Päivä oli ollut pitkä ja vaikea. Aamusta lähtien Jeesusta oli uskonnollisen esivallan taholta ahdisteltu vaikeilla kompakysymyksillä. Koko päivän hän oli kuljettanut itselleen viritettyjä verbaalisia ketunrautoja saalistajien jalkojen juureen. Hän oli puhunut kuin se, joka näkee läpi, provosoi, kyseenalaistaa ja jättää vaikeiden asioiden oivaltamisen kuulijoiden vastuulle.
Koska kukaan ei enää kysynyt häneltä mitään ja vainoojatkin olivat jättäneet hänet rauhaan, Jeesus alkoi tehdä lähtöä takaisin yöpaikkaan. Ennen ulointa porttia hän pysähtyi naisten pihaan. Hän näki jotain, joka sai hänen pysähtymään:
Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon.[1]
Markuksen tapa mainita Jeesuksen istuneen vastapäätä uhriarkkua oli hänen tapansa edelleen korostaa Jeesuksen vastakkainasettelua vallitsevan uskonnon kanssa. Tässä tapauksessa hän pysähtyi katsomaan temppelikultin varainkeruuta.[2] Tämän arkun sisältö ei suinkaan mennyt hyväntekeväisyyteen, vaan temppelin ylenpalttiseen koristelemiseen.[3] Rakennusrahaston varainkeruu oli järjestetty siten, että kuka tahansa saattoi seurata, mitä itse kukin arkkuun laittoi. Se tietenkin lisäsi julkisen näytön painetta. Rahalahjan suuruus mittasi kunkin lojaalisuutta temppeliä kohtaan. Siksi rikkaat panivat paljon ja huolehtivat myös lahjansa näkyvyydestä. Varsinkin nyt, kun pääsiäisjuhla oli alkamassa, kaukaa tulleet pyhiinvaeltajat huolehtivat runsaasta ja näyttävästä temppelirahaston tukemisesta. Mutta Jeesuksen huomio kiinnittyi taas kerran siihen kaikkein huomaamattomimpaan.
Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran.
Jeesus jäi tarkkailemaan köyhää leskivaimoa, joka pani arkkuun kaksi leptaa. Se oli pienin käytössä oleva kolikko.[4] Näky tuskin oli millään tavalla poikkeuksellinen. Tällaista tapahtui koko ajan. Jokin tässä mitättömässä episodissa oli kuitenkin sellaista, johon Jeesus halusi kiinnittää opetuslastenkin huomion.
Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: “Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi”
Jeesus vain alleviivaa näkemäänsä ja pyytää opetuslapsia huomaamaan saman. Mistä Jeesus tiesi, että nainen oli leski ja että hän oli antanut kaikkensa? Ilmeisin selitys oli, että hän vaatetusta myöten näytti kodittomalta kerjäläiseltä, joka kantoi koko omaisuutta mukanaan. Sellaiseen tilaan joutui vain nainen, jolla ei ollut enää ainuttakaan miespuolista sukulaista huolehtimassa itsestään.
Jeesus ei tulkitse heille huomiotaan millään lailla. Hän tiesi, että opetuslapsilla oli viimeisen viikon ajalta runsaasti rahaan liittyviä kokemuksia, joiden pohjalta heidän olisi pitänyt voida tehdä omat tulkintansa. Muistissa oli rikas virkamies, joka oli murheellisena kääntynyt pois, kun Jeesus oli pyytänyt häntä antamaan koko omaisuutensa köyhille. Sen jälkeen tuli veronkantaja Sakkeuksen kääntymys. Hänen kohdallaan Jeesus oli hyväksynyt puolen omaisuuden jakaminen ryöstämilleen ihmisille. Opetuslapset itse olivat kyllä jättäneet kaiken, mutta heitä tuki taloudellisesti ryhmä naispuolisia opetuslapsia, jotka olivat jostain syystä saaneet pitää omaisuutensa. Eli joiltakin Jeesu oli pyytänyt kaiken ja toisten kohdalta hän tyytyi paljoon. Nyt he kohtasivat saman kummallisuuden: Toiset antoivat liiastaan paljon ja leskinainen antoi vähästään kaiken. Mitä tästä oikein pitäisi ajatella? Se oli ainakin selvää, että Jeesus piti kaikkea enempänä kuin paljoa, vaikka kaikki oli absoluuttisessa mielessä pienin mahdollinen lahja. Mutta nostiko Jeeus tämän rutiköyhän lesken esimerkiksi opetuslapsilleen? Sitä hän ei kerro. Markuskin jättää johtopäätösten tekemisen lukijalle.
Ehkä niin ei olisi pitänyt tehdä. Se oli kuulijoiden ja myöhemmin tarinan lukijoiden yliarviointia. Tästä pienestä episodista tuli vuosisatoja myöhemmin kirkon varainkerääjien lempitarina. Lukemattomat kolehdinkerääjät ovat vedonneet köyhän leskinaisen hurskaaseen anteliaisuuteen ja moittineet rikkaiden tekopyhää muka-antamista. Juuri siihenhän Jeesuskin halusi kiinnittää opetuslastensa huomion. Vai???
Vastahan Jeesus oli edellisenä päivänä ajanut rahanvaihtajat ja uhrieläinten myyjät pois ja asettanut koko uhrikultin ankarin sanoin kyseenalaiseksi. Koko päivän hän oli ollut temppelin edustajien ahdistelemana. Viittä vaille kapinallisesti hän oli asettautunut temppelieliitin taloudellisen riiston uhrien puolelle ja tehnyt kansan yhä tietoisemmaksi heihin kohdistetusta uskonnollisesta hyväksikäytöstä. Vähän aiemmin hän oli varoittanut leskiä hyväksi käyttävistä uskonnollisista johtajista: Varokaa kirjanoppineita, jotka… syövät leskien huoneet.[5] Ehkä he olivat syöneet tämänkin lesken huoneen paria ropoa paitsi tyhjäksi. Miksi Jeesus nyt olisi niin liikuttunut leskestä, joka uhrasi temppelin ylläpitämiseksi “kaiken mitä elääkseen tarvitsi”?
Hänkö olisi muka esimerkillinen vastakohta itsekkäille uskonnollisille johtajille?
Kuinka sokeaksi voikaan porvarillinen pappeus tehdä? Kuinka uskomaton onkaan ahneen uskonnollisuuden kyky pettää itsensä. Kuinka sujuvasti tämän päivän raamatulla rahastajat osaavatkin käyttää tarinaa rutiköyhäksi syödystä leskestä uusien köyhien yksinäisten manipuloimiseen.
Ei Jeesus todellakaan nähnyt tässä mitään esimerkillistä. Hän kokosi opetuslapsensa todistamaan sangen surullista tragediaa. Ei tämä köyhä leskinainen ollut kaikille esimerkiksi kelpaava roolimalli epäitsekkäästä uhrautuvaisuudesta. Päinvastoin. Tämä nainen oli riistouskonnollisuuden uhri. Hän antoi viimeiset kolikkonsa uhrikultille, joka oli kyynisen piittaamaton oman hylkäysvaltansa köyhimmistä uhreista. Kirkkohistorian aikana paljon ylistetty ”lesken ropo” oli tyhjätaskuksi jätetyn naisparan viimeinen yritys ostaa itselleen edes Jumalan suopeutta, kun kukaan muu ei hänestä näyttänyt välittävän. Tällaistako tyhjiin nylkemisen uskonnollisuutta Jeesus rohkaisi?
Kuka hänestä huolehtisi sen jälkeen, kun hän oli antanut kaikkensa Jumalalle? Millä hän ostaisi ruokansa seuraavana päivänä? Missä hän olisi yötä? Kuka hänestä huolehtisi vanhuuden päivinä?
Jeesus yhteisöineen huolehti niistä, jotka olivat jättäneet kaiken seuratakseen häntä. Temppeli jätti viimeiset roponsa antaneen lesken kylmään yöhön. Ei Jeesus naisen uhrautuvaisuutta moittinut, vaan sen hyväksikäyttäjiä. Ehkä Jeesus ihailikin naista. Olihan hän liikuttava esimerkki harhaanjohdetusta ja hyväksikäytetystä hurskaudesta. Minä kuvittelen Jeesuksen tunteneen tässä hetkessä liikuttunutta kunnioitusta naista kohtaan, suurta suuttumusta häntä loisinutta uskonnollisuutta kohtaan ja syvää surua siitä, että tämä oli niin tavallista.
Toivottavasti Jeesus lopuksi keräsi opetuslapsiltaan leskinaiselle kolehdin. Olisi ainakin pitänyt niin tehdä.
Tähän päättyi Jeesuksen viimeinen vierailu temppelissä. Hän oli aloittanut vierailunsa estämällä uhrieläinten myynnin. Hän lopetti vierailunsa kiinnittämällä opetuslasten huomion temppelin uhriksi joutuneeseen naiseen.
[1] Mark 12:41-44. Luuk 21:1-4.
[2] Carey Greg. Sinners. Jesus and his earliest followers. Baylor University Press. 2009. s. 94.
[3] Köyhien Raamattu. Kari Latvus, Sakari Häkkinen ja Hanne Von Weissenberg. Kirjapaja. 2010. s. 94.
[4] Struthers Malbon Elisabeth. In the Company of Jesus. Characters in Marks Gospel. Westminster John Knox Press. Lousisville. 1989. s. 170.
[5] Mark 12:38-40.
Jeesus ei selittänyt kaikkea ja puhui paljon vertauksilla. Hän varoitti ahneudesta jne. Hän varoitti ulkokullaisuudesta ja osoitti, missä sitä on.
Leskivaimo lahjoitti roponsa sydämensä halusta vapaaehtoisesti. Kukaan ei olisi huomannut, vaikka vaimo olisi jättänyt uhraamatta. Rahasumma ei paljon suurentunut, joten siksikään rikkaiden kannalta leskivaimon uhraamisella ei ollut merkitystä. Mutta köyhä vaimo antoi sen, mitä hänellä oli, yhteiseksi hyväksi. Hän ei ollut uhri vaan itsellinen toimija, vapaa valitsemaan.
Kyllä. Jeesus näytti opetuslapsilleen leskivaimon uskon, luottamuksen Jumalaan, että Hän antaa leivän seuraavanakin päivänä. Totta, Jeesus ei kehottanut viemään viimeisiä ropoja ja leipää köyhän suusta.
Lahjallaan leskivaimo ei yrittänyt ostaa mitään, ei varsinkaan Jumalan suopeutta, koska se vaimolla jo oli. Jumala oli jo antanut vaimolle rahat, vaimo vain antoi ne takaisin.
Jeesuksen, kaikkivaltiaan Jumalan, ei tarvinnut puhua naisen kanssa tietääkseen naisesta kaiken. Jeesus rakasti leskivaimoa Jumalan rakkaudella, Jeesus siinä istuessaan näki myös vaimon tulevat päivät, koko elämän. Jeesus pystyi ruokkimaan 5000 miestä ja naiset ja lapset viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Hän, Jumala, järjesti naiselle ruuan lopuksi elämää niin kuin meillekin.
Kirkkoraamatun käännös ei täysin tee oikeutta alkutekstille.
Alkutekstissä sekä Markus, että Luukas kertovat lesken antaneen uhriarkkuun koko elämänsä. Markus sanoo: ”Hän antoi omasta vähästään kaiken mitä hänellä oli, koko elämänsä”
Mielestäni tämä kohtaus liittyy niitten lukuisten kohtausten sarjaan, joissa Jeesus hyvin ehdottomalla tavalla vaatii seuraajiaan jättämään kaiken ja seuraamaan itseään. Ei auta, että rikas antaa paljostaan vähän, on annettava kaikki ja kappas tämä käy köyhiltä ymmärrettävistä syistä helpommin.
Markuksen edeltävissä jakeissa (38-40) Jeesus antaa huutia fariseuksille, jotka ”ryöstävät leskien talot ja teeskennellen latelevat pitkiä rukouksiaan. He saavat sitä suuremman rangaistuksen”.
Tämä puhuisi sen puolesta, että leski oli järjestelmän uhri. Ei taatusti ole mieltä ylentävää saapua uhrikirstun ääreen rikkaitten jälkeen antamaan omaa ropoaan. Ajatus kuitenkin on puhdas ja se on tärkeintä. Huijattuna ja riistettynä tai sitten ei, leski antaa roponsa; koko elämänsä ja tähän uskoen myös poistuu paikan päältä.
Olen kuullut tuon kertomuksen monta kertaa – ja juuri tuossa merkityksessä ”Tämä leski oli esimerkillinen. Annapa sinäkin nyt kolehtiin kuin hän”. On suuri kiusaus seurakunnan johtajalle käyttää tätä vertausta juuri näin. Avasi minulle aivan uuden näkökulman kun selitit sen täysin päin vastoin.
Olen puolestani lukenut tämän kertomuksen vahvana kuvauksena Jeesuksen mustasta huumorista, mitä me hänen seuraajansa emme juurikaan uskalla käyttää esimerkiksi kirkkokeskustelussa
Kappas, miten oikealla hetkellä löysin tällaisen kirjoituksen. Kun juuri eilispäivänä julkaisin omassa blogissani: linnunratakirkkonikattona.blogspot.fi
otsikolla Legenda lesken rovosta postauksen, jossa katsotaan tätä raamatunpaikkaa samaan tapaan kuin tässä kirjoituksessa. Ajattelinkin jo, että eikö tosiaan kukaan muu ole osannut nähdä tätä kertomusta muuna kuin kolehdinkeruun vauhdittamistarkoitukseen valjastettuna rahanantopatistuksena. Olipa mukava nähdä, että jollakin muullakin on sytyttänyt perinteisestä toisenlainen näkemistapa tähän asiaan.
Kiitos Rohkaiustasi Ulla. Kävin sinunkin blogiasi lukemassa ja tykkäsin. Hyvää jatkoa.Toivottavasti tapaamme.