Synti Pyhää Henkeä vastaan

Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.[1]

Alku kuulosti ikivanhalta uhkaukselta: Jos et ryhdy ystäväkseni, muutut vihollisekseni. Mitä uutta siinä muka oli? Näin yksilöt, yhteisöt ja kansat olivat uhonneet toisilleen aikojen alusta asti. Näin papistokin oli heitä evästänyt lähtiessään Jerusalemista. Sitäkö ikivanhaa mustavalkoisuuden tyranniaa Jeesus oli julistamassa heille?

Jeesus kuitenkin jatkoi asettamalla kahden valtakunnan lainalaisuudet kaikessa yksinkertaisuudessaan vastakkain: Joko kokoatte tai hajotatte. Joko etsitte sovintoa kaikkien kanssa tai etsitte sovintoa vain tiettyjen kanssa. Joko pyritte sovintoon myös vihollistenne kanssa tai sitten yhdistätte pienemmät viholliset kanavoimalla heidän kanssaan käydyt riidat yhteisesti valittuun ulkopuoliseen, niin kuin olette nytkin tekemässä Nasaretin miehelle.

Kaiken lisäksi Jeesus esitti itsensä ainoana todellisena kokoajana. Hän teki sen niin ehdottomasti, että piti vastustajiaan hajottajina: Joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.

Tämä oli niin suoraa puhetta, että Markuksen kuulijoidenkin on ollut pakko miettiä kaikkia niitä tahoja, jotka heidän elämänsä aikana olivat vaatineet itselleen ehdotonta lojaalisuutta. Poikkesiko Jeesus millään olennaisella tavalla kaikista muista kokoajista? Keisari Tiberius kokosi kaikkia kansoja olemaan koko tunnettua maailmaa kattavan Pax Romanan puolella. Herodes Antipas yritti pitää Galilean maakuntaa koossa. Jerusalemin pyhät yrittivät pitää Israelin kansaa koossa jne. Aina silloin tällöin joku oli yrittänyt koota kansaa kapinoimaan hallitsijoita vastaan. Nytkin Jeesus näytti kokoavan kansan mielialoja saalistajiaan vastaan. Mikä teki Jeesuksesta erilaisen kokoajan?

Markus ei sitä kerro, eikä Markuksen Jeesus sitä selitä, joten kuulijoiden piti itse oivaltaa Jeesuksen ainutlaatuisuus. Hän oli ainoa, joka ei koonnut ketään muita vastaan. Hän oli ainoa, joka ei koonnut ryhmää hajottamaan jotain toista ryhmää.

Paikalla olleille lainoppineille tämä oli ankaraa puhetta. Heille Jeesuksen puolelle asettuminen olisi merkinnyt perusteellista unelmien ja uskomusten uudistumista. Kokonaisen tavan olla ja elää tässä maailmassa pitäisi syntyä uudelleen. Niin paljon vanhaa pitäisi rohjeta nähdä eksyneeksi ja niin paljon uutta pitäisi opetella osaamattomana ja tietämättömänä kuin pieni lapsi.

Valtakunnan oppineimmat ja tietävimmät eivät kuitenkaan voineet niin tehdä. He tiesivät, kuka oli saatana ja he tiesivät, että kansan voisi koota tilapäiseen yhteyteen kääntymällä häntä vastaan.

Jos Jeesuksen edelliset puheet olivat olleet vaikeat ja monimerkitykselliset, nämä olivat liiankin yksinkertaisia sanoja: joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.

Kuka tahansa, joka yrittää tehdä kenestä tahansa syntipukin, niin kuin te nyt minusta, on hajottaja eikä kokoaja. Kaikki sijaisuhreihin kohdistuva väkivalta tulee minun kauttani osoittautumaan pohjimmiltaan hajottavaksi eikä yhdistäväksi. Minun jälkeeni uhriin sijoitettu saatana ei enää olekaan sitä, miltä se näyttää ja Jumalaksi kuviteltu saatanallinen väkivalta on juuri sitä, miltä se näyttää – saatanallista väkivaltaa. Minä haluan auttaa teitä näkemään saatanaksi kuvittelemissanne uhreissa Jumalan ja Jumalaksi kuvittelemassanne uhraajassa saatanan – vastustajan, joka on ollut valehtelija ja murhaaja aikojen alusta asti.

Jeesus asettui tien jakajaksi: Minua ennen tämä yhteisöjä yhdistävä saatanallinen harha on ollut peitettynä. Uhraamisen välttämättömyys ja väistämättömyys on ollut kaikkien muidenkin kansojen  kiistaton käytäntö. Minun jälkeeni se ei tule enää olemaan itsestään selvää. Joka on ymmärtänyt, että Jumalan Henki on lohduttava ja kaikki syliinsä sulkeva, mutta silti haluaa turvautua Jumalan nimellä pyhitettyyn väkivaltaan, herjaa armon lähdettä.

Totisesti (amen): Kaikki tullaan antamaan ihmisille anteeksi, kaikki synnit ja herjaukset, miten he sitten herjaavatkin.

Yleensä aamenella vahvistettiin toisen puhetta. Jeesuksen tapa vahvistaa aamenella oma puheensa oli vahva retorinen tehokeino ja karismaattinen tapa antaa itsevalittua auktoriteettia sanoilleen. Nyt hän puhui juuri siitä armahtavaisuudesta, jota hän oli pyytänyt kirjanoppineita miettimään. Kaikki tullaan antamaan ihmisille anteeksi, ihan kaikki. Tämäkin oli kirjanoppineille julkeaa suurpiirteisyyttä, joka ei millään voinut kuulua pyhän lain antajalle ja kosmisen järjestyksen ylläpitäjälle. Ei kellään ollut valtuuksia tuollaista anteeksiantoa julistaa kenellekään – ja vielä etukäteen koko ihmiskunnalle maailman loppuun asti![2] Juuri tämänkaltaisen anteeksiannon julistus yhdelle ainoalle miehelle oli herättänyt syytöksen siitä, että Jeesus herjaa Jumalaa. Nyt hän maksimoi saman Jumalan herjaamiseen niin vahvaksi kuin se vain on mahdollista. Hulluksihan ihmiskunta repeää, jos kaikille julistetaan rajatonta anteeksiantoa etukäteen, eikä kellään ole oikeutta sellaista puhua Jumalan puolesta. Tämä jos mikä oli Jumalan herjaamista.

Ennen kuin kirjanoppineet ehtivät toistaa vanhan syytöksensä Jumalan herjaamisesta, Jeesus yllätti heidät kertomalla täysin tuntemattomasta mahdollisuudesta herjata Jumalaa. Koska te niin innokkaasti etsitte minusta jotain täysin anteeksiantamatonta syntiä, niin minäpä kerron, mikä anteeksiantamaton synti on:

Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin.[3]

Ei Jeesus itsensä herjaamiseen suhtautunut mitenkään loukkaantuneesti. Oli häntä ennenkin herjattu. Hän ei väittänyt, että ne, jotka juuri olivat pilkanneet häntä Belsebulin kätyriksi, olisivat syyllistyneet Hengen pilkkaamiseen.[4] Hän ei puhunut edes Jumalan pilkkaamisesta, josta fariseukset olivat jo jonkin aikaa keränneet todisteita häntä vastaan. Ei Jumalan pilkkaaminen ollut mikään harhainen uskomus, herjaava lausahdus tai suuressa ahdistuksessa oksennettu Jumalan kiroaminen.

Kaikki syyllistyvät pyhittämään pahaa ja selittämään väärät tekonsa hyviksi. Se on sokeutta, josta voi herätä ja siinä itsepetoksessa tehtyjä tekoja voi katua. Jeesus varoitti jostain paljon syvällisemmästä ja paljon tietoisemmin valitusta herjaamisen mahdollisuudesta.[5] Hän puhui heille, jotka olivat alkaneet kirota hyvyyttä pahuudeksi ja olivat siksi vaarassa tuhota moraalisen tajunsa niin perusteellisesti, että sulkevat itsensäkin sen hyvyyden ulottumattomiin.[6]

Jeesus oli jo monella tavalla yrittänyt herättää kansan johtajia näkemään, miten paljon uhreja heidän toimintansa oli tuottanut. Israelin historiassa kansa oli tuottanut itselleen vuoroin järjestystä ja vuoroin kaaosta, mutta kummatkin olivat pitäneet heidät sidoksissa samaan saatanalliseen väkivaltaan, jonka uhreina he nytkin elivät. Siihen havahtuminen olisi anteeksiannon tarpeeseen heräämistä, eikä Jeesus sitä keneltäkään ollut kieltämässä. Mutta jos joku jäisi kutsumaan uhrin puolustamista ja armahtamista Belsebulin työksi, hän oli vaarassa pilkata Pyhää Henkeä. Tämä oli hyvin tarkkaan kohdistettua puhetta niille Jerusalemin pyhille, jotka ottivat oikeudekseen sulkea ulos, häpäistä, kirota ja julistaa muita ihmisille ja Jumalalle kelpaamattomiksi.[7]

Jeesus ei väittänyt heidän jo tehneen jotain anteeksiantamatonta. Hän vain varoitti sen mahdollisuudesta. Silti kielenkäyttö oli erittäin ankaraa. Jeesushan puhui nimenomaan niille, joiden tärkein tehtävä on huolehtia siitä, ettei valtakunnassa kukaan pilkkaisi Jumalaa. Sitä vartenhan he olivat täälläkin Jeesusta tutkimassa. Näin Jeesus käänsi heidän suurimman huolenaiheensa itsetutkimukselliseksi kysymykseksi. Ottakaa huomioon, että teidän ankara vallankäyttönne saattaa olla pyhän armon hengen pilkkaamista. Kuka teidät sitten armahtaa, jos te alatte kutsua armahtavaisuutta Belsebulin työksi? Keneltä te sitten pyydätte anteeksi, jos te pilkkaatte anteeksi antajaa Saatanan inspiroimaksi? Johan minä sanoin teille, että Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne. Älkää herjatko sitä Belsebulin valtakunnaksi, koska silloin suljette itsenne sen ulkopuolelle. Minä olen jo pariin kertaan pyytänyt teitä miettimään profeetan sanoja Jumalan tahdosta: Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja. Silti te vain lisäätte ankaruutta asenteisiinne ja käytökseenne. Kohta koko kaupunki on kauhusta sekaisin teidän aktiivisen armottomuutenne tähden.

Kansan johtajat olivat demonisoineet Jeesuksen ja saattaneet hänet erittäin tuomittavaan valoon kansan silmissä. Jeesus oli nyt kääntänyt hyökkäyksen pois itsestään ja kaikista, jotka olivat olleet hänen kanssaan tekemisissä. Nyt hän käänsi kaikkien katseet takaisin syyttäjiin, mutta antoi myös heille kunniallisen mahdollisuuden uudelleen katsoa omia toimiaan ja arvioida niitä anteeksiantavan Jumalan näkökulmasta.

Hän ei häpäissyt eikä demonisoinut tuomitsijoitaan, eikä väittänyt heidän olevan riivattuja. Hän antoi heille kunniallisen mahdollisuuden mennä itseensä.

Jännitys huoneessa oli aivan sietämätön. Kirjanoppineet eivät vastanneet Jeesuksen puheisiin millään lailla. Sanattomuutensa kautta he menettivät kunniansa paikalla olevien köyhien galilealaisten silmissä ja ennen kaikkea toinen toistensa edessä. Jokainen joutui kollegojensa edessä häpeään siitä, ettei keksinyt mitään pätevää tapaa kääntää asetelma Jeesuksen tappioksi. He olivat aloittaneet niin ylivoimaisen pelotusvoimaisella väitteellä Jeesuksesta pimeyden voimien salakavalana eksyttäjänä. Sellaisen tuomion julkinen kuiskaaminen kantautuu karjunnan lailla kaupungin toiselle laidalle asti. Suurin osa kaupunkilaisista ja ehkä koko Jeesuksen perhekin olivat alkaneet uskoa lainoppineiden tilannearvioon. Siksi he luulivat olevansa vahvoilla vastatessaan Jeesuksen kutsuun tulla häntä tapaamaan. He olivat jo mielessään ehtineet muotoilla ylipappi Kaifaalle raporttia onnistuneesta noidankarkotusmatkasta Galileaan.

Nyt he seisoivat siinä taas kerran paljastettuina. Uhri oli puolustanut itseään tavalla, joka asetti uhraajat julkiseen vastuuseen aikomuksistaan ja puheistaan.

Painavista kysymyksistä raskaan hiljaisuuden rikkoi talon ulkopuolelta alkava levoton liikehdintä.

Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773

Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

[1] Mark 3:28-30. Matt 12:31,32. Luk 12:10.

[2] Hauw Andreas. The Function of Exorsism Stories In Mark’s Gospel. WIPF & STOCK. Oregon. 2019. s. 104.

[3] Mark 2:28, 29.

[4] Kirkon myöhempi käytäntö oli paljon ankarampi. Wink Walter. The Human Being. Jesus and the Enigma of the Son of the Man. Fortress Press. Minneapolis. 2002. s. 83-96.

[5] Hyvin tietoisesta valinnasta kertoo myös myöhemmin tuntemattoman kirje juutalaisille. (Heb 6:4-6, 10:29). Siinä hengen pilkkaamista varoitetaan nimenomaan niitä, jotka ovat jo oppineet tuntemaan Jumalan hengen, mutta tietoisesti valitsevat pitää sitä pilkkanaan. Tässäkään ei käsittääkseni kuvata lankeemusta anteeksiannon ja sovinnon hengestä, vaan määrätietoista armollisuuden pilkkaamista.

[6] Heim Mark. S. Saved From Sacrifice. A Theology of the Cross.  WM.B. Eerdmans Publishing Co. Grad Rapids/Cambridge. 2006. s. 156. Niille, jotka ovat kiduttaneet itseään näillä lauseilla (niin kuin itsekin lapsena) voin vain vakuuttaa nöyränä mielipiteenäni: Jos olet hädissäsi anteeksiannon kuulumisesta sinulle, et kuulu Jumalan Hengen pilkkaajiin. Päinvastoin, sinä kuulut niihin, jotka kaikista väkivaltaisista fantasioistaan tai teoistaan huolimatta tunnistavat tarvitsevansa Jumalan armoa. Kovuuttaan, hylkäävyyttään tai väkivaltaisuuttaan kauhistuva ei ole Jumalan Hengen pilkkaaja vaikka pitäisi asemaansa kuinka epätoivoisena. Jokainen meistä on ensin armon vastaanottaja ja vasta vaikean prosessin jälkeen mahdollisia anteeksiannon antajia ja sovinnon tekijöitä. Ainoastaan se, joka kiroaa koko tämän prosessin pahaksi ja vältettäväksi on kieltänyt anteeksiannon lähteen myös itseltään.

[7] Alison James. On being liked. Darton, Longman and Todd. London 2003. s. 142.