Evankeliumien kertomuksista on mahdotonta rakentaa Jeesuksen ilmestymisten kronologista järjestystä. Todennäköisesti suurin osa opetuslapsista pakeni ristiinnaulitsemisen jälkeen kotiseudulleen Galileaan. Ilmestymiset ovat voineet alkaa siellä ja jatkua Jerusalemissa. On myös mahdollista että Pietari ja Johannes olivat jääneet Jerusalemin liepeille ja kokeneet ensimmäiset ilmestymiset siellä. Myöhemmin he ovat kertoneet niistä Galileaan paenneille opetuslapsille.[1]
Luukas kertoo Jeesuksen ilmestyneen neljänkymmenen päivän aikana usean kerran ja opettaneen heille Jumalan valtakunnasta.[2] Opetuksen sisällöstä Luukas ei kerro mitään. Hänellä on vain lyhyt kertomus Jeesuksen ensimmäisestä ilmestymisestä lähipiirilleen. Se tapahtui Kleopaan ja Simonin vielä selostaessa muille opetuslapsille omaa kohtaamistaan Jeesuksen kanssa.
Kun he vielä puhuivat tästä, yhtäkkiä Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: ’Rauha teille.’
Tämä oli aika tavallinen tervehdyksen muoto. Lukkojen taakse piiloutuneille opetuslapsille se merkitsi jotain aivan uutta. Yleensä rauhaa saattoi julistaa vain voittaja tai joku joka siihen uskoi. Nyt rauhaa julisti häviäjä, johon kukaan ei enää uskonut.
He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen…[3]
Mikä Jeesuksen ilmestymisessä oli uutta ja pelästyttävää? Kuolleiden paluuta pelättiin yleisesti. Varsinkin vääryyden uhreina kuolleiden paluuta pelättiin. Siinä mielessä Jeesuksen aaveen näkeminen oli ehkä aavistettavissa. Siitä ei kuitenkaan odotettu mitään hyvää. Jos näin väärin tuomittu ja niin hirmuisella tavalla tapettu palaisi takaisin, se ei voisi tietää hyvää kenellekään. Tämä haamu ei kuitenkaan ilmestynyt hylkääjiään vainoavana haamuna, ylösnousseena kostajana tai sankarillisena kuoleman voittajana. Sen kaltaiset kuolleiden jälleentulemiset olivat kansan tarustossa tuttuja. Herodeskin oli pelännyt, että Jeesus oli ylösnoussut Johannes Kostaja.[4]
He eivät vielä tienneet mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat.[5]
Opetuslasten uskonnollinen perintö ei ollut valmistanut heitä tällaiseen uhrin takaisin tulemiseen. Jeesuksen rauhanomainen ilmestyminen ei vastannut kenenkään ennakko-odotuksia. Jos he ylipäänsä jotain odottivat, se oli pelon sanelemaa kuvitelmaa. Jos aave olisi julistanut ja toteuttanut kostoa, opetuslapset olisivat hyvinkin tienneet mitä siitä uskoa. Tämä oli aivan muuta. Rauhaa toivottava aave oli hämmentävä kosketus aivan erilaisesta toiseudesta.[6]
Jos joukko ihmisiä tänään kohtaisi vierailijan ulkoavaruudesta, se tuskin vastaisi niin täydellistä toiseuden kohtaamista, kuin mitä opetuslapset kohtasivat. Vierailijan edessä ainakin joku ryhmän jäsenistä keräisi nopeasti kokoon populaarikulttuurissa kauan leijuneet yleiset odotukset ja päättelisi, että heidän edessään seisoo vihdoin kauan odotettu alien. Hän voisi innostuneena todeta, että on aina uskonut heihin ja saisi vihdoinkin tavat yhden heistä. Hän ei kuitenkaan olisi ensimmäinen. Tuhannet muut väittäisivät kokeneensa saman ennen häntä.
Opetuslasten kokema hämmennys oli paljon perusteellisempi. Jeesuksen tapa tulla kuolemansa jälkeen takaisin ei vastannut kenenkään ennakko-odotuksia. Hänen ilmestymisensä ei kelvannut näytöksi minkään vallassa olevan uskomuksen pätevyydestä. Kellään ei ollut aihetta sanoa: ”Katsokaa nyt, mitä minä sanoin. Olin sittenkin oikeassa.”
Kuvittele joutuvasi vieraassa massa oikeuden eteen rikoksesta, jota et ole ymmärtänyt tehneesi. Et tiedä mistä sinua syytetään. Et käsitä millä perusteilla sinut tuomitaan, eikä sinulla ole mitään ymmärrystä siitä, millä tavalla voisit puolustautua. Olisit tuntemattoman ja hallitsemattoman toiseuden kanssa tekemisissä. Ainoa tuttuus olisi oikeudenkäyntiasetelma. Syytettynä ja tuomittuna oleminen olisi sinulle tuttua omasta kulttuurista käsin. Lait vain olisivat sinulle täysin vieraat.
Tämä vertaus ehkä antaa aavistuksen opetuslasten kokemuksesta, mutta käänteisessä merkityksessä. Kun Jeesus ilmestyi heille kuolemansa jälkeen, heillä oli täysi syy olettaa hänen tulleen takaisin vain muistuttaakseen ja ehkä rangaistakseen heitä petturuudesta. Vainajan henkiä piti aina lepyttää, jotta ne eivät olisi vihaisia saamastaan kohtelusta. Yleensä ne ilmestyivät vain muistuttamaan niistä vääryyksistä, joita niitä kohtaan oli tehty. Kummitukset olivat henkimaailman peilejä jäljelle jääneiden huonolle omalletunnolle.
Juuri siksi Jeesuksen ilmestyminen oli niin täydellisesti uutta. Hänen tervehdyksensä alkoi pelkojen lieventämisellä:
Rauha teille… Miksi te olette niin kauhuissanne?[7]
Kysymys oli tärkeä. Opetuslapset kuvittelivat, että tuonpuoleinen on vähintään yhtä väkivaltainen kuin tämän puoleinen. Löytyihän maallisellekin väkivallalle yleensä tuonpuoleiset perustelut. Siksi Jumala nähtiin väkivallan perimmäisenä lähteensä. Tietenkin viinitarhan isäntä tuli kostamaan poikansa murhan.
Jeesuksen ilmestyminen kertoi aivan toisenlaisesta tuonpuoleisesta. Kauhuun ei olekaan aihetta. Kaikenlainen väkivalta ja kosto, joka oli tähän asti projisoitu Jumalan ominaisuudeksi, on vain ihmisen itsensä ominaisuus, ei Jumalan. Tuonpuoleinen toiseus ei olekaan väkivaltainen.
Jeesus ei edes julistanut anteeksiantoa opetuslasten petturuudelle. Se olisi ollut vain kiusallisista asioista muistuttamista. Hänen ilmestymisensä oli anteeksiantava ilman erillistä mainintaa. Hän oli itse anteeksianto, varaukseton ja antelias armollisuus, joka ei edes anteeksiannollaan muistuttanut tehdystä vääryydestä – uhrin rinnalta väistymisestä.
Jos opetuslapset ylipäänsä odottivat opettajansa paluuta kuolemasta, kuvittelen sille kaksi mahdollista versiota. Joko häntä odotettiin tyypillisenä kostajakummituksena, joka panisi ainakin roomalaiset tilille. Taikka sitten häntä odotettiin kuoleman voittaneena sankariruhtinaana, joka panisi kaikki viholliset polvilleen. Jos uhri ilmestyisi kuolemansa jälkeen, se merkitsisi kostoa joko meille taikka heille. Uhrin väkivallaton paluu oli kaikkien mielikuvien ulottumattomissa. Kukaan ei osannut odottaa ketään tuomitsematonta, yksinomaan rauhaa toivottavaa ylösnoussutta messiasta. Siksi heidän reaktionsa oli lähempänä paniikkia kuin kiitollisuutta.
Mutta Jeesus sanoi heille: ’Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.’ Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat.[8]
Ylösnousemus ei ollut poistanut Jeesukseen kohdistuneen tappavan väkivallan jälkiä. Opetuslapset tunnistivat hänet myös haavoistaan. Tappamalla ihmisen ihminen oli jättänyt pysyvät arvet Jumalaan. Silti tuonpuoleinen ilmestyi anteeksiantavana ja armeliaana. Väkivalta paljastui täysin tämän puoleiseksi ongelmaksi.
Alkukauhistuksen jälkeen opetuslapset pystyivät tunnistamaan hänet samaksi Jeesukseksi, jonka kanssa olivat viettäneet kolme vuotta. Heille tuttu hahmo annettiin takaisin täysin uudessa valossa. Jeesus ei tullut takaisin ihmisenä, joka oli siirtynyt täältä tuonpuoleiseen, vaan Jumalana joka oli siirtynyt tuonpuoleisesta heidän maailmaansa. Silti he havaitsivat ylösnousseen Jeesuksen luonteeltaan aivan samanlaiseksi kuin maallisen elämänsä aikana. Tällainenhan hän oli aina ollut heidän kanssaan. Sama antelias ja vaatimaton armollisuus kohtasi heidät ylösnousseessa Kristuksessa. Vasta nyt he havahtuivat Jeesuksen todelliseen olemukseen.
Tästä opetuslasten jumalakuva alkoi radikaalisti muuttua. Ylösnousseen Jeesuksen kautta he vihdoin uskoivat, että Jumala ei suinkaan ollut uhreja vaativa koston Jumala, vaan rakkaudessaan suorastaan shokeeraavan antelias. Sellainen armollisuus häpäisi kohtuullista oikeudentajua. Mikään ei voisi olla niin räikeän epäoikeudenmukaista kuin ansaitsematon ja ilmainen armo. Se loukkasi uhriutta vaativan kulttuurin peruspilaria.
Vihdoin opetuslapset alkoivat aavistaa hyvän uutisen skandaalista jotain. Jumala olikin ihan toisenlainen kuin miksi he Hänet olivat kuvitelleet.
Jeesus palautti pelästyneet opetuslapset maan pinnalle hyvin arkisella tokaisulla:
Onko täällä mitään syötävää?[9]
Elämän antaja – ihmisten ruokittavana?! Se on Kristuksen vastaus sekä sekulaarille että uushengelliselle itseriittoisuudelle. Antelias ja armollinen Kristus ei ylösnousemuksensa jälkeenkään lakannut lähestymästä ihmistä myös tarvitsevana.
[1] Schwager. Jesus in the Drama of Salvation. s.137.
[2] Apt 1:3.
[3] Luuk. 24:36,37.
[4] Mark 6:14-16.
[5] Luuk 24:41.
[6] James Alison. Knowing Jesus. Templegate Publishers. Springfield. Illinois. 1994. s.14.
[7] Luuk. 24:36,37
[8] Luuk 24:38-41.
[9] Luuk. 24:41.
Hienoa että tämä ylösnousemuskertomus kertoo Jeesuksen, Jumalan Pojan inhimillisyydestä. Kuolema oli voitettu ja ruokakin maistui.
Ihmettelen vain,miksi Jeesuksen oli niin tärkeää vakuuttaa opetuslapset olevansa lihaa ja verta? Ihan samaJeesus jonka he olivat aiemminkin nähneet. Mksi oli niin tärkeää osoittaa ruumiillinen yläsnousemus?