« »

Pyhän ja väkivallan rakoileva liitto

1 kommentti Kirjoitettu tammikuu 21, 2011 Muokattu tammikuu 10, 2016

Rituaalit toistavat alkuperäistä uhria. Niiden toistaminen synnyttää instituutioita. Ainoastaan niiden avulla ihmiskunta on onnistunut lykkäämään apokalypsia.

Rene Girard [1]

Alkuperäinen pyhä oli yhteisön oma tuonpuoleisuuteen siirtämä kollektiivinen väkivalta.[2] Primitiivinen pyhä sai valtansa hylkäävän, poissulkevan ja murhaavan väkivallan pyhittämisestä. Sen jälkeen melkein kaikki johtajuus, päällikkyys, kuninkuus, sankaruus ja pappeus ovat perustuneet pahan väkivallan hallitsemiseen hyvän väkivallan kautta. Näkymätön ja pelottava pyhä on tarvinnut näkyviä ja yhtälailla pelottavia edustajia ihmisten joukossa. Kulttuurien koossapitävä voima on ollut pyhitetty väkivalta ja sen suorituspaikaksi varattu temppeli tai alttari. Valtakunnan järjestys on pysynyt yllä uhan (kiellot ja tabut), lupauksen (uhrirituaalit) ja myytin (valheen) avulla. [3]

Uhriutta vaativan uskonnollisen järjestelmän voimanlähde on ollut ihmisen omassa väkivaltaisuudessa, jonka yhteisö kuitenkin on kuvitellut Pyhän ominaisuudeksi. Uhkaava tuonpuoleinen on aina ollut sekä mahdollisen kaaoksen aiheuttaja että järjestyksen ylläpitäjä. Väkivalta on projisoitu Jumalaan jota yhteisö on jäänyt pelolla kunnioittamaan. Jumalat ovat edustaneet väkivaltaista pyhää, joka vaati uhreja säilyttääkseen järjestyksen.

Välillä pyhitetty väkivalta on riistäytynyt käsistä ja muuttunut koston kierteeksi. Välillä se on menettänyt kokonaan pelotusvoimansa ja siksi lakannut hillitsemästä väkivaltaiseksi yltyvää mimeettistä kilpailua. Vain tarkoin annosteltu määrä rituaalista verta on estänyt väkivaltaa muuttumasta tappavaksi epidemiaksi. Koskaan se ei kuitenkaan ole vapauttanut tai pelastanut ihmiskuntaa sen jatkuvasta alttiudesta vuorovaikutteiseen väkivaltaan.

Girardin mukaan ihmiskunta on vasta juutalais-kristillisen perinteen kautta tullut tietoiseksi ja sen kautta vastuulliseksi omasta väkivallastaan. Jeesus Nasaretilaisen jälkeen maailmaan oli astunut varauksetonta laupeutta tarjoava Jumala, joka mieluummin antautui ihmisen uhriksi kuin vaati ihmistä uhraamaan mitään ja ketään. Hän tarjosi pelkopohjaisen tabumoraalin tilalle radikaalia vihollisen rakastamista. Jeesuksen julistama Jumalan valtakunta oli täysin kilpailematon ja väkivallaton vastakulttuuri kaikille maailman valtakunnille.[4]

Sama uskonnollista valtaa purkava itsekriittinen perinne on myöhemmin jatkunut yleisenä maallistumisena, kaikkien pyhien arvojen alas ampumisena. Moderni ihminen ei ole voinut nähdä itseään vapaana ennen kuin viimeinenkin Jumala on tapettu.[5] Milloinkaan ennen ei uskonto ole innoittanut niin perusteellista maallistumista. Silti maallistuneen ihmisen innossa tappaa vanhat Jumalat ja mitätöidä vanhat pyhyydet on jotain sitkeää jäännöstä niistä. Joku pitää uhrata maallistuneen rauhan aikaansaamiseksi. Samoin sellaisessa kristillisessä teologiassa, jossa Jumalan nähdään uhrin vaatijana, on jäänteitä vanhasta väkivaltaisesta pyhästä.

Olennaisin kysymys on kuitenkin se mitä me itse teemme ja miten me alamme elää sen jälkeen kun olemme lakanneet pelkäämästä väkivaltaista pyhää?  Alammeko vihdoin pelätä itseämme? Löydämmekö mitään sellaista mimeettistä mallia, jonka halujen seuraaminen johtaisi kilpailun vähentymiseen, keskinäisen kunnioituksen ja heikoimman auttamisen lisääntymiseen?


[1] Girard René. Battling to the End. Conversations with Benoit Chantre. Michigan State University Press. 2010. s. 22.

[2] Sandor Goodhart. René  Girard and the Prophetic Law. (in Dumouchel Paul Editor. Violence and Truth.) s. 54.

[3] Hamerton-Kelly. The Gospel & Sacred. s. 8.

[4] Saarinen Risto. Sosiaalietiikka ja uskonnon eetos. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura. 1999. s. 62, 63

[5] Bandera, Cesareo. The Sacred Game. The Role of the Sacred in the Genesis of Modern Literary Fiction. The Pennsylvania State University Press. 1994 s. 15-24.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

1 Kommentti

  1. Arvi
    Kirjoitettu helmikuu 27, 2012 kello 00:34 | Suora linkki kommenttiin

    Nyt olen paremmassa kunnossa ja saan paremmin keskityttyä lukemiseen. Olen hirmuisen utelias, en saa jätettyä tätä palstaa. Huomaan että tämä teoria on sisäiseltä rakenteeltaan suorastaan nerokas. Tai mistäpä minä tiedän: on paljon sellaista mitä en itse ymmärrä ja jos ne jutut ovat nerokkaita niin voihan olla että minun asteikkoni ”nerokas” ei vielä ole kovin nerokas.

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 3 kuukautta sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0186013