« »

Jeesus ratsastaa aasilla

1 kommentti Kirjoitettu maaliskuu 25, 2009 Muokattu maaliskuu 19, 2017

Monimerkityksellinen sisääntulo[1]

Samaan aikaan kaupunkia lähestyi idästä päin paljon vaatimattomampi kulkue. Alussa se ei millään tavalla erottunut tuhansista muista seurueista. Ryhmä yksinkertaisia maalaisia oli kävellyt verkkaiseen tahtiin noin sadan kuudenkymmenen kilometrin matkan Galileasta Jerusalemiin. Viimeiset viikot he olivat viettäneet Jerusalemin lähikylissä. Hekin hermoilivat. Jotain kohtalokasta oli ilmassa. Sen he olivat jo jonkin aikaa aavistelleet opettajansa puheista. Alkukevään lämpö ei pystynyt rauhoittamaan heidän levottomia sydämiään. Mielissä risteili messiaanisia odotuksia ja pahoja aavistuksia. Kummatkin vain vahvistuivat, kun Jeesus alkoi antaa outoja ohjeita. Hänellä oli selvästikin jokin suunnitelma mielessään, mutta ohjeet eivät sopineet mihinkään ennakko-odotuksiin.

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille:

”Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.”

Kunnioitetuilla rabbeilla oli oikeus lainata itselleen ajoneuvoa siirtyessään paikasta toiseen.[2] Siksi Jeesuksen tehtäväksi anto ei ollut kovin kummallinen, vaikkei hän mikään rabbi ollutkaan.

Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät:

”Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?”

He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille.[3]

Laskeutuessaan Öljymäen rinnettä kohti Jerusalemia opetuslapset ja muut seurueen jäsenet alkoivat aavistaa, mihin tarkoitukseen Jeesus oli pyytänyt aasia itselleen. Yhä useampi pyhiinvaeltajista tunnisti Jeesuksen ja liittyi kulkueeseen. Jeesusta tuntemattomatkin alkoivat kiinnittää huomionsa siihen, miten erikoisella tavalla hän oli valinnut tulla kaupungin porteista sisälle.

Jeesus ei käyttänyt aasia väsymystään. Vain vanhukset ja invalidit tekivät niin. Hän oli matkan aikana ehtinyt kuunnella häneen kohdistuvia odotuksia ja miettiä niiden merkitystä itselleen. Samalla hän oli lopullisesti vakuuttunut siitä, minkälaisia odotuksia hän ei ainakaan halunnut täyttää ja minkälaisen kuvan hän itsestään antaisi saapuessaan kaupunkiin. Sekä roomalaiset että juutalaiset olisivat sitä tulkitsemassa. Papit ja häntä seuranneet maalaiset katselisivat häntä hyvin erilaisin odotuksin ja huolin. Tästä eteenpäin melkein kaikki hänen tekemänsä ja sanomansa olisi ahtauden takia julkista. Siksi se myös tulkittaisiin viestinä kaikille.

Tämä yksinkertainen ja sanaton sisääntulo muodostui mielenosoitukselliseksi ja anti-imperialistiseksi vastakulkueeksi sille, mitä tapahtui kaupungin toisella puolella.[4] Vastakkain olivat pyhitetyn väkivallan pelottavasti koliseva sotilasparaati, ja suorastaan koomisen mitättömän näköinen parodia sellaisesta: Kuningas ilman valtaa ja aseita ratsastamassa laina-aasilla kohti kaupunkia, jossa hänellä ei ollut edes majapaikkaa. Silti kuka tahansa roomalainen olisi tunnistanut tässä surkuhupaisassa juhlaparaatissa jotain tuttua – pilkallisella tavalla tuttua.

Jos se oli harkitun satiirista katuteatteria,[5] sen kärki osui myös juutalaisten messiasunelmiin. Jeesuksen tapa tulla kaupunkiin tällä tavalla, herätti hänen seuraajiensa villeimmät haaveet valloittajamessiaasta. Miehitysvallan korskea läsnäolo ja valloitettujen salaiset revanssiunelmat muistuttivat pohjimmiltaan toisiaan. Vaikka valloittaja ja valloitettu olivat statukseltaan kaukana toisistaan, heistä oli salaa tullut toistensa peilikuvia.

Näyttää ilmeiseltä, että Jeesuksella oli mielessään profeetta Sakariaan vähän oudon tuntuinen unelma tai ennustus:

Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.

Kansa tuskin tunsi tätä ennustusta. Se sopii liian huonosti kenenkään sankariunelmiin. Sakarjan sankari nimittäin aloittaa riisumalla kansan armeijan aseista.

Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa.[6]

Kansa kuitenkin otti Jeesuksen vastaan niin kuin hän olisi ollut voittoisan ratsun selässä saapuva valloittaja, koska sellaistakin vapauttajaa samainen Sakarja oli heille luvannut.[7]

Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta.

Kulkue jatkoi aasin verkkaista vauhtia Kidronin laakson halki kohti kaupungin itäistä porttia.

 Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:

– Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa![8]

Mitä ikinä Jeesus yrittikin viestiä, kansa halusi nähdä hänessä kauan kaipaamansa vapauttajan. Varsinkin köyhin osa kansasta unelmoi loistokkaan ja militaristisen Daavidilaisen valtakunnan paluusta. Vaikka aasilla ratsastaminen viittasi profetiaan kuninkaasta, joka tulisi poistamaan aseet, kansalla eli vanha unelma messiaasta, joka käyttäisi niitä roomalaisia vastaan.

Ylistyslaulujen retoriikasta ja ruhtinaallisesta vastaanotosta päätellen, Jeesus oli tahtomattaan käynnistämässä kunnon messiaanista mellakkaa. Kaupungin porttien sisäpuolella sellaiseen olisi välittömästi puututtu ja tilanne olisi nopeasti voinut eskaloitua kansannousuksi Pilatuksen joukkoja ja temppelipoliisia vastaan.

Mitä tahansa Jeesus oli suunnitellut, mellakointi olisi ollut vastoin kaikkea, mitä hän tähän mennessä oli Jumalan valtakunnan tulemisesta opettanut. Ei hän ollut mikään kansanvillitsijä eikä vihollisuuksien provosoija. Ei hän tahtonut ennallistaa mitään Daavidilaista valtakuntaa, eikä hän ollut Rooman armeijaa kukistamassa. Hänen visionsa ja viestinsä oli aivan toisenlainen. Hän oli puhunut monin vertauksin. Nyt hän puhui symbolisella teolla. Jälleen kerran hänet ymmärrettiin täysin väärin ja tilanne oli karkaamassa käsistä. Vaikka Jeesus korosti vaatimattomuuttaan ratsastamalla aasilla, kansa yritti lietsoa jotain mahtipontisempaa ratsastamalla Jeesuksen maineella.

Miten hän saisi sytyttämänsä maastopalon sammumaan? Vaikka Jeesus selkeästi oli sytyttänyt alkukipinän, hän ei millään lailla lähtenyt lietsomaan kansan intoa. Siihen ei suuriakaan puhelahjoja olisi tarvittu. Ei hän myöskään käynyt väittelemään kansaa vastaan. Sellainenkin olisi ollut täysin turhaa. Yksikään evankelistoista ei kerro hänen lausuneen siinä tilanteessa mitään. Hän jätti tyystin osallistumatta tähän uskonnollisen kansalliskiihkon hurmioon. Ehkä juuri hänen vakava vaikenemisensa oli se, mikä vaiensi myrskyn. Hiljaista miestä aasinvarsan selässä ei voitu loputtomiin ylistää kadotetun sotilaallisen mahdin palauttajana.

Jeesukselta tullutta vastakaikua paitsi jäänyt kansa vaikeni vähitellen. Hänen päättäväinen sanattomuutensa sisäänpäin kääntynyt vakavuutensa hillitsi villiintyneen kansanjoukon. Heidän välilleen ei syntynyt sitä luontaista toisiaan ruokkivaa vuorovaikutusta, jonka avulla karismaattiset johtajat paisuttavat itseään yli omien mittojensa. Kansa jäi ilman unelmiensa vahvistajaa. Näin minä luen tätä tarinaa.

Johanneksen kuvaus tukee tätä tulkintaa. Hänen mukaansa kansa oli kuullut huhuja sensaatiomaisesta Lasaruksen kuolleista herättämisestä. Tietenkin he innostuivat. Mitä roomalaiset mahtaisivat sellaiselle miehelle? Siksi he riensivät häntä vastaan ja alkoivat huudattaa häntä kuninkaaksi.

Johanneksen mukaan Jeesus vastaa kansan hurmioon nousemalla aasin selkään – sanomatta yhtään mitään.[9] ”Tässä teille kuningas,” oli hänen vaitelias viestinsä. Jeesus peilasi heidän fantasioitaan tavalla, joka tuimalla vaatimattomuudella lannisti kaikkein fanaattisimman kiihkon. Jäljelle jäi vain kiusaantunut hämmennys.

Opetuslapsetkin kertasivat päässään kaikkia matkan spekulaatioita, eivätkä enää olleet varmoja mistään. Eivät hekään enää tienneet ketä ylistää, miksi ja miten.

Liian monta kertaa Jeesus oli nähnyt innostuneen joukon muuttuvan lynkkaavaksi laumaksi.[10] Kansan messiaaniset fantasiat nousivat samasta hengestä. Daavidilainen sankarikuningas auttaisi heidät lynkkaamaan roomalaiset. Näin isolla enemmistöllä ja tarpeeksi suurella raivolla, se onnistuisi helposti.

Kaikkien kulttuurien perusharha on kuvitelma, että pahasta väkivallasta voi pelastua vain käyttämällä hyvää väkivaltaa. Hiljainen mies aasin selässä oli ainut, joka ei ollut tämän ylivoimaisen vakuuttavan harhan vallassa. Päättäväisellä vaikenemisellaan hän pysäytti riemukulkueen, jonka meno olisi voinut yltyä mellakaksi.

Fariseukset ehtivät kuitenkin kunnolla pelästyä näkemäänsä:

”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.”[11]

Joko Johannes tai fariseukset liioittelivat. Ei Jeesus koskaan edes yrittänyt tavoittaa suuria joukkoja. Hänelle oli aina riittänyt se, että edes joku kansan joukosta heräsi ja näki.

Koko hoosianna episodi oli luultavasti ohi alle puolessa tunnissa. Aasikin palautettiin oikealle omistajalleen ja turhautuneet valloittajamessiaan odottajat sulautuivat tunkkaiseen tungokseen. Mitään ei ollut tapahtunut. Kukaan ei valloittanut ketään, eikä yksikään hallitsija pudonnut valtaistuimeltaan.

Vallat kuitenkin vapisivat. Matteuksen mukaan episodissa mukana olleet levittivät levottomia huhuja juhlakansan keskuuteen:

koko kaupunki alkoi kuohua ja kaikki kyselivät: ”Kuka hän on?”[12]

Ylipappi Kaifas ja koko papillinen aristokratia oli hyvin tietoinen kansan messiaanisista unelmista. He osasivat myös mitata, milloin juhlan lämpötila oli noussut kuumeen puolelle. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, mittari näytti punaista. Kansa todellakin oli huudattanut Jeesuksen messiaaksi. Vaikka Jeesus ei sitä vahvistanut, hän ei myöskään sitä kieltänyt. Jos kuume tästä vielä nousisi, Pilatus pitäisi ylipappeja päävastuullisina levottomuuksista. Jos he eivät kykenisi ylläpitämään järjestystä, he saisivat lähteä. Kaifaalla oli hyvä syy olla huolissaan.[13]

Jos Kaifas ei raportoinut välikohtauksesta Pilatukselle, tällä oli kyllä omatkin tiedonantajansa. Hänen vartiosotilaillaan oli temppelin stoan katolta erinomainen näköala. Vaikka he eivät ymmärtäneet kieltä, eivätkä tunteneet kulttuuria, he pystyivät näkemään, keräsikö joku yksilö huolestuttavan paljon levottomasti liikehtivää joukkoa ympärilleen. Jos sotilaat olivat havainneet Jeesuksen poikkeuksellisen sisääntulon, he varmasti olivat raportoineet siitä esimiehelleen, joka puolestaan oli kertonut siitä Pilatukselle.

Kaifaalla oli jo kahdentoista vuoden kokemus Pilatuksen joukkojenhallintataktiikasta. Ylipappi tiesi, että johtajien pidätys ja nopea ristiinnaulitseminen oli osoittautunut hyvin lamaannuttavaksi shokkihoidoksi kuumana käyville joukoille.

Jeesuksen tyly vaikeneminen juhlinnan keskellä oli kuitenkin rauhoittanut pahinta aallokkoa. Mutta hallitsijoiden kannalta mikään ei ole niin pettävää kuin kansojen meren tyyni pinta, jonka alla huhut leviävät kuiskien.

Jeesus irtaantui huomion polttopisteestä ja sulautui opetuslapsineen kansan paljouteen. Tungoksessa hän sai olla rauhassa. Jotakin hän kuitenkin vielä halusi tehdä ennen kuin vetäytyisi opetuslapsineen yöpymään. kaupungin ulkopuolelle

 

[1] Mark 11:1-10. Matt 21:1-9. Luuk 19:28-40. Joh 12:12-19.

[2] Santala Risto. Kristinuskon juuret. Perussanoma Oy. 2005. s. 193.

[3] Mark 11:1-7

[4] Borg Marcus & Crossan John Dominic. The Last Week. Harper. San Francisco. 2006. s. 4, 5, 32.

[5] Myers Ched. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. 294, 295.

[6] Sak 9:9, 10

[7] Rauhanomaisen alun jälkeen Jumala muuttuu saman tien sotajoukkojen päälliköksi. Sak. 9: 11-16. Herra Sebaot suojelee omiaan. Hän kaataa linkokivillään viholliset, lyö heidät maahan. Veri vuotaa valtoimenaan kuin viini. Herran soturit ovat yltä päältä vihollisten veressä niin kuin täydet uhrimaljat, niin kuin alttarin kulmat, verellä vihmotut.(15) Profeettojen visio Jumalasta uhriutta vihaavana tai verestä nauttivana vaihtelee, He ovat vielä osittain väkivaltaisen pyhän pauloissa.

[8] Mark 11:8-10.

[9] Joh 12:12-19

[10] Orchard Helen C. Courting Betrayal. Jesus as Victim in the Gospel of John. Sheffield Academic Press. 1998. s. 154.

[11] Joh 12:19

[12] Matt 21:10

[13] Fredriksen Paula. Jesus of Nazareth. King of the Jews. Vintage Books. 1999. s. 253.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

1 Kommentti

  1. Ari
    Kirjoitettu maaliskuu 20, 2017 kello 12:39 | Suora linkki kommenttiin

    Sellainen ajatus tulee auttamatta mieleen kun puhut Jeesuksen ja Jumalan olevan toista maata kuin pyhitetty väkivalta, niin kristitythän pitkälti hyväksyy Jeesuksen ensimmäisen tulemisen väkivallattomana ja nöyränä, mutta toisella kerralla sitten rävähtää; kaikki mässäilyt Ilmestyskirjassa miten Jumalan vastustajien veri ylettyy hevosten kuolaimiin jne ja sitten tietysti The Ultimate Väkivalta: Helvetti. Tietysti dilemman voi yrittää välttää sanomalla kuin C.S.Lewis että Helvetti on teljetty sisältäpäin. Minä en kylläkään saa pelkästään tuollaista luentaa irti Raamatusta: Kyllä se on Jumala joka telkeää vastustajansa sinne, joskin nämäkään eivät haluaa Jumalaa. Mitä siis auttaa jos Jeesus nyt ja ensimmäisellä tulemisellaan on väkivallaton, jos hän toisella tulemisellaan suorastaan uhkaa, pelottelee ja kiristää meitä väkivallalla? Sehän on vain pyhän väkivallan siirtämistä tuonnemaksi, ei Jumalan luonteenlaadun väkivallattomuutta. Miten kommentoit(te)?

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 2 kuukautta sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0185738