« »

7.1. Jeesuksen syntymäkertomukset

1 kommentti Kirjoitettu joulukuu 23, 2017 Muokattu joulukuu 23, 2017

Tämä on Joulun alla työstetty ensimmäinen versio tästä tutkielmasta. Jatkan paneutumista seuraavina Jouluina. Halusin kuitenkin julkaista tämän jouluksi, kun en ole pitkään aikaan mitään julkaissut. Otan mielelläni palautetta, korjauksia ja vastaväitteitä. Vuoden vaihteen jälkeen jatkan kirjoittamista. Kiitos kaikista rohkaisuista siihen.

Jeesuksen sukuluettelo[1]

Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan ja Abrahamin pojan, sukuluettelo: Abrahamille syntyi Iisak, Iisakille Jaakob, Jaakobille Juuda ja tämän veljet,  Juudalle Peres ja Serah, joiden äiti oli Tamar, Peresille Hesron, Hesronille Ram,  Ramille Amminadab, Amminadabille Nahson, Nahsonille Salma,  Salmalle Boas, jonka äiti oli Rahab, Boasille Obed, jonka äiti oli Ruut, Obedille Iisai  ja Iisaille Daavid, kuningas Daavidille syntyi Salomo, jonka äiti oli Urian vaimo, Salomolle Rehabeam, Rehabeamille Abia, Abialle Asaf, Asafille Josafat, Josafatille Joram, Joramille Ussia,  Ussialle Jotam, Jotamille Ahas, Ahasille Hiskia,  Hiskialle Manasse, Manasselle Amos, Amosille Josia  ja Josialle Jekonja ja tämän veljet Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikoihin. Kansan pakkosiirron jälkeen Jekonjalle syntyi Sealtiel, Sealtielille Serubbabel,  Serubbabelille Abihud, Abihudille Eljakim, Eljakimille Asur,  Asurille Sadok, Sadokille Jakin, Jakinille Elihud, Elihudille Eleasar, Eleasarille Mattan, Mattanille Jaakob ja Jaakobille Joosef, Marian mies. Maria synnytti Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi.

Voiko kirjan aloittaa puuduttavammin?

Kulttuurissa joka on kiinnostuneempi tulevaisuudesta kuin menneisyydestä, vain yksi asia voi olla sukukokousta tylsempi ja se on yli tuhat vuotta syleilevä sukuluettelo. Näin ei ollut Jeesuksen aikana. Silloin kaikki saivat identiteettinsä sukunsa ja sen historian kautta. Ei ollut olemassa mitään suvusta ja heimosta erillään olevaa yksilöllisyyttä tai minuutta. Jos sinut hylättiin suvusta, lakkasit olemasta.

Jokaisella heimolla oli alkukertomuksensa ja jumalansa. Sukuluettelot olivat sankaritarinoita, joiden alkupäässä Jumalten ja suvun tarinat sulautuivat yhteen. Jeesuksen sukuluettelo puhui yhdestä ainoasta Jumalasta, joka tulisi jakamaan siunauksensa kaikille maan heimoille.

Juutalaisten kantaisä Aabraham oli ehkä ensimmäinen ihminen, joka tuli yhdestä uskosta toiseen uskoon. Ammattilainen jumalkuvien veistäjä jätti heimouskonnon ja lähti erämaahan etsimään tuntematonta kaikkien yhteistä Jumalaa, jonka kutsun oli kuullut. Hänen jälkeläisensä eivät olleet kovin uskollisia tälle visiolle. Hekin tekivät jumalastaan heimojumalan tyyppisen meikäläisten suojelijan ja muukalaisten vihollisen.

Luukas kuitenkin rinnastaa nuoren naisen hiljaista uskoa suuren patriarkan uskoon. Taas oli aika jonkun jättää tuttu ja turvallinen ja vastaanottaa jotain täysin käsittämätöntä. Vasta sukukypsään ikään tullut nuori tyttö oli uuden aikakauden äiti, siinä missä Aabraham oli kohta päättyvän aikakauden isä.

Matteuksen sukuluettelon erikoisuuteen kuuluu neljän moraaliltaan kyseenalaisen sankarittaren mukana olo. Taamar naamioitui portoksi, saadakseen lapsen appiukkonsa Juudaan kanssa.[2] Raahab oli ammatiltaan portto, joka piti Jerikossa pientä majataloa.[3] Ruut vietteli humalaansa nukkuvan Boasin, varmistaakseen itselleen ja miniälleen tarpeeksi varakkaan elättäjän.[4] Batseba antautui kuningas Daavidin vieteltäväksi sillä aikaa, kun oma mies Uria taisteli rintamalla. Hän taiteili itsensä hovin mahtinaiseksi ja varmisti poikansa kruunun perijäksi.[5]

Miksi Matteus antoi näille neljälle ”syntiselle naiselle” niin merkittävän osan Jeesuksen sukupuussa? Näyttää ilmeiseltä, että hän tekee sen saadakseen epämääräisistä huhuista kärsivän Marian parempaan valoon.[6] Kaikki olivat tahallaan tai olosuhteitten pakosta yhteisöllisten normien rikkojia. Silti he kuuluivat Jumalan yhteistyökumppaneiden joukkoon. Itse hankittu tai muiden ruokkima huono maine ei näyttänyt vaikuttavan Jumalan haluun olla näiden naisten elämässä mukana.

Luukkaallakin oli oma versionsa sukuluettelonsa. Hän sijoittaa sen Jeesuksen julkisen työn alkuun.
Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen aloittaessaan työnsä. Hän oli — näin luultiin — Joosefin poika. Joosefin isä oli Eeli,

Sen jälkeen Luukas luettelee Joosefin sukupuun Aatamiin asti, jota häntäkin kutsuttiin Jumalan Pojaksi. Näin Luukas kertoo, kuinka Jeesus kuuluu koko ihmiskuntaan, eikä ollut vain juutalaisten toivo.

Sukuluettelot kertovat uskosta Jumalaan, joka oikeasti elää historiassa ja vaikuttaa siihen tavallisten ihmisten kautta.[7] Näitä tavallisia Jumalan yhteistyökumppaneita kunnioitettiin muistamalla heidän nimiään, kiittämällä heistä ja tekemällä oma osuus Jumalan ja ihmiskunnan yhteisessä historiassa. Sukuluettelot merkitsivät toivoa siitä, että aivan tavallisen ihmisen elämä oli osa jostain heitä paljon isommasta kertomuksesta. Jumalan ja ihmisen yhteinen historia jatkuisi minunkin jälkeeni ja jokaisella on mahdollisuus olla siinä mukana. Tärkeys ja tarkoitus ei edellyttänyt aateluutta eikä sankaruutta.

Joosefin isä oli Eeli, tämän isä Mattat, tämän Leevi, tämän Melki, tämän Jannai, tämän Joosef, tämän Mattitja, tämän Amos, tämän Nahum, tämän Hesli, tämän Naggai, tämän Mahat, tämän Mattitja, tämän Simei, tämän Josek, tämän Joda, tämän Johanan, tämän Resa, tämän Serubbabel, tämän Sealtiel, tämän Ner, tämän Melki, tämän Addi, tämän Kosam, tämän Elmadam, tämän Er, tämän Joosua, tämän Elieser, tämän Jorim, tämän Mattat, tämän Leevi, tämän Simeon, tämän Juuda, tämän Joosef, tämän Jonam, tämän Eljakim, tämän Melea, tämän Menna, tämän Mattata, tämän Natan, tämän Daavid, tämän Iisai, tämän Obed, tämän Boas, tämän Salma, tämän Nahson, tämän Amminadab, tämän Admin, tämän Arni, tämän Hesron, tämän Peres, tämän Juuda, tämän Jaakob, tämän Iisak, tämän Abraham, tämän Terah, tämän Nahor, tämän Serug, tämän Reu, tämän Peleg, tämän Eber, tämän Salma, tämän Kenan, tämän Arpaksad, tämän Seem, tämän Nooa, tämän Lemek, tämän Metuselah, tämän Henok, tämän Jered, tämän Mahalalel, tämän Kenan, tämän Enos, tämän Set, tämän Aadam, tämän Jumala.

Mielenkiintoista että kummankin sukuluettelot päätyvät Joosefiin, vaikka kirjoittajat eivät pidäkään häntä Jeesuksen biologisena isänä.

Luukas johtaa Jeesuksen edeltäjät 77 sukupolven kautta toiseen Jumalan poikaan, Aatamiin.[8] Siinähän ei pitäisi olla mitään sen kummempaa, jos kaikki olemme peräisin samasta alkuisästä. Hän tekee sen kuitenkin kuvattuaan ensin Jeesuksen saamaa kastetta, jonka jälkeen taivaasta kuului ääni, joka sanoi: Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.[9] Luukkaan teologinen viesti on selvä: Jeesus on uusi Aatami, jonka kautta alkaa uuden ihmisyyden luominen. Jumalan valtakunta rakentuu sittenkin maan päälle.

Matteus, joka kirjoittaa enemmän juutalaisille, samaistaa hänet vain oman kansan historiaan.

Sukuluettelot eivät edes yritä olla samanlaisia. Niiden viesti on enemmän teologinen kuin historiallinen. Matteus tekee sukuluettelostaan matemaattisesti symmetrisen yhteenvedon:

Sukupolvia on siis Abrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista, Daavidista pakkosiirron aikaan samoin neljätoista, ja siitä taas neljätoista Kristukseen. [10]

Tällä hän haluaa korostaa Jeesuksen syntymää vastaavanlaisena taitekohtana historiassa kuin oli Daavidin kuninkuus ja koko kansan pakkosiirto Baabeliin. Matteuksenkin mukaan jotain historiallisesti mullistavaa oli nyt tapahtumassa.

Matteuksen mainitsemasta neljästä naisesta huolimatta kummatkin sukuluettelot ovat patriarkaalisen kulttuurin ilmentymiä. Tämä siitä huolimatta, että kummatkin puhuvat lapsesta, joka syntyi vailla maallisen isänsä perimää.

Kummatkin sukupuut kilpailivat silloisen maailman kuuluisimman sukupuun kanssa. Gaius Julius Caesar Augustus oli myös Jumalan Poika (huios theou), jonka jumalallista Julian suvun historiaa luettiin tuhat vuotta taaksepäin Troijan sodan sankareihin ja Jupiterin äitiin, Venukseen, asti. Tästä runoilija Virgilius loi kreikkalaisroomalaisen mytologian kuuluisimman eeppisen runoelman Aeneisin. Se oli kuin roomalaisten Kalevala, joka julkaistuiin noin 15 vuotta ennen Jeesuksen syntymää tai kuin Roomalaisten Uusi Testamentti sen jälkeen, kun roomalaiset ja kreikkalaiset olivat 700 vuotta kuunnelleet Homeroksen kirjoittamaa Vanhaa Testamenttia, eli Iliadia ja Odysseuksen seikkailuja.

Syntymäkertomuksessa on samoja elementtejä kuin Rooman myyteissä, mutta niiden avulla vihjailtiin lukijoille, että nyt on tarujen keskelle syntynyt uusi kilpaileva todellisuus.

Marian kokemus[11]

Luukas: Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudellaan, Jumala lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileaan neitsyen luo, jonka nimi oli Maria. Maria oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille. 

Hänen oikea nimensä oli Mooseksen siskon mukaan Miryam, vaikka me tunnemme hänet Mariana. Mitään muuta me emme hänen juuristaan tiedäkään. Hän tuli tunnetuksi vain tuntemattomaksi jääneen miehensä Joosefin kautta ja synnyttämänsä esikoisen Jeesuksen kautta. Nyt Jumala lähetti tämän Joosefille kihlatun tytön luokse arkkienkeli Gabrielin.

Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: ”Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!”  Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä.  Mutta enkeli jatkoi: ”Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa.  Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. 

Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua.” 

Kukaan täysissä järjissään oleva ihminen ei olisi edes jälkeenpäin voinut keksiä tarinaa, jonka mukaan Messias tulee Nasaretista. Johanneksen evankeliumissakin ihmeteltiin Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?[12] Kaupunkeja luokiteltiin siellä syntyneiden vaikuttajien kautta ja Nasaret ei ollut edes listoilla. Tämä kertomuksen osa on siis liian epätodennäköinen ollakseen valeuutinen.

Maria kysyi enkeliltä: ”Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon.”  Enkeli vastasi: ”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. 

Enkeli selittää, että ihme tapahtuu hänen kehossaan ja Pyhä Henki on varjeleva häntä ja hänen lastaan tullaan kutsumaan Jumalan pojaksi. Maria vastaa kuin nöyrä opetuslapsi ja suostuu Jumalan ilmoittamaan tahtoon, vaikka se voisi merkitä kihlauksen purkamista tai pahimmassa tapauksessa kuoliaaksi kivittämistä. Avioliiton ulkopuolinen raskaus oli kunniakulttuurissa iso häpeä.

 Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella — hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.”  Silloin Maria sanoi: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Niin enkeli lähti hänen luotaan.

Tässä kertomuksessa Joosef on taustahahmo. Marian rooli määräytyy suhteessa Jumalaan, eikä mieheensä. Vaikka hän puhuu nöyrästi ja kutsuu itsensä palvelijattareksi, hän tekee sitä suhteessa Jumalaan. Sellainen kuului yleensä vain miehille.

Vaikka Luukas sisällytti naisia Jeesuksen sukupuuhun ja korosti Marian aktiivisuutta, kertomuksen struktuuri on uskollinen hänen patriarkaalisuudelleen. Myöhemmin Luukas on taipuvainen vähättelemään naisten merkitystä Jeesuksen elämässä.

Joosefin kokemus[13]

Matteus: Taiteilijat ovat melkein tyystin unohtaneet enkelin ilmestyneen myös Joosefille. Matteuksen kertomus on muutenkin kerrottu pääasiassa Joosefin näkökulmasta, kun taas Luukas keskittyy Marian kokemukseen.

Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin. Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.

Joosefilla on varsin hiljainen mies. Hänellä ei ole kertomuksessa ainuttakaan repliikkiä. Avioliittosopimuksenkin hän suunnitteli purkaa kaikessa hiljaisuudessa. Olihan hänen kihlattunsa rikkonut miehen yksinoikeutta naiseensa ja tullut sen seurauksena vielä raskaaksikin. Ehkä Mariakin oli hiljainen nainen. Vai miksi hän antoi miehensä epäillä häntä uskottomuudesta? Eikö hän uskaltanut kertoa omasta enkelikokemuksestaan mitään? Enkelithän ilmestyivät yleensä vain miehille. Ja voisiko edes Joosef uskoa hänen kertomustaan Pyhän Hengen tuottamasta raskaudesta? Tuskin.

Entä miten Joosef selittäisi pienelle kylälle eroamisensa syyt. Vaikka hän eroaisi kuinka hiljaisesti tahansa, se kyllä kylillä huomattaisiin. Kihlaus oli siihen aikaan julkinen muodollisuus ja sen purkamiseenkin olisi vaadittu kaksi todistajaa. Hekö muka vaikenisivat herkullisesta juorusta? Miksi hän jättäisi raskaana olevan naisen, jonka kanssa oli luvannut mennä naimisiin? Sattuihan sitä muillekin, että kihlattu tuli raskaaksi ennen avioliiton virallistamista. Ei sellaisesta ketään olisi kivitetty. Selittäisikö hän naapureille ja sukulaisille, että Maria oli ollut uskoton tai että hänet oli joku raiskannut? Sellaisesta olisi kyllä lain mukaan voinut kivittää.[14] Mutta miten uskottavalta se olisi kuulostanut ilman todistajia? Jos Maria oli kertonut Joosefille raskauden syyn, uskoiko Joosef siihen? Jos uskoikin, uskoisivatko naapurit? Moneen sataan vuoteen Jumala ei ollut valinnut itselleen edes profeettoja. Miksi hän nyt olisi kiinnostunut syrjäkylän tytöstä, joka ei vanhemmilleen ollut vuohta arvokkaampi. Ja vielä raskaana Pyhästä Hengestä?

Entä miksi Matteus valitsee tällaisen juonikäänteen? Luukas ei esitä minkäänlaisia epäilyksiä Marian moraalista, ei Josefin, eikä kenenkään muunkaan puolelta. Miksi Matteus tekee näin? Yksi mahdollinen syy on teologinen. Matteus halusi rinnastaa Jeesuksen Mooseksen. Mooseksen legendaariset vanhemmat aikoivat myös erota, koska Faarao tapatti kaikki vastasyntyneet lapset. Mutta jumalallisen ilmestyksen seurauksena he kuitenkin peruivat aikeensa ja siittivät Mooseksen, josta tuli orjuutetun kansan vapauttaja.[15]

Tämä mahdollisesti teologinen sivujuonne kuitenkin ruokki Jeesuksen syntymään liittyviä epäilyksiä entisestään. Toisen vuosisadan lopussa kristinuskon vastainen Celsus antoi ymmärtää, että Maria olikin tullut raskaaksi Panthera nimisestä roomalaisesta sotilaasta, joka palveli samalla alueella juuri samaan aikaan. Jeesus oli siis äpärä, eikä suinkaan Jumalasta syntynyt.

Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi.

Enkeli osoitti sanansa suoraan Joosefin suurimpaan huoleen. Hän pelkäsi erota ja hän pelkäsi mennä naimisiin. Ensimmäinen ratkaisu merkitsisi Marialle häpeällistä loppuelämää ja toinen merkitsi hänelle itselleen kyseenalaista mainetta. Tästä ristiriidasta ei näyttänyt olevan kunniallista tietä ulos. Skandaali odotti joka mutkan takana.

Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. 

Ensimmäiseksi enkeli ilmoittaa, että Maria ei suinkaan ole raskaana toiselle miehelle, vaan hänen kohdussaan on tapahtunut Pyhän Hengen luova ihme.

Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”

Nimenannossa on tietty ironia. Samalla kun enkeli ilmoittaa, että Jeesus tulee pelastamaan kansan sen synneistä, hän pyytää Joosefia pelastamaan Marian tämän oletetusta synnistä. Hänen oli kannettava Marian häpeä kuin omaansa. Jeesus oli Marian häpeä.

Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:

Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel, se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen. Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan. Joosef antoi pojalle nimen Jeesus.

Joosef teki, mitä enkeli oli häneltä pyytänyt ja meni saman tien Marian kanssa naimisiin. Hän ei kuitenkaan yhtynyt raskaana olevaan vaimoonsa ennen kuin Maria oli synnyttänyt esikoisensa. Jäikö hänelle kaikesta huolimatta epäilys Marian uskottomuudesta? Siksikö hän ei halunnut koskettaa vaimoaan, ennen kuin hän oli synnyttänyt äpäränsä.

Joka tapauksessa Joosef nimeämällä lapsen, tunnustaa tämän omakseen.

Sen enempää emme hänestä sitten Matteukselta kuulekaan. Kaikki muut evankeliumit, Paavali ja juutalainen historioitsija Josefus kertovat Jeesuksen veljistä. Markus ja Matteus nimeävät heistä neljä[16] ja mainitsevat myös sisarista. Niitä kunnon patriarkat[17] eivät kuitenkaan vaivaudu nimeämään. Joosefilla oli siis ainakin seitsemän lasta elätettävänään. Siihen hän varmaan menehtyikin ennen aikojaan.

Äpäräpoika?

Skandaalin varjo lepäsi tämän kertomuksen päällä alusta asti. Mariakin oli meidän mittapuumme mukaan vielä melkein lapsi. Tyttölapset pakotetiin naimisiin yleensä jo 12 vuotiaana, itseään ainakin jonkin verran vanhemmille miehille. Siksi on hyvin todennäköistä että Jeesuksen äiti ei suinkaan ollut se kypsä nainen, jona häntä kuvissa kuvataan, vaan ehkä 14 tai korkeintaan 16 vuotias.[18]

Viimeistään siinä vaiheessa, kun Jeesus alkoi muuttua uhkaksi uskonnolliselle eliitille, alettiin kaivaa tietoja hänen menneisyydestään. Vaikka asia ei Jeesuksen syntymän aikaa liikuttanut juuri ketään, ikävät huhut kasvoivat painaviksi vihjeiksi suuresta häpeästä sitä mukaa kuin Jeesuksen vaikutusvalta kasvoi. Joosef ei kuulemma ollut Jeesuksen isä, vaikka olikin ottanut tämän omakseen, suojatakseen kihlattunsa sosiaaliselta hylkäämiseltä tai jopa kivityskuolemalta.

Jo Jeesuksen julkisen työn alussa joku solvasi kotikaupungin väkijoukon keskeltä:

”Eikö hän ole se puuseppä, Marian poika.”[19] Kunniallisesti syntynyt mies tunnistettiin isänsä kautta. Äpärä tunnistettiin äitinsä kautta. Ehkä joku roomalainen sotilas oli häpäissyt hänet.

Jeesuksen aikalaiset eivät siis näyttäneet tuntevat mitään tarinaa neitseellisestä sikiämisestä. He vain tuntuivat tietävän, että jotain Jeesuksen alkutarinassa ei ollut ihan kunniallista. Sellaisten epäilysten lieventämiseksi olisi ollut hulluutta keksiä mitään selityksiä Jeesuksen jumalallisesta alusta. Se olisi vain vahvistanut epäilyjä siitä, että tämän miehen alkujuurissa oli jotain todella hämärää. Niin suurilla valheilla ei ihan pientä häpeää yritetä peittää.

Miksi Joosef ei yksinkertaisesti katkaissut sellaisilta huhuilta siivet vakuuttamalla olevansa esikoisen isä, niin kuin kaikkien muidenkin seitsemän lasten isä? Siinä vaiheessa Joosef oli ehkä jo menehtynyt, koska Maria toimii kuin olisi perheen pää. Huhut siis pitivät pintansa ja Maria joutui jatkamaan elämäänsä Nasaretissa sosiaalisen häpeän varjon alla ja häijyjen juorujen kohteena

Kun fariseukset myöhemmin väittelivät Jeesuksen kanssa arvovallasta ja uskottavuudesta, he heittivät tämän häijyn vihjeen julkisesti Jeesuksen kasvoille:

”Me emme ole aviorikoksesta syntyneitä.”[20]

Se oli yritys kansan edessä häpäistä Jeesus antamalla ymmärtää, että hänen äitinsä nuoruuden moraali oli kyseenalainen. Kysymys ei ollut samantekevä, koska miehen kunniaa mitattiin hänen syntymäjuuriltaan ja hänen tavassaan kuolla. Maria joutui elämään hänen ja Jeesukseen kunniaan kohdistuneitten epäilyjen kanssa aivan alusta asti.

Nämä syntymäkertomukset ohittavat patriarkaalisen valtarakenteen,[21] joka on aina varmistanut väkivaltarakenteiden siirtymisen seuraaville sukupolville. Näin kirjoittaessaan ainakin Matteus ja Luukas määrittää Jeesuksen identiteetin Marian äitiyden kautta. Tämä mies ei saanut auktoriteettiaan tai valtaansa yhdeltäkään mahtisuvun mieheltä.

Joosef ja Maria olivat valinneet tehdä sen, minkä ymmärsivät Jumalan tahdoksi. Kumpikaan ei nähnyt vaivaa parantaakseen mainettaan tai selittääkseen mitään kenellekään. Jumala oli päättänyt luottaa heihin ja he puolestaan päättivät luottaa Jumalaan. Jeesus oli kaikkien kolmen keskinäisen luottamuksensa hedelmä.

Verollepano ja matka Beetlehemiin[22]

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. 

Luukkaan on oletettu tehneen kronologisen virheen tässä, sillä Quiriniuksen tiedetään tehneen verollepanon vuonna 6 jkr. Vastaväittelijät sanovat, että virhe on kääntäjien, koska teksti on yhtä hyvin luettavissa niin, että tämä verollepano tapahtui ennen hänen maaherruuttaan. Luukas mainitsee tämän tunnetumman verollepanon ehkä siksikin, että sen avulla pantiin juutalaisia kapinoitsijoita kuriin ankaralla kädellä. Se oli muistutus verotukseen liittyvästä väkivallasta.[23]

Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Jeesuksen syntymäkertomus on täysin mitätön ja arkeen hukkuva episodi sen aikaisen Rooman suurvallan pienessä ja hankalasti hallittavassa nurkkauksessa. Rooma on silloisen maailman pääkaupunki vailla haastajaa. Keisari Augustuksen titteli oli Jumalan Poika. Siinä ominaisuudessa hän määräsi valtakuntaansa väestölaskentoja erityisesti niihin alueisiin, joita piti hallita vähän tiukemmalla kädellä. Se oli vain valtiollisen kontrollin ja jokaisen nurkan hallinnan vahvistamista ja tietenkin sen varmistamista, ettei kukaan pääse livistämään veroista. Tämän toimenpiteen kautta jokaisen vallatun maan kansalaisen tuli tietää, kuka oli heidän herransa ja mihin valtakuntaan nyt kuuluivat. Verollepanon viesti oli se, että kaikki valta ja sen valvonta kuuluivat Roomalle ja keisari Augustukselle, Jumalan pojalle.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. 

Tästä verollepanosta ei löydy mitään evankeliumien ulkopuolista vahvistusta, mutta Egyptissä toimeenpannusta vastaavasta verollepanosta löytyy dokumentteja. Niissä käy ilmi, että monet pakenivat paikkakunniltaan, koska eivät kyenneet viljelmillään tai työllään maksamaan Rooman vaatimia veroja. Veropakolaiset kuitenkin säännöllisin väliajoin pakotettiin palaamaan kotikyliinsä raatamaan paikallisten verojen eteen. Muuten heiltä saatettiin evätä elinkeinolupa kokonaan.[24] Ne, jotka olivat menettäneet mahdollisuutensa tai halunsa enää tehdä töitä verojen eteen, turvautuivat maantierosvoiluun ja piileskelivät erämaan vuorten luolissa.

Puuseppä Joosef kuului siihen kymmentuhatpäiseen juurettomien työläisten joukkoon, jotka etsivät parempaa työtä lähempänä valtakeskuksia. Viimeisillään olevan kihlattunsa kanssa he lähtivät vaivalloiselle matkalle piskuiseen kaupunkiin (meidän mittapuissamme mukaan kyläpahaseen) nimeltä Betlehem. He olivat pelokkaita valloittajakansan alaisia, jotka eivät uskaltaneet olla täyttämättä veroilmoitustaan, vaikkei heillä juuri mitään tuloja ollutkaan.

Kaiken suuren ja maailmanpoliittisesti tärkeän keskellä tapahtui jotain näennäisesti täysin merkityksetöntä:

Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa.

Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Majapaikka saattoi hyvinkin olla joku Joosefin sukulaisen talo, johon he eivät olleet tervetulleita. Tai sitten se todellakin oli majatalo. Tämä oli vain arkiesimerkki lapsia kohtaan tunnetusta välinpitämättömyydestä. Juuri synnyttämäisillään oleva nuori äiti ei suinkaan herättänyt mitään erityistä huolenpitoa tai sympatiaa. Hänelle ei löytynyt yöpaikkaa yhdestäkään majapaikasta. Jos heillä olisi ollut tarpeeksi rahaa, he varmasti olisivat päässeet mihin majataloon tahansa. Jos majatalon isännillä olisi ollut minkäänlaista sydäntä synnyttämässä olevalle naiselle, he olisivat päästäneet hänet hygieenisiin tiloihin synnyttämään.

Maria jätettiin kujille synnyttämään. Onneksi Joosef ja Maria löysivät tallin, tai sen kaltaisen suojan, jossa eläimet antoivat jonkin verran lämpöä yön kylmyyteen.

Lapsi kapaloitiin ties mistä revittyihin riepuihin. Hygieniaan ei ollut varaan. Kunhan jostain löydettiin lapselle ensilämmikkeet. Mitään yliluonnollista ei tässä synnytyksessä ollut.

Molemmille enkeli oli ilmoittanut, että tätä lasta ei saa hylätä. Ilman sitä Jeesuskin olisi ehkä Joosefin käskystä peitetty tallin heiniin ja jätetty kuolemaan. Naiset olivat synnyttäjinä luonnostaan taipuvaisempia pitämään huolta lapsistaan, mutta perheen elättäjä saattoi käskeä vaimonsa hylkäämään lapsen liiallisena kulueränä. Joosef ei niin tehnyt.

Jeesuksen syntymäkertomuksessa tiivistyy kaikki se mikä myöhemminkin oli oleva totta. Rauhan ja ehdottoman rakkauden tuojalle ei ollut tilaa, ei suuressa valtakunnassa, ei pienessä kaupungissa, ei edes pienessä majatalossa.

Jeesus sanoi myöhemmin itsestään: Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.” [25]

Ainoa lämpö jonka hän syntyessään kohtasi lähti Mariasta ja Joosefista, eläimistä ja niiden lannasta. Messias oli varhaiseen kuolemaansa asti oleva se, joka ei mahtunut mihinkään ihmisten rakentamaan systeemiin. Vaikka hänestä myöhemmin ehdittiin odottaa suuria sankaritekoja ja kansallista kapinajohtajaa Roomalaisia vastaan, hänen todelliselle olemukselleen ja sanomalleen ei koskaan ollut tilaa edes seuraajiensa unelmissa. Hän oli alusta lähtien vieras, jotenkin väärään maailmaan, meidän maailmaamme, syntynyt.

Tämä melkein kaikkien hylkäämä lapsi, syntyi kaiken huomion ulkopuolella ja kaikkien valtakeskusten periferiassa, yhtenä turhana kakarana muiden mitättömyyksien joukossa.

Luukas korostaa tätä turhuuden maisemaa kertomalla kuinka turhille ihmisille Jumala halusi asiasta ilmoittaa:

Paimenet

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa.

Betlehem oli Jerusalemin läheisyydessä yksi tärkeimmistä lampaiden tuottajista. Niitä tarvittiin suurina juhlapäivinä tuhansittain temppelin uhrimenoissa.

Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Satojen vuosien ajan israelilaiset odottivat messiaansa tulevan kuninkaallisena valloittajana, joka vapauttaisi kansansa pakanavalloittajien sorron ikeestä. Hän suorittaisi suuren etnisen puhdistuksen ja palauttaisi muinaisen Israelin valtakunnan alkuperäiseen loistoonsa ja kunniaansa. Jos hänen tulostaan joku tietäisi, se tieto varmasti löytyisi niiden joukosta, jotka ennustuksia kirjoituksista ahkerimmin tutkivat. Huonomaineiset ja oppimattomat paimenet olivat kaikkein epätodennäköisimmät ja epäluotettavimmat viestin tuojat missään asiassa.

Enkelit ilmestyivät silloisen yhteiskunnan roskajoukolle. Kun paimenet tulivat kaupunkiin, kaikki itseään ja omaisuuttaan kunnioittavat kansalaiset lukitsivat varmuuden vuoksi ovensa.

Me olemme seimentarinoissamme romantisoineet paimenten roolin saadaksemme seimenkuvat mahdollisimman kauniiksi. Paimenet eivät todellakaan olleet hyvien ihmisten maineessa. Heidän sosiaalinen statuksensa vastasi Suomen mustalaisia tai tummia pakolaisia. He elivät kedoilla juuri siksi, että eivät olleet tervetulleita kunnon kansalaisten joukossa. He olivat haisevia ryysyläisiä, sivistymättömiä ja kaikin puolin epäluotettavia ihmisiä. Vain tyhmät lampaat, jotka eivät ymmärtäneet erottaa ihmisiä eri luokkiin, tulivat toimeen heidän kanssaan.

Juuri näiden houkkien luokse Jumala lähetti enkelinsä ilmoittamaan, että ihmiskunnalle oli juuri syntyneen lapsen kautta tarjolla uuden, aivan erilaisen, alun mahdollisuus.

Paimenet olivat kuitenkin niin sisäistäneet kohtaamansa halveksunnan, että luultavasti pitivät itseään Jumalankin hylkääminä:

Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö!

Kaikkia hurskaita ja jumalallisia ihmisiä heidän oli aina pitänyt pelätä, mutta nyt Jumalan enkeli kaikkein ensimmäiseksi vakuutti heille, että halveksikoon muut mutta Jumalan puolelta heillä ei ole mitään pelättävää. Jumalan sydän ei elä missään hylkäävässä asenteessa ketään kohtaan. Päinvastoin. Siksi heidän ei tarvitsisi pelätä.

Samaa enkeli oli vakuutellut Marialle ja sitten Joosefille.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan nuo sanat toivat sorron ja pimeyden keskelle aivan uuden ulottuvuuden: Ei hullunrohkeaa kapinaa tai vaaroja uhmaavaa sotaa vaan luottamusta. Ei väkeviin kansan johtajiin luottamista, vaan vastasyntyneeseen lapseen turvautumista.

Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.

Eli ensin kaikkein syrjityimmille ja vasta kymmenien vuosien viiveellä koko kansalle.

Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.

Tämä on vain yksi alkuesimerkki evankeliumien suorastaan koomisesta nurinkurisuudesta. Jos koko kansa olisi saanut äänestämällä nimetä kaikkein epäluotettavin ihmisryhmä, paimenet olisivat listan kärjessä. Luukkaan kertoma ilosanoma tuli kaikkein vähiten uskottavasta lähteestä, eikä hän edes yrittänyt rakentaa sille mitään vakuuttavampaa uskottavuutta. Mitä tahansa paimenet myöhemmin kertoisivat yöllisestä kokemuksestaan, pantaisiin liiallisen viinin juonnin piikkiin.

Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko,

Lauma viheliäisiä paimenia ja taivaallinen sotajoukko ilman vihollisia. Seimeen kapaloitu, eli hyvin tiukkaan sidottu Vapahtaja ja Herra. Täsmälleen samat sanat olivat kaiverrettuina lukuisten Augustuksen patsaiden alle.[26] Kuinka paljon sarkasmia Roomaa vastaan muutamaan lauseeseen mahtuukaan? Taivaallinen sotajoukko ylisti Jumalaa ja toivotti rauhaa kaikille maan ihmisille. Keisarillinen sotajoukko oli tuonut lannistavan rauhan maan päälle ja hänen armeijansa huolehti rauhan uhmaajien murskaamisesta. Se oli varsin kaukana suuresta ilosta, joka tämän lapsen kautta tulisi.

Joillakin on kuitenkin ollut vaikeuksia uskoa, että enkelien rauhantoivotus koski ihan kaikkia ihmisiä. Siteeraan siitä tässä kolmea suomalaista käännösvaihtoehtoa[27]:

 joka ylisti Jumalaa sanoen: Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa,

 ja maassa rauha, ja ihmisille hyvä tahto!

…ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!

…maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kenelle tämä rauhantoivotus kuuluu? Ketä kohtaan Jumalalla on hyvä tahto?

Vanhoissa käsikirjoituksissa tarjoutuu kaksi vaihtoehtoa. Kysymyksessä on vain yhden kirjaimen erosta (eudokia ja eudokias), mutta kirjurin tahallinen tai tahaton yhden kirjaimen muutos heijastaa ainaista vaikeutta uskoa Jeesuksen julistamaan rajattomaan ja ehdottomaan rakkauteen koko ihmiskuntaa kohtaan. Kaikkien on aina ollut vaikeinta uskoa, että Jumalan suopea tahto kohdistuu myös vihollisiin, pahimpiin kilpailijoihin ja katkeruuden kohteisiin.

Ensimmäinen käännösvaihtoehto sulkee rauhantoivotuksen sisälle kaikki ihmiset maan päällä ja vakuuttaa, että jokainen on Jumalan hyvän tahdon kohteena.

Toinen vaihtoehto antaa ymmärtää, että enkelit toivovat Jumalan rauhaa vain niille, joita kohtaan Jumalalla on hyvä tahto. Se jättää tilaa sille mahdollisuudelle, johon ihmiset ovat aina helpommin uskoneet, että Jumalalla ei suinkaan ole hyvä tahto ihan kaikkia ihmisiä kohtaan.

Suomalaiset käännökset antavat mahdollisuuden tulkita viesti kummin päin tahansa. Minä uskon ensimmäiseen käännösvaihtoehtoon: Jumala toivoo Jeesuksen kautta rauhaa kaikille ihmisille, koska hän antaa rakkautensa auringon paistaa sekä hyville että pahoille.

Enkelten sanoma oli kaikessa yksinkertaisuudessaan vallankumouksellinen. Uskonto jonka keskelle Jeesus syntyi, piti pyhänä kirjana Vanhaa Testamenttia. Siinä on noin 600 erittäin väkivaltaista tarinaa, yli 1000 jaetta, joissa kuvataan Jumalan omaa väkivaltaisuutta, noin sata kohtaa, jossa Jumala käskee tappamaan ja monta tarinaa, jossa Jumala itse tappaa tai yrittää tappaa, ilman mitään ilmeistä syytä. Jumalan viha, Hänen verta vaativa väkivaltaisuutensa ja taipumuksensa kostaa, on vahva teema Vanhassa Testamentissa. Tosin sen sisältä löytyy loppua kohden vahvistuva käsitys Jumalan armollisuudesta kaikkia kohtaan. Vasta jotkut profeetoista, kirjasarjan lopussa väittävät, että koko uhrikultti on Jumalan tahdon vastainen. Heidän mukaansa Jumala ei halua edes eläinten verta sijaisuhriksi voidakseen tai halutakseen antaa ihmisille anteeksi. Jeesus ei tullut vain julistamaan sitä. Hän tuli elämään anteeksiantoa väkivallan maailmaan, eikä sitä voinut tehdä antautumatta väkivallan ytimeen alusta asti. Juuri siinä on inkarnaation, Jumalan lihaksi tulemisen, olennaisin logiikka.[28]

Käsitys siitä, että Jumala todellakin ilman varauksia ja ehtoja rakastaa, suorastaan tykkää, kaikista ihmisistä, oli täysin vieras ajatus useimmille ihmisille.

Siksi löytyi aina erilaisia tapoja Jumalan nimissä vihata ja hylkiä joitakin ihmisryhmiä ja hyvin perusteltuja tapoja pyhittää väkivaltaa heitä kohtaan. Paimenet, joille enkelit ilmestyivät, olivat itse tällaisen syrjinnän kohteita.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.” He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään.

Joosefin suvun vanhemmat naiset olivat ilmeisesti tulleet avustamaan synnytystä. Ehkä muitakin sukulaisia oli kokoontunut paikalle. Viimeistään kun paimenet tulivat, naapurit alkoivat heräillä ja ihmetellä mitä oli tekeillä.

Kuullessaan paimenten kokemuksesta, kaikki olivat ihmeissään. Se ei vielä merkinnyt sitä, että heihin olisi kukaan uskonut tai että tämän lapsen syntymää olisi millään lailla pidetty erityisenä. Ehkä paimenet olivat taas juopotelleet.

Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.

Maria tiesi ottaa puheet enkeleistä vakavasti. Mutta ei hän ottanut niihin mitään kantaa. Hän muisteli vain omaa enkelivierailuaan, Elisabethin kanssa kokemaansa ja piilotti ne paimenten puheitten kera sydämeensä. Kukapa nuoren tytön ajatuksista olisi kuitenkaan piitannut.

Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Vastasyntynyt lapsi oli seimessä makaamassa. Siinä kaikki. Mutta paimenet jäivät silti uskomaan, ettei siinä ollut kaikki. Kaiken arkitavallisen keskellä jotain suurta oli tapahtunut.

Pyhä oli aina niin puhdasta ja rituaalista puhtautta ostettiin niin kalliilla uhreilla, ettei heillä ollut varaa kuin paimentaa niitä. Pyhä oli kaukana heidän likaisesta arjestaan. Se kuului rituaalisääntöjen noudattajille. Eivät paimenet niitä kaikkia edes tunteneet. Siksi pyhän tai jumalallisen syntyminen ulosteiden kera, saastaisena pidetyn veren ja limakalvojen peittämänä heidän arkeensa, oli heille täysin käsittämätöntä.[29] Pyhä asui tarkoin vartioidussa temppelissä, eikä heillä ollut sinne asiaa. Normaalisti pyhä oli marmoria, kultaa, suitsukkeita ja mahtipontista rituaalia. Nyt pyhyyden tuntu oli yllättänyt heidät keskellä köyhintä yötä.

Kuinkahan kauan he jaksoivat pitää kiinni tuosta ihmeen tunnusta, ennen kuin lampaiden määkinä taas turrutti heidän mielensä arjen harmauteen?

Vaikka Jeesuksen syntymätarina on kertomus väkivallasta, sorrosta, syrjinnästä ja hylkäämisestä, se on samalla kertomus, joka sulkee syliinsä polttouhreiksi kasvatettavat lampaat ja heidän rupusakkipaimenensa, tallin aasit ja kirput, juuri synnyttäneen tyttörukan hiljaisen käsityöläismiehensä kanssa ja tietenkin myös nuo kamelit tai hevoset, jotka toivat Jeesuksen luokse myös nuo vieraasta kulttuurista tulleet oudot miehet:

Herodes Suuri ja Tietäjät[30]

Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana,

Herodes Suuri (73-4 ekr) oli juutalaisten kuningas Rooman armosta. Hän oli keisari Augustuksen vasalli ja ystävä. Herodes oli tunnettu tulisista rakkaussuhteistaan, jotka yleensä päättyivät toisen kuolemaan. Hän oli brutaali selviytyjä ja kunnianhimoinen valtakunnan rakentaja. Jeesuksen kotimaakunta Galilea oli vastustanut Herodesta niin kiivaasti, että hänen piti valloittaa maa kolmesti, ennen kuin sai valtansa vakiinnutettua.[31] Vaikka hän ei ollut syntyperältään juutalainen, hän kuitenkin osti heiltä suosiota laajentamalla Jerusalemin temppeliä viiden jalkapallokentän kokoiseksi uskonnolliseksi monumentiksi. Tosin suurin osa laajennuksesta oli varattu pakanoiden esipihaa varten.

Toinen mahtava projekti oli maailman suurin syväsatama Kesarean kaupungissa. Siihen hän käytti vasta keksittyä hydraulista sementtiä, joka jähmettyi veden alla.[32] Sataman hän nimesi Augustuksen mukaan ja kaupungin keskellä oli suuri Jumala Augustukselle omistettu temppeli.

Hallitsija, jota kaikki juutalaiset oppivat vihaamaan, onnistui rakennuttamaan itsensä maansa arkkitehtuuriin niin monumentaalisella tavalla, että sen jäljet näkyvät tänäkin päivänä.

Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. 

Kertomus idän tietäjistä ei palvellut tarinan uskottavuutta ainakaan juutalaisten keskuudessa. Israelin historiassa kaikki Jumalaton ja vihamielinen on aina tullut idästä, nykyisen Irakin tai Iranin suunnalta.[33] Vanhassa testamentissa magi oli lähinnä huijari tai kiertelevä ihmeiden tekijä. Eivät siis mikään luotettavia tyyppejä hekään.

Mutta kreikkalaisroomalaisessa ja persialaisessa kulttuurissa tietäjät olivat korkeasti kunnioitettuja uskonnollispoliittisia neuvonantajia maiden hallitsijoille.

Persian magit olivat viisauden jumalan Ahura Mazdahin maan päällisen kuninkaan hovipappeja. Heidän hyvän ja pahan taistelua korostava uskontonsa tunnetaan vielä tänäänkin zarathustralaisuutena. Zarathustra oli heidän profeettansa suunnilleen samoihin aikoihin kuin Buddha nousi hindulaisuuden vastavoimaksi Intiassa. Hän arvosteli Persian polyteististen muinaisuskontojen uhrimenojen julmuutta[34] ja opetti kansalle kolme hyvettä; Hyviä ajatuksia, sanoja ja tekoja. Ihmisen on käytettävä vapaata tahtoaan viisaasti. Hän uskoi, että aikojen lopussa pelastajahahmo tuottaa hyvyyden voiton pahuudesta ja herättää kuolleet nauttimaan uudesta maailmasta. Magit uskoivat tuntevansa kosmisen järjestyksen ja tutkivat siksi tarkkaan myös kaikkia poikkeuksellisia ilmiöitä taivaalla.

Uskontoa on kutsuttu maailman ensimmäiseksi ekologiseksi uskonnoksi, koska Zarathustra puhui myös ilman, veden ja tulen suojelemisesta. Kuninkaallisten lasten kouluttajana, heidän valtansa oli niin suuri, että eräässä vaiheessa he ottivat sen kokonaan itselleen. Siksi keskiaikainen uskomus tietäjistä kuninkaina, ei välttämättä ollut kovin kaukana totuudesta.

Alexanteri Suuren valloitettua Persian 300-luvulla ekr, monet heidän pyhistä teksteistä tuhoutuivat kirjaston palossa. Zarathustralaisuus jäi kuitenkin vastustamaan kreikkalaista kulttuuria ja myöhemmin roomalaista imperialismia.

Vuonna 66 ekr. keisari Nero tajusi, ettei pysty pitämään aluetta hallussaan omilla kenraaleillaan. Niinpä hän suostua antamaan kruunun paikalliselle hallitsijalle sillä ehdolla, että tämä ottaisi sen vastaan keisarilta itseltään. Niinpä Armenialainen kuningas Tiridates lähti tietäjineen, sukulaisineen ja kolmentuhannen hevosmiehen kanssa 9 kuukautta kestävälle matkalle Roomaan, jossa Nero suurin juhlamenoin kruunasi hänet kuninkaaksi.[35] Se oli vain osavoitto roomalaisista. Vastustus vierasta valtaa vastaan jäin kytemään samalla lailla kuin Juudeassakin.

Kun saman hovin tietäjät tulivat Herodeksen hoviin kyselemään mahdollisen uuden kuninkaan syntypaikkaa, tapaaminen oli täynnä arvailuja ja epävarmuutta. Olisiko Herodes heidän juonessaan mukana? Odottaisiko hänkin seuraajakseen kuningasta, joka uskaltaisi nousta kapinaan roomalaisia vastaan? Vai olisiko hän puolijuutalaisena silti uskollinen keisarille?

He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.”

Tietenkin kuningasta kyseltiin kuninkaan palatsissa. Siellähän he yleensä syntyvät. Kuninkaan kysyminen mistään muualta, olisi ollut kapinallisten voimien kanssa liittoutumista. Työläisten majoissa synnytetty tuleva kuningas olisi ilman muuta kumouksellinen.

Jos tällainen vierailu oikeasti on tapahtunut, sillä on ollut myös poliittinen ulottuvuutensa. Magit ehkä toivoivat, että lähempänä Roomaa löytyisi samankaltaista kapinahenkeä, jota he itse edustivat. Jos sitä ei löytynyt vasallikuninkaan hovista, sen täytyisi luonnollisesti nousta kansan syvistä riveistä. Olihan tämän kansan talonpojat ennenkin nousseet kapinaan.

Alusta asti evankelistat ironisoivat sekä keisari Augustuksen valtaa, että kaikkea kuninkuutta ylipäänsä. Jeesus teki myöhemmin parhaansa kääntääkseen koko valtaretoriikan nurinpäin, selittäessään Jumalan valtakunnan perustavaa laatua olevaa erilaisuutta kaikkiin muihin valtoihin ja voimiin verrattuna. Hän oli kyllä kumouksellinen, mutta paljon perusteellisemmalla tavalla kuin ne jotka väkivallalla kapinoivat väkivaltaa vastaan.

Silti vanhanaikainen kuninkuus oli se, mitä vieraan vallan lannistama kansa odotti ja sen kaltainen messianismi tulisi olemaan Jeesuksen kiusauksena loppuun asti. Kaikki halusivat muita väkevämmän kuninkaan hallitsijakseen, turvakseen — ja kostajakseen. Voi sitä vihollista, joka sen jälkeen yrittäisi kajota meikäläisiin.

Jeesuksen kuninkuus oli käänteistä antikuninkuutta. Hän käytti vaikutusvaltaansa paljastaakseen kaikkien valtojen ja voimien sidonnaisuuden väkivaltaan. Seuraajiensa jalkojen pesijä ja aasilla ratsastava ironinen kuningas myös kuoli kuninkuuden irvikuvana. Mitä ikinä tietäjät aavistivat tai odottivat, he olivat kuninkaan hovissa sen verran vakuuttavia, että vainoharhainen kuningas meni kuulemastaan sekaisin.

Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem.

Tänne ei todellakaan kaivattu toista Jumalaa sotkemaan tuottoisaa riistoverotusta, joka elätti roomalaiset sotilaat, Herodeksen hovin ja Jerusalemin temppeliaristokratian. Heillä oli näet toimiva yhteistyö roomalaisten valloittajien kanssa. Tuhannet papit saivat omistaa maita, vuokrata niitä viljeltäviksi, kantaa temppeliveroa, harjoittaa koronkiskontaa jne, kunhan samalla pitivät köyhän rahvaan alisteisena ja rauhallisena.

Herodes oli kasvatettu juutalaisen sivistyksen tuntijaksi ja tiesi heti keneltä kysyä mahdollisista ennustuksista tulevista kuninkaista:

Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa: ”Sinä, Juudan Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia.”

Se riitti Herodekselle. Hän tiesi, kuinka innokkaita juutalaiset olivat näkemään ennustuksia sielläkin missä niitä ei ollut. Tämä ennustus tuntui kuitenkin tarpeeksi uhkaavalta juuri tässä tilanteessa. Tämä uhkaava mahdollisuus oli pakko tutkia viimeisen päälle tarkkaan.

Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo.

Melkein joka vuosi lehdistöön ilmestyy joulun alla uusia arvauksia siitä mikä tähtikuvio, planeettojen konjunktio, komeetta tai muu luonnonilmiö oli kyseessä. Mikään luonnonilmiö ei minusta kuitenkaan selitä Matteuksen kuvaamaa valon lähdettä. Tällä tähdellä oli gps-ohjaus. Se toimi kuin googlemapsin nuoli, joka pysähtyy täsmälleen oikean osoitteen kohdalla. Jos tämä ei ollut UFO, niin se oli yhdistelmä tähdistä ennustamista ja intuitiivisen valon seuraamista. Tuli valon ja elämän lähteenä oli nimittäin keskeinen palvonnan kohde zarathustralaisuudessa. Tärkeintä tulen lähdettä, luomisen liekkiä, he kutsuivat Jumalan Lapseksi.[36] Sellaisen luokse tämä valon lähde heidät johdatti. Matteus kertoo valosta, joka syntyi pimeään ja jonka tuleminen huomattiin kaukaa, vaikka hänen omansa eivät sitä nähneet. Tämä valo oli kaikkia väkivaltaisessa pimeydessä vaeltavia varten. Historiaa, tai/ja sitä valaisevaa metaforaa? En tiedä. Kaikessa sadunomaisuudessaan tässä tarinassa on jotain historiallisesti kutkuttavaa. Ehkä minä vain toivoisin sen olevan myös sillä tavalla tosi.

He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.

Lahjat olivat kuninkaallisia arvon osoituksia. Köyhä työläisperhe olisi niiden avulla vaihtanut sosiaalista statustaan kertaheitolla. Sellaisesta ei kuitenkaan ole mitään merkkiä. Aasi pysyi Joosefin perheen kulkuvälineenä jatkossakin.

Matteus halusi luultavasti korostaa tarinalla sitä, kuinka Jeesus tuli alusta lähtien omiensa hylkäämäksi. Pakanatietäjien lahjat vain alleviivasivat tätä.

Samalla hän tuli kuvanneeksi seimen ympärille uskontojen välisen kohtaamisen vailla mitään teologisia riitoja. Kumarteluistaan ja lahjoistaan huolimatta tietäjät eivät suinkaan kääntyneet mihinkään uuteen uskoon, eivätkä myöskään käännyttäneet ketään omaan uskoonsa. Sellainen oli heiltä suorastaan kielletty. He vain osoittivat kunnioitustaan lapselle, josta uskoivat tulevaa hyvää. Zarathustran seuraajathan uskoivat jatkuvaan hyvä ja pahan väliseen taisteluun, jonka hyvä tulisi lopulta voittamaan.

Tarina korostaa Jeesuksen merkitystä koko maailmalle, eikä vain yhdelle uskonnolliselle perinteelle. Samalla se korostaa muiden perinteiden antamia lahjoja arvokkaina. Yhdelläkään kansalla tai uskonnolla ei ole kaikkea. En tiedä oliko se Matteuksen tarkoitus, mutta tämä syntymäkertomuksen osa on myös eräänlainen uskontojen välinen sateenkaarimessu, Jumalan kosmisen rakkauden ylistys.

Sen yllä kuitenkin vaani väkivallan uhka. Kun Joosef oli kuullut tietäjien käyneen Herodeksen palatsin kautta ja kertoneen hänelle etsivänsä Israelin kuningasta, hän oli kauhuissaan. Miten he saattoivatkin asettaa nuoren perheen niin suureen vaaraan. Joosef tiesi, että vierailu sinetöi hänen ja lapsen kuolemantuomion. Tietäjilläkin oli pahat aavistuksensa. Onneksi he olivat yhtä tottuneita tarkkailemaan uniaan kuin taivaan merkkejä.

Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

Rooman kannalta tietäjien tarina merkitsi valtiopetosta. Tähti ei kulkenutkaan Troijasta Roomaan, niin kuin oli tehnyt ennen Augustuksen syntymää, vaan Persiasta Jerusalemin naapuriin Betlehemiin. Tällaisten tarinoiden levittäjät olivat valtion vihollisia. Muutama vuosi Jeesuksen syntymän jälkeen Herodes suuri kuoli. Kuolinvuoteellaan hän vielä raivostutti juutalaisia nostattamalla Rooman vallan symbolin, suuren kultaisen kotkan, temppelin pääportin ylle. Kapinalliset leikkasivat sen alas ja Herodes poltatti heidät elävältä kaiken kansan kauhistukseksi.[37] Tästä seurannut kapinointi murskattiin äärimmäisellä väkivallalla. Roomalainen kenraali Varus poltti kokonaisia kyliä ja naulitsi ristiin tuhansia kapinallisia. Kansa piti kunnolla pelästyttää ruotuun. Nasaretin naapurikaupunki Sepphoris ja läheiset kylät poltettiin maan tasalle.[38] Sen seurauksena Jeesuksen lapsuus oli täynnä kidutusten ja julkisten teloitusten traumatisoimia aikuisia ja lapsia.

Tietäjien lähdettyä Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi: ”Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin. Pysy siellä, kunnes käsken sinun palata. Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä ja surmata hänet.”

Joosef heräsi unestaan, otti heti yöllä mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja lähti kulkemaan kohti Egyptiä. Siellä hän pysytteli Herodeksen kuolemaan asti. Näin kävi toteen, mitä Herra oli profeetan suulla ilmoittanut: ”Egyptistä minä kutsuin poikani.”

Kun Herodes huomasi, että tietäjät olivat pitäneet häntä pilkkanaan, hän raivostui. Hän antoi käskyn, että Betlehemissä ja sen lähistöllä oli surmattava kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat, sen ajan perusteella, jonka hän oli tietäjiltä saanut selville. 

Näitä tapahtumia ei ole voitu varmistaa muista lähteistä. Siksi meidän täytyy vain kysyä olisiko historiallinen Herodes voinut käyttäytyä näin. Ilman muuta olisi voinut. Herodeksen vainoharhaiseen luonnekuvaan sellainen sopi liiankin hyvin. Yksikään historioitsija ei hämmästyisi, jos tästä kertova dokumentti löytyisi. Asemaansa ja valtaansa puolustava kuningas Herodes on hyvinkin voinut varmuuden vuoksi tapattaa joukon lapsia eliminoidakseen mahdollisen kilpailijan tarpeeksi ajoissa. Piskuisessa kylässä se tosin olisi merkinnyt korkeintaan kymmenkunnan lapsen murhaa. Se tuskin olisi ylittänyt ajan uutiskynnyksiä.

Vastaavanlaisia tarinoita löytyi useita. Siksi Matteuksen joulukertomus on inhorealistinen kuvaus siitä maailmasta, jonne Jumala antoi itsensä lahjaksi. Se on täynnä väkivaltaiseen poissulkevuuteen perustuvia valtakuntia, joissa vieraanvaraisuus oli poikkeus ja hädänalaisten auttaminen harvinaista.

Pelkkä epäilys rauhan lapsen syntymästä tai vaihtoehtoisesta vallasta sai vallat ja voimat paniikkiin. Herodes puolusti valtaansa samalla tavalla kuin sitä on aina puolustettu, kilpailijoita tappamalla.

Näin kävi toteen tämä profeetta Jeremian lausuma ennustus: Ramasta kuuluu huuto, itku ja kova valitus. Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole.

Uudessa testamentissa on useita tällaisia ennustuksiksi kutsuttuja kohtia, jotka käytännössä ovat vain vastaavuuksia, eikä profetioita. Matteus siteeraa Jeremiaa, joka kuvaa lapsena menettäneiden äitien valitusta, kun kansa karkotetaan omasta maastaan Babyloniaan.[39] Se on tilannekuvaus, jossa ei ole mitään ennustavaa. Kukaan ei siinä kerro, että Betlehemissä tulee joskus tapahtumaan lasten joukkomurha. Matteus vain toteaa, kuinka lohduton on äitien ja lasten kohtalo herrojen hallitsemassa maailmassa. Vaikka siinä ei ole mitään ennustavaa, sitä voi silti pitää ennakoivana, koska se on niin tavallista. Jeesus syntyi maailmaan, jossa lapsia tapettiin taloudellista syistä tai sukupuolen takia. Yhtä lailla lapsia saatettiin perkaa kuin rikkaruohoja kuninkaallisesta puutarhasta. Tällainen tämä maailma nyt vain oli. Matteuksen lukijat ymmärsivät sen varsin hyvin. Holokaustin todistajat ymmärtävät sen vielä paremmin.[40]

Syntymäkertomusten merkitys

Puhumme Jeesuksen syntymästä ensimmäisenä jouluna. Sitä se ei suinkaan ollut. Kukaan ei kolmeen sataan vuoteen juhlinut hänen syntymäänsä niin kuin me nyt.

On aivan mahdollista, että Jeesuksen syntymä oli tavallisen viheliäinen tapahtuma ilman mitään poikkeuksellisia tähtitaivaan ilmiöitä tai enkelikuoroja. Voi olla, että hän syntyi kotikylässään Nasaretissa, eikä Betlehemissä. Jos paimenet ylipäänsä kuuluivat tapahtumaan, syntymä oli keväällä tai kesällä, mutta ei ainakaan talvella, jolloin lampaat eivät olleet kedolla. ja eri merkeistä päätellen 4-7 vuotta ennen ajanlaskumme aikana.

Ei Jeesuslapsen syntymätarina olisi jäänyt kiinnostamaan ketään, jos hänen elämänsä ei olisi muuttanut monia ja jos hänen opetuksensa ei olisi uhmannut kaikkea siihen asti kuultua. Myös hänen tapansa kuolla oli paljastanut niin paljon siitä, minkälainen ihmisyhteisö on ja millä tavalla käy väkivallattoman rakkauden maan päällä. Kaikkein ihmeellisintä tietenkin oli, että hänen seuraajansa uskoivat Jeesuksen heränneen kuolleista ja elävän nyt sekä Jumalan, että jokaisen uhriksi jääneen ihmisen luona. Häntä alettiin pitää pelastajana, rakastavan Jumalan poikana. Niin, jollain lailla tätä ihmisen lapseksi syntynyttä Jeesusta alettiin pitää myös kaikkia varauksettomasti rakastavana Jumalana.

Vasta hänen elämänsä, opetuksensa, kuolemansa ja ylösnousemuksensa tekivät hänestä huomattavan ja tavattoman. Näitä asioita ja tapahtumia alkuseurakunta piti äärimmäisen tärkeinä. Pääsiäistä alkuseurakunta vietti alusta asti. Jeesuksen syntymätarinasta he eivät olleet erityisen kiinnostuneita, ehkä siksikin että Jumalan valtakunnan tuloa ja Rooman valtakunnan tuhoa odotettiin kuin huomispäivää. Vasta kun kristikunnalla alkoi olla tarpeeksi historiaa, merkkipäivät alkoivat tulla tärkeiksi.

Juutalaisessa kulttuurissa ei siihen aikaan vietetty mitään syntymäpäiväjuhlia. Kristityille tärkeintä oli, että Jeesus ylipäänsä oli syntynyt tähän maailmaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, ilman heiniä, härkiä, paimenia ja itämaisia kuninkaita ja tallin yllä loistavaa tähteä, se ainakin oli historiallinen tapahtuma. Jeesus näki ja ymmärsi enemmän kuin ihminen on koskaan nähnyt ja ymmärtänyt. Hän rakasti enemmän kuin ihminen koskaan ennen on rakastanut. Hän eli ihmisen elämän Jumalan kaltaisena.

Matteuksen ja Luukkaan syntymäkertomukset ovat myöhemmin poikineet opillisia riitoja ja syvällisiä teologiasia pohdintoja. Mainitsen niistä muutaman, mutta eniten minua kiinnostaa mitä ensimmäisten vuosisatojen kristityt ovat mahdollisesti päätelleet näistä kertomuksista.

Neitseestä syntynyt tai taivaan adoptoima?

Tekemättä siitä mitään sen kummempaa numeroa Matteus ja Luukas kummatkin toteavat Marian olleen seksuaalisesti koskematon alkaessaan odottaa Jeesusta. Matteus toki viittaa Jesajan ennustukseen: Herra antaa itse teille merkin: neitsyt (Hepreaksi nuori nainen) tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel,[41] mutta ei kukaan sen perusteella ollut osannut odottaa mitään neitseellistä hedelmöitystä. Korkeintaan ajateltiin, että nuori nainen olisi neitsyt, kunnes tulisi miehestään raskaaksi. Matteus oli ensimmäinen, joka keksi soveltaa tuota 700 vuotta sitten kirjoitettua lausetta ikään kuin ennustuksena neitseellisestä hedelmöitymisestä, mitä se ei alun perin ollut.

Luukkaan kertomus on hyvin erilainen, mutta hänkin puhuu neitseellisestä syntymisestä. Siksi tutkijat ovat aika yksimielisiä siitä, että kyseessä on varhainen perinne, jota kummatkin ovat käyttäneet.

Luukas kertoo kahdesta ihmeraskaudesta; Johannes Kastaja syntyy vanhalle hedelmättömälle äidille ja Jeesus nuorelle neitsyelle. Se oli täydellinen dramatisointi Vanhan Testamentin viimeisestä henkäyksestä ja Uuden Liiton alusta.

Vanhan juutalaisen vitsin mukaan kristinusko olisi pitänyt peruuttaa, koska Joosef tunnusti.[42]

Se oli aika huono vitsi, koska neitseestä syntyminen ei kristinuskon alkuaikoina ollut mitenkään keskeinen asia. Mikään kristinuskossa ei edellytä uskomista Jeesuksen neitseelliseen syntymään. Jos Matteuksen ja Luukkaan kertomukset siitä olisivat hävinneet, en usko, että mitään olennaista kristinuskon sisällöstä olisi muuttunut. Silti neitseestä sikiäminen on ihmeisiin uskoville kristityille elintärkeää. Ilman sitä Jeesus olisi vain tavallinen ihminen, eikä Jumalan poika. Heille neitseestä syntyminen ei ehkä ole yhtä tärkeä kuin kuoleman voittaminen, mutta tärkeä merkki Jeesuksen jumaluudesta kuitenkin. Ehkä he uskovat neitseelliseen syntymään myös siksi, että pitävät seksiä sen verran likaisena, ettei sellainen sovi Jumalan pojan hedelmöityksen syyksi.[43]

Eivät ensimmäisten vuosisatojen kristityt tarvinneet mitään neitseestä syntymistä voidakseen uskoa, että Jeesus oli Jumalan Poika. Sellaista argumenttia ei löydy varhaisessa kirjallisuudessa.[44] Jeesuksen varhaisin kirjallinen todistaja, Paavali, uskoi Jeesuksen jumaluuteen, vaikka totesi ykskantaan, että Jeesus oli Daavidin siemenestä ja naisesta syntynyt, siis jonkun Daavidin suvun miehen siittämä ja tavallisen naisen synnyttämä.

Alkukristityille oli tärkeää syntymäkertomuksen kautta uskoa, että Jumalalalla on hyvä ja rakastava tahto kaikkia ihmisiä kohtaan, alkaen maailman syrjäytyneimmistä mitättömyyksistä. Juuri sellaiseksi hän syntyi, kärpästen kiusaamaksi ryppyiseksi rääpäleeksi, jonka alkuparku ei millään lailla poikennut muiden vastasyntyneiden itkusta.

Mutta ei se kaikille riittänyt. Alkuvuosisatojen kristikunnalla oli välillä vaikeuksia uskoa mieheen, joka ei nuoruudessaan herättänyt minkäänlaista huomiota ja Jumalan Poikaan, joka ei missään vaiheessa kasvanut veret seisauttavaksi sankariksi. Muutaman vaivaisen vuoden ajan hän herätti lievää levottomuutta kansassa ja hänen mestauksensa oli lähinnä viranomaisten hätäinen varointoimenpide, vailla mitään dramaattisia seuraamuksia. Valtakunnan rauhaa hän ei onnistunut horjuttamaan millään lailla, eikä hänen väitetystä ylösnousemuksestaankaan jäänyt jäljelle kuin epämääräisiä huhuja haudanryöstöstä. Ehkä siksikin syntyi tarve korostaa Jeesuksen neitseestä syntymistä.

Matteus ja Markus kutoivat jatkumoa oman perinteensä historiaan. Se on tärkeää, mutta jotkut heidän tekemänsä sillat menneisyyteen tuntuvat keinotekoisolta ja ainakin minulle turhilta. Minä en tarvitse mitään vakuutteluja yliluonnollisesta hedelmöittymisestä uskoakseni Jeesukseen Jumalan Poikana. Teologinen tai biologinen pohdiskelu siitä mistä Jeesus sai toisen puolen kromosomeistaan ja DNA:staan olisi vain yksi esimerkki niistä hassunkurisuuksista, joihin fundamentalistinen tulkinta johtaisi.

Epätoivoinen yliluonnollisuudesta kiinni pitäminen voi tuottaa vain lisää satuja uskovaisten maailmaan ja eksyttää siitä, mikä näissä kertomuksissa oikeasti on ihmeellistä ja tuonpuoleista. Kahdentuhannen vuoden jälkeen Jeesus on edelleen juutalainen poikarääpäle, joka syntyi hyttysten purtavaksi. Silti hän on myös kosminen Kristus, etnisyyden, kansallisuuden ja sukupuolisuuden tuolla puolen elävä kaiken ja kaikkien rakastaja.

Kristityt ovat aina uskoneet, että Jumala jotenkin livahti tähän maailmaan kaikkien valtakeskusten ohi, keskelle kolkointa ja yksinäisintä ihmisen todellisuutta, pihan perälle, epäilyksenalaiseen parisuhteeseen.  Hän sai jo hedelmöittymisessään kannettavakseen ihmisten häpeän. Ehkä hän oikeasti olikin äpärä.

Minä voisin yhtä hyvin uskoa, että Maria oli tullut häpeällisellä tavalla raskaaksi ja Jumala astui inhimillisen todellisuuden keskelle adoptoimalla juuri sen lapsen erityisellä tavalla omakseen ja ilmoittaakseen itsensä juuri hänen kauttaan ihmiskunnalle. Jeesushan kuolikin täysin häpäistynä. Miksi hän ei olisi voinut syntyäkin äpäränä, miehen häpeällisen väkivallan seurauksena ja naisen kannettavaksi annettuna häpeänä. Minulle sellainen antaisi vain lisää painoarvoa sille, kuinka perusteellisesti Jumala antautui häpeällisen todellisuutemme ytimeen.

Evankeliumien kirjoittajat eivät ole vapaita skandaalien liioittelemisessa. Huomasin sen selvästi tutkiessani millä tavalla kuva Juudaksesta muuttui pahemmaksi evankeliumien kirjoittamisjärjestyksessä. Miksi he eivät olisi taipuvaisia myös salaamaan skandaalia, joka oli heille liian vaikea ymmärtää tai kantaa? En väitä, että Matteus ja Markus tekivät niin, mutta pidän sitä mahdollisena. Ehkä se oli syy miksi kukaan muu ei edes yrittänyt kertoa Jeesuksen syntymästä mitään.

Myytti myyttien joukossa?

Miksi Matteus ja Luukas sitten puhuvat neitseestä syntymisestä, enkeleistä, tähdistä ja tietäjistä, jos se ei ollut totta? Yrittivätkö he jälkeenpäin rakentaa edes jotain legendaarista yliluonnollisuutta niin tavalliseen ihmiselämän alkuun?[45]

Ottamatta kantaa siihen, ovatko ne kirjaimellisesti tosia, Girard pitää syntymäkertomuksia yrityksenä kertoa kuinka radikaalisti vapaa Jeesus oli ihmiskunnan väkivaltaisesta perinnöstä. Jokainen meistä on Kainin veli ja alkuväkivallan jatkaja, mutta Jeesus ei. Hän kykeni kantamaan ihmisen pahuuden kaikessa painavuudessaan, jakamatta sitä edelleen.

Jeesuksen syntymäkertomus voi muistuttaa aikalaisten kuninkaallisten mytologisia tarinoita. Girardin mukaan niin pitääkin olla, jotta vanhojen myyttien väkivaltaisuus kävisi ilmeiseksi. Tämän kertomuksen Jumala ei ole väkivaltainen. Myyttisissä kertomuksissa hedelmöittäminen on yleensä raiskaava ja siitä syntynyt jälkeläinen on kostoa kylvävä sankari. Jeesus-lapsen alkuperä on kyllä väkivallan ympäröimää, mutta itsessään siitä vapaa. Maria ja Joosef valitsivat lapsen. Sitä kysyttiin heiltä kummaltakin. Kummatkin suostuivat tehtävään, joka oli heille annettu.

Matteuksen ja Luukkaan kertomukset seuraavat myyttistä kaavaa tavalla, joka nakertaa sitä sisältä. Samalla tavalla Vanha Testamentti syntyi myyttisissä maisemissa. Sen väkivaltainen Jumala alkoi kyseenalaistaa itseään ja paljastamaan väkivallan todellisen lähteen ihmisessä itsessään. Juuri sitä juutalaiskristillinen perintö tekee, riisuu yleismaailmalliset myytit valheistaan.

Rene Girard pitää aika käsittämättömänä, että aikamme suuret ajattelijat eivät pysty erottamaan seimenkertomusta myyttisistä tarinoista keisareiden jumalallisesta ja väkivaltaisesta alkuperästä.[46] Myyttinen muoto ja koodisto on sama kuin kreikkalaisilla, mutta tarinan sisältö on radikaalisti toisenlainen. Jeesuksen syntymäkertomus on ironinen rinnastus Keisari Augustuksen syntymätarinaan, eikä sen kopio.

Keisarillisten elämänkertojen ja legendojen tallentaja Suetonius kertoo, kuinka Augustuksen syntymää edelsi ennustus, jonka mukaan luonto oli raskaana ja oli synnyttävä Rooman keisarin. Apolloksi oletettu käärme oli siittänyt hänet äitinsä nukkuessa. Herättyään Atia pesi itsensä niin kuin yhdynnän jälkeen tehdään. Senaatin käskystä jokainen sinä vuonna syntynyt poikavauva oli hylättävä. Mutta monet raskaana olevat naiset eivät käskyä totelleet, koska toivoivat ennustuksen koskevan juuri heidän lastaan.[47] Atian iholle ilmestyi käärmeen värinen merkki, eikä hän siksi koskaan enää mennyt julkiseen kylpylään.

Tämän tiedon Suetonius kertoo vasta kun hän on luetellut Augustuksen kaikki ihmeteot. Siinä vaiheessa kansa oli jo täysin valmis tunnustamaan hänen jumalallisen alkuperänsä. [48]

Augustuksen titteleihin kuului Jumalainen, Jumalan Poika, Jumala Jumalasta syntynyt, Herra, Vapahtaja ja Maailman Pelastaja. Tällaisten titteleiden käyttäminen tallissa syntyneestä ihmispoloisesta on piilokumouksellista ironiaa. Jeesusta ei missään muualla synoptisissa evankeliumissa kutsuta pelastajaksi. Siitäkin voimme päätellä syntymäkertomuksen olleen tahallinen ja kumouksellinen haaste valloille ja voimille. Mutta Roomaa ei naurattanut. Runoilijat ja säveltäjät, näytelmien kirjoittajat ja laulajat, arkkitehdit ja kuvanveistäjät, aivan kaikkien oli ylistettävä yksinomaan Augustusta koko maailman pelastajana ja herrana. Hänellä ei saanut olla kilpailijaa.

Valtakunta pysyi pystyssä niin kauan, kun kansalaiset palvoivat Jumalia, jotka auttoivat heitä sodissa ja tuottivat lopulta rauhan. Jumalten tuottama rauha oli aina vihollisten nujertamisen kautta aikaansaatua rauhaa. Voittoisa väkivalta oli ainoa rauhan väline.

Matteuksen ja Luukaan joulukertomus vihjaisi jostain aivan muusta. Jos tämän lapsen alkuperä oli millään tavalla jumalallinen, hänen syntymänsä elämänsä ei taipuisi tavallisten myyttien kaavaan. Niissä ihmisen väkivalta sijoitetaan Jumalaan ja uhrin ääni vaiennetaan. Tämä Jumalasta syntynyt ihminen puhuisi uhrin äänellä ja paljastaisi väkivallan, joka on yhteisön omaa.

Jeesuksen syntymäkertomus kilpailutettiin muiden vastaavanlaisten tarinoiden kanssa. Olennainen ero oli siinä, että Jumala ei ollut raiskaaja. Kukaan ei tehnyt Marialle väkivaltaa. Hänen kohdussaan vain tapahtui ihme. Hän oli neitsyt vielä synnyttäessään ja hänen lapsensa oli Jumalan poika.

Silti on aika turhaa jumiutua kertomusten kirjaimelliseen ja yltiörealistiseen tulkintaan. Jeesusta kutsuttiin myös Jumalan sanaksi ja karitsaksi, eikä kukaan ota näitä kirjaimellisesti. Ymmärretään syntymäkertomukset sitten kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti, niin Pyhästä Hengestä siinnyt ja neitsyen synnyttämä oli alkukristittyjen tapa ilmaista uskonsa siihen, että Jeesuksella oli jumalallinen alkuperä ja hän oli taivaallinen lahja ihmiskunnalle. Kuulijoiden asiaksi jäi valita, kumpaa Jumalan Poikaa he seuraisivat, Rooman kaikkivaltiasta hallitsijaa Augustusta, vai ihmiskunnan palvelijaa Jeesusta Kristusta.

Ihmisen ääretön arvo

Tämän lapsen myötä ihmiskunnan keskelle hiipi ajatus siitä, että jokainen lapsi on jollakin ehdottomalla ja tinkimättömällä tavalla äärettömän arvokas.

Siihen aikaan lapsia ei arvostettu kovinkaan paljon. Jos lapsi syntyi vammaisena tai sairaana, se usein vietiin tunkiolle. Jos tyttölapsia syntyi liikaa, heidät jätettiin ruokkimatta, kunnes he kuolivat. Tästä syystä väestörakenne oli miesvoittoinen. Noin 60% väestöstä oli miehiä. Kaatopaikat eivät koskaan olleet hiljaisia mutta poikavauvoja ruokittiin. Valtio tarvitsi sotureita.

Ehkä juuri siksi Jeesuksen syntymästä kertoneet evankelistat antavat niin paljon painoa kaikille niille miehille, jotka tulivat kunnioittamaan Jeesus-lapsen syntymää. Itämaan tietäjiä oli perimätiedon mukaan kolme. Paimenien lukumäärä emme tiedä. Mutta kaikki olivat miehiä. Marian lisäksi vastasyntyneen Jeesuksen elämää oli juhlimassa ehkä kymmenkunta miestä.

Nämä miehet antoivat uuden mallin siitä miten vastasyntyneeseen ihmislapseen tulisi suhtautua. Sitä mallia myös seurattiin. Sitä mukaan, kun kristinusko levisi, lapsiin alettiin suhtautua toisin. Kaikki lapset otettiin vastaan – olivatpa hei sairaita tai terveitä, tyttöjä tai poikia. Väestön rakenne muuttui, niin että miehiä ja naisia oli yhtä paljon. Tyttölapsia ei enää pakotettu naimisiin vastoin tahtoaan. Se oli yksi syy kristinuskon suureen suosioon naisten keskuudessa. He saivat valita.

Kertomus kylmään syntyneestä lapsesta, vailla mitään muuta perusturvaa kuin nuorten vanhempiensa keskinäinen rakkaus, sai jokaisen kristityn katsomaan perheeseen ja yhteisöön syntyneitä uusia lapsia uudesta, vähän tarkemmasta, näkökulmasta. Kertomus oli jatkuva muistutus siitä, että se kaikkein heikoin ja pienin on se kaikkein tärkein ja suurin.

Jumala todisti välittämisensä tekemällä tavallisesta, syrjäytyneestä todellisuudesta pyhän.

Siihen todellisuuteen syntyi lapsi, jonka yksi nimi oli Immanuel, Jumala meidän kansamme.

Matteuksen ja Luukaan alkukertomukset ovat paradoksaalisia tarinoita äärimmäisestä ulkopuolisuudesta ja äärettömästä mukaan kutsumisesta. Niiden henki on sekä julma että kaunis. Kertomukset ovat täynnä ihan tavallista hylkäämistä, ihmisen arkijulmuutta ja Jumalan hiljaa ja kärsivällisesti lähestyvää kaiken paljastavaa rakkautta. Syntymäkertomuksissa rakkaus huutaa kylmään syntyneen lapsen parussa ja kuiskaa syliin lohdutetun vauvan tasaantuvassa hengityksessä. Koko maailma on tahdottu ja tarkoitettu. Syrjäisinkään paikka maailmassa, eikä mitättöminkään ihmislapsi ole piilossa Jumalan rakkaudelta.

Syntymäkertomusten Jumala välitti kaikkein pienimmistä ihmisistä heidän oman kulttuurinsa keskellä. Siihen hänet kapaloitiin. Siinä hän kasvoi miehen ikään kuin ihminen, joka piti näkemästään, tunsi oman ja kansansa historian, arvosti elämäänsä ja ainakin suurinta osaa perheensä hengellisestä perinnöstä.

Jeesus syntyi ihmiskunnan historiaan juuri sellaisena aikana, kun aloimme olla valmiita arvioimaan sekä itseämme, että yhteisöjämme hänen opetuksensa ja esimerkkinsä valossa. Aikaisemmin se olisi ollut mahdotonta ja myöhemmin ehkä liian myöhäistä.
Silti hän ei syntynyt kuninkaan hoviin tai filosofien ja teologien joukkoon, vaan aasien ja lampaiden, maailman tyhmimpinä pidettyjen eläinten ja lukutaidottomien ihmisten keskelle.

Se on kertomus jokaisen syntymäpäivän tärkeydestä. Syntyessämme olimme täysin vastaanottajiemme armoilla ja meihin alettiin säveltää tuhon ja toivon säveliä. Jumala osallistuu siihen jokaisen kautta, joka ottaa lapsen vastaan kunnioituksella ja rakkaudella.  Meidänkin tapamme elää ja olla tässä maailmassa muokkaa ihmiskunnan tulevaisuutta. Me joko lisäämme tai vähennämme rauhaa ja hyvää tahtoa ihmisten kesken. Kenenkään kohtalo ei ole jäädä uhriksi. Jokaisella on kutsumus historiallisesti tärkeään elämään ja toivoa lisäävään tehtävään.

Jeesus syntyi keskuuteemme, koska halusi pelastaa meidät itseltämme. Hän syntyi ihmisen yön pimeyteen kertoakseen, ettei kenenkään elämänsä ole tuhoon tuomittu. Syntymäkurjuus, kaikesta hyvästä syrjäytyneisyys, poliittinen toivottomuus ja loputon velkavankeus, ei erota Jumalan rakkaudesta, eikä estä ketään olemasta saman rakkauden välikappaleena. Jokaisen elämä voi kantaa hyvää hedelmää. Jeesuksen syntymäkertomus antoi toivoa sekä pahantekijöille, että niille jotka olivat joutuneet pahantekijöiden tai kierojen hyväntekijöiden uhreiksi.

Ihmisen yöhön syntyi toivon valo. Siksi vietämme hänen syntymänsä päivää vuoden pimeimpänä aikana. Siksi sytytämme kynttilöitä sen keskelle. Pimeinkään yö ei pysty sammuttamaan ihmiskunnan keskelle sytytettyä hyvyyden ja totuuden valoa.

Jeesuksen syntyessä enkelit lauloivat rauhaa kaikille kansoille. Se ei ollut vain yhdelle heimolle, kansakunnalle tai rodulle tarkoitettua rauhaa. Se oli alkua pitkälle ja kipeälle prosessille, joka ehkä joskus ennen seuraavaa maailmanloppua muuttuisi globaaliksi vieraanvaraisuudeksi. Siinä jokainen ottaa vastuun itsestään ja sen kautta antautuu vastuulliseksi kaikista maailman kansalaisista.

Jeesuksen kautta Jumala astui ihokosketukseen ihmisten kanssa ja alkoi puhua kuin ihminen puhuu ihmiselle. Ei enää kiveen hakattuja käskyjä eikä muistiin kirjoitettuja profeettojen kiihkoiluja.

Jeesuksen kautta Jumala alkoi elää sellaista ihmisen elämää, joka toteutti Jumalan tahtoa tavallisen ihmisen tasolla. Tämän jälkeen meillä on malli Jumalan tahdosta, jota voimme seurata. Sen ensimmäinen sana on toisen varaan luottautuminen, avun tarvitsijaksi antautuminen. Monen pettymyksen ja trauman jälkeen sen viimeinen sana ei olekaan kosto tai edes tasoihin pääsemisen välttämättömyys, vaan vihollisen rakastamisen mahdollisuus.

Syntymäkertomus antoi toivoa niille, joilla oli syvä halu löytää mentori, hengellinen opas ja elämän opettaja, joka on ehdottoman vilpitön, vallanhalusta vapaa ja oman edun tavoittelusta puhdas.

Aikuistuessaan Jeesus vähitellen itsekin hahmotti elämälleen mielen ja tarkoituksen. Vaikka hän joutui alusta loppuun asti kaiken arvossa pidetyn ulkopuolelle, hän piti itseään johonkin sisään kutsuttuna. Hän oli Jumalan tahto. Hän eli ja hengitti Jumalan tahtoa. Hän kutsui muitakin seuraamaan sitä.

Aikuisena hän puhui lapsen kaltaiseksi tulemisen tärkeydestä. Syntymätarinat kertovat jumalasta, joka teki juuri niin. Hän tuli lapsen kaltaiseksi. Jeesuksen kautta Jumala syntyi ihmiskunnan hoivattavaksi ja rakastamaksi tai/ja hylättäväksi ja tapettavaksi. Kertomus ei anna meidän unohtaa, kuinka armoilla kaikki olemme suhteessa toisiimme. Kertomus suljetusta majatalosta, julmasta kuninkaasta, armottoman kylmästä yöstä ja kurnivasta nälästä on myös kertomus huolenpidosta, luottamuksesta ja rakkaudesta. Siksi kristityt opettelivat pyytämään toisiltaan mitä he tarvitsivat. Jos Jumalan poika Jeesus tarvitsi muita ihmisiä, niin vielä enemmän jokainen ihmislapsi tarvitsee toistaan.
Alkuseurakunta harjoitteli viimeisen päälle vaikeaa vieraanvaraisuutta, kun juutalaisten kristittyjen rajat alkoivat avautua roomalaisille ja kreikkalaisille. Jotkut saivat myös maistaa valtaa, josta käsin oli mahdollisuus vahvistaa tai vähätellä kokonaisia heimoja tai etnisiä ryhmiä. Kaikilla oli valta asenteillaan ja sanoillaan rakentaa tai repiä omiaan ja halata tai hylätä vieraita. Syntymäkertomus oli jatkuva muistutus siitä, kuinka Jumala lähestyi heitä maan pienimpien ja heikoimpien kautta. Siksi heitä ei koskaan saanut hylätä.

Minä uskon, että kaikkialla, kaikessa ja aina läsnä ollut Jumala oli hiipinyt ihmisten maailmaan ensimmäisestä tietoisuuden kipinästä, palavasta pensaasta ja itkevästä profeetasta asti. Ei hän ole tullut tänne tuolta jostain. Hän on tullut tänne täältä jostain.

Kaikille evankelistoille oli joka tapauksessa selvää, että Jeesuksen syntyminen merkitsi suurta muutosta myös Jumaluudessa. Tämä on kertomus siitä, kuinka Jumala jätti synnyttäjäänsä arvet ja kuinka ihmiskunta teki luojastaan haavoittuneen Jumalan.

Tämä oli kertomus Jumalasta, joka ei enää luottanut lähettiläisiin, vaan syntyi, kehittyi ja kasvoi ihmiseksi, Jumalan Pojaksi maan päällä. Taakse jäivät ylhäältä tulevat tuhannet lait ja kuolemalla rankaisemiset. Jumala ei enää hyökännyt ihmisten kimppuun kuluttavana tulena tai vihollisen miekkana. Nyt Jumala lähestyi ihmistä pimeästä ahdingosta, haisevasta köyhyydestä, sosiaalisesta häpeästä ja voimattomudesta käsin, parkuen, kompuroiden ja ihmisten kieltä opetellen. Hän oppi mitä ihmisenä eläminen oikeasti on ja muuttui sen seurauksena. Myötäeläminen vaihtui kanssa kärsimiseksi ja kanssa kärsiminen kasvoi anteeksiantavaksi ihmisen pahuuden kantamiseksi kuolemaan asti. Ei niin, että Jumala olisi nyt vasta alkanut rakastaa, mutta hänen ikuinen rakkautensa oli nyt vasta tullut lihaksi.

Jeesus ei ollut vain viestin tuoja. Hän oli näkymättömän Jumalan näkyvä viesti. Tältä näytti Jumalan tahto maan päällä. Aluksi ei juuri miltään. Juuri sellaisena evankelistat kiinnittävät häneen huomiota. Tämän Jumalan tahto ei ollut hakattu kiveen. Se sykki sanattomana ja muiden hyvästä tahdosta riippuvaisena niiden sylissä, joiden tahdosta juuri kukaan ei piitannut.

Uskon Kierkegaardin ajatukseen, että luomistyö ei ollut valmis ennen kuin Jumala oli täysin sisällyttänyt itsensä siihen.[49] Jotain uutta tapahtui sen suhteen Jeesuksen syntymän myötä. Jotain uutta tapahtuu edelleen sen suhteen – joka päivä, kaikkialla maailmassa.

[1] Matt 1:1-17. Luuk 3:23-38

[2] 1Moos 38.

[3] Joos 2:1-7.

[4] Ruut 3, 4.

[5] 2Sam 11:1-26

[6] Carey Greg. Sinners. Jesus and his earliest followers. Baylor University Press. 2009. s.32.

[7] Bell Rob. What is the Bible?. William Collins. 2017. 221-227

[8] Luuk 3:23-38.

[9] Luuk 3:22.

[10] Matteus väittää sukupolvia olleen 3×14, vaikka nimiä on vain 40. Borg Marcus & Crossan John Dominic. The First Christmas. Harper One. 2007. s. 245-248.

[11] Luuk 1:26-38.

[12] Joh 1:46.

[13] Matt 1:18-24.

[14] 3Moos 20.10, 5Moos 22:20-22, Joh 8:3-7.

[15] Borg Marcus & Crossan John Dominic. The First Christmas. Harper One. 2007. s. 105-110.

[16] Jakob, josta tuli Jerusalemin seurakunnan johtaja, Josef, Juda ja Simon. Kaikki olivat keskeisiä sankareita Israelilaisten historiasta. Siitä voimme päätellä Jeesuksen eläneen hurskaassa perheessä, jossa syvästi kunnioitettiin kansan perintöä ja ehkä elettiin uutta kansallismielisyyden nousukautta.

[17] Meier John P. A Marginal Jew Vol III. Companions and Competitors. Doubleday. New York. 2001. s. 616.

[18] Witherington III Ben. What Have They Done With Jesus? Beyond Strange Stories and Bad History. HarperCollins. New York 2006. s. 98

[19] Mark 6:3.

[20] Joh 8:41.

[21] Wink Walter. Engaging the Powers. Dicernment and Resistance in the World of Domination. Fortress Press. 1992. s. 358.

[22] Luuk 2:1-7

[23] Witherington III Ben. What Have They Done With Jesus? Beyond Strange Stories and Bad History. HarperCollins. New York 2006. s. 101.

[24] Horsley Richard. The Liberation of Christmas. Wipf and Stock Publishers. Oregon. 1989. s. 68-73.

[25] Luuk. 9:58

[26] Crossan John Dominic. God & Empire. Jesus Against Rome, Then and Now. Harper One. 2007. s. 108

[27] Luuk 2:14. Biblia 1776. Kirkkoraamattu 1938. Kirkkoraamattu 1992.

[28] Girard René. When These Thing Begin. Michigan State University Press. 2014. s. 99.

[29] Beck Richard. Unclean. Meditations on purity, hospitality and Mortality. Cascade Books. Eugene. Oregon. 2011. s. 153, 155.

[30] Matt 2:1-12.

[31] Matthew Shelly and Gibson E. Leight (editors) Violence in the New Testament. T&T Clark International. New York. London. 2005. s. 55.

[32] Crossan John Dominic. God & Empire. Jesus Against Rome, Then and Now. Harper One. 2007. s. 101

[33] Joulunäytelmissä heidät esitetään kolmena kuninkaana, mutta evankeliumit eivät kerro heidän lukumääräänsä, eikä kutsu heitä kuninkaiksi. Se oli keskiaikainen keksintö.

[34] Hän ei kieltänyt eläinuhreja, koska näki ne myös ravintona. Hän vain huolehti siitä, että uhraaminen tuottaisi mahdollisimman vähän kärsimystä. Sacrifice in Zoroastrianism. http://www.iranicaonline.org/articles/sacrifice-i

[35] Horsley Richard. The Liberation of Christmas. Wipf and Stock Publishers. Oregon. 1989. s. 53-60.

[36] http://www.heritageinstitute.com/zoroastrianism/worship/fire.htm

[37] Horsley Richard A. Jesus and Empire. The Kingdom of God and the New World Disorder. Fortress Press. Minneapolis. 2003 s. 40.

[38] Matthew Shelly and Gibson E. Leight (editors) Violence in the New Testament. T&T Clark International. New York. London. 2005. s. 56.

[39] Boyd Gregory A. Crusifixion of the Warrior God. I. Fortress Press. Minneapolis. 2017. s. 101

[40] Contagion. Journal of violence, Mimesis and Culture. Vol 11. Spring. 2004. Ann W. Astell. Maternal Compassion in the thought of Rene Girard, Emil Fackenheim and Emmanuel Levinas. s. 15-24

[41] Jes 7:14

[42] Nevanlinna Tuomas ja Relander Jukka. Uskon sanat. Teos. Helsinki 2011. s. 94.

[43] Borg Marcus & Wright. N.T. The Meaning of Jesus. Two Visions. Harper San Francisco. 1999. s. 172.

[44] Koraanissakin uskotaan Jeesuksen neitseestä syntymiseen, mutta ei sitä pidetä merkkinä hänen Jumaluudestaan. 1700-luvulla Tiibetin buddhalainen Tuken Chökyi Nyima pitää myös Jeesuksen ihmehedelmöittymistä tärkeänä. Ei se silti Jeesuat Jumalaa tehnyt mutta opettajan ja maailman suojelijan kyllä. Kärkkäinen Veli-Matti. Christ and Reconciliation: A Constructive Christian Theology for the Pluralistic World, vol. 1. Eerdmans. Grand Rapids. 2013. s. 191, 194.

[45] Miles Jack. Christ. A Crisis in the Life of God. Alfred A. Kopf. New York. 2001. s. 86-89.

[46] Girard René. Things Hidden Since the Foundation of the World. Stanford University Press. California. 1978. s. 220-223.

[47] The Lives of the Twelve Caesars by C. Suetonius Tranquillus. published in the Loeb Classical Library,

  1. kpl. 94.3

[48] Borg Marcus & Crossan John Dominic. The First Christmas. Harper One. 2007. s. 122.

[49] Bellinger Charles K. The Genealogy of Violence. Reflections on Creation, Freedom and Evil. Oxford University Press. 2001. s. 30, 31.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

1 Kommentti

  1. Kyösti Nuttukontio
    Kirjoitettu joulukuu 23, 2017 kello 12:33 | Suora linkki kommenttiin

    Kiitos Daniel.Hyvää ja siunauksellista Joulua sinulle ja läheisillesi.Rakkaudella,Kyösti.

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Ribaldinho sanoi 6 päivää sitten:
      Oma vapautumisen helvettiuskosta, tuosta ihmiskunnan väkivaltaisimmasta ja sadistisimmasta myytistä tapahtui vasta 2-3 vuotta sitten. Miksi siihen m... Fariseukset ihmiskunnan peilinä
    • Greta sanoi 2 viikkoa sitten:
      C. Baxter Krueger tulkitsee pitkänperjantain tapahtumat seuraavasti: "We crucified Jesus. Nothing could be more clear. The wrath poured out on Calv... Ihmisen uhri
    • Ribaldinho sanoi 3 viikkoa sitten:
      Joku kirjoitti jotenkin, että "kun poltat miljoonia ihmisiä uuneissa tapettuasi heidät ensiksi kaasukammiossa, olet sosiopaatti, mutta kun kärist... Fariseukset ihmiskunnan peilinä
    • Daniel Nylund sanoi 3 viikkoa sitten:
      Seuraavassa joitakin vanhoja palauttteita ajalta, jolloin tämä artikkeli oli vielä monessa osassa: Raili Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi ku... Pitkä perjantai
    • Jaakko K sanoi 1 kuukausi sitten:
      Katson, että vastasit riittävällä perustellisuudella yhdeksän vuotta sitten blogisi kommenttiosioon linkittämääni Steven Pinkerin TED-puheesee... 16.7 Uhritietoisuuden aika

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0234238