« »

Masokismi

5 kommenttia Kirjoitettu 25.2.2009 Muokattu 10.1.2016

”Halulla on oma logiikkansa. Se on uhkapelurin logiikka. Kun tietty huonon onnen määrä on ylitetty, onneton peluri ei luovuta. Mitä huonommaksi ennusteet käyvät, sitä suuremmilla panoksilla hän pelaa.” [1] Rene Girard

Siksi hän mielessään kiirehti paluumatkaa saadakseen painumaan kumaraan puhkeamaan intohimon kyyneliin tuon ylpeän tytönpään, joka on uskaltanut vastustaa valloittajaa ja siten kiihdyttänyt raivoisaksi tuleksi hänen ihastuksensa hauraan liekin. Mika Waltari[2]

Masokisti metsästää voittamatonta saalista. Yleensä hän myös löytää sen.

Mimeettinen halu vierastaa lahjaksi saatua ja villiinnyttyään kiihottuu vain umpeen muuratuista ovista, lukituista sydämistä, täysin itseriittoisista ja piittaamattomista kohteista. Länsimaisen romantiikan alkulähteillä haluttiin vain sitä mitä ei millään voi saada. Romanttinen halu on edelleen taipuvainen välttelemään täyttymyksiä ja tarttumaan turhautumaan.

Valloitettu halun kohde muuttuu tylsäksi. Onni ei olekaan siinä että vihdoin voittaa osakseen rakkauden. Pikemminkin päinvastoin.[3] Täytyy löytää tarpeeksi saavuttamaton ja voittamaton halun kohde. Ainoa todella kiinnostava halun kohde on se mihin ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia. Ainoat ihmiset jotka saavat ohjata masokistin haluja ovat ylivoimaiset kilpailijat ja voittamattomat viholliset. Hiiteen kaikki joilla olisi jotain arvokasta annettavaa. Tärkeitä ovat vain ne, jotka eivät sitä anna. Täytyy löytää sellainen halun kohde, joka ei tuota pettymystä antautumalla liian helposti.[4]

Kirjassaan Kirjoituksia Kellarista Dostojevski kuvaa uudenlaista ihmistyyppiä. Kirjan kertoja on pakkomielteisesti kiinnostunut vain niistä henkilöistä, jotka piittaamattomuudellaan sinetöivät hänet omaan mitättömyyteensä. Hän on tyystin kadottanut yhteyden positiiviseen dialogiin ja yksinkertaiseen rakkauteen. Masokisti halveksii hyvän toivottajia yhtä paljon kuin itseään ja kurottautuu vain niiden perään jotka ylenkatsovat häntä.  Hänen itsetuhoinen fiksaationsa on muuttaa kaikki ihmiset vain ylivoimaisiksi esteiksi pyrkimyksessä, jota ei oikeasti enää ole. On vain infernaalinen taistelu esteiden kanssa.

Ei masokisti silti kärsimystä halua. Ei hän himoitse sitä että häntä lyödään ja piiskataan, että hänen päälleen syljetään tai kustaan. Hän himoitsee sitä jumallista valtaa, joka tekee taivaallisen tympeyden mahdolliseksi.[5] Siinä mielessä hän antaa hylkääjilleen yli-inhimillisen tärkeyden ja aseman.[6]

Vain täysin autonomisella jumalhahmolla on varaa sellaiseen itseriittoiseen välinpitämättömyyteen, jota hän vastustajiinsa kuvittelee. Juuri tätä suvereeniksi kuvittelemaansa haluttomuuden tilaa hän tavoittelee. Saavuttamaton jumalallinen välinpitämättömyys riivaa hänen yhä tyhjemmäksi käyvää sieluaan.

Girard kutsuu tätä metafyysiseksi haluksi. Toisen ylivertaisuudesta tulee masokistin pseudohengellinen tuonpuoleinen, transsendenttinen pakkomielle.  Jokainen nöyryytys ja tappio vakuuttaa  hänet siitä että pelastus sittenkin löytyy toisesta. Tämä on masokistisen imitoinnin traaginen paradoksi.[7]

”Mies lähtee etsimään aarretta jonka uskoo olevan kiven alle piilotettu. Hän kääntää kiven toisensa jälkeen löytämättä mitään. Pian hän väsyy turhaan raadantaan, mutta aarre ei jätä häntä rauhaan. Niinpä hän lähtee etsimään kiveä joka olisi liian iso käännettäväksi. Hän sijoittaa kaiken toivonsa kiveen joka on hänelle ylivoimaisen painava ja uhraa loput voimistaan siihen.”[8]

Tietenkin tällainen johtaa vain pettymyksiin, häpeään ja orjanomaiseen riippuvuuteen jumalallistetusta toisesta. Melkein kuka tahansa torjuu lopulta sellaisen luotaan. Aluksi voi olla imartelevaa löytää itseltään valta päästää toinen taivaaseen. Kun samat avaimet lähettävätkin toisen helvettiin, niitä ei olekaan enää hauska käyttää. Kun jumalan rooli alkaa painaa liikaa, sen antajan seura alkaa ahdistaa.

Torjunta muuttuu kuitenkin uudeksi todisteeksi siitä että toinen omistaa sen mitä masokisti haluaa.  Siksi se kiihottaa hänet entistä ankarampaan yritykseen. Jos hän lakkaa piirittämästä yhtä, se johtuu vain siitä, että joku toinen on osoittautunut tätäkin mahdottomammaksi valloituksen kohteeksi. Mitä kauemmas jumalan kaltaisuus pakenee sitä kiihkeämmin hän sitä haluaa. Mitä syvemmäksi ja leveämmäksi kuilu heidän välillään kasvaa. sitä varmemmin aarre löytyy sen toiselta puolelta.

Hän tietää itsensä nollaksi. Ykkönen, joka tekisi hänestä kympin, on sillattoman rotkon toisella puolella. Läheltä annettu rakkaus ja hellyys ei häntä kiinnosta.  Vain toinen nolla voi sellaista tarjota.

Tätä Girard kutsuu ontologiseksi sairaudeksi.[9] Tartunnan saanut on sekä näkevämpi että sokeampi kuin muut.  Hän näkee että pohjimmiltaan jokainen saa minuutensa toiselta. Minä tulen minäksi sen kautta että sinä vahvistat minut todeksi. Juuri tälle vahvistukselle masokisti on umpisokea. Hän etsii minuuttaan ja ihmisarvoaan sen kieltäjiltä. Hän kieltää luonnollisen ja inhimillisen riippuvuutensa läheisistään ja siirtää sen yhteen mahdottoman kaukaiseen kohteeseen.

Ei läheisriippuvuus ole tauti josta pitää parantua tulemalla kenestäkään ja kaikista riippumattomaksi. Yhtä hyvin nälkää voi pitää sairautena, josta paranee kun lakkaa syömästä. Me kaikki tarvitsemme toistemme hyväksyntää yhtä paljon kuin tarvitsemme monipuolista ravintoa.

Arjen masokismi ei rajoitu vain kiduttavaan parisuhteeseen. Tavallisen elämän pyhittäminen ja lahjaksi saadun arvostaminen on laajemminkin jäämässä mahdottomien kunnianhimojen jalkoihin. Maailmassa, jossa mikään ei enää ole kiellettyä tai tabuilla rajattua, vain saavuttamattomuus itsessään tarjoaa tarpeeksi kiihottavan rajan. Niin kauan kun vielä on esteitä voitettavana, jäljellä on aina pienemmäksi käyvä mahdollisuus, että viimeisen tapetun lohikäärmeen takana löytyy kaikkien tavoittelema aarre. Tämä on yhä yleisemmäksi käyvä takuuvarma resepti: Se parantaa jokaisen kiitollisuuden.


[1] Girard. Things hidden… s. 298.

[2] Waltari Mika, Tanssi yli hautojen, WSOY 1971, s. 156.

[3] Golsan. René  Girard and myth. s. 5

[4] Girard. Things hidden… s. 297.

[5] Girard. Things hidden… s. 331.

[6] Girard. Deceit, Desire, & the Novel. s. 283.

[7] Golsan. René  Girard and myth. s. 25.

[8] Girard. Deceit, Desire, & the Novel. s. 176.

[9] Girard. Deceit, Desire, & the Novel. s. 180.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

5 vastausta artikkeliin “Masokismi”

  1. Tarmo Riutta sanoo:

    Ovatko kaikki meihin epäystävällisesti tai penseästi suhtautuvat ihmiset metafyysisen halun alaisia, sikäli ettemme ole ainakaan tuon halun väärttejä? Eivätpä varmaankaan. Itselleni vaikeinta onkin kai erottaa normaali elämän virta ihmisten metafyysisestä haluttomuuden tuomasta välinpitämättömyydestä.

    1. Daniel sanoo:

      Luin Tarmo kysymyksesi ainakin viiteen kertaan. Se kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta minä en oikeasti ymmärrä sitä. Sinun vaikeutesi tunnustuskin kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta en ole varma ymmärränkö sitäkään. Olisitko niin ystävällinen ja kirjoittaisit vähän lisää kummastakin.

  2. Tarmo Riutta sanoo:

    Taisin tarkoitttaa sitä, että yleisellä ”cooliudella” kait pyritään oman atraktiivisuuden lisäämiseen. Coolina oleminen taas on defenssi egolle, joka matkii loukkaajaansa toivoen itse pääsevänsä tämän asemaan. Ei siis välttämättä muita loukkaamaan, vaan saamaan samaa huomiota, jota antoi itse ihailemaansa kohtaa.

    Mutta mielestäni onkin tosi vaikeaa tehdä ero normaalin kanssakäymisen ”elämän virran”, jossa ei aina ehditä huomata lähimmäisiä, ja Girardin metafyysisen halun välille. Missä määrin olen vain itse neuroottinen luullen narsistisesti ihmisten hyljeksivän minua, ja missä määrin toiset ihmiset ” oikeasti kiusaavat” minua. Asiasta kun ei voi mennä oikeuteen, vaan kaikki tapahtuu kulissien takana. Vain tunteet ja vaisto apuna sitä yrittää erottaa reaalin näytelmästä.

    1. Daniel sanoo:

      Kiitos Tarmo. Taisin nyt ymmärtää vähän enemmän ja samaistua vieläkin enemmän. Suosikkiartistini Tom Waits on vuosia harjoutellut en-välitä-teistä-paskaakaan-tyyliä lavaesiintymisessään. Hän esiintyy kaikesta ja kaikista piittaamattomana alkoholistipummina, vaikka oikeasti on melkein raitis ja urastaan ylitietoinen ihailun hakija, joka käyttää syrjäytyneen roolia tullakseen kuuluisaksi. Alan ymmärtää miksi minä niin paljon pidän hänestä ja miksi sinun jotenkin vaikeatajuiset lauseesi jäivät kaivertamaan mieltäni. Kummassakin on jotain liian tuttua.

  3. Satu sanoo:

    ”Ei masokisti silti kärsimystä halua. Ei hän himoitse sitä että häntä lyödään ja piiskataan, että hänen päälleen syljetään tai kustaan.”
    – Mielestäni kärsimys on suorastaan intohimo ”kunnon” masokistille, erityisesti suhteessa heihin johon on pettynyt: Piinaaminen, valittaminen, provokaatio, toisen syylliseksi tekeminen (”Katso, kuinka huonosti sinä kohtelet minua”) ja rangaistuksen hakeminen, ovat masokistin tapoja löytää tilanne jossa hän pääsee sanomaan: ”Olet paha ihminen, et pidä minusta, kohtelet minua kurjasti, ja minulla on siksi oikeus vihata sinua.”

    Tämä on masokistin käänteinen yritys pyytää rakkautta, johon hänellä on pohjaton vaje.

    Hän on joskus ollut niin massiivisen nujertamisen kohteena ettei ole ollut mitään mahdollisuutta hyvitykseen, ainoa tapa on kääntää se itseensä, ja ylläpitää ylpeyttä perverssillä tavalla.

    Ainoa tapa nujertaa muita on nauttia nujerrettuna olemisesta itse, kääntämällä se kohti maailmaa ja olla tässä asemoinnissa ilma muutoksenhalua.

    Kärsimyksen tunne masokistilla on todellinen, koska se johtuu voimakkaasta sisäisestä ahdistuksesta, jota hän yrittää välttää sitomalla sitä tuohon rakkauden pyyteeseensä.
    Keino on kuitenkin riittämätön, eihän rakkautta saa provosoimalla ja uhmalla, tai ”kiduttamalla” rakastettua ihmistä…vaan on ”yhä tyhjemmäksi käyvä sielu”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0736493
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.