« »

Mitä Jeesus tekisi?

1 kommentti Kirjoitettu maaliskuu 1, 2016 Muokattu maaliskuu 1, 2016

Noin kymmenen ikäisenä istuin lämpimänä kesäaamuna isäni rakentamassa ja itse paikkaamassani kanootissa Pohjankurun sataman kaislikossa ja luin Charles Sheldonin kirjaa Mitä Jeesus tekisi? En muista siitä muuta kuin että se kertoi ihmisistä, jotka esittivät itselleen tämän kysymyksen. Yli puoli vuosisataa myöhemmin istun Pernjärven rannalla perustamassani Ystävyyden Majatalossa, edelleen miettien ja tutkien samaa kysymystä. Vaikka tämän tarinan kertominen vähän vaivaannuttaa, niin en ole vieläkään keksinyt tärkeämpää kysymystä elämässäni. Monta vääristynyttä vastausta olen tuohon kysymykseen säveltänyt elämäni aikana, mutta edelleen yritän löytää ne silmät, jolla Jeesus katsoi maailmaa. En enää tee mitä tahansa ansaitakseni ihmisten hyväksyntää tai välttääkseni hylätyksi tulemista, koska uskon hänen rakkauteensa, joka ei todellakaan tehnyt mitään saadakseen ihmisten hyväksynnän eikä tinkinyt mistään välttääkseen hylätyksi tulemisen. En ole enää maailman yleisimmän mimeettisen hypnoosin pauloissa. Olen havahtunut katsomaan maailmaa samalla rakkaudella, jolla minua on katsottu.

Pitkään uskoin että Jumala ei pidä minusta, mutta jostain syystä kuitenkin armahtaa ja rakastaa. Nyt alan jo uskoa että hän tykkää minusta. Olkoonkin että kaikki sanat ovat liian pieniä Jumalan mieltä kuvaamaan. Mitä siitä jos Jumalan tykkääminen on jotain äärettömän paljon enemmän kuin osaan edes aavistaa. Joka tapauksessa tämä lapsenomainen usko, pieni kutina rinnassani vaikuttaa ihan kaikkeen, myös siihen miten katson sinua. En enää näe sinua uhkaavana kilpailijana, jonka hyviä ominaisuuksia kadehdin. Näen sinut lahjana, jonka avautuminen avaa myös minussa jotain uutta. Jokainen meistä kutsuu toisesta esiin jotain parannettavaa ja lohdutettavaa tai ihastuttavaa ja kaunista, myös sinä.

Entä jos Jumalan rakkaus minua kohtaan ei olekaan vain lempeää ja sentimentaalista tykkäämistä? Entä jos Hänen intohimoisesti palava halunsa onkin rakastaa joka ikinen eksynyt sielu omaksi ainutlaatuiseksi itsekseen, oman elämänsä liekiksi? Entä jos hänen rakkautensa on vavisuttavan väkevä, pelottavan haastava, villi ja luova voima, joka tempaa eteensä kaikki objekteiksi alistuneet ihmisen lapset, sanoen heille: Sinä olet rakastettu kuolemaakin väkevämmällä rakkaudella. Rakasta kaikkia kohtaamiasi samalla rakkaudella. Anna sen tarttua ja levitä. Sen on sinun kutsumuksesi ja elämäsi tarkoitus!

Välillä vapisen Hänen rakkautensa edessä ja välillä nukahdan sen syliin. Mutta en mahda sille mitään, että niin tehdessäni, minusta tulee säde itseäni isommasta valosta. Sinä näet sen silloin kun katson sinua niin kuin minua on katsottu. Lahjan vastaanottajana ja edelleen antajana en ole kilpailusuhteessa kehenkään. Minä lepään itseäni suuremman turvassa ja uskallan ottaa syliini itseäni pelokkaamman ihmislapsen, ilman että minun tarvitsee verrata häntä tai itseäni kehenkään. Minä lakkaan selviämästä elämän taistelusta, koska se alkaa minun kohdallani olla ohi. Tilalle on tullut kaikkia palveleva elämän maistelu, joka ei koskaan lakkaa ihmettelemästä ihmisten näköisyyttä, tekojen tuoksua ja asenteiden värejä ja tunteiden ääniä. En löydä enää ihmistä, jolta en tarvitse yhtään mitään.

Välillä karjun Hänen rakkauttaan kuoleman kuiluihin, jossa joku yrittää hirttää itsensä irti elämästä. Välillä huudan hänen rakkauttaan uhriksi joutuneen sielun lamaan. Välillä vain silitän sitä paniikista jäätyneeseen sydämeen tuiman päättäväisenä siitä, että tämän raiskatun lapsen pitää saada elää.

Tämä kaikki on tietty liioittelua. Kaikki paikat näkevät minut ja sen miten vastaan elämälle. Mutta ei se minua paljon haittaa. Tiedän kyllä kun lintsaan ihmisistä ja itsestäni. Katumuksen lahja on ankaran armollinen.

Voidakseni mielekkäällä tavalla edes kysyä, mitä Jeesus tekisi minun tilanteessani, minun täytyy oppia tuntemaan hänen opetuksensa ja elämänsä. Siinä uskontunnustukset ja dogmit eivät minua paljon auta. Mutta minulla on neljä erilaista kertomusta hänestä ja monta ristiriitaista selitystä niiden merkityksestä. Näistä lähtökohdistahan minä tutustun kehen tahansa, jota en saa kasvotusten kohdata. Kuuntelen tarinoita hänestä, eläydyn hänen kokemuksiinsa ja yritän ymmärtää hänen opetuksiaan tai pikemminkin hänen seuraajiensa muistikuvia niistä. En käske itseäni uskomaan mitään, mutta hänen olemuksensa vetovoima tulee koko ajan minua lähemmäksi ja väkevämmäksi. Yhä vahvemmin koen olevani mukana jossain, joka on tapahtunut kauan sitten. Elän sen tapahtumaan melkein huomaamattomilla mainingeilla ja koen syvyyden liikkuvan allani.

Ei tämä ole vain minun kertomukseni. Seuraamalla Jeesusta osallistun pitkään repaleiseen historiaan ja kaikkeen siihen, miten Jeesusta nyt seurataan. Osa näkemästäni sytyttää minua. Osa hävettää niin paljon, etten kehtaisi tunnustaa sukulaisuuttani sen kanssa millään lailla. Jotkut Jeesuksen nimissä tehdyt asiat raivostuttavat minua niin paljon, että tekisi mieleni heittää ensimmäinen, toinen ja kolmaskin kivi. Näen Jeesuksen seuraajien tuottamia väkivaltaisia katastrofeja ja masentavia konkursseja. Näen nurkkiin kätkettyjä uhreja ja mainoksiin piilotettuja valheita, enkä haluaisi nähdä osallisuuttani siihen, mitä vihaan ja halveksin. Sellaisina hetkinä harmittaa, että koskaan tuli tutustuttua häneen, joka lopullisesti pilasi kivittämisen raivoisan riemun ja lynkkaamisen jälkeisen rauhan.

Rauhattomana ja ristiriitojeni repimänä rämpijänä jatkan kuitenkin seuraamistani. Olen silti osallinen globaaliin yhteisöön, joka etsii Jumalan tahtoa erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Osallistun Kristuksen elämään maan päällä. Osallistun ihmisenä elämisen täyteyteen tässä ja nyt, eilen ja kauan sitten, huomenna ja Jumalan valtakunnan tulemiseen kaiken aikaa.

Olemattomien ihmisten kohtaaminen on luomiseen osallistumista. Näkymättömien ihmisten katsominen myötätunnolla on synnyttämiseen osallistumista. Hylättyjen syleileminen on uudestisyntymän ihmeeseen osallistumista. Osallistumme tärkeyden ja tarkoituksen kirjoittamiseen turhuuksien markkinoiden keskellä. Osallistumme roikkumaan jääneiden tarinoiden kutomiseen osaksi itseään suurempia tarinoita, osaksi kaiken läpäisevää ja kaiken täyttävää mielekkyyttä.

Avainsanat:
« »

1 Kommentti

  1. Kyösti Nuttukontio
    Kirjoitettu kesäkuu 3, 2017 kello 22:59 | Suora linkki kommenttiin

    Tässä pienin askelin,kompuroiden, taaperran perässä.

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 2 kuukautta sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0185738