« »

Ensimmäinen syntipukki

1 kommentti Kirjoitettu maaliskuu 6, 2011 Muokattu tammikuu 10, 2016

Syntipukista voi puhua monella eri tasolla. Psykososiaalinen syntipukki on sukua antropologiselle syntipukille. Mooseksen kirjoissa löytyy kummankin alkumuoto: rituaalinen syntipukki joka kantoi kansan synnit. Vasta kristinuskon valaisema länsimainen sivistys alkoi 1700-luvulla nähdä ilmiöitä, joiden kuvaukseen sopi sana syntipukki. Myöhempi antropologinen tutkimus löysi paljon käytäntöjä, jotka sopivat saman sanan alle. Vielä myöhempi psykososiaalinen havaintomateriaali löysi syntipukin jokapäiväisestä arjesta. Tänään syntipukki käsite kuuluu arkikieleen. Kaikki ymmärtävät mitä se tarkoittaa, vaikka eivät tietäisi sanan taustasta yhtään mitään. Sanan historialliset juuret ulottuvat Mooseksen johtajuuskriisiin.

Kun ilmestysmaja ja liiton arkki oli rakennettu[1] ja Mooses oli sanellut uuden uhrisysteemin tärkeimmät säännöt yksityiskohtaisine lisämääräyksineen,[2] tuli aika suorittaa ensimmäinen uuden rituaalin mukainen uhri.[3] Se ei alun perin ollut mikään määräajoin säädetyistä uhreista, vaan akuuttiin kriisiin säädetty syntiuhri.[4] Tämänkertaisen syntiuhrin syytä ei kerrottu, mutta ilmeisesti jotain levottomuutta herättävää oli kansan joukossa tapahtunut, koska syntiuhri tehtiin koko kansan edestä. Ehkä edellisen joukkomurhan jäljet edelleen kuohuttivat kansaa. Joka tapauksessa liikkeellä oli jotain sellaista jonka tähden Jumalan viha piti lepyttää. Ehkä kansan sisäiset jännitteet sen kautta laukeaisivat.

Jotain meni kuitenkin vakavasti pieleen. Aaronin pojat erehtyivät sytyttämään suitsukkeensa väärästä hiilloskupista. Syy tuntuu meidän näkökulmastamme varsin triviaalilta.

Aaronin pojat Nadab ja Abihu ottivat kumpikin tuliastiansa, sytyttivät niihin tulen, panivat niihin suitsuketta ja toivat näin Herran eteen tulta, jota ei ollut tehty hänen käskynsä mukaisesti. Silloin Herran luota lähti tuli, joka poltti heidät kuoliaaksi Herran edessä. Mooses sanoi Aaronille: ”Tästä Herra puhui, kun hän sanoi: ”Niissä, jotka ovat minua lähellä, minun pyhyyteni tulee näkyviin, ja koko kansa saa oppia tuntemaan minun valtani ja voimani.”

Aaron ei saanut sanaakaan suustaan.[5]

Mooseksen perustama uhrirituaali sai hurjan alun. ”Herran tuli poltti kuoliaaksi” kaksi vastavihittyä pappia vain siksi, että he olivat ensimmäisen uhrirituaalinsa aikana sytyttäneet suitsukkeensa väärästä kekäleastiasta. Eihän heillä ollut edes aikaa harjoitella koko monimutkaista rituaalia.

Muutamaa jaetta aiemmin[6] sama Herralta lähtenyt tuli sytytti Aaronin ensimmäisen uhrin, joka oli rasvoineen huolellisesti aseteltu alttarille. Kuka tappoi veljekset ja mistä syystä, voi jäädä myyttistä peitetarinaa epäilevälle lukijalle epäselväksi. Tekstin kirjoittaja ja Mooses kuvaavat veljeksiä pelkkinä uhrieläiminä, joiden kuoleman kautta Jumalan pyhyys tuli näkyviin. Jos kertomusta lukee suuremmassa asiayhteydessään voi nähdä kansan sisäisiä jännitteitä jotka hyvinkin ovat voineet antaa aiheen salamurhalle taikka lynkkaukselle.

Tätä kohtaa tulkitaan mielellään vain vertauskuvallisesti. Vieras tai väärä tuli merkitsee yleensä innostumista jostain muusta kuin juuri siitä väärentämättömästä Raamatun tulkinnasta, jota kyseinen ryhmä edustaa. Näin tulkittuna tämä brutaali tarina tarjoutuu erinomaisena pelotteena kaikille vieraille vaikutteille. Samalla se on uskonnollinen väistöliike jolla vältetään pyhän tekstin herättämä moraalinen kauhistus ja sitä seuraavat kiusalliset kysymykset.

Entä jos kertomus piilottaakin sisäänsä kollektiivisen väkivallan purkauksen?[7] Entä jos se ristiriita, jonka takia syntiuhri piti suorittaa, ei tällä kertaa lauennutkaan uhraamisen myötä, vaan purkautui Nabadin ja Ahihun lynkkaamiseen? Myyttien tarkoitus on vaientaa uhrin ääni ja salata että kyseessä on murha. Siitäkö tässä on kyse?

Minusta tämä on kertomus kriisitilanteessa suoritetun rituaalisen uhraamisen vaarallisuudesta. Alttari muistuttaa ydinvoimalaitosta. Kun uhraaminen toimii hyvin, se kanavoi hallittua energiaa koko yhteisön hyödyksi. Kun ydin sulaa ja kun uhrirituaali jostain syystä epäonnistuu, se vapauttaa hallitsemattoman ja katastrofaalisen ketjureaktion koko yhteisön tuhoksi. Viha ei jostain syytä kanavoidukaan uhrin kautta yhteisöstä ulos, vaan jää tuottamaan kuolemaa yhteisön sisällä.

Mooses selitti Aaronille, että tämä oli vain pelottava esimerkki siitä, mitä voi tapahtua pyhän Jumalan edessä. Aaronin poikien kuoleman kautta kansa oppisi pelkäämään Jumalan valtaa ja voimaa. He tulisivat aina muistamaan, että Jumala on murhaava tuli, joka voisi iskeä pienimmästäkin virheestä.

Ei kuulosta kovin empaattiselta puheelta miehelle, joka on juuri menettänyt kaksi neljästä pojastaan. Se muistuttaa enemmänkin juttuja siitä, kuinka uskovaiset joskus selittävät onnettomuuksia tai jopa väkivallan tekoja ”Jumalan puhutteluksi” tai ”Herran viimeiseksi varoitukseksi.”[8]

Aaronista sanotaan vain, ettei hän ”saanut sanaakaan suustaan.” Se on hyvä käännös verbille daman, joka muissa yhteyksissä tarkoittaa väkivallan edessä vaikenemista,[9] tai sen edessä menehtymistä.[10]

Haluaako kertoja tämän sanavalinnan kautta vihjaista, että Aaron hyvinkin tiesi mistä oli kysymys, mutta ei vain saanut sanaa suustaan, kun Mooses selitti hänen poikansa kuolleen Jumalan mielivaltaisen vihan kohteina? Oliko Aaron tukehtua suruunsa ja raivoonsa? Vaikeniko hän Mooseksen uhkaavien sanojen edessä.

Veljeksillähän oli ollut aika paljon keskinäistä kilpailua viime aikoina. Aaron oli ottanut ohjakset käsiinsä ja junaillut kultaisen härän ympärillä pyörivän rituaalin sillä välin kun Mooses oli vuorella seurustelemassa Jumalan kanssa. Aaron oli 40 päivän ajan saanut maistaa, mitä oli olla Mooseksena Mooseksen paikalla. Sen jälkeen hän oli selittämättömistä syistä säästynyt tulemasta tapetuksi Mooseksen käynnistämässä leeviläisten joukkomurhassa.

Veljesten välinen kateellinen valtataistelu ei silti päättynyt siihen. Kummallakin oli seuraajansa eikä vielä ollut ihan selvää kuka määrää missä arkki seisoo. Oliko liian tasaväkiseksi käynyt jännite puolueiden välillä purkautunut tappavaksi väkivallaksi Aaronin poikia vastaan? Oliko Mooseksella itsellään joku osuus veljensä poikien kuolemaan?

Tämä epäilys sai lisävahvistusta kertomuksen loppuepisodista. Mooses haukkui Aaronin vielä elossa olevia poikia siitä, että nämä eivät olleet syöneet heille kuuluvaa uhrirituaalista jäänyttä lihaa. Se oli Aaronille liikaa. Silloin sureva isä vihdoin avasi suunsa ja puolusti eloon jääneitä poikiaan. Aaron vetosi poikien surutyöhön ja yritti saada veljensä ymmärtämään ettei tällaisena päivänä tee mieli juhlia kovin raskaasti. Mooses hyväksyi ylivallan alle nöyrtyneen Aaronin selitykset ja kaksi viimeistä poikaa saivat jäädä henkiin, vaikka olivat rikkoneet rituaalikäskyjä paljon pahemmin kuin vasta tapetut veljensä.[11]

Aaronin vaikeneminen mahdollisti katastrofaalisesti alkaneen uhrikultin jatkumisen. Ehkä hän aavisti, että se olisi ensiaskeleitaan ottavan kansan ainoa puskuri mielivaltaista väkivaltaa ja sosiaalista kaaosta vastaan. Rituaalisena uhrina olisi eläin. Kun se epäonnistui, Jumalan tai jonkun muun piti tappaa ihminen. Rauhaa ei olisi ilman verta.

Vaikenemisellaan Aaron sulki suun siltä Jumalalta, joka oli huudollaan estänyt Aabrahamia uhraamasta poikaansa. Tällä kertaa ihmisuhri jäi puolustajaa paitsi. Kaksi vastavihittyä nuorta pappia kuolivat ja syylliseksi nimettiin rituaalisäännöistä niuhottava Jahve. Murha sai Raamatun sivuilla myyttisen selityksen. Tietenkin Jumalalla oli pyhät syyt tappaa.

Myytin voimaa vahvistettiin säännöillä, joiden tarkoitus oli estää juuri tapahtuneen väkivallan toistuminen. Mooses sääti Israelin kansan tärkeimmät tabut, kiellot ja käskyt, jotka pelon voimalla pitivät jokaisen tarkasti määritellyssä ruodussaan ja asemassaan.[12] Näiden pikkutarkkojen sääntöjen ja rituaalien lopuksi Mooses sääti aivan uuden ja erilaisen uhrirituaalin.

Uudessa rituaalissa oli kaikki vanhastaan tutut ainekset. Ne eivät kuitenkaan riittäneet tämän kriisin taltuttamiseen. Kansan johtajien valtataistelun keskellä oli salaperäisistä syistä kuollut kaksi pappisnoviisia. Jumalako heidät oli tappanut vai joku muu? Selvän syyllisen puutteessa epäilys oli vaarassa kehittyä kansalliseksi kriisiksi. Sellaisesta kansalla oli kuitenkin liian tuore ja verinen muisto. Mooseksen oli keksittävä rituaali, joka sopisi nimenomaan tämän kriisin laukaisemiseksi. Eikä hänen tarvinnut keksiä mitään uutta. Hänen tarvitsi vain antaa ikivanhalle uhriperinnölle pieni myönnytys. Tarvittiin rituaalinen syntiuhri johon kansa voisi siirtää syntinsä. Tästä rituaalista juontaa arkikieleemme juurtunut sana syntipukki.

Herra puhui Moosekselle sen jälkeen, kun kaksi Aaronin poikaa oli kuollut astuttuaan Herran eteen.[13]

Normaalin kaavan mukaan syntipukkirituaalin kuvaaminen olisi aloitettu vain sanomalla ”Herra puhui Moosekselle.” Mutta ei tällä kertaa. Tämä rituaali syntyi vastauksena Aaronin poikien kuolemaan. Mooseksella oli selkeä tilaus tälle rituaalille. Hän halusi sen kautta varmistaa, että katkerat ja kostonhaluiset ihmiset tappaisivat mieluummin eläimen kuin toisiaan. Ehkä hänellä oli tarve suojella jopa itseään. Joka tapauksessa tämä oli loistava liturginen innovaatio ja rituaalinen improvisaatio. Sen tarkoitus oli ehkäistä lynkkaukseksi purkautuva väkivalta kanavoimalla se rituaalisesti valittuun syntipukkiin.[14]

Mooseksen määräyksen mukaan uhrieläimiä piti olla kaksi. Uhrattuaan ensin syntiuhrin itsensä ja sukunsa puolesta, Aaronin piti ottaa kansalta pari mahdollisimman identtisen näköistä pukkia ja viedä ne Herran eteen. Kaikista kesytetyistä eläimistä pukki sopi parhaiten yhteisön agressioiden kohteeksi ja ihmisten vihojen kantajaksi. Olihan se itsekin aika kiukkuinen otus. Kiimassa se oli erityisen kiivas, pahatapainen ja ilkeän hajuinen. Pukki sopi siis erinomaisesti syntipukiksi.[15]

Mitä Mooses halusi pukkien samannäköisyydellä korostaa? Sitäkö että kyseessä oli pohjimmiltaan yksi ja sama uhri? Arpa määräsi kumpi pukeista teurastettiin syntiuhrina Jumalalle, ja kumpi uhrattaisiin kansan kautta erämaan demonin Asaselin vaivattavaksi.[16] Miten uusi monoteistinen uskonto saattoi jakaa uhrinsa näin kahtia? Aivan kuin yksi uhri olisi uhrattu kahdelle eri jumalalle. Syntipukki todella oli monella tavalla erikoinen uhri.

Ensimmäinen pukki oli puhdas. Sen verellä puhdistettiin alttari ja pyhäkkö ”siitä epäpuhtaudesta, jonka israelilaiset ovat sille tuottaneet rikkomuksillaan ja synneillään.” Tarkoin rituaalein tämä uhri annettiin Jumalalle.

Toinen pukeista sai aivan toisenlaisen kohtelun osakseen. Sitä ei suoraan tapettu. Sen kohtalo oli huomattavasti ikävämpi. Syntipukki sai kantaakseen yhteisön eheyttä uhkaavat aggressiot paljon julmemmassa muodossa. Ensin Aaron siirsi kansan synnit rituaalisen kätten päällepanon kautta pukin kannettaviksi. Tunnustiko kansa itse oikeasti syntinsä ja ottiko se kollektiivisesti vastuuta mistään, jää kuvauksessa epäselväksi. Päätellen rituaalin jatkosta, siihen ei liittynyt mitään syvällistä vastuunottoa yhtään mistään. Jos niin olisi tapahtunut, tätä pukkia ei olisi enää tarvittu mihinkään. Se olisi voitu päästä vapaaksi.

Vapaaksi se päästettiinkin, mutta pahimmalla mahdollisella tavalla. Sen sijaan että pappi olisi nopealla viillolla tappanut syntipukin, koko kansa sai muodostaa kujan, jonka varrella jokainen sai piiskaamalla tai potkimalla osallistua sen ohjaamiseen erämaahan. Sitä syljettiin, pilkattiin, kirottiin ja kohdeltiin kaltoin läpi koko kunniattoman kujan, kunnes se hoiperteli leirin ulkopuolelle kuumaan ja kuivaan erämaahan vailla minkäänlaisia hengissä selviämisen mahdollisuutta. Tällainen rituaali oli paljon katarttisempi kuin papin suorittama kliinisen tarkka kurkun aukaisu. Pukkiparka joutui ruman, julman, pitkitetyn ja hylkäävän lynkkausväkivallan kohteeksi.

Kahden salaperäisen kuoleman jälkeen Mooses ehkä ymmärsi, että kansa tarvitsi jotain alkuperäisempää, primitiivisempää ja vapauttavampaa kuin vain epämääräiseen symboliikkaan perustuvaa etäältä seurattua uskonnollista rituaalia. Ehkä hän oli rakentanut uhrikultin, joka oli liian tarkkaan siivottu kaikista orgastisista juhlista, huumaavien aineiden käytöstä ja katarttisesta väkivallasta.[17] Mooseksen rakentamassa uhriliturgiassa kaiken piti tapahtua hallitun siististi, täydellisen hiljaisuuden vallitessa.

Syntipukkiuhri tarjosi kyllästyttävälle seremoniaalisuudelle jännittävän vaihtoehdon. Se oli aidosti osallistuttava uhrirituaali. Siinä oli edes varovaisen hurmoksellista kansanjuhlan tuntua. Siitä saattoi parhaimmillaan jäädä vapautunut ja puhdistunut olo.

Ensimmäinen pukki ei herättänyt kansassa juuri mitään tunteita. Sen teurastaminen näytti samalta kuin kaikki muutkin kliinisen tarkasti suoritetut uhrit. Syntipukin uhraamisessa oli paljon alkukantaisempaa menoa. Jotain tällaista uhraaminen oli joskus ammoisina aikoina aidoimmillaan ollut. Sitä keskinäistä väkivaltaisuuttaan kauhistunut kansa kaipasi. Kaikki kostamisen halut ja muut synnit saisi siirtää syntipukin päälle. Sen jälkeen ne voisi potkia ja sättiä pukin mukana erämaahan.

Kun joitakin vuosia sitten kirjoitin ensimmäisen version tästä artikkelista, päädyin tulkintaan jonka mukaan syntipukki oli Mooseksen keksimä väkivallattoman uhraamisen muodon, johon liittyi myös kansan kollektiivinen itseensä meneminen ja vastuunotto omasta väkivallastaan. Kun nyt muutaman vuoden tauon jälkeen katson samoja tekstejä uudestaan, huomaan yrittäneeni olla Moosekselle turhan suopea. Ei uusi uhraamisen muoto ollutkaan niin uusi eikä väkivallaton. Päinvastoin. Se oli paljon vanhempi ja väkivaltaisempi kuin kaikki muut Mooseksen keksimät rituaalit. Silti siinä on jotain nerokasta. Se on merkillinen yhdistelmä sokeaa alkumurhaa ja uutta mahdollisuutta nähdä sen läpi, tunnustaa oma vastuu ja perääntyä syntipukin hakkaamisesta. Siksi hän liitti rituaaliin papin velvollisuuden tunnustaa kansan synnit ja siirtää ne kätten päällepanon kautta pukkiin. Kansa sai mahdollisuuden mennä itseensä ja yhtyä papin synnintunnustukseen heidän puolestaan. Jos kansa oikeasti olisi käyttänyt tätä mahdollisuutta hyväkseen se olisi käytännössä heikentänyt rituaalin voimaa. Kansan kasvanut vastuutietoisuus olisi tehnyt syntipukkiuhrin turhaksi.  Kansa olisi ottanut vastuulleen sen väkivallan minkä pukki oli saanut kannettavakseen.

Siihenkö Mooses tällä uudella rituaalilla pyrki? Kuolleita pappeja oli kaksi ja heidän jälkeensä perustetun rituaalin uhreja oli kaksi. Vihje ei voinut jäädä kansalta huomaamatta. Joillakin ihmisillä oli ehkä murha tai lynkkaus tunnollaan. Ketään ei näistä murhista kuitenkaan rangaistu. Puolustuskyvytön syntipukki kantoi heidän syyllisyytensä erämaan mykkyyteen.

Samanlainen synnin siirto piti tehdä kollektiivisesti myös ennen kivittämistuomiota. Ennakkotapaus saatiin vähän myöhemmin, kun eräs puoliverinen, jonka isä oli egyptiläinen, oli joutunut riitaan heprealaisen kanssa ja kironnut Herran nimeä. Mooses määräsi että kaikki jotka tuon olivat kuulleet, tulisivat paikalle ja laskisivat kätensä miehen päälle. Sen jälkeen he osallistuisivat miehen kivittämiseen.[18] Näin Mooses varmisti että riidankylväjän ja pilkkaajan esimerkki ei tarttuisi muihin. Kaikki jotka olivat pelkän näkemisen ja kuulemisen kautta saaneet mimeettisen tartunnan miehen käytöksestä, saisivat mahdollisuuden kätten päällepanemisen kautta siirtää se takaisin huonon mallin antajaan. Sitä seuranneessa kivityksessä kaikki saivat purkaa vihansa yhteen marginaaliseen syntipukkiin sen sijaan, että he olisivat alkaneet riidellä keskenään. Käytäntö oli sekoitus uskonnollista uhrirituaalia, lain määräämää kuolemanrangaistusta ja kollektiivista lynkkausta. Samalla uhrista tehtiin varoittava esimerkki, jota ei kannattanut imitoida. Kansa sai kivityksen avulla vapautua ja puhdistautua synneistään.

Rituaalisella syntipukilla oli täsmälleen samankaltainen funktio.

Teurastetun pukin puhtaalla verellä puhdistettiin pyhäkkö kansan synneistä. Henkiin jätetyn pukin avulla puhdistettiin kansa omista synneistään. Sitä ei uhrattu Jumalalle vaan kansalle ja sen kautta erämaan demonille. Koska kaikki kansan synnit oli siirretty siihen, se oli rituaalisesti saastainen ja siksi kelvoton lahja Jumalalle. Ei se kelvannut kansallekaan, koska kansa ei ottanut vastuuta omasta kollektiivisesta väkivallastaan. Siksi sitä kohdeltiin mahdollisimman kaltoin ja ajettiin mahdollisimman kauas pyhästä temppelistä ja kansasta, joka tämän rituaalin kautta sai hetken aikaa pitää itseään puhtaana.

Legendan mukaan pyhäkön oveen ripustettu punainen lanka muuttui valkoiseksi kun syntipukki oli kuollut.[19] Se oli merkki siitä että pukki oli kantanut kansan synnit leirin ulkopuolelle. Syntipukin kuoleman kautta ne olivat hävinneet ja lakanneet olemasta.

Tämä kahden papin salaperäisestä kuolemasta alkunsa saanut rituaali kasvoi vuosisatojen myötä kansan tärkeimmäksi juhlaksi. Kaikista Mooseksen keksimistä rituaaleista syntipukkirituaali löysi syvimmän resonanssin kansan sydämessä. Jeesuksen aikaisissa temppelirituaaleissa syntipukki johdatettiin varmuuden vuoksi vielä erämaassa jyrkänteen reunalta rotkoon, jotta sen kuolema varmistuisi, eikä pukki saisi mahdollisuutta tuoda kansan syntejä takaisin kaupunkiin.[20] Jeesuskin kuljetettiin kaupungista ulos Golgatalle suunnilleen samaa reittiä kuin pukkia hätyyteltiin erämaahan.

Ei ole mikään ihme, että syntipukki käsitteenä kuuluu edelleen arkikieleemme. Vaikka olemme unohtaneet sen alkutarinan, tajuamme sen sisällön. Evankeliumien vaikutuksesta olemme oivaltaneet siihen liittyvän vastuun paon ja pyhitetyn väkivallan. Tunnistamme syntipukkaamisen hyvin selväsi – silloin kun muut syyllistyvät siihen.

Luulemme olevamme kovinkin kaukana primitiivisestä uhrikulttuurista. Emme enää tapa syntipukkejamme, mutta juorujen ja sosiaalisen hylkäämisen kautta ajamme heidät yksinäisyyden erämaahan. Vastoin itseämme imartelevien oletusten, saatamme olla eettisesti tämän rituaalin keksijöitä heikompia. He ehkä tunnustivat syntinsä pukille, joka joutui kantamaan ne erämaahan. Meidän syntipukkimme saavat syyttää itseään siitä että joutuvat poistumaan valittujen seurasta.


[1] 2Moos. 36-40.

[2] 3Moos.1-7.

[3] 3Moos.9:1,2

[4] 3Moos. 4 ja 5.

[5] 3Moos. 10:1-3 (viimeinen lause on vanhasta käännöksestä, joka on lähempänä alkuperäistä merkitystä)

[6] 3Moos 9:24.

[7] Gil Bailie. Violence Unveiled. s. 150-152

[8] Muistelen lestadiolaisäitiä, joka oli juuri siirtynyt vanhoillislestadiolaisesta suuntauksesta ns. papillisen linja leiriin, kun hänen lapsensa jäi auton alle ja kuoli. Entisen leirin edustajat puhuivat hänelle vähän samaan tyyliin kuin Mooses Aaronille: ”Siinä sen näkee mitä saa kun jättää Jumalan valitut” He eivät lasta itse tappaneet, mutta olivat ilmeisen tyytyväisiä lapsen kuolemasta ja hyvin vakuuttuneita siitä, että pyhä Jumala oli sen takana.

[9] Aamos. 5:13.

[10] Jer. 8:14. 48:2.

[11] 3Moos. 10:16-20.

[12] 3Moos:11-15.

[13] 3Moos. 16:1.

[14] 3Moos. 16:7-10. 20-22.

[15] Girard. I See Satan Fall… s. 155

[16] Arvoituksellinen nimi juontuu ehkä sanoista jotka tarkoittavat täydellistä eristämistä tai karkoittamista tai erämaan demonia.

[17] Girard René. Evolution and Conversion. Dialogues on the Origins of Culture. Continuum. London. New York. 2007. s. 160.

[18] 3Moos 20:10-16.

[19] Heim Mark. S. Saved From Sacrifice. A Theology of the Cross. WM.B. Eerdmans Publishing Co. Grad Rapids/Cambridge. 2006. s. 76, 77. Jotkut uskovat että Jesaja viittaa tähän punaiseen lankaan sanoessaan: ”Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.” Jes 1:18.

[20] Alfred Edersheim. The Temple, its Ministry and Services. Eermans. Grand Rapids. 1979. s.302-329.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

One Takaisinviittaus

  1. Kohtaa pois sulkevan uskonnon » Teoblogi tammikuu 28, 2016 kello 01:55

    […] uhrattavaan. Julistaessaan Jumalan varauksetonta anteeksiantoa Jeesus ohitti aivan suvereenisti sijaisuhriuteen sidotun sovituksen. Näin tehdessään, hän asetti kyseenalaiseksi, ei vain juutalaisen lain, vaan […]

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 3 kuukautta sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0186013