Sovinto

Tuona päivänä Herodeksesta ja Pilatuksesta tuli ystävät; siihen saakka he olivat olleet vihoissa keskenään.[1]

Emme tarkalleen tiedä miksi he olivat aiemmin nähneet toisensa vihollisena. Pilatus epäili Herodesta erään kantelukirjeen lähettämisestä keisari Tiberiukselle. Ennen sitä korkea-arvoinen juutalainen delegaatio, luultavasti Herodeksen ja Kaifaan johdolla, oli turhaan yrittänyt painostaa Pilatusta poistamaan kultaisen vaakunan temppelistä. Keisari Tiberius oli sen seurauksena lähettänyt ankaran kurinpalautuskirjeen Pilatukselle.[2] Tiberius ei sallinut liian ankaria sortotoimia. Pilatus sai nöyryyttävät moitteet ylhäältä päin. Hänen omat alamaisensa olivat sen aiheuttaneet. Pilatus ei voisi käsitellä Herodeksen ja Kaifaan klaania ihan mielivaltaisesti. Kaunainen varovaisuus oli viilentänyt suhteita kumpaankin. Ehkä Herodes puolestaan oli jäänyt katkeraksi Pilatuksen järjestämästä samarialaisen profeetan ja tämän seuraajien joukkomurhasta[3]. Se oli Herodeksen reviirille astumista. Hänen isänsä, Herodes Suuri oli aikanaan luvannut antaa Juudean hänen hallintaansa, mutta testamenttasi tärkeimmän maakunnan ennen kuolemaansa veli Arkhelaoskselle, joka tyri kuninkuutensa niin perusteellisesti että Keisari lopulta otti Juudean suoraan itse nimittämänsä maaherran alaisuuteen. Näin ollen Pilatus hallitsi nyt Herodeksen himoitsemaa pääkaupunkia ja kaikkein vaurainta maakuntaa. Itse hän oli joutunut sivistyksen rajamaille köyhiä galilealaisia paimentamaan.

Olivat kaunan aiheet olleet mitkä, tänä päivänä katkerat kilpailijat löysivät toisensa. Vanhat vihamielisyydet haudattiin ja herrat ryhtyivät ystäviksi keskenään.

Historiallisena yksityiskohtana tällä kommentilla ei välttämättä ollut suurtakaan merkitystä, mutta pienenä esimerkkinä siitä mitä uhri yleensä saa aikaan, tämä pieni huomio on suunnattoman tärkeä.[4] Tässä pienessä kommentissa tiivistyy uhrin tärkein merkitys. Ensin Jeesus yhdisti kilpailevia juutalaisia ryhmiä tulemalla heidän yhteiseksi syntipukikseen. Sen jälkeen hän vielä yhdisti kaksi poliittisen ja sotilaallisen vallan keskinäistä kilpailijaa. Kaikki tämän maantieteellisen alueen vallat ja voimat olivat hetkeksi hellittäneet keskinäisen kilpailunsa, kun löysivät yhteisen kanavan väkivaltansa purkamiseksi.

Jeesuksen kärsimysnäytelmä oli johtajille ja kansalle pitkällinen katarsis, puhdistautuminen keskinäisiltä ristiriidoilta.[5] Hyvän katarsiksen jälkeen keskinäiset vertailut ja kateelliset kilpailut on vähäksi aikaa unohdettu. Jos uhrin katarttinen vaikutus on poikkeuksellisen vahva ja pelastaa osapuolet poikkeuksellisen vaarallisesta kriisistä, hänet yleensä jälkeenpäin mytologisoidaan jumalallisiin mittoihin. Väkivallan uhrista tuleekin rauhan tuoja.

Miksi Luukas ylipäänsä mainitsee tämän yksityiskohdan? Tiesihän hän ettei Herodeksen ja Pilatuksen välisessä sovinnossa ollut mitään kristillistä, eikä muutenkaan eettisesti ylevää.

Girard epäilee Luukkaan olleen hyvin tietoinen viattoman uhrin kollektiivisen murhaamisen yhdistävästä vaikutuksesta. Hän ei kuitenkaan sekoita ikivanhaa väkivallalle rakennettua sovintoa siihen sovintoon, jota Jeesus oli selittänyt opetuslapsilleen viimeisen ehtoollisen yhteydessä.

Jeesuksen kollektiivinen murhaaminen, kaikista näennäisjuridisista kiemuroista huolimatta, muistutti ulkoisesti vanhaa uhrikulttia ja sen tuomaa väliaikaista rauhaa. Evankeliumin kirjoittajat ovat tietoisia tästä, mutta kuvailevat sitä tavalla, joka paljastaa ja demytologisoi uhreja vaativan sovinnon ja tuo sen keskelle todellisen Jumalallisen sovinnon, joka ei vaadi väkivaltaa eikä uhria.

Herodes ja Pilatus tuskin tiedostavat sovintonsa rakentuvan yhteisesti sovitulle murhalle, johon heidän alamaisensa osallistuvat. Luukaksella sen sijaan on se tietoisuus, mikä heiltä puuttuu.[6]

Poliittisesti tämän sovinnon merkitys ei ollut kovin suuri. Päinvastoin, tämän uhrin jälkeen kaikki uhriuden varaan rakennetut sovinnot ja rauhat tulisivat yhä nopeammin osoittautumaan kyseenalaisiksi. Jeesuksen uhriksi antautuminen tapahtui tavalla, joka tulisi paljastamaan kaiken inhimillisen kulttuurin rakentuvan viattoman uhrin veren varaan. Hän oli tullut riisumaan väkivaltaiset Jumalat valheistaan. Tämän uhrin jälkeen kaikki ja mikä tahansa uhraaminen tulisi toimimaan yhä huonommin minkään yhteisön sisäisen yhtenäisyyden pohjana tai osapuolten välisten ristiriitojen ratkaisijana.[7]

Kaikki maailman Herodekset ja Pilatukset, olivat ne sitten maaherroja, piispoja, puolueen tai suvun johtajia, olisivat pian kasvokkain keskinäisten ristiriitojensa kanssa, vailla mitään toimivaa mahdollisuutta ratkaista sitä syntipukin kautta. Luukkaan noteeraama vaatimaton sovinto on ironinen huomio siitä yhteiskuntarauhan rakentamisen muodosta, joka Jeesuksen jälkeen olisi käyvä koko ajan vaikeammaksi.

Olihan hän itse esittänyt hämmentävän ennustuksen siitä, ettei ollut tuomassa rauhaa vaan miekkaa.

Jeesus siis kuljetetaan takaisin Pilatuksen luo, mutta ei aivan samannäköisenä kuin lähtiessään. Herodes oli puettanut Jeesuksen ”komeaan pukuun”, jonka tarkoitus oli ivata Jeesuksen väitettyä kuninkuutta. Hänen päällään sen oli epäilemättä tarkoitus näyttää pellen puvulta.

[2] Greenberg Gary. The Judas Brief. Who Really Killed Jesus? Continuum. New York. 2007. s. 94-106.

[3] Greenberg Gary. The Judas Brief. Who Really Killed Jesus? Continuum. New York. 2007. s. 119.

[4] Williams. The Girard Reader. s. 201.

[5] Girard. I See Satan Fall… s. 37

[6] Girard. I See Satan Fall… s.132,133.

[7] Girard. Things hidden… s. 194, 195