« »

Uuden uhrikultin alku

0 kommenttia Kirjoitettu maaliskuu 6, 2011 Muokattu tammikuu 10, 2016

Vasta perustetun papillisen auktoriteetin perusta oli rakennettu pelottavimmalla mahdollisella tavalla. Mooses aloitti eettisenä uudistajana, mutta joutui verilöylyn jälkeen turvautumaan ikivanhaan uhrikulttiin pitääkseen kansansa aggressiot edes jollakin tavalla hallitusti kanavoituina.

Mooseksen lain taulujen rikkominen kuvataan kommentaareissa yleensä suutuspäissään tehdyksi primitiivireaktioksi. Sitä teksti ei kuitenkaan itse väitä. Tapahtumien myöhempi kehitys antaa syytä epäillä, että se saattoi olla myös harkittu teko.

Tarinan kertojan mukaan Jumala pyysi Moosesta veistämään samanlaiset taulunpohjat uudestaan ja tulemaan toistamiseen vuorelle. Jumala lupasi kirjoittaa niihin samat ”sanat, jotka olivat entisissä tauluissa, niissä, jotka sinä murskasit.”[1]

Kun tarinan kertoja sitten kuvaa mitä vuorella tapahtuu, hän ei kerro mitään Jumalan tekemistä kirjoituksista. Hän vain kuvaa, mitä Jumala pyytää Moosesta itseään kirjoittamaan[2] uuden liiton ehdoista.

Tämän tarinan alkuperäiset kertojat ja myöhemmät muotoilijat tekevät kuitenkin lukijalle mahdottomaksi olla huomaamatta, että uudet käskyt ovat hyvin erilaiset kuin edelliset. Uudet säännökset ovat menettäneet paljon eettisestä ulottuvuudestaan ja keskittyvät melkein kokonaan rituaalien, juhlapyhien ja uhrimenojen säätämiseen.[3] Niistä kaikkein taantumuksellisin oli uhrikulttuurille tyypillinen ikivanha käsky:

Jokainen, joka ensimmäisenä tulee ulos äitinsä kohdusta, kuuluu minulle, samoin jokainen karjaasi syntyvä urospuolinen esikoinen, niin sonnivasikka kuin karitsakin.[4]

Seuraavassa jakeessa ihmisestä syntyneen esikoisen uhraaminen ehkäistään määräämällä sille sijaisuhri:

Lunasta omaksesi jokainen sinulle syntyvä esikoispoika.

Jotta poikaa ei olisi tarvinnut oikeasti uhrata, hänen sijaansa uhrattiin eläin. Näin poika lunastettiin uhritulelta. Uhrin suoritti vastavihitty leeviläinen pappi, joka vihkimispäivänä oli tappanut lapsia. Sen muistaminen teki sijaisuhraamisen hyvin todelliseksi. Esikoisen säästyminen kuolemalta ei todellakaan ollut mikään itsestäänselvyys.

Ei papistonkaan asema ollut turvattu. Jos pappi tekisi pienimmänkin erehdyksen suorittaessaan uhrirituaalia, hän joutuisi itse Jumalan tappamaksi.[5] Papitkin olivat tavallaan koko kansan esikoispoikien sijaisuhreja.[6] He puolestaan säilyivät hengissä vain uhraamalla tarkkojen säädösten mukaan sijaiseläimiä. Tämän monella pelolla viritetyn uhrisysteemin epäonnistuminen voisi milloin tahansa johtaa Jumalan vihan hillittömään purkautumiseen.

Käytännössä se tarkoittaisi sosiaalista kaaosta ja sisällissotaa, jossa ei enää tapettaisi vain uhrieläimiä, vaan veljiä. Myyttisen jumalan vihan taakse piiloutui ihmisten mimeettinen kilpailu joka muuttui vastavuoroiseksi väkivallaksi. Uhrikultin tarkoitus oli pitää yhteisön sisäinen tuhovoima kurissa. Jos sen toimivuus pettäisi, kansa olisi kasvokkain oman väkivaltaisuutensa kanssa.

Mooses oli ensin antanut kansalle pelkistetyn sarjan moraalisia käskyjä ja kuvitellut että kansa oikeasti alkaisi ohjautua niiden mukaan. Tämä saattoi kuitenkin olla liian paljon liian nopeasti. Ehkä kansa ei niin lyhyessä ajassa ollut siihen valmis, ja turvautui siksi tuttuun uhrikulttiin. Rituaali yhdisti paljon tehokkaammin kuin moraali.

Seuraavalla kierroksella Mooses rakensi Jumalan nimissä äärimmilleen asti kehitetyn uhrisysteemin, jonka toimivuutta varmisti jatkuvasti vaaniva Jumalan pyhä viha.

Kertomus ei ole kaunis, mutta antropologisesti paljastava. Se kertoo kuinka vaikea ja hidas on ihmiskunnan tie uhriutta vaativasta kollektiivisesta väkivallasta eettiseen ja yksilölliseen vastuun kantoon.

Vasta profeetat, muutama vuosisata myöhemmin, alkoivat kyseenalaistaa uhrirituaaleja ja kiistivät koko uhrikultin jumalallisen alkuperän.

Jeremia ilmaisi sen sumeilematta:

Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: ”Turha teidän on erotella polttouhrien ja teurasuhrien lihoja, syökää vain itse ne kaikki! Kun minä vein teidän isänne pois Egyptistä, en minä antanut heille määräyksiä poltto- ja teurasuhreista. Tämän käskyn minä annoin heille: kuunnelkaa minua, niin minä olen teidän Jumalanne ja te olette minun kansani; kulkekaa aina sitä tietä, jota minä käsken teidän kulkea, niin teidän käy hyvin![7]

Mutta Siinain verilöylyn jälkeen Jumala oli vielä omaa kansaansa mustasukkaisesti rakastava paikallinen jumala, kiivas ja arvaamaton henki, joka väkivaltaisesti tuhoaisi kaikki kilpailijansa.[8] Vasta paljon myöhemmin kansa alkoi tuntea hänet koko maailman Luojana ja kaikkien kansojen Jumalana, köyhien ja sorrettujen ystävänä ja johdonmukaisen oikeamielisenä tuomarina.

Vasta vuosisatojen saatossa ihmisten omaa väkivaltaisuutta salaavien myyttien alta paljastui realistinen kuva ihmisestä. Sen myötä alkoi myös näkyä toisenlainen kuva Jumalasta.  Jumalan itseilmoitus hiipi maailmaan samassa tahdissa kuin ihminen suostui katsomaan myös itseään peilistä. Siinä mielessä itsetuntemus ja Jumalan tuntemus voivat kulkea rinnakkain. Jumalan oikean luonteen paljastuminen on ollut hidasta vain siksi, että ihminen on ollut niin haluton tutustumaan omaan todelliseen luontoonsa.

Siinain vuoren juurella kansaan istutettiin väkivaltaisen pyhän pelko. Pyhän kurissa pitämiseksi kansa alkoi rakentaa kannettavaa erämaatemppeliä. Ensimmäinen niistä oli yksinkertainen teltta, jossa Jumala silloin tällöin suostui seurustelemaan Mooseksen kanssa kasvoista kasvoihin.

Toinen niistä oli kaiken mahdollisen käsityötaidon mestarinäyte, jokaista yksityiskohtaa myöten symbolisia tarkoituksia täynnä oleva pyhäkköteltta. Mooses oli mobilisoinut koko kansan rakentamaan kannettavaa uhripaikkaa.[9] Ehkä se pystyisi pitämään kansan yhtenäisenä ja koossa. Ehkä siinä uhratut eläimet riittäisivät pitämään Jumalan vihan kurissa.


[1] 2Moos. 34:1.

[2] 2Moos. 34:27.

[3] 2Moos 34:10-27. Tämä ei tietenkään sulje pois sitä mahdollisuutta, että Jumala todella teki kiveen Xerox-version alkuperäisestä kymmenestä käskystä. Siitä ei vain lupauksen jälkeen puhuta enää mitään. Tekstin pääpaino siirtyy uhri-instituutin rakentamiseen.

[4] 2Moos. 34:19.

[5] Kolmas Mooseksen kirja on kuvaus rituaalimenojen tarkkuudesta. Se pitää sisällään useita uhkauksia siitä, että rituaalin epäonnistuminen johtaisi papin välittömään kuolemaan.

[6] Tässä mielessä pappi oli samanaikaisesti Aabelin ja Kainin, Aabrahamin ja Iisakin roolissa. He olivat sekä uhraajia että asemansa takia potentiaalisia uhreja.

[7] Jer 7: 21-23.

[8] 2Moos 34:10-17.

[9] 2Moos 35:4 – 40:34.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 3 viikkoa sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 1 kuukausi sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit