« »

2 René Girard ja pyhitetty väkivalta

2 kommenttia Kirjoitettu tammikuu 30, 2009 Muokattu tammikuu 10, 2016

René  Girard syntyi joulupäivänä Avignonissa, Ranskassa 1923. Hän oli viisilapsisen perheen toiseksi vanhin. Muinaishistoriaa tutkiva isä oli paikallisen kirjaston, museon ja ranskan suurimman keskiaikaisen linnan kuraattori. Sosialistina hän suhtautui kirkkoon ja pappeihin vihamielisesti. Hän kuitenkin nai porvarikodin konservatiivisen ja hartaan katolisen tyttären. Tämä yhdistelmä oli siihen aikaan aika tavallinen. Se myös takasi Renélle tarpeeksi monipuolisen kulttuurikasvatuksen, kun kummatkin vanhemmat yrittivät vaikuttaa lastensa ajattelumaailmaan.

René  pitää lapsuuttaan onnellisena ja turvallisena. 9-vuotiaana hän lukee lasten version Cervantesin Don Quijoten, josta myöhemmin oli tuleva hänen akateemisen uransa tärkeimpiä virikkeen antajia. 12-vuotiaana hän lakkasi käymästä kirkossa. Samaan aikaan hänet potkittiin ulos lyseosta huonon käytöksen tähden. Mitään sen radikaalimpaa hänen nuoruudessaan ei sitten tapahtunutkaan. René  valmistui yliopistosta keskiajan olojen tuntijana, mutta ei omasta mielestään silti oppinut juuri mitään tärkeää. Kaiken todella merkittävän hän oppi omien yksityisten lukuharrastustensa kautta.[1]

24-vuotiaana hänelle tarjoutui mahdollisuus elää Amerikassa vuoden. Sinne hän jäi ja siellä hän suoritti väitöskirjansa historiasta. Vaikka Girard loi akateemista uraansa Amerikassa, hän kirjoitti kaikki kirjansa ranskaksi ja tuli kotimaassaan paljon tunnetummaksi kulttuurivaikuttajaksi kuin Amerikassa.

Girardin uteliaisuus ei totellut akateemisia reviirisääntöjä. Novellistien kirjoituksista tehdyt oivallukset houkuttelivat hänet tutkimaan ensin kreikan ja sitten muun maailman mytologiaa, Sitä kautta hänen tutkimuksensa johtivat ihmiskunnan alkutarinoihin, ihmiskunnaksi ja yksilöksi tulemisen vaiheisiin. Sieltä tie johti yllättäen Vanhan ja Uuden Testamentin kautta takaisin keskiaikaan ja tämän päivän tieteisiin, filosofiaan, politiikkaan ja globaaliseen talouteen. Matkan varrella hänestä oli tullut kulttuuriantropologi, teologi, filosofi, sosiologi, psykologi ja viittä vaille terapeutti.

Hän seisoo kahdella jalalla postmodernissa maailmassa. Hän vie Derridan esittämän dekonstruktion pidemmälle kuin kukaan olisi odottanut. Samalla hän kytkee raamatullisen maailman tähän päivään tavalla jota kukaan ei ole Kierkegaardin jälkeen kyennyt tekemään.

Tätä yleissivistynyttä renessanssimiestä minä hänessä ihailenkin. Hän on rohjennut esittää uusia oletuksia ihmiskunnan alkuhistoriasta, riisunut tunnetuimmat myytit väkivaltaisiin alkutekijöihinsä ja uskaltanut lukea Raamattua myyttisen väkivallan jatkajana ja samalla sen todellisen sisällön paljastajana.

Tässä prosessissa hän tulee tutkimuskohteensa käännyttämäksi. Tapakatolinen Girard vaikuttuu evankeliumien valovoimasta niin syvästi että tunnustautuu avoimesti kristityksi. Se häiritsi monia. Viimeistään sen kautta hänestä tuli Ranskan älymystön musta lammas. Hän kertoo hieman rasittuneensa siitä että:

”Ihmiset hyppäävät tieteellisestä hypoteesisteni siihen mitä olettavat ideologiseksi ja uskonnolliseksi vakaumuksekseni ja päättelevät automaattisesti että ensimmäinen on seurausta jälkimmäisestä. Olen täysin tietoinen siitä että tämä väärinkäsitys on väistämätön ja se tulee säilymään vielä jonkun aikaa, mutta ei loputtomasti.”[2]

