« »

Hän on väkivallaton

4 kommenttia Kirjoitettu 31.3.2012 Muokattu 10.1.2016

Juuri siksi ihmiset mieluummin keksivät irrationaalisia uhritulkintoja, jotka vapauttavat heidät omasta vastuustaan. Näiden argumenttien mukaan Jeesuksen Isä on edelleen väkivaltainen Jumala vaikka Jeesus nimenomaan väitti toista.
René Girard[1]

Krusifiksi kirkon alttarilla ei ole peiteltyä väkivallan oikeuttamista, vaan jatkuva muistutus Jumalan väkivallattomuudesta ja kaiken pyhitetyn terrorin vääryydestä.[2]

Ristillä Jumala sanoutui lopullisesti irti siitä väkivallasta, jonka ihmiskunta oli vuosituhansien ajan projisoinut Jumalan ominaisuudeksi. Paradoksaalista kyllä, tämä oli sekä vakuuttavin että kaikkein käsittämättömin tapa viestiä Jumalan olemus ihmiskunnalle.

Jeesus oli alusta loppuun asti kiusattu käyttämään juuri sitä väkivaltaa, jota ihmiset Jumalalta odottivat. Silti hän riisuutui kaikesta ylivoimasta ja antautui ihmisen oman väkivallan uhriksi. Hän näytti ihmiskunnalle, että Jumalan valtakunta ei todellakaan ole jatkumoa millekään ihmisen yritykselle edustaa jumalallista ylivaltaa maan päällä. Se on aivan selkeää ja samalla täysin käsittämätöntä.

Risti on kertomus ihmisten välisestä kilpailusta, joka aina johtaa hylkäämiseen ja väkivaltaan. Samalla se on kertomus ehdottomasti rakastavasta ja väkivallattomasta Jumalasta, jota ihmiset eivät voineet tehdä itsensä kaltaiseksi vaikka kuinka häntä provosoivat ja lopulta fyysisesti kiduttivat.

Tuntuu tietysti köyhältä kuvata Jumalaa ton -päätteisellä sanalla. Sehän kuvaa puutetta jostakin. Silti pääsiäistapahtuma on kertomus Jumalasta jolta puuttuu jumaluuden kaikkein tärkein ominaisuus: Hän ei kykene tai halua tuhota vihollisiaan.

Johannes kastajakin julisti ankarasti tuomitsevaa ja kostavaa Jumalaa. Saattaa olla että Jeesus jossain toimintansa alkuvaiheessa itsekin uskoi sellaiseen Jumalaan. Mutta viimeistään sen jälkeen kun Jumala ei näyttänyt millään tavalla estäneen tai kostaneen Johannes kastajan teloitusta, Jeesus vakuuttui Taivaallisen Isänsä väkivallattomuudesta.[3] Siksi Jeesus ei tullut toistamaan pyhien kirjoitusten väkivaltaista kuvaa Jumalasta. Hän ei lähettänyt opetuslapsiaan Rooman keisarin eteen vaatimaan kansaansa vapaaksi. Keisarin kieltäytyessä hän ei pyytänyt isäänsä tappamaan jokaisen roomalaisperheen esikoista. Hän ei kutsunut kansaansa erämaahan, eikä hukuttanut Rooman armeijaa omaan vereensä. Yllytettynäkään hän ei lietsonut minkäänlaista väkivaltaa sortajia kohtaan.

Jeesuksella oli koko toimintansa aikana jatkuva ja vaikea kilvoitus väkivallan imuvoimaa ja messiaanista militarismia vastaan. Markuksen mukaan väkivaltaiset fantasiat kuuluivat myös Jeesuksen viimeisiin kiusauksiin. Hän ei langennut niihin. Hän uskoi viimeiseen asti seuraavansa Isänsä tahtoa kieltäytymällä väkivallasta ja olemalla lietsomatta tulevaa kostoa ketään vastaan. Kidutuskuolemaan asti hän pystyi vastustamaan kiusausta antaa väkivallan muokata asenteitaan tai käytöstään.

Miten Jumala voisi tarpeeksi vakuuttavasti kertoa ihmiskunnalle olevansa ehdottoman väkivallaton? Olisiko mikään vähempi onnistunut kuin antautuminen ihmiskunnan väkivaltaisuuden uhriksi?[4] Eihän se ole vieläkään vakuuttanut suurtakaan osaa kristikunnasta.

Useimmat kyllä pitävät Jeesusta väkivallattomana[5], mutta eivät silti päättele siitä, että Isäkin olisi väkivallaton. Monet Jeesuksen väkivallattomuutta seuranneet rauhanaktivistit kuten Martin Luther King, Thomas Merton, Daniel Berrigan ja Howard Yoder ovat altavastaajia puolustaessaan lohduttautuneet koston Jumalalla. Vielä tulee päivä Jumala lopultakin näyttää ylivaltansa, rankaisee väärin tekijöitä ja panee maailman väkisin oikeaan järjestykseen.[6] Mitä siitä vaikka se merkitsisi ennen näkemätöntä joukkotuhoa, ”eettistä kansanmurhaa” ja tunnetun maailman loppua?

On uskomatonta että valtaosa kristityistä vieläkin panee toivonsa Jumalan väkivaltaan, uskoen ettei Jumalallakaan ole loppupeleissä muita mahdollisuuksia. Minusta on absurdia uskoa, että kaikki se väkivalta josta Jeesus kieltäytyi, tulee Jumalan toteuttamana moninkertaisena meitä vastaan apokalypsissä.

Vaikea on myös motivoitua kostosta pidättäytymiseen luottaen siihen, että Jumala tulee aikanaan kostamaan minun puolestani. Usein olet toki niin toivonut ja tunnistan sen tutuksi kiusaukseksi, mutta miksi minä siitä pidättäytyisin, jos Jumalakin siihen lopulta lankeaa? Miksi Jeesus olisi siitä pidättäytynyt, jos hänen isänsä pohjimmiltaan on kuitenkin kostava? Ei ihme että väkivalta herättää kristikunnassa edelleenkin vähemmän moraalisia närästyksiä kuin poikkeavat tavat rakastaa tai erilaiset tavat toteuttaa seksuaalisuuttaan.

Ei sekään ole ihme, että monet taloudellisesti ja militaristisesti terrorisoitujen asiaa ajavat panevat toivonsa Jumalan vapauttavaan ja oikeutta ajavaan väkivaltaan. He haluavat seurata Jeesuksen väkivallattomuuden esimerkkiä, mutta eivät jaksa tai osaa kuvitella, että Jumalan valtakunnan lopullinen tuleminen voisi koskaan toteutua ilman Jumalan käyttämää väkivaltaa. Oikeutettu sota, puhtaasti pyhitetty väkivalta tulisi kuitenkin tuottamaan lopullisen ratkaisun. Kukapa ei voi tunnistaa tätä Jumalan viimeistä kiusausta omakseen?

Monet ovat siihen langenneet. Jumalan kaikkivaltiuden mieltäminen ylivoimaiseksi vihollisen tuhovoimaksi on inspiroinut monta despoottia ja ”hyväntahtoista” suurvaltaa historian aikana. Ilmeinen ja piilotettu väkivalta on aikamme uskonto johon ei enää Jumalia tarvita. Pyrkimys Jumalalliseen ylivaltaan on modernia hengellisyyttä. Sillä on omat taloudelliset ja sotilaalliset muotonsa yksilöllisellä ja valtiollisella tasolla. Siihen eetokseen ei kuulu Jumala, joka on kyvytön tai haluton murskaamaan vihollisensa väkivaltaisesti.

Risti oli merkki väkivallan heikkoudesta ja epäonnistumisesta. Näin jotkut kristityt ovat aina uskoneet. Enemmistä on pitänyt samaa ristiä merkkinä jonka voimassa voitetaan pyhät sodat.

Risti oli merkki Jumalan rakkauden voimasta kantaa ihmisen väkivaltaa, jotta me pelastuisimme sen vallasta. Niinkin jotkut kristityt ovat alkaneet uskoa. Hänen kuolemansa kautta ihmiskuntaan istutettiin uuden valtakunnan siemen. Se kasvaisi vain ehdottoman väkivallasta kieltäytymisen kautta. Jumalan valtakunnan keskiö ei olisi vihollisissa vaan uhreissa. Se tekisi lopun kaikesta kateellisesta kilpailusta, katkeruudesta ja kostosta. Se olisi väkivallattoman ja ehdottomasti rakastavan Jumalan kaltainen valtakunta. Sellainen mahdollisuus ei ollut edes kuviteltavissa maailmaan, jossa jokainen piti väkivaltaa väistämättömänä ja välttämättömänä todellisuutena.

Jos Jumala oikeasti on väkivallaton ja haluaa rakentaa valtakuntaansa väkivaltaisessa maailmassa, niin miten meidän tulisi elää?

 



[1] Girard René. Things Hidden Since the Foundation of the World. s. 213

[2] Volf Miroslav. Exclusion& Embrace. A Theological Exporation of Identity, Otherness and Reconciliation. Abingdon Press. Nashville. 1996. s. 292.

[3] Crossan John Dominic. The Birth of Christianity. Harper. San Francisco. 1998. s. 287.

[4] Wink Walter. Engaging the Powers. Dicernment and Resistance in the World of Domination. Fortress Press. 1992. s. 149.

[5] Tosin Uuden Testamentin sivuilta löytyy kyllä aineksia toisenlaisiinkin päätelmiin. Erityisesti Matteus muistuttaa usein kiduttavan ankarasta viimeisestä tuomiosta jonka seurauksena väärintekijät heitetään tuliseen pätsiin jossa itketään ja kiristellään hampaita (esim Matt 13:40-42). (Nelson – Pallmeyer Jack. Jesus against Christianity. Reclaiming the Missing Jesus. Trinity Press. Harrisburg Pennsylvania. 2001. 292 – 308) Kuva kostavasta Jumalasta roikkui sitkeästi niidenkin hihoissa, jotka samalla julistivat Jeesuksen ehdottomasti anteeksiantavaa Jumalaa. Sama vajavuus näkyi asteittain kasvavassa taipumuksesta tehdä Juudaksesta opetuslasten syntipukki vaikka juuri he olivat todistamassa koko syntipukkimekanismin paljastumisen.

[6] Nelson – Pallmeyer Jack. Jesus against Christianity. Reclaiming the Missing Jesus. Trinity Press. Harrisburg Pennsylvania. 2001. s 215 – 230.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

4 vastausta artikkeliin “Hän on väkivallaton”

  1. Mbira sanoo:

    Hei ja kiitos kirjoituksistasi. Niitä ja niiden kommentointia olen sivusilmällä lueskellut ja kovasti tykkään. Olen itse niin kypsynyt perinteiseen kristityn kuvaan ja malliin, joka nyt vaan on täysin sokea Jumalan nimissä harjoittamalleen väkivallalle. Ei se nyt mitään uutta ole. Ehkä se on vaan tullut itselle konkreettisemmaksi se, että oikeasti taas näkee ja huomaa, mitä ihmettä noissa piireissä tapahtuu.

    Kummallista on, että jotkut kommentoijat kokevat kauhean pahana juuri ajatuksen Jumalan väkivallattomuudesta. No, olkoon heidän ongelmansa. Saapahan lyödä muita. Mutta todella kyllästynyt olen. Onneksi tiedän, että kirkon työntekijät pääsääntöisesti ovat hyviä ihmisiä ja tekevät hyvää työtä armon sanoman eteen. Harmi vaan, että julkisuudessa se ei juuri näy.”

  2. Daniel Nylund sanoo:

    Kyllä minä otan kantaa noihin Moosesta käsittelevissä artikkeleissani. Vastuu vanhassa Testamentissa Jumalan piikkiin pannusta väkivallasta laskeutuu vähitellen profeettojen aikana ihmisten harteille. https://www.teoblogi.fi/2011/03/5-10-4-6-jumalan-vai-ihmisen-viha/ ja sitä edeltävät artikkelit.

  3. Jaakko K sanoo:

    ”Mutta viimeistään sen jälkeen kun Jumala ei näyttänyt millään tavalla estäneen tai kostaneen Johannes kastajan teloitusta, Jeesus vakuuttui Taivaallisen Isänsä väkivallattomuudesta.[3] ”

    Itse olen viimeiset nyt pari päivää pohtinut mahdollisuutta, että entä jos Jeesus vakuuttui lopullisesti Jumalan omasta väkivallattomuudesta vasta pääsiäisenä ja ehkä jopa vasta kuolleista herättämisen myötä. Tämä näkökulma soveltaa sinunkin tapaasi ottaa Jeesuksen ihmisyys tosissaan ja tarkastella Jeesuksen elämää ja persoonaa tästä käsin, sen sijaan, että Jeesus nähtäisiin jonkinlaisena ihmiseksi naamioituneena alusta pitäen kaikkivoipana ja kaikkitietävänä Jumalolentona.

    Jeesus rukoili Luukkaan mukaan ristillä ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” Tämä mielestäni pitää sisällään ajatuksen, että Jeesus ei vielä kokenut täyttä sydämen varmuutta siitä, että Jumala on ehdoitta anteeksiantava (vaikkakin samalla Jeesus ehkä heijasteli rukouksellaan nimenomaan sitä anteeksiantavaa tahtoa, jonka kuvitteli/toivoi/uskoi taivaallisella isällään olevan?). Markuksen mukaan Jeesus huusi kuollessaan: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Tässäkin kyllä on minusta kuultavissa jonkinlainen epävarmuus Jumalan perimmäisestä luonteesta.

    Entä jos pääsiäinen oli myös Jeesukselle itselleen pelastava kokemus, paitsi henkilökohtaisen kuolleista herättämisen, myös sen osalta, että siinä vihdoin konkretisoitui ja varmistui todeksi Jumalan rakkaudellisuus ja hylkäämättömyys ehkä syvempänä kuin Jeesuskaan oli siihen osannut uskoa. Ja että vasta Jumalan antaman ylösnousemuksensa kautta Jeesuskin vakuuttui, että motivoidakseen väkivallattomuuteen ja heikossa asemassa olevista huolehtimiseen ei Jumalan tarvitse (eikä hänen luonteeseensa kuulu) käyttää keinona minkäänlaista rangaistuksen/koston uhkaa (vrt. Jeesuksen aiemmat sanat tuomiopäivän sunnuntain tekstissä) keinona.

    Jumalan rakkauden esimerkki, jonka Jeesus ristinkuolemallaan antoi, yhdistettynä Jumalan lahjoittamaan ylösnousemukseen antaisi vihdoin ihmisille luottamuksen Jumalan pohjattomaan rakkauteen, riittävän turvallisuudentunteen rohkeaan rakastamiseen ja uhrin puolustamiseen ja haastavan esimerkin rohkeaan väkivallattomuuteen.

    Minkälaisia ajatuksia tällainen tulkinta sinussa herättää?

  4. Jaakko K sanoo:

    Minulle on vaikea suhtautua siihen, että Jeesuksenkin suuhun on laitettu niin paljon väitteitä Jumalan hylkäävästä tuomiosta. Ne tekevät uudesta testamentista ja Raamatun luotettavuutta korostavasta kristinuskosta vaikeasti lähestyttävän ja lannistavan maailmankuvan. Esimerkiksi juuri nuo Matteuksen evankeliumin toistuvat maininnat ankarasta viimeisestä tuomiosta jonka seurauksena väärintekijät heitetään tuliseen pätsiin jossa itketään ja kiristellään hampaita.

    Erityisen piinaavalta tuntuu, kun tämä yhdistyy sinänsä hienoon ja oraaliseen haasteeseen kuten esim. tuomiopäivän sunnuntain tekstissä, jota sinäkin olet aikoinaan kommentoinut. Kuitenkin tuossakin Jeesus itse uhkaa vastata viimeisenä päivänä hylkäämiseen hylkääämisellä.

    Minusta ei ole mitään mieltä uskoa pahaan pahalla vastaavaan tai hylkäävään Jumalaan, koska sellaisen ei motiovoi ihmistä paremmaksi ihmiseksi ja vaan lisää vain turvattomuutta ja uskoa siihen, että Jumalan rakkaus ei kovinkaan pitkälle kanna. Itse koen, että kristillisessä kulttuurissa kasvaneena (ehkä sitten kristinuskon piilovaikutuksesta?) uskon luontaisesti Jumalasta parempaa ja tällaiset Raamatun kohdat vain lannistavat ja satuttavat. Suorastaan tuntuu, että niin kauan kuin esim. kirkko ei tällaisi kohtia avoimesti lähde kritisoimaan ja epäilemään on kristinusko uskomusjärjestelmänä ja eräänlaisena raamattu-uskona ilmiö, joka nykyisin tuottaa enemmän kärsimystä kuin tuo hyvää tähän maailmaan.

    Itse ilmeisesti uskot ennemminkin väkivallattomaan Jumalaan? Sopiiko kysyä, että ajatteletko, että esim. Tuomiosunnuntain teksti kertoo Jeesuksen tai ennemminkin Matteuksen ja hänen yhteisönsä vaikeudesta uskoa väkivallattomaan Jumalaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Sisällysluettelo

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0739873
  • Lahjoita

    Jos kirjoituksistani on ollut sinulle hyötyä, voit osoittaa kiitollisuutesi lahjoittamalla satunnaisesti tai säännöllisesti Ystävyyden Majatalossa tehtävään toipumistyöhön.

    Kohtaaminen ry:n tilille:
    Osuuspankki: FI81 5410 0220 4035 16
    viite: 7773

    Poliisihallituksen lupa nro RA/2020/470, koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Varoja käytetään kuntouttavan toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

    KIITOS.