Avainsana-arkisto: alttari
Hän on väkivallaton
Juuri siksi ihmiset mieluummin keksivät irrationaalisia uhritulkintoja, jotka vapauttavat heidät omasta vastuustaan. Näiden argumenttien mukaan Jeesuksen Isä on edelleen väkivaltainen Jumala vaikka Jeesus nimenomaan väitti toista. René Girard[1] Krusifiksi kirkon alttarilla ei ole peiteltyä väkivallan oikeuttamista, vaan jatkuva muistutus Jumalan väkivallattomuudesta ja kaiken pyhitetyn terrorin vääryydestä.[2] Ristillä Jumala sanoutui lopullisesti irti siitä väkivallasta, jonka ihmiskunta oli vuosituhansien ajan projisoinut Jumalan ominaisuudeksi. Paradoksaalista kyllä, tämä oli sekä vakuuttavin että kaikkein käsittämättömin tapa viestiä Jumalan olemus ihmiskunnalle. Jeesus oli alusta loppuun asti […]
Käskyjen jälkeen
Kymmenen käskyn antamisen jälkeen Mooses saneli kolme lukua[1] tarkentavia säädöksiä orjien asemasta, kuolemantuottamuksesta, murhasta, eläinten tuottamista vahingoista, varkauksista, neitsyen viettelemisestä, muukalaisten, köyhien, leskien ja orpojen suopeasta kohtelemisesta, koronkiskonnasta[2], sodan säännöistä, jne. Kuuluisa silmä-silmästä ja hammas-hampaasta laki,[3] joka ehkä oli saanut vaikutteita Hammurabin laista, on mainettaan paljon parempi. Toisin kuin naapurikansojen lait, tämä laki rajoitti ja kohtuullisti kostoa. Rangaistus ei saanut ankaruudessaan ylittää aiheutettua vahinkoa.[4] Jumala kuitenkin varasi itselleen paljon tuimempia kostamisen vapauksia. Hän lupasi tappaa sodalla kaikki, jotka kohtelisivat leskiä […]
Ensimmäinen syntipukki
Syntipukista voi puhua monella eri tasolla. Psykososiaalinen syntipukki on sukua antropologiselle syntipukille. Mooseksen kirjoissa löytyy kummankin alkumuoto: rituaalinen syntipukki joka kantoi kansan synnit. Vasta kristinuskon valaisema länsimainen sivistys alkoi 1700-luvulla nähdä ilmiöitä, joiden kuvaukseen sopi sana syntipukki. Myöhempi antropologinen tutkimus löysi paljon käytäntöjä, jotka sopivat saman sanan alle. Vielä myöhempi psykososiaalinen havaintomateriaali löysi syntipukin jokapäiväisestä arjesta. Tänään syntipukki käsite kuuluu arkikieleen. Kaikki ymmärtävät mitä se tarkoittaa, vaikka eivät tietäisi sanan taustasta yhtään mitään. Sanan historialliset juuret ulottuvat Mooseksen johtajuuskriisiin. Kun […]
Mooses
Kymmenen käskyn antamisen jälkeen Mooses saneli kolme lukua[1] tarkentavia säädöksiä orjien asemasta, kuolemantuottamuksesta, murhasta, eläinten tuottamista vahingoista, varkauksista, neitsyen viettelemisestä, muukalaisten, köyhien, leskien ja orpojen suopeasta kohtelemisesta, koronkiskonnasta[2], sodan säännöistä, jne. Kuuluisa silmä-silmästä ja hammas-hampaasta laki,[3] joka ehkä oli saanut vaikutteita Hammurabin laista, on mainettaan paljon parempi. Toisin kuin naapurikansojen lait, tämä laki rajoitti ja kohtuullisti kostoa. Rangaistus ei saanut ankaruudessaan ylittää aiheutettua vahinkoa.[4] Jumala kuitenkin varasi itselleen paljon tuimempia kostamisen vapauksia. Hän lupasi tappaa sodalla kaikki, jotka kohtelisivat leskiä […]
Pyhän ja väkivallan rakoileva liitto
Rituaalit toistavat alkuperäistä uhria. Niiden toistaminen synnyttää instituutioita. Ainoastaan niiden avulla ihmiskunta on onnistunut lykkäämään apokalypsia. Rene Girard [1] Alkuperäinen pyhä oli yhteisön oma tuonpuoleisuuteen siirtämä kollektiivinen väkivalta.[2] Primitiivinen pyhä sai valtansa hylkäävän, poissulkevan ja murhaavan väkivallan pyhittämisestä. Sen jälkeen melkein kaikki johtajuus, päällikkyys, kuninkuus, sankaruus ja pappeus ovat perustuneet pahan väkivallan hallitsemiseen hyvän väkivallan kautta. Näkymätön ja pelottava pyhä on tarvinnut näkyviä ja yhtälailla pelottavia edustajia ihmisten joukossa. Kulttuurien koossapitävä voima on ollut pyhitetty väkivalta ja sen suorituspaikaksi varattu […]
Hae teoblogista
Uusimmat artikkelit
