatuksen ajalta ei ole tiedossa mitään joukkoristiinnaulitsemisia, mutta voimme olettaa, että tuomio kuului hänenkin rutiineihinsa.[7]

Viime päivinä hän oli todennäköisesti saanut raportteja Jeesuksen vaaralliselta näyttävästä sisääntulosta kaupunkiin. Myös temppelissä häiriköinnistä oli hänelle kerrottu. Pilatuksella oli hyvät syyt olla varuillaan Jeesuksen suhteen. Siksi hän oli edellisenä iltana lainannut pienen osaston sotilaitaan Jeesuksen yölliseen pidättämiseen. Tämä aamuinen pappisdelegaatio ei siis tullut hänelle yllätyksenä. Hän tiesi joutuvansa jakamaan oikeutta. Roomassa hänen rinnallaan olisi valamiehistö, osallistumassa syytösten arviointiin. Täällä ei yksinkertaisesti asunut tarpeeksi varakkaita Rooman kansalaisia, joista olisi voinut koota tribunaalin tai edes valamiehistön. Pilatus joutuisi tekemään päätöksensä yksin. Hänellä oli cognito extra ordinem, keisarin antamat poikkeusvaltuudet jakaa harkintansa mukaisia tuomioita perustelematta niitä millään lakipykälillä.[8] Tietenkin hänen piti varoa juridisia virheitä. Niistä voisi joutua myöhemmin vastuuseen. Se oli vaarallista työtä, mutta sopi hyvin hänen itsevaltaiseen hallintotyyliinsä.

Niinpä Pilatus tuli ulos heidän luokseen ja kysyi:
’Mistä te syytätte tätä miestä?’
He vastasivat:
’Jos hän ei olisi rikollinen, emme luovuttaisi häntä sinulle.’[9]

Papisto koki selitysvelvollisuutensa nöyryyttävänä. Hekö muka toisivat viattoman miehen tuomiolle? Pilatukselle pitäisi riittää heidän moraalinen arvovaltansa. Pelkästään se, että he toivat Jeesuksen Pilatuksen eteen syytettäväksi, pitäisi riittää todisteeksi hänen syyllisyydestään. Olihan heidän lakinsakin paljon korkeammalla tasolla kuin roomalaisten.

Pilatus oli yhtä vakuuttunut Rooman lain ylivertaisuudesta, eikä siksi lainkaan vakuuttunut pappien perustelemattomasta väitteestä. Hänellä ei ollut mitään todellisia syitä luottaa papiston turhamaisen itsevarmoihin puheisiin. Hänkö lähtisi tuomitsemaan ketään pelkästään juutalaisten pappien tekemien tuomioiden pohjalta? Sellaisen olettaminen loukkasi hänen ylpeyttään ja asemaansa.

Toisaalta, miksi ihmeessä hänen pitäisi olla huolissaan tämän valmiiksi nujerretun miehen kohtalosta? Ensisilmäys Jeesuksen nöyryytettyyn tilaan paljasti hänelle, että papistolle asia oli tosi tärkeä. Mutta miksi hänen pitäisi siitä välittää?

Me olemme todenneet, että tämä mies johtaa kansaamme harhaan. Hän kieltää maksamasta veroa keisarille ja väittää olevansa Messias, kuningas.[10]

Näihin kolmeen pääkohtaan neuvosto oli aamulla tiivistänyt syytteensä Jeesusta vastaan. Ensimmäisestä syytöksestä Pilatus tuskin piittasi, mutta jälkimmäinen oli jo poliittisesti paljon tulenarempi. Hän ei vain tiennyt kehen uskoa. Hänen omat vakoojansa olivat raportoineen, että Jeesus pikemminkin oli puolustanut keisarin verosaatavia sanomalla: Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu. Papit olivat kuitenkin nähneet tämän lausunnon läpi ja tajunneet kuinka perusteellisesti Jeesus oli halventanut keisaria ja samalla heitäkin. Pilatus oli saatava ymmärtämään, että Jeesus todella oli valtakunnan vihollinen.

Kolmaskin syyte piti ottaa vakavasti. Roomalla oli huonoja kokemuksia aikaisemmista profeetoista ja messiasehdokkaista. Daavidilaisesta kuninkuudesta puhuminenkin oli avointa keisarivallan uhmaamista. Jos kansa todella oli alkanut pitää tätä miestä juutalaisten kuninkaana, hänestä pitäisi ehdottomasti tehdä varoittava esimerkki. Toisaalta siinäkin oli riskinsä, varsinkin nyt pääsiäisenä. Sellainen voisi nostattaa julkisia mellakoita. Suuren joukon intohimojen kohdetta olisi vaarallista koskettaa. Siksi Pilatus yritti työntää ongelman takaisin Juutalaisille:

’Pitäkää itse hänet’, Pilatus sanoi, ’ja tuomitkaa hänet oman lakinne mukaan.’[11]

Tämä oli Pilatuksen ensimmäinen yritys pestä kätensä koko jutusta. Kivittäkööt itse Jeesuksen kansan eksyttäjänä. Silloin rahvas ei ainakaan nousisi häntä vastaan mellakoimaan.

Ylipappi Kaifaksen ja Pilatuksen yhteistyö oli tähän asti sujunut ilmeisen hyvin. Vaikka suhteessa oli molemminpuolista ylenkatsetta ja ketunhännän vetoa, kumpikin tarvitsivat toisiaan valtansa takaajina. Kaifas oli jo monta viikkoa aiemmin päättänyt panna koko arvovaltansa likoon saadakseen Jeesuksen tuomituksi. Siksi hän oli tämänkin delegaation johdossa ja puhui kaikkien puolesta, eikä hänellä ollut aikomustakaan hyväksyä Pilatuksen väistöliikettä.

Mutta juutalaiset sanoivat: ’Meidän ei ole lupa tuomita ketään kuolemaan.’

Tämä vastaväite teki papiston aikeet kaikille ilmeisiksi. Eivät he uskoneet Pilatukseen oikeuden jakajana. He luottivat häneen pyövelinä. He etsivät vain laillista toteuttajaa päättämälleen tuomiolle. Pilatus olisi heille velkaa tällaisen palveluksen. Olivathan hekin palvelleet häntä keisarillisina veronkerääjinä ja kaikin puolin kouluttaneet kansasta nöyriä keisarin alamaisia. Tässä he kuitenkin seisoivat maaherran edessä kuin kerjäläiset anoen yhden uppiniskaisen kansan eksyttäjän kuolemaa. Se oli nolo muistutus siitä, kuinka riippuvaisia he kuitenkin olivat valloittajistaan.[12]

Pilatuksen tilannetaju toimi, ja hän perui väistöehdotuksensa saman tien. Hän otti vangin vastuulleen ja vei tämän palatsiinsa henkilökohtaista kuulustelua varten. Pilatuksen oli näytettävä, ettei ole papiston manipuloitavissa. Kuulustelemalla vankia yksityisesti hän alleviivasi omaa riippumattomuuttaan paikallishallinnosta. Täysin yksin hän ei tietenkään jäänyt vangin kanssa. Mukana olivat vartijat, kirjurit, osa palveluväestä ja ehkä muutama neuvonantaja.

Vaikka vanki oli luovutettu, papisto ei lähtenyt Pilatuksen pihalta minnekään. Hekin halusivat pysyä tilanteen hallitsijoina. Vanha tuttu peli kahden toisiaan halveksivan ja toisistaan riippuvaisen osapuolen välillä jatkui.

Kun uskonnollinen johto oli luovuttanut uhrinsa Pilatukselle Jeesusta vastaan nousseiden “valtojen ja voimien” kokoelma oli melkein täysi. Puuttui vain myöhemmin mukaan tuleva ”joukon” voima.

Muitta mutkitta Pilatus aloitti kuulustelun itselleen tärkeällä kysymyksellä:

Pilatus kysyi Jeesukselta: ’Oletko sinä juutalaisten kuningas?’[13]

Ehkä hän antoi pilkallista painavuutta sanalle sinä. Olihan toisaalta aika absurdia kysyä köytetyltä ja verille hakatulta uupuneelta mieheltä oliko hän kuningas. Mutta Pilatus tiesi että tässä maassa kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Riittäisi että Jeesus itse, ja tarpeeksi moni seuraaja, uskoi hänen kuninkuuteensa. Papiston kanssa hän oli pärjännyt suhteellisen hyvin, mutta jos joku yrittäisi asettua heidänkin yläpuolelleen, Pilatus olisi vaikeuksissa.

Jeesus vastasi painottamalla samaa sinä sanaa:

’Sinä sen sanoit’, Jeesus vastasi.

Suunnilleen näin hän oli Matteuksen ja Luukkaan mukaan vastannut ylipapillekin. Kaikki kolme kirjaavat hänen vastauksensa Pilatukselle samalla tavalla. Se oli viileän provokatiivinen vastaus, joka oli saanut papistonkin pillastumaan. Pilatus ei kuitenkaan reagoinut samalla tavalla. Jeesus ei hänestä näyttänyt katkeralta kapinalliselta eikä valtaa uhoavalta kuninkaalta. Silti hänessä oli jotain salaperäisen uhkaavaa. Pilatus oli tottunut tekemään ihmisiin vaikutuksen, mutta tämä mies näytti olevan Rooman pelotusmahdin tavoittamattomissa.

Oli hän aiemminkin kohdannut kuolemaa uhmaavia Juutalaisia. Heti uransa alussa hän oli uhannut viiltää kurkun auki joukolta nuoria miehiä, jotka vaativat että Pilatus poistaa keisarillisen viirin temppelistä. Miehet laskeutuivat tyynesti maahan selälleen makaamaan ja paljastivat uhmakkaasti kaulansa. Se oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Samalla hän oli raivoissaan siitä, että Juutalaiset olivat tällä tavalla nöyryyttäneet häntä ja saaneet tahtonsa läpi. Niin ei saisi enää tapahtua. Jeesus oli aivan yksin ja hänen tukijoukkonsa olivat kuulemma juosseet karkuun. Hän tuskin pystyisi julkisesti nöyryyttämään Pilatusta. Eihän hän vaivautunut edes puolustamaan itseään.

Pilatus oli odottanut Jeesukselta yksinkertaista kyllä tai ei vastausta. Hän ei sitä saanut. Loukkausta hipova vastakysymys ei kelpaisi langettavan tuomion antamiseksi. Mutta ei sen kelvannut vapautuksenkaan perusteeksi. Kunpa hän edes tietäisi mihin Jeesus oikein pyrki.

Miksi Jeesus työnsi vastauksen takaisin kysyjälleen?

Sekä ylipapin että Pilatauksen kysymys oli ansa. Suorasanainen messiaaksi tunnustautuminen olisi antanut liian selkeän syyn tuomita hänet jumalan pilkkaajana tai valtion vihollisena. Markuksen kirjaamaa monimerkityksellistä tunnustusta lukuun ottamatta, Jeesus näytti välttelevän liian yksioikoisen syyn tarjoamista tuomiolleen. Siksi Jeesus heitti tuomion perusteitten muotoilemisen takaisin niille, jotka halusivat hänet hengiltä.

Sitä paitsi messiaaksi tunnustautuminen tämän yleisön edessä olisi merkinnyt suostumista juutalaisten väkivaltaiseen unelmaan militaristisesta vapahtajasta, suuresta sankarista, joka tutuin asein tulee vapauttamaan kansansa sortajien ikeestä. Tästä roolista hän oli kieltäytynyt jo monta kertaa. Miten hän voisi vastata myönteisesti kysymykseen, johon oikein vastaaminen olisi kansan tulkintojen kautta muuttunut vääräksi vastaukseksi?

Ylipapit esittivät nyt useita syytöksiä häntä vastaan, ja Pilatus kysyi: ’Etkö lainkaan vastaa? Kuulethan, mistä kaikesta he sinua syyttävät.’ Mutta Jeesus ei enää vastannut mitään. Tämä ihmetytti Pilatusta.[14]

Tietenkin hallitsijoille piti vastata. Siitä kieltäytyminen tulkittiin yleensä kunnioittamattomaksi uppiniskaisuudeksi. Pilatusta Jeesuksen vaikeneminen ihmetytti. Sellainen ei ollut tavallista. Yleensä kaikki syytetyt nöyristelivät ja käyttivät kaikki mahdollisuutensa monisanaiseen viattomuutensa perustelemiseen. Tässä miehessä oli jotain outoa.

Markuksen kertomuksessa Jeesus ei tämän jälkeen vastaa kenellekään mitään. Muilla evankelistoilla on kuitenkin enemmän kerrottavaa oikeudenkäynnin etenemisestä.[15]

Johanneksen mukaan Jeesus vastasi Pilatuksen kysymykseen aika loukkaavalla vastakysymyksellä:

’Itsekö sinä niin ajattelet, vai ovatko muut sanoneet minusta niin?[16]

Tämä oli vangille todella sopimatonta käytöstä. Mikä hän on kyseenalaistamaan hallitsijan kykyä itsenäiseen mielipiteenmuodostukseen? Kysymys oli samalla haastava. Jeesus muistutti Pilatusta siitä kuinka helposti ajatukset tarttuvat ja kuinka mielellään kutsumme laina-ajatuksia omiksemme. Jeesuksen ja Pilatuksen välinen keskustelu olisi voinut edetä olennaisiin kysymyksiin: ”Oletko uskollinen sille mitä oikeaksi aavistat, vai seuraatko alaistesi mielen liikkeitä pysyäksesi vallassa? Huomaatko itse kenen haluja matkit ja ketä seuraat?” Pilatus ei kuitenkaan tarttunut Jeesuksen vastakysymykseen, eikä hän näyttänyt ymmärtäneen sen piilomerkitystä.

Jeesuksen arvoituksellinen hiljaisuus kuulustelijoidensa edessä antoi heille mahdollisuuden havahtua siitä kollektiivisesta väkivallasta, johon olivat osallistumassa. Sitä kukaan ei kuitenkaan halunnut nähdä. Eihän Pilatus ennenkään ollut osoittanut mitään muuta kuin väkivaltaista halveksuntaa juutalaisten uskoa kohtaan. Miksi hän nyt herkistyisi tutkiskelemaan itseään? Nyt piti vain varmistaa valtakunnan sisäinen turvallisuus.

Siksi Pilatus närkästyi Jeesuksen koppavan tuntuisesta kysymyksestä. Mitä hän piittaisi juutalaisten sisäisistä riitaisuuksista, kunhan ne eivät paisuisi hänen asemaansa uhkaamaan. Taistelkoot keskenään uskonnollisesta arvovallasta. Ei se häntä liikuttaisi.

Pilatus sanoi: ’Olenko minä mikään juutalainen?’[17]

Näkihän sen jo ajetusta parrasta, lyhyestä tukasta ja erilaisista vaatteista, ettei Pilatusta voinut epäilläkään juutalaiseksi. Koko ajatus oli loukkaava. Sitä paitsi roomalaiset pitivät esinahan leikkausta uhkana miehisyydelle.[18] Pilatus ei todellakaan ollut millään tavalla samaistettavissa tähän typerään ja uskonnollisesti fanaattiseen kansaan, vaikka olikin sinnitellyt heidän hallitsijanaan jo monta vuotta. Miksi hänen pitäisi ylipäänsä arvioida Jeesusta juutalaisten uskomusten kautta? Hänhän oli roomalainen. Hänen piti virkansakin puolesta uskoa Tiberiuksen jumaluuteen.

Vaikka Pilatus kieltäytyikin millään tavalla samaistumasta hallitsemaansa kansaan, hän kuitenkin vetosi papiston arvovaltaan suhteessa Jeesukseen:

Oma kansasi ja ylipapit sinut ovat minulle luovuttaneet.[19]

Näin Pilatus heitti Jeesuksen loukkaavan kysymyksen takaisin hänelle itselleen: ”Kaikki muut sanovat, että olet syyllinen. Itsekö sinä ajattelet olevasi syytön?” Uhri täytyy saada uskomaan omaan syyllisyyteensä. Sen jälkeen kukaan ei enää epäilisi kollektiivisen väkivallan oikeudellisuutta. Kaikki tietäisivät, että uhri on syyllinen kohtaloonsa. Jeesus ei väitellyt tämän argumentin kanssa. Miten hän voisikaan? Opetuslasten karkaamisen jälkeen Jeesuksen omasta kansasta ei kukaan enää ollut hänen rinnallaan.

Silti Pilatus halusi kuulla Jeesuksen oman käsityksen syyllisyydestään:

Mitä sinä olet tehnyt?[20]

Pilatus ei enää kysynyt kuka Jeesus on, vaan mitä hän on tehnyt. Jeesus vastasi kertomalla mitä ei ole tehnyt.

Jeesus vastasi: ’Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä.’[21]

Jeesuksella oli visio aivan erilaisesta valtakunnasta. Se ei muistuttaisi yhtäkään valtakuntaa maan päällä. Kaikki muut valtakunnat oli rakennettu uhrien varaan. Jumalan valtakunta ei lainkaan muistuttaisi sodilla, väkivallalla ja poissulkemisilla rakennettuja valtakuntia.

Miten Pilatus voisi ymmärtää tällaista puhetta? Ainoa hänen tuntemansa kuninkuus tuli mieheltä, jolla oli maailman mahtavin armeija. Muunlaista kuninkuutta ei ollut olemassakaan. Silti, tai juuri siksi Jeesuksen käsittämättömät puheet kuulostivat yllättävän vaarallisilta.

Jeesuksen miehistä vain yksi oli tarttunut miekkaan, mutta Jeesus oli kuulemma häntäkin moittinut. Oliko Pilatuksella mitään mahdollisuutta tajuta, että oli olemassa väkivaltaakin suurempi voima? Liian monen väkivaltaisen intohimon tiivistymässä hän ei kyennyt sellaista hahmottamaan. Miten Pilatus olisi voinut kuvitellakaan kuninkuutta ilman armeijaa, sotaonnea tuovia temppeleitä ja keisarillista valtaistuinta?

Täysin hämmentyneenä ja ehkä edelleen hieman pilkallisena Pilatus toistaa saman kysymyksen melkein väitteen muodossa:

’Sinä siis kuitenkin olet kuningas?’[22]

Jeesus ei myönnä mitään. Toistamiseen hän työntää johtopäätöksen takaisin Pilatukselle:

Jeesus vastasi: ’Itse sinä sanot, että olen kuningas.’

Tämän lähemmäksi Jeesus ei tule minkään myöntämistä. Vaikka hän oli puhunut kuninkuudestaan, ehkä paremman sanan puutteessa, hän ei tarkoittanut mitään, mikä olisi sopinut Pilatuksen määritelmään kuninkuudesta.

Jeesus jatkoi vastaustaan tavalla, joka kokonaan sivuutti kysymyksen kuninkuudesta:

Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua.

Mistä ihmeen totuudesta Jeesus puhui? Siitä Pilatuksella ei ollut aavistustakaan. Hän ei halunnut nähdä totuutta itsestään, eikä piitannut totuudesta, jonka Jeesus oli tullut kertomaan Jumalasta. Heidän välillään ei löytynyt mitään yhteistä maaperää.

’Mitä on totuus?’ kysyi Pilatus.[23]

Oliko Pilatus koskaan elämässään miettinyt tätä kysymystä vakavasti? Oliko hän filosofisesti orientoitunut ajattelija, joka mietti tätä päivittäin? Jälkimmäinen vaihtoehto sopii huonosti siihen mitä Pilatuksesta tiedämme. Josefus, Filon ja evankelistat kuvaavat häntä enemmän toiminnan miehenä, joka ei aina ehtinyt pohtia edes valintojensa seurauksia.

Jos Pilatuksen viimeinen kysymys olisi ollut vilpittömän pohdiskelijan ja etsijän kysymys, hän olisi jäänyt odottamaan tai peräänkuuluttamaan vastausta. Asiayhteydessään luettuna se kuulostaa vain retoriselta kysymykseltä, johon Pilatus ei odottanut, eikä ehkä edes sallinut, vastausta. Ehkä hän jopa pelkäsi Jeesuksen vastausta.

Tähän loppui kuulustelu tältä erää. Pilatuksen kysymys jäi kaikuna historiaan. Se on toistanut itseään tähän päivään asti. Yhä harvempi uskoo, että siihen koskaan löytyy mitään vastausta.

Jeesuksen ja Pilatuksen välinen niukka dialogi kuulostaa minusta uskottavalta. Pelkästään voittajan näkökulmasta kirjoitettu propaganda tuskin sisältäisi näin arvoituksellista ja loppupäätelmistään avoimeksi jäänyttä vuorovaikutusta.

Arvailut Pilatuksen motiiveista ovat nimenomaan sellaisia – pelkkiä arvailuja. Voi olla että Jeesuksen olemus herätti hänessä epämääräistä levottomuutta ja aavistuksia jostain itseään, ja jopa Rooman valtaa suuremmasta, auktoriteetista. Vähintään yhtä todennäköistä on, että sellainen pohdiskelu oli hänelle täysin samantekevää:

Ylipapit esittivät nyt useita syytöksiä häntä vastaan, ja Pilatus kysyi:
’Etkö lainkaan vastaa? Kuulethan, mistä kaikesta he sinua syyttävät.’
Mutta Jeesus ei enää vastannut mitään. Tämä ihmetytti Pilatusta[24].

Papisto oli kantansa valinnut, eikä heille vastaamisessa ollut enää mitään mieltä. Vastaamalla Pilatukselle Jeesus ehkä tavoitteli ainoata mieltä, joka saattoi vielä olla raollaan totuudelle.

Jeesus oli henkilönä sekä merkillisen haastava, että hämmentävä. Jeesuksen herättämät intohimot kansassa alkoivat tuntua poikkeuksellisen vaarallisilta. Pilatus tarvitsi nyt miettimisaikaa.


[1] Mark 15:1.

[2] Holmen Tom ja Kankaanniemi Matti. A.D. 30. Art House. Helsinki 2009. s. 277.

[3] Joh 18:28.

[4] Tosin on epäselvää nimittikö Pilatuksen keisari Tiberius itse, vai hänen juutalaisvihamielinen sijaishallitsijansa Sejanus. Greenberg Gary. The Judas Brief. Who Really Killed Jesus? Continuum. New York. 2007. s. 91-100.

[5] Wroe Ann. Pontius Pilate. Random House. New York. 1999. s. 13, 29, 40, 41, 52, 55, 60. Pontius Pilatuksen elämänkerrassa kirjailija on ominut klassisen kristillisen selitysmallin, jonka mukaan Pilatus oli vain Jumalan määräämä statisti suuressa ennalta kirjoiteussa näytelmässä, jonka Jumala oli suunnitellut. Johtuiko Pilatuksen tuomio krapulasta, siitä oliko hän edellisenä yönä rakastellut vai ei, oli toisarvoista, koska hän oli vain marionetti Jumalaisessa näytelmässä. (s.124)

[6] Wroe Ann. Pontius Pilate. s. 63-65.

[7] Wroe Ann. Pontius Pilate. s. 66.

[8] Bovon Franqois. The Last Days of Jesus. Westminister John Knox Press. Louisville. London. 2006. s. 46.

[9] Joh 18:29, 30.

[10] Luuk 23:2.

[11] Joh 18:31.

[12] Orchard Helen C. Courting Betrayal. Jesus as Victim in the Gospel of John. Sheffield Academic Press. 1998. s. 204.

[13] Mark 15:2.

[14] Mark 15:3-5.

[15] Vaikka Markusta pidetäänkin yleensä historiallisesti luotettavampana kuin Johannesta, niin tutkijat pitävät Johanneksen kuvausta oikeudenkäynnistä jopa Markusta luotettavampana. Fredriksen Paula. Jesus of Nazareth. King of the Jews. Vintage Books. 1999. s. 221.

[16] Joh 18:34.

[17] Joh 18: 35.

[18] Wroe Ann. Pontius Pilate. s. 63.

[19] Joh 18:35.

[20] Joh 18:35.

[21] Joh 18:36.

[22] Joh 18:37.

[23] Joh 8:38.

[24] Mark. 15:3-5

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

3 vastausta artikkeliin “Pilatus”

  1. Kiitos eläväksitekemisestä.

    ”Hänen omat vakoojansa olivat raportoineen, että Jeesus pikemminkin oli puolustanut keisarin verosaatavia sanomalla: Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu.”

    Kun kerrot muutoin Pilatuksen välinpitämättömyydestä koko kysymyksen suhteen, tuntuu hassulta, että hän todella olisi välittänyt tarpeeksi kerätäkseen tietoja näin tarkkaan?

  2. Daniel Nylund sanoo:

    Tarkka huomio. Kiitos. Ensi pääsiäisenä käyn taas kerran koko tekstin läpi. Otan kommenttisi huomioon. Saunassa mietin, että eihän vakoilijoiden raportti (jos sellainen tehtiin) välttämättä kerro mitään Pilatuksen kiinostuksesta nimenomaan Jeesusta kohtaan. Heidän tehtävä oli siviilipukuisina kansalaisina raportoida mistä tahansa kiinnostavasta. Ehkä tämä silloin mitätön huomio tuli heille mieleen vasta kuulustelun aikana.

  3. Ollitapio P. sanoo:

    Kristuksen kuninkuus ei ollut maallista vaan hengellistä. Hän oli sekä juutalaisten yläluokan että roomalaisen miehitysvallan välissä syytettynä kuten toisinajattelijat olivat syytettyinä Stalinin näytösoikeudenkäynneissä jo tuomittu syyllisiksi. Pilatus halusi siirtää likaisen työn muiden vastuulle,jotka kuitenkin halusivat tehdä saman. Kuningas Daavidilla oli oma likaisen työn tekijä,joka hoiti vaikeat tapaukset hänen puolesta. Pilatus,Herodes ja Kaifas palloittelivat Jeesusta toisilleen. Lutherin mielestä meillä on oikeus oikeuden edessä puolustaa itseämme kuten Jeesuskin teki. Kuitenkin miekkaan tarttuminen on pahalle vastarinnan tekemistä ja oikeuden ottamista omiin käsiin. Saksalaiset olivat ehkä ymmärtäneet Lutherin väärin,kun he alistuivat Hitlerin valtaan. Luther oli kyllä kieltänyt sodan keisaria vastaan,jos keisari sortaa alamaisiaan. Mutta ei Lutherin kirjoitukset talonpoikaiskapinasta anna esivallalle oikeutta riistää keneltäkään kansalaisoikeuksia kuten natsit tekivät juutalaisille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0740131
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.