« »

Myytti hyvästä kateudesta

3 kommenttia Kirjoitettu maaliskuu 8, 2009 Muokattu tammikuu 10, 2016

”Vallankumoukselliset uskoivat tuhonneensa turhamaisuuden, hävittämällä aateliston etuoikeudet… Siitä lähtien ihmiset imitoisivat toinen toisiaan. Yhden epäjumalan sijaan jokaisella olisi loputtomasti kilpailijoita vihattavanaan” René  Girard[1]

Adam Smith saattoi vielä pitää kateutta aika vaarattomana paheena. Hän eli hierarkkisessa yhteiskunnassa, jossa esivalta piti tehokkaasti huolta siitä, ettei köyhien kateus pääsisi riistäytymään väkivallaksi eikä rikkaiden omaisuus joutunut sen kautta vaaraan. Suuret luokkaerot pitivät kateutta kurissa. Turha kadehtia liian kaukaista ja tavoittamatonta aristokratiaa. Suomalainen torppari ei luultavasti menettänyt yöuniaan kadehtimalla tilanomistajaa tai maaherraa. Ihmiset olivat sosiaalisen statuksensa kautta hyvin perillä siitä mitä oli edes soveliasta haluta. Tietenkin oli kateutta ja kilpailua, mutta se pysyi yleensä tabujen ja sääntöjen sanelemissa puitteissa.

Aatelisten menetettyä mahtinsa ja sääty-yhteiskunnan purkauduttua, kenelle tahansa avautui ainakin unelmissa mahdollisuus tulla kenen kaltaiseksi tahansa. Uskomattomat menestystarinat innoittavat kaikkein köyhimpiäkin aiemmin täysin mahdottomiin unelmiin. Kaikki ja mikä tahansa on mahdollista sille joka tarpeeksi intohimoisesti sitä haluaa. Slummista miljonääriksi on muuttunut miljoonien unelmaksi. Jos se on mahdollista yhdelle, se voi onnistua minultakin.

Kun kapitalismi vielä ruokkii kateellista kilpailua talouden tärkeänä elvyttäjänä, olemme lähempänä Hobbesilaista painajaista, kaikkien sotaa kaikkia vastaan. Mitä rikkaammaksi yhteiskunta tulee ja mitä vapaampi markkinatalous on, sitä vaarallisemmaksi voimaksi kateus muuttuu.[2]

Kateellinen kauna ja katkeruus elää vahvimmin suhteessa niihin joiden elintasoa on lähentynyt, mutta joilla silti on enemmän kuin minulla. Vaikka elintasokuilujen täyttäminen onkin eettisesti tärkeää, se ei valitettavasti ratkaise kateuden ja väkivaltaisen kilpailun ongelmaa – päinvastoin. Mitä enemmän mahdollisuuksia on päästä tasoihin kadehdittujen kanssa, sitä kiivaammin taistellaan, ei tasoihin pääsemisestä, vaan toisen voittamisesta.[3]

Voittajien luokka onkin kasvanut kaikkialla maailmassa ja tuloerojen uusi kuilu repeää koko ajan isommaksi. Tällä kertaa suuri ero ei enää suojele rikkaita köyhien kilpailevalta ja potentiaalisesti väkivaltaiselta kateudelta. Uusrikkaista ei enää tule statukseltaan turvattuja aatelisia. Kateellisten kilpailijoiden nostattamat skandaalit, joukkokanteet, protestit ja boikotit uhkaavat ketä tahansa. Rikkainkin miljonääri voi päätyä slummikoiraksi.

Kateus yritetään voittaa saavuttamalla kadehdittu tila. Ikään kuin kadehdittuna ei enää tarvitsisi kadehtia ketään. Ennen pelättiin kadehtijan pahaa silmää ja varottiin nostattamasta kateutta. Nyt unelmoidaan kadehtivien silmien alla elämisestä. Ehkä minä vapaudun vihreästä demonistani kun vihdoin pääsen tuohon siunattuun tilaan, jossa kadehtivat minua. Mutta sekään ei riitä, koska aina löytyy joku, jolla on enemmän ja joka sen tähden on enemmän kuin minä. Loputon taistelu kateutta vastaan ja kateuden puolesta hyödyttää kyllä kansantaloutta, mutta näännyttää sielun.

”Kasvava tasa-arvoisuus… ei tuota harmoniaa vaan entistä kiivaampaa kilpailua. Vaikka tämä kilpailu tuottaa taloudellista kasvua, se myös johtaa hengelliseen kärsimykseen, koska mikään materiaalinen ei pysty sitä tyydyttämään. Köyhyyttä poistava tasa-arvo on itsessään hyvää, mutta se ei pysty tyydyttämään edes niitä, jotka sitä kiivaimmin vaativat. Se vain kiihottaa heidän halujaan jostain enemmästä.”

Pyhä kunnioitetaan pyhänä juuri siksi että se on enemmän kuin minä. Kun sellaista ei enää ole, ei mikään eikä kukaan saa olla enemmän kuin minä. Itseä ylempien halut ovat kateellisen mimesiksen kautta muuttuneet omiksi. Voitetut eivät enää herätä mielenkiintoa, ja toistaiseksi voittamattomat ovat muuttuneet pakkomielteeksi. Tätäkö Girard kutsui hengelliseksi kärsimykseksi?

Kun kateellinen kilpailu statusomistamisesta tulee elämää ohjaavaksi passio, se saavuttaa epäjumalapalvonnan ulottuvuudet. Minua ylemmän lähimmäisen halu on korvannut minua suuremman pyhän kunnioittamisen. Weber oli väärässä olettaessaan että kapitalismi perustuu kyltymättömään tavaran nälkään. Ei siitä ole kysymys. Emme edes pidä kaikesta hankkimastamme tavarasta. Kysymys on enemmän kateudesta kuin tavarasta. Haluamme samaa kuin muut vaikka emme edes pitäisi haluamastamme. Kateellinen toisen halujen imitoiminen on kapitalismin moottori. Markkinoiden kannalta tämä hengellisestä tyhjyydestä nouseva ja sitä jatkuvasti kasvattava ominaisuus tietenkin on hyvä, mutta onko se sitä ihmisen itsensä kannalta?

Kiitollinen taju koko elämän ja maailman lahjanomaisuudesta on se, joka jää markkinavoimien ruokkiman kateuden alle.

Ei ahneudella ja kateudella ole mitään olennaista eroa. Molemmat saavat innoituksensa vertailusta ja kilpailusta. Molemmat sikiävät erimuotoista väkivaltaa. Girard on minusta kohtuuttoman optimistinen kapitalismin kyvystä pitää kateellinen kilpailu väkivallattomana ja edes auttavasti kristillisyydestä juonnettujen arvojen ohjauksessa.[4]

Saatana on kaiken kateuden arkkityyppi. Hän kääntyy elämän lähteestä pois, koska ei itse ole Hän. Jäljelle jää vain kääntyminen elämän lähdettä vastaan. Siksi Saatana on myös kuoleman lähteen arkityyppi.

Kaikki muut synnit voivat tuottaa nautintoa. Kateus on ainoa synti, joka tuottaa pelkkää tuskaa. Mikään muu synti ei niin tehokkaasti käänny kaikkea hyvää ja kiitettävää vastaan kuin kateus, kateuden pelko tai julkea tavoite saavuttaa kadehdittuna olemisen asema.

Kateellinen haluaa tuhota kaiken kiitettävän toisessa.

Kateutta pelkäävä tappaa kaiken kiitettävän itsessä.

Kateuden kohteeksi pyrkivä eliminoi kiitollisuuden ulottuvuuden koko inhimillisestä todellisuudesta.

Ei sinua inhimillisten luonteenvikojesi takia kukaan vihaa, suurvisiiri Ibrahim, vaikka ihmiset niitä mielellään paisuttelevat tehdäkseen kaunansa itselleen ja muille ymmärrettäväksi. Sinua vihataan vain siksi että luonnonlahjojesi ansiosta olet enemmän kuin muut ihmiset, eikä kukaan tavallinen ihminen ajan mittaan voi sellaista sietää. Viljapellostakin ihminen ohikulkiessaan vaistomaisesti katkaisee muita korkeammaksi ylenneen korren hypistelläkseen sitä sormissaan. Miten verrattomaksi enemmän häntä ärsyttää pää, joka ihmisten joukossa kohoaa muita ylemmäksi. Mutta tuo kaikki on ihmisen luonnollista heikkoutta.

Waltari Mika[5]


[1] Girard. Deceit, Desire, & the Novel. s. 119

[2] Olen kirjoittanut kateudesta ystäväkirjeessä ”Kiitollisuus & Vertailu, Kilpailu ja Kateus  Ystäväkirje 1/2001 Se löytyy kotisivuiltamme. Aion tulevaisuudessa tehdä nimenomaan kateudesta perusteellisemman tutkielman.

[3] Girard. Deceit, Desire, & the Novel. s. 120, 136.

[4] Girard René. Evolution and Conversion s. 242

[5] Waltari Mika, Mikael Hakim, WSOY 2002, s. 896.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , ,
« »

3 Kommenttia

  1. Mikko
    Kirjoitettu elokuu 6, 2011 kello 23:24 | Suora linkki kommenttiin

    Asun pienellä maanviljelysvaltaisella paikkakunnalla. Täällä saa monista suista kuulla, kuinka kateellisia paikalliset ovat mistä tahansa hyvästä, mitä toiselle on suotu. Kateuden olemassaoloa useimmat pahoittelevat. Kateus vähentää iloa ja heikentää ihmisten välistä yhteyttä. On vaikea keksiä, mitä sille voi ihmisvoimin tehdä. Ihmisluonteestahan kateus syntyy.

    Kirjoitat elämän lahjanomaisuudesta. Kiitos siitä! Ainut mikä minua ruokkii ihmiskateuden keskellä on se, että niin hyvät kuin pahat, vähään tyytyvät ja kateelliset saavat elämänsä lahjana. Ei ole ihmiselämä omien kätten tekoa, vaikka rikkaudet voivatkin joskus olla.

  2. Kirjoitettu lokakuu 18, 2011 kello 13:27 | Suora linkki kommenttiin

    Tässä kirjastani kappale Voimaantumisen mahdollisuudet ja ratkaisut.
    2.4. Kateuden kavaluus

    2.4.1. Kateuden sokeus

    Länsimaisissa kulttuureissa on ominaista, että kateuden tunteesta ei keskustella, koska sitä pidetään kilpailuyhteiskunnan voimavarana ja motivaation herättäjänä. (Eija Heikkinen, 2003). Kateutta merkitsevä sana on portugalin kielellä inveja, englanniksi envy. Ne tulevat latinan sanasta invidere, joka merkitsee samaa kuin ei haluta nähdä. Siis kateus ei merkitse halua saada sitä hyvää, mitä toisilla on, vaan sen sijaan halua tuhota se. Kateudessaan ihminen ei halua nähdä tai aistia mitään, mikä on hyvää, kaunista tai totuudellista. Hän ei halua iloa ja rikkautta. Hän ei halua nähdä mahdollisuuksia ja kehitystä. Hän ei halua hyväksyä rakkautta ja todellisuutta. Koska hän ei halua nähdä hyvää, hän reagoi yrittämällä estää ja tuhota sitä. Kateus on elämänasenne, joka kohdistuu kaikkeen, mikä on olemassa, sekä ulkoiseen maailmaan että omaan itseen, omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin. Ei se ole kateutta, että haluaa itselleen jotakin hyvää, minkä näkee toisella, ja ponnistelee saavuttaakseen sen. Kateus on estämistä ja tuhoamista. Kateellinen ei halua itselleen kadehtimaansa asiaa. Hän haluaa vain, ettei toisellakaan olisi mitään hyvää tai menestystä. Kuumeisesti toivotaan kaikkea olemassa olevaa nautintoa ja sijoitetaan kaikki omat ongelmat itsen ulkopuolelle.
    Nykysuomen sanakirjan (1966) mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on. Kateus merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta (Heikkinen E/Schalin 1986). Kateus nähdään vältettävänä, paheksuttavana, pelottavana ja tuhoavana (Heikkinen E/Maijala 1997). Nykysuomen sanakirjan (1966) mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on. Kateuden synonyymeinä voidaan pitää pahansuopuutta, vihaa, tuskaa, ärtymystä, toisen oman haluamista ja himoa (Heikkinen/Berke 1991, Vähäsaari 1992). Vähäsaaren (1992) mukaan kateus on luonnollista, vaikka keskeistä on, kuinka ihminen ilmaisee ja käsittelee sitä. Kateus kertoo ihmisen tulevaisuuden haaveista ja tavoitteista. Kateus rinnastetaan toisinaan mustasukkaisuuteen. Kateutta koetaan kuitenkin toisen omasta, mutta mustasukkaisuus on pelkoa menettää oma. (Heikkinen E/Foster 1972, Walcot 1978, Friday 1987.) Kateus on aina suhteessa johonkin.
    Kateus merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahan-suopeuden tunnetta. Yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus aiheuttaa kateutta, joka puolestaan aiheuttaa yhteiskunnallisen sosiopatologisen tilan.
    Kateuden vastakäsitteinä Raamatun (Gal. 5:22) mukaan voidaan pitää rakkautta, iloa, rauhaa, pitkämielisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, sävyisyyttä ja itsensähillitsemistä. Pitkämielisyys, ystävällisyys ja hyvyys liittyvät ihmissuhteisiin, kun taas uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen suhteessa itseen (Hirsjärvi 1985). Näillä käsitteillä voidaan kuvata hyveellistä elämää, joka Platonin mukaan edellyttää tasapainoa sielun eri osien kanssa (Saarinen 1994). Aidon ilon kokemista toisen hyvästä voidaan pitää kateuden vastakäsitteenä (Alberoni 1991), koska kateuteen liittyy pahansuopuuden tunne toisen hyvän onnen vuoksi. Berken (1991) mukaan kateuden vastakäsitteitä ovat kiitollisuus, anteliaisuus ja myötätunto, kun taas Maijala ym. (2000) nimeävät myötätunnon sijaan onnellisuuden.
    Filosofi Immanuel Kantin mukaan kateuden ilmenemismuodot tekevät siitä hirvittävän paheen, intohimon, joka kiusaa kadehtijaa ja tuhoaa toisen onnen. Kateus on synnynnäinen, tuhoon yllyttävä, elämän-vastainen voima. Kateuden vastakäsitteinä voidaan pitää rakkautta, iloa, rauhaa, pitkämielisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, sävyisyyttä ja itsensähillitsemistä. Pitkämielisyys, ystävällisyys ja hyvyys liittyvät ihmissuhteisiin, kun taas uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen suhteessa itseen. Aidon ilon kokemista toisen hyvästä voidaan pitää kateuden vastakäsitteenä, koska kateuteen liittyy pahansuopuuden tunne toisen hyvän onnen vuoksi. Kateuden vastakäsitteitä ovat kiitollisuus, anteliaisuus ja myötätunto ja onnellisuus.
    Työyhteisöissä kateus on ahdistava tunne, joka ilmenee epäluuloisena tai motivoivana toimintana toisen aseman vuoksi. Kateus ymmärretään eritavalla riippuen siitä kenen kateudesta on kysymys. Henkilökohtainen kateus ilmenee pahana mielenä, harmina, ylpeytenä tai onnellisuutena siitä, että toiselle kävi huonosti. Läheisen kateus liittyy nälvimiseen, haukkumiseen ja panetteluun. Yleisesti ymmärrettynä kateus on aggressiivista. Organisaatioissa keskinäinen kateus ilmenee myös epäluuloisuutena, ei-arvostamisena, kilvoitteluna, toisen onnistumisesta vaivautumisena, energian suuntaamisena muuhun kuin työhön, toimeen tulemisena ja ei-ymmärtämisenä. Johtajuuteen liittyvä kateus ilmenee eriarvoisena kohteluna ja tiedottamisen ja keskustelun vähyytenä.
    Voimaantumisessa on yhteiskunnallisesti kysymys ihmisen kunnioittamisesta, ihmisarvosta ja oikeudenmukaisuudesta, joka minimoi kateuden. Yksilön kohdalla kysymys on tavasta selviytyä kateudesta, kateuden kohteesta, ryhmien välisestä kateudesta ja vaikutuksesta kateuteen. Työtoverin kadehdittavia ominaisuuksia ovat mm. älykkyys, pitkä käytännön kokemus, taitavuus ammatissa ja esimiesten kiitosten saanti hyvin tehdystä työstä. (Heikkinen 2003)

    Kateellinen ei pidä elämästä ja ihmisistä. Kateellinen ei hyväksy sitä, mitä elämä tarjoaa. Kateellinen saa mielihyvää tuhoavasta asenteestaan. Voisimme sanoa myös, että kateuden vuoksi ihminen arvostaa pahaa ja hylkii hyvää. Kateellinen ihminen ei kestä sitä, mikä on hyvää. Hän ei hyväksy kauneutta. Automaattisesti hän näkee hyvän ja kauniin jotenkin pahana elämälleen. Jonakin, mikä vahingoittaisi häntä. Esimerkiksi hyvin kateellinen ihminen näkee toisen onnen, toisen hyvän omana onnettomuutenaan. Mitä onnellisempi toinen on, sitä onnettomammaksi hän tulee. Siis kateus sinänsä aiheuttaa inversion tunteen. Se on vastenmielisyyttä hyviä, kauniita ja totuudellisia asioita kohtaan. Reaktiomme on olla haluamatta niitä. Kateuttaan ihminen havaitsee asiat nurinkurisina, invertoituneina, vastakohtana sille, mitä ne ovat. Kateus aiheuttaa tietoisuuden torjunnan, tiedostamattomuuden ihmisissä. Siis kateellisin ihminen on vieraantunein ihminen. Mitä vie-raantuneempi hän on, siis poissa todellisuudesta, sitä kateellisempi hän on. Siis kyse ei ole alitajunnasta, kuten virheellisesti on määritelty. Ihmisestä tulee tiedostamaton tahtonsa vuoksi, tämän kateuden vuoksi, joka on hänen elämänsä pohjavire.
    Kateuden voisi ehkä nähdä seuraavalla tavalla. Ihmisen elämä ei ole hänen omansa. Ihmiset haluavat organisoida toisenlaisen elämän. Eikä siinä positiivinen ajattelu riitä, koska ihminen ei halua luoda uutta. Ihmiset luulevat, että ajattelemalla positiivisesti he ovat hyviä. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Ihmiskunnalla on tämä ajatus: hyvä ihminen on sellainen, joka ajattelee hyviä juttuja. Ei! Hyvä ihminen on sellainen, joka toimii hyvin, joka tekee hyviä asioita. Ihminen, joka ei tee hyvää, ei ole koskaan hyvyydessä, koska jokainen ihminen tietää vain sen mukaisesti, mitä hän itse on. Jos hän on kateellinen, miten hän voisi tietää mitään ihmisestä, joka ei ole kateellinen?
    ”Se on miltei kaiken inhimillisen pyrkimyksen perimmäinen maali; sillä on epäsuotuisa vaikutus useimpiin tärkeisiin asioihin, se keskeyttää yhtä mittaa mitä vakavimmat hankkeet ja joskus sekoittaa jopa suurimpienkin henkien mielen. Se ei epäröi tunkeutua röyhkeästi sisään ja häiritä valtiomiesten neuvotteluja ja oppineiden tutkimuksia. Se tietää, miten se saa junailluksi rakkauskirjeensä ja sormuksensa jopa ministereitten päiväohjelmaan ja filosofisten käsikirjoitusten väliin. Joka päivä se keittää kokoon pahimpia ja sotkuisimpia riitoja ja kiistoja, tuhoaa arvokkaita ihmissuhteita ja katkaisee vahvimmat siteet.” ( Keppe 2000)
    Kateus on niin usein joka päiväsessä elämässä toistuva asia, että meille on kehittynyt sisäistetty kateuden pelko. Tämä pelko on useimpien pelkojen kanssa aivan reaalinen, eli todellisuuspohjainen, ja ilmenee taipumuksissamme vähätellä ja peitellä menestyksiämme. Eija Heikkinen on väitöskirjassaan: Malli terveysalan käytännössä ja koulutuksessa ilmenevästä kateudesta, käsitellyt laajasti kateuden ilmenemistä monilähtöisesti. Hänen ansiokasta tarkasteluaan on hyvä referoida.
    Kateutta esiintyy yksilöiden, ryhmien, yhteisöjen ja jopa kansojen välillä. Yksilöiden väliseen kateuteen liittyvät kohteet, joita toisella koetaan olevan enemmän tai paremmin kuin itsellä (Foster 1972). Kateellinen vertaa itseään ja havaitsee huonommuutta, joka häiritsee hänen omaa sosiaalista elämäänsä (Schalin 1986). Ryhmien välillä esiintyvää epäoikeudenmukaisuutta on osoitettu olevan esimerkiksi naisten ja miesten välillä (Williams 1995). Yhteisöjen välistä kateutta kuvaavat nuorison alakulttuurien väliset erimielisyydet. Kansojen välinen kateus Ruotsi – Suomi -urheilutapahtumissa on kaikille selviö. (Vähäsaari 1992.) Yhteisöllisessä tarkastelussa merkittävää on, aiheuttaako kateus myönteistä kateutta, jolloin kadehditun asemaan pyrkiminen saattaa edesauttaa yksilön kehittymistä (Marsala 1998). Antiikin Kreikan uskomuksessa jumalat olivat kateellisia ihmisille, joilla oli valtaa tai onnea. Tämän vuoksi varottiin toisen kehumista ja kiittämistä.

    Kuvio 50: Länsimaisissa kulttuureissa on ominaista, että kateuden tunteesta ei keskustella (Eija Heikkinen, 1999 (Berke 1991, Klein 1994.) (Achte 1980, Vähäsaari 1992.)

    Kateudelle on ominaista, että se liittyy vertaisten väliseen hyvän olemassaoloon ja omistamiseen, jolloin myös aika, paikka ja maine ovat lähellä kadehtijaa (Walcot 1978). Kateutta voidaan kuvata myös jännitystilana ja vihamielisenä reaktiona kateutta aiheuttavaan tunteeseen, jolloin se ei ole yhteydessä todelliseen tapahtumaan tai suhteessa siihen. Tällä tarkoitetaan sitä, että ihminen tuntee kateutta, vaikka siihen liittyvä asia selvitetään ja keskustellaan. (Berke 1991.) Kateuden tunne on tuskallisin suhteessa läheiseen kadehdittavaan (Friday 1987, Klein 1994). Merkittävää on, että kateuden tunne ei synny aina silloin, kun joku toinen omistaa jotain sellaista, mitä itsellä ei ole (Foster 1972). Kantin mukaan kateuden ilmenemismuodot tekevät siitä hirvittävän paheen, intohimon, joka kiusaa kadehtijaa ja tuhoaa toisen onnen. Hänen mukaansa kateus on synnynnäinen, tuhoon yllyttävä, elämänvastainen voima, jonka vastakohtana on rakkaus. (Berke 1991.)
    Freudin (1982) mukaan kateus syntyy, kun ihminen vertaa itseään toiseen ihmiseen ja haluaa saada jotain sellaista, mitä toisella on. Freud käsitteli peniskateutta 1900-luvun alussa ja oli sitä mieltä, että naiset tuntevat huonommuutta, koska heiltä puuttuu penis. Ensimmäiset kateuden kokemukset syntyvät sisarusten välisissä vertailuissa. Kleinin (1994) mukaan kateus ilmenee ensi kerran vastasyntyneen imiessä äitinsä rintaa. Äidillä on tuolloin valta suhteessa lapseensa. Vastasyntyneen kateuden kokemus on voimakas, jos äidin huolehdinta on välinpitämätöntä. Vastasyntyneen ahneuden tunne on varhaisin tunne, jonka sanotaan johtavan kateuteen. Syyllisyyden, sovituksen ja kiitollisuuden kautta vastasyntynyt selviytyy kateudestaan. Tällöin hän huomaa, että ei voi toivoa äidin tuhoa, koska äidin rinta on hyvä. Hän hymyilee äidilleen, sovittelee ja tuntee lopuksi kiitollisuutta saadessaan maitoa ja hellyyttä. (Friday 1987.)
    Kohdun sanotaan puolestaan uhkaavan miehisyyttä, koska kohtu tai nainen vaatii enemmän kuin mies pystyy tarjoamaan (Berke 1991). Scheler (1961) väittää, että nainen on kostonhimoisempi ja kaunaisempi kuin mies, koska naiset jatkuvasti kilpailevat miehen suosiosta, ovat kehittymättömämpiä ja passiivisia. Tähän liittyy mm. vanhapiika-ilmiö. Tällöin nainen tukahduttaa seksuaalisuuden tarpeensa ja tämä vaikuttaa kaunan tunteen kehittymiseen. Toisaalta myös sukupuoleen, rotuun, luokkaan, kieleen, kansallisuuteen ja kulttuuriin liittyvissä uskomuksissa ja käsityksissä on edelleen naisen asemaa horjuttavia tekijöitä (Phillips 1998). Naista pidetään vähemmän arvokkaana kuin miestä esim. aasialaisessa yhteiskunnassa (Leininger 1994), ja värillinen nainen valkoisten joukossa saattaa saada huonompaa kohtelua asiakkaana (Phillips 1998).
    Kateuden sanotaan myös liittyvän itsetuntoon. Itsetunnolla tarkoitetaan jäsentynyttä käsitystä omasta olemassaolosta sekä yksilön ja ympäristön välisen suhteen tasapainoa. Itsetuntonsa vahvistamiseksi ihminen arvioi ja vertaa itseään, tavoitteitaan ja odotuksiaan ympäristön odotuksiin. Itsetunnon vahvuuden sanotaan vaikuttavan kateudesta aiheutuvasta ahdistuksesta selviämiseen. (Schoeck 1969, Metsä-Simola 1986, Tukiainen 2001.) Kun ihmisen mielenkiinto kohdistuu liikaa itseen, puhutaan narsismista. Kateudessa ja narsismissa on samankaltaisia piirteitä, koska molemmissa ihminen tunnistaa itsessään voittamattomana alemmuuden ja riittä-mättömyyden tunteet. Narsistiselta ihmiseltä puuttuu terve itsekunnioitus, koska hän yliarvioi omia kykyjään. (Berke 1991.)

    2.4.1 Kateus ja yhteisöllisyys

    Fosterin (1972) ja Alberonin (1993) mukaan kateutta esiintyy jokaisessa yhteisössä. Eri kulttuureissa on tunnistettavissa neljä yhteistä toimintatapaa, joita käytetään sekä oman että toisen kateuden pelon vuoksi. Nämä toimintatavat ovat kätkeminen, kieltäminen, symbolinen jakaminen ja todellinen jakaminen. Kätkeminen on yleensä ensimmäinen keino, jolla kateuden kohteena olemista pyritään välttämään. Seuraavaksi pyritään kieltämään aihe kateudelta, esimerkiksi oman itsensä halventamisella tai väheksymisellä. Jos tämäkään ei onnistu, kateuden kohde voidaan jakaa symbolisesti tai aidosti. Symbolista jakamista ovat syntymäpäivävieraille annettavat pienet lahjat tai kuoleman jälkeisen elämän tasa-arvoisuus. Konkreettista jakamista on esimerkiksi hyväntekeväisyys. (Foster 1972, Berke 1991.) Kristinuskon mukaan kateus sai alkunsa Eevan ja Aatamin syntiinlankeamuksesta, jolloin saatana houkutteli Eevan syömään kielletyn puun hedelmiä (Raamattu, I Moos 3: 2–13). Kristinuskon mukaan ihminen on toiminnassaan vastuullinen Jumalalle, mutta ihmisen järki ei riitä korkeimman totuuden saavuttamiseen, koska tiedon lisääntyessä kasvavat myös ongelmat. Kristilliset hyveet ilmenevät kuitenkin suhteessa Jumalaan, toisiin ihmisiin ja itseen. (Hirsjärvi 1985.