« »

Kodin, uskonnon ja isänmaan tyrannia

2 kommenttia Kirjoitettu joulukuu 6, 2011 Muokattu maaliskuu 4, 2017

Jeesuksen perhe[1]

Jeesus palasi sitten kotiin, ja kansaa kerääntyi taas niin paljon, etteivät hän ja opetuslapset edes päässeet syömään. Kun Jeesuksen omaiset kuulivat kaikesta tästä, he lähtivät sinne ottaakseen hänet huostaansa, sillä he luulivat, että hän oli poissa tolaltaan.”[2]

Jeesus palasi kotikyläänsä, mutta ei kuitenkaan mennyt lapsuutensa kotiin. Joku kylän varakkaimmista taloista oli hänelle vieraanvarainen ja tarjosi opetuslapsillekin ruokaa. Väkeä alkoi tungeksia hänen luonaan niin paljon, että ruokailuun ei enää riittänyt tilaa. Taloon pyrki enemmän kuin sinne mahtui ja ihmiset alkoivat kompuroida tarjoilujen päälle. Pienessä kylässä sellainen oli tavatonta. Millä perusteella kukaan voi houkutella kylään niin paljon väkeä? Galileassa ei liikkunut paljon roomalaisia sotilaita, koska alue oli pysynyt monta vuotta rauhallisena. Tällainen väentungos voisi kuitenkin herättää esivallan huomion. Uskonnollinen eliitti olikin jo valpastunut.

Jeesuksen lähdön syitä kukaan ei oikein osannut selittää. Tietenkin häntä haluttiin pitää oman kylän poikana, mutta helppoa se ei ollut. Äitinsäkin Jeesus oli jättänyt yksin huolehtimaan nuoremmista lapsista, vaikka perheen elatus olisi isän kuoleman jälkeen kuulunut hänelle.

Yleensä pojat lähtivät kodistaan vasta löydettyään itselleen vaimon. Ikänsä puolesta Jeesuksen olisi pitänyt olla jo ainakin viiden lapsen isä. Jostain syystä hän oli kieltäytynyt tästäkin normaalielämän velvollisuudesta. Hänen ympärillään pyöri kyllä naisia, aika rikkaitakin sellaisia, mutta ketään hän ei ollut ottanut vaimokseen.

Eniten huolta herätti se, että hän oli saanut monta muutakin kunniallista miestä pois tolaltaan. Hekin olivat häpeällisesti luopuneet velvollisuuksistaan yhteisöä kohtaan. Maaseudun köyhät perheet tarvitsivat jokaisen panosta kyetäkseen elättämään itsensä. Jeesuksen seuraajat olivat kuitenkin luopuneet kaikesta ja elivät kerjäläisinä muiden kustannuksella. He eivät näyttäneet lainkaan piittaavan kaikkein pyhimmistä perhearvoista. Huhujen mukaan monet heistä olivat täysin edesvastuuttomasti hylänneet sukunsa ja perheensä. Sitä ei kukaan tarkalleen tiennyt, olivatko he jättäneet puolisonsa ja lapsensakin. Seurueessa ei ainakaan ollut ainuttakaan kokonaista perhettä. Silti he käyttäytyivät kuin olisivat sukua keskenään.

Mitä ihmeen seurattavaa tavallisessa pikkukylän leskiäidin selibaatissa elävässä kerjäläispojassa voisi olla? Jeesushan näytti vain huonoa esimerkkiä siitä, miten kunnon miehen tulisi elää. Hän ei jatkanut isänsä ammattia, ei tehnyt ruumiillista työtä, eikä käynyt edes kauppaa mistään. Koko ryhmä näytti elävän vain kerjäämällä ja jakamalla omastaan. Velvollisuuksiaan tunnollisesti hoitavissa kunnon kansalaisissa sellainen herätti kaunaa. Kenen ruokia he täälläkin nyt söisivät ja kenen luona yöpyisivät? Yrittikö Jeesus houkutella muitakin oman kylän miehiä jättämään työnsä ja ryhtymään toisten siivellä eläviksi kerjäläisiksi?

Uskoivatko ihmiset oikeasti hänen mainettaan ihmeitten tekijänä ja Jumalan valtakunnan julistajana? Kyllä täälläkin päin välillä unelmoitiin Jumalan valtakunnasta, mutta ei se valtakunta olisi vaeltavien kerjäläisten perustama.

Oliko Jeesus täysin poissa tolaltaan? Ainakin hän oli poissa siitä roolista ja tehtävästä, joka hänelle tässä yhteisössä kuului.

Jos Jeesus olisi edes opiskellut pyhiä kirjoituksia ja lakia jonkun tunnetun rabbin johdolla, hän olisi voinut palata kotikyläänsä kunnioitettuna miehenä. Mutta ei. Jeesus palasi lapsuutensa maisemiin saarnaamaan vailla mitään virallista oppineisuutta tai uskonnollisen esivallan antamaa valtuutusta. Yksinkertainen galilealainen maalaispoika oli eksynyt liian kauas siitä, mitä hänen kaltaiseltaan saattaisi odottaa. Hänen puheensa ja tekonsa herättivät huolta uskonnon pääkaupungissa Jerusalemissa asti. Eikö Jeesus ollenkaan ymmärtänyt asemaansa? Eikö hän lainkaan ymmärtänyt mihin hän oikeasti kuului?

Patriarkaalisessa yhteisössä jokaisen oli säilytettävä kunniansa pysymällä yhteisön antamassa tehtävässä.[3] Kun mitään poliisilaitosta ei ollut, ihmiset pysyivät ruodussaan vain julkisen häpeän uhalla. Jeesukseen sellainen ei ollut tehonnut. Hän oli jättänyt perheensä, laiminlyönyt leskiäitiään ja kaikin tavoin pettänyt häneen kohdistuneet yhteisölliset odotukset. Sellainen käytös oli miehelle kunniatonta ja tuotti häpeää koko perheelle.

Kun Maria lapsineen seurasi Jeesuksen ympärillä nousevia myrskyn merkkejä, he alkoivat tosissaan epäillä hänen mielenterveyttään. Ehkä äiti haistoi ilmapiiristä vaaran merkit. Jeesukseen kohdistuva ihailu ja vihamielisyys oli uhkaava yhdistelmä, eikä hän itse näyttänyt millään lailla suojelevan itseään. Päinvastoin. Jeesuksen puheet kävivät päivä päivältä yhä provosoivammiksi. Hän oli eksynyt kauas kansansa tavoista ja tottumuksista. Hän oli alkanut uhmata isiensä perintöä. Liian moni asia viittasi vakavaan hulluuteen. Siihen aikaan se tarkoitti, että hän oli luultavasti joutunut pahojen henkien riivaamaksi.

Fariseuksetkin alkoivat puhua Jeesuksesta kuin paholaisesta: Hänessä on Belsebul, itsensä pääpaholaisen voimin hän pahoja henkiä karkottaa.[4] Se sai Marian suunniltaan huolesta. Jos kansan uskonnolliset auktoriteetit esittivät noin rankkoja syytteitä hänen esikoistaan vastaan, niin täytyihän pojassa jotain vikaa olla. Tästä ei ollut kuin muutama askel kivittämiseen tai jyrkänteeltä alas työntämiseen. Sellaista oli tapahtunut aikaisemminkin, ja Maria tiesi että Jeesus saisi syyttää siitä vain itseään. Perhe jäisi kantamaan hänen tuottamaansa julkista häpeää moneksi sukupolveksi eteenpäin.

Jeesus oli mennyt liian pitkälle. Hän oli täysin unohtanut mistä ja minkälaisista oloista oli kotoisin. Siksi hänet oli pakko palauttaa takaisin oikeaan paikkaansa ja asemaansa. Koko tynkäperhe oli asiasta ilmeisen yksimielinen. Niin he lähtivät ottaakseen hänet huostaansa. Kreikan verbi kratein tarkoittaa kiinni ottamista, pidättämistä. He olivat valmiita palauttamaan Jeesuksen takaisin oikeisiin realiteetteihin vaikka väkisin.

Jeesuksen nuorempi veli Jaakob opittiin myöhemmin tuntemaan juutalaisten lakia hyvin osaavaksi mieheksi.[5] Ehkä hän oli yrittänyt korjata vanhimman veljensä tuottamaa pettymystä vihkiytymällä isänsä ja kansansa perinnön vaalimiseen. Siinä tapauksessa fariseukset olisivat olleet hänen lähimpiä opettajiaan. Jeesuksen lähdettyä Jaakob jäi käytännössä päävastuulliseksi perheen elatuksesta ja uskonnollisesta kasvatuksesta. Ehkä kirjanoppineet olivat hänen kauttaan pyytäneet Jeesuksen äitiä vetoamaan perhevelvollisuuksiin saadakseen Jeesuksen pois heidän reviiriltään. Vaikka yhtenäiskulttuuri oli Lähi-idässä alkanut jo rakoilla, perheen pään valinnat olivat yhä itsestään selvästi velvoittavia.

Jeesus ei isänsä kuoltua enää ollut perheen pää. Kukaan ei oikein tiennyt mitä tai kuka hän oli suhteessa perheeseensä. Nyt hän oli kuitenkin tullut takaisin lapsuutensa maisemiin ja tilanne alkoi käydä sosiaalisesti erittäin kiusalliseksi:

Jeesuksen äiti ja veljet olivat saapuneet paikalle. He jäivät ulos seisomaan ja lähettivät hakemaan häntä. Hänen ympärillään istui paljon ihmisiä, ja hänelle tuotiin sana: “Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja kysyvät sinua.”[6]

“Hänen ympärillään” tungeksivat ihmiset eivät olleet yhtä vakuuttuneita fariseusten syytöksistä Jeesuksen demonisuudesta. He halusivat kuulla enemmän Jeesuksen opettamasta uudenlaisesta valtakunnasta.

Jeesus ja hänen opetuslapsensa yrittivät tungoksen keskellä ruokailla, kun joku huusi oviaukosta että Jeesusta odotetaan talon ulkopuolella. Kaikille kuulutettiin, että äiti ja veljet halusivat tavata Jeesuksen. Jokainen kuuli perheeltä välitetyn kutsun ja kaikki tiesivät kuinka pyhästi velvoittava se oli. Esikoisena Jeesuksella oli päävastuu perheestä. Leskiäidin tahto, nuorempien veljien säestyksellä, oli Jumalan säädös. Näin oli aina ollut ja näin piti aina oleman. Sitä Jeesuksen piti seurata.

Jeesus ei edes noussut paikaltaan. Hän lähetti samojen välikäsien kautta vastauksensa talon ulkopuolelle. Vanhat tutut ja kylään tungeksineet muukalaiset saivat kaikki ihmetellä tungoksen yli huudettua viestiä:

Mutta Jeesus vastasi heille: ’Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni’Hän katsoi ihmisiin, joita istui joka puolella hänen ympärillään, ja sanoi: ’Tässä ovat minun äitini ja veljeni. Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.’[7]

Jeesus kielsi julkisesti perheen omistusoikeuden itseensä. Hän oli löytänyt jotain kotia, uskontoa ja isänmaata väkevämpää. Hänen identiteettinsä ei enää ollut paikkakuntaan, sosiaaliluokkaan tai uskonnolliseen puolueeseen sidottu. Jeesus ei kieltänyt verisiteitään, mutta hän määritteli olennaisen perheensä täysin uudella tavalla.

Miten läsnä olevat kuulijat suhtautuivat näihin sanoihin? Olivatko he kiusaantuneet uudesta ja yllättävästä jäsenyydestään perheeseen, jonka rajoista he eivät tienneet yhtään mitään? Vai tunsivatko he vihdoin kuuluvansa johonkin? Teksti ei kerro siitä mitään. Myös Jeesuksen äidin ja veljien reaktiot jäävät arvausten varaan. Luultavasti Jeesuksen vastaus on tuntunut tyrmistyttävän röyhkeältä nöyryytykseltä. Miten esikoinen ja isoveli kehtasi noin pöyhkeästi mitätöidä perheensä ja siihen kuuluvat velvoitteensa? Hän todella oli poissa tolaltaan.

Luukas lisäsi samaan kertomukseen väkijoukosta erottuvan naisen, joka ehkä loukkaantuneena Jeesuksen tavasta tunnustaa kenen tahansa naisen äidikseen sanoi:

Autuas se kohtu, joka on sinua kantanut! Autuaat ne rinnat, joita sinä olet imenyt![8]

Huonosti piilotettu äidin uhrauksilla vetoava syyllisyysmanipulaatio ei kuitenkaan tehonnut. Jeesus kyllä alleviivasi naisen sanoja varsin kunnioittavaan sävyyn, mutta siirsi hienovaraisesti puheen äidin rintojen imemisestä Jumalan tahdon etsimiseen:

Niin, autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä.[9]

Äidin sana ei ollut sama kuin Jumalan sana. Kertomuksen ydinkritiikki kohdistuu silti isän sanan ylivaltaa vastaan. Jeesus ei alistunut patriarkaaliselle vallalle, vaan toimi kuin sitä ei olisi edes olemassa.

Maria itse ei protestoinut. Ehkä hän oli vain hetkeksi imeytynyt joukon mimeettiseen virtaan. Ties kuinka moni oli häntä jo ehtinyt painostaa. Ehkä hän tämän jälkeen jäi kantamaan poikansa tuottamaa kollektiivista häpeää. Ehkä koko perheen tynkä jäi kylän silmätikuksi ja loputtomien juorujen kohteeksi. Niin saattoi käydä perheelle, joka ei osannut pitää kaikkia jäseniään uskollisina kodille, uskonnolle ja isien maalle.

Maria oppi raskaimman kautta millainen mustasukkaisesti omistava yhteisö oli ja mitä vapauteen luovuttaminen merkitsi. Ehkä hän oli Jeesuksen ensimmäinen seuraaja, joka ymmärsi, että uusi yhteisöllisyys merkitsi myös vapaaksi päästämistä ja yksilöllisyyden kunnioittamista. Jeesuksen uudessa perheessä kaikki kuuluivat toisilleen, mutta kukaan ei omistanut ketään.

Väkivallaton etsiminen

Tässä ovat minun äitini ja veljeni. Nämä ovat yllättävän intiimejä ja arvostavia sanoja satunnaisista kuulijoista. Paikalla oli tuttujen kyläläisten lisäksi kauempaa tulleita muukalaisia. Suurimpaan osaan näistä ihmisistä Jeesuksella ei ollut mitään vakiintunutta suhdetta. He olivat vain uteliaita ja oppimishaluisia ihmisiä, jotka hikoilivat ahtaissa tiloissa kuullakseen jotain… mitä? Ilmeisesti he olivat Jeesuksen puheissa haistaneet jotain uskottavan tuntuista ja halusivat kuulla lisää. Tuskin he vielä olivat taivaallisen Isän tahdon tekijöitä, vaikka Jeesus sellaisista puhui. Korkeintaan he olivat Jumalan tahdon etsijöitä.

Suurin osa huoneeseen tunkeutuneista ihmisistä eivät olleet millään lailla Jeesukseen sitoutuneita. He olivat vain hetkeksi kansanjoukosta eriytyneitä etsijöitä. Ehkä he tunsivat toisensa naapureina tai saman kylän asukkaina. Nyt he kuitenkin kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa uuden ja tuntemattoman edessä. He olivat vanhojen itsestäänselvyyksien sumusta tulleet ja siihen ehkä takaisin palaavia. Silti he olivat osallisia aivan uudenlaisesta ja väkivallattomasta prosessista. Kukaan ei vielä peräänkuuluttanut kenenkään jäsenyyttä mihinkään.

Myöhempänä historioitsijana Matteuksella näyttää olleen suuria vaikeuksia sulattaa näin suurelle yleisölle annettua huikeaa palautetta. Ehkä hän siksi väitti, että vain Jeesuksen opetuslapset olivat paikalla.[10]. Epäilemättä hekin olivat läsnä. Markus ei kuitenkaan tehnyt mitään tarkoitushakuista rajausta. Hän sulki Jeesuksen palautteen piiriin koko yleisön. Hän antoi Jeesuksen kutsua kaikkia paikalla olijoita perheensä jäseniksi.

Miksi Jeesus puhui niin intiimein sanoin ympärilleen kokoontuneista etsijöistä? Eikö se ollut satunnaisen yleisön yliarvioimista? Ehkä ei sittenkään. Etsijät, avoimella ja haparoivalla mielellä kulkijat, ovat vähemmän taipuvaisia turvautumaan väkivaltaan kuin ne, jotka ovat täysin vakuuttuneita lopullisesta löydöstään. Löytäjistä tulee helposti myös valloittajia. He tietävät tarkan rajan meidän ja heidän välillä. He ymmärtävät kuka on in ja kuka on out. Heidän tehtävänsä on hengellisesti imperialistinen, oman valtakunnan linnoittaminen ja vieraan valtakunnan valloittaminen.

Etsijällä ei ole omaa valtakuntaa puolustettavanaan, eikä syytä miksi valloittaa toisten maata. Siksi etsijä ei rakenna muureja, vaan siltoja. Mutta joskus hän myös polttaa siltoja. Hän on valmis kyseenalaistamaan oman perheensä ja sukunsa itsestäänselvyyksiä. Pyhän epävarmuuden keskellä ja suuren tuntemattoman edessä hän ei enää tiedä mihin tai keihin kuuluu. Hän voi kyllä puhua uskostaan ja toimia sen mukaisesti, mutta avoimuus edelleen jatkuvalle etsinnälle estää häntä asennoitumasta uskoonsa varmana ja lopullisena tietona. Hänellä ei ole lopullista löytöä, jonka ympärille pitää rakentaa dogmaattisia barrikadeja, eikä hänellä ole maailmanvalloitusmissiota. Hän elää turvatonta ja vaarallista elämää erilaisten valtakuntien välisessä ei-kenenkään-maassa, usein hyvin vihamielisten löytäjien ympäröimänä. Silti hänen ei tarvitse elää elämäänsä toinen käsi miekan kahvassa. Hänellä on dialogille avoin sydän ja yhteydelle avoin syli. Uskon että Jeesus tietoisesti halusi alleviivata tämän tilan pyhyyttä sen väkivallattomuuden tähden. Ehkä hän siksi kutsui näitä etsijöitä Jumalan tahdon tekijöiksi.

Jeesukselle tämä episodi merkitsi lopullista irtaantumista kotinsa, sukunsa ja kansansa arvomaailman mimesiksestä. Perheen halut eivät enää olisi hänen halujaan. Suvun unelmat eivät enää olisi hänen unelmiaan ja orjuutetun kansakunnan intohimot eivät enää ohjaisi hänen tietään. Tästä lähtien hän ei enää kuuluisi mihinkään selkeästi määriteltyyn ryhmään. Hänen uusi perheensä tulisi ylittämään kansakunnan sisäiset heimorajat, sosiaaliset kastijaot, uskonnolliset tabut ja jopa valitun kansan kaikkein ulommaiset rajat.

Poissulkevuus tietää aina, kuinka monta ja ketkä jäävät sisäpuolelle. Sisään sulkevuus asenteena on autuaan tietämätön ja välinpitämätön jäsenkirjoista. Jeesus kutsui perheekseen oviaukon sisäpuolella olevia ja sen ulkopuolelle jääneitä. Ei hän pitänyt tarkka lukua siitä, keitä hän nimitti veljikseen, sisarikseen ja äideikseen. Hän itsenäistyi sulkematta ketään pois. Vaikka hänen perheensä saattoi kokea itsensä kielletyksi ja mitätöidyksi, Jeesus ei oikeasti kieltänyt ketään. Hän myönsi kaikki Jumalan tahdon etsijät todelliseksi perheekseen.

Tämä oli kaunis ja väkivallaton tapa tunnustaa itsenäisyytensä ja riippuvuutensa samanaikaisesti. Sanoutuessaan irti kodin, uskonnon ja isänmaan diktatuurista, Jeesus julisti perheekseen ryhmän ihmisiä, joilla oli vasta intuitiivinen aavistusyhteys Jeesuksen julistamaan Jumalan valtakuntaan.

Jeesus ei silti julistautunut kaikista riippumattomaksi autonomiseksi guruksi. Puhuessaan kuulijoistaan veljinä, sisarina ja äiteinä, hän puhui ihmisenä, joka edelleen tarvitsi perheenomaista yhteyttä.[11] Viimeistään nyt hän vaihtoi tutun ja turvallisen ydinperheen paljon isompaan, mutta epämääräisempään perheeseen. Se todentui vain hetkittäin ja tilapäisenä, toisilleen vieraiden muukalaisten vilpittömänä kohtaamisena. Tämän hikisen aterian aikana Jeesuksen perhe koostui näistä ihmisistä. Iltaan mennessä se haihtuisi yön pimeyteen. Huomenna hänen perheensä olisi taas toisen näköinen.[12]

Tarvitsevuus ei ole riippuvuutta. Vaikka Jeesus tunnusti tarvitsevansa perheenomaista yhteyttä muihin ihmisiin, hän pysyi pohjimmiltaan riippuvaisena ainoastaan taivaallisesta Isästään. Siksi hän ei kutsunut ketään näistä ihmisistä isäkseen. Hän mainitsi kaikki muut perhesuhteet, mutta jätti tärkeimmän sanomatta. Patriarkaalisessa kulttuurissa se ei varmasti jäänyt huomaamatta. Jeesus ohitti yhteisönsä ja kulttuurinsa tärkeimmän auktoriteetin kokonaan. Kansan, sukujen ja perhekuntien isät eivät olleet ainoastaan valtaketjun tärkeimpiä linkkejä. He olivat yhteisöllisen ja yksilöllisen identiteetin perusta. Ihminen oli sukuluettelonsa jatke ja jokaisen tosi israelilaisen sukuluettelo palautui Aabrahamiin.[13] Jokainen oikea israelilainen oli Iisakin lapsi ja lukuisten isien perinnön kantaja. Ilman näitä isiä yksilö ei ollut mitään eikä kukaan. Sellainen ihminen ei yksinkertaisesti kuulunut Jumalan valittuun kansaan. Silti Jeesus jätti nämä kansakunnan kivijalat tyystin mainitsematta. Verisiteille rakennettu identiteetti oli liian monen vereen kastettu.

Lempeän päättäväisesti Jeesus irtaantui väkivaltaan juurtuneesta tavasta rakentaa yksilön identiteettiä. Hän saattoi hyvinkin kuulua Daavidin sukuhaaraan, kuten Matteus ja Markus väittävät,[14] mutta Jeesus ei itse missään vaiheessa vedonnut siihen, ja tulisi loppuun asti kieltäytymään suvun elättämistä sankariunelmista. Hän oli löytänyt uuden tavan olla mies ja uuden pohjan ihmisyydelleen. Kutsuessaan muitakin siihen, hänestä tuli uhka perinteisille arvoille ja vaara yhteiskuntajärjestykselle. Koska kummatkin miellettiin Jumalallisiksi alkuperältään, hänestä tuli myös Jumalan vihollinen ja kaiken pyhän pilkkaaja.

Tässä hetkessä oli esiaavistus siitä Jumalan valtakunnasta, perheestä ja seurakunnasta, joka ei perustunut keskinäiseen vertailuun, kilpaluun, kateuteen, poissulkevuuteen ja väkivaltaan. Tämä joukko kohtasi Jeesuksen tunnistavan ja tunnustavan katseen ja toistensa läsnäolon. Ostamisen ja myymisen tilalle oli tullut pyytäminen, vastaanottaminen ja lahjaksi antaminen, kaikkia valtakuntia uhkaava rinnakkaistalous. Tässä hetkessä oli jotain siitä uuden väkivallattoman valtakunnan pyhyydestä, jota ei voi organisoida pilaamatta jotain sen ylimaallisesta perheenomaisuudesta.

Julistaessaan Jumalan valtakuntaa Jeesus ei jättänyt haastamatta ainuttakaan inhimillisen kulttuurin tuottamaa rakennetta juuriaan myöten.[15] Jopa pyhän perheen perusrakenne joutui kyseenalaiseksi. Jeesuksen perustamassa uudessa perheessä patriarkka ei enää olisi keskipisteenä. Jeesus yksinkertaisesti ohitti kaikkivaltiaat päämiehet ja asetti uuden yhteisöllisyyden keskiöön lapset, naiset ja vallan jalkoihin jääneet köyhät ja heikot.[16]

Tämäkin spontaani ja järjestäytymätön yhteisö tulisi myöhemmin organisoitumaan juuri niiden valtarakenteiden mukaan, joiden väkivaltaisuuden se oli alun perin paljastanut. Jatkuvasti toistuva luutuminen ei silti koskaan pystyisi kahlitsemaan uutta ylimaallista perheyden todellisuutta, jonka Jeesus oli tuonut ihmiskunnan keskelle. Jokaisen uuden sukupolven marginaalista löytyisi vallitsevia väkivaltarakenteita uhmaavia ja haastavia uudenlaisen perheyhteisön toteutumia.[17]

[1] Mark 3:20,21, 31-35. Matt 12:46-50. Luuk 11:27,28

[2] Mark 3:20, 21 31-35. Matt 12:46-50. Luuk 8:19-21; 11:27,28

[3] Patterson Stephen J. The God of Jesus. The historical Jesus & the Search for Meaning. Trinity Press. Harrisburg.1998. s. 74.

[4] Mark 3:22-30

[5] Jaakobista tuli myöhemmin alkuseurakunnan tärkeä johtaja ja Mariastakin tuli kunnioitettu seurakunnan jäsen. Siksi on epätodennäköistä että tällainen kertomus Jeesuksen ristiriidasta luonnollisen perheensä kanssa olisi jälkeenpäin keksitty.

[6] Mark 3:31,32

[7] Mark 3:33-35

[8] Luuk. 11:27

[9] Luuk 11:28

[10] Matt 12:49

[11] Bellinger The Genealogy of Violence. Reflections on Creation, Freedom and Evil. Oxford University Press. 2001. s. 60.

[12] Tämä tarina on minulle läheinen, mutta samalla kipeä. Majatalon isäntänä osallistun usein hetkiin, joissa kaksi tai kolme ovat kokoontuessaan tosia toisilleen. Joskus harvoin totuudellisuus valtaa isommankin ryhmän. Niissä hetkissä on pyhyyden tuntua. Näissä kohtaamisissa on minun seurakuntani. Se on tänään täysin läsnä ja huomenna kadonnut maailman usviin. Jäljelle jää haikea kiitollisuus. Sielu jää raolleen seuraavan seurakunnan kokoontumiseen. Se on sama ja eri. Kaiken katoavuus ja ikuisuus lyövät kättä kun ihmiset ovat tosia toisilleen. Kaikki jää, mutta jokaisesta pitää silti luopua.

[13] Schwarts. M Regina The Curse of Cain. The Violent Legacy of Monotheism. The University of Chicago Press. 1997. s. 78.

[14] Matt 1:1-7. Luuk. 3:23-38.

[15] McKnight Scot. Jesus and His Death: Historiography, the Historical Jesus and Atonement Theory. Baylor University Press. 2005. s. 196.

[16] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. s. 435.

[17] Tepora Tuomas. Lippu, Uhri, Kansakunta. Ryhmäkokemukset ja rajat Suomessa 1917-1945. Yliopistopaino 2011. s. 243.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

1 Kommentti

  1. " Mumma "
    Kirjoitettu tammikuu 15, 2012 kello 13:17 | Suora linkki kommenttiin

    Hei,

    ja KIITOS! Tämä sivu oli koskettava.

    Kuka on äitini – ajatus,varsinkin, josta Kristus puhui.
    Kun minun äitini oli juuri kuollut, ja kävin hyvästelemässä häntä
    sairaalan kappelissa,
    niin kynttiöiden palaessa osui silmäni alttarilla olevaan avonaiseen Raamattuun.

    Minulla ei ollut lukulaseja mukana, vaikka teki mieli vilkaista
    mikä raamatunjae oli juuri tässä avattu.
    Pyysin hautaustoimiston miestä ( oli juuri valmistautunut siirtämään arkun autoon, jossa matka kääntyy hautuumaalle),
    niin hän luki minulle sen mitä pyysin.
    Sanoin, että näen varmaankin harhoja, kun ei ole silmälaseja, ja näyttäisi siltä, että
    tuossa kohtaa lukee ”ÄITI”. Kun minun äitini eli syvästi uskossa Kristukseen.

    En kyllä ikinä unohda, kun virkailija luki tämän kyseisen raamatunjakeen.
    Tuntui, kuin äitini olisi jättänyt sen minulle viimeiseksi Viestikseen.

    Tällaisista kokemuksista voipi olla montaa mieltä. Minäkin olin aina olevinani ns. järkityyppi.
    Mutta mitä on järki? Jos siihen ei liity ihmisen tunnekokemukset ollenkaan? Tositosi järkevää????

    Nimim. Mumma

One Takaisinviittaus

  1. Kohtaa uskonnon » Teoblogi tammikuu 28, 2016 kello 00:21

    […] joukko seuraajia liittyi hänen piiriinsä. Joskus hän kutsui satunnaisia paikalla olijoita jopa perheensä jäseniksi. Toisin kuin opetuslapsiaan, hän ei koskaan moittinut väkijoukkoa, eikä puhunut siitä […]

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 3 viikkoa sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 1 kuukausi sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit