« »

Kohtaa hylätyt

2 kommenttia Kirjoitettu tammikuu 28, 2016 Muokattu marraskuu 24, 2016

”Jeesus lähti sitten taas järven rantaan. Koko ihmisjoukko tuli hänen perässään, ja hän opetti heitä. Kulkiessaan tulliaseman ohi hän näki Leevin, Alfeuksen pojan, istuvan siellä.[1]

Jeesus tunsi hänet nimeltä ja tiesi hänen ammattinsa. Leevi istui tien varteen rakennetun tulliaseman portailla. Luultavasti se muistutti enemmänkin meidän maaseutumme vanhaa maitolaituria. Hän valvoi kaupunkiin menevää liikennettä keräten kaikilta tuotteitaan kuljettavilta kauppiailta veroja miehitysvallalle. Sen lähemmäksi huoraamista ei juutalainen mies voinut kansan silmissä päästä. Maalaiset elättivät kaupunkilaisia työllään. Silti heidän kauppaamiaan tuotteita verotettiin mielivaltaisen raskaasti, jotta kaupungeissa elostelevat ruhtinaat sotilaineen eläisivät vielä paremmin ja pystyisivät vielä lähettämään rahaa Roomaankin. Leevi oli inhottu pikkuvirkamies, jolla oli valtuudet kiskoa köyhiltä viljelijöiltä veroa.[2] Vuokraviljelijät maksoivat maistaan vuokraa Jerusalemin pappisaristokraateille, jotka olivat keinotelleet itsensä myös maan omistajiksi. Kun eivät näistä maksuista suoriutuneet sama taho tarjosi lainaa kiskurikorolla. Roomalainen kiskuri tien poskessa vei viimeisenkin toivon kohtuullisen elannon ansaitsemisesta.

Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua”, ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.

Leevi oli luultavasti seurannut Jeesuksen opetusta jonkin aikaa. Ehkä he olivat keskustelleetkin. Joku häntä oli Jeesuksen opetuksessa ja elämäntavassa puhutellut. Joka tapauksessa Leevi jätti rahan keruun siltä päivältä kesken. Hän kutsui kollegansa ja ystävänsä mukaan ja lähti Jeesuksen kanssa kulkemaan taloaan kohti. Se sai tilannetta vakoilleet fariseukset varpailleen. Leevin koti oli tunnettu huonomaineisten ihmisten kokoontumispaikkana. Hyvä jos Leevi tekee parannusta halveksitusta ammatistaan, mutta miksi hän nyt kutsuu koko vanhan jengin mukaansa juhlia viettämään ja miksi se ei näytä Jeesusta millään lailla huolestuttavan?

Fariseusten tehtävä oli suojella kansan identiteettiä Jumalan valittuna kansana. Kreikkalaisia ja roomalaisia vaikutteita oli joka puolella. Oman kansan perinteet, lait ja säädökset olivat unohtumassa ja sen kautta koko kansan identiteetti oli vaarassa. Fariseukset suojelivat Jumalan kansa pyhyyttä tartunnalta. Pakanoiden ja heidän kanssaan seurustelleiden syntisten kanssa ei pitänyt olla kosketuksissa. Vieraat oli pidettävä loitolla, samoin kuukautisvuotoiset naiset, pitaaliset, eunukit ja muut vammaiset. Saastaisten kanssa vahingossa tekemisissä olleille oli tarkasti määrätyt rituaaliset pesuohjeet, uhrit ja karanteeniajat. Ne olivat niin kalliit, aikaa vievät ja vaivalloiset, että tavallinen kansa aika hyvin huolehtikin rajoistaan. Muukalaisten kanssa ei seurusteltu. Kauppiaat ja veronkerääjät olivat jo tottuneet saastaisuuteensa, koska heillä ei ollut rahaa tai aikaa jatkuviin puhdistusrituaaleihin.

Saastainen aina pilasi pyhyyden, eikä päinvastoin. Väärää seuraa piti karttaa, koska heissä oleva tarkemmin määrittelemätön väärä oli paljon tarttuvampaa kuin puhtaissa oleva pyhyys. Fariseusten ja papiston intuitio oli siinä mielessä oikea, että kaunainen kateellisuus, katkera kilpailu ja kaikki näistä juontuva väkivalta on huomattavasti tarttuvampaa kuin nöyrä kiitollisuus ja pyyteetön antaminen. Mutta tässä ei nyt ollut siitä kysymys. Moraalinen puhtaus oli tärkeää, mutta tärkeintä oli rituaalinen puhtaus, se että rajat puhtaiden ja saastaisten eivät alkaisi vuotaa. Raja pyhän ja saastan välillä ei kulkenut ihmisten sisällä vaan oli vedetty ihmisten väliin.

Nyt kaikki olivat sulassa sovussa menossa viettämään yhteisiä juhlia, eikä Jeesus näyttänyt millään lailla edes käännyttävän heitä. Se olisi ollut ainoa sallittu syy olla saastaisten ja pakanoiden kanssa tekemisissä.

Jeesuksen elämätarinaan liittyy monta päivällistarinaa ja Jeesuksen opetus sisältää vertauksia ruoasta, viinistä, aterioista ja juhlista. Pahansuovat kielet puhuivat hänestä jopa syöppönä ja juoppona.[3]  Hänen aikanaan ihmiset tiesivät hyvin tarkkaan paikkansa ja roolinsa aterialla.[4] Perheateria on aina kertonut aika paljon perheen luonteesta ja ruokaseura on kertonut olennaisia asioita perheen sosiaalisesta elämästä. Ruokailukulttuuriin tiivistyy olennainen totuus koko yhteisön arvoista ja olemuksesta. Jeesuksen aikana istumajärjestys kertoi statuksesta – jos olit mies. Naiset ja orjat toimivat tarjoilijoina ja söivät muissa tiloissa – sen mikä miehiltä jäi syömättä.

Jeesus oli sitten aterialla Leevin kodissa. Monia publikaaneja ja muita syntisiä aterioi Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa, sillä heitä oli paljon hänen seuraajiensa joukossa.

Jeesus olisi tuskin voinut valita halveksitumpaa ateriaseuraa. Publikaanit olivat pyhien silmissä sielunsa miehitysvallalle myyneitä korruptoituneita ja epäisänmaallisia pettureita. Todellisuudessa he olivat usein työttömiä orjia, jotka oli ostettu Rooman valtion pikkuvirkamiehiksi (lat. publicanus) ja saaneet paikallisen oikeuden kerätä veroja. Heille se oli viimeinen mahdollisuus ansaita yhtään mitään. Sakkeuksen[5] kaltainen alueellinen publikaanien päällikkö saattoi rikastua ammatissaan, mutta kentällä työskentelevät Leevin kaltaiset verottajat elättivät itsensä pienillä vilpeillä. Roomalaiset eivät piitanneet siitä millä tavalla verot kerättiin tai kiristettiin, kunhan rahaa tuli ja kansa ei noussut avoimeen kapinaan. Kaikki tiesivät että publikaanit ja varsinkin heidän esimiehensä, pitivät osan veroista itsellään. Heihin kohdistui hyvin perusteltu yleinen halveksunta. Heidän seurassaan viihtyivät vain muut syntiset. Ehkä he olivat paimenia, maantierosvoja, viemäreiden tyhjentäjiä, kierteleviä kauppiaita, uhkapelureita, bordelli isäntiä jne. Pelkkä seura oli todiste henkilön moraalisesta turmeltuneisuudesta. He olivat paskasakkia, yhteiskunnan parasiittejä. Heidän ei pitäisi lainkaan olla tai asua pyhällä maalla, mutta karkottaakaan heitä ei voinut koska koko maa, temppeliä lukuun ottamatta, oli muukalaisvallan alla. He eivät olleet maahan tunkeutuneita pakolaisia, mutta heidän pitäisi olla maasta lähteviä pakolaisia. Kukaan kunniallinen kansalainen ei kuitenkaan halunnut tulla nähdyksi heidän seurassaan.

Taas kerran Jeesus oli hakeutunut kaiken saastuttavuuden keskelle piittaamatta lainkaan siitä johtopäätöksestä, mikä hänestä sen seurauksena tehtäisiin. Halusi hän tai ei, seura tulisi saastuttamaan hänet. Hänet nähtäisiin seuransa kaltaisena.

Jeesuksen tartuntalogiikka toimi toisin päin: Hän näki ruokaseuransa itsensä kaltaisena, rakastettuna, hyväksyttynä ja kunnioitettuna.

Kun fariseuksiin kuuluvat lainopettajat näkivät Jeesuksen syövän syntisten ja publikaanien seurassa, he sanoivat hänen opetuslapsilleen: ”Kuinka hän syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!”

Fariseuksille oli erityisen tärkeää opettaa kansalle rituaalista puhtautta arjessa. Heidän uskonnollinen elämänsä ei keskittynyt vain temppeliin,[6] vaikka he olivatkin temppelivaltiota hallitsevan papiston kirjanoppineita byrokraatteja ja siinä ominaisuudessa myös Mooseksen lain parhaita tulkitsijoita. Väsyneitä kuin olivat temppeliherrojen palvelemiseen, he viihtyivät enemmän kansan parissa. He kulkivat usein ryhminä, pukeutumiseltaan muista erottautuvina katupartioina valvomassa pyhän maan puhtaita perinteitä ja ennen kaikkea sitä, että kansat eivät tavoiltaan sekoittuisi toisiinsa. Heidän missionsa oli tuoda Mooseksen käskyt ja niiden pikkutarkat sovellutukset osaksi kansanhurskautta.[7] Kysymykset puhtaasta ruoasta, oikeasta ruokaseurasta ja ruokatavoista olivat heille erityisen tärkeitä väittelyn aiheita.[8] He kiertelivät painostamassa kansaa seuraamaan lakia yhä tarkemmin ja valvoivat pienintäkin rikettä uhaten niistä julkisilla rangaistuksilla.[9] Hengellisenä korttelipoliisina ja painostusryhmänä he varjelivat sitä tapakulttuuria, joka teki kunkin yksilön, perheen ja heimon kelpaavaksi pyhään kansaan, jonka lapseksi olivat syntyneet. Muut seuratkoon omia tapojaan, kunhan tekevät sen tarpeeksi kaukana pyhästä kansasta.

Oikea ruokaseura oli yksi tärkeimmistä kuulumisen koodeista. Lähi-idän kulttuurissa yleensäkin saman pöydän ääressä ruokaileminen merkitsi rauhaa, ehdotonta luottamusta ja veljeyttä kaikkien osapuolten välillä. Lähtökohtaisesti pöydän ääreen kutsuttiin vain ne, joiden kanssa nämä ehdot täyttyivät. Siksi Jeesus viesti täydellistä hyväksyntäänsä ja yhteenkuuluvuuttaan koko seurueelle vain ruokailemalla heidän kanssaan. Ei hänen tarvinnut vakuutta heille mitään muuta. Kaikki tiesivät kuuluvansa Jeesuksen avointen pöytien seurakuntaan.

Jeesus uhmasi aikansa ehkä vahvinta mimesistä pitämällä ystävinään ihmisiä, jota kaikki pitivät vihollisinaan tai ainakin uhkanaan.[10] Hän kieltäytyi imitoimasta enemmistön yksimielistä inhoa tätä koskemattomien kastia kohtaan. Näin hän osoitti pitävänsä koko hylkäävyyteen perustuvaa yhteiskuntajärjestystä vääränä. Ylittäessään rajan hylättyjen puolelle, hän antautuu itse hylättäväksi. Syödessään karanteeniin lukittujen ihmishylkiöiden kanssa, hän astui ulos hylkäävästä yhteiskuntajärjestyksestä.

Jeesus varmasti tiesi muuttuvansa sosiaaliseksi hylkiöksi syömällä hylkiöiden kanssa. Mutta hän halusi tehdä jotain paljon vaarallisempaa. Kyseenalaistamalla tämän rajan hän uhmasi järjestystä, joka oli siitä riippuvainen. Hylkiöt joutuvat rajan toiselle puolelle. Mutta kun sinne menee mies, jota on alettu kunnioittaa parantajana ja syntien anteeksiantajana, pyhitetyn väkivallan perusta alkaa paukkua. Fariseusten puolue halusi enemmän tavallista kanssa vaikutuksensa piiriin, mutta Jeesus paljasti heidän kutsuvan retoriikkansa takaa hylkäävän käytännön: Tärkeintä ei olekaan kuka kuuluu meihin, vaan kuka ei ehdottomasti kuulu meihin.

Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”[11]

Jeesuksen vastauksen ironia tuntuu vielä kahden tuhannen vuoden jälkeen. “Terveiden” ja “sairaiden” roolit ovat tänään vähintään yhtä päälaellaan kuin Jeesuksen aikoina. “Terveitä” ovat ne jotka pärjäävät sairaassa systeemissä itseriittoisen illuusionsa varassa. He eivät nöyrry myöntämään tarvitsevuuttaan. Heidän terveytensä mittari on juuri siinä, etteivät tarvitse ketään. Terve suostuu sairaaksi yleensä vain täydellisen romahduksen kautta. Tässä pöytäseurueessa oli paljon puhtaasta kansasta ulos romahtaneita. Ehkä siellä oli sellaisiakin sairaita jotka eivät enää kestäneet muiden uhraamista ja sen takia hakeutuivat kaiken ulkopuolelle potemaan loppuun kolutun omatuntonsa  kipeyttä.

Kaikkein vaikeinta maailmassa on olla vastaamatta hylkäävyyteen hylkäämällä. Kaikki torjunta imee hetkessä mukaansa ja viettelee imitoimaan sitä. Jeesus ei vastannut fariseusten hylkäävyyteen hylkäämällä, vaan pysyi haastavassa vuorovaikutuksessa heidän kanssaan.[12]

Torjumatta ketään Jeesus käänsi tarjolla olevan ulkopuolisuuden asetelman nurin päin. Hänen näkökulmastaan ulkopuoliset olivat keskiössä.[13] Näistä puhtaan kansan poissulkemista luusereista Jeesus aloitti työnsä. Oli heidät sitten ulostettu sairauden, synnin, säädyn, sukupuolen tai syntymäpaikan takia, he olivat hänen missionsa sisäpiiriläisiä. Heidän seurassaan hän eli, söi ja opetti. Fariseukset ja kirjanoppineet olivat sen toiminnan kriittisiä ja tuomitsevia tarkkailijoita. He asemoivat itsensä sen kohtaamispiirin ulkopuolisiksi. He eivät halunneet olla Jeesuksen luomassa keskiössä. Jos tämä oli seurakunta, jota Jeesus alkoi rakentaa, hei eivät missään tapauksessa halunneet siihen kuulua.

Markuksen kertomuksessa Jeesus näyttää seuralleen vain varauksetonta hyväksyntää. Luukkaan versiossa Jeesus lisää kutsuunsa agendan. ”En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät.”[14]

Mitä se kääntynyt tässä tilanteessa mahtoi olla? Miten veron kerääjä astuu ulos sortokoneistosta, jos hän ei saa tilkan maata, jota viljellen voisi elättää perheensä? Prostituoitu ei välttämättä tarvitse moraalista kääntymystä vaan yhteisön, jossa hän on huolehdittu ja kunnioitettu ilman että hänen tarvitsee myydä itseään.[15] Yhteiskunnan alimmissa kerroksissa selviytymisen käsikirjoitukset ovat eliitin sanelemia. He ovat laatineet säännöt, piirtäneet rajat ja huolehtivat siitä, että jokainen pysyy säädyssään. Tässä käsikirjoituksessa alas pudonneille annetaan melkein olemattomia koreografisia vapauksia. Sinne pudonneet vain teeskentelevät rikkaitten itsetyytyväisyyttä imartelevaa nöyryyttä anoessaan kiskurikorkoisia lainoja tai kiitellessään kerjäämistään almuista.[16]

Kun Jeesus puhuu syntisistä hän käyttää fariseusten omaa määritelmää tietystä ihmisluokasta. Siihen kuuluivat myös pitaaliset, halvaantuneet, sokeat, kuurot ja mykät. Hekin olivat fariseusten mielestä syntisiä, koska vamman täytyy olla tuomio vakavasta rikkomuksesta.  Missä määrin ja millä perustein Jeesus itse piti heitä syntisinä, on eri asia. Näiden hylkiöiden kanssa hän kuitenkin vietti aikansa, eikä yksikään evankeliumi kerro hänen mistään syystä erottaneen ketään seurastaan. Jeesuksen seurakunta oli juuri se mikä milloinkin oli kokoontunut hänen kanssa olemaan ja elämään. Hänen pöydässään ei ollut miestä eikä naista, ei orjaa eikä vapaata, ei puhdasta eikä saastaa eikä rikasta tai köyhää. Hänen luokseen sai tulla ja hänen luotaan sai mennä pois ilman mitään sen kummempaa dramatiikkaa.

Heille hän julisti Jumalan valtakuntaa, jossa kenenkään ei tarvitse ostaa eikä ansaita asemaansa. Hyvän elämän perusta annetaan ehdoitta kenelle tahansa joka haluaa tulla siitä osaksi. Oman hyväksyntänsä, kunnioituksensa ja käytännön huolenpitonsa kautta hän otti heidät takaisin ihmiskunnan jäseniksi, eikä vain ihmiskunnan, vaan Jumalan valtakunnan lapsiksi. Hänelle he eivät enää olleet saastaisia. Heitä ei enää saanut häpäistä, syyllistää eikä millään perusteella hylätä. He olivat Jumalan rakastamia ja ehdottomasti anteeksi annettuja arvokkaita ihmisiä. Tämä oli lähtökohta heidän siitä alkavalle polulleen.
Eikä se polku tulisi olemaan helppo. Hän tulisi antamaan hylätyille ja ulossuljetuille eettisesti kaikkein vaikeimman haasteen: älkää imitoiko tuomitsijoitanne vaan rakastakaa hylkääjiänne, selkärankaisella ja haastavalla rakkaudella. Mutta nyt ei ollut vielä sen aika, eikä nyt ollut enää aikaa fariseuksille. Nyt oli aika rakastaa veronkantajia ja muita syntisiä, syödä ja juoda heidän kanssaan.

Fariseuksille hän vielä jätti palan painikkeeksi jotain pureskeltavaa kotimatkalle:

“Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’ Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.”[17]

Tämä on ainoa kerta jolloin Jeesus suoraan siteeraa vanhaa testamenttia varauksettomalla hyväksynnällä. Hän tarjoaa sitä myös kirjanoppineiden moraaliseksi kompassiksi.

Jeesus siteerasi profeetta Hooseaa, joka jo satoja vuosia sitten oli rohjennut kyseenalaistaa uhrikultin merkitystä. Koska Hoosean sanoma ei ollut vieläkään mennyt perille, Jeesus haastoi fariseuksia tutkimaan uudestaan oman uskonnollisen perintönsä yhtä lyhyttä lausetta. Siihen tiivistyy kaiken uskonnon harjoittamisen kaksi tärkeintä tehtävää:

”Tutkikaa ja oppikaa mikä teidän uskonnollisuudessanne on uhreja vaativaa ja hylkäävää.[18] Jumala ei halua eikä tarvitse kuolleita eläimiä, eikä elävinä hylättyjä ihmisiä. Hän ei tarvitsee ihmisuhreja missään muodossa.

Oppikaa ja tutkikaa kuka joutuu maksamaan hintaa teidän pyhyydestänne ja ketkä ovat teidän puhtautenne uhreja. Kuka jää teidän armahtavaisuutenne ulkopuolelle ja miksi? Näinkö te oikeasti uskotte Jumalan rajaavan armahtavaisuuttaan?

Armahtaminen, armollisena eläminen ja oleminen ovat minun missioni. Minä armahdan pöytäseurueeni kaikki sairaat ja syntiset. Minä kutsun heidät elämäni tärkeimmiksi ihmisiksi. Heidän hyvinvointiinsa minä aion keskittyä. Heidän syyllisyytensä ja velkaisuutensa taakkaa minä aion keventää. Heidän sairauksiaan minä haluan parantaa ja heidän ulkopuolisuutensa minä otan omakseni. Minä olen yksi heistä.”

Jeesuksen tapa elää armahtavaisesti avasi rajoja, hämärsi erilaisuuksia, toi kartettavat ja karttajat kosketuksiin toistensa kanssa ja yhdisti vastakohtia. Armahtavaisuus ei kunnioita ihmisiä eristäviä rajoja, vaan ylittää niitä kunnioittavalla vieraanvaraisuudella. Hän ei vain ylittänyt rajoja syntisten puolelle, vaan osoitti rajat itsessään syntisiksi, väkivaltaisiksi ja vääriksi.[19]

Mutta Jeesuksen toiminnalla oli ankarampikin puoli. Vaikka hän haastoi vanhoja rajoja, hän myös loi uusia. Hän teki selväksi, että elämä joko rakentuisi vieraanvaraisuudelle taikka hylkäämiselle. Kumpaakin ei voinut tehdä samaan aikaan. Oli valittava puolensa. Vai pitikö sittenkään? Tuomitsiko Jeesus fariseusten hylkäävän moralismin? Kyllä. Mutta olivatko he sen tähden poissuljettuja Jeesuksen vieraanvaraisuuden piiristä? Tuskin.

Jeesuksen tapa lähestyä hylkäävää väkivaltaa oli samalla sekä vallankumouksellinen että reformatiivinen. Vallankumouksellinen siinä mielessä, että hän asetti yleisen konsensuksen kyseenalaiseksi ja loi aivan uudenlaista yhteisöä sen sisälle. Reformatiivinen siinä mielessä, että hän ei lähtenyt avoimesti kaatamaan vallassa olevaa uskonnollista systeemiä, vaan tarjosi väkivallatonta vaihtoehtoa sen keskelle. Hän edusti pyhyyttä ja puhtautta, joka vain lisääntyi sääntöjä rikkovan vieraanvaraisuuden myötä. Sellainen ei rikkonut vain fariseuksien sääntöjä. Eivät publikaanit ja ”muut syntisetkään” kutsuneet fariseuksia kylään. Puhausrajoja rikkova vieraanvaraisuus oli skandaali kenelle tahansa ja kaikille. Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeenkin alkuseurakunta jäi pitkäksi aikaa pyörimään Jerusalemin temppelin nurkkiin kykenemättä menemään pakanakansojen luokse. Heille oli edelleenkin luonnotonta ja vaikeaa seurata Jeesuksen esimerkkiä tässä keskeisessä asiassa.[20] Kaikessa yksinkertaisuudessaan väärän seuran suosiminen oli alusta lähtien Jeesuksen toiminnassa yhteiskuntajärjestystä ja mielenrauhaa eniten uhkaava ulottuvuus.

 Moraalinen mykistyminen

 Tämän kaltainen kertomus voi tuntua aika irrelevantilta, koska emme tunnista Jeesuksen aikaisia moraalisääntöjä. Ne näyttäytyvät niin menneen maailman ilmiöiltä. Silti Markus kuvaa tässä jännitettä joka on edelleen keskellämme.

Kansainvälisesti arvostetut moraalin tutkijat Haidt ja Graham[21] tunnistavat tavallisen kansan viisi moraalin perustaa.
1. Väkivallattomuus ja huolenpito.
2. Reiluus ja oikeudenmukaisuus vuorovaikutuksessa.
3. Ryhmäuskollisuus ja lojaalisuus omille.
4. Auktoriteetin kunnioittaminen ja yhteisövelvollisuuksien suorittaminen.
5. Puhtauden ja pyhyyden kunnioittaminen.

Liberaalit humanistit ja suvaitsevaisuutta korostavat uskovaiset ankkuroivat moraalinsa kahteen ensimmäiseen perustaan. Tärkeintä on pidättäytyä väkivallasta, huolehtia sen uhreista ja olla reilu ja totuudenmukainen kaikessa vuorovaikutuksessa.

Heidän on vaikea hyväksyä tai edes ymmärtää konservatiivien tapaa korostaa ryhmäuskollisuutta, isänmaalisuutta ja auktoriteettien kunnioitusta. Vielä vähemmän ymmärrystä saa vanhoillinen uskonnollisuus, joille paikat, esineet rituaalit ja perinteet ovat pyhiä. Konservatiivien on taas vaikea ymmärtää ihmisiä, joille isänmaallisuus ja vanhempien kunnioittaminen ei enää ole pyhä arvo, tai ”suvakkeja” jotka suojelevat kaikenlaisia ”moraalittomia inhottavuuksia” kuten homoseksuaalisuutta ja kohta varmaan eläimiin sekaantujia ja pedofilejakin.

Koskettaessaan saastaisina pidettyjä ihmisiä, julistaessaan syntejä noin vain anteeksi ja seurustellessaan kartettavien ihmisten kanssa Jeesus näyttäytyi fariseusten silmissä isänmaan petturilta, joka ei piitannut perinteistä, kansan auktoriteeteista, pyhistä paikoista, esineistä tai puhtausrituaaleista lainkaan. Voin kuvitella hänestä sanotun että ”sille miehelle ei mikään ole enää pyhää.” Niin holtittomasti hän suhtautui niihin rajoihin ja sääntöihin, joiden avulla kansa oli säilyttänyt identiteettinsä jo vuosisatoja.

Ennen kuin itse pidät itseäsi fiksuna liberaalina, joka ei piittaa konservatiivisista arvoista, koska ne ovat sinusta eettisesti huonosti perusteltuja, mieti onko seuraavissa tilanteissa sinulle jotain moraalisesti ongelmallista:

Nainen löytää kellaria siivotessaan vanhemmiltaan perimänsä Suomen lipun. Hän repii sen palasiksi ja tekee siitä muutaman lattiarätin.

Perheen koira jäi auton alle ja kuolee. Juuri nähdyssä matkailuohjelmassa oli kehuttu koiran lihan maukkautta, joten isäntä panee sen lihoiksi ja tarjoaa perheelleen aterian.

Sisar ja veli ovat jossain vaiheessa tykästyneet suukottelemiseen ja alkavat aina tilaisuuden tullen salaa suudella toisiaan suulle.

Mies ostaa kaupasta kokonaisen broilerin, käyttää sitä seksuaalisen tyydytyksen välineenä ja valmistaa siitä sen jälkeen ruokaa.

Kenttätutkimuksissa melkein kaikki ovat vastanneet kyllä jokaiseen kysymykseen, kykenemättä kuitenkaan perustelemaan vastaustaan millään moraalisella periaatteella, ei ainakaan kahdella ensimmäisellä periaatteella. Itsekin olin pitkään aika hämmentynyt.

Jonathan Haidt kutsuu tätä moraaliseksi mykistymiseksi.  Kun sitä on tarkasteltu lisäkysymyksin, paljastuu että, moraaliset päätelmät ovatkin emotionaalisia reaktioita, joille jälkeenpäin yritetään etsiä rationaalisia perusteita.

Minä kaipaan sekä konservatiivisten että liberaalien ylivarmuuksien keskelle lisää moraalisen häkellyksen tiloja. Vasta kun valintojemme perustelumoottori vaikenee hetkeksi, saatamme nähdä ja todella ymmärtää, että useimmat moraaliset arvomme ovat ensisijaisesti tunnepohjaisia. Jotkut teot voivat olla enemmän rangaistavia kuin toiset, mutta suurin synti on se joka ällöttää minua eniten. Moraalinen raivo melkein aina pohjautuu irrationaaliseen vastenmielisyyteen. Koska ydininhoreaktiot ovat maku- ja hajuaisteihin liittyviä, mikä tahansa ilmiö joka näyttää likaiselta, tuntuu inhottavalta, maistuu paskalle, haisee mädälle voi muuttua moraalittomaksi.

Myös reaktiomme samalla tai eri tavalla kokeviin on tunnepohjainen ja luultavasti jostakin opittu tai joltakin imitoitu. Lapsethan eivät syntyessään inhoa ketään eikä mitään, mutta tulevat hyvin varhain täyteen hyväksyviä ja hylkääviä intohimoja. Saatamme vihata konservatiivien ahdasmielisen autoritaarista sisäpiiriläisyyttä, huomaamatta ketä ja mitä itse seuraamme ja keitä me suljemme oikeassa olevan suvaitsevaisuutemme[22] ulkopuolelle.

Richard Beck joka on tutkinut inhoreaktioiden vaikutuksia kristilliseen kulttuuriin[23], näyttää luovan uudenlaista kompromissittomuutta. Hän piti nuoruudessaan oppimaansa läksyä ”vihaa syntiä, mutta rakasta syntistä” käytännössä ainakin melkein mahdottomana. Miten voisi rakastaa ihmisiä jos samalla vihaisi heidän homoseksuaalisuuttaan, aborttimyönteisyyttään jne. Mutta silloin hän tulee kuvanneeksi pääasiassa fundamentalistien mahdottomuutta olla armollisia ”syntisiä” kohtaan. Entä meidän ”suvakkien” armollisuus fundamentalisteja kohtaan? Mehän vihaamme heidän suvaitsemattomuuttaan. Se herättää meissä moraalista kuvotusta. Siksikö meidän on mahdotonta olla heille armollisia ja olemme vain imitoineet inhoamaamme syntiä? Toivottavasti ei.  Silloinhan me vain imitoimme inhoamaamme vääryyttä. Silloinhan me vain petämme itseämme kuvittelemalla itsellemme moraalista ylemmyyttä. Jeesuksen ratkaisu oli paljon vaikeampi. Mutta sitä hän oli vasta hahmottamassa. Ensin hänen oli paljastettava meille oman väkivaltaan sidonnaisuutemme syvyys. Tutkikaa ja oppikaa ketkä maksavat hintaa teidän oikeassa olemisestanne? Ketkä eivät kuulu teidän pöytäseuraanne ja miksi? Ketkä ovat teidän moraalisen ylemmyytenne uhreja?

Kirkkoisät ja modernitkin teologit ovat miettineet mikä mahtaa olla kaikkien syntien äiti, oikea syntien synti. Jeesuksen aikana meikäläisyyden rajojen ulkopuolelle jääneet olivat vailla tarkempia lisämääritteitä syntisiä. Minun lapsuudessani heitä kutsuttiin ”maailman ihmisiksi” tai ”pelastumattomiksi”, eikä heidän kanssaan siksi sopinut syvemmin ystävystyä. Kilpailuyhteiskunnassa he ehkä ovat vaille tarkempia määritteitä luusereita tai milloin mitäkin. Heitäkin pidetään usein syyllisinä kohtaloonsa.

Kuitenkin meidänkin ”likaiset” ihmisemme ovat saastuneet muiden paskasta. Pakolaiset kantavat kehossaan sotia, joille eivät mahda mitään. Köyhillä ei ole varaa ostaa ekologisesti puhdasta ruokaa. Vielä köyhemmät syövät mitä muille ei enää saa myydä ja mitä jätteistä löytyy. Monet prostituoidut ohittavat omat halunsa ja saastuvat muiden himoista, koska eivät ole keksineet muuta tapaa tulla toimeen. Kehitysmaiden lapset toimivat rikkaiden jätelajittelijoina. Mitä alempana olet, sitä enemmän on ylhäältä tulevaa likaa niskassa. Yleensä se on rikkaiden oma paska, joka tekee köyhät heille saastaisiksi.

Kulttuurimme on tullut hyvin uhritietoiseksi evankeliumien piilovaikutuksesta. Se on kuitenkin tuottanut uudenlaista moraalista sokeutta: Uhrin roolista kilpaileminen on muuttunut vallan välineeksi ja uhrin puolustaminen on oikeuttanut uudella tavalla pyhitettyä väkivaltaa.

Tapamme puolustaa uhria ja olla solidaarisia syrjäytyneille on poliittisesti korrektia, mutta vanhojen syntien uudet versiot ovat nekin muuttuneet poliittisesti korrekteiksi. Uhrien puolustamisella on niin helppo perustella halveksivaa asennetta ja hylkäävää käytöstä, jopa uhrien puolesta kostamista. Niin pyhitetyn väkivallan rattaat pysyvät käynnissä.

Uhrin asema tarjoutuu myös piilopaikaksi vastuusta ja koston innoittajaksi. Jos uhri ei uskalla tai pysty kostamaan, jäljelle jää vain katkeruus ja kauna, joka sekin väsyneesti rasvaa kaiken ikuista toistoa.

Minun ehdokkaani kaikkien syntien äidiksi on hylkääminen, toisen, itsen taikka luonnon hylkääminen. Hylättyinä tai hylkääjinä, tai kipeänä sotkuna kumpaakin, Jeesus kutsui seuraajiaan parantumaan uhriudesta, tekemään parannusta uhraamisesta ja rakastamaan vihollisia.

[1] Mark 2:13-17 Matt 9:9-13. Luk 5:27-32; 15:1,2; 19:1-10.

[2] Patterson Stephen J. The God of Jesus.  The historical Jesus & the Search for Meaning. Trinity Press. Harrisburg.1998. s. 67, 68.

[3] Matt 11:19. Luuk 7:34.

[4] Alkuseurakunnan ensimmäiset riidat liittyivät siihen kuka voi aterioida kenen kanssa ja mitkä ruoat olivat luvallisia kun seurakunta kasvoi monikulttuuriseksi. Carey Greg. Sinners. Jesus and his earliest followers. Baylor University Press. 2009. s. 20.

[5] Luuk.19:1-10

[6] Siksi heistä tuli temppelin tuhon jälkeen nykyisen juutalaisuuden hengellisiä isiä ja perinteen vaalijoita. Synagogissa opettavat rabbit ovat farisealaisen perinnön kantajia.

[7] Horsley Richard A. Jesus and Empire. The Kingdom of God and the New World Disorder. Fortress Press. Minneapolis. 2003 s. 38.

[8] Myers Ched. Binding the Strong Man. s. 158.

[9] Wright. N. T The Cahallenge of Jesus. InterVarsity Press. Illonois. 1999. s. 57.

[10] Volf Miroslav. Exclusion& Embrace. A Theological Exporation of Identity, Otherness and Reconciliation. Abingdon Press. Nashville. 1996. s.72

[11] Mark 2:13-17 Luuk 7:31-

[12] Aikaisemmin Markus oli maininnut vain lainoppineet. Nyt mukaan tulivat fariseukset, joihin kuului sekä pappeja että lainoppineita. Seuraavaksi mukaan tulivat Herodeksen kannattajat (3:6) ylimmäinen pappi ja kansan vanhimmat (8:31), jolloin koko juutalaisen kansan hallitseva eliitti oli lopulta yhtenäisenä rintamana Jeesusta tuomitsemassa.

[13] Semeia. 33/1985. Rene Girard and Biblical Studies 84, 85.

[14] Luuk 5:32.

[15] Patterson Stephen J. The God of Jesus. 82, 83.

[16] Herzog II. William R. Jesus, Justice and the Reign of God. A Ministry of Liberation. Westminster John Knox Press. Lousville. 2000. s. 224.

[17] Matt 9:13. Hoos 6:6.

[18] Alison James. Faith beyond Resentment: fragments catholic and gay. Darton Longman and Todd. London 2001. s. 20.

[19] Volf Miroslav. Exclusion& Embrace. A Theological Exporation of Identity, Otherness and Reconciliation. Abingdon Press. Nashville. 1996. s.72.

[20] Beck Richard. Unclean. Meditations on purity, hospitality and Mortality. Cascade Books. Eugene. Oregon. 2011. s. 71.

[21] Jonathan Haidt and Jesse Graham. When morality opposes justice: Conservatives have moral intuitions that liberals may not recognize. University of Virginia 2006.

[22] Olen perusteellisemmin käsitellyt aihetta kirjassani Suvaitsevaisuus

[23] Beck Richard. Unclean. Meditations on purity, hospitality and Mortality. Cascade Books. Eugene. Oregon. 2011.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

2 Kommenttia

  1. Pekka Heikkinen
    Kirjoitettu elokuu 13, 2016 kello 18:00 | Suora linkki kommenttiin

    Kiitos, Daniel, blogistasi.

    Tänään luin tämän pitkän kirjoituksesi kahteen kertaan ja tulin syvästi puhutelluksi.

    Yhtä virkettä en ymmärtänyt millään, vaikka tavasin sen viiteen kertaan: ”Siksikö meidän on mahdotonta olla heille armollisia ja olemme vain imitoineet inhoamaamme syntivieraanvaraisia?” Mielestäni siinä on vähintään kielioppivirhe ehkä myös jokin semanttinen lapsus. En vain ymmärrä. Voisitko korjata tai selittää virkettä enemmän?

    • Daniel Nylund
      Kirjoitettu marraskuu 24, 2016 kello 01:06 | Suora linkki kommenttiin

      Kiitos rohkaisevasta palautteestasi ja kiitos kun vaivaannuit huomauttamaan virheestä. Olen sen nyt korjannut. Viimeisen sanan kuului siis olla ”syntiä”

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 3 kuukautta sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0186013