« »

Uhri uhmaa kohtaloaan

0 kommenttia Kirjoitettu maaliskuu 3, 2012 Muokattu tammikuu 10, 2016

Kun Jeesus oli veneellä palannut toiselle puolen järveä, hänen luokseen kerääntyi paljon väkeä. Hänen vielä ollessaan rannalla. Siellä oli myös nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto.[1]

Palattuaan takaisin omaan maakuntaansa vastassa oli tuttu tungos.[2] Tungoksen keskellä oli myös nainen, joka ei olisi saanut olla siellä. Juutalaisen puhtauskultin mukaan nainen on saastainen kuukautisten aikana, eikä häneen saanut silloin koskea. Hänkään ei saanut koskea ketään toista. Nainen oli sairautensa takia sosiaalinen hylkiö, koska hän oli jo kaksitoista vuotta kärsinyt jatkuvista verenvuodoista.

Hän oli kärsinyt paljon monien lääkärien käsissä ja kuluttanut kaiken omaisuutensa saamatta mitään apua; pikemminkin hänen tilansa oli huonontunut.

Hän oli turhaan sijoittanut koko omaisuutensa hakeakseen lääkäreiltä apua sairauteensa ja samalla sosiaaliseen eristyneisyyteensä. Siksi hänestä oli tullut myös taloudellisesti syrjäytynyt. Hän oli sekä sairautensa, uskontonsa, yhteisönsä että “markkinavoimien” uhri.

Pohjimmiltaan hän oli kaikkia yhteiskuntia ja kulttuureja hallitsevan tavallisen lain ja järjestyksen uhri. Jokaisessa kulttuurissa on aikojen alusta asti ollut erilaisia tabuja ja säännöstöjä, joiden perusteella määriteltiin kuka kuuluu meihin ja kuka ei. Juuri näitä kaikkein tavallisimpia yhteiskuntajärjestyksen itsestäänselvyyksiä Jeesus olikin tullut asettamaan kyseenalaisiksi. Ne ovat aina olleet sidoksissa väkivallan lakiin, hylätyksi ja uhratuksi tulemisen uhkaan. Pahuuden ”vallat ja voimat” olivat saaneet niin arkipäiväisiä muotoja, ettei kukaan muu kuin Jeesus ymmärtänyt niiden olevan räikeässä ristiriidassa Jumalan rakkauden lain kanssa.

Kaksitoista vuotta tämä nainen oli joutunut elämään ilman ainoankaan ihmisen kosketusta. Hänen oli jatkuvasti keskityttävä siihen, ettei vahingossakaan hipaisisi ketään. Kaikennäköinen hellyys, puhumattakaan seksuaalisuudesta oli täysin hänen tavoittamattomissaan. [3] Yhtä hyvin hänkin olisi voinut elää hautaluolissa niin kuin Gesaran riivattu mies.

Nainen yritti lähestyä Jeesusta vaivihkaa ja kenenkään huomaamatta, koska hän oli niin sisäistänyt kultillisen puhtaussäännön, jonka mukaan hän saastutti jokaisen, johon tungoksessa kosketti. Saastainen aina saastuttaa puhtaan. Eikö se ole itsestään selvää? Juuri tähän peruspäätelmään yhteiskunnan järjestyssäännöt perustuivat.

Tungoksessa oli kuitenkin aivan mahdotonta säilyttää koskemattomuutensa. Parantajan ja ihmeiden tekijän ympärillä kaikki kilpailivat siitä kuka pääsisi hänen lähelleen, kuka saisi puhutella, esitellä asiansa ja anoa apua. Joukossa oli paljon sellaisiakin, jotka halusivat läheltä etsiä lisää syitä tuomita hänet, kuunnella tarkkaan hänen sanojaan voidakseen myöhemmin kääntää ne häntä vastaan. Väkijoukko ei ollut yksimielisesti myönteinen. Joukossa oli paljon kansan rituaalista puhtautta vahtivaa ja yleistä järjestystä valvovaa patriarkaalista johtajaa. Suurin osa väkijoukosta oli miehiä. Naisten ei kuulunut liikkua väkijoukossa ilman miestään, isäänsä tai veljeään.

Tämän kertomuksen naisella ei ollut yhtään miestä ylläpitämässä tai puolustamassa hänen kunniaansa. Kukaan ei myöskään suojellut muita häneltä. Haluamattaan nainen teki ympärillään tönivät ihmiset saastaisiksi. Jos he olisivat tienneet kuka ja mikä hän on, jokainen olisi kavahtanut hänen läheisyyttään ja kauhistunut vahingossa koskettaneensa häntä.

Jostain virikkeestä nainen oli kuitenkin alkanut uskoa, että Jeesus pystyisi kumoamaan saastuttamisen ylivoiman. Hän uskoi puhtauteen joka olisi saastaisuutta väkevämpi. Hän oli alkanut uskoa, että Jeesuksessa olisi sellaista puhtautta, joka puhdistaisi saastaisen.

Hän oli kuullut Jeesuksesta, ja nyt hän väentungoksessa tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittaansa. Nainen näet ajatteli: “Jos pääsen koskettamaan edes hänen viittaansa, niin minä paranen.”

Hän oli oikeassa. Jeesus oli jo toimintansa alussa osoittanut, ettei saastunut saastaisesta seurasta. Hän puhdisti sen. Tai pikemminkin hän piti koko jakoa sairaana ja sen ulkopuolelle jääneitä itselleen kelpaavina puhtaina ihmisiä. Hän ei sairastunut sairaiden seurassa, vaan tervehdytti heidät. Harvat siihen kuitenkaan uskoivat. Uskonnon eliitti piti Jeesusta seuransa takia rituaalisesti saastuneena, vaikutukseltaan vaarallisena ja mihinkään hyvään kelpaamattomana.

Toteuttaakseen uskoaan naisen oli rikottava juuri tätä ankaraa kultillista tabua. Hänen oli saastaisena uskallettava tahallaan ja tietoisesti koskettaa puhtaana pitämäänsä ihmistä. Jos joku tunnistaisi hänet sitä tekemässä, hän voisi joutua väkivaltaisten sanktioiden uhriksi. Hänellä ei kuitenkaan ollut enää mitään menetettävää. Hänet oli saastaisena jo työnnetty ulos yhteisöstä. Sosiaalinen yksinäisyys oli kuljettanut häntä kohti yksilöllisempää olemista. Hän ei ollut Gesaralaisen riivatun lailla kokonaan sisäistänyt yhteisönsä väkivaltaa, eikä siksi suostunut vielä täysin hylkäämään itseään. Siksi hän oli Jeesuksen ympärillä tungeksivassa väkijoukossa.

Yhteisön uhrina hän oli joukossa ehkä ainoa, joka yksilöllisellä uskolla lähestyi Jeesusta ja siinä uskossa kosketti hänen viittaansa.

“Siinä samassa verenvuoto tyrehtyi ja hän tunsi ruumiissaan, että vaiva oli poissa. Jeesus tunsi heti, että hänestä oli lähtenyt voimaa”.

Oletko itse koskaan tungoksessa tunnistanut kosketuksen, joka erottuu muista? Oletko itse tungoksessa koskettanut tavalla, jossa on tarkoituksellinen viesti, samalla kun olet yrittänyt sen salata? Tässä kosketuksessa oli latausta. Vaikka nainen teki parhaansa ollakseen huomaamaton, molemmat osapuolet tunsivat välittömästi tämän uskossa ja luottamuksessa tapahtuneen kosketuksen kehoissaan.

Jeesus “kääntyi tungoksessa ja kysyi: ‘Kuka koski vaatteisiini?’ Opetuslapset sanoivat hänelle: ‘Sinä näet, millaisen tungoksen keskellä olet, ja kysyt: kuka koski minuun?’ Mutta Jeesus katseli ympärilleen nähdäkseen sen, joka niin oli tehnyt”.

Nainen oli toivonut voivansa livistää tiehensä kenenkään huomaamatta hänen rikkomustaan. Jeesus ehti kuitenkin tunnistaa hänen kosketuksessaan jotain sellaista, jonka hän halusi nostaa kaikkien huomion kohteeksi. Hän tiesi että väkijoukossa oli joku, jonka halusi esitellä kaikille. Hän halusi tehdä varoittavasta esimerkistä seurattavan roolimallin.

Nainen vapisi pelosta, sillä hän tiesi mitä hänelle oli tapahtunut. Hän tuli Jeesuksen eteen, heittäytyi maahan ja kertoi hänelle totuudenmukaisesti kaiken.

Jeesus sanoi hänelle: ‘Tyttäreni, uskosi on parantanut[4] sinut. Mene rauhassa, sinä olet päässyt vaivastasi’”.

Jeesuksen ei tarvinnut vapautta häntä riivaajista, kuten oli Gesarassa tehnyt. Voin kuitenkin hyvin kuvitella, että tämäkin nainen olisi jo voinut olla samanlaisessa pisteessä kuin Gesaran kyläkiusattu. Jos hän olisi vielä astetta syvemmin joutunut yhteisöllisen väkivallan riivaamaksi, hän olisi voinut joka päivä maksimoida sitä saastaisuutta, jonka kyläläiset hänelle tunkivat tarhrimalla itsensä omalla verellään. Silloin häntäkin olisi avoimesti pidetty riivattuna ja kohdeltu tavalla, joka olisi varmistanut verenvuodon lisääntymisen. Veri olisi kiihottanut todella väkivaltaiset voimat liikkeelle. Hän olisi kokonaan menettänyt otteen yksilöllisyytensä rippeistä. Samalla koko yhteisöä riivaava hillitty väkivalta olisi villiintynyt murhanhimoiseksi lynkkausjoukoksi – niin kuin oli käynyt rannan toisella puolella. Täälläkin oli paikkakuntaan sidottuja pahuuden voimia liikkeellä.

Kuka silloin olisi uskaltanut häntä puolustaa? Alun perin hillitysti toteutettu hylkääminen olisi pienestäkin virikkeestä voinut paljastua pohjimmiltaan lynkkaavaksi väkivallaksi. Hänet oli jo valmiiksi marginalisoitu uskonnollisin perustein. Minkä tahansa yhteisöllisen kriisin yhteydessä hän olisi kuulunut siihen potentiaalisten ihmisuhrien varastoon, josta hänet olisi äkkiä voitu valita kollektiivisen kivittämisen tai jyrkänteeltä alas ajamisen kohteeksi. Kuka olisi silloin rohjennut astua hänen rinnalleen? Jeesus käänsi syntipukkimekanismin nurin päin. Uhrin huomaaminen uhriksi ja salatun väkivallan näkeminen juuri sellaiseksi, on Jumalasta syntyneen yksilöllisyyden ensimmäisiä hengen kipinöitä. Uhri on hän, eikä se. Hän erottautuu joukosta rakastettuna yksilönä. Se erottautuu joukosta lynkattavana uhrina.

Tämä nimetön nainen ei varmaan ollut sitä valoa vielä nähnyt, mutta Jeesuksen maineen rohkaisemana hän uskalsi lähteä haparoimaan epämääräisen aavistuksen perään. Hän etsi parantumista vain fyysisestä sairaudestaan, mutta löysi samalla uuden vapauden myös niistä väkivallan voimista, joihin hän oli aiemmin alistunut. Ratkaisevana hetkenä hän uskoi tarpeeksi uskaltaakseen uhmata hänen mieltään vaivanneita riivaajia. Jeesus tunnisti, tunnusti ja vahvisti julkisesti todeksi tämän naisen yksilöllisen valinnan. Hän nosti potentiaalisen lynkkausjoukon eteen saastaisena pidetyn naisen ja esitteli hänet uskon esikuvana. Se on ollut karvas pala maskuliinisen uhon vallassa olevalle uskonnolliselle johdolle. Heille riitti skandaaliksi se, että Jeesus edes katsoi tätä naista hellästi ja hyväksyvästi.

Jeesus uhmasi niitä, jotka Jumalan nimessä vuodattivat verta (uhrimenoissa ja kuolemanrangaistuksissa) ja paransi hänet, joka oli hylätty, koska vuosi verta. Hän tunnisti uhrin, kutsui häntä tyttärekseen ja julisti parantumisen johtuneen yksinomaan tämän omasta uskosta. Vaikka Jeesus oli heti tuntenut, että “hänestä oli lähtenyt voimaa”, hän silti alleviivasi naisen omaa uskoa. Nainen oli ensin salaa sisällään astunut ulos joukosta. Sen jälkeen hän oli pelosta vapisten koko hylkäävän yhteisön edessä kertonut “totuudenmukaisesti kaiken”. Sitä Jeesus kutsuu pelastavaksi uskoksi.

Yhteisön uhriksi joutuneen naisen pelasti se, että hän uhmasi yhteisön väkivaltaa, ensin salaisesti ja lopulta julkisesti. Uhrina hän valui jatkuvasti verta. Se on uhrin tehtävä. Mutta astuttuaan pelosta vapisevassa uskossa ulos uhrin asemasta, hänen verenvuotonsa lakkasi. Se on Jeesuksen rohkaiseman uskon hedelmä.

Avointa syliä muistuttava unelma

Jeesuksen parannusihmeet eivät kohdistuneet vain yksilöön. Parantamalla sairaat, hän halusi tervehdyttää koko yhteisön. Palauttamalla yhteisön uhrin ihmisarvon, hän haastoi koko yhteisöä katsomaan itseään peiliin.

”Miksi teidän täytyy ylläpitää puhtauttanne julistamalla aina joku muu saastaiseksi? Miksi teidän täytyy ylläpitää keskinäistä yhteyttänne löytämällä joku, jota voitte yhdessä vihata ja hyljeksiä?”

Miksi kaikki uskonnot ja kulttuurit maan päällä varjelevat sisäistä järjestystään ulostamalla ei-toivotut jäsenet? Jumalan valtakunta ei perustu eksklusiivisuuteen vaan inklusiivisuuteen. Jeesus tuli perustamaan valtakuntaa, jonka voima ei perustuisi hylkäysvaltaan, vaan armolliseen haluun ja kykyyn toivottaa tervetulleeksi kenet tahansa.

Ei hän näin sitä sanonut. Noin fiksuja sanoja ei silloin ollut edes olemassa. Tämä on minun tulkintani hänen viestistään. Samaa tulkintaa olen lukevinani evankeliumien kirjoittajien tavassa alleviivata tiettyjä yksityiskohtia Jeesuksen toiminnassa. Jeesus ei luennoinut eikä väitellyt sanojen merkityksistä. Hän antoi Gesaran pakanoille miehen, joka istui täysissä järjissään heidän keskellään ja Galilean juutalaisille naisen, joka ensimmäistä kertaa vuosikausiin uskalsi julkisesti puhua totuudenmukaisesti kaiken.

Molemmat olivat saaneet aavistusyhteyden siihen lahjaksi annettuun yhteenkuuluvaisuuteen, joka oli kaikkia näkyviä jäsenrekistereitä isompi, kaikkia organisaatioita suurempi. Heistä oli tullut sen valtakunnan lapsia, jonka näkymättömiä rajoja ei ole merkitty ulkoisen vihollisen tai sisäisen lainrikkojan verellä. He olivat saaneet yhteyden kaikkia uskonnollisia systeemejä suurempaan perheyhteyteen, josta yksikään inhimillinen auktoriteetti tai ryhmä ei enää voisi sulkea heitä pois. Molemmilla oli kosketus uuteen yksilönä olemisen muotoon, joka ei perustuisi keskinäiseen vertailuun, kilpailuun, kateuteen ja väkivaltaiseen poissulkemiseen, vaan kiitolliseen oman elämän vastaanottamiseen ja yhtä kiitolliseen toisen elämän arvostamiseen.

Voin kuvitella tätä naista ja Gesarean miestä illalla yksin miettimässä kokemustaan. Kuinka mitättömältä mahtoikaan tuntua sen yhteisön hylkäysvalta, jonka riivaamia he vielä aamulla olivat. Uusi salaperäinen yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden mahdollisuus oli hiipimässä ihmiskunnan todellisuuteen.

Nainen mutusteli mielessään sitä, kuinka Jeesus oli kaikkien kuullen sanonut häntä tyttäreksi. Ehkä hän kuuli siinä viestin jostain isommasta ja salaperäisemmästä perheyhteydestä, jonka takia hänen ei enää tarvitsisi uhrata koko energiaansa ostaakseen syntyperäisen yhteisönsä hyväksyntää. Hänen ei tarvitsisi enää kerjätä ja rukoilla, kyräillä ja olla varuillaan. Hänen ei tarvitsisi edes vihata hylkääjiään. Joku ihmisyhteisöä isompi, ja kokonaan lahjana annettu olemassaolon oikeus oli tämän miehen kautta tarjolla. Jeesus kutsui sitä Jumalan valtakunnaksi.

Gesaran entinen riivattu alkoi seuraavana päivänä katsoa koko kylää uusin silmin. Hän ei osannut sitä selittää, mutta johtajia myöten kaikki tuntuivat olevan jonkun kumman voiman alaisia. Hän alkoi aavistaa että riivattuna oleminen ei ollutkaan niin mustavalkoista kuin oli aiemmin luullut. Koko kylä näytti tavallisuuden pinnan alla olevan tutun tuhovoiman alla. Kohta he löytäisivät itselleen uuden uhrin.

Hän ei silti tuntenut ylimielisyyttä eikä alentavaa sääliä. Jotain surullista myötätuntoa kyllä ja epämääräistä kaipuuta ihan toisenlaiseen yhdessä elämiseen. Tuon haikean ikävän oli herättänyt outo vierailija, joka oli jo häipynyt vastakkaiselle rannalle. Hänen kauttaan heräsi avointa syliä muistuttava unelma.

Juutalainen nainen ja riivattuna ollut pakanamies löysivät Jeesuksen kohdattuaan uskomattoman kauniin unelman. Kumpikaan ei tiennyt miten ihmeessä sellainen voisi koskaan toteutua maan päällä. Vanhan järjestyksen edustajat olivat yhtä ihmeissään. Miten pitäisi suhtautua Jeesuksen parantamaan mieheen ja naiseen?

Riivattu mies ja verenvuototautinen nainen olivat samankaltaisen väkivallan uhreja. Jälkimmäinen oli kohdannut sen vähän peitellymmässä muodossa. Kumpikaan heistä ei tullut vielä väkevämmän väkivallan vapauttamiksi. He vain löysivät itsensä yksilöllisesti rakastettuina. Sen kautta he löysivät itsensä sisäisesti vapaina niistä valloista ja voimista, joihin heidän koko minuutensa oli aiemmin ollut sidottuna.

Jäljelle jäi vain aavistus elämästä joka muistuttaa avointa syliä. Siinä olisi tilaa olla sekä minänä että meinä – samanaikaisesti.


[1] Mark 5:21-34.

[2] Mark. 5:21

[3] Tässä yhteydessä muistelen kuulemiani tarinoita siitä, mitä kaikkea ihmiset ovat tehneet saadakseen osakseen edes toisen ihmisen kosketusta. Eräs nainen kertoi hakeutuvansa hammaslääkäriin pohjimmiltaan vain siksi, että hoitoa vastaan ottaessaan hän sai myös vastaanottaa toisen ihmisen kosketusta. Eräs mies kertoi säännöllisesti hankkiutuneensa viinan ja lääkkeiden avulla ambulanssikuntoon, koska vatsahuuhtelun aikana ja sen jälkeen hänelle tarjottiin ainoaa inhimillistä kosketusta kuukausiin. Tällaisia tarinoita on vaikka kuinka paljon. Kuinka paljon vaivaa itse olet kosketuksen nälässä nähnyt? Minkälaisia keinoja olet käyttänyt saadaksesi tulla edes pinnallisesti kosketetuksi?

[4] Sesoken se = pelastanut sinut. Jeesus ei sanonut että sinä olet pelastanut koska uskot että minä kohta kuolemani kautta maksan sinun syntisi ja saastaisuutesi hinnan antautumalla Jumalalle kelpaavaksi sijaisuhriksi sinun puolestasi. Finlan Stephen Problems With Atonement. Liturgical Press. Collegeville, Minnesota 2005. s. 111.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 3 viikkoa sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 1 kuukausi sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit