Mooses sai Jumalalta uskomattoman tarkat, peräti seitsemän lukua ja melkein 4000 sanan pituisen pikkutarkan ohjeistuksen[1] sellaisen rituaalikoneiston rakentamiseen, jonka vertaista kansa oli tuskin nähnyt edes Egyptin maassa. Palavassa pensaassa ilmestynyt kasvoton Jumala, joka aluksi oli kiinnostunut jumalkirjon pelkistämisestä, kansan moraalin kohentamisesta ja muutamasta yksinkertaisesta uhrista, muuttuikin yhdessä yössä korkeakirkollisen mahtiliturgian yksityiskohtien sanelijaksi.
Kolme vuosittaista uhria muuttui taukoamattomaksi uhrieläinten valmistelemiseksi, teurastamiseksi, sisälmysten pesemiseksi ja jaottelemiseksi, veren pirskottamiseksi tai sivelemiseksi milloin minnekin, lihojen grillaamiseksi, rituaaliseksi aterioimiseksi ja lukuisten seremoniaalisten yksityiskohtien muistamiseksi.
Mooseksen alun perin määräämät maasta tehdyt kertakäyttöalttarit saivat unohtua. Nyt tarvittiin jumalaisen loistelias siirrettävä erämaatemppeli. Telttamaja suojineen, uhripöydät ja -alttarit, liitonarkku, pyhät esineet, erilaiset kankaat ja pappien vaatetus vaativat valtavan määrää jalokiviä, kultaa, hopeaa, pronssia, jalopuuta, erikoiskankaita. Lisäksi tarvittiin öljyjä ja hajusteita. Kaikki pyhät esineet oli ehdottomasti suojattava tavallisen kansan kosketukselta, koska ”Herran pyhyys uhkaa kuolemalla.”
Papiston johtajiksi ja kaikkein pyhimpien rituaalien suorittajiksi Jumala määräsi Aaronin ja hänen neljä poikaansa. Heitä varten piti teettää jalokivin koristellut ja kultapunoksiset rituaalikasukat ja erinäinen määrä muuta rituaalista korustoa. Jos he edes lähestyisivät alttaria ilman näitä, he kuolisivat. Myös tarkat peseytymismääräykset piti suorittaa välittömän kuolemanuhan alla.
Papillisten vaatteiden päällä oli jalokivin koristeltu rintakilpi, jonka sisälle oli upotettu salaperäiset ennustusesineet Urim ja Tummim.[2] Melkein kaikissa kulttuureissa on taikaesineitä, joiden avulla kysytään neuvoja Jumalilta. Esineiden asennosta voidaan sitten päätellä, vastaako Jumala kyllä, ei vai no comments. Nämäkin olivat luultavasti jäänteitä siitä rituaalimagiasta, jolle Mooses jostain syystä antoi periksi.[3]
Ehkä Mooses tajusi, että pelkät moraaliset käskyt ja harvakseen uhrattu eläin eivät riittäisi pitämään kansaa koossa. Ehkä hän siksi lähti rakentamaan monimutkaisempaa, enemmän verta ja tarkempaa rituaalia vaativaa uhrikulttia. Samalla kun hän monipuolisti uhrikulttia, hän myös etäännytti sen kansasta. Kansa joutui tuomaan viimeisetkin Egyptistä saamansa tai ryöstämänsä arvoesineet sellaisen kulttipaikan rakentamiseen, jonka sisäpuolelle heillä ei itsellään olisi koskaan pääsyä. Pyhien verhojen takana pappeja vaani jatkuva kuolemanvaara. Luultavasti se tarttui kansaankin. Mutta palveliko tällainenkaan uhrirituaali kansan katarttisia tarpeita?
Teksti tietenkin kirjaa suunnitelmien muutokset Jumalan tekemiksi. Orjakansaa tulisesti rakastanut näkymätön Jumala olikin päättänyt ryhtyä näkyvän maailman sisustusarkkitehdiksi[4] ja rituaalikoreografiksi. Suuri ja salaperäinen Jumala muuttui saivartelevaksi mikrojohtajaksi.[5] Taikka sitten muutos tapahtui Mooseksessa itsessään. Vielä todennäköisempää on, että tämä kohta on papillisen toimittajan kerrontaa, johon heijastui vuosisatojen aikana kehittyneen rituaalikäytännön kuvausta.[6]
Ehkä Mooses jonkun pahan aavistuksen ohjaamana päätti antaa periksi ritualistiselle uhrikultille, josta hän oli aluksi ottanut liian suuren harppauksen eteenpäin. Tekstin kirjoittajakin noteeraa, että kaikkien Jumalan nimiin pantujen pikkutarkkojen säädösten jälkeen Jahve kirjoitti omin käsin vain Mooseksen jo antamat kymmenen käskyä kahteen kivitauluun.
Kaikesta huolimatta kymmenen käskyä pysyivät uuden uskon keskiössä. Kaikki muu kävikin sitten monimutkaisemmaksi. Mooses yritti vahvistaa käskyjä rakentamalla niiden tueksi ympäröiviä uhrikultteja myötäilevää rekvisiittaa. Rituaalikoneisto oli Mooseksen luova ja esteettisesti ylevä yritys rakentaa käskyjen ratifioinniksi uhrisysteemi, joka kohtuullisessa määrin kunnioittaisi vanhoja perinteitä.
Ehkä Mooses teki periaatteessa saman virheen kuin Kain. Hän ei toki Kainin lailla hylännyt veriuhria kokonaan, mutta viritti siitä rutiiniksi asti laimennetun täysin epädramaattisen version, joka ei tuottanut kansalle mitään vapauttavaa katarsista, aggressiosta puhdistautumista. Eikä se vapauttanut Moosesta itseäänkään. Hänenkin sisällään oli johtajuuskilpailun kiihottamaa latausta. Mimeettinen kilpailu tekisi hänestä vielä Kainiakin pahemman murhamiehen.
[1] 2Moos 25-31.
[2] 2Moos 28:30.
[3] Kirsch Jonathan. Moses. A Life. Ballantine Books. New York. 1998. s.256.
[4] 2Moos 25:9.
[5] 2Moos 31:11.
[6] Sama lähde vahvisti oman klaaninsa asemaa muinaisen Israelin sisäisissä valtataisteluissa muistuttamalla että pappeus kuului Aaronin jälkeläisille ikuisiksi ajoiksi. 2Moos 28:1,41,43.
Yksi ajatus artikkelista “Rituaalinälkä”