Avainsana-arkisto: Ryba Tom

Me keksimme verellä sovittamisen

Kirjoitettu maaliskuu 23, 2012 2 kommenttia

“Ihmiset tappoivat Jeesuksen, koska ihmiset olivat kyvyttömiä tekemään sovintoa keskenään ilman tappamista. Mutta tässä vaiheessa edes viattoman tappaminen ei kyennyt sovittamaan heitä keskenään. Siksi olemme altistuneet rajattomalle väkivallalle, jonka olemme itse tuoneet maailmaamme, eikä sillä ole mitään tekemistä Jumalan vihan tai väkivallan kanssa.”[1] Rene Girard. Jonkun on aina pitänyt kuolla. Toisten puolesta tapetusta kaikki sai alkunsa. Lynkatuista sijaisuhreista on Jumalat tehty. Verellä ristiriidat on aina sovittu ja sovitettu. Uhrin verellä kulttuuria on rakennettu. Jeesus kuoli kaikkien puolesta, jotta ketään ei […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Mitä se kertoo meistä?

Kirjoitettu maaliskuu 23, 2012 1 kommentti

”Evankeliumien teksteissä on myös antropologinen ulottuvuutensa. En ole koskaan väittänyt, että se kattaisi koko kristillisen ilmoituksen, mutta ilman sitä kristinusko ei voi olla totuudellisesti oma itsensä.” Rene Girard.[1] Jeesus kuoli koska me tapoimme hänet. Pitkän perjantain tapahtumat selittyvät sen kautta minkälainen ihmisyhteisö on alusta lähtien ollut ja osittain edelleenkin on. Vaikea se on myöntää, mutta niin se vain on. Toin Afrikasta banaanipuun lehdistä pelkistetyn kuvan ristiinnaulitsemisesta ja laitoin sen seinälle. Yksi lapsistani, joka silloin oli viisivuotias, tuijotti kuvaa kauhistuneena ja […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Roomalaiset vai juutalaiset?

Kirjoitettu maaliskuu 15, 2012 0 kommenttia

Historiallisesti ottaen sekä juutalaiset että roomalaiset olivat vastuussa Jeesuksen tappamisesta. Päävastuun määrittäminen yksipuolisesti jommallekummalle ei tee oikeutta evankelistojen kertomuksille ja toimii vain uutena esimerkkinä siitä että emme vieläkään ole oppineet mitään evankeliumeista, joiden yhtenäinen todistus paljastaa syntipukkimekanismin kaikessa alastomuudessaan. Jos me näiden kertomusten pohjalta vielä jatkamme jommankumman osapuolen syyllisyyden korostamista, osallistumme juuri siihen dynamiikkaan, joka tässä kertomuksessa paljastuu uhrin näkökulmasta.[1] Siinä taistelussa kaikki osapuolet tulevat yhtä paljon toistensa kaltaiseksi kuin alkuperäisessäkin kertomuksessa. Juutalaiset jotka syyttävät tapahtuneesta pakanoita, ovat peilikuvia antisemitistisistä […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Syntinen nainen

Kirjoitettu maaliskuu 8, 2012 2 kommenttia

Varhain aamulla hän tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta.[1] Se oli alkanut niin kuin kaikki tällaiset tarinat ovat. Monetkin miehet olivat katselleet häntä halulla ja yrittäneet tungoksessa ikään kuin vahingossa päästä kosketusetäisyydelle. Arjessa oli monta mahdollisuutta harrastaa vaivihkaista silmäpeliä ja flirttiä. Välillä hän oli kokenut sen loukkaavana toisinaan taas imartelevana. Oma mieskin oli ylpeä naisesta joka oli kaikkien […]

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 3 kuukautta sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 3 kuukautta sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 3 kuukautta sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 4 kuukautta sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 4 kuukautta sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0191456