« »

Sankariuhri

0 kommenttia Kirjoitettu helmikuu 16, 2011 Muokattu tammikuu 10, 2016

Kauppamatkustajat myivät matkallaan ostamansa orjan Faaraon hoviherralle. Joosef voitti isäntänsä luottamuksen ja pääsi lopulta eräänlaiseksi talkkariksi, jolla oli avaimet kaikkiin Potifarin huoneisiin.

Isäntä oli luultavasti kuohittu mies,[1] eikä ”hän itse välittänyt mistään paitsi ruuasta, jota hän söi.”[2] Ei siis ihme että kyvyttömän ja läskistyneen Potifarin seksuaalisesti turhautunut vaimo alkoi vikitellä miehensä nuorta ja komeaa luotto-orjaa. Vaikka Joosef oli juuri saavuttanut sukukypsän iän ja himotkin olivat varmaan sen mukaiset, hän torjui ihmeen sitkeästi emäntänsä seksuaalisen työpaikka-ahdistelun. Lopulta lemmennälkäänsä nääntymässä oleva kotirouva tarjosi aiheen historian ehkä ensimmäiselle kuvaukselle siitä, kuinka nainen yrittää raiskata miehen. Hän kävi Joosefiin kiinni ja repi tältä vaatteet päältä. Mutta Joosef oli oppinut pitämään puolensa. Hän jätti vaatteet rikospaikalle ja juoksi alastomana karkuun.

Katkeroitunut ja moneen kertaan nöyryytetty nainen pani raiskausyrityksen Joosefin piikkiin. Olihan hänellä vaatteetkin todisteena. Kukaan tuskin epäili hänen kertomuksensa todenperäisyyttä. Mitä tekemistä kunniallisella naisella voisi olla vierasmaalaisen orjan kanssa? Kaikki tiesivät että niiden lurjusten kanssa piti aina olla varuillaan. Koko naapurusto yhtyi siirtolaisvihan innoittamaan tuomioon.

Genesiksen kertoja tarjosi vielä uuden version syntipukkiteemasta. Vaimo sai houkuteltua miehensä, palveluskuntansa ja paikallisen yhteisön vihaamaan samaa kohdetta. He löysivät lopultakin yhteisen intohimon:

Hän on syyllinen ongelmiimme!

Joosef uhrattiin heittämällä hänet vankilaan, mikä oli vallitseviin lakeihin nähden varsin lievä rangaistus.[3] Mutta pariskunnalla ja naapureilla riitti varmaan yhteistä keskustelun aihetta moneksi illaksi sen jälkeen. Perhekriisi oli ainakin tilapäisesti ratkaistu. Tällä kertaa uhraaminen toimi – ainakin jonkin aikaa.

Kreikan mytologiassa löytyy vastaavanlainen tarina nuoresta Hippolytuksesta, jonka hyveellisyys ärsytti rakkauden ja seksuaalisuuden jumalatarta Afroditea. Rangaistakseen eroottisuuden antimista kieltäytyvää nuorukaista, Afrodite kiihotti pojan äitipuolen Faidran rakastumaan Hippolytukseen. Nuorukainen pakeni paikalta yhtä kauhuissaan kuin Joosef. Nöyryytetty äitipuoli teki itsemurhan. Pelastaakseen maineensa rippeet Faidra jätti jälkeensä kirjeen, jossa hän syytti Hippolytusta raiskausyrityksestä. Pojan isä raivostui ja rukoili Poseidonia tuhoamaan Hippolytuksen. Niin tapahtuikin kun Jumalten lähettämä härkä nousi vedestä pelästyttäen Hippolytuksen hevoset. Poika juuttui pillastuneen valjakon ohjaksiin ja raahautui hevosten perässä kuoliaaksi.[4]

Kertomusten rakenne on muuten sama, mutta Joosef osoitetaan oikeasti syyttömäksi ja hänelle annettu tuomio oli ihmisten eikä Jumalien antama. Myytissä Hippolytus on itse ansainnut kohtalonsa. Kuolintapa muistuttaa yleistä lynkkaustapaa, jossa uhria raahataan hevosen perässä, kunnes tämä murskautuu kuoliaaksi hurraavan kansanjoukon keskellä. Myytissä syntipukki kuitenkin kuolee Jumalten oikuista, eikä tabun rikkomisesta väärin perustein syytetyn uhrin todellista kuolintapaa paljasteta.

Jo toistamiseen kaivoon heitetty[5] Joosef ei jäänyt tähänkään kuoppaan surkuttelemaan kohtaloaan. Hän hankkiutui vartijoiden suosioon. Hitaasti mutta varmasti hän kohosi luottovangiksi, vankilajohtajan palkattomaksi apulaiseksi.

Siinä vaiheessa samaan vankilaan heitettiin myös Faaraon ylimmäinen leipuri ja juomanlaskija. He olivat ehkä syöneet ja juoneet kuormasta. Molemmat näkivät hämmentävän unen, josta eivät saaneet mitään tolkkua. Joosef oli jo kotipuolessa harjoitellut unien selittämistä ja yleisen tavan mukaan hän piti näitäkin unia enneunina. Hänen tulkintansa mukaan juomanlaskija palautettaisiin virkaansa mutta leipuri mestattaisiin. Ja kas, pian molemmat saivatkin ylennyksen. Leipuri nostettiin hirteen ja juomanlaskija nostettiin takaisin Faaraon hoviin.

Leipuri jäi Joosefille vastapalveluksen velkaa, mutta juomanlaskija varmasti muisti jäävänsä unen selittäjälle yhden velkaa. Joosef ehdottikin että tämä puhuisi hänen puolestaan, kun taas olisi täyttämässä Faaraon pikaria. Vankilassa annetut lupaukset joskus jäävätkin sinne. Juomanlaskija unohti velkansa Joosefille.

Muistaa unohtaa

Parin vuoden päästä Faarao näki unia laihoista ja lihavista lehmistä.  Lehmä oli viljavuuden kuningattaren, äiti-jumalattaren Isiksen symboli. Siksi Faarao oli varma siitä että unissa oli viesti Jumalilta. Hänen oli aivan pakko saada tietää mitä tuonpuoleinen yritti sanoa. Aika helpoista vihjeistä huolimatta kukaan hänen tietäjistään ei osannut sitä selittää, taikka sitten he eivät uskaltaneet kertoa hallitsijalle mitään ikäviä uutisia. Koko hovi pähkäili Faaraon unia. Vasta silloin juomanlaskija muisti Joosefin, ja kertoi tuntevansa erinomaisen unen selittäjän.

Joosef kiikutettiin heti parturin kautta[6] Faaraon luokse. Joosef selitti, että unet ennustivat seitsemää noususuhdanteen vuotta ja niitä seuraavaa seitsemää lamavuotta. Suhdanteiden tärkein indikaattori oli tietenkin agraarisen valtakunnan viljasadon koko. Joosef ei tyytynyt vain selittämään Faaraon unia.  Hän rohkeni niiden pohjalta antaa vielä pitkän tähtäimen talouspoliittisia neuvoja:[7]

Nousukauden aikana on säästettävä pahan päivän varalle.

Faarao riemastui niin, että nimitti kolmekymppisen Joosefin Egyptin pääministeriksi. Hallitusta ei hänen riesakseen nimitetty ollenkaan. Faarao myös varmisti Joosefin pikaisen sopeutumisen egyptiläiseen kulttuuriin määräämällä tälle aurinkojumalaa palvovan papin tyttären vaimoksi.[8] Sen lähemmäs sisäpiiriä on vaikea päästä.

Joosef osoittautui varsin kurinalaiseksi, ahkeraksi ja tulosvastuulliseksi valtion edun valvojaksi. Seitsemän vuotta hän leikkasi valtion kuluja ja keräsi kaiken ylituotannon varastoihin. Kiireisestä työstään huolimatta hän ilmeisesti ehti käydä välillä kotonakin, koska vaimo synnytti hänelle sinä aikana kaksi poikaa.

Esikoiselleen Joosef antoi varsin mielenkiintoisen nimen Manasse, joka tarkoittaa unohdusta. Hän perusteli nimivalintaa sanoen:

”Jumala on saanut minut unohtamaan kaikki vaivani ja isäni kodin.”[9]

Joosef muisti unohtamansa varsin hyvin. Ilmeisesti hän halusi muistaa unohtamansa vastakin, koska antoi pojalleen tällaisen nimen.  Manasse tulisi aina muistuttamaan häntä siitä minkä hän väitti unohtaneensa. Mihin Joosef tätä muistamista tarvitsi? Sekä kosto että anteeksianto edellyttävät selkeää muistamista.[10] Onko sellainen mies uskottava, joka koko ajan muistuttaa siitä, mitä on Jumalan avulla unohtanut?

Tietenkään Joosef ei ollut unohtanut väkivaltaista erottamistaan perheestä  Koko tarinan juoni paljastaa hänen puheensa hurskasteluksi. Jos hänen muistavalla unohtamisellaan olisi ollut mitään tekemistä anteeksiannon ja sovinnon kanssa, niin miksi ihmeessä hän ei tässä vaiheessa ottanut yhteyttä kotiinsa? Kukaan ei olisi voinut häntä enää tässä asemassa uhata. Nyt hänellä olisi ollut ihanteellinen mahdollisuus tarjota kotiväelleen sovintoa. Niin hän ei kuitenkaan tehnyt.

Minusta näyttää siltä, että Joosef vain nautti siitä ylenpalttisesta hyvityksestä, jonka oli kärsimyksistään saanut. Siihen viittaa seuraavalle pojalle annettu nimi, Efraim, joka tarkoittaa tuplasti hedelmällinen. Kukapa ei toivoisi saavansa kaksinkertaisesti hyvää kaikesta siitä pahasta, minkä on kärsinyt? Joskus niin käykin.

Joosef sai nauttia ylenpalttisesti elämän antimista ja valtiaitten suosiosta. Uhri oli saanut hyvityksensä, ja kaiken piti olla kunnossa. Joosef lähenteli neljän kymmenen vuoden ikää. Hän oli viettänyt Egyptissä jo suurimman osan elämästään. Silti hän edelleen muisti unohtamansa. Mutta onneksi hänellä oli tekemistä.

Ennustetut lamavuodet alkoivat. Joosef avasi täyteen keräämänsä siilot ja alkoi myydä viljaa. Vuosituhannen bisnesidea tuotti sataprosenttisen myyntivoiton. Hän oli kerännyt ilmaiseksi ja myi hyvään hintaan. Kun kansalaisilta loppuivat rahat, hän huoli maksuksi karjaa. Kun sekin loppui, hän suuressa armossaan myi viljaa maata vastaan. Kun viimeinenkin neliömetri yksityistä maata oli tällä tavalla kansallistettu, kansa myi itsensä Faaraon omistukseen.[11] Valtion talouden kannalta ”laihoista vuosista” tuli ennenkuulumattoman lihavia.


[1] Poti Pherah tarkoittaa ainakin muissa asiayhteyksissä kuohittua miestä, eunukkia.

[2] 1Moos. 39:6.

[3] Uskottomuuden yrityksestä oli määrätty 1000 raipan iskua (C.F. Keil and F Delitzsch. Commentary… s. 345), joka käytännössä olisi merkinnyt kuolemista verenhukkaan. Ehkä Potifarilla sittenkin oli omat epäilyksensä vaimonsa selitysten suhteen. Eivät miehetkään niin tyhmiä näissä asioissa ole.

[4] Depoortere Frederiek. Christ in Postmodern Philosophy. Gianni Vattimo, Rene Girard and Slavoj Žižek. T&T Clark. London. NY 2008. s. 43, 44.

[5] Vankikopit olivat usein kuivuneita virtsakaivoja.

[6] 1Moos. 41:14. Klani oli ajan hovimuoti.

[7] Samat neuvot Suomen Faaraot ampuivat alas 80-luvun loppupuolella, eikä kukaan ollut valmis lehmien laihtumiseen.

[8] 1Moos. 41:45

[9] 1Moos. 41:51.

[10] Anteeksiannon kannalta muistaminen on erityisen tärkeää, varsinkin silloin kun rikkomus on iso ja siitä on kulunut paljon aikaa. Unohtamisen ja muistamisen merkitys katkeruuden ja anteeksiannon yhteydessä on teema, johon aion palata anteeksiantoa ja sovinnon tekemistä käsittelevässä kirjassa myöhemmin.

[11] 1Moos.47:13-26.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 3 viikkoa sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 1 kuukausi sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit