« »

Teoria lyhyesti

2 kommenttia Kirjoitettu helmikuu 14, 2009 Muokattu tammikuu 10, 2016

Olet keksinyt tämän ajan kaikkein hedelmällisimmän hypoteesin.

Michel Serres[1]

Girardin teorian on kaikessa yksinkertaisuudessaan tiivistettävissä muutamaan lauseeseen: Ihminen oppii haluamaan imitoimalla mallia joka usein muuttuu kilpailijaksi tai jopa viholliseksi. Kiihtyneen kilpailevan haluamisen uhkaama yhteisö ratkaisee mimeettiseksi kriisiksi kasvaneen vihamielisyyden kanavoimalla kaikkien aggression yhteen sijaisuhriin, syntipukkiin. Uhrin tuoma rauhan ihme antaa ensimmäisen kokemuksen tuonpuoleisesta pelottavasta pyhästä, joka vähitellen mahdollistaa ritualisoidun uhraamisen ympärille järjestäytyneen kulttuurin synnyn. Yhteisö löysi syntipukista tavan annostella väkivaltaa tavalla joka hillitsee sen kaoottista muotoa. Kun kaikkien sota kaikkia vastaan muuttui kaikkien sodaksi yhtä vastaan ihmiskunta alkoi löytää kulttuurikehityksensä perustan.

Tähän yksinkertaiseen hypoteesiin tiivistyy Girardin idée fixe, elinikäinen pakkomielle, fiksaatio tai intohimo[2] joka on poikinut jo laajan toisen ja kolmannen sukupolven tutkimustyön. Girardin moniulotteisesti perusteltua teoriaa on alettu kutsua melkein halventavan yksinkertaisesti syntipukkiteoriaksi. Se on minusta hyvä idea. Kerrankin jonkun teorian nimi juurtuu vahvaan arkisanastoon, jonka kautta kuka tahansa voi haistaa jotain olennaista teorian sisällöstä.

Havainnot joihin tämä teoria perustuu, eivät ole uusia. Ne perustuvat pikemminkin vanhoihin itsestäänselvyyksiin, kuten että keskiajan noitasyytökset olivat yksinkertaisesti vääriä. Rutto ei suinkaan johtunut kaivoja myrkyttävistä juutalaisista. Suomalainen työttömyys ei suinkaan johdu somaleista, eikä isän alkoholismi todellakaan johdu tuhmasta lapsesta. Teorian banaalin yksinkertainen havaintopohja on läsnä minkä tahansa instituution tai yhteisön sisäisessä vertailussa, kilpailussa, valtataistelussa, kateudessa, juoruilussa ja panettelussa. Yhteiskuntamme on täynnä toisilta opittuja ja villiintyneitä haluja, jotka tarpeeksi kriittisessä kilpailutilanteessa tarvitsevat uhria yhteisöllisen ristiriidan ratkaisemiseksi.

Girard siis olettaa että primitiivinen uskonnollisuus ja järjestäytynyt kulttuuri on aikanaan perustunut kollektiiviseen murhaan. Uhrin piti olla sillä tavalla valittu, että sen tappaminen ei herättänyt kenessäkään yhteisön jäsenessä mitään halua kostaa. Tappamalla tämän yksilön (yleensä kivittämällä, pakottamalla hänet hyppäämään kallionreunalta alas, tai vain karkottamalla hänet) yhteisö onnistui palauttamaan keskinäisen rauhan, tasapainon ja järjestyksen.

Koska uhrin kuolema sai aikaan rauhan ihmisten kesken, hänet myöhemmin nostettiin jonkinlaiseksi pelastajaksi, jumala- tai kulttihahmoksi. Tämän mytologisoinnin tarkoitus oli myös salata se, että kysymyksessä alunperin oli koko yhteisön tekemästä murhasta, josta kukaan ei enää kanna henkilökohtaista vastuuta. Murhaa seurannut rauha on pyhittänyt väkivallan käytön ja näin synnytetyt Jumalat vaativat jatkossakin uusia uhreja rauhan säilyttämiseksi.

Jumaliin tai Jumalaan projisoitu veren himo, joka vähitellen ritualisoitui ja institualisoitui, on kautta historian vaientanut syyttömien uhrien äänen. Kun uhrius on jumalallinen välttämättömyys, uhrin yksilöllinen kohtalo ei ole kenenkään ihmisen vastuulla.


[1] Puheesta, jonka Ranskan eturivin filosofeista piti Girardin kunniaksi, kun hänet valittiin Ranskan akatemiaan. Goodhart Sandor, Jorgensen Jorgen, Ryba Tom, Williams James toimittajat. For Rene Girard. Essays in Friendship and in Truth. Michigan Stater University Press. 2009. s. 15.

[2] René  Girard. The Founding Murder in the philosophy of Niezsche. (In Dumouchel Paul Editor. Violence and Truth.) s. 227.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

2 Kommenttia

  1. Isä Pekka O. M. Leivo
    Kirjoitettu maaliskuu 22, 2009 kello 23:02 | Suora linkki kommenttiin

    Teoria vaikuttaa hyvin selkeästi havainnoltavalta arkipäivän elämästä. Jokaisella on varmasti kokemus joko syntipukiksi joutumisesta tai syntipukin uhraamisesta. En lähde kuitenkaan vetämään liian hanakasti uskonnolliseen todellisuuteen liittäviä yhtäläisyysmerkkejä. Se olisi mielestäni samaa kuin mitä psykologit tekevät aivotutkimuksissaan. Rukoilevan henkilön aivoja tutkitaan ja huomataan, että hänen kokiessaan yhteyden Jumalaan jokin osa aivoista aktivoituu. Tästä sitten tehdään se tulkinta, että kokemus yhteydestä Jumalaan on tietyn aivojen osan aktivoitumisesta johtuva elämys. Tällaiseen tulkintaan voidaan päätyä vain siinä tapauksessa, että ei pidetä mahdollisena sitä, että oikeasti olisi olemassa jokin Jumala, johon yhteys voidaan saada. Jos se nimittäin on mahdollista, niin tulkinnan pitäisi rajautua toteamaan, että henkilön kokemus yhteydestä Jumalaan ilmenee tiettyjen aivojen osan aktivoitumisena ilman, että asia tyhjentyisi siihen. Katsotaan, mitä ajattelen Girardin teoriasta kun luen vähän enemmän aiheesta. Vielä suhtaudun varauksella, mutta nämä nyt ovat tällaisia maistiaisista syntyneitä ensituntemuksia.

  2. Kirjoitettu heinäkuu 4, 2014 kello 08:40 | Suora linkki kommenttiin

    Aivan mahtavaa! On kuin olisin löytänyt ajatusteni todisteita. Itseasiassa olen kirjoittanut kaksi kirjaa, jossa tämä käsitys todentuu. Minua ei oteta kuitenkaan vakavasti. Kirjoissani kuvaan juuri tätä kehitystä, jossa ihminen alistuu/muuttuu mallioppimisen kautta laumaeläimeksi. Siksi juuri kristinopin sanoma sanassa pysymisen tärkeydestä tuo hyvän yksilöitymisen kautta esteen halujen liiallisuudesta. Ongelmana on se, että sanoista on tehty pyhää, eikä ymmärretty sen takoitusta yksilön kehitykseen ja suojaavaan vaikutukseen turhilta haluilta, himoilta ja joukkovallalta. Pyhyys julistamiseen ja oikeaan Jumalakuvaan tavallaan on vaarallista, jos yksilöltä riistetään oikeus luoda ja uusintaa kieltään jatkuvasti.

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 3 viikkoa sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 1 kuukausi sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit