« »

Kuningasuhri

3 kommenttia Kirjoitettu joulukuu 1, 2010 Muokattu tammikuu 10, 2016

Luhistumisen partaalla oleva yhteisö tai valtakunta voi valita myös johtajansa syntipukikseen.[1] Kuninkaan suojaksi rakennetut linnakkeet ja ylisuuret reviirit tekevät kuninkaallisista samalla tavalla marginaalisia kuin statusjanan toisessa päässä olevat oikeudettomat köyhät ja muukalaiset. Vaikka kuningas elää valtakuntansa keskiössä, hän on asemansa kautta myös siitä eristetty. Hän saattaa olla tärkeä kaikille, mutta myös etäinen ja vieras jokaiselle.

Kuninkaalliset etääntyvät yhteisöstä katon kautta, tavalliset syntipukit pohjan kautta. He ovat kaikkien normaalisuhteiden ulkopuolella ja siksi yhtä lailla uhreiksi kelpaavia kuin muista syystä poikkeukselliset, kuten vammaiset ja muukalaiset. Nämä kaikki ominaisuudet kelpaavat tarpeeksi vakavassa kriisissä uhrin merkiksi. Muita uhreja on riittämiin, kuninkaita vain yksi kerrallaan.[2] Juuri siksi hänen arvonsa uhrina on poikkeuksellinen suuri ja hänen uhraamisellaan on varmemmin toivottuja seurauksia.

Girard kuvaa afrikkalaisia kuningasvihkimyksiä, joissa näkyy selvästi kuinka kansa näkee jo kuningasehdokkaassa uhrin merkit. Kuninkaat merkitään uhreiksi jo vihkimysriiteissä vaatimalla heitä rikkomaan valtakunnan pelottavimpia tabuja, suorittamaan symbolisia tai reaalisia insestirikkomuksia, tekemään väkivallan tekoja, syömään kiellettyjä ruokia, kylpemään veressä jne. Koko rituaali tekee kuninkaasta kaoottisen pahuuden inkarnaation, miehen joka ei pidä mitään pyhänä ja voi syyllistyä mihin hirveyksiin tahansa. Nämä teot eivät oikeasti muutu kuninkaalle luvallisiksi. Hän joutuu tekemään ne juuri siksi että ne ovat kiellettyjä ja pysyvät kiellettyinä. Kansa osoittaa halveksuntaansa pilkkaamalla ja solvaamalla ja tuomitsee hänen tekonsa ankarin sanoin. Joskus kansa jopa näyttelee henkivartioston kimppuun hyökkäämistä ja kuninkaan lynkkaamista. Kuningasehdokkaan synnit ansaitsevat kuoleman. Silti hänen on tehtävä ne tullakseen kuninkaaksi.[3]

Rituaali on kokonaisuudessaan sen alkumurhan toistamista, joka alun perin oli tehnyt valtakunnaksi järjestäytymisen mahdolliseksi.

Näissä heimoissa ei teeskennellä eikä kaunistella. Ne valitsevat itselleen kuninkaallisen uhrin. Uhriksi merkkaamisen (kruunaamisen) ja uhriksi joutumisen väliin vain viritetään hallintokausi, jonka aikana kuninkaan täytyy pitää kansa vapaana edustamastaan pahuudesta. Jos kansa vaipuu sekasortoon, syyllinen on jo etukäteen tiedossa ja syntipukki on jo aikaa sitten yksimielisesti valittu. Ainoastaan kuninkaan uhraaminen voi pelastaa kansan kaaokselta ja perikadolta. Hallitsija on jo vihkimysriitissä antanut kaikki mahdolliset syyt hänen lynkkaamisekseen. Kuninkaan valta perustuu hänen statukseensa uhrina, koko kansan synnin kantajana, sijaiskärsijänä. Hänen auktoriteettinsa ei tule surkeasta lopusta huolimatta, vaan perustuu hänen yliluonnolliselta tuntuvaan vaikutusvaltaansa kuolemaan tuomittuna uhrina. Pyhitetty väkivalta on hänen valtikkansa ja kohtalonsa.

Girardin mukaan tämä on kuningasinstituutin alkuperäinen muoto. Jossain vaiheessa uhriksi valittu hallitsija onnistui tehtävässään niin hyvin, että hänen ympärilleen alkoi kerääntyä seuraajia, jotka eivät halunneetkaan uhrata häntä.[4] Heistä tuli potentiaalisen uhrin uskollisia puolustajia jotka olivat valmiit uhrautumaan hänen puolestaan ja kostamaan kaiken pahan mitä kuninkaalle tehdään. Jossain kulttuureissa syntyi vuosittaisia uhrifestivaaleja, joissa päivän narrikuninkaana ollut tapettiin todellisen kuninkaan puolesta. Kuningas jäi elävänä uhrina palvelemaan kansaansa, mutta hänen uhrautumisensa muuttui enemmän ja enemmän symboliseksi.[5] Silti harva on se kuningas tai kuningatar, joka on kokonaan säästynyt väkivallalta ja saanut elää ja kuolla rauhassa. Heitä kiitetään valtakunnan menestyksestä ja syytetään sen onnettomuuksista riippumatta siitä, ovatko he millään lailla osallisia kummastakaan.

Kansan valtiaat, keisarit, kuninkaat ja päälliköt, myyttiset sankarit, ihaillut esikuvat, palvotut idolit ja suuret tähdet elävät usein traagisen vaarallista elämää niiden armoilla jotka ovat nostattaneet heidät yläpuolelleen. Idealisoinnin muuttuminen demonisoinniksi voi kuulua alkuperäiseen tilaukseen ja toteutua hyvin pienestä virikkeestä.

Minkälaisia kansallisia kriisejä tarvitaan, jotta maailman viimeisimmistä kuninkaista tehdään kansaa yhdistäviä uhreja? Vielä löytyy ammatillinen uhripapisto, joka tarkkaan vainuaa milloin on oikea aika panna kuninkaat julkisuuden alttarille, tuomittuina ihan tavallisista rikkeistä. Samat seksuaaliset tabut ovat tavallisten ihmisten arjessa jo aikaa sitten lakanneet kauhistuttamasta juuri ketään. Mutta muiden yläpuolelle nostetut eivät olekaan tavallisia ihmisiä. Heille täytyy säästää sääntöjä rikottaviksi, jotta heidät voidaan jostain synnistä tarvittaessa uhrata. Kun kuninkaita ei enää tarvita edes uhreiksi, heidän arvovaltansa päivät ovat ohi.

Uhrikuninkuuden uudet muodot ehkä löytyvät monikansallisten yhtiöiden johdosta. Harva enää edes kuvittelee suuren firman johtajuutta yhden ihmisen elämäntehtäväksi. Jokainen tietää, ettei markkinoiden suurilta valtaistuimilta ole mitään luonnollista poistumaa. Johtaja on vain syntipukki jonka tuomiota lykätään neljännesvuosittain eteenpäin. Väistämättä tulee se päivä, jolloin häneen sijoitettu toivo hälvenee. Hän ei enää pysty puheillaan vakuuttamaan omia joukkoja, osakkeenomistajia ja potentiaalisia sijoittajia. Hänen vakuuttelunsa eivät enää rauhoita markkinavoimien hurjien ja äkkipikaisten jumalten vihaa.[6] Kun hänen toimittamansa uhrit eivät enää toimi, hän tietää joutuvansa itse uhriksi. Hän tiesi sen alusta lähtien. Juuri siksi hän on ensi työkseen sopinut millä hinnalla hänet aikanaan voidaan uhrata.

Kaikkein banaalein uhrikuninkuuden jäänne on viihdemedian pyörittämää. Kansalle tarjotaan milloin mistäkin syystä yhdeksi vuodeksi kruunattuja kuninkaita. Seuraavana vuonna julkisuuden ahtaalle taivaalle raivataan tilaa uudelle tähdelle, joka yhtä turhista syistä voidaan ampua alas. Mediaskandaalien uhrit puhuttavat työtovereita muutaman aamukahvin ajan, mutta ovat jo aikaa sitten lakanneet oikeasti yhdistämästä koko kansaa.

Kun uhrikulttuuri lakkaa toimimasta, jäämme kasvokkain oman yksilöllisen ja yhteisöllisen väkivaltamme kanssa. Jäljelle jää vain yksilöllinen vastuu ja kysymys siitä, miten me sen yhdessä kannamme.


[1] Ensimmäiset havainnot ja tämänsuuntaiset ajatuksen esitti alun perin J.G. Frazer kirjassaan The Golden Bough: A Study in Magic and Religion (1890). Oxford University Press. 1994.

[2] Girard René. Violence and the Sacred. s. 12, 270.

[3] Girard. Violence and the Sacred s. 104, 105.

[4] Girard René. I See Satan Fall Like Lightning. Orbis Books. Maryknoll, New York. 2001 s. xvii, 92.

[5] Saarinen Risto. Sosiaalietiikka ja uskonnon eetos. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura. 1999. s. 21.

[6] Grote Jim & McGeeney John. Clever as Serpents. Business Ethics and Office Politics The Liturgical Press. Minnesota. 1997. s. 58, 59, 60.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

2 Kommenttia

  1. Henkka
    Kirjoitettu joulukuu 1, 2010 kello 22:33 | Suora linkki kommenttiin

    Heh, ilmeisesti Björn Wahlroosilla on tosiaan aateliset vaistot tallella…

    ”Suurten yritysten johtajat panevat koko human capitalinsa likoon ja riskeeraavat koko elämänsä. On absurdi väärinkäsitys, että vain yrittäjät ottavat riskiä. Sanoin hänelle, että se mitä Jukka Härmälä tai Jorma Ollila tekee, ei eroa tippaakaan siitä, mitä minä tai joku muu ’yrittäjä’ tekee. Jos Jorma epäonnistuu, hänen elämänsä on ohi.”

    http://www.talouselama.fi/10v_sitten/article355055.ece

  2. Daniel Nylund
    Kirjoitettu maaliskuu 4, 2017 kello 03:08 | Suora linkki kommenttiin

    Kiitos tuosta linkistä. Erittäin mielenkiintoinen.

One Takaisinviittaus

  1. […] näkyviin etc. Vakuuttavin teoria onkin, että Tollundin mies uhrattiin, surmattiin rituaalisesti. Kuninkaiden uhraaminen mainitaan monissa myyteissä, […]

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 2 viikkoa sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit