Oscar Wilde (1854 – 1900) on tunnettu esimerkki hahmosta, jota on alettu nimittää dandyksi. Dandy on rikas ja joutilas keikari. Ainakin hän yrittää antaa mielikuvan ihmisestä, jonka ei tarvitse laskea rahojaan tai miettiä mitään arjen velvollisuuksia, vaikka todellisuudessa olisi rutiköyhä. Pukeutumisellaan hän viestii ylhäistä eleganssia, tahallaan ärsyttävää kylmäkiskoista arroganssia.
Charles Baudelaire (1821-1867), kirjallisen modernismin edelläkävijä ja teoreetikko, piti dandyismiä minäkulttina, kiihkeänä tarpeena tehdä itsestään poikkeusyksilö. Dandy nauttii muiden häkellyttämisestä, samalla kun hän saa pöyhkeää tyydytystä siitä, ettei koskaan itse hämmästy mistään. Tämä ylvään itseriittoinen hahmo on kirjallisuudessa yleensä ollut mies, mutta muistan lukeneeni jostain naistenlehdestä, että kiinnostavin muoti tulee nyt Dandyn kaapista. Jotkut naisetkin voivat nyt etsiä aristokraattista ylivertaisuutta ja turboahdettua itseluottamusta Dandyn elegantista vaatekaapista. Muotinäytösten kaikkein harjoitelluin maneeri ja ilme on Dandyn täysin piittaamatonta ja suvereenisuutta korostava: “Minä haluan vain itseäni. Halutkaa te samaa.”
Girardin mukaan Dandyn ylimielisessä kylmäkiskoisuudessa ei kuitenkaan ole mitään stoalaista mielenrauhaa. Se on laskelmoidun viileää tyyneyttä, jonka tarkoituksena on viestiä mielikuva täydellisestä itseriittoisuudesta. Dandy teeskentelee haluavansa vain itseään ja yrittää näin vietellä muut imitoimaan samaa halua.[1] Kun hän julkisesti liioittelee välinpitämättömyyttään muita kohtaan hänen käytöksensä on suurta itsepetosta, koska juuri sen kautta hän yrittää provosoida muiden kiinnostusta itsestään.
Hän ei myy haluttavuuttaan millään ilmeisellä viettelyllä, joka antaisi vastavuoroista haluttavuutta kaikille jotka siihen lankeavat. Päinvastoin. Jos alat hänestä kiinnostua, hän näyttelee kiinnostuvansa sinusta yhä vähemmän ja itsestään yhä enemmän. Kun hän on saanut halusi omakseen, se jää nimenomaan sellaiseksi - hänen omakseen. Tämä halujen kapitalisti ei välitä sijoittajasta, ainoastaan halun sijoituksesta itseensä.
Niitä jotka vastaavat hänen välinpitämättömyyteensä samalla mitalla, hän kohtelee samoin, mutta eri syystä. Dandylle tilapäinen vastadändy on vain haaste. Hän lähtee kilpailemaan siitä kumman halu itseen on vahvempi. Yleensä hän voittaa pelin, koska hänellä on ylivoimaisesti vetovoimaisemmat ulkoiset tyyliseikat puolellaan. Kukaan ei voita liioitellun täydellistä esteetikkoa. Vaikka hän onnistuisikin provosoimaan pelkkää ärsyyntymistä ja kateellista vihamielisyyttä, hän on silti voittanut halujen taistelun.
[1] Girard. Deceit, Desire, & the Novel. s. 162.
3 Kommenttia
Eikö Dandy leikittele rappeutuvan kapitalismin ja demokratian normeilla nykypäivinä?
Kiitos kommentistasi Simiko
Ehkä leikittelee. Ehkä tulee niiden leikittämäksi. Tunnetko ketään ehdokasta tähän rooliin?
omakohtaisesti, osittain tämän dandy-hahmon kaltainen roolihahmoni on kyseenalaistava ja haastava muiden maailmankatsomusta, normeja ja toimintoja kohtaan. tämän roolihahmoni huomaa usein ärsyttävän muita. siksi hahmoni on oppinut varovaiseksi, välillä liiankin varovaiseksi. samalla roolini on nautintoa sen esittämisestä, ajoittain siihen liiaksi samaistumista, ja joskus sen typerää kieltämistä, mikä on kivuliasta ja pilaa näytelmän. parhaita hetkiä ovat kun nautin roolihahmostani vapautuneesti, katselen sitä samaan aikaan roolina ja roolin kautta, ja kun löydän siinä uusia vivahteita