« »

Kaikki on suhteellista

0 kommenttia Kirjoitettu huhtikuu 16, 2016 Muokattu huhtikuu 16, 2016

Ensimmäinen ongelmani tämän teorian kanssa on, että se on pelkkä juridinen teoria ja hyvin kömpelö sellainen. Anselm oli rationaalisuutta ylistävän ajan ensimmäisiä kirjailijoita, eikä hän odottanut pienestä pamfletistaan mitään suurmenestystä. Tuskin hänkään aavisti kuinka valistuksen ja modernismin lapset intoutuisivat tiivistämään kaikki mahdolliset suuret kertomukset loogisten väitteiden ja matemaattisten yhtälöiden muotoon. Aivan kuin teologit olisivat tulleet kateellisiksi fyysikoille ja matemaatikoille, joilla on oletettavasti hallussaan uskottavin tapa ilmaista todellisuus sellaisena kuin se on. Kaikki kertomuksellisempi totuuden ilmaisu, joka jättää suurten johtopäätösten ja tulkintojen tekemisen avoimeksi moneen suuntaan, on kieltämättä vähemmän tarkkaa ja erilaisille uskomuksille avoimempaa todellisuuden kuvausta.[1] Tarkat kantavuus- ja kustannuslaskelmat ovat tietenkin tärkeitä sillan rakentamisessa, mutta kahden osapuolen suhteen kuvaukseksi ne eivät kelpaa. Ei sovintoja tehdä tämän kaavan mukaan.

Tarkkaan ajatellen, jos Jeesuksen sijaiskuolema meidän puolestamme todella täydellisesti sovitti meidän syntivelkamme Jumalan edessä, niin mitä anteeksiannettavaa Hänellä enää on?[2] Velka on maksettu meidän puolestamme. Kiitos siitä. Velkoja on tyytyväinen ja velallinen kiittää. Miksi velkoja enää mainostaa suurta armoaan velalliselle, kun on saanut velan maksettua?

Tämä on pankkiiriteologiaa. Se käsittelee creditiä ja debetiä. Pankkiirin poika pelasti asiakkaat isänsä vaateista. Jos loppusaldo on plus miinus nollassa se saattaa rauhoittaa pahimmat intohimot mutta ei liikuta kenenkään sydäntä. Isä on ja pysyy armottomana vaikka poika mainostaa häntä armollisena. Entinen velallinen tuskin haluaa olla tämän kanssa tekemisissä velkojen mitätöitymisen jälkeenkään. Täytyy vain varoa joutumasta uudestaan velkasuhteeseen moisen pankkiirin kanssa. Mitä vähemmän olen hänen kanssaan tekemisissä, sitä parempi.

Jeesuksen opetus anteeksiannosta oli aivan erilainen. Anteeksiantaja luopuu kaikesta kostoaikeista, eikä välttämättä vaadi enää edes oikeudenmukaista rangaistusta. Sikäli kuin rohkeutta ja suopeutta riittää anteeksiannetun vihollisen kanssa tehdään sydämellinen sovinto. Sellainen liikuttaa kaikkien osapuolten sydämiä. Anteeksiannetulle jää mahdollisuus kiitollisuudesta käsin sovittaa ja hyvittää minkä tahtoo ja jaksaa. Kadotus on suhteiden rikkoutumista eikä kosmisen kirjanpidon miinussaldo. Pelastus on suhteiden eheytymistä, itsen ja toisen kohtaamista totuudessa ja armossa.

Anteeksianto ja rankaisu ovat toisiaan mitätöiviä. Siksi anteeksianto, joka perustuu Jeesuksen kantamaan Jumalan rangaistukseen meidän puolestamme, on kuin pyöreä neliö. Sitä ei ole. Joko annat anteeksi tai rankaiset. Jos rankaiset liian ankarasti, sinä pyydät anteeksi.

Minne jäi katumus uhrien edessä, kääntyminen uhrien puoleen, anteeksi pyytäminen, uhreilta, syntien hyvittäminen uhreille, sovinnon tekeminen uhrien kanssa jne. Heissä me kohtaamme Jeesuksen, joka antautui meidän kaikkien uhriksi. Heillä voi olla omat vaikeutensa antaa meille anteeksi. Suotakoon se jokaiselle syntiemme uhrille. Heihin kohdistamamme väkivalta oli se väkivalta jonka uhriksi Jeesus antautui. Siksi hänellä on meidän syntiemme uhrina oikeus antaa meille anteeksi, ei siksi että kuoli meidän puolestamme, vaan siksi että me tapoimme hänet kiusaamalla heikompaamme, hylkäämällä vahvempamme, pettämällä vertaisemme jne. Se on kauhistuttava uutinen. Hän kuoli anteeksiantavana, nousi kuolleista anteeksiantavana ja elää rakastaen meitä ehdottomalla armolla. Se on hyvä uutinen.

Kummatkin uutiset liikuttavat kaikkien sydäntä ja muuttavat kaikkien elämää. Se on pelastusta. Uhraaja ja uhri kohtaavat toisensa anteeksiannettuina ja vapautuvat elämään kiitollisuudesta käsin kateellisen kilpailun ja katkeran koston maailmassa. Se on Jumalan valtakunnan tulemista.

Tuhlaajapojan paluuta pidetään suurena vertauksena pelastuksesta. Sitä se onkin, dramaattinen kertomus suhteiden rikkoutumisesta, perinnön tuhlaamisesta, juoppoudesta, hedonismista, sikamaisesta elämästä ja totaalikonkurssista, mutta myös katumuksesta, kotiin tulemisesta, isän varauksettomasta rakkaudesta, veljen kateellisesta kaunasta, suuresta sovintojuhlasta jne. Miksi kukaan ei ole kertonut mitä tästä kertomuksesta luterilaisen opin mukaan puuttuu? Ei puhuta mitään isän loukatun kunnian palauttamisesta, tuhlatun omaisuuden korvaamisesta, perheen kokeman nöyryytyksen hyvittämisestä. Vanhemman veljen reaktioista päätellen jonkun olisi pitänyt hyvittää edes jotakin. Hänestä oli käsittämätöntä, että isä avasi sylinsä ilman minkäänlaista sovituksen tai sijaisuhriuden vaatimusta.[3] Anselm Canterburilaisen mukaan universumin oikeusjärjestys olisi kärsinyt näin varauksettomasta ja hinnattomasta anteeksiannosta. Lutherin mukaan isä olisi ehdottomasti tarvinnut jonkun sijaisvastaanottajan pyhälle raivolleen. Mutta Jeesuksen mukaan tämä kertoi Isästä joka oli jo ennakkoon antanut anteeksi poikansa rikkomukset ja juoksi kaukaa ottamaan hänet avosylin vastaan.

Tätä on pelastus: Katuvana kotiin kulkemista, syntisenä syliin suostumista ja kiitollisen elämän aloittamista.

Ei vanhassa tai uudessa Testamentissa korosteta ihmiskunnan syyllisyyttä Jumalan edessä, vaan suhteen rikkoutumista ja sen eheyttämisestä. Näyttää siltä että Jumala on paljon kiinnostuneempi suhteesta ihmiseen kuin ihmisen syyllisyydestä tai syyttömyydestä. Pelastus näyttäytyy enemmänkin vapautukselta entisestä orjuudesta syntiin uuteen vapauteen Jumalan lapsena ja Jeesuksen seuraajana.[4] Velallisuus ja syyllisyys ovat toissijaisia kysymyksiä. Anteeksi anto ja armahdus eivät ole uusia syyllistävyyden muotoja. Ne eivät ole muistutuksia tehdyistä synneistä tai mitätöidystä velasta. Suhde on tärkeä, ei status. Kaikki on suhteellista.

 

[1] Alison James. On being liked. s. 20

[2] Philip L Quinn. Christian atonement and Christian Justification. Fath and Philosophy.3. No 4. s. 444-462. Siteerattu: Lehtonen Tommi. Punishment, Atonement and merit In Modern Philosophy of Religion. Luther-Agricola-Society. Helsinki 1999.  s. 197.

[3] Denny Weaver. The Nonviolent Atonement: Human Violence, Discipleship and God. Jersak Brad & Hardin Michael Editors. Stricken By God. Nonviolent identification and the Victory of Christ.  WM.B Eerdmans Publishing Co.

[4] Wayne Northey. The Cross: God’s peace work – Towards a Restorative Peacemaking Understanding of the Atonement. In: Jersak Brad & Hardin Michael Editors. Stricken By God. Nonviolent identification and the Victory of Christ.  WM.B Eerdmans Publishing Co. s. 365

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 3 kuukautta sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0186013