Avainsana-arkisto: Jerusalem

7.0. Joulukertomus lapsille sanoitettuna

Kirjoitettu 19.12.2023 0 kommenttia

Joulukertomuslapsille tarinoitettuna. Olen harmonisoinut Matteuksen ja Luukkan kertomukset yhdeksi ja tarinoittanut tekstin sellaiseksi, että sen voi lukea lapsille. Evankeliumien teksti on kursiivilla ja tavallinen leipäteksti on minun tarinallista tulkintaani. Perusteellisempi versio kertomuksesta alaviitteinen löytyy TeoBlogin seuraavan otsikon alla. Herodes Suuri Olipa kerran noin 2000 vuotta sitten aika, jolloin Suomessa ei vielä ollut kuninkaita, ei kaupunkeja, eikä juuri asukkaitakaan. Mutta kaukana täältä, niissä maissa, joissa ei lumesta mitään tiedetty hallitsi suuri ja mahtava Rooman valtakunnan Keisari Augustus, jolla oli niin paljon […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

Tietäjiä ja vainoharhoja

Kirjoitettu 14.12.2020 3 kommenttia

1.            Zarathustran lähettiläitä? Joosef oli vihdoin saanut Marian kotiseudulleen, eikä hänellä ollut mitään kiirettä Nasaretiin, jossa oli vain Marian sukulaisia. Mariakin viihtyi Betlehemissä, koska hänen sukulaisensa Elisabet ja Sakaria kävivät usein heitä tervehtimässä. Asuivathan hekin nyt aivan lähellä. Joosefin perhe piti nyt hyvää huolta nuoresta parista, eivätkä he halunneet laskea heitä matkaan ennen kuin Maria oli vanhempien naisten opastuksella tottunut pitämään huolta esikoisestaan. Vähän he tiesivät, kuinka suuri mutka heidän kotimatkaansa oli tuleva. Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Jeesuksen mielen muutos.

Kirjoitettu 12.10.2020 1 kommentti

1.     Jeesus ylittää etnisen rajan Jeesuksen julkinen työ oli jatkunut jo pari vuotta. Seuraajien ja vastustajien määrä oli koko ajan kasvanut. Toiveet paremmasta ja pelot pahemmasta aaltoilivat hänen ympärillään. Ihailevasta kansanjoukosta, kampittavista Jerusalemin pyhistä ja rasittavista opetuslapsista Jeesus etsi välillä suojaa erämaasta. Herodeksen mestattua Johanneksen, varttikuningas saattaisi hyvinkin löytää syyn vangita ja mestauttaa Jeesuksenkin. Sellainen ei kuulunut Jeesuksen suunnitelmiin. Hän oli tullut ensisijaisesti haastamaan oman kansansa käsityksiä itsestään ja Jumalastaan, eikä hän aikonut antaa minkään Herodeksen oikun estää sitä. Nyt […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

…uskonnon riivaamat

Kirjoitettu 8.10.2020 3 kommenttia

He tulivat Kapernaumiin. [1] Oltuaan taas jossain vaelluksella neljän ensimmäisen seuraajansa kanssa, Jeesus tuli takaisin uuteen kotikaupunkiinsa. Lynkkausyrityksen jälkeen Nasaretiin ei ollut vähään aikaan menemistä.  Kapernaumista oli tullut hänen uusi tukikohtansa. Kapernaum oli harmaasta basalttikivestä rakennettu noin tuhannen kalastajan ja maanviljelijän pikkukaupunki tai iso kylä. Suurin osa taloista oli yhden huoneen taloryppäitä, joissa asui usean sukupolven perhekuntia. Erityisesti järven antimia myytiin laajalle, koska kaupungin kautta kulki myös merkittävä kauppareitti Via Maris eli Meren tie, jota pitkin Kapernaumin kalasäilykkeitä kuljetettiin pohjoisessa […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kutsuu ensimmäiset seuraajat

Kirjoitettu 7.10.2020 0 kommenttia

Oli aivan selvää, että tuon lynkkausyrityksen jälkeen Jeesuksen oli pakko vaihtaa maisemaa.[1] Hän ei enää ollut turvassa Nasaretissa. Matteus kertoo, että Jeesus jätti Nasaretin ja meni asumaan Kapernaumiin, joka on meren rannalla.[2] Oikeasti tämä meri oli 23 km pitkä ja 16 km leveä järvi. Itse he tuskin tiesivät, että tämä oli maailman alin makean veden järvi. Jeesuksen äiti ja sisarukset seurasivat häntä samaan kaupunkiin jonkin aikaa myöhemmin.[3] Kotikylässään saamastaan kaltoinkohtelusta huolimatta Jeesuksen julistus Jumalan valtakunnasta otettiin innostuneena vastaan. Hänestä puhuttiin […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

7.5 Valtakunnan aakkoset

Kirjoitettu 7.10.2020 0 kommenttia

Johannes vangitaan Kun Johannes oli vangittu Jeesus palasi Galileaan. Kun Jeesus palasi pitkän paaston jälkeen kotiseudulleen, hän sai kuulla, että hänen innoittajansa, vahvistajansa ja kiusaajansa oli vangittu. Vangitsija oli Herodes Antipas, Herodes Suuren poika. joka oli hallinnut Galileaa ja Pereaa roomalaisten vasallina suunnilleen Jeesuksen syntymästä asti. Se tuskin yllätti Jeesusta, joka oli jo ehtinyt nähdä, miten häikäilemättömän provosoivasti Johannes puhui aivan kenelle tahansa. Juuri sitä rohkeutta Jeesus oli hänessä ihaillut, mutta juuri tuota kohtaloa Jeesus aikoi vielä varoa. Hänen tehtävänsä […]

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

7.3 Valtakunnan tulinen tienraivaaja

Kirjoitettu 6.10.2020 0 kommenttia

      a)           Johannes kastaja Ennen kuin Jeesuksen julkinen toiminta alkoi, Galilean erämaassa vaikutti ankara profeetallinen hahmo. Hän oli vain puoli vuotta Jeesusta vanhempi. Hänen äitinsä Elisabeth sen sijaan oli Jeesuksen äitiä Mariaa paljon vanhempi. Sen lisäksi hän oli ollut vanhaksi asti hedelmätön, mikä oli hänelle raskas häpeä kannettavaksi, varsinkin kun hänen miehensä oli arvostetun suvun pappi. Selvästikin Jumala oli ollut vihainen Elisabetille jostain. Siitä hedelmättömyyden yleensä katsottiin johtuvan. Sekä Jeesuksen että Johanneksen syntymätarinat olivat siis naapureiden näkökulmasta vähän kummallisia. Merkillinen oli […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

7.2 Unelma valtakunnasta. Jeesuksen nuoruus

Kirjoitettu 5.10.2020 1 kommentti

12-vuotiaana temppelissä Luuk2:40.Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä. Jeesuksen nuoruuden tarinoihin on kuulunut kertomuksia siitä päivästä, jolloin roomalaiset tulivat. Vain viisi vuotta Jeesusta vanhemmat orpolapset olivat kertoneet, miten silloin menettivät vanhempansa roomalaisten kukistaessa kapinalliset. He olivat tehneet sen niin brutaalisti, että muisto siitä kauhistuttaisi monta sukupolvea eteenpäin. Kaikkien tuli tietää, mitä Rooman uhmaaminen tarkoittaa. Jeesuksen tietoisuuteen iskostui alusta asti kaikkien valtojen ja voimien tapa hallita tuottamalla kuolemaa. Maan valtiaat varjelivat elämää tappamalla. Alistunut järjestys oli […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Vallan lumous

Kirjoitettu 16.3.2017 2 kommenttia

Kabinettipaikka haussa[1] Jeesuksen puheet matkalla Jerusalemiin olivat käyneet koko ajan synkemmiksi ja vaarallisen tuntuisiksi. Kuolemaansakin hän oli ennustanut jo kolmesti. Se ei estänyt joitakin opetuslapsia edelleenkin ajattelemasta vain itseään. Matkan aikana Jaakob ja Johannes tulivat Jeesuksen luokse, ja yrittivät saada häneltä ennakkosuostumusta pyyntöön, jota eivät olleet vielä esittäneet: Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” Lapset käyttävät samaa taktiikkaa silloin kun epäilevät, että vanhempien vastaus on kielteinen. Jeesus ei suostunut […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Yhteisyyden alku

Kirjoitettu 8.3.2016 0 kommenttia

Totisesti olet hupsu mies etkä varmaan ole nähnyt lainkaan elämää, vaan olet kasvanut säkissä. Sillä ei ihminen voi elää, ellei hän tunne itseään toista ihmistä paremmaksi, eikä ole niin kurjaa ihmistä, ettei hän jossain asiassa tuntisi itseään toista ihmistä paremmaksi. Mika Waltari Sinuhe Egyptiläinen[1] Girardin mukaan Kristus on ainut ihminen, joka on kyennyt pitämään itsensä puhtaana ihmiskunnan pahimmasta kulkutaudista, toistensa halujen imitoinnista, keskinäisestä kilpailusta ja siitä poikivasta väkivallasta. Kristuksen piti olla ihminen, koska me kykenemme ymmärtämään oman todellisuutemme rakennetta vain […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , ,

Onko täällä syötävää?

Kirjoitettu 24.4.2011 2 kommenttia

Evankeliumien kertomuksista on mahdotonta rakentaa Jeesuksen ilmestymisten kronologista järjestystä. Todennäköisesti suurin osa opetuslapsista pakeni ristiinnaulitsemisen jälkeen kotiseudulleen Galileaan. Ilmestymiset ovat voineet alkaa siellä ja jatkua Jerusalemissa. On myös mahdollista että Pietari ja Johannes olivat jääneet Jerusalemin liepeille ja kokeneet ensimmäiset ilmestymiset siellä. Myöhemmin he ovat kertoneet niistä Galileaan paenneille opetuslapsille.[1] Luukas kertoo Jeesuksen ilmestyneen neljänkymmenen päivän aikana usean kerran ja opettaneen heille Jumalan valtakunnasta.[2] Opetuksen sisällöstä Luukas ei kerro mitään. Hänellä on vain lyhyt kertomus Jeesuksen ensimmäisestä ilmestymisestä lähipiirilleen. Se […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Voi teitä ymmärtämättömiä

Kirjoitettu 24.4.2011 1 kommentti

Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka. He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut.[1] Nämä opetuslapset eivät kuuluneet niihin kahteentoista, joiden kanssa Jeesus oli viettänyt eniten aikaa. Heidät luettiin siihen seuraajien joukkoon, jonka lukumäärästä ei ole mitään tietoa. Jeesus oli jo jonkin matkaa kulkenut heidän läheisyydessään kuunnellen […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kuolemaan hylätty

Kirjoitettu 6.4.2011 1 kommentti

Verho repeää. Markuksen mukaan Jumala kyllä vastasi poikansa huutoon, mutta vasta hänen kuolemansa jälkeen. Aivan niin kuin ylipappi oli repinyt vaatteensa[1] tuomitessaan Jeesuksen jumalanpilkasta, niin Jumalakin nyt repi kaikkein pyhimmän paikan suojaksi kudotun raskaan ja senttejä paksun yhtenäisen verhon[2], jonka vain ylipappi sai avata kerran vuodessa Yom Kippur -juhlan yhteydessä: Silloin temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti.[3] Kaikkein pyhin oli paikka jossa uhrien vaatijan maanpäällisen läsnäolon oletettiin olevan. Kun kaikkein pyhin paikka avautui nähtäväksi, se paljastui tyhjäksi. Pappien on […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Ulos karkotettu

Kirjoitettu 13.3.2011 0 kommenttia

Aikansa pilkattuaan he riisuivat häneltä purppuraviitan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja lähtivät kuljettamaan häntä pois ristiinnaulitakseen hänet.[1] Puolenpäivän aikaan koko kaupunki oli jo hereillä, vaikka edellisenä yönä oli valvottu aamutunneille asti. Sana juutalaisen opettajan kuolemantuomiosta oli levinnyt jo kaupunkia ympäröiviin telttakyliin. Myös Jeesuksen kotimaisemista tulleet galilealaiset pyhiinvaeltajat saivat kuulla kuuluisan opettajan ja ihmeiden tekijän kohtalosta. Ehkä osa heistä vielä halusi seurata Jeesuksen viimeistä matkaa, vaikka juutalaiset yleensä välttelivät roomalaisten järjestämiä groteskeja verinäytelmiä. Kivittämistäkin pidettiin paljon armeliaampana tuomiona kuin ristiinnaulitsemista. […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Pitkä perjantai

Kirjoitettu 10.3.2011 2 kommenttia

SISÄLLYSLUETTELO: Minä en tunne sitä miestä Juudas tappaa itsensä Oikeuden edessä Pilatus Herodes Sovinto Tuomio Claudia Barabbas Kateus Kansan valta. Vastuu Lynkkaus alkaa   Ulos karkotettu   Kuoleman tuottamisesta Puuhun ripustettu Kuningas? Rosvo? Ihmisen uhri Viimeiset sanat Kuolemaan hylätty  Verho repeää. Upseeri havahtuu Kuolleiden todistus Lojaaliset naiset Salainen seuraaja Hautaan suljettu Levoton yö Työ on kesken. Päivitän artikkelia taas ensi vuonna.   Minä en tunne sitä miestä Kertomus Pietarista, joka painostettuna kolmesti kieltää Jeesuksen, on hyvä esimerkki siitä, kuinka paljon evankeliumien kerronta […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Sisällysluettelo

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0748647
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.