Kun Saatana karkottaa Saatanan

           Noitavaino Kapernaumissa

Maria ja Jeesuksen sisarukset myöhästyivät tästä keskustelusta, jonka Markus sijoittaa keskelle Jeesuksen perhedraamaa.

Markus halusi pienellä takaumalla näyttää, mistä Marian huolet olivat lähtöisin ja että ne todella olivat aiheellisia. Korkean tason lainoppineiden delegaatio oli lähetetty Jerusalemista puuttumaan Kapernaumissa syntyneeseen vaaratilanteeseen. Melkein kahden sadan kilometrin matkaa ei lähdetty tekemään aivan turhan takia. Temppeliaristokratia oli päättänyt lähettää oppineimmat intellektuellit ratkaisemaan tilanne Galileassa. Lainoppineet olivat aikansa konservatiiveja siinä mielessä, että heidän tehtävänsä oli säilyttää, conserve, laki ja järjestys sekä kunnioitus ja kuuliaisuus maan korkeimmalle auktoriteetille. Hekin olivat kuuliaisia temppelipapistolle, joka maksoi heille lain tutkimisesta, tulkitsemisesta ja opettamisesta. Sen lisäksi heidän tehtäviinsä kuului opettaa ja motivoida ihmisiä maksamaan kymmenyksensä temppeliin.[1] Se oli tärkeä osa heidän missiotaan. Siitä oli kysymys myös tällä matkalla. Jeesus ei ollut kieltänyt ketään maksamasta kymmenyksiä temppelille, mutta hän oli nakertanut Jerusalemin arvovaltaa Galileassa niin paljon, että monet kylät olivat tyystin laiminlyöneet maksunsa. Heidän huolensa oli kuitenkin rahaakin suurempi. Jeesus oli alkanut opettaa ja toimia kuin koko temppeli-instituutiota ei olisi ollenkaan olemassa. Hän oli itse alkanut leikkiä Jumalaa julistamalla ihmisille katteetonta anteeksiantoa ja ajamalla riivaajia ihmisistä, joilla oli kaikkein eniten ongelmia paikallisten auktoriteettien kanssa. Noidat olivat aina kilpailleet Jumalan ja hänen pappiensa kanssa. Tästä ja monesta muustakin syystä maan syvimmällä viisaudella ja korkeimmalla oppineisuudella oli tultu siihen tulokseen, että Jeesus todellakin oli noita.

Mutta lainopettajat, joita oli tullut Jerusalemista, sanoivat: ”Hänessä on Belsebul, itsensä pääpaholaisen voimin hän pahoja henkiä karkottaa.”[2]

Kirjanoppineet eivät voineet kansan edessä kieltää, minkä kaikki olivat nähneet jo moneen kertaan; Ihmisiä ahdistavat voimat selvästikin tottelivat Jeesusta ja riivatut mielet löysivät takaisin kotiinsa. Sellaisen kieltäminen söisi heidän uskottavuuttaan. Olivathan ihmiset omin silmin nähneet, kuinka riivatut palautuivat takaisiin heille kuuluvaan elämään. Jos kirjanoppineet väittäisivät näitä ihmeitä haitallisiksi, se herättäisi epäilyjä heidän hyväntahtoisuudestaan. Jos he taas olisivat avoimesti osoittaneet kiitollisuutta vaivattujen ihmisten tervehtymisestä, se olisi epäsuorasti merkinnyt Jeesuksen tunnustamista ainakin jonkinlaiseksi hyväntekijäksi. Sellainen olisi antanut myös Jeesuksen opetukselle arvovaltaa, eikä sellainen käynyt päinsä, koska Jeesus oli opetuksellaan syönyt heidän auktoriteettiaan.

Kirjanoppineilla oli siis kiusallinen dilemma.[3] Hyväksi he eivät voineet Jeesuksen toimintaa kiittää, ja pahaksi he eivät uskaltaneet sitä väittää, mutta jos he väittäisivät sen olevan itse pääpirun tuottamaa huijausta, jonka ainoita läpinäkijöitä lainopettajat olivat, niin silloin valta kansan mieliin palautuisi takaisin heille. Niinpä he ottivat suuren riskin ja kulkivat pitkin kaupunkia väittäen, että:[4]

Itsensä Belsebulin, pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa.[5]

Belsebul, taivaan talon herra merkitsi juutalaisille Jahven arkkivihollista, kaikkien pirujen johtajaa, joka liitettiin kanaanilaisten Baalin palvontaan.[6] Belsebul tai Belsebub[7] oli eräänlainen saatanan peitenimi.[8] Jerusalemin johtajat eivät olisi voineet keksiä pelottavampaa teoriaa siitä, kuka Jeesuksen varsinainen työnantaja oli.

Kaikki tunsivat tarinan Samarian kuninkaasta, joka oli hätäpäissään pyytänyt Ekronin kaupungin jumalalta Baal-Sebubilta apua. Profeetta Elias oli siitä suuttuneena taivaan tulella tapattanut yli sata kuninkaan miestä ja kertonut, että kuningas oli tämän avunpyynnön takia kuoleva vuoteeseensa. Sen jälkeen Elia oli lähtenyt tulisilla vaunuilla taivaaseen,[9] josta häntä nyt kovasti odotettiin takaisin.

Jotkut kaupunkilaiset olivat kuvitelleet Johanneksen Eliaaksi, toiset taas olivat alkaneet epäillä Jeesusta Eliaaksi. Kaikkien kauhuksi kirjanoppineet nyt kertoivatkin, että Jeesus ei suinkaan ollut mikään Elia, vaan salaperäisessä yhteydessä Eliaan arkkivihollisen Baal-Sebubin kanssa, jota palvottiin Ekronin kaupungissa. Kaikki tunsivat myös sen kauhistuttavan tuhoprofetian, jonka profeetta Sefanja oli Ekronin kaupungille lausunut,[10] ja kuinka vähän tuosta kaupungista oli Jumalan tuomion jälkeen jäänyt jäljelle.

Kirjanoppineet olivat näin vihjanneet, että koko Kapernaumin kaupungin voisi käydä samoin, jos he jatkaisivat tämän Baal-Sebubin palvelijan ihannointia. Jeesus oli nyt paljastettu. Tietenkin tällaiset vihjailut levisivät huhuina pelästyttäen koko kaupungin.

Baal ei enää ollut jumalten joukossa tärkeä, koska Jahve oli ottanut hänen paikkansa, mutta saman järven rannalla olevassa Tiberiuksen kaupungissa oli paljon kreikkalaisten jumalten patsaita ja temppeleitä. Monet Kapernaumin asukkaat pelkäsivät olleensa liian läheisissä tekemisissä heidän kanssaan. Jotkut heidän käsityöläisistään olivat jopa olleet niitä veistelemässä, koska siitä maksettiin poikkeuksellisen hyvin. Entä jos Jumala kohtelisi heitäkin sen takia yhtä ankarasti kuin Ekronin kaupunkia, varsinkin kun he nyt olivat Jeesuksen kautta tekemisissä vielä muinaisen Baal-Sebubin kanssa? Jotain sellaista kirjanoppineet joka tapauksessa ovat tulleet tänne vihjailemaan.

Kaikki tiesivät, että noidaksi epäillyllä epäjumalanpalvojalla ei ollut parannusta tai pelastusta tiedossa. Noidaksi leimatulla ei ollut tulevaisuutta eikä toivoa. Jos ei häntä voitu tuhota, hän oli loppuelämänsä kartetuista kartetuin. Muuten häneen kohdistuva tuomio lankeaisi kaikkien hänen kanssaan tekemisissä olevien niskaan.

Tämän huhun Mariakin oli saanut kuulla. Oppimaton maaseutu oli täynnä yksinkertaista ja mustavalkoista maagista ajattelua. Lainoppineet olivat näkymättömien juonien asiantuntijoita. Ei heidän kanssaan lukutaidoton väki uskaltanut väitellä. Siksi Jeesus piti yrittää pelastaa tästä Gehennan tulesta, ennen kun se olisi liian myöhäistä.

d)           Jeesus haastaa vainoojansa

Jeesuksen näkökulmasta katsottuna häntä ja hänen perhettään oli nyt julkisesti häpäisty häijyimmällä mahdollisella tavalla. Jumalaakin oli häpäisty, koska hänen armahtavaista rakkauttaan oli väitetty Baal-Sebubin juonitteluksi. Kaikkia Jeesuksen auttamia ihmisiä epäiltiin nyt yhteistyöstä Baalin palvelijan kanssa. Se teki heistä entistäkin riivatumpia ja saastaisempia.[11] Olihan heidän näennäinen vapautumisensa vain vahvistanut paholaisen vaikutusvaltaa.

Jos Jeesus vaikenisi ja antaisi asian olla, hän olisi suostunut liian paljoon myös muiden puolesta. Jos hän ei saisi näitä väitteitä kumottua, ne jäisivät voimaan ja muutenkin pelossa elävä perhe ja kaupunki joutuisi todella pirullisten vainoharhojen kiusaamiksi. Siksi hän päätti, että kirjanoppineiden julkinen puhe oli myös julkisesti haastettava. Niinpä Jeesus lähetti opetuslapsensa kaupungille etsimään Jerusalemista tulleita noidan metsästäjiä ja heidän paikallisia avustajiaan. Ei heitä tarvinnut kaukaa hakea. Siellä he kiertelivät lähikortteleita piruja karkottavia manauksiaan resitoimassa ja kaupunkilaisten puolesta rukoilemassa. Almujakin he jakelivat kerjäläisille niin runsaasti, että ihmeteltiin, kuinka paljon rahaa he olivatkaan tuoneet tullessaan.

Silloin Jeesus kutsui heidät luokseen

Ei se ollut mikään mieluisa kutsu, mutta koska se oli julkisesti esitetty, siitä kieltäytyminen olisi antanut vaikutelman pelkuruudesta. Eikä heillä pitäisi olla mitään hätää. Jeesuksen tukijat eivät osanneet edes lukea, eikä hänellä ollut ainuttakaan vaikutusvaltaista tahoa takanaan. Niinpä he suostuivat vierailemaan majapaikassa, joka ei millään lailla vastannut heidän omaa elintasoaan. Tuntuihan se vähän orvolta, kun temppelin marmorit ja kullat eivät olleet heidän arvovaltansa tukena. Harmaat basalttitiilet ja musta savilattia sen sijaan näytti sopivan Jeesukselle oikein hyvin. Tuntui melkein kuin he olisivat olleet hänen reviirillään. Eivät he kyllä ymmärtäneet, mitä keskusteltavaa aiheesta voisi olla. He olivat panneet koko Jerusalemin arvovallan yhden yksinkertaisen väitteen taakse: Jeesus on pahan palveluksessa, tarkalleen ottaen Belsebulin lakeija. Monet olivat jo pelästyksissään uskoneet heitä, eikä Jeesuksella olisi mitään keinoa todistaa heidän väitettään vääräksi. Vastassa oli ehdoton valta ja pelkkä vaikutusvalta.

Jeesus ei kysynyt heiltä mitään. Hän oli jo kuullut heidän solvaavan väitteensä kaupungilta, eikä se ollut mitenkään tulkinnanvarainen. Ei hän myöskään lähtenyt kieltämään heidän väitteitään. Hän lähti sotkemaan heidän päänsä.

