« »

Myytin merkitys

2 kommenttia Kirjoitettu tammikuu 26, 2011 Muokattu tammikuu 10, 2016

Myytti on valhe, joka peittää alkulynkkauksen. Se puhuu jumalista, mutta ei koskaan uhreista, joita jumalat alun perin olivat.

Rene Girard [1]

Arkikielessä myytti on alkanut merkitä paikkansapitämätöntä tarua, uskonnollista hörhöilyä tai taikauskoista huuhaata. Myytit, legendat ja jumaltarut kuulostavat niin fantastisen fiktiivisiltä ja monimerkityksellisiltä, että harva enää uskoo mihinkään yleispätevään teoriaan niiden sisällöstä.[2]

Kuitenkin muinaiset myytit ovat renessanssista asti saaneet osakseen kohtuuttoman kritiikitöntä ihailua ja suorastaan idolisoivaa palvontaa. Vielä viime vuosisadalla myytit olivat akateemisestikin todella korkeassa kurssissa universaalisten totuuksien symbolisina välittäjinä. Jung ja Freud tutkivat intohimoisesti kaikkien kansojen, erityisesti kreikkalaisten, mytologiaa ja etsivät niistä vertauskuvallisia esikuvia psyyken salaisuuksista ja kollektiivisen piilotajunnan arkkityyppisistä hahmoista. Samat oppineet, jotka ylpeilevät juutalaiskristillisten tekstien demytologisoinnilla kumartavat syvään muinaisten legendojen fantastisten hahmojen edessä. Jostain syystä myyttejä ympäröi edelleenkin kummallinen koskemattomuuden aura ja ylikunnioituksen suoja, jonka takia niitä ei ole tutkittu samalla ankaralla kritiikillä kuin juutalaiskristillisen perinteen myyttisiä alkujuuria.

Myös Girard teki pitkän tutkimusmatkan kansojen myyttisiin kertomuksiin. Hänkin pitää niitä olennaisina tietolähteinä kulttuurievoluutiosta, mutta ei sen kautta mitä ne paljastavat, vaan sen kautta mitä ne piilottavat. Hänen tapansa lukea ja tulkita myyttejä on avannut yllättäviä ja uusia näkökulmia myyttien takaiseen maailmaan, uskonnon ja väkivallan historiaan. Jumaltaruissa Girard näkee ihmiskunnan viikunanlehden, ensimmäisen yrityksen peittää häpeänsä, salata tekonsa ja todellisen luonteensa itseltään. Samalla ne ovat ensimmäisiä tarinoita, joiden kautta ihminen on yrittänyt tulla toimeen väkivaltaisen historiansa ja todellisuutensa kanssa. Myyttien muuttuva muoto kertoo kollektiivisen itsepetoksen tai/ja itseymmärryksen kasvamisesta. Yleensä jumaltarut kuitenkin peittävät enemmän kuin paljastavat. Girardin mukaan juuri se on niiden tärkein yhteisöllinen tehtävä.

Girard kommentoi usein Claude Lévi-Straussin tekemiä strukturalistisia tulkintoja myyteistä. Hän piti niitä toivottoman älyllisinä ja abstrakteina tutkielmina myyttien muodollisista rakenteista. Girardin mielestä Lévi-Strauss ei ottanut myyttien dramaattista ja juonellista sisältöä tarpeeksi vakavasti, eikä siksi kyennyt näkemään niiden läpi.[3] Myös toinen kuuluisa myyttien tutkija, Joseph Campbell, käsittelee myyttejä ja riittejä lähinnä symbolisina viittauksina johonkin niitä ennen syntyneeseen ideaan tai ajatukseen.

Kuvailtuaan uhrirituaalia jossa teini-ikäinen poika ja tyttö uhrataan ja sen jälkeen syödään, haastattelija kysyy Campbellilta

”Mihin totuuteen tämä rituaali viittaa?”

Professori selittää kärsivällisesti kuinka kaiken takana on elämän kiertokulun kunnioitus, eriytymisen palautuminen ykseyteen ja se, kuinka luonto kuoleman kautta tarjoaa syötävää ja kuinka Kristus-kertomuskin on vertauskuva samasta ajatuksesta jne.[4] Hän kuvasi todellista ihmisuhria, mutta käsitteli sitäkin vain symbolisena. Hän kommentoi kahden nuoren kollektiivista murhaa ja sitä seuraavaa kannibalismia ikään kuin ei lainkaan olisi rekisteröinyt mitään kauhistuttavaa. Pitäisikö meidän oikeasti uskoa, että heimo säännöllisesti murhaa ja syö murrosikäisiä nuoriaan jonkun kauniin ajatuksen tai abstraktin idean pohjalta?[5]

Campbellilla on suuri kunnioitus alkukantaisia riittejä ja myyttejä kohtaan, mutta ihmisten uhraaminen luonnon kiertokulkua kunnioittavan idean tähden on primitiivisen yhteisön aliarvioimista. He tuskin olivat niin tyhmiä, että tappoivat ja söivät lapsiaan filosofisista syistä. Girardin teoriassa ensin tuli teko ja vasta sitten sen perustelu. Alussa oli käytös ja vasta sen jälkeen hyödylliseksi havaitun käytöksen verbaalinen hahmottaminen. Eli alussa oli kollektiivinen ja ihmeitä tekevä murha, jota alettiin toistaa mytologisin perustein. Campellin historiassa ensin oli abstrakti idea ja sitten vasta murha.

Myyttien kritiikitön idealisoiminen uskonnollisten salaisuuksien lähteinä tai niiden kuittaaminen mielikuvituksellisina sepitelminä ovat kummatkin älyllisesti laiskoja ratkaisuja. Niiden tutkiminen ja tulkitseminen on poikkeuksellisen vaikeaa ja kärsivällisyyttä vaativaa poikkitieteellistä työtä. Girardkin on keskittänyt suuren osan elämäntyöstään tämän vaikean aiheen tutkimiseen.


[1] Girard René. Battling to the End. Conversations with Benoit Chantre. Michigan State University Press. 2010. s. 22.

[2] Girard René. Evolution and Conversion. Dialogues on the Origins of Culture. Continuum. London. New York. 2007. s. 176.

[3] Golsan Richard. René Girard and the Myth. Routledge. 2002. s. 71, 72.

[4] Campbell Joseph. The Power of Myth. Doubleday. New York. 1988. s. 106, 107.

[5] Heim Mark. S. Saved From Sacrifice. A Theology of the Cross. WM.B. Eerdmans Publishing Co. Grad Rapids/Cambridge. 2006. s. 58, 59.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

2 Kommenttia

  1. Kirjoitettu joulukuu 3, 2015 kello 12:53 | Suora linkki kommenttiin

    Mimeettinen halu on mielenkiintoinen käsite.
    Voisiko sen avulla selittää mm. kouluampumiset? Olin kuullut aiemmin syntipukkiteoriasta, mutta tämä on minulle uusi aihe. Onko Jungin arkkityypit ristiriidassa mimeettisten esikuvien kanssa? Jostainhan matkimisen pitää alkaa?

    • Daniel Nylund
      Kirjoitettu tammikuu 6, 2016 kello 20:28 | Suora linkki kommenttiin

      Hmm. Mielenkiintoinen kysymys. Siitä on aika pitkä aika siitä kun tutkin Jungia. Artikkelikokoelmassani on otsikolla Jung Jing ja Jang jotain. Jään tuota miettimään. Jos juutalaiskristillisessä alkukertomuksessa teemana on kilpailu Jumalan kanssa, niin löytyykö mitään tyyppiä, jonka kanssa emme voisi alkaa kilpailla, tai olisi kiusattuja siihen?

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 viikkoa sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 2 viikkoa sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 4 viikkoa sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit