Kainin merkki

15. Mutta Herra sanoi hänelle: ”Ei, vaan kostettakoon seitsenkertaisesti sille, joka tappaa Kainin.” Ja Herra pani Kainiin merkin, ettei kukaan, joka hänet kohtaa, tappaisi häntä.

Ensimmäinen kulttuuri alkoi murhasta ja pysyi koossa koston pelosta.[1] Jumala ei tapa, eikä tapata ensimmäistä murhaajaa. Sensijaan Kain saa merkin, joka kyllä leimaa hänet murhaajaksi, mutta jolla Jumala samalla suojelee häntä kostolta – koston uhalla. Hän ei toteuta myöhemmin kirjattavaa lakia, joka sanoo ”hammas-hampaasta, ja henki hengestä.” [2] Tässä uhataan seitsemällä hampaalla yhdestä hampaasta.

Kuulemme tässä kaikuja ikivanhasta myytistä hyvästä väkivallasta (järjestyksen ylläpitäjä), joka hillitsee pahaa väkivaltaa (villiintynyttä kostoa ja kaaosta).  Kertomuksen Jumala sekä varjelee kostolta että uhkaa kostolla. Hän yrittää ehkäistä väkivaltaa uhkaamalla seitsenkertaisella väkivallalla. Mutta sekin on vielä rajattua ja kontrolloitua väkivaltaa. Miten ihmeessä sen voi pitää sellaisena? Giradin mielestä se voi onnistua vain tarkasti ohjatulla rituaalilla. Jokaisesta murhasta yhteisö uhraaa seitsemän murhaajan omaista.[3] Ei enemmän eikä vähemmän. Seitsenkertainen rituaalimurha, johon koko yhteisö osallistuu, pitäisi riittää rauhan palauttamiseksi.[4]

Kertomuksen moraali on ristiriitainen. Alussa Jumala varoittaa käyttämästä väkivaltaa. Lopussa hän uhkaa käyttää sitä. Teksti on sylipainissa itsensä kanssa. Myytin ja ilmoituksen kieli kuuluu samassa kertomuksessa.

Kainin merkki on uhkauksilla suojelevan pyhän sinetti. Siinä pyhä ja väkivalta ovat löytäneet toisensa. Pyhitetyn väkivallan uhka on täyttämässä nuoren ihmiskunnan horisontin. Alkumurha on muuttumassa rituaalisesti toistetuksi kollektiiviseksi murhaksi.

16. Niin Kain lähti pois Herran kasvojen edestä ja asettui asumaan Nodin maahan Eedenin itäpuolelle.

Kain oli erottanut Abelin kaikista suhteistaan. Nyt hän joutui itse kohtaamaan melkein samanlaisen kuoleman. Se ei kuitenkaan ole lopullinen. Jumalan uhkaama pakolaisuus ja koditon harhailu ei toteudukaan. Kain rakentaa itselleen oman kodin uudenlaisen elämän.

Perustava alkumurha

17. Kain yhtyi vaimoonsa, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti Henokin. Kain oli ensimmäinen, joka perusti kaupungin, ja hän antoi sille nimen poikansa Henokin mukaan.

Veljensä murhaaja perusti ensimmäisen kaupungin. Raamatussa häntä ei ylistetä sankarina,[5] kuten roomalaisessa mytologiassa. Ensimmäinen kulttuuri järjestäytyi murhaajan ympärille.

Kertoja ei anna ymmärtää että Kainilla olisi ollut mitään ongelmia kostajien kanssa. Päinvastoin: Hän asettui aloilleen hankki vaimon, sai lapsia ja lapsenlapsia. Suosituksikin hän tuli, koska muitakin perhekuntia muutti välittömään läheisyyteen. Ylpeänä hän nimitti ympärilleen järjestäytyneen kaupungin esikoisensa mukaan.

18. Henokille syntyi Irad, Iradille syntyi Mehujael, Mehujaelille syntyi Metusael, ja Metusaelille syntyi Lemek.

19. Lemek otti itselleen kaksi vaimoa; toisen nimi oli Ada ja toisen Silla. 20. Ada synnytti Jabalin, josta tuli teltoissa asuvien paimentolaisten kantaisä. 21. Jabalin veli oli nimeltään Jubal, ja hänestä tuli ensimmäinen harpun- ja huilunsoittaja. 22. Myös Silla synnytti pojan, Tubal-Kainin, sepän, joka aloitti pronssin ja raudan takomisen. Tubal-Kainilla oli sisar, jonka nimi oli Naama.

Kaikkien ammattien kantaisät olivat siis Kainin jälkeläisiä. Tätä selvemmin ei voi kertoa kuinka koko järjestäytyneen kulttuurin kantaisä on veljensä murhaaja. Sivistyksen kehto on täynnä verta.

Raamatun kertomus ihmiskunnan alusta ehti vain toiseen sukupolveen kun historia oli jo väkivallan värittämä. Luonnollinen vanhuuteen kuoleminen ei ehtinyt niittää satoaan. Murha ehti ensin.[6] Lyhyen kertomuksen lopuksi neljäsosa maan kansalaisista oli tehnyt murhan, toinen neljäsosa oli uhreja ja loput kummankin sukulaisia.[7]

Tämä on juutaklainen kertomus alkumurhasta, ensimmäisestä vihassa surmatusta ihmisuhrista, jonka aavistusta kaikki myöhemmät uhrimenot kantoivat sisällään. Ritualisoitu eläimen uhraamien oli yksi tapa kanavoida keskinäinen vihamielisyys viattomaan osoitteeseen. Jokaisessa uhrieläimessä myös Abel tapettiin uudestaan – jotta kukaan ei enää ratkaisisi yhtään veljesten välistä kilpailua murhalla.

”Älä tapa” kuului Jumalan käsky, kuitenkin ja juuri siksi rakennettiin alttareita joissa tapettiin sijaisuhreja. Alkumurha saa rituaalisen ja tarkoin säädöksin kontrolloidun toiston, jotta se ei villiintyisi koko yhteisöä tuhoavaksi koston kierteeksi. Moni saisi vielä hengellään maksaa sisaruskateuden hintaa. Vielä useampi eläin joutuisi kuolemaan tämän taistelun sijaisuhreina.

Maa tuli täyteen väkivaltaa.

Yksi Kainin jälkeläisistä uhoaa saman kertomuksen lopussa:

23. Lemek sanoi vaimoilleen: ”Ottakaa korviinne minun sanani! yhdestä haavasta minä tapan miehen, jo yhdestä naarmusta nuorukaisen. Jos Kainin puolesta kostetaan seitsemästi, niin Lemekin puolesta seitsemänkymmentäseitsemän kertaa.”

Jumalan antama seitsenkertaisen koston uhka kymmenkertaistuu jo muutamassa sukupolvessa. Se ei ehkäissyt mitään vaan kiihotti lisää sitä samaa. Kostoa uhkaava Jumala sai vastaansa kymmenkertaisella kostolla uhoavan ihmiskunnan.

Tämä kertomus on Raamatun neljännessä luvussa. Viides luku on pelkkää sukuluetteloa. Jo kuudennessa luvussa saamme tietää että:

”Maa tuli täyteen väkivaltaa.”[8]

Kosto ja sen uhka on kehno pohja järjesykselle. Se riistäytyy nopeasti käsistä hajoittaen sen mikä oli tarkoitus pitää koossa. Luomiskertomuksesta on lyhyt matka ihmiskunnan perusongelman paljastamiseen. Kollektiivinen ja rituaalinen veriuhri tulisi osoittautumaan kostoa paremmaksi väkivallan hillitsijäksi.

Uhrikultin vähittäinen päättyminen evankelimien vaikutuksesta, ei suinkaan vähentänyt ihmisuhrien määrää. Päinvastoin. Viime vuosisadan aikana olemme tappaneet enemmän veljiämme kuin kaikkina sotina koko historian aikana ennen sitä. Ovatko meidän tappamisemme syyt erilaiset?

Jotain on mennyt vikaan kauan ennen kuin me olemme tänne syntyneet.  Milloin, missä ja millä tavalla. Siitä kertomus Kainista ja Abelista antaa yhden version.

P.S. Nuorimman veljen suosiminen jatkuu

Tälle tarinalle löytyy myöhemmin monta uutta versioita Vanhassa Testamentissa. Veljekset sortuvat aina kilpailemaan keskenään.

Mielenkiintoista VT:n veljestarinoissa on nuoremman tai nuorimman veljen nostaminen normaalin perimärärjestyksen vastaisesti siunattuun osaan. Esikoinen on se joka saa lähteä. Loot, Ismaelin ja Eesau ovat esimerkkejä esikoisista joiden täytyy Kainin lailla väistyä. Kaikki menevät itään päin luvatusta maasta.

Samalla kun veljestarinat kertovat jotain hyvin olennaista ihmisluonteesta ja väkivallan alkudynamiikasta, tämä juonitoistumo kuuluu olennaisesti Israelin kansan identiteettiin. Tehdessään liiton Israelin kanssa Jumala ei valinnut luonnollisen järjestyksen mukaan etuoikeutettua, vaan syrjityn, piskuisen ja vähävoimaisen kansan, vailla mitään oikeuksia tai edes sankarillista historiaa.

[2] 2Moos. 21:24. Tämän lain tarkoitus on kaikessa amottomuudessaan rajata kostoa ryöstäytymästä joukkomurhaksi, niin kuin oli ehtinyt jo monta kertaa käydä.

[3] Girard. I See Satan Fall… s.84.

[4] Juutalaisessa kulttuurissa kivittäminen osoittautui tehokkaaksi tavaksi taata jokaisen osallistuminen tähän rituaaliin. Kenenkään ei tarvitse ottaa yksilöllistä vastuuta siitä mihin kaikki yhdessä osallistuvat.

[5] Bailie Gil. Violence Unveiled. s. 134.

[6] Schwager Raymund. Must there be Scapegoats? 230.

[7] McEntire Mark. The Blood of Abel. s. 25.

[8] 1Moos. 6:11.