« »

Rituaalivoiman heikkeneminen

1 kommentti Kirjoitettu 18.2.2010 Muokattu 10.1.2016

Rituaalinen aika

Vähitellen rituaalien toisto alettiin rytmittää vuodenaikojen mukaan.[1] Rituaaleista tuli osa kosmista järjestystä, tai jopa sen ylläpitäjä. Ilman uskollisesti toistettuja uhrirituaaleja kuu jäisi pimeäksi, aurinko ei nousisi tai talvi ei väistyisi jne. Jumalille uhrattu veri piti kosmoksen toimivana.

Kaikille kuuluvasta tavallisesta ajasta piti säännöllisesti erottaa väkivaltaiselle pyhälle varattu aika. Pyhäpäivät olivat uhraamiselle varattuja päiviä.

Rituaalinen kalenteri oli samalla myös yhteiskuntahierarkian peili. Arki kuului rahvaalle ja pyhät papeille ja muille hallitsijoille. Arkena tavallinen ihminen oli toimija. Pyhäpäiviä halitsivat suurempien valtojen edustajat, kuten papit, shamaanit ja poppamiehet. Arki oli näkyvässä maailmassa elämistä. Pyhäpäivä oli varattu näkymättömien ja tuonpuoleisten voimien lepyttämiseen, transsendenttisten valtojen rauhoittamiseen.

Riittien ja rituaalisten aikojen yhteinen funktio oli istuttaa kulttuuriin säännöllisesti toimiva muistutus ylittämättömistä rajoista ja varoitus niiden rikkomisen vaarallisista seurauksista.

Se että kuolema jollakin tavalla tuottaa uutta elämää, ei Girardin mukaan selity vuodenaikojen vaihtelulla, niin kuin usein väitetään. Erilaiset ylösnousemusmyytit ovat syntyneet ja eläneet vahvimmin sellaisilla leveysasteilla, joissa vuodenaikojen vaihtelu näkyy luonnossa minimaalisesti.[2] Ei mikä tahansa kuolema tuottanut elämää. Ainoastaan yhdessä tuotettu uhrikuolema sai aikaan uutta elämän ihmettä.

Girard ei suhtaudu uhrikulttuureihin mitenkään alentavasti. Vaikka ne ovat olleet meidän näkökulmastamme kuvottavan väkivaltaisia, Girard pitää niitä ihmiskunnan ensimmäisenä onnistuneena yrityksenä rajata väkivaltaa.

Rituaalivoiman heikkeneminen

Uhrirituaalien voima ei ollut itsestään selvä. Epäonninen uhrin valinta saattoi pilata uhraamisen yhdistävän vaikutuksen. Jos uhraaminen paljastui henkilökohtaiseksi kostoksi tai yhden ryhmän juonitteluksi toista vastaan, se menetti rauhaa tuovan voimansa. Jos yksikin uhraajista heräsi astumaan uhrin rinnalle ja puolustamaan tätä, uhraamisen taikavoima purkautui. Keskinäinen vertailu ja kateellinen kilpailu vapautuivat uudestaan yhteisöä murentavaksi väkivallaksi.[3]

Pelkkä saman toisto saattoi laimentaa uhraamisen voimaa. Kun tiettyä rituaalia toistettiin tarpeeksi monta kertaa, sen kataraktinen vaikutus heikkeni. Uhrirituaali muuttui tylsäksi muodollisuudeksi, joka ei herättänyt mitään intohimoja. Yhteisön paha ei siirtynyt yhden kannettavaksi, eikä hänen kuolemansa tuottanut enää mitään.

Girard näkee kristinuskon uhrikulttuurin tärkeimpänä purkajana. Evankeliumit paljastivat pyhitetyn väkivallan sisällön uhrin näkökulmasta käsin. Girard ei pidä tätä yksioikoisena siunauksena ihmiskunnalle. Uhraaminen, joka oli kreikkalisille ollut lääkitsevä pharmakon, muuttui myrkyksi, kun se menetti parantavan voimansa. Uhrikulttuurin vähittäinen paljastuminen ja purkautuminen on itsessään hyvä asia. Mutta jos sen myötä ei kasva kansalaisten syvenevä tietoisuus ja vastuunotto niistä voimista, joiden takia olemme tarvinneet sijaisuhreja, väkivalta ei välttämättä vähene. Ilman rituaalista purkautumiskanavaa väkivalta voi uudestaan muuttua näennäisen sattumanvaraiseksi ja kaoottiseksi.

Rituaalinen väkivalta, joka aikaisemmin hillitsi arkista väkivaltaa, on myös muuttunut inspiraation lähteeksi ihmisille, jotka taistelussaan kaikkia vastaan haluavat tuottaa väkivallan spektaakkeleita joukkoampumisten tai pommitusten kautta. Näin he pystyvät tuottamaan moderneja versioita mykistävistä väkivallan orgioista. Yksi joukkomurha toimii seuraavan mallina ja tappajat rakastavat mustia viittoja, jotka iät ajat ovat vahvistaneet rituaalista mahtipontisuutta, uhripappien valtaa elämän ja kuoleman tuottajina. Tyyliä ja tekotapaa kopioidaan ja uhrien määrään suhteen kilpaillaan. Seuraavan joukkomurhan pitää olla malliaan tehokkaampi ja tuhoisampi.

Myös itsemurhaterroristit kilpailevat tuhon näyttävyydestä edeltäjiensä kanssa. Tuhon tuojat ovat uskonnollisia hevimetalstaroja, joiden tähdet loistavat kirkaammin kuoleman rajan tuolta puolelta. He yhdistävät sekä omiaan että vihollisiaan. Viholliset vastaavat kopioimalla terrorin kauhuefektejä ja maksimoimalla niitä ylivoimaisella tekniikalla. Terroristien vastaisilla sotilailla on valta tuottaa tyhjältä taivaalta iskeviä täsmäpommeja. Tiede on tuottanut muinaisten Jumalten kaltaista näkymätöntä tuhovoimaa. Se vain kiihottaa vihollisen mielikuvitusta. Uudet väkivallan rituaalit eivät enää hillitse väkivaltaa, vaan lietsovat lisää entistä vaikuttavampia tappamisen mestaritekoja. Taustalla on kait ikivanha unelma tarpeeksi tappavavasta iskusta, joka tuo lopullisen rauhan. Jos uhrit ovat aina tuottaneet rauhan, niin ehkä tarpeeksi suuri uhrimäärä saa aikaan ikuisen rauhan.

Uhraamisen rituaali ei enää hillitse tappamista, vaan toimii sen kopioitavana esikuvana. Herkimmin mallia seuraavat nuoret, joiden mimeettistä taipumusta ei vielä hillitse paljon kokeneen aikuisen harkintakyky.

Kansa, joka ei enää yhdisty yhteisen vihollisen tai uhrin kautta, joutuu kasvotusten omien sisäisten ristiriitojensa kanssa. Kun vihaa ei enää voi purkaa yhteen kohteeseen, kuka tahansa voi joutua kenen tahansa uhriksi. Kilpailevasta mimesiksestä johtuva väkivalta, joka ei löydä yhteistä syntipukkia jättää kilpailijan ainoaksi viholliseksi. Kaikkia yhdistävä kollektiivinen murha muuttuu kaikkia uhkaavaksi yksilölliseksi murhaksi. Sen sijaan että kaikki tappaisivat yhden, melkein kuka tahansa voi muuttua kenen tahansa murhaajaksi.

Kun tulosvastuullinen kilpailu valtaa yleishyödylliset palvelut, tieteen ja taiteen maailman, kaikki joutuvat kilpailemaan kaikkien kanssa, eikä kukaan oikeasti palvele ketään. Lähin kolleega on vaarallisin vihollinen. Ison veljen ei tarvitse enää valvoa ketään, koska jokaista kyttää lauma pikkuveljiä ja siskoja.

Mutta menkäämme vielä takaisin sinne mistä kaikki alkoi.


[1] Girard. Violence and the Sacred s. 96.

[2] Girard. Violence and the Sacred s. 255.

[3] Raymund Schwager. Must there be Scapegoats? s. 15

Avainsanat: , , , , , , , ,
« »

Yksi ajatus artikkelista “Rituaalivoiman heikkeneminen”

  1. Daniel Nylund sanoo:

    Nyt siirryn viettämään paaston aikaa. Se merkitsee, että kirjoittamiseni siirtyy käsittelemään evankeliumien tekstejä. Kirjallisesti se on minulle itsellenikin antoisampaa ja mielenkiintoisampaa. Palaan Girardin teorian esittelyyn ja taustamateriaaliin myöhemmin uudelleen. Paljon on siitäkin vielä tekemättä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0740289
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.