Jeesus puhui heille vertauksin: ”Miten Saatana voi ajaa ulos Saatanan? Jos valtakunta jakautuu ja taistelee itseään vastaan, se ei voi kestää, eikä myöskään perhe kestä, jos sitä repivät riidat. Ja jos Saatana nousee itseään vastaan, se ei voi kestää, vaan sen loppu on tullut. Eihän kukaan voi tunkeutua väkevän miehen taloon ja ryöstää hänen tavaroitaan, ellei ensin sido häntä. Vasta sitten hän voi ryöstää talon ja tavarat.[12]

Matteuksen kertomuksessa Jeesuksen näennäisesti yksinkertainen vastaus piti sisällään monitasoisia argumentteja ja vastakysymyksiä:

Jeesus tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: “Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, eikä myöskään kaupunki tai perhe kestä, jos sitä repivät riidat. Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, silloin se on noussut itseään vastaan. Kuinka sen valtakunta silloin voi pysyä koossa?[13]

Vastauksen alku elää kansan käytössä perheterapeuttisena ja jopa poliittisena sananlaskuna: “Jokainen talo, joka riitaantuu itsensä kanssa tuhoutuu.” Sehän oli kirjanoppineillekin itsestään selvää kansanviisautta. Eivät he siitä olleet eri mieltä.

Tarkka lukija huomaa, että Jeesus ei tainnut olla samaa mieltä tämän viisauden kanssa. [14] Markus varoittikin lukijoitaan muistuttamalla, että Jeesus puhui heille vertauksin.[15] Sana voi tarkoittaa myös arvoitusta.[16] Tässä vastauksessa kaikki ei ollut ihan sitä miltä se näyttää. Niin kuin monesti aiemmin Jeesus yritti ohjata syvempään oivallukseen.

Aluksi hän näytti vahvistaneen väitteen siitä, että saatana voi karkottaa itsensä. Hän jätti kuitenkin avoimeksi kysymyksen siitä, tuhoutuuko saatana valtakunta tällaisen hämäyksen kautta.

Hän jättää myös vastaamatta syytökseen, jonka mukaan hän itse on se saatana, joka ajaa ulos saatanan. Argumentaation kannalta hän antaa heidän toistaiseksi uskoa niin, mutta heittää vastakysymyksen:

Jos minä karkotan pahoja henkiä Belsebulin avulla, kenen avulla sitten teikäläiset niitä karkottavat? Heistä te saatte itsellenne tuomarit.[17]

Ei riivaajien karkottaminen sinänsä ollut mikään outo ilmiö. Niin kuin kaikissa muissakin Lähi-idän kulttuureissa juutalaisillakin oli oma eksorsismiperinteensä. Kuningas Salomon oli juutalaisten kantamanaaja. Josefus kertoi nähneensä, kuinka Eleazar karkotti pahoja henkiä käyttäen kuningas Salomonin nimeä ja jotain taikarohtoa sormuksensa alla.[18] Henkien manaaminen oli aivan tavallinen tapa hoitaa melkein mitä tahansa sairauksia ja sosiaalisesti poikkeavaa käytöstä. Kirjanoppineiden omatkin oppilaat tekivät niin, eikä Jeesus esittänyt minkäänlaista epäilyjä heidän toimintansa suhteen. Päinvastoin. Epäsuorasti hän ilmaisi luottamuksensa siihen, että heikäläisten manaajien työ oli varmasti hyvää ja hedelmällistä. Hän luotti siihen, että jos hänet tuomittaisiin yhteistyöstä paholaisen kanssa, heikäläisten manaajat tulisivat syyttämään heitä väärästä tuomiosta. Ketä nämä heikäläisten manaajat olivatkaan, Jeesuksella oli aika kollegiaalinen suhtautuminen heihin. Silti hän toimi eri tavalla kuin kaikki aikansa eksorkistit.

Jeesus ei pahoja henkiä karkottaessaan rukoillut Jumalaa, manannut, lukenut loitsuja, kosketellut käsillään, eikä käyttänyt mitään taikaesineitä tai rohtoja. Hän ei ajanut pahoja henkiä pois Jumalan, itsensä tai kenenkään muunkaan nimissä. Hän vain näki sen kokonaisuuden, jonka kautta riivattu oli joutunut onnettomaan tilaansa. Ei hän ihmisiä kohdellut samalla tavalla kuin riivaajia, ei edes vastustajiaan, mutta voimien ja valtojen uhriksi joutuneiden riivaajiin hän kyllä käytti valtaa, joka koostui käsittämättömästä yhdistelmästä rakkautta, armoa ja totuutta. Hänen eksorkisminsa oli olennainen osa hänen tapaansa osoittaa myötätuntoa, vapauttaa ihmisiä heidän syyllisyys- ja häpeäloukuistaan sekä opettaa Jumalan valtakunnan olemusta. Riivaajista vapauttaminen ei koskaan ollut vain mahtipontista voiman ja vallan osoittamista vaan riivattujen terapeuttista ja sosiaalista palauttamista siihen ihmisen osaan, mikä heille oli alun perin kuulunutkin.

Siksi hän sanoi koko paikalla olleelle yleisölle:

Mutta jos minä karkotan pahoja henkiä Jumalan Hengen voimalla, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.[19]

Hänen yksinkertainen väittämänsä oli, että ihmisten vapautuminen heitä riivaavista voimista ja valloista on hänen julistamansa Jumalan valtakunnan tulemista arkeen. Hän luotti siihen, että tarpeeksi moni oli sen jo kokenut todeksi ja oli myös valmis vahvistamaan sen todeksi. Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne. Teidän ei siis todellakaan tarvitse pelätä, että Kapernaum minun takiani kokisi Ekronin kaltaisen tuomion ja hävityksen. Ei sinne päinkään. Te olette Jumalan rakastamia ja te olette jo nähneet, mitä se rakkaus saa aikaan.

Jeesusko talonvaltaaja?

Joten takaisin vertaukseen tai arvoitukseen talosta ja sen ryöstäjästä.

Kuinka kukaan voi tunkeutua väkevän miehen taloon ja ryöstää hänen tavaroitaan, ellei ensin sido häntä? Vasta sitten hän voi ryöstää talon ja tavarat.[20]

Luukkaan versio tästä argumentista on vielä värikkäämpi ja korostaa molempien osapuolten väkivaltaisuutta tuomalla aseetkin mukaan kuvaukseen:

Kun väkevä mies vartioi linnaansa ase kädessä, hänen omaisuutensa on turvassa. Mutta jos toinen vielä väkevämpi hyökkää hänen kimppuunsa ja voittaa hänet, tuo väkevämpi ottaa häneltä aseet ja varusteet, joihin hän luotti, ja jakaa saamansa saaliin.[21]

Vertauksen talo tai linna on tietenkin ihminen.[22] Riivattu ihminen on tietenkin väkevän miehen talo tai aseistetun miehen linna. Taloon tunkeutuja ja linnaan hyökkääjä on se kaikkein väkevin valloittaja, joka ryöstää talon ja tavarat, ottaa aseet ja varusteet.  ja jakaa koko saaliin. Hän on tietenkin Jeesus, joka lopuksi jakaa koko saaliin opetuslastensa kanssa. Niin opetuslapset nämä sanat halusivat tulkita. Juuri sellainen voima ja valta sai heidät innostumaan Jeesuksesta.

Saatana on väkevä, mutta onneksi Jumala on vielä väkevämpi. Onneksi olemme väkevimmän puolella ja voimme ryöstää takaisin Jumalalle kuuluvat talot ja linnoitukset.

Niinkö on?

Sellainenko Jeesus oli? Sellaisenko vaikutelman hän oli antanut itsestään? Oliko hänellä todella tapana tunkeutua ihmisiin väkisin ja ryöstää heidän sisikuntansa tyhjäksi ja jakaen sen jälkeen saaliinsa liittolaistensa kanssa?

Magdalan Marialla oli kokemusta asiasta, sillä Jeesus oli karkottanut hänestä seitsemän riivaajaa.

Vauras Magdala oli vain kävelymatkan päässä Kapernaumista, ja Maria oli kuunnellut Jeesusta siellä. Magdalan Synagoga oli Jerusalemin näkökulmasta heidän vaikutuspiirinsä ulkorintaman etuvartioasema. Siinäkin näkyi jo kulttuurien keskinäistä kilpailua, koska lattia ja seinät oli koristeltu roomalaistyylisin freskoin ja mosaiikein. Via Mariksen kauppareitin varrella oli vaikea pitää oman kansan perinnöstä virheettömästi kiinni, kun tuotteita ja vaikutteita tuli neljältä ilmansuunnalta. Marialla oli oma kalankuivaustorni, ja hän myi suolakalaa kaikkiin suuntiin. Hänestä oli työnsä myötä kehittynyt sen verran kosmopoliitti, että oli joutunut synagogan esimiesten hampaisiin. Vaikka hän kuinka oli maksanut kymmenyksiään synagogaan, kylän miehet olivat alkaneet pitää häntä pakanoiden saastuttamana, eikä häntä haluttu sen tähden päästää synagogaan ollenkaan. Se oli ollut vauraallekin naiselle sosiaalinen katastrofi. Naapurit alkoivat karttaa häntä, ja hurskaat juutalaiset olivat uhanneet lopettaa kaiken kaupankäynnin hänen kanssaan. Tätä oli jatkunut jo pitkään, kun Maria tapasi Jeesuksen ensimmäistä kertaa.

Piilopaikastaan käsin hän oli nähnyt, kuinka Jeesus oli levittänyt kirjakäärön huoneen keskellä olevan kiven päälle. Kiveen kylkeen oli kaiverrettu pyhä Menorah. Mooses oli saanut seitsenhaaraisen kynttilänjalan rakennusohjeet suoraan Jumalalta.[23] Tämä kulttiesine muistutti jokaiselle juutalaiselle hänen ikuisesta uskollisuusvelvoitteestaan Jumalalle ja isien perinnölle.

Maria oli kuunnellut Jeesusta ja tuijottanut samalla menorahia. Se oli ollut hänen elämänsä orvoin hetki. Vieras opettaja oli puhunut mahdollisuudesta kuulua Jumalan valtakuntaan, mutta juuri sen Maria koki pettäneensä niin perusteellisesti, ettei voisi koskaan enää kuulua mihinkään.

Jeesus oli kuullut Marian lohduttoman nyyhkytyksen ja lähtenyt lähestymään häntä. Hänet oli paljastettu kaupungin vaikutusvaltaisimpien ihmisten edessä ja vielä salailemassa omaa läsnäoloaan. Pakokauhuinen häpeä oli lamauttanut hänet niin, ettei enää päässyt Jeesustakaan pakoon. Vuosia kerääntynyt pelko oli purkautunut alkukantaisena parkuna, ja hän oli luhistunut maahan. Ikuisuuden kestäneen itkun jälkeen hän oli nostanut katseensa – ja nähnyt uuden kotinsa. Jeesus ei ollut sanonut yhtään mitään. Silti hän tunsi nyt kuuluvansa siihen valtakuntaan, josta Jeesus oli juuri puhunut.

Maria ei ollut epäröinyt hetkeäkään, kun hän myi kalatorninsa naapurilleen ja lähti seuraamaan Jeesusta. Ennen lähtöään hän oli käynyt vielä maksamassa kauppahinnastakin temppelikymmenykset synagogaan.[24] Sitten hän oli vielä kumartanut seitsenhaaraiselle kynttilänjalalle tuntematta enää mitään häpeää tai pienintäkään pelkoa.[25]

Maria tiesi, että Jeesus kuvasi nyt nimenomaan riivaajien tapaa toimia eikä omaansa. Jeesuksen militaristinen kielenkäyttö kuvasi juuri niitä väkivaltaisia ja mitään kyselemättömiä voimia ja valtoja, joiden mahtia Jeesus on tullut haastamaan. Mariakin oli joutunut itseään paljon suurempien voimien valtaan, vaikka oli pitänyt itseään vahvana naisena, joka pärjää yksinkin miesten maailmassa. Jeesus oli vapauttanut hänet tarvitsevaksi jälleen. Jeesuksen seurassa hän oli päässyt auttamaan muitakin vastavapautuneita riivattuja palaamaan takaisin omaan elämäänsä.

Ei Jeesus ollut toimintatavoiltaan muita väkevämpi sotilas. Ei Jeesus ollut mikään saatanaa väkevämpi saatana.

Jokainen kuulija tiesi, kuinka helppoa sen aikaisiin taloihin oli murtautua. Jeesuksen kuvaus taloon murtautuvasta pelastajasta ei todellakaan lohduttanut ketään. Ei kukaan halunnut tulla ryöstetyksi. Vielä vähemmän kukaan halusi sen jälkeen tulla samanlaisen ryövärin pelastamaksi. Silti kansan parissa eli sitkeä usko Jumalaan, joka käyttäytyi väkivaltaisen ryöstäjän tavoin ja oli vain edellistä rosvoa väkevämpi.

Maria ihmetteli, miksi niin oppineet miehet eivät ymmärtäneet, että Jeesus tässä vain imitoi ja liioitteli vallitsevaa käsitystä Jumalasta, jotta sen väkivaltainen luonne kävisi kaikille ilmeiseksi? Hän vain maksimoi yleismaailmallista uskoa siihen, että paha väkivalta voidaan voittaa vain “hyvällä” väkivalla?[26] Jeesus selvästi halusi tällä tavalla havahduttaa kuulijansa huomaamaan jumalakuvansa väkivaltaisuuden, sen kuinka helppo on panna toivonsa juuri siihen väkivaltaan, jonka uhrina elää. Siksi Mariakin oli viimeiseen asti roikkunut sen vallan äärellä, joka häntä oli sortanut.

Jeesushan oli antanut tämän hämmentävän vastauksen, koska tiesi heidän ajatuksensa[27] tai tiesi mitä heillä oli mielessä.[28] Näillä pienillä alkukommenteillaan Matteus ja Luukas vihjasivat, että Jeesuksen vastaus oli ironisessa suhteessa niihin uskonnollisiin itsestäänselvyyksiin, joita uskonnollinen johto piti totena. Olihan profeetta Jesajakin unelmoinut juuri tällaisesta kaikkein väkevimmästä Jumalasta:

Voiko joku riistää sankarilta hänen saaliinsa, voiko vanki paeta valtiaan käsistä? Mutta Herra sanoo näin: – Nyt otetaan sotasankarilta hänen vankinsa ja valtiaalta riistetään hänen saaliinsa! Minä ahdistan sitä, joka sinua ahdistaa, ja sinun lapsesi minä pelastan. Minä syötän sinun sortajillesi heidän omaa lihaansa, he juopuvat omasta verestään, kuin rypäleen mehusta. Ja kaikki, mikä elää, oppii tietämään, että minä, Herra, olen sinun pelastajasi, että sinun lunastajasi on Jaakobin Väkevä.[29]

Markuskin alleviivasi, että tämä puhe oli vertauskuvallista.[30] Opetukseen oli siis piilotettu totuus, joka ei ollut kaikille ilmeinen. Jeesuksen puhe oli pedattu sekä syvälliselle ymmärtämiselle että pinnallisille väärinkäsityksille.

Maria katseli huolissaan myös opetuslasten ilmeitä ja reaktioita. Hän toivoi hartaasti, että he eivät innostuisi liikaa tästä kaikkia vahvemman väkivallasta. Silloinhan Jeesuksen sanat sitoisivat heitä entistä enemmän militaristiseen uskonnollisuuteen ja unelmiin sotilaallisesti ylivoimaisesta kuningasmessiaasta. Siinä tapauksessa heidän tarvitsisi vain huolehtia siitä, että olisivat kaikista vahvimman väkivallan puolella. Maria ei pitänyt näkemästään.

Maria ihmetteli paikalla olevien miesten sokeutta. Kaikkihan oli niin ilmeistä heidän edessään. Jeesus oli suhtautunut sairaisiin ja saastaisiin suurella lempeydellä ja ehdottomalla hyväksynnällä, mutta temppelieliitin delegaatio piti kaikkia Jeesuksen riivaamina ja yrittivät ryöstää Jeesukselta hänen vaikutusvaltansa. He olivat valloittamassa takaisin kaupungin, jonka pelkäsivät menettäneensä Jeesukselle. He yrittivät riisua Jeesuksen aseista sulkemalla hänen suunsa, tai ainakin sulkemalla ihmisten korvat hänen opetukseltaan. Jeesus kohtasi heidät ironisoimalla juuri tuon tavan kohdata vihollisensa. Se ei ollut, eikä koskaan tulisi olemaan, Jeesuksen tapa valloittaa itselleen yksilöitä tai kokonaisia yhteisöjä. Juuri siksi Maria oli päättänyt seurata Jeesusta, minne ikinä meneekin.

Tämä ei ollut ainoa kerta, kun Jeesus rajoitti kielenkäyttönsä väkivallan yksinkertaiseen kielioppiin. Hänen piti käyttää sitä paljastaakseen sen sisällön ja saadakseen ihmiset kauhistumaan sen logiikkaa. Juuri siksi, että hän ei lähestynyt ihmisiä kaikkein väkevimmän talonryöstäjän tavoin, hänen oli saatava heidät itse sisällään kyseenalaistamaan vanhat itsestäänselvyytensä. Hän ei tulisi väkisin tunkeutumaan heidän ajatusmaailmaansa sanellakseen miten heidän tulisi ajatella. Joskus hän haastoi vanhoja uskomuksia avoimesti. Useimmiten hän vain ironiallaan hämmensi vanhoja itsestäänselvyyksiä tavalla, joka antoi kuulijoille mahdollisuuden rauhassa muodostaa oma kantansa.

Maria mietti, että oliko saatana sittenkin ajamassa ulos saatanaa ja oliko se hänen tapansa pitää taloaan pystyssä. Jeesus ilmeisesti näki jotain sellaista, mitä kukaan muu täällä ei ymmärtänyt.

            Järjestyksen ja kaaoksen piruntanssi

Valtakunnassa, joka perustuu valheelle ja väkivallalle, kaikki ei ole ihan sitä, miltä se näyttää. Jeesus oli tullut paljastamaan väkivallan myyttisiä valheita. Kun saatana eli vastustaja vastustaa itseään, toteutuu saatanallisen vallan petollinen paradoksi. Saatana pitää valtaansa yllä tarjoamalla itseään aiheuttamansa ongelman ainoana ja ylivertaisena ratkaisijana. Eli saatanan valta perustuu siihen, että se pääsee itse karkottamaan itsensä. Saatana on sekä kaaoksen että järjestyksen ruhtinas. Kaaoksen kautta se vastustaa järjestystä ja järjestyksen kautta se vastustaa kaaosta.

Uskonnollinen kurittomuus, poliittinen kapinointi tai ristiriitojen tuottama kaaos ei ollutkaan pahuuden ainoa ilmenemismuoto. Näitä kuriin paneva uskonnollinen pelotusvalta, fariseusten edustama ”laki ja järjestys” sekä institualisoitunut patriarkaatti olivat väkivallan toinen napa.

Kateellinen vertailu oli jo kauan lietsonut tämän kansan fariseuksia, saddukeuksia, selootteja ja muita kiivailijoita kilpailemaan keskenään ja valloittajiensa kanssa kansan suosiosta, tai ainakin sen tottelevaisuudesta. Kaikki imitoivat toistensa haluja ja yrittivät olla vastustajiaan parempia saman tavoitteen saavuttamisessa. Noin kolmekymmentä vuotta Galileassa oli ollut aika rauhallista. Nyt normiarjen pinnan alla alkoi liikkua väkeviä pohjavirtoja. Johannes Kastaja oli herättänyt ikivanhoja unelmia suuresta koston päivästä ja Jeesuksenkin pelättiin kokoavan seuraajiaan johonkin todella vaaralliseen. Valtakunnan järjestys ja näennäinen yhtenäisyys alkoi olla uhattuna. Nurkissa kuiskittiin ja juoruiltiin uudesta valtakunnasta. Kansa esitti kiusallisia kysymyksiä vanhan valtakunnan tavasta hallita. Kohtuuttomat verot ja lainakorot, temppelin vaatimat kymmenykset ja köyhien maaosuuksien takavarikointi lietsoivat vanhoja kaunoja. Tunteet kuumenivat ja reaktiot kävivät yhä tulisemmiksi. Erinäiset skandaalit pakottivat ottamaan kantaa ja puoluevalinnat oli ankkuroitava entistä tiukemmin tuttuihin kaavoihin, ettei yhteisön järjestys luhistuisi. Yhteiskunnan pohjakerroksista käsin lain ja järjestyksen edustajat näyttivät pahoilta. Hierarkian huipulta levottomuuksien lietsojat näyttivät saatanallisilta. Kummatkin saatanat yrittivät ajaa toisiaan pois. Ei ihme, että Jeesuksen perhekin oli hätääntynyt poikaansa puolustamaan.

Vaikka valtojen ja voimien pelkäämät levottomuudet lainehtivat kiivaimmin juuri Jeesuksen ympärillä, Jeesuksella ei näyttänyt olevan mitään hätää. Hän näki syvemmälle. Hän näki olennaisen.

Näin oli tehty aikojen alusta asti. Juuri silloin kun kansa on ollut suistumassa kaikkien sotaan kaikkia vastaan, saatana on pelastanut on heidät itseltään ”näyttäytymällä” yhdessä ainoassa yksilössä tai pienessä marginaalisessa ryhmässä. Vasta kun hän tai se on yksimielisesti ja yhteisvoimin työnnetty kuilun reunan yli, väkivallan vetovoima on hetkeksi laantunut ja ihmiset ovat voineet rauhassa palata koteihinsa. Saatana on löytynyt ja hänet on ajettu ulos talosta. Saatana on karkottanut saatanan ja kansa on voinut palata pirullisen normaaliin arkeensa.

Rauha on järjestys on palannut. Yhteinen uhri oli tapettu kadehditun naapurin tai vihatun herran sijaan. Kellään ei vähään aikaan ollut yhtään vihollista, eikä kenellekään tarvinnut olla katkera. Yksi oli kantanut kaikkien pimeyden kuolemaansa. Juuri tämä uhrin kautta aikaansaatu rauha ja järjestys on saatanan vallan toinen napa. Mooseskin tunsi tämän taian hyvin. Juuri hän oli keksinyt syntipukkiuhraamisen, joka säännöllisesti toistettuna oli auttanut pitämään kansan sisäisen väkivallan kurissa – tosin aika huonolla menestyksellä.

Jeesus oli paljastamassa, että kaikki rauha, joka rakennetaan jonkun uhraamisen varaan, oli luonteeltaan saatanallista. Siksi hän oli jo pariin kertaan pyytänyt fariseuksia miettimään uhriutta ja laupeutta. Hän kuitenkin tiesi, että tästä maagisen vahvasta siunatusta kirouksesta ei niin vain voinut herätä. Uhraaminen oli niin vakuuttavaa, koska se oli monta kertaa pelastanut kansan tuholta.

Niin kauan, kun ihmiset uskoivat, että vain kaoottinen väkivalta on pahasta ja järjestyksen palauttava väkivalta on Jumalasta, saatanallinen väkivallan myytti tulisi hallitsemaan Jumalan nimissä koko kansaa. [31]

Juuri siksi evankeliumien kirjoittajat nimittävät saatanaa ”tämän maailman ruhtinaaksi.” Ihmiskunnan alkuajoista asti se oli tehnyt itsensä korvaamattomaksi valtakuntien rakentajaksi. Juutalaiset tiesivät omasta kokemuksestaan, että Pax Romanakin oli miljoonilla uhreilla lunastettua rauhaa.

Jeesuksella ei ollut aikomustakaan antautua sen kummemmin kaaoksen kuin lain ja järjestyksenkään palvelukseen. Hän tiesi, että kummatkin perustuivat väkivaltaan ja vaativat uhrinsa. Nytkin hän yritti kärsivällisesti paljastaa tämän kaksipäisen lohikäärmeen molemmat päät ja tarjota sen vaihtoehdoksi uhria lohduttavaa ja puolustavaa kyyhkystä ja uhraajia haastavaa totuuden henkeä. Se oli Jumalan valtakunnan tapa luoda rauhaa ihmisten kesken.

Jeesuksella ei ollut mitään illuusioita saatanan olemuksesta. Koska ei itse ollut tämän väkivaltadynamiikan pauloissa, hän näki, miten myös syyttäjäksi kutsuttu saatana toimi tässäkin tilanteessa. Hän myös näki, millä tavalla saatana toimisi tulevien sukupolvien aikana ja yritti avata sitä myös syyttäjilleen:

Heistä (seuraajistanne) te saatte itsellenne tuomarit.[32]

Koska te näytätte seuraajillenne, miten hylkäämällä varjellaan yhtenäisyyttä, te joudutte vielä oman opetuksenne uhreiksi. Teidän lapsenne keksivät kyllä sopivat syyt tuomita teidät varjellakseen omaa yhtenäisyyttään. Niin kauan, kun ajatte saatanaa ulos saatanalla, voitte milloin tahansa itse joutua yhteisönne saatanaksi. Niin saatte seuraajistanne itsellenne tuomarit. Tämä saatanallinen kierre ei koskaan tyydy vain yhteen uhriin. Kun yhden uhraamisen rauhoittava vaikutus on haihtunut, tarvitaan uusia. Seuraava uhri voi hyvin olla edellisen uhraaja.

Ei saatanaa häiritse, että sitä käytetään itseään vastaan, kunhan se tapahtuu Jumalan, temppelin, kansan pyhyyden tai yhtenäisyyden nimissä.  Mikä tahansa pyhäksi koettu asia tai paikka kelpaa väkivallan oikeuttamiseksi, kunhan koko mekanismin saatanallinen itsepetos ei vain paljastu.

Ei saatanan valtakuntaa horjuta se, että joku valtakunta, kaupunki tai perhe ajautuu keskinäisiin ristiriitoihin. Koska sekä yhteisöä uhkaava kaaos ja sitä kurissa pitävä järjestys ovat saman saatanallisen väkivallan kaksi eri muotoa, on aivan samantekevää kumpi saatana ajaa toisen ulos. Toinen jää aina jäljelle, ja teidän sidonnaisuutenne väkivaltaan pysyy muuttumattomana.

Saatanallisen väkivallan valtakuntaa horjuttaa vain sen todellisen olemuksen paljastuminen ja tarpeeksi uskottavan vaihtoehdon löytyminen. Sellaista valoa tai vaihtoehtoa ei tämän pirullisen systeemin sisältä voinut voi löytää. Jeesus oli ironisesti paljastanut, kuinka tiukasti Jumalakin oli sidottu pyhitetyn väkivallan tukipilareihin. Hänenkin täytyisi paljastua aivan toisenlaiseksi. Juuri se oli Jeesuksen toivottomalta näyttävä missio. Hän tiesi itse jo olevansa vahvasti ehdolla kaaosta aiheuttavan saatanaan rooliin. Hänestä oltiin tekemässä seuraavaa saatanaa, joka pitäisi järjestyksen säilyttämisen nimissä ajaa ulos.

Silti tai juuri siksi Jeesus, mitään selittämättä, kertoi heille, että

Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.[33]

Mutta Jumala ei väkisin tunkeudu köyhien lukottomiin taloihin tai lainoppineiden pyhiin linnoituksiin. Ei Jumala ota ryöstösaaliita, ei painosta eikä pakota. Jumalan valtakunta on täällä nyt, eikä sitäkään voi kukaan ottaa väkisin omakseen. Se toteutuu niiden kesken, jotka ottavat sen lahjana vastaan ja antavat sitä lahjana edelleen.

Kirjanoppineiden mielestä Jeesuksen julistama Jumalan valtakunta oli sula mahdottomuus. Se sulki syliinsä liian paljon, jopa viholliset. Siinä valtakunnassa ainoa hylkääminen näytti kohdistuvan hylkäämiseen itseensä. He eivät voineet ymmärtää, miten sellainen valtakunta voisi pysyä pystyssä, joka ei hylkäisi ketään. Hekin olivat täällä ylläpitämässä valtakunnan yhtenäisyyttä houkuttelemalla ihmisiä hylkäämään Jeesuksen.

Heidänkö pitäisi nyt alistua tämän saatanan koulutettaviksi? Miten he uskaltaisivat edes mennä takaisin Jerusalemiin kertomaan, miten tässä kävi. Ei heillä ollut varaa tinkiä tavoitteistaan, eikä Jeesus heitä mihinkään sellaiseen maanitellutkaan. Päinvastoin. Hän esitti ankaran tuntuisen varoituksen.[34]

Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

Kohtaaminen ry:n tilille:
Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
viite: 7773

Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

[1] Horsley, Richard A. Revolt of the Scribes. Fortress Press. Minneapolis. 2010. s. 3, 12, 13.

[2] Mark 3:22-27. Matt 12: 22-32. Luuk11:14-23

[3] Meier John P. A Marginal Jew Vol III. Companions and Competitors. Doubleday. New York. 2001. s. 554.

[4] Matteus ja Luukas kuvaavat tätä väittelyä vähän perusteellisemmin kuin Markus, joten täydennän kertomusta heidän versioillaan. Olen tietoinen siitä, että samaan tulkintaan Jeesuksen sanoista en päätyisi pelkästään Markuksen version pohjalta.

[5] Matt 12:24.

[6] 2Kun 1:2.

[7] Joissakin käsikirjoituksissa nimi tarkoittaa yhden kirjaimen muutoksella kärpästen herraa, joka luultavasti on kääntäjien tahallista paholaisen parodioimista. Witherington III Ben. The Gospel of Mark. A Sosio-Rethorical Commentary. Eerdmans. Michigan. 2001. s. 157.

[8] Hauw Andreas. The Function of Exorsism Stories In Mark’s Gospel. WIPF & STOCK. Oregon. 2019. s. 98.

[9] 2Kun 1:1-18.

[10] Sef 2:3.

[11] Pero Cheryl. S. Liberation from Empire. Peter Lang. New York. 2013. s. 81.

[12] Mark 3:22-27. Matt 12:22-30; 9:32-34. Luuk11:14-23.

[13] Matt 12:25-26.

[14] Girard. The Scapegoat. s. 184-197.

Girard. I See Satan Fall… s. 34-36,86.

[15] Mark 3:23.

[16] Witherington III Ben. The Gospel of Mark. A Sosio-Rethorical Commentary. Eerdmans. Michigan. 2001. s. 157.

[17] Matt. 12:27.

[18] Meier John P. A Marginal Jew Vol III. Companions and Competitors. Doubleday. New York. 2001. s. 405.

[19] Matt 12:28.

[20] Matt 12:29.

[21] Luuk 11:21,22.

[22] Monessa kohtaa seuraan ja arvostan Myersin poliittissävyistä tulkintaa Markusksesta, mutta tässä kohtaa ei kuulosta uskottavalta, että Jeesus olisi puhunut muusta kuin yksilöistä. Shed Myers. Binding the Strong Man. A Political Reading of Marks Story of Jesus. Orbis Books. Maryknoll. New York. 2002. 437, 438.

[23] 2Moos 25:31-40. Se oli ollut juutalaisuuden symboli Egyptistä lähdöstä asti ja paloi temppelissä yötä päivää, kunnes babylonialaiset ryöstivät ensimmäisen version siitä ja roomalaiset toisen version siitä. Synagogan lattialta löytyi pari kolikkoa, jotka on ajoitettu vuoteen 29 ja 33 jkr.

[24] Ehkä hän oli suorastaan heittänyt rahansa sinne, koska yksi Herodes Antipaan painattamista kolikoista oli piiloutunut kivien väliin ja säilyi siellä melkein 2000 vuotta.

[25] Maria Magdalasta kerrotaan, että Jeesus oli hänestä karkottanut seitsemän demonia, mutta tämä tarina siitä miten se tapahtui on minun mielikuvitukseni tuotetta.

[26] Hamerton-Kelly tulkitsee tämän talon valloittajan oikeasti viittaavan Jeesukseen, joka tunkeutuu väkivaltaisen systeemin ytimeen paljastaakseen sen olemuksen (The Gospel & Sacred. s. 83,84.) Minusta vallalla olleen jumalakäsityksen ironisoiminen näyttää todennäköisemmältä tulkinnalta. Tosin sitä tulkintaa on vaikea tehdä pelkästään Markuksen version pohjalta.

[27] Matt 12:25.

[28] Luuk 11:17.

[29] Jes 49: 24-26. Saattaa tietenkin olla että Markuskin on ollut tämän tekstikytkennän pauloissa, eikä huomannut sen ironisointia.

[30] Mark 3:23.

[31] Yhtenä hetkenä saatana viettelee hillittömään rajattomuuteen ja toisena hetkenä moralistiseen ankaruuteen. Pakollinen kaiken suvaitseminen tai yhden hyveen stalinismi ovat saman väkivallan vastakkaisia napoja. Ne estävät meitä rakastamasta vihollisiamme ja oikeuttavat meitä demonisoimaan vastustajaamme. Ne sokaisevat meidät omalta varjoiltamme ja muuttavat ne vainoaviksi harhoiksi.

Kristityt ovat historian aikana useimmiten asettuneet puolustamaan lakia ja järjestystä ja sen nimissä oikeuttaneet kaaosta tuovien kapinallisten teurastamista. Kumpikin osapuoli on pitänyt itseään Jumalalle uskollisina, tajuamatta palvelevansa pahuuden ja väkivallan valtakuntaa sen vastakkaisista ääripäistä käsin.

Wink Walter. Engaging the Powers. Dicernment and Resistance in the World of Domination. Fortress Press. 1992. s. 96.

[32] Matt 12:27.

[33] Matt 12:28.

[34] Hänen varoituksensa on niin ankara, että se on sitonut kuristavaan otteeseensa lukemattomia ihmisiä, joille se ei ollenkaan kuulu