« »

Viimeiset sanat

0 kommenttia Kirjoitettu maaliskuu 28, 2011 Muokattu tammikuu 10, 2016

Miksi hylkäsit?

Sen jälkeen kun Jeesus oli vastannut Pilatukselle yhdellä lauseella, hän oli Markuksen mukaan ollut vaiti koko matkan Golgatalle ja vielä ristiinnaulitsemisen jälkeen pitkälle iltapäivään.

Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä: ’Elohi, Elohi, lema sabaktani?’ Se on käännettynä: ’Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?’[1]

Vaikka Jeesus huusi kovaan ääneen (phone megale) omalla äidinkielellään, hän ei enää tapansa mukaan osoittanut sanojaan Abballe. Hän huusi Jumalalle, joka oli hänet hylännyt.

Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? [2]

Mitään muuta Jeesus ei Markuksen mukaan sanonutkaan ennen kuolemaansa. Hänen brutaalissa kertomuksessaan nämä jäivät Jeesuksen viimeisiksi sanoiksi. Ei mitään selityksiä. Ei mitään Jumalan puolustelua. Ei mitään muuta kuin kaikkien hylkäämäksi tulleen ihmisen huuto jumalalleen – eikä hänkään vastaa.[3]

Oli vain pimeää. Markus kuvasi todellisen ihmisen oikeaa kuolemaa koruttomasti ja kolkosti. Myyttisestä sankaruudesta ei ollut jälkeäkään.

Tämän kuullessaan muutamat paikalla olevista sanoivat: ”Kuulkaa, hän huutaa Eliaa.”[4]

Jeesus ei ollut vastannut ivaajilleen mitään, mutta hänen oma tuskainen huutonsa todisti pilkkaajien herjat oikeiksi. Ei hän ollutkaan Jumalasta. Rakastava Abba oli osoittautunut harhaksi. Jeesus oli Jumalan hylkäämä uppiniskainen poika.” Jumala oli sittenkin temppelirauhan ja yhteiskuntajärjestyksen puolella. Niitä oli aikojen alusta asti pitänyt puolustaa väkivalloin. Ne olivat aina vaatineet uhreja. Niin oli nytkin. Tämä oli yksisuuntainen tie pimeyteen. Abba oli jättänyt poikansa väkivaltaisen pyhän haltuun – ihmisten käsiin. Taivas jäi mykäksi.

Joku kävi kiireesti kastamassa sienen hapanviiniin, pani sen kepin päähän ja tarjosi siitä juotavaa sanoen: ”Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia ottamaan hänet alas.” [5]

Ainoastaan Johannes[6] mainitsee Jeesuksen itse pyytäneen juotavaa: ’Minun on jano.’

Jeesukselle joka tapauksessa tuotiin kepin päässä hapanviiniä. Oliko se myötätuntoa vai kidutusta? Antoiko Jeesus pilkkaajilleen viimeisen mahdollisuuden nähdä itsensä avun tarpeessa olevana uhrina?[7] Sellaiseen viestiin vastaaminen olisi ollut vaarallista. Se olisi voinut rikkoa oikeassa olemisen lumon ja herättää pilkkaajat epäilemään itseään. Siksi uskon, että juoma tarjottiin vain piinan jatkamiseksi. Niin pilkkaajat saattoivat vielä vääristellä Jeesuksen huutoa ja vastata siihen, ettei edes Elia tulisi tätä auttamaan. Elia oli profeetoista suurin ja juutalaisessa kansanhurskaudessa kaikkien toivottomien tapausten apu, leskien ja orpojen pelastaja hädässä.[8] Mutta taivaassa kukaan ei ollut Jeesuksen puolella. Jeesus olisi loppuun asti täysin ihmisten armoilla.

Mutta Jeesus huusi kovalla äänellä ja antoi henkensä.[9]

Tämä oli pimeyden hetki, ihmisen hetki. Kukaan evankelistoista ei pääsiäiskertomuksen yhteydessä kertaakaan viittaa Saatanaan, vaikka jokainen heistä oli hänestä puhunut aiemmin. Saatanaa ei enää tarvittu, kun ihmisyhteisön todellinen luonne oli paljastettu. Golgatalla Saatana sai aivan tavallisen ihmisyhteisön kasvot.

Se on täytetty

Oliko tämä Luukkaalle ja Johannekselle liian karu ja lohduton loppu? Oliko Markuksen ja Matteuksen versio jopa teologisesti liian ongelmallinen kertomus? [10] Joka tapauksessa myöhemmin kirjoitetut versiot Jeesuksen kuolemasta sisältävät enemmän uskoa ja toivoa.

Johanneksen kuvaus Jeesuksen kuolemasta on lohdullisempi ja hillitympi:

Jeesus joi viinin ja sanoi: ’Se on täytetty.’ Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.[11]

Johanneksen tapa kuvata ristiinnaulitsemista ei ole samalla tavalla traaginen kuin muiden evankelistojen. Johannes kuvaa Jeesusta tilanteen herrana ja suuren tehtävän määrätietoisena toteuttajana loppuun asti. Hänen kuvauksessaan on enemmän ylevää sankarillisuutta ja kuninkaallista messiaanisuutta.

Johanneksen mukaan Jeesus oli loppuun asti tietoinen jostain vielä näkymättömästä, mutta kaiken pimeyden keskellä toteutuvasta tehtävästä, joka nyt oli suoritettu loppuun. ’Se on täytetty.’

Mikä oli täytetty?

Johanneksen mukaan Jeesus antoi jo aikaisessa vaiheessa lyhyen tiivistelmän tehtävästään:

’Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.’ Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.[12]

Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa toteutui ratkaiseva “tämän maailman ruhtinaan” vallan demystifiointi. Kaikki uskonnolliset, poliittiset, taloudelliset, sosiaaliset ja psykologiset systeemit, jotka ovat rakentuneet pyhitetyn väkivallan varaan, tulevat tästä hetkestä lähtien pala palalta murtumaan. Vähitellen viaton uhri tulisi “vetämään kaikki luokseen”, ja pyhitetty väkivalta tulisi menettämään tähän asti vastaansanomattoman uskottavuutensa.[13]

Ne, jotka tätä seuraavan historian aikana uskoisivat siihen Jumalaan jonka Jeesus ilmoitti, eivät enää voisi varauksettomasti osallistua kenenkään hylkäämiseen tai uhraamiseen mistään syystä. Nekin, jotka eivät Jeesukseen uskoisi, tulisivat kuitenkin hänen uhraamista kyseenalaistavan elämänsä ja kuolemansa vaikutuspiiriin. Johanneksen visio Jeesuksen ristiinnaulitsemisen historiallisesta vaikutuksesta on huikea siitäkin huolimatta, että historiallinen prosessi on ollut paljon hitaampi ja pidempi kuin Johannes ja alkuseurakunta uskoivat.

Ilman Jeesuksen ristiinnaulitsemista olisimme edelleen Kaifaksen vastaansanomattoman logiikan pauloissa: “Parempi on että yksi kuolee, kuin että koko kansa tuhoutuu.” Vaikka väkivallan johdonmukaiset perustelut yhä toimivat, ne joutuvat tänään nopeammin kyseenalaistetuksi kuin koskaan aikaisemmin historiassa. Pyhitetyn väkivallan logiikka murtui ristillä. Se on täytetty. Väkivallan moraalinen perusta oli murrettu. Se ei koskaan enää saisi kestävää moraalista pohjaa. Risti oli auttamattomasti istutettu ihmiskunnan jokaisen riidan keskelle. Kaikki sodat ja jokainen uhraaminen tulisi tästä lähtien olemaan ristiriitainen – jos ei sillä hetkellä, niin viiveellä.

Sillä hetkellä mikään ei näyttänyt hyvältä. Ainoa mikä näytti tulleen täytetyksi, oli Jeesuksen kyky kantaa ihmiskunnan julmuutta. Johannes uskoo Jeesukseen, joka loppuun asti näki selkeästi kohtaamansa pahuuden läpi ja pysyi siitä vapaana. Hän pysyi kuolemaansa asti uskollisena kutsumukselleen ja kutsujalleen. Vallat ja voimat saivat mittansa täyteen väkivaltaa, mutta sen uhrina Jeesus oli kaikilta huomaamatta täyttänyt jotain, mitä kukaan ei vielä ymmärtänyt.

Markuksen ja Matteuksen Jeesus kuoli huutaen sanatonta tuskaa. Ennen sitä hän oli niin monen lailla huutanut tuon lohduttoman miksi kysymyksen, johon vastattiin vain pilkalla.

Luukkaan mukaan Jeesuksen viimeisessä huudossa oli kaikesta huolimatta uskoa Isä-Jumalaan:

Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.[14]

Vaikka hän oli antautunut ihmisten tapettavaksi, hän ei pohjimmiltaan antanut kenenkään ottaa henkeään, vaan uskoi itsensä ja kuolemanjälkeisen kohtalonsa rakastavan isänsä haltuun. Vaikka hän oli antautunut ihmisen uhriksi, hän pysyi Isänsä lapsena. Sama isä, jolta hän oli aiemmin huutaen pyytänyt vastausta hylätyksi tulemiseensa, sama Isä joka pysyi vaiti koko ristiinnaulitsemisen ajan, sama Isä, jonka läsnäolosta ei ollut mitään tietoa tai tuntua, oli kuitenkin se Isä, jonka käsiin hän viimeisellä kovalla huudollaan heittäytyi.

Emme tiedä oliko hänen huudossaan uhmaa vai vihaista epätoivoa, vai oliko se loppuun asti vain rääkätyn miehen kaikesta luopuvaa ja kaiken antavaa huutoa. Ilmeisesti hän kuitenkin uskoi, että jossain oli joku, joka kuulisi hänen huutonsa ja ottaisi hänet vastaan.

Johannes kuvasi Jeesusta joka lopuksi vain ”kallisti päänsä ja antoi henkensä”.

Mestaajien työ oli tehty ja yleisöä alkoi väsyttää. Juhlat jatkuisivat huomenna, ja tungoksen läpi oli löydettävä tie majapaikkaan ennen pimeän laskeutumista. Rosvot kituivat vielä, mutta Jeesuksen ruumis alkoi viiletä. Hiki kuivui ja veri saostui. ”Varikset mekastivat ja raakkuivat. Kärpäset kiipesivät hänen haavoihinsa. Etäämpänä odottivat koirat.”[15]

Jeesus kuoli sen väkivallan uhrina, jonka naamarit hän oli riisunut. Jotenkin ihmisille piti ilmoittaa sekä Jumalan väkivallaton luonne että ihmisen väkivaltaisuuden ydin. Jeesuksen kuolema paljasti kummankin sisällöstä jotain, mitä kukaan ei tänä iltana halunnut nähdä.

Viimeiset sanat

Kuoleman edessä vain kaikkein tärkeimmät asiat löytävät sanallisen muodon. Viimeiset sanat jäävät yleensä läheisille luotetuiksi aarteiksi, joista ei kevyesti puhuta kenellekään.[16] Ne, joista puhutaan, ajatellaan sisältävän erityistä painoarvoa. Siksi kaikilla evankelistoilla on joku versio Jeesuksen viimeisen vuorokauden sanoista ja kaikkein viimeisimmistä lauseista. Osa niistä toistuu eri evankeliumeissa ja osa esiintyy vain yhdessä.

Evankelistat eivät modernien novellistien tapaan yrittäneetkään antaa päähenkilöstään mitään psykologista profiilia kertomalla miltä hänestä tuntui tai mitä hän ajatteli sanojensa takana. Lukuun ottamatta muutamia valistuneita arvauksia, he jättivät lukijoilleen ja kuulijoilleen mahdollisuuden tai ehkä suorastaan kutsun. täyttää sanojen ympärillä tai sisällä oleva tila myötäeläytymisellä ja omalla jälkiymmärryksellä.

Ehkä se on mahdotonta. Ehkä sen yrittämisessä on jopa jotain pöyhkeää rivien välistä lukemista ja sen pohjalta tietämistä. Pohjimmiltaan voin vain eläytyä ja aavistella, uskoa ja väittää vastaan, kuulla ja tulla puhutelluiksi.

Jeesus ei enää opettanut eikä julistanut. Jeesus puhui hyvin vähän koko oikeudenkäynnin aikana, ja vielä vähemmän tuomion jälkeen. Ihme, että hän sellaisen kidutuksen jälkeen ylipäänsä pystyi sanomaan mitään kuultavaa. Vaikka hänen kuolemansa oli brutaalin julkinen, hänen viimeiset lauseensa olivat hyvin intiimejä.

Markus toisti Jeesusta minimalistisen niukasti. Hänen kertomuksessaan on vain neljä lyhyttä Jeesuksen sitaattia pidättämisen jälkeen. Mitä harvasanaisemmaksi Jeesus kävi, sitä tarkemmin evankelistat ovat häntä kuunnelleet.

“Koska totuus yhteisön väkivallasta ei voi pysyä yhteisössä, vaan sen täytyy väistämättä tulla ajetuksi ulos, totuuden ainoa kuulluksi tulemisen mahdollisuus on juuri ulosajamisen prosessissa, siinä lyhyessä hetkessä joka edeltää sen tuhoutumista yhteisön uhrina. Uhrin täytyy siis sanoa sanottavansa juuri sinä hetkenä kun hänen suutaan ollaan sulkemassa… Tämä ennen näkemätön väkivallan paljastamisen tehtävä on mahdollista vain sellaiselle ihmiselle, joka ei itse ole ansainnut mitään väkivallalla, eikä ajattele väkivallan kaavan mukaan – ihmiselle, joka voi vastata väkivallalle pysymällä itse vapaana siitä.”[17]

Jos joku olisi tuona iltana Golgatalla väittänyt, että tästä kuolemasta tulee maailmanhistorian muistetuin ja pohdituin kuolema, väite olisi kuulostanut täysin absurdilta. Useimmat unohtaisivat sen jo heti pyhien jälkeen. Jeesuksen sanoista he eivät muistaisi ensimmäistäkään.


[1] Mark 15:34.

[2] Tämä on lainaus Daavidin psalmista: “Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?  Minä huudan sinua avuksi, mutta sinä olet kaukana. Jumalani, minä kutsun sinua päivisin, mutta sinä et vastaa. Yöt kaikki huudan saamatta rauhaa.” Ps 22:2,3

Jotkut suhtautuvat tähän kuin Jeesus olisi viimeisillä voimillaan vielä tyylikkäästi siteerannut Raamattua tuottaakseen tarpeeksi dramaattisen lopun. Sellainen on ihmisen pojan raa’an kuoleman kuittaamista näytelmäksi, jossa Jeesus pysyy kaiken hallitsevana sankarina loppuun asti. Girard. Things hidden… s. 232, 233. Brown Raymond E. A Crucified Christ In Holy Week. Essays on the Four Gospel Passion Narratives. The Liturgical Press. Minnesota 1986. s. 43, 44

[3] Slovenialainen filosofi ja psykoanalyytikko kuvaa Jeesuksen Isän roolia tässä kertomuksessa: ”Kristuksen ristiinnaulitsemisessa Isä Jumalan rooli muistuttaa bosnialaisen isän kokemusta tämän  joutuessa todistamaan tyttärensä joukkoraiskausta ja katsomaan saman huudon tulevan tyttären silmistä: Isä miksi hylkäsit minut!? Zizek Slavoj. The Puppet and the Dwarf: Short Circuits. Cambridge. MIT Press 2003. s. 125. Siteerattu: Depoortere Frederiek. Christ in Postmodern Philosophy. Gianni Vattimo, Rene Girard and Slavoj Žižek. T&T Clark. London. NY 2008. s. 116.

[4] Mark 15:35.

[5] Mark 15:36. Matt 27:48

[6] Johannes uskoi myös tietävänsä mitä Jeesuksen mielessä liikkui ja miksi hän sanoi mitä sanoi.

Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: “Minun on jano.” (Joh 19:28, 29)

Johannes huolehtii enemmän viimeisten hetkien pikkutarkasta sovittamisesta suureen käsikirjoitukseen, joka on viimeistä repliikkiä myöten valmiiksi kirjoitettu. Hän luo kuvan jossa Jeesus ensin ajattelee että hänelle valmistettu käsikirjoitus on nyt loppuun , mutta viime hetkellä muistaa skriptin, jonka mukaan hänen pitäisi vielä lausua kolme sanaa.

Vaikka Johannes hahmottaakin Jeesuksen elämän ja kuoleman merkityksen mahdollisimman laajassa historiallisessa perspektiivissä, hänen yrityksensä menevät minusta tässä kohtaa uskottavuuden rajojen yli.

En jaksa millään uskoa että Jeesus viimeisillä voimillaan sanoi jotain vain täyttääkseen jonkun kosmisen käsikirjoituksen. Johanneksen mainitsema janon ilmaisu, joka sinänsä on varsin todennäköinen, ei edes vastaa mihinkään Vanhan Testamentin kohtaan, jonka olisi voinut ymmärtää tämän hetken käsikirjoitukseksi?

Johannes menee siinä niin pitkälle, että muuttaa Markuksen mainitseman kepin iisoppiruo’oksi vain siksi, että sillä oli symbolinen kytkentä exodukseen (Se oli pieni pensasmainen kasvi, jonka oksilla piti pirskottaa pääsiäislampaan verta Israelilaisten ovenpieliin, jotta he säästyisivät kuolemanenkelin vierailulta).

Siellä oli astia täynnä hapanviiniä. Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen iisoppiruo’on päässä Jeesuksen huulille.( Joh 19:29)

Johannes ei piittaa siitä kasvitieteellisestä tosiasiasta, että iisoppiruoko on yksikertaisesti liian heikko kantamaan märkää sientä. Hänelle on tärkeämpää tällaisten yksityiskohtien avulla perustella teologista tulkintaansa, jonka mukaan Jeesus on vanhatestamentillinen pääsiäiskaritsa, joka pelastaa meidät verellään.

[7] 1Kun 17:1-24. Williams James. The Bible, Violence & the Sacred. Liberation From the Myth of Sanctioned Violence. Harper. San Francisco. 1989. s. 238.

[8] Senior Donald The Passion of Jesus in the Gospel of Mark. The Liturgical Press. Minnesota. 1984. s. 124.

[9] Mark 15:37, Matt 27:50

[10] Holmen Tom ja Kankaanniemi Matti. A.D. 30. s. 113, 114.

[11] Joh 19:30.

[12] Joh. 12:31-33.

[13] Bailie Gil. Violence Unveiled. The Crossroad Publishing Company. 1996. s. 226.

[14] Luuk23: 46. Tässäkin Jeesus Luukkaan mukaan siteeraa Daavidin psalmia

“Sinun käsiisi minä uskon henkeni. Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala.” (Ps 31:6) Koko psalmin pääpaino on uskossa Jumalaan, joka on uhrin puolella. Jeesus itse oli mennyt vielä paljon pidemmälle rukoiltuaan myös uhraajiensa puolesta.

[15] Gardell Jonas. Jeesuksesta. WSOY 2009. s. 372.

[16] Siksi Raamatussakin on mainittu vain kolmen muun henkilön viimeiset sanat; Jaakobin, Mooseksen ja Stefanuksen.

[17] Girard René. Things Hidden Since the Foundation of the World. Stanford University Press. California. 1978. Girard ei tässä kommentoi suoraan ristiinnaulitsemista, mutta siihen hän kuitenkin epäsuorasti viittaa.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 2 kuukautta sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0185738