« »

Jumalan vai ihmisen viha?

8 kommenttia Kirjoitettu tammikuu 27, 2009 Muokattu tammikuu 15, 2016

Eivät väkivaltaan liittyvät vaikeat kysymykset lopu Vanhaan Testamenttiin. Valistuksen ajasta asti kristikunnan väkivaltainen historia ja sen teologian sisään säilötty Jumalan väkivaltaisuus on ollut kasvavan arvostelun kohteena. Minuakin on vuosia riivannut pääsiäistapahtumien väkivaltaisuuteen liittyvät kysymykset? Mistä ja kenestä ne oikein kertovat? Meistä vai Jumalasta?

Olen kasvanut niiden teologisten selitysmallien alla, jotka ovat edelleen vallalla melkein koko roomalaiskatolisessa ja protestanttisessa kristikunnassa. Niiden mukaan Jeesuksen kuolema selittyy Jumalan tinkimättömien vaatimusten kautta. Katolisessa selityksessä, jonka Anselm systematisoi 1000-luvulla, Jeesus lepyttää Jumalan vanhurskaan vihan olemalla täydellisen kuuliainen isälleen loppuun asti. Samalla hän maksaa Jumalan vaatiman hinnan kunnianloukkauksesta, jota ihminen ei pysty maksamaan. Protestantit korostivat että Jeesus otti meihin kohdistuvan Jumalan vihan itse kannettavakseen ja sillä tavalla lepytti isän vihan ja vapautti meidät tuomiosta. Näin universumin moraalinen perusjärjestys säilyy, samalla kun ihminen pelastuu.

Kummatkaan selitykset ja niiden monet eri versiot eivät millään tavalla kyseenalaista Jumalan vihaa tai hänen uhriutta vaativaa väkivaltaansa. Ne ikään kuin kuuluvat Jumalan ja koko todellisuuden itsestään selvään olemukseen. Jonkun täytyy aina maksaa. Muuten ei anteeksiantoa ole.

Juuri näiden uskon itsestäänselvyyksien kanssa olin joutunut ongelmiin ennen kuin tutustuin Girardiin: Oliko Jeesuksen väkivaltainen kuolema Jumalalle jotenkin välttämätöntä? Toteuttiko Jumala itselleen sopivan veriuhrin voidakseen antaa ihmisille anteeksi? Olivatko juutalaiset ja roomalaiset vain sokeita statisteja suuressa sovintouhrinäytelmässä, jonka Jumala ohjasi koska itse sitä tarvitsi? Olisiko Jumala jäänyt kyvyttömäksi tai haluttomaksi antamaan anteeksi, jos Jeesusta ei olisikaan tapettu?

Oliko Isä Jumala poikansa kanssa keskenään sovitussa sadomasokistisessa suhteessa, jossa poika nöyrästi suostui Isän vaatimaan äärimmäiseen kärsimykseen ja kuolemaan? Tarvitseeko Taivaan Isä kostoa rauhoittuakseen.[1] Pitääkö hänen purkaa vihaansa sijaiskohteeseen voidakseen muuttaa asennettaan niitä kohtaan, jotka ovat häntä vastaan rikkoneet?

Muistan kuinka palleani alkoi kiristyä kun nuorena miehenä ensimmäisiä kertoja aloin sammaltaa näitä kysymyksiä. Perusdogmit osoittautuivatkin tabuiksi, joiden kyseenalaistaminen tuntui kuolemaakin vaarallisemmalta.

Ruben Stillerille esitettiin kysymys: ”Tarvitseeko maailma uuden Jeesuksen?” Hän vastasi: ”Ei tietenkään. Maailmassa on jo liian paljon isänsä hylkäämiä ja vihaamia lapsia.”[2] Stiller ei vastauksessaan änkytä. Hän on ymmärtänyt kristittyjen selityksen pääsiäistapahtumista liiankin oikein ja vetänyt siitä hyvin johdonmukaisen johtopäätöksen.

Uskon, että juuri tämä jumaluuteen sisäänrakennettu väkivaltaisuus on pääsyy monen vaikeudelle uskoa kristilliseen Jumalaan. Siitä on monen mielessä tullut vielä vakavampi kompastuskivi kuin uskoa tunnustavien ihmisten oma väkivaltaisuus. Mitä uskovien henkisestä väkivallasta, hylkäävyydestä ja jopa kostonhaluisesta toiminnasta, sellainenhan ihminen on aina ollut. Mutta jos Jumalakin pohjimmiltaan on sellainen, on parempi elää ilman häntä.

Monet kristityt rauhanaktivistitkin ovat jossain kummallisessa sovussa Jumalan väkivaltaisuuden kanssa. Se oletetaan olevan jotenkin ylivertaisen puhdasta, ehdottomasti oikeutettua, hyvyydellä perusteltua ja pohjimmiltaan pelastavaa eikä tuhoavaa. Johannksen ilmestyksessä kuvattu Jumalan viimeinen apokalyptinen sotaretki on liiankin helppo ymmärtää kertomukseksi, jonka mukaan hyvä väkivalta ja vanhurskas kosto kuitenkin ovat lausumassa viimeisen sanan tässä universumissa. Kristikunnan enemmistö uskoo Jumalan tuottamaan väkivaltaiseen maailmanloppuun eikä malttaisi edes odottaa sen toteutumista. Jotkut jopa haluaisivat eri keinoin jouduttaa lopullisen taistelun alkamista.

Richard Dawkinsin ja Christopher Hitchenin kaltaisilla ateistisaarnaajilla on yltäkyllin aineistoa todistaessaan uskontojen ja väkivallan intiimiä suhdetta. Sen verran kontrollivimmaiseksi homofoobikoksi, verenhimoiseksi rasistiksi, juutalaiskristillinen sadomasokisti Jumalaksi on historian aikana osoittautunut.[3]

 

[1] Alison James. On being liked. Darton, Longman and Todd. London 2003. s. 22

[2] Olen kadottanut tämän haastattelun lähteen ja sitaattini perustuu pettävään ulkomuistiini.

[3] Richard Dawkins The God Delusion. A Mariner Book. Houghton Mifflin. 2008. s. 51.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

8 Kommenttia

  1. Isä Pekka O. M. Leivo
    Kirjoitettu maaliskuu 22, 2009 kello 21:39 | Suora linkki kommenttiin

    Itse en ole koskaan ajatellut Jumalan edessä kokemaani tuomiota väkivaltaisena. Olen kokenut ensimmäisen kerran synnintunnon lukiessani pientä kirjasta, jossa puhuttiin Jumalan äärettömästä hyvyydestä ja puhtaudesta. Tunsin sen edessä, että olen likatahra vastapestyssä valkoisessa lakanassa sen roikkuessa kesäauringon paisteessa. Ymmärsin siinä hetkessä, että minulla ei ole hyvyyden edessä, johon liittyy ymmärryksessäni oleellisesti puhtaus, oikeutta olemassaololleni tällaisena. Minä en ansaitse muuta kuin tulla oikeutetusti pois pyyhityksi. Kyse ei siis ollut siitä, että joku toinen määrittelisi minut pois pyyhittäväksi, vaan se tuli sisältäpäin. En siis koskaan ole ajatellut Jeesuksen uhria jonakin sellaisena, jonka Jumala vaatii itsensä takia, vaan sellaisena, jonka Jumala on valmistanut koska ihminen sitä tarvitsee. Jumalan olemus pyhänä ja puhtaana kyllä edellyttää sitä, mutta se ei siis ole itsevalitusti ja despootisti vaadittu.

    Tämä nyt on tietenkin tällaista kokemusperäistä teologiaa, joka ei ota niinkään kantaa kaikkeen siihen materiaaliin, jota UT:stakin löytyy. Mutta tämä on se kokemusperäinen näkökulma, josta käsin itse tulkitsen uhritematiikan ja josta käsin se ei ole koskaan tuntunut millään tavalla väkivaltaiselta, vaan ainoastaan rakkaudelliselta ja vapauttavalta. Jälleen ajattelen, että jos ei ole sisältäkäsin kokenut synnintuntoa, vaan se on aina ollut ulkoapäin tulevan informaation synnyttämää, niin tuomio ja uhri ovat varmasti luettavissa ja koettavissa vain väkivaltaisiksi todellisuuksiksi. Siksi näistä aiheista keskusteltaessa olisi ehkä hyvä selvittää itselleen ja ehkä toisillekin se lähtökohta ja kokemusmaailma, joka ohjaa Raamatun tulkintaa ja tekstien kokemista.

  2. Marja
    Kirjoitettu maaliskuu 28, 2009 kello 22:46 | Suora linkki kommenttiin

    Voisiko ajatella, että Jeesuksen kuolema on Jumalan viesti niille, jotka ovat joutuneet kärsimään vääryyttä ja väkivaltaa. Jumala haluaa viestittää heille, että vaikka myös vääryyden tekijät saavat syntinsä anteeksi, Jumala ei suinkaan vähättele uhrin kohtaloa. Vääryyden tekijä harvoin ymmärtää, kuinka väärin hän on tehnyt, mutta Jumala tietää sen jopa paremmin kuin uhri. (Tietenkin se on viesti myös synnin tekijälle mikä on varmaan yleisempi tapa ajatella asiaa. )

    • Kirjoitettu maaliskuu 29, 2009 kello 02:06 | Suora linkki kommenttiin

      Kiitos Marja viestistäsi.
      Kiitos monille muillekin joille en nyt ole vastannut mitään. Ehkä minun ei kannatakaan ottaa velvollisuudekseni jokaiselle vastata. Se ei kuitenkaan merkitse ettenkö arvostaisi tänne kirjoitettuja kommentteja.
      Olen joka yö käyttänyt noin 5 tuntia viimeistelläkseni tekstejä joita olen ajatellut pääsiäiseen mennessä syöttää tänne.
      Jos selaat sisällysluetteloa alaspäin huomaat että siellä Uuden Testamentin kohdalla tulee uusia tumennettuaj otsikoita. Ne ovat linkkejä niihin teksteihin joita nyt aion ainakin pääsiäiseen asti tehdä. Sen jälkeen palaan taas takaisin Girardin perusteorian esittelyyn, joka minulta on vielä kesken.
      Kyllä tuo sinun ajatuksesi Marja on minusta tervetullutta pääsiäisen itsestäänselvyyksien uudelleenarviointia. Pitkä historia on tarvittu ja tarvitaan pääsiäisen merkityksen vähittäiseen tajuamiseen. Itse tulen vähitellen lähestymään samoja kysymyksiä.

  3. Kirjoitettu maaliskuu 31, 2009 kello 10:22 | Suora linkki kommenttiin

    Hei!
    Kiitos tästä blogista. Käsittelet hienosti ja samalla hienovaraisesti asioita kristinuskon kipeässä ytimessä. Kysymyksesi on yksinkertainen ja oleelllinen. Tapasi käsitellä sitä henkilökohtaisesti sijoittaa kirjoituksen lukijan kannalta oikealle tasolle – sydämen tasolle.

  4. Kirjoitettu marraskuu 16, 2010 kello 05:37 | Suora linkki kommenttiin

    Minusta aletaan olla aika vaarallisilla vesillä, kun logiikan päättelyketju päättyy siihen, että jos Jumala on tällainen, meidän kannattaa olla ilman häntä. Eikö siinä vaiheessa jo omatkin hälytyskellot soi päässä, että asia ei voi mennä näin, jos tässä on tulos? Harva asia on varmaa, mutta se on, että ilman Jumalaa emme ole mitään ja ilman Jeesusta emme saa aikaan mitään, niin hänkin sanoi.. Ei ristillä tapahtunut vain jotakin väkivaltaista näytelmää. Kyllä siinä tapettiin joku, mutta paljonpaljon suurempi asia tapahtui hengellisesti ja henkisesti. Ei fyysisyydellä ja fyysisellä väkivallalla ole siinä paljoakaan sijaa oikeasti. Toki kyseessä oli myös ruumiin tappaminen, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi ja hän meni saarnaamaan tuonelaan niille ihmisille, jotka eivät eläessään olleet uskoneet evankeliumia, joka löytyy jo vanhasta testamentista..

    Ensimmäinen kirjoittaja täällä kuvasi ihan loistavasti asiaa lika-esimerkillään puhtaassa lakanassa auringonvalossa. Ei taivaaseen pääse mitään pahaa. Ihminen on paha. Vain Jumala on hyvä. Kyllä meidät täytyy pestä puhtaiksi Karitsan veressä, ei me tällaisina vain olla taivaskelpoisia. Minusta puhtaaksi pesu on parempi kuvaus tapahtumasta kuin väkivalta.

    ”Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.” Ef.6:11-12

    ”Vaikka me vaellammekin lihassa, emme kuitenkaan lihan mukaan sodi; sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.” 2Kor.10:3-5

    ”Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen, kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!

    Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista. On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä. Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme. Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan, sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä. Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio, samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.” Hebr 9

    Kelpaako Kristuksen veri sinulle vaatteidesi valkaisemiseksi? Vai oletko sitä mieltä, että vaatteesi ovat puhtaat, etkä tarvitse Jumalaa? Tai että Jumalan pitää olla juuri sellainen kuin sinä päätät, tai muuten et usko häneen? Olen kuullut monien ateistien sanovan niin, että ”Jos Jumala.. niin sitten minä uskon”, mutta emme me ole siinä asemassa, että me sanelisimme ehtoja tai vielä vähemmän voimme määrätä sitä millainen Jumala oikeasti on. Hän on pyhä ja ihmisenkin oli tarkoitus olla, mutta ei ole. Fyysisellä väkivallalla ei ole oikeastaan asian kanssa paljonkaan tekemistä. Jos Jumala antaa ihmisen kuolla, onko hän väkivaltainen? Hänhän tekee astian ja tekee sillä mitä haluaa, eikä se ole _paha_ asia, jos joku fyysisesti vaikka kuolisi, Jumalalla on kaikki valta laittaa ihmishenki maan päälle ja ottaa se täältä pois, ja kaikki on Hänen kädessään, kaikki eivät vain tiedä olevansa =) Ei sillä ole mitään tekemistä pahuuden kanssa, kun Jumala toimii. Tai väkivallan.. _Mutta_ Jumala on sen luvannut, että hän kääntää kaiken pahan meidän voitoksemme, kun me uskomme häneen. Kaiken hän johtaa niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat. Voit alkaa kysellä seuraavaksi sitä, että eikö Jumalalta ole itsekästä haluta, että rakastamme häntä eniten ja ylistämme häntä ikuisesti – mutta minä voin kysyä sinulta, että eikö se ole suurinta itserakkautta ihmistä itseään kohtaan, että hän rakastaa Jumalaa? Vähän sama asia kuin vaimon rakastaminen, koska sekin on itsensä rakastamista =)

    Lue rakas Daniel paljon Raamattua ja unohda kaikki muka viisaat filosofit sun muut, niin kivoja kuin he voivatkin olla, meillä on vain yksi, joka meidät oikeasti saa elämään ja joka pitää meidät koko ajan koossa ja olemassa tarkoituksellisesti.. Jos hän meitä käskee menemään joelle puhdistautumaan, alammeko väittää vastaan ja sanoa, että joki on tätä ja tätä ja meillä on tällainen sairaus ja se ei vain mene näin, kun asiaa ajattelee.. Vai myönnämmekö, että kaikkialla ympärillämme on salattu Jumala, joka on kertonut meille asioista vain osan ja siitäkin ymmärrämme vain niin paljon kuin kykenemme, ja joka tapauksessa vastaan panematta on meille parempi mennä sinne joelle, kun hän käskee.. Ja sairaus ihmeellisesti katoaa, kuin katosi Naemanin spitaali Jordanissa, kun hän teki Jumalan aivoituksen mukaan. Ja samoin kuin Jumalan aivoituksen mukaan kasteessa saadaan Pyhä Henki, kun ihmiset vain laittavat vettä toisen päälle ja sanovat tietyt sanat, ei siinä paljon ihmisjärki käsitä, että miten siinä niin tapahtuu, mutta kun niin tekee, niin tapahtuu. Me emme vain näillä silmin näe hengellistä todellisuutta, enkelitkin kulkevat maailmassa meidän yleensä heitä näkemättä.. Voi niitä ajatella ja pohtia ja miettiä, kieltää ja tehdä päätelmiä tai sanoa, että jos ne on tällaisia, niin ei kannata olla niiden kanssa, mutta.. Ihminen on niin pieni, että valitettavasti sillä ei ole mitään sanavaltaa, eikä esimerkiksi Jumalan olemassaolo tai hänen ominaisuutensa ole mitenkään riippuvaisia meidän uskostamme. Voimme vain etsiä totuutta, mutta emme määritellä sitä, siihen voi vain nöyrtyä.

  5. TK
    Kirjoitettu marraskuu 16, 2010 kello 17:37 | Suora linkki kommenttiin

    Hei,

    blogisi luennat Markuksen evankeliumista ovat mielestäni erinomaisia, tutkimuksellisesti korkeatasoisia mutta myös henkilökohtaisia ja sydämellisiä sanan parhaassa mielessä. Myös kompaktista Girardin teorian esittelystä on ollut minulle opiskelijana suurta apua (ja myös opiskelijaystävilleni – yksikään meistä ei muuten ole teologian opiskelija, mikä on taas osoitus Girardin poikkitieteellisyydestä).

    Kysymys Jeesuksen Isän väkivaltaisuudesta on sellainen, jota emme tänään voi sivuuttaa, vaikka toisaalta näyttää pahasti siltä, että se sivuutetaan koko ajan. Odotan mielenkiinnolla, tuletko sivuamaan jossakin tulevassa luvussa (esim. luvussa 6 ”Uusi testamentti”) myös muita UT:n kirjoituksia kuin evankeliumeja, lähinnä siksi, että moni on esittänyt kommenteissaan, että muun muassa Anselmin ja Lutherin toistama pyhitetty väkivalta löytyy aivan samanlaisena UT:sta esim. Paavalilta, jossain määrin evankeliumeistakin. Jos tämä on totta, niin kuin varmaan jossain määrin on, syntipukkimekanismin vähittäinen paljastuminen VT:ssa (erityisesti Kain ja Abel, Joosef, Job, Psalmit…) ja sen jälkeen _par excellence_ UT:n evankeliumeissa ikään kuin taantuisi päästäessämme Apostolien tekoihin ja siitä eteenpäin Paavaliin (totesit esimerkiksi Ananiaasta ja Safirasta mielestäni aivan oikein, että heidän osansa alkuseurakunnassa muistuttaa huolestuttavasti naamioidun syntipukkimekanismin uhriksi joutumista).

    Vai olisiko girardilaisittain niin, että myyttinen väkivalta ja naamioitu syntipukittaminen säilyy (valitettavasti) siellä ja täällä vähän kaikkialla pitkin Raamattua kuin taivaalle ammutut ilotuliteet, joista osa säilyy taivaalla pidempään, vaikka toisissa kohdissa myyttinen väkivalta jo himmenee tullessaan paljastetuksi? Raamatun tekstin kudos tietenkin mahdollistaa sen, että sielläkin on erilaisia lankoja ja kerroksia, kuten teksteissä aina.

    Haluaisin vielä kommentoida seuraavia Tiina K.:n kirjoittamia ajatuksia:

    ”Lue rakas Daniel paljon Raamattua ja unohda kaikki muka viisaat filosofit sun muut, niin kivoja kuin he voivatkin olla, meillä on vain yksi, joka meidät oikeasti saa elämään ja joka pitää meidät koko ajan koossa ja olemassa tarkoituksellisesti.. Jos hän meitä käskee menemään joelle puhdistautumaan, alammeko väittää vastaan ja sanoa, että joki on tätä ja tätä ja meillä on tällainen sairaus ja se ei vain mene näin, kun asiaa ajattelee.. Vai myönnämmekö, että kaikkialla ympärillämme on salattu Jumala, joka on kertonut meille asioista vain osan ja siitäkin ymmärrämme vain niin paljon kuin kykenemme, ja joka tapauksessa vastaan panematta on meille parempi mennä sinne joelle, kun hän käskee..”

    Epäilemättä ohjeen antajan tarkoitus on hyvä. En ole kuitenkaan lainkaan varma siitä, että voisimme tehdä tällaisen erottelun kuuliaisen nöyrtymisen ja toisaalta filosofisen ja kriittisen ajattelun välille. Mikä tahansa rituaali tai käytäntö, esimerkiksi Jumalalle kuuliainen puhdistautuminen joella, vaatii aina joka tapauksessa jonkin verran _kriittisiä erotteluja_, koska muuten mitään uskon tekoja, käytäntöjä tai rituaaleja ei osattaisi toteuttaa lainkaan. Ilman kriteerejä ja erotteluja ei mentäisi veden äärelle lainkaan. Tämän vuoksi ohje luopua kriittisestä punnitsemisesta esimerkiksi vedessä puhdistautumisen suhteen (mitä vesi tarkoittaa? mikä on siinä kastautumisen historia? mitä se sulkee pois? jne.) on aina huolestuttavaa. Daniel tekee mielestäni erittäin tarkkaa työtä näiden vaikeiden kysymysten äärellä.

  6. Sini
    Kirjoitettu helmikuu 28, 2011 kello 12:57 | Suora linkki kommenttiin

    Kiitokset tästä blogista! Mielenkiintoista ja rakentavaa tekstiä Danielilta.

    Olen samaa mieltä siitä, että jos Jumalakin on väkivaltainen, meidän on parempi olla ilman Jumalaa. Ihmettelen sitä, miten monet uskovaiset ovat valmiit hyväksymään millaisen Jumalan tahansa, kunhan vain itse pelastuvat. Jumala saa olla raaka, verenhimoinen, vihainen (kaikkea tätä Jumala on monissa VT:n kohdissa), mutta kun itse päästään taivaaseen niin mitäpä väliä sillä millainen Jumala on. Samalla tosin intetään, että Jumala on hyvä ja rakastava, vaikka vaati verisiä uhreja ja antoi julmia käskyjä. Helvettiinkin uskotaan kirjaimellisesti tulijärvenä, ja sekin on muka Jumalan rakkautta, että Hän ”antaa ihmisen mennä helvettiin”. Jos Jumala on niin kauhea, että on ikuisen kidutuksenkin varannut ihmisille, en haluaisi milloinkaan palvella sellaista Jumalaa.

    Jeesusta syntiuhrina Jumalalle en ole koskaan ymmärtänyt. Toivon hartaasti, ettei tuo tulkinta Jeesuksen kidutuksesta ja kuolemasta välttämättömyytenä Jumalan armolle ihmisiä kohtaan ole totta. En pysty iloitsemaan siitä, että Jeesus kuoli ristillä, että Hänet sillä tavoin rääkättiin kuoliaaksi ”minun syntieni tähden”. Miten meille ihmisille annettaisiin syntiemme lisäksi vielä sellainen taakka, että viaton ihminen on raa’asti murhattu meidän takiamme? Minulle ainakin tulee kyyneleet silmiin ja ajattelen, että kunpa tuota ei olisi tehty. Ja jos Jeesus teki sen itse vapaaehtoisesti, sanoisin siinäkin tapauksessa, että kunpa et olisi sitä tehnyt.

    Minulla on kuitenkin toivo: Jeesus antoi syntejä anteeksi ennen ristinkuolemaansa vaatimatta uskomaan tulevaan ”uhriinsa”; ehkäpä Hän antaa anteeksi nytkin, siksi että Hän on armollinen ja rakastaa syntisiä.

  7. apila
    Kirjoitettu huhtikuu 13, 2012 kello 22:35 | Suora linkki kommenttiin

    Tämä on mielenkiintoinen keskustelu. Alustus aihe on sellainen joka minua on myös vaivanut paljon.Olen halunnut uskoa Jeesukseen ja että näin väkivaltainen tapahtuma on tarpeellinen,kuitenkin se vaivaa minua.Kysymys ei ole siitä ettenkö tuntisi itseäni syntiseksi elikä minulle se tarkoittaa vajaata,kipeätä ja kaikesta jumalaa tekevää.Olen myös yrittänyt unohtaa kaiken muun ajattelun ja filosofiat niinkuin täällä neuvo on,mutta se ei kuitenkaan ole onnistunut,Aina haluan tutkia ja miettiä.Uskovat sanovat että en ole Pyhällä Hengellä täyttynyt ja siksi en ole rauhassa ja varma. Siihen en osaa muuta sanoa, kuin sen ,että olen sitä pyytänyt ja siinä alistun Jumalan valtaan jos hän ei enempää minulle anna en voi sitä vaatia.

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      https://forums.catholic.com/showthread.php?t=89182 New Catholic Encyclopedia (2003): “Mortification. The deliberate restraint that one places on na... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 2 kuukautta sitten:
      Aamen tuohon mitä sanot! Pseudo-Dionysioksen määrittelemän klassisen kolmi-vaiheisen tai -tasoisen matkan purgatio oli puhdistumisvaihe ja kiira... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Daniel Nylund sanoi 3 kuukautta sitten:
      ”Tästä näkökulmasta Lutherin anselmilaispohjainen ajatus on helpotus: jos pahuus vaatii sovituksen rankaisemalla, se rankaisu ja viha on jo kohd... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Jannu sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tässä hauska marssilaulu USA:n merijalkaväeltä: "One, two, three, four, every night we pray for war! Five, six, seven, eight, rape, kill, muti... Lutherin väkivaltainen Jumala
    • Salla sanoi 3 kuukautta sitten:
      Tuomas Akvinolaisen legitimoima erottelu ajallisista ja iankaikkisista rangaistuksista, mikä erottelu on edelleen voimassa katolisessa ajattelussa, o... Lutherin väkivaltainen Jumala

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit

  • Mimeettinen tartuntatilasto

    Sivulatauksia sitten 26.1.2009

  • 0186013