« »

Uhrin merkki

1 kommentti Kirjoitettu tammikuu 22, 2010 Muokattu tammikuu 10, 2016

Ihmisten etsiessä syntipukkia katseet osuivat minuun, koska olin yksin, vailla suosijoita ja aviotonta syntyperää.

Mika Waltari. Mikael Karvajalka

Ihmisjoukko ei koskaan tietoisesti etsi syntipukkia. Se etsii ihan vilpittömästi syyllistä ongelmiinsa ja osoitetta keskinäisille ongelmilleen. Tarpeeksi valistunut ulkopuolinen tarkkailija voi kutsua uhria yhteisön syntipukiksi. Sen jälkeen hänellä on kiusaus omiensa kanssa tehdä uhraajista syntipukkeja. Siinä vaiheessa tarkkanäköisyys loppuu. Vain koko mekanismista tietoiseksi tullut joukon johtaja voi olla pahuudessaan niin kyyninen, että tietoisesti tarjoaa raivostuneelle joukolle sopivan syntipukin.

Joukkoliikkeet tulevat hyvinkin toimeen ilman edes muodollista uskoa Jumalaan, mutta ne eivät koskaan selviä ilman uskoa Saatanaan. Jokaisen joukkoliikkeen perusedellytys on saatanan sijoittaminen täysin itsensä ulkopuolelle. Mitä selkeämmin määritelty paholainen sitä vahvempi joukkoliike.

Kun Hitler valitsi juutalaiset saatanakseen, hän kansoitti koko Euroopan perkeleillä, tai heidän kanssaan yhteistyössä olevilla pikkupiruilla. Hän tarvitsi myytin kansainvälisestä juutalaissalaliitosta. Sen tuhoamisen nimissä hän saattoi taistella ketä tahansa vastaan ilman mitään monimutkaisia selityksiä. Vihollinen oli määritelty. Saatana oli paikallistettu. Se oli kaikkialla muualla paitsi arjalaisissa.

Jos joukko näkisi uhrin syntipukkina, herännyt tietoisuus pilaisi uhraamisen kokoavan vaikutukset yhteisöön. Jotta uhraaminen toimisi, joukon täytyy olla täysin vakuuttunut uhrin syyllisyydestä. Syntipukki pitää nähdä poikkeuksellisen pahana ja vaarallisena. Siksi hänelle on kuviteltu suorastaan maagisia pahuuden voimia ja yliluonnollisia kykyjä aiheuttaa vahinkoa. Sekulaarisemmassa yhteisössä syntipukille annetaan ylivoimainen valta ärsyttää, suututtaa ja manipuloida melkein kaikki. Mitä pahemmaksi ja vaarallisemmaksi hänet on kuviteltu, sitä perustellumpi on yhteisön yhtenäinen kääntyminen häntä vastaan.

Syntipukin pitää mieluiten olla osa meitä, voidakseen olla tarpeeksi uskottavasti syypää meidän ongelmiimme. Silti syntipukin pitää olla myös tarpeeksi marginaalinen, jotta joukon ei tarvitse tuhota itseään, eikä kajota omiinsa. Silloin myös minimoituu riski, että joku heräisi näkemään uhrissa kaltaisensa ja menisi hänen rinnalleen. Syntipukki voi olla halveksittu sivullinen, epäsuosioon joutunut hallitsija tai kadehdittu menestyjä. Syrjäytyneitä löytyy yhteiskuntaluokkien kummassakin ääripäässä. Tärkeintä on, ettei kukaan lähde hänen uhraamistaan kostamaan, ja ettei hänellä yksin jätettynä ole voimavaroja puolustaa itseään.

Syntipukin täytyy siis täyttää hyvinkin ristiriitaisia odotuksia. Hänen täytyy olla tarpeeksi erilainen ja riittävän samanlainen. Hänen täytyy olla tarpeeksi vaarallinen ja samalla riittävän puolustuskyvytön. Ehkä siksi myös itsensä kanssa avoimesti ristiriidassa olevat ihmiset kelpaavat muita paremmin koko yhteisön ristiriitojen kantajiksi.

Girard puhuu uhrin stigmasta ja syntipukin tunnusmerkeistä. Myytit ovat täynnä kertomuksia poikkeuksellisista tai epämuodostuneista ihmisistä, oudoista muukalaisista, ihmisen ja pedon risteytyksistä, jumalhahmoista ja piruista, ruttotautisista kuvotuksista ja yliluonnollisen kauniista lumoajista.[1]

Syntipukiksi kelpaa noidaksi epäilty[2], tartuntatautinen, seksuaalisesti poikkeava, harhaoppinen, ulkomaalainen, kaikkien vihaama itsekeskeinen paskiainen, pankkikriisin keskellä omia etujaan ajanut pyrkyri, kohtaloaan valittava luuseri, uusien ajatusten profeetta, vanhoja ajatuksia toistava besservisser tai kuka tahansa, joka väärässä tilanteessa kaivaa nenäänsä.

Suuri joukko ihmisiä tarvitsee tarpeeksi suuren syntipukin. Jos sellaiseksi ei löydy kaikkia yhdistävää yksilöllistä vihan kohdetta, täytyy niputtaa joku ryhmä yhdeksi kyllin pelottavaksi ja vihattavaksi hahmoksi, stereotyyppiseksi kuvaksi, jonka läpi yksilö ei enää erotu omana itsenään. Näin on valittu kokonaisia perheitä, sukuja, heimoja tai rotuja syyllisiksi muiden ongelmiin.

Juutalaiset olivat kaikilla tasoilla tärkeä osa saksalaista yhteiskuntaa, ja kansainvälistä kauppaa, kelvatakseen vakuuttaviksi syypäiksi koko kansan sisäisiin ja ulkoisiin ongelmiin. Samalla Juutalaiset olivat kulttuurisen, uskonnollisen ja etnisen perintönsä kautta valtaväestöstä erottuvia ja ulkopuolisia. Historian kammottavin ja massiivisin syntipukkiuhri tuli valituksi olennaisesti samoista syistä kuin alkulauman spontaanien lynkkausten uhrit, virtuaaliheimojen viharyhmien uhrit, koulukiusaamisen kohteet tai hiekkalaatikolla silmilleen saavat uudet ja vähän erilaiset tulokkaat, jotka eivät osaa tai uskalla puolustaa itseään.

Syntipukiksi valitun kuviteltu tai todellinen rikos kohdistui muinoin korkeimpaan auktoriteettiin, heimon johtajiin, kuninkaallisiin tai jumaliin.  Evankeliumien vaikutusalueilla syntipukeiksi joutuvat helpommin ne, jotka ovat rikkoneet lasten, vammaisten ja puolustuskyvyttömien uhrien oikeuksia.[3] Pedofiili on ansainnut ankaran rangaistuksen, mutta häneen kohdistuva silmitön lynkkaushimo on ikivanhan ja väkivaltaisen pyhän jälkeläinen.[4]

Siinä vaiheessa kun syntipukin uhraaminen ritualisoitui, uhriksi valitulle annettiin usein vapaus loukata auktoriteetteja ja rikkoa kaikkia seksuaalisia tabuja, jotta uhraaminen olisi selkeämmin ja varmemmin perusteltu.[5]

Sama dynamiikka näkyy edelleen. Eivät vain naiset rakasta renttuja. Koko kansalla on aina ollut lempihulttioita joiden kaikki synnit annetaan anteeksi. Tuntuu suorastaan hyvältä, kun  seuraavassa lööpissä löytyy vielä enemmän törttöilyä joita säälivän hekotuksen säestämänä saamme antaa anteeksi. Heitä suorastaan usutetaan tekemään mitä muut eivät uskalla tehdä, tai eivät kehtaa myöntää tekevänsä. Mitä pahempia ja hölmömpiä valtakunnanrentut ovat, sitä fiksummaksi tuntee itsensä heille naurava kansa. Heitä lihotetaan synneillä, kunnes ovat valmiita teuraiksi. Ei heitä tarvitse tappaa. Riittää että julkisuus, jolla he ovat eläneet, kääntyy heitä vastaan, tai yksinkertaisesti vain unohtaa heidät.

Kun he sitten ovat juoneet itsensä kuoliaiksi tai muulla tavalla hankkiutuneet tuonpuoleiseen, heistä tehdään valtakunnanpyhimyksiä, paljon kärsineitä sankareita, joita voimme yhdessä haikeina muistella. Olivathan he monessakin mielessä kantaneet meidän syntejämme omassa lihassaan. Uhreiksi he joutuivat tavalla, jota kukaan ei edes huomannut.

Oikea lynkkaus on aina tarvinnut moraalisia syitä. Uhraaminen tapahtuu aina ”oikeista” ja ”välttämättömistä” syistä. Se on nimenomaan hyvin pyhitettyä väkivaltaa. Sitä tehdään mitä syvimmällä moraalisella vakaumuksella, täysin varmoina siitä että uhri on ansainnut kohtalonsa.

Uhri kantaa yhteisön synnit. Myös se, että yhteisö panee hänet kantamaan syntinsä, on uhrin oma vika. Uhri on täysin syypää kaikkeen siihen väkivaltaan, joka häneen kohdistuu. Parasta olisi että hän itsekin tulee vakuuttuneeksi omasta syyllisyydestään. Silloin hän pysyy vaiti, eivätkä hänen silmänsä kohoa kohtaamaan uhraajien katsetta.


[1] Girard René. The scapegoat. s.15, 17-19, 21, 31, 32, 49.

[2] Vaikka nainen on useimmissa kulttuureissa ollut alisteisessa ja sorretussa asemassa, Girard ei Kristevan ja monen muun naistutkijan lailla usko naisten olleen miehiä otollisempia tai yleisempiä sijaisuhreja. Reineke. Sacrificed Lifes. s 84, 85, 90, 93

[3] Girard René. The scapegoat. s.15.

[4] Esimerkiksi viime talvena televisiossa pyörinyt tosi-TV sarja The Predator, Pedon jäljillä, edusti vastenmielisen tekopyhää julkisuudella lynkkaamista.

[5] Girard René. The scapegoat. s. 106.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

1 Kommentti

  1. Kirjoitettu maaliskuu 16, 2011 kello 07:43 | Suora linkki kommenttiin

    Törmäsin tällaiseen vanhaan lauluun, jossa tämä sama tarina kerrotaan hiukan eri sanoin.
    Huomattavaa tarkkanäköisyyttä on tässä mielestäni se, että viimeisessä säkeistössä todetaan uhrin olleen syytön.

    Balladi Olavinlinnasta

    Niin vuolaan virran luodolla on linna Olavin
    se mietteissänsä katsoo virtaan mustaan
    Se silloin maata suojas vahvoin muurein kivisin
    kun aallot ajan löivät ahdistustaan
    Jo vaiennut on soitto salmen Ahdin kanteleen
    ja poissa on myös musta oinas linnan
    Vaan vanhan tarun sulle kertoo linna Olavin
    jos ymmärrät vain kuiskaukset sen

    Niin linna kertoo: myrsky-yönä portit aukaistiin
    ja linnaan ryntäs’ sisään miehet vainon
    Kun aamuun sitten taisto taukos, petos tutkttiin
    niin väitettiin: syy Vienan neidon kainon
    Sai vaieten jo neito silloin kuulla tuomion
    ja kiinni muurattiin jo tyrmä muurin
    Vaan salaisuuden hirveän vei neito viaton
    kun rakkaimpansa oli syyllinen

    Vaan kyynelistä neidon kasvoi varsi pihlajan
    jo valkokukat kasvoi, mursi muurin
    Sai varjoihinsa neidon sydän hohdon puhtahan
    sen antoi voima rakkauden suurin
    Nyt laulun neidon syyttömän soi tuuli vieläkin
    kun pihlaja tuo myrsky-yönä murtui
    Tään vanhan tarun sulle kertoo linna Olavin
    jos ymmärrät nyt kuiskaukset sen

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 3 viikkoa sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 1 kuukausi sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit