« »

Kuolemaan hylätty

1 kommentti Kirjoitettu huhtikuu 6, 2011 Muokattu tammikuu 10, 2016

Verho repeää.

Markuksen mukaan Jumala kyllä vastasi poikansa huutoon, mutta vasta hänen kuolemansa jälkeen. Aivan niin kuin ylipappi oli repinyt vaatteensa[1] tuomitessaan Jeesuksen jumalanpilkasta, niin Jumalakin nyt repi kaikkein pyhimmän paikan suojaksi kudotun raskaan ja senttejä paksun yhtenäisen verhon[2], jonka vain ylipappi sai avata kerran vuodessa Yom Kippur -juhlan yhteydessä:

Silloin temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti.[3]

Kaikkein pyhin oli paikka jossa uhrien vaatijan maanpäällisen läsnäolon oletettiin olevan. Kun kaikkein pyhin paikka avautui nähtäväksi, se paljastui tyhjäksi.

Pappien on täytynyt kiirehtiä korjaamaan repeämää, mutta pyhiinvaeltajat, jotka olivat näköetäisyydellä, ehtivät havaita sen tyhjäksi. Jumalalla ei ollutkaan vakinaista osoitetta maan päällä. Kaikkein pyhimmän mystiikka oli paljastettu, sen myyttinen sisältö oli riisuttu. Kansan pariin saattaisi levitä huhu, että uhreja vaativan Jumalan huoneessa ei ollutkaan ketään. Se oli tyhjä. Verhojen repeydyttyä siellä oli enää mahdoton säilyttää edes ihmisten mielikuvia verta vaativasta Jumalasta.

Jolla oli silmät nähdä, saattoi nyt nähdä minkä verho peitti: Pyhitetyn väkivallan vaatija ei ollutkaan Jumala. [4] Uhrin vaatijat olivat koko ajan olleet verhon edessä. Niin oli Jumalakin ollut. Markus antaa ymmärtää, että Jumalan läsnäolo olikin uhrissa. Jumala antautui mieluummin itse uhriksi kuin hyväksyi yhtään hänen nimessään tehtyä uhria. Ehkä todellinen Jumalan pilkkaaminen olikin tapahtunut temppelissä. Ehkä jokainen uhraaminen olikin Jumalan rakkauden häpäisemistä.

Jumalan vastaus Jeesuksen uhraamiseen oli uhritemppelin mytologisen pyhyyden rikkominen ja paljastaminen. Jeesuksen uhraaminen oli väärin, niin kuin oli kaikki muukin uhraaminen. Kun Markus sanoo verhojen repeytyneen ylhäältä alas ikään kuin Jumalan vastauksena Jeesuksen kuolemaan, hän luultavasti puhuu Jumalasta, joka ei enää halua ainuttakaan uhria.[5] Jumala ei ole uskonnollisen eliitin hallitseman väkivaltaisen rituaaliketjun toisessa päässä. Hän on kenen tahansa huokauksen päässä. Hän on jokaisen kärsivän ihmisen hädässä läsnä. Sellaisesta Jumalasta Jeesus oli puhunut.

Upseeri havahtuu

Kun vastapäätä seisova sadanpäällikkö näki Jeesuksen tällä tavoin kuolevan, hän sanoi: ’Tämä mies oli todella Jumalan Poika!’[6]

Uskonnolliset ja poliittiset päättäjät etäännyttivät itsensä uhrin viimeisistä hetkistä. Eturintamalle jäi vain upseeri, joka ensimmäisenä näki pyhitetyn väkivallan läpi ja näki viattomassa uhrissa ihmisen uhriksi joutuneen Jumalan pojan. Markuksen evankeliumissa roomalainen upseeri oli ensimmäinen, joka kutsui Jeesusta Jumalan pojaksi. Eivät edes Jeesuksen seuraajat olleet käyttäneet sellaista ilmaisua.

Kaikkien synoptikkojen mukaan väkivallan ammattilainen on ensimmäinen, joka tunnisti väkivallan uhrissa Jumalan läsnäolon. Sadanpäämies oli osallistunut Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen sotilaiden esimiehenä. Hän oli kuullut Jeesuksen huudon Jumalalle, tarjonnut hänelle hapanviiniä ja seurannut hänen kuolinkamppailuaan. Missään vaiheessa hän ei ollut osoittanut pienintäkään epäröinnin tai sympatian merkkiä.

Miksi olisikaan. Imperiumin virallisen teologian mukaan keisari Tiberiuksen isä oli Jumalan poika, joka toi pelastuksen ja rauhan maan päälle.[7] Sellaisilla termeillä ei saanut puhutella ketään muuta. Jos keisarin uskollisella upseerilla oli ollut orastavia epäilyksiä sydämessään, hän oli salannut sen hyvin.

Vasta Jeesuksen kuollessa hän havahtui: ” Kun sadanpäällikkö näki, mitä tapahtui, hän antoi Jumalalle kunnian ja sanoi: ’Tämä mies oli todella viaton.’[8] Sen on täytynyt olla kauhistuttava herääminen. Jos mies, jonka pilkkaamiseen, kiduttamiseen ja tappamiseen hän oli innolla osallistunut, olikin viaton, niin upseeri itse oli mitä suurimmassa määrin viallinen. Upseeria ei vakuuttanut mikään yliluonnollinen ilmiö tai poikkeuksellinen sankaruus. Silti Jeesuksen tapa kuolla käänsi kuoleman ammattilaisen sydämen nurin. Tämä mies, jos kuka, tiesi kuinka halpa ja mitätön ihmisen henki on. Sellaiselta tämänkin tuomitun surkea loppu oli näyttänyt – kunnes joku siinä oli näyttänyt aivan toisenlaiselta kuin mikään, mitä hän oli aiemmin nähnyt.

Nyt se oli ohi. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Sadanpäämiehelle kaikki vasta alkoi, eikä mikään enää ollut itsestään selvää. Olkoonkin, että hän oli vain totellut käskyjä ja suorittanut kansalaisvelvollisuutensa. Sillä ei enää ollut merkitystä. Ehkä hän muisti mitä Jeesus oli sanonut anteeksiantorukouksessaan: ”…sillä he eivät tiedä mitä tekevät.” Tietämättömyyden kylmä suoja murtui. Sadanpäämies heräsi kollektiivisen väkivallan sokaisevasta lumosta ja löysi itsensä paljaana ja yksinäisenä puuhun ripustetun uhrin alapuolelta. Nyt hän tiesi mitä oli tehnyt. Mikään selitys maailmassa ei pystyisi lieventämään sen tiedon painavuutta. Ei ollut enää väliä sillä, kuka oli päävastuussa. Hän oli osallistunut – luullen tekevänsä täysin oikein.

Mitä hän raportoisi korkeimmalle esimiehelleen? Uhrin kutsuminen Jumalan pojaksi tai edes viattomaksi olisi majesteettirikos keisari-kulttia vastaan, ja tietäisi melko varmaa kuolemaa hänelle itselleen. Ehkä hänen pitäisi vain jatkaa pyörimistä valtakunnan pienenä rattaana, niin kuin ei olisi havahtunut mihinkään? Pilatuksen luokse lähti hyvin ahdistunut sadanpäämies.

Kuolleiden todistus

Matteus on ainoa, joka kirjaa sellaisia Jeesuksen kuoleman jälkeisiä seuraamuksia, joita ei yleensä kuule pääsisäissaarnoissa kommentoitavan, koska ne kuulostavat liian uskomattomilta ja tyypillisen mytologisilta. Hän oli ainoana kertonut Jeesuksen syntymää merkinneesta tähdestä. Nyt hän kertoi Jeesuksen kuolemaa dramatisoineesta maanjäristyksestä ja sen yliluonnollisista seurauksista:

Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille.[9]

Maan vavahtelu, kallioiden halkeaminen tai hautojenkin avautuminen maanjäristysten yhteydessä ei ollut niin tavatonta, mutta joukkoylösnousemuksesta luulisi löytyneen viittauksia juutalaisistakin lähteistä. Matteuksen kuvaus onkin todennäköisesti kertomuksen muotoon puettu tulkinta Jeesuksen kuoleman syvämerkityksestä. Jeesus oli monta kertaa samaistanut itsensä suureen joukkoon uhreja, joita uskonnon nimissä oli tapettu. Hän oli paljastanut valkeaksi kalkittujen hautojen pimeän salaisuuden, sen että jokainen oli syyllinen siihen pyhitettyyn väkivaltaan, jonka uhreja nämä nyt haudoistaan nousseet “pyhät” olivat.[10]

Ehkä tämä oli Matteuksen keksimä “kummitustarina”, jonka tarkoitus oli alleviivata Jeesuksen kuoleman historiallista paljastavuutta. Jeesuksen kuolema paljasti siihenastisen historian myyttisen valheen, jonka uhrit ilmestyivät “pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille.”

Toisaalta tämä ei ole se tyypillinen kummitustarina, jossa viaton uhri tulee kostamaan uhraajilleen. Tämän tarinan tarkoitus ei ole palvella kuolleiden kostoa, vaan herättää eläviä vastuuseen siitä, mitä he edelleen tekevät.

Ehkä jotain tällaista on tapahtunutkin – ainakin joidenkin kansalaisten alitajuisella tasolla. Ehkä moni sinä iltana koki epämiellyttävän tutuilta tuntuvia muistoja menneisyydestä. Ehkä vanhat myyttiset sankaritarinat näyttäytyivät nyt uudessa valossa. Ehkä moni seuraavana yönä kohtasi menneiden sukupolvien uhreja unissaan. Ehkä vaiettujen kivitysten uhrit todella ilmestyivät ”pyhään kaupunkiin” samaan aikaan kun Jeesus kuoli sen ulkopuolella. Jos näin oli, niin tässä yhteydessä ilmaisu “pyhä kaupunki” on ironinen määritelmä, jonka tarkoituksena on vain alleviivata siihenastisen pyhän ja väkivallan liittoa. Pyhän piiristä väkivaltaisesti poissuljetut palasivat muistuttamaan siitä, että todellista Pyhää ei palvella karkottamalla tai kivittämällä.

Kaupungin uskonnollinen peruskallio vapisi ja koko valtakunnan uskonnollinen valtakeskus oli syrjäytymässä.[11] Jeesuksen kuolema alkoi siitä illasta alkaen paljastaa valkeaksi kalkittujen hautojen salaisuudet. Koko ihmiskunta oli piilottanut niin paljon omasta väkivallastaan hautojen päälle rakennettujen muistomerkkien ja temppeleiden alle.

Girardilainen ymmärrys hautojen merkityksestä on yksi tapa ymmärtää Matteuksen muuten legendaarisen epäuskottavan ja vaikeasti ymmärrettävän kuvauksen viestiä.[12] Nämä muutamien pyhien ylösnousemukset eivät suinkaan liittyneet Jeesuksen ylösnousemukseen, vaan siihen mitä hänen kuolemansa paljasti. Väkivaltainen pyhä ei enää kykenisi peittämään tekojaan eikä salaamaan uhrejaan.[13]

Lojaaliset naiset

Paikalla oli myös naisia jonkin matkan päässä tätä katselemassa. Heidän joukossaan olivat Magdalan Maria, toinen Maria, joka oli nuoremman Jaakobin ja Joosefin äiti, sekä Salome. Jo Galileassa he olivat kulkeneet Jeesuksen mukana ja palvelleet häntä.  Siellä oli monia muitakin naisia, jotka olivat tulleet Jerusalemiin Jeesuksen mukana.[14]

Tässä vaiheessa ainakin suurin osa opetuslapsista oli jo kaukana. Vaikka mitään joukkopidätyksiä ei toteutettukaan, heillä oli hyvät syyt pitää kaupunkia turvattomana itselleen. Toisaalta juuri heille ristillä näkyvä skandaali oli liian sietämätöntä katseltavaa. Ristillä kuoli viimeinenkin toivo millään tavalla kunniallisesta voitosta. Tuon alemmas ei mies voi päästä. Mestarin alaston ja häpeällinen kuolema oli heille liikaa. Niinhän Jeesus oli viimeisellä ehtoollisella ennakoinutkin. Mutta ne sanat hän sanoi vain miehille.

Ehkä hän silloin jo tajusi, että naisten olisi oman alisteisen asemansa takia helpompi uskoa johonkin,  mikä jää jäljelle kun kaikki vallan merkit on riisuttu.

Ehkä heillä ei ollut yhtä suuria syitä olla huolissaan omasta turvallisuudestaan. Mutta myös heidän sisäinen romahduksensa oli luultavasti erilainen kuin miesten. Markus sanoo näistä naisista jotain, mitä kukaan evankeliumien kirjoittajista ei sano yhdestäkään miehestä:[15] Jo Galileassa he olivat kulkeneet Jeesuksen mukana ja palvelleet häntä. Ehkä naiset olivat alun perinkin ymmärtäneet jotain siitä, mitä ihmisen palvelijaksi tullut Jeesus oli puhunut ristin kantamisen merkityksestä. Heidän näkemänsä skandaali oli erilainen kuin se, mitä patriarkaalisen kulttuurin miehet näkivät. Miehiä kehotettiin aloittamaan päivänsä kiittämällä Jumalaa siitä, etteivät he olleet syntyneet pakanoiksi, orjiksi tai naisiksi.[16] Nyt naiset olivat viimeisinä paikalla todistamassa mestarinsa nöyryyttämistä kaikkia alemmaksi. He seurasivat Jeesusta pidemmälle kuin yksikään mies.

Rooma ja sen paikalliset vasallit olivat taas kerran sinetöineet valtansa. Kaikelle kansalle oli suuren juhlapäivän kunniaksi tehty selväksi, että keisarin arvovallasta ja Jumalan temppelistä ei sopinut sanoa nurjaa sanaa. Kummallakin oli valta tuottaa kuolemaa. Siksi kaikkien elävien piti pelätä niitä.

Tietenkin naisetkin pelkäsivät. Silti he jäivät paikalle, vaikka Jeesus oli jo kuollut. Jäivätkö he suojelemaan ruumista raadonsyöjiltä? Halusivatko he varjella rakastamansa miehen ruumista viimeiseltä häpäisyltä?[17]

Vaikka evankeliumit ovatkin miesten kirjoittamia, jokainen niistä korostaa naisten asemaa kertomuksen kaikkein pimeimpinä hetkinä. Siihen aikaan miehillä ei ollut tapana keksiä sellaisia kertomuksia naisista. Tällainen roolijako sukupuolten välille ei sopinut kenenkään käsikirjoitukseen.

Salainen seuraaja

Ennen kuin raadonsyöjät ehtivät paikalle, kaupungista käveli Golgatalle mies, jolla oli kaikki sisäpiirin tieto tapahtumien kulusta, vaikkei hän itse ollutkaan ollut kuolemantuomiota todistamassa:

Päivä alkoi olla illassa; oli sapatin aatto, valmistuspäivä. Silloin saapui paikalle arimatialainen Joosef, arvossa pidetty neuvoston jäsen, joka hänkin odotti Jumalan valtakuntaa.[18]

Joosef Arimatialainen oli sen pappisneuvoston jäsen, joka oli yksimielisesti tuominnut Jeesuksen. Oliko hänkin äänestänyt Jeesusta vastaan? Oliko hän vaieten myöntynyt enemmistön tahtoon, vai oliko hän tietoisesti jäänyt pois kokouksesta, koska ei uskaltanut nousta Jeesusta puolustamaan? Luukkaan mukaan hän ei ”ei ollut yhtynyt neuvoston päätökseen eikä osallistunut sen toimiin.[19] Matteus ja Johannes tiesivät siihen syynkin: Rikas arimatialainen oli ollut kollegoiltaan salaa Jeesuksen opetuslapsi.[20]

Ehkä hän nytkin oli jäänyt odottamaan muiden neuvoston jäsenten poistumista ennen kuin uskalsi tulla paikalle? Todettuaan Jeesuksen kuolleeksi, hän olisi voinut kävellä takaisin kaupunkiin ja liittyä uskonveljiensä kanssa pääsiäisen viettoon. Kuinka vapauttavaa voisikaan olla paluu normaaliin elämään. Enää ei tarvitsisi salailla mitään. Voisi vain teeskennellä, ettei mitään erityistä koskaan tapahtunutkaan. Ehkä hän vielä yrittäisikin tehdä niin, mutta ensin hänen oli hoidettava kunniavelka miehelle, joka oli saanut hänet hetken aikaa uskomaan että Jumalan valtakunta todella olisi tulollaan.

Hän rohkaisi mielensä, meni Pilatuksen puheille ja pyysi Jeesuksen ruumista.[21]

Astuessaan Pilatuksen palatsiin Joosef osoitti poikkeuksellista piittaamattomuutta oman säätynsä ankarista säännöistä. Roomalainen palatsi oli juutalaisille saastainen, ja sinne astuminen oli itsensä saastuttamista. Ilmeisesti Joosef oli sisäistänyt Jeesuksen opetuksia jo sen verran, ettei piitannut näistä eroja ylläpitävistä tabuista. Tuskin palatsi silti oli hänelle mikä tahansa rakennus, ja Pilatus kuka tahansa ihminen. Siksi hänen piti erikseen kerätä rohkeutta tätä vierailua varten. Muista neuvoston jäsenistä oli päivän aikana ollut Pilatukselle jo niin suurta päänvaivaa, että hänellä oli kaikki syyt pelätä vihamielistä vastaanottoa. Jos Pilatus olisi ollut vähän pahemmalla tuulella, Joosef olisi voinut joutua tunkeilijana tyrmään.

Pyytäessään Jeesuksen ruumista Joosef otti vielä suuremman riskin. Sehän oli selkeä kunnianosoitus kuolemaantuomitulle, eikä sellainen kuulunut Rooman tapoihin. Ruumiit piti jättää mätänemään koko kansan kauhistukseksi ja jäännökset piti heittää tunkion tapaiseen kuoppaan koirien syötäviksi.[22] Pilatus olisi voinut kuulla Joosefin pyynnössä hävyttömän protestin ja julkean vastalauseen aineksia. Vain kunniallisille kansalaisille suotiin kunnalliset hautajaiset. Nyt tämä rikas neuvoston jäsen oli tarjoamassa omaa hautaansa Jeesukselle. Kuka näistä juutalaisista ottaa selvää?

Jostain syystä Pilatus ei näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota näihin kysymyksiin. Häntä näytti vain hämmentävän se, että pyyntö tuli näin pian:

Pilatus hämmästyi kuullessaan Jeesuksen jo kuolleen.[23]

Ei sen pitänyt tapahtua näin nopeasti. Onnistuneesti ristiinnaulitut tekivät usein kuolemaa kaksi, kolme vuorokautta. Niin oli tarkoituskin. Jeesus oli kuollut kuudessa tunnissa. Harmillista.

Hän kutsutti sadanpäällikön luokseen ja kysyi, oliko Jeesus todella jo kuollut.

Sadanpäällikön vahvistettua asian hän suostui luovuttamaan ruumiin Joosefille.[24]

Omaan kauhistuttavaan osallisuuteensa ja Jeesuksen viattomuuteen havahtunut sadanpäämies antoi mahdollisimman lyhyen raportin tapahtumista paljastamatta mitään mielensä kuohuista. Kuuliaisena hän seisoi asennossa pomonsa edessä, vaikka näki tämänkin nyt ihan toisessa valossa. Uskaltaisiko hän sanoa ylipäällikölleen sen, mitä oli lausunut ääneen Golgatalla? Rohkenisiko hän asettaa koko tuomion kyseenalaiseksi?

Ei tietenkään. Hän kuului niihin työpaikkansa puolesta pelkääviin kuuliaisiin alamaisiin, jotka tänäkin päivänä seisovat vaiti esimiestensä edessä, vaikka hyvin ymmärtävät osallistuvansa viattomien uhraamiseen.

Joosef sai mitä pyysi, vaikka Pilatus olisikin mieluiten jättänyt Jeesuksen korppien ja koirien ruoaksi. Juutalaiset kuitenkin pitivät jopa rikollisten hautaamista niin tärkeänä, ettei Pilatus jaksanut enää lähteä siitä heidän kanssaan taistelemaan. Ehkä Joosef oli esittäytynyt koko neuvoston delegaattina. Heistä Pilatus oli saanut tältä päivältä tarpeekseen. Hän oli tuomiollaan onnistunut välttämään papiston nostattaman yleisen mellakoinnin. Miksi hän enää uhmaisi kohtaloaan näin mitättömän pyynnön takia?

Haudatkoon kuolleensa voidakseen viettää sapattiaan vailla kuolleen ruumiin aiheuttamaa rituaalista saastutusta koko kaupunkiin.[25] Pilatuskin halusi nukkua rauhassa.

Hautaan suljettu

Joosef osti pellavavaatteen, otti Jeesuksen ristiltä, kääri hänet vaatteeseen ja pani hänet valmiiseen kalliohautaan. Hautakammion ovelle hän vieritti kiven. Magdalan Maria ja Joosefin äiti Maria katsoivat, mihin Jeesus haudattiin.[26]

Matteuksen ja Luukkaan kuvaukset ovat suunnilleen samanlaiset. Luukas vain muistuttaa, että hauta luonnollisestikin on Joosefin oma. Jeesus haudattiin hätäisesti ilman asiaankuuluvia rituaaleja tai ruumiin voitelua.

Kaikki kolme evankelistaa mainitsevat ainakin muutaman naisen läsnäolon loppuun asti. Naiset seurasivat vierestä hautaamista puuttumatta itse mihinkään, koska eivät tunnistaneet Josefia Jeesuksen opetuslapseksi. Galileasta asti tulleina he tuskin muutenkaan tunnistivat rikasta neuvoston jäsentä, vaikka varmaan vaatteista ja palvelijoista havaitsivat hänet aivan toisenlaiseen yhteiskuntaluokkaan kuuluvaksi. Vaikea heidän oli tietää, oliko tämä vain rituaalinen hätähautaus vai liittyikö siihen jotain suopeutta Jeesusta kohtaan. Ei heidän ollut soveliasta puuttua rikkaiden pappismiesten toimiin tai edes tiedustella mistä oli kysymys.

Luukkaan mukaan he kuitenkin yhteistuumin päättivät sapatin jälkeen palata haudalle tekemään sen, mikä miehiltä jäi kesken. Siksi naiset hankkiutuivat viime hetkinä ennen sapatin alkua kaupunkiin ostamaan tuoksuvia öljyjä ja voiteita voidakseen heti sapatin jälkeen palata voitelemaan Jeesuksen ruumiin. Se tuskin lievittäisi kenenkään hätää, tuskaa ja surua, mutta se olisi heidän viimeinen palveluksensa miehelle, jota he olivat rakastaneet ja kunnioittaneet.[27]

Kaikki eivät olleetkaan hylänneet Jeesusta. Osa naisista oli seurannut häntä Galileasta asti, eikä heillä ollut pienintäkään aikomusta lähteä, ennen kuin viimeinen palvelus Jeesukselle olisi suoritettu loppuun.

Jeesuksen opetuslapsijoukko oli vaihtunut tuntemattomaan määrään naisia ja hänen lojaalisin kolmen miehen lähipiirinsä, Pietari, Jaakob ja Johannes, oli vaihtunut Markuksen mainitsemiin kolmeen naiseen, joista yksi mahdollisesti oli Jeesuksen äiti. Kahdesta muusta emme tiedä juuri mitään.[28] He olivat seuranneet ja palvelleet Jeesusta sillä välin, kun miehet olivat kinastelleet vallasta, rehvastelleet lojaalisuudellaan ja juosseet pakoon.

Tuskin he tänä iltana muistivat mitä Jeesus oli ennustanut: Jumalan valtakunnassa:

monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.[29] Mitään valtakuntaa ei tulisi. Tämä olisi heidän viimeinen palveluksensa sen odottamisen muistolle.

Levoton yö

Normaalisti syntipukin spektaakkelimainen uhraaminen tuottaa kansaa yhtenäistävän katarsiksen, emotionaalisen puhdistumisen ja laukeamisen, jonka päälle nukutaan erittäin hyvin. Yleensä kollektiivisen väkivallan uhrin oma ääni vaiennetaan kokonaan. Kenenkään ei tarvitse viettää unettomia öitä miettiessään uhrin viimeisiä sanoja.

Tänä yönä jotkut kuitenkin nukkuivat huonosti. Tämä uhri oli puhutellut sekä vaikenemisellaan että vähillä viimeisillä sanoillaan.

Normaalisti syntipukki valitaan paljon satunnaisemmista syistä. Tämä syntipukki oli erilainen. Hän oli toimintansa aikana suorastaan haastanut pimeyden voimia koloistaan. Hän oli osoittanut olevansa tietoinen siitä, mitä tästä haastamisesta seuraa, eikä millään tavalla suojautunut niitä vastaan. Hän oli jopa ennustanut kuolemansa muutamaan kertaan. Miksi? Mistä tässä oikein oli kysymys? Juuri sitä juutalainen pappiseliitti mietti tänä yönä. Ehkä Pilatuskaan ei saanut unta. Vallat ja voimat olivat levottomia.


[1] Mark 14:63, 64.

[2] Senior Donald The Passion of Jesus in the Gospel of Mark. The Liturgical Press. Minnesota. 1984. s.126.

[3] Mark 15:38.

[4] Girard. Things hidden… s. 234

[5] Jotkut olettavat Markuksen ja Luukkaan puhuneen siitä verhosta joka esti pakanoita näkemästä temppelin sisälle. Siinä tapauksessa koko temppeli olisi nyt avautunut myös pakanoille. Tämä temppelin kannalta paljon suopeampi tulkinta on epätodennäköinen.

[6] Mark 15:39, Matt 27:54, Luuk 23:47-47.

[7] Borg Marcus & Crossan John Dominic. The Last Week. Harper. San Francisco. 2006. s. 151, 152.

[8] Luuk 23:47.

[9] Matt 27:51-53

[10] Girard René. Things Hidden Since the Foundation of the World. Stanford University Press. California. 1978. s. 235.

[11] Toisin kuin Markus, Matteus kirjoittaa seurakunnalle, joka on jo todistanut Jerusalemin tuhon v. 70.

[12] Ann W. Astell. The Earthquake of 1906, the Christian Anarchy of Dorothy Day, and the Opened “Thomb” of Rene Girard. Contagion. Journal of violence, Mimesis and Culture. Vol 15/16 2009 s. 36. Tosin maineikas Jeesus-tutkija väläyttää sitäkin mahdollisuutta, että Matteuksen kohta olisi kirjaimellisestikin historiallinen. Holmen Tom ja Kankaanniemi Matti. A.D. 30. Art House. Helsinki 2009. s. 77.

[13] Heim Mark. S. Saved From Sacrifice. A Theology of the Cross. WM.B. Eerdmans Publishing Co. Grad Rapids/Cambridge. 2006. s. 126, 127.

[14] Mark 15:40, 41

[15] Volf Miroslav. Exclusion & Embrace. A Theological Exploration of Identity, Otherness and Reconciliation. Abingdon Press. Nashville. 1996. s. 27.

[16] Armstrong Karen. A History of God. Random House. 1993. s. 77.

[17] Herzog II. William R. Jesus, Justice and the Reign of God. A Ministry of Liberation. Westminster John Knox Press. Louisville. 2000. s. 246.

[18] Mark 15:42, 43.

[19] Luuk 23:50.

[20] Matt 27:57, Joh 19:30.

[21] Mark 15:43.

[22] Juutalaiset tosin hautasivat kuolemaantuomitutkin, mutta erillisiin hautaluoliin, jotta eivät olisi saastuttaneet kunniallisten kansalaisten viimeistä leposijaa. 5 Moos 21:22, 23. Ruumis pysyi saastuneena kunnes liha oli mädäntynyt. Sen jälkeen luut saatettiin kerätä sukuhautaan. Bovon Franqois. The Last Days of Jesus. Westminster John Knox Press. Louisville. London. 2006. s. 55.

[23] Mark 15:44.

[24] Mark 15:45.

[25] Mooseksen käskyjen mukaan paaluun nostetun rikollisen ruumis saastutti koko luvatun maan, jos se jätettäisiin yöksi taivasalle. 5Moos 21:22, 23. Myöhemmin rabbiinilaisissa lähteissä annetaan ymmärtää, että jopa sellaisten pappien, jotka eivät saa koskea ruumiiseen edes haudatakseen vanhempiaan, täytyy haudata hylätty ruumis, ellei siihen työhön löydy ketään muuta. Holmen Tom ja Kankaanniemi Matti. A.D. 30. Art House. Helsinki 2009. s. 122, 123.

[26] Mark 15:46, 47, Matt 27:57-66. Luuk 23:50-55. Joh 19:38-42.

[27] Johannes kertoo, että Nikodemus tuli Josefin avuksi tuoden mukanaan valtavan määrän kalliita voiteita. Johanneksen kuvauksessa Jeesus sai suorastaan kuninkaallisen hautauksen. Borg Marcus & Crossan John Dominic. The Last Week. Harper. San Francisco. 2006. s. 153.

[28] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 396, 397.

[29] Mark. 10:31.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

1 Kommentti

  1. Kirjoitettu syyskuu 16, 2011 kello 23:50 | Suora linkki kommenttiin

    100 yötä jouluun. Tästä linkistä löydät listan kirjoista joita tarvitsen jatkaakseni TeoBlogin kirjoittamista talven aikana. Yhdistyksen rahat menee remontteihin ja omaa rahaa ei ole, joten joulupukki jää ainoaksi toivokseni. Hänkin saattaa tarvita sinun apuasi. http://www.amazon.com/Daniel-Nylund/wishlist/1JTM52S47TAUG/ref=cm_wl_search_1

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 2 kuukautta sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0185738