« »

Jumalan vai ihmisen viha?

2 kommenttia Kirjoitettu 6.3.2011 Muokattu 10.1.2016

Israelin kansallinen historia alkoi uhrina olemisesta. Ehkä juuri tämä tosiasia varmisti sen, että Mooseksen rakentama uhrikultti ei tulisi koskaan toimimaan kovin hyvin. Uhrikultti toimii parhaiten kulttuurissa, jossa ei ole kollektiivista kokemusta uhrina olemisesta. Israelin kansa sai matkan varrella paljon kokemuksia uhrina ja syntipukkina olemisesta. Itsekin he olivat syyllistyneet samaan. Valloitetuista tuli valloittajia ja sorretuista sorrettuja. Siksi heidän keskuudessaan alkoi myös kasvaa jonkinasteista epäluuloa uhrirituaaleja kohtaan.

Tästä epäluulosta saamme vahvoja viitteitä onnettomasti päättyneen verisen kansannousun kautta. Ensimmäinen merkki uhrirituaalin toimimattomuudesta on se, että keskinäinen kilpailu ja kateus eivät enää laukeakaan uhriseremonian kautta, vaan ne puhkeavat avoimeksi ja väkivaltaiseksi ristiriidaksi.

Mooseksen luoma uhrikultti oli vielä nuori, kun se jo lakkasi toimimasta kansan järjestäytyneen yhtenäisyyden ylläpitäjänä. Kaikki eivät tyytyneetkään asemaansa. Ankaratkaan tabut eivät estäneet heitä kohdistamasta tyytymättömyyttään suoraan ylimpään papilliseen arvovaltaan.

Leeviläisiin kuuluva Mooseksen serkku Korah ajautui kateelliseen kilpailuun Mooseksen kanssa. Hänen esikuvansa oli muuttunut esteeksi ja kompastuskiveksi, joka oli ihan pakko haastaa julkiseen taisteluun. Hän kokosi puolelleen 250 heimojen päämiestä ja asettui ”avoimesti uhmaamaan Moosesta”.[1] Kapina kohdistui Moosekseen, joka ei ollut lunastanut lupauksiaan,[2] mutta protestin tärkein syy näytti olevan Aaronin ja hänen poikiensa papillinen suvereniteetti. Mooses oli säästänyt vastaperustetun uhrikultin pyhimmät tehtävät lähimmille sukulaisilleen. Ei siinä ollut mitään poikkeuksellista. Niin oli tapana tehdä. Poikkeuksellista oli nepotismin kyseenalaistaminen. Sellaista siviilirohkeutta siihenastisessa maailmassa oli harvoin nähty. Papiston uhmaaminen oli väkivaltaiseen pyhään koskemista. Sellainen voisi ajaa koko kansan itsetuhoiseen kaaokseen. Uhraajien arvovallan myötä sortuisi myös jumalan vihalta suojaava muuri. Jumalan vihaksi kutsuttu sisällissota polttaisi tulen lailla koko kansan.

Korahin argumentti muistutti Lutherin tapaa vedota yleiseen pappeuteen hänen noustessaan Paavin ylivaltaa vastaan:

Jo riittää! Kaikki tähän kansaan kuuluvat ovat pyhiä,[3] ja Herra on meidän keskellämme. Miksi te siis yritätte korottaa itsenne Herran seurakunnan yläpuolelle?[4]

Mooses tietenkin suuttui.[5] Hän tulkitsi itseään ja Aaronia vastaan kohdistetut syytökset kapinaksi Jumalaa vastaan.[6] Se on Jumalalla perustellussa hierarkiassa aivan luonnollista. Korahille mimeettisen halun mallit olivat muuttuneet esteiksi ja vastustajiksi.

Syntyneessä uhrikriisissä täytyi löytää entistä vakuuttavampi ja yhdistävämpi uhri entisten tilalle. Tai sitten uhreja täytyisi olla paljon enemmän. Muuten kaikki uhraaminen menettäisi voimansa.

Mooses pani arvovaltansa koetukselle hassunkuriselta tuntuvan papillisen kilpailun kautta. Hänen ylipapiksi nimittämänsä Aaronin poikineen piti seuraavana päivänä sytyttää suitsukkeet yhdessä Korahin pappisehdokkaiden kanssa. [7] Kummatkin pappisuvut taistelivat samoista tehtävistä. Girardin mukaan kateellinen kilpailu on sitä kiivaampi mitä läheisempi halun malli on.

Huomisaamuna Herra ilmoittaa, kuka on hänen omansa, kuka on pyhä ja kuka saa astua hänen eteensä uhraamaan. Vain se, jonka Herra valitsee, saa astua hänen eteensä.[8]

Seuraavana aamuna sytytettiin yhteensä 250 suitsukkeilla höystettyä hiilikattilaa.[9] Koko kansa oli seuraamassa kilpailua siitä, kumpi osapuoli pystyy suorittamaan vaikuttavimman liturgisen koreografian. Voittajan valintaperusteita ei tarkalleen kerrota, mutta tekstiyhteydestä voi päätellä että savun määrä oli ratkaiseva tekijä.

Todellisuudessa tämä on suitsukesavuun peitetty kertomus väkivaltaisesta taistelusta kansan johtajuudesta. Kertomuksen keskeisenä teemana oleva savu ei kuitenkaan onnistu kokonaan peittämään kohta purkautuvaa väkivaltaa. Suitsukesavun keskeltä erottuu raaka kertomus, joka paljastaa kuinka intiimissä suhteessa uskonto, kansallinen yhteys ja väkivalta ovat toistensa kanssa.

Israelin historian alku on tietenkin voittajien kirjoittamaa. Niin on tämäkin kertomus. Silti se pitää sisällään merkillisiä vihjeitä ja hämmentäviä ristiriitoja, jotka eivät ole voittajien sankaritarinoissa tyypillisiä.

Kun Jumala oli ilmoittanut Moosekselle tappavansa kapinoitsijat omaisineen, Mooses pyysi muuta kansaa siirtymään pois heidän läheltään. Oletettavasti muu kansa pakeni aika kauas, ettei itsekin tuhoutuisi. Kun kansa oli saatu jaettua kahteen leiriin, jäätiin odottamaan Jumalan lupaamaa tuomiota. Silloin Mooses vakuutti kansalle:

Siitä, mitä nyt tapahtuu, te näette, että Herra on minut lähettänyt ja että kaiken, minkä teen, teen Herran käskystä enkä omasta tahdostani.[10]

Sitten hän ennustaa että nämä ihmiset eivät tule näkemään luonnollista kuolemaa vaan Jumala tulee tappamaan heidät poikkeuksellisella tavalla. Maa tulisi repeämään heidän altaan ja he vaipuisivat elävältä tuonelaan.

Mielenkiintoista on, että kertoja epäsuorasti paljasti seuraavat tapahtumat Mooseksen ja hänen kannattajiensa teoiksi (kaiken, minkä teen), vaikka tämä kömpelösti yrittikin riisua itsensä vastuusta (teen Herran käskystä enkä omasta tahdostani). Samalla Mooses kieltää millään lailla imitoivansa vastustajiensa haluja. He haluavat syrjäyttää Mooseksen ja hän imeytyy vastaavasti haluamaan heidän syrjäyttämistään. Kilpailijat alkavat seurata toistensa esimerkkiä ja muuttua toistensa kaltaisiksi, mutta Mooses antaa ymmärtää seuraavansa vain Jumalaa.

Mitä Mooses sitten niin vastahakoisesti oli Herran käskystä tekemässä? Tekstin mukaan ei yhtään mitään, koska tämän vihjeen jälkeen kertoja siirtyy takaisin myyttiseen kerrontaan ja sanoo että:

maa repesi heidän allaan, avasi kitansa ja nieli heidät kaikki telttoineen päivineen, samoin Korahin, hänen väkensä ja omaisuutensa. Näin he vaipuivat kaikkineen elävältä tuonelaan; maa sulkeutui heidän jälkeensä, ja he katosivat Israelin kansan keskeltä.[11]

Kun kansa kuuli heidän hätähuutonsa, he juoksivat pakoon, ettei maa nielisi heitäkin. Heidän ei sanota nähneen mitään. He vain kuulivat heimolaistensa hätähuudot, uskoivat heille tapahtuneen niin kuin Mooses oli ennustanut ja juoksivat vieläkin kauemmas.

Silloin Herran luota lähti tuli, ja se poltti kaikki ne kaksisataaviisikymmentä miestä, jotka olivat tulleet uhraamaan suitsuketta.[12]

Sen jälkeen Mooses käski Aaronin poikia keräämään ”Herran tulen” säästämät suitsukeastiat talteen ja takomaan niistä ohuet levyt alttarin päällysteiksi. Ne olisivat ”varoituksena israelilaisille.”[13]

Voisi luulla, että historiallisesti liian varhain aloitettu demokratiakapina olisi tämän myötä ohi, ja vasta luodun valtahierarkian turvarajat vihdoinkin olisivat taattuja. Mooseksen ja Aaronin johtajuus olisi taattu. Turha luulo.

Jo ”seuraavana päivänä”[14] Jumalan nimissä pyhitetyn väkivallan taika oli rikkoutunut. Huonosti nukutun yön jälkeen Mooseksen selitykset eivät enää kuulostaneet uskottavilta.

Israelilaiset nousivat Moosesta ja Aaronia vastaan ja sanoivat: Te olette surmanneet Herran kansaa.

Vaikka Mooses oli vakuuttanut, että tuomio oli yliluonnollinen ja tuli suoraan Jumalalta, se ei mennyt enää jakeluun. Vaikka hän samalla oli vakuuttanut, että mitä ikinä joutuukin tekemään, hän tekee sen” Herran käskystä enkä omasta tahdostani”, sekään ei vapauttanut häntä vastuusta. Kansa oli nyt aivan varma asiastaan ja syytti johtajakaksikkoa edellisenä päivänä tapahtuneesta verilöylystä. Heitä pidettiin massamurhaajina.

Mooses ei ollut ottanut huomioon että uhriksi täytyy valita kohde, joka ei herätä kenenkään koston haluja. Nyt hän oli ohjannut väkivaltadraamaa, jonka uhrit olivat liian lähellä kansan sympatioita. Vaikka hän oli tehnyt kaikkensa peittääkseen väkivallan uskonnolliseen suitsukesavuun, tämän väkivallan pyhittäminen ei enää tuntunut kansasta uskottavalta. He halusivat panna todelliset tekijät tilille ja kostaa heidän tekonsa.

Te olette surmanneet Herran kansaa.

Juuri tämänkaltaisessa kohdassa Raamatun teksti on kaikessa ristiriitaisuudessaan hyvin mielenkiintoinen. Myyttisestä kerronnastaan huolimatta se paljastaa uhrikulttuurin suitsukesavun keskeltä raadollisen totuuden, Jumalalla pyhitetyn väkivallan. Aivan kuin teksti taistelisi itsensä kanssa siitä, mitä paljastaa ja mitä peittää. Heti tämän juonipaljastuksen jälkeen kirjoittaja vetäytyy jälleen irti ryöstäytyneen väkivallan mytologiseen kuvaukseen:

Vihastunut Jumala halusi taas kerralla tuhota koko kansan ja aloittikin salaperäisen ”vitsauksen.” Myyttisessä kerronnassa rutto tai joku koko kansaa uhkaava luonnonmullistus usein piilottaa taakseen itsetuhoisiin mittoihin villiintyneen vastavuoroisen väkivallan. Oliko kriisi muuttunut kaikkien sodaksi kaikkia vastaan, johon nyt tarvittiin johtajia syntipukeiksi?

Murhista syytetyt Mooses ja Aaron muuttuivatkin kansan pelastajiksi, jotka uhrimenoillaan onnistuivat hillitsemään Jumalan aloittaman totaalisen kansanmurhan. Kertoja kääntää murhasta syytetyt kansanjohtajat kansan pelastajiksi. Lopullisiksi uhreiksi joutui vain 14 700 ihmistä. Kuolleitten lukumäärään ei laskettu niitä 250 jotka Jumala kärvensi tulella, eikä heidän lapsiaan, puolisoitaan tai vanhempiaan.[15]

Yli 15 000 ihmisuhria vaatineen valtataistelun tai/ja kaoottiseksi levinneen väkivallan todellinen luonne sekä paljastuu että peittyy Raamatun kertomuksen valossa. Mytologinen sumutusverho ei ole täydellinen. Sen keskeltä paljastuu realistisempi näkökulma uskonnollisesti pyhitetyn uhrin maailmaan.

Leeviläiset hävisivät tämän taistelun rituaalisesta johtajuudesta. Papit saivat kuitenkin papin lopun. Aivan kuten Aaronin pojatkin heidät kulutti taivaasta tullut tuli. Muut tulivat maan nielemiksi tai Jumalan lähettämän vitsauksen tappamiksi. Uhriuden ammattilaiset kulutti tuli, aivan kuten tuli kulutti heidän antamansa uhritkin.[16] Oli kuoleman tuottaja ollut mikä tai kuka tahansa, myytti palauttaa jokaisen takaisin kastiinsa.

Miksi rasitan itseäni ja sinua näillä teksteillä? Löydän kaksi syytä. Pyhäkoulukristillisyys ohittaa näiden tekstien kuvottavan väkivallan ja hengellisissä svääreissä elävä kristillisyys tekee saman tempun käsittelemällä niitä vain vertauskuvina. Ateistinen propaganda taas käyttää näitä tekstejä evidensseinä Jumalan ja uskonnon päättömästä väkivaltaisuudesta. Kummatkin ohittavat tekstien historiallisen arvon. Girardin tarjoama näkökulma on auttanut minua lähestymään näitä tekstejä mielenkiintoisina kertomuksina siitä minkälaisten kuvioiden kautta olemme päätyneet tähän päivään. Ihmisen ja Jumalan välinen suhdetarina on täynnä väkivaltaa, sen kyseenalaistamista, siitä kieltäytymistä ja sen vastakohdan seuraamista. Mooseksen ja johtamansa kansan tarina on olennainen osa tätä kertomusta. Siksi se on kerrottava uudestaan tavalla joka mahdollisesti kytkee sen tämän päivän elämään.


[1] 4Moos. 16:2.

[2] 4Moos 16:13,14.

[3] He ilmeisesti vetosivat Mooseksen ensimmäiseen puheeseen kansalle, jossa hän sanoo Jumalan nimessä: ”Teistä (kaikista) tulee minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani.” (2Moos. 19:6.)

[4] 4Moos. 16:3.

[5] 4Moos. 16:15.

[6] 4Moos. 16:11.

[7] 4Moos. 16:5, 16-18.

[8] 4Moos. 16:5.

[9] 4Moos. 16:17.

[10] 4Moos. 16:28.

[11] 4Moos. 16 31-33.

[12] 4Moos. 16:35.

[13] 4Moos. 17:1-5.

[14] 4Moos. 17:6.

[15] 4Moos. 17:8-14.

[16] Wallace Mark & Smith Theophus. Editors. Curing Violence s. 214 – 219.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

2 vastausta artikkeliin “Jumalan vai ihmisen viha?”

  1. Suvikki74 sanoo:

    Kiitos. Onko tähän tulossa jatkoa?

    1. Daniel Nylund sanoo:

      On tulosa jatkoa kyllä. VT:n materiaali on minulta vielä vasta alussa. Mieluiten tekisin Markuksen kommentaarin ensin valmiiksi. Mutta siirryn paikasta toiseen vähän oman mielenkiintoni mukaan. Juuri nyt olen kirjoittamassa tutkielmaa kateudesta, jonka liitän teoriapuoleen vielä ennen Joulua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0739822
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.