”Länsimaisen yltäkylläisyyden keskellä on yhä vähemmän turhautuneita tarpeita. Juuri siksi meillä on yhä enemmän turhautuneita haluja.”[1] Rene Girard
Halulla viitataan usein biologisiin tarpeisiin. Se eläimellisyys, jolle ihmisyytemme rakentuu, pyrkii tyydyttämään organisminsa tarpeet säilyäkseen hengissä. Sellainen haluaminen ei edellytä tietoista minuutta. Biologisten tarpeiden tyydyttämiseen riittää eläimellinen vietti ja vaisto.
Ihmisen tapa tyydyttää näitä tarpeita on erilainen. Nälkä, jano ja kiima sekä kaiken vaivan jälkeen koettu levon ja unen tarve ovat biologisia luonteeltaan. Silti meidän tapamme tyydyttää näitä on erilainen kuin eläinten. Eläin haluaa mitä vietti ja vaisto kertoo organisminsa tarvitsevan. Ihminen on irtaantunut vietti ja vaistopohjaisesta halusta luottamaan enemmän muiden tapaan tyydyttää organismin tarpeita. Me olemme oppineet tyydyttämään biologisia tarpeitamme ympäröivän kulttuurin ohjaamalla tavalla. Halumme ei välttämättä ohjaa meitä ravitsevimpaan ateriaan vaan muiden mielestä haluttavimpaan tapaan tyydyttää nälkäämme.
Porotalon isännän lapset vuolevat taskustaan kuivattua poronlihaa välitunnilla. Eteläsuomessa spagetti bologneseenkin täytyy laittaa oreganoa, jotta se lasten mieliksi maistuisi pizzalta. Fundamentalistikristitty nuori kauhistuu pienestäkin homoseksuaalisesta virikkeestä itsessään, kun taas hippisukupolven jälkeläisten täytyy vähintään kokeilla jotain biseksuaalista, vaikkei siihen olisi pienintäkään omintakeista virikettä. Varsinkin nuorten naisten keskuudessa biseksuaalisuus vain on niin trendikästä. Monet tinkivät luonnollisesta levosta ja hyvästä yöunesta jotta voisivat lukeutua kiireisten, eli tärkeiden ihmisten joukkoon. Vain turhilla on aikaa nukkua tarpeeksi, jne.
Erämaahan eksyneinä meidän ei tarvitse matkia ketään etsiessämme vettä, mutta kaupasta ostetaan tonnikaupalla pullovettä vaikka Suomalainen kraanavesi on monissa tutkimuksissa osoitettu puhtaammaksi. Se vaan on niin trendikästä. Vasta äärimmäinen veden puute palauttaa ihmiset siihen eläimelliseen janon sanelemaan kilpailuun.[2] Mutta viimeiselläkin lähteellä voi löytyä joku, joka vielä muistaa ja seuraa toisenlaista mallia.
Toisin kuin Freud ja kumppanit, Girard siis väittää että nälkää, janoa ja kiimaa lukuun ottamatta ihmisen halut ja himot ovat pääosin jäljittelyn kautta opittuja.
Psykologiassa Girardin väite on yhtä mullistava kuin Kopernikuksen tai Einsteinin teoriat fysikaalisessa maailmassa. Vastoin yleiseksi tullutta käsitystä halu ei olekaan lineaarinen, eli suoraan haluajasta halun kohteeseen kohdistunutta. Halumme geometrinen ilmaisu on aina kolmion muotoinen. Opimme toisen haluajan kautta mikä tai kuka on haluttava.
Ihmisyytemme on muinaisista ajoista asti muokkautunut sen kautta, että olemme oppineet imitoimalla muilta mitä ja miten pitäisi haluta, jotta lajin säilymisen kannalta tärkeimmät tarpeet tulevat tyydytettyä. Matkimalla miten muut tyydyttävät tarpeitaan, opimme mikä on haluttavaa, arvokasta ja minkä edestä kannatta taistella. Halu löytää kohteensa toisen kautta.
Kaikki tietävät, että kehittyneet nisäkkäät osaavat imitoida toisiaan. Siksi kutsumme imitaation alkeellisinta muotoa toisen apinoinniksi. Girard olettaa että juuri tämän kyvyn kehittyminen käynnisti ihmiseksi kehittymisen.[3] Homo sapiens oppi vähitellen pitämään mielessään mitä oli vasta havainnut haluttavaksi. Kun hän alkoi muistaa siihen liittyviä eleitä ja äänteitä, kielen alkeet alkoivat kehittyä. Vaistonvarainen kilpailu samasta halun kohteesta kehitti muistia ja ajantajua. Menneen eleen tai äänteen merkitys tuli muistaa, jotta sillä olisi sama merkitys myös tulevaisuudessa. Se joka oppi pitämään halun kohteen tarpeeksi kauan mielessään luultavasti voitti kilpailun. Se joka muisti tappionsa tarpeeksi kauan voitti ehkä seuraavan kilpailun.
[1] Girard René. Evolution and Conversion. s. 240.
[2] Girard René. Evolution and Conversion. s. 74.
[3] Girard. Things hidden… s.95.
Itselleni särähtää hieman korvaan tämä Girardin väitteen mullistuksellisuus psykologian saralla. En väitä ymmärtäväni Girardin väitettä halujen synnyistä erityisen syvällisesti tämän kirjoituksen pohjalta, mutta varsin samankaltaiselta kuulostava käsitys ihmisen ymmärryksen ja maailmankuvan (ja tätä kautta myös monien ”korkeamman tason” halujen) muodostumisesta on ”psykologiassa” lähtenyt liikkeelle jo paljon ennen Girardin tekstejä Lev Vygotskyn ja Jean Piaget’n taholta.
Uudet suuntaukset perinteisten tieteiden saralla vaativat luonnollisesti jonkin aikaa sulatusuunissa ennen kuin pääsevät valtavirran tajuntaan, mutta nykyisin kyseiset ajatukset ovat jo varsin yleisesti hyväksyttyjä. Tämä psykologian suuntaus tunnetaan nimellä ”sosiaalinen konstruktivismi” ( http://en.wikipedia.org/wiki/Social_constructivism ).
Tämä ei luonnollisesti vähennä yhtään Girardin havaintojen ja teorioiden todenmukaisuutta, vaan ehkä jopa samansuuntaisuutensa kautta tukee niitä, mutta on mielestäni vähän harhaanjohtavaa antaa lukijalle sellainen kuva, että nämä ajatukset olisivat (tai olisivat olleet) tuntemattomia psykologialle tieteenä (riipumatta siitä mitä painoarvoa sillä sitten lopulta lieneekään).
Ensimmäisessä kirjassani kuvaan ihmistä, jolta oma tahto ja halu on viety julmien rangaistusten avulla, kuinka yksilöllinen kehitys alkaa sammua ja alistettu alkaa toistaa yhteistä lausumaa, ja kadottaa kykynsä hyvään muistiin. Samaistuminen muihin pelon ja rankaisujen avulla, julma kasvatus toimii samoin.
Olen vasta alkamassa tutustua Girardiin, joten en tunne hänen mimesisteoriaansa kuin erittäin pintapuolisesti. Itseäni hiersi esimerkkisi pulloveden ostamisesta, koska asia koskettaa minua henkilökohtaisesti. Miten Girard selittäisi haluni ostaa pullovettä? En nimittäin ole koskaan edes kuullut sen olevan trendikästä saati miettinyt tällaista mahdollisuutta. Kukaan tuntemani ihminen ei ole koskaan ostanut pullovettä. En ole koskaan nähnyt yhtäkään sen ostamista puoltavaa kirjoitusta mutta useita, jotka esittävät sen ostamisen täysin naurettavana ja jopa terveydelle haitallisena. Ainoa syy, joka minua on ajanut pulloveden ostamiseen on se, että uskon sen olevan terveellisempää kuin kraanavesi. Mihin uskomukseni perustuu? Kokemukseeni kraanaveden ikävästä sivumausta ja sen aikaansaamasta pahasta olosta vatsassa. Jo pelkkä kraanaveden haju voi laukaista huonovointisuuden. (Joissakin kraanavesissä maku on paljon pahempi kuin toisissa.) Uskon, että paha sivumaku ja yliherkkyyteni voivat olla merkki siitä, että ainakaan minun ei tulisi juoda sitä.
Mimeettinen halu on toistaiseksi tuntunut varsin vieraalta ajatukselta oman toimintani kohdalla. En keksi yhtään esimerkkiä siitä, milloin olisin halunnut jotain nimenomaan siksi, että joku toinen on sitä halunnut. Tämä voi johtua siitä, että maailman havainnointini ei ole ollut neurotyypillistä. En ole koskaan pyrkinyt sopeutumaan johonkin joukkoon, kun sen hintana on ollut se, että joutuisin muuttamaan itseäni enemmän ryhmän kaltaiseksi vastoin jotain ihme sisäistä vaistoa, joka ”käskee” olla muuttumatta. Kaiken muutoksen on aina täytynyt alkaa täysin omaehtoisesti. Varmaan tästä syystä kehittymiseksi kutsuttu prosessini on ollut joissakin suhteissa melkoisesti keskivertoihmisiä hitaampaa ja olen ollut lähes immuuni ryhmäpaineelle ja mainonnalle. Vaikka autenttinen itseni on aina tullut ensin, olen kuitenkin aina halunnut kuulua joukkoon ja saada hyväksyntää. Olen kokenut ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä ja kärsinyt niistä kovin. En vain ole lähtenyt mukaan siihen leikkiin, jossa minun on omaksuttava jokin vieraalta tuntuva malli joltain toiselta, jotta kelpaisin.
Kiitos mietteistäsi. Minua aluinperin ärsytti tuo väite, että melkein kaikki olennainen minussa on saanut alkunsa ulkopuoletani. Mietin asiaa vuoden ja tulin sitten siihen tulopkseen, etten löydä itsestäni yhtään arvoa, intohimoa, tavoitetta ja unelmaa, jonka innoitusta en tunnista itseni ulkopuolelta. Tuo mieltymys pulloveteen haisevan veden sijaan lienee evolutionaarisesti aika vanhastaan opittu tapa vältellä myrkyllisiä, tyai pilaantuneita tuotteita, mutta uskompa että mimesiksellä on siinäkin osuutensa.