Girard ei, monen ranskalaisen kollegansa tai Heideggerin Freudin ja Jungin lailla, rakentanut minkäänlaista älymystöhovia ympärilleen. Hänen teoriastaan kiinnostuneet eri alojen asiantuntijat perustivat 1990 poikkitieteellisen The Colloquium on Violence and Religion,[3] COV&R joka kokoaa vuosittain vuoroin Euroopassa ja Amerikassa satoja asiantuntijoita pitämään seminaareja Girardin teorioiden erilaisista sovellutuksista. Hän ei ole millään tavalla puuttunut järjestön hallinnointiin tai yrittänyt ohjata symposiumien ohjelmaa, vaan osallistuu niihin yhtenä muista ja on avoimessa dialogissa kaikkien kanssa. Niissä puitteissa olen tavannut hänet pari kertaa ja havainnut hänet helposti lähestyttäväksi, huumorintajuiseksi ja itseironiaan kykeneväksi mieheksi. Ikä, kokemus, kotkan kasvot ja loistava argumentointitaito antavat hänelle rosoista auktoriteettia, jota hän käyttää hyvin lempeästi.

Ulkoisesti Girard on elänyt perusturvallisen akateemisen uran vailla mitään dramatiikkaa. Hän on ollut naimisissa saman naisen kanssa yli puoli vuosisataa. Heillä on kolme lasta ja ainakin seitsemän lasten lasta. Hän on noussut puoli neljältä, työskennellyt toimistossaan puolenpäivään asti ja tehnyt opetustyötä iltapäivisin eläköitymiseensä asti 1995. Senkin jälkeen hän on jatkanut työtään tutkijana, kirjailijana ja luennoitsijana. Henkisesti ja älyllisesti hän on elänyt suurten murrosten läpi ja saanut vaikutteita monelta suunnalta antautumatta yhdenkään älyllisen muotivirtauksen vietäväksi.

Girard on kasvanut Ranskan kriittisen filosofian ruusunpiikkien seassa ja tuntee eurooppalaisen filosofian varsin hyvin. Raskaimmin hän arvostelee oman älyllisen taustansa ylimielistä ateismia, Nietzschestä Heideggeriin ja sieltä Derridaan. Yhteiskuntatieteiden kannalta häntä voi pitää postmodernistisena radikaalina. Mutta teologisesti hän ilman muuta joutuu konservatiivisten radikaalien joukkoon. Freudin kanssa Girardin kiistelee koko ajan vaikka tämä olikin hänen mielestään monessa asiassa oikeilla jäljillä. Girard kuitenkin arvostelee Ranskassa pitkään pönkitettyä Freudin perintöä rohkeammin kuin kukaan aikalaisistaan. Hän kiistelee myös Lévi-Straussin ja strukturalismin kanssa. Ranskalaisten dekonstruktionalistien ja postmodernien kanssa hän vetää kissan häntää, samalla kun on ristiriidassa melkein kaiken poliittisesti korrektin kanssa.


[1] Girard René. Evolution and Conversion. s. 17, 18, 24.

[2] Girard René. The double Business Bound. Essays on Literature, Mimesis and Anthropology. s. 215.

[3] Järjestö on julkaissut vuosittaista journalia Contagion, journal of Violence, Mimesis and Culture, vuodesta 1994.

Avainsanat: , , , , , , , , ,
« »

2 Kommenttia

  1. Isä Pekka O. M. Leivo
    Kirjoitettu maaliskuu 22, 2009 kello 22:50 | Suora linkki kommenttiin

    Esittelyn perusteella hänet voitaisiin kanonisoida pyhimykseksi ilman sen kummempia jaaritteluja. En ole lukenut vielä yhtään kaverin tuotosta (ollut vain yhdessä Girard luentotilaisuudessa Helsingissä), joten vielä en itse ole siihen valmis.

  2. Kyösti Nuttukontio
    Kirjoitettu toukokuu 27, 2017 kello 14:23 | Suora linkki kommenttiin

    ”Väkivalta ja pyhä” vaikuttaa antavan vastauksen mieltäni painaviiv ajatuksiini. Samoin sinun Blokisi. Kiitos tästä.Olen jo jonkin aikaa etsiskellytkin ”Gurua” 🙂 En tiedä oletko se sinä vai Rene.

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 3 viikkoa sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 1 kuukausi sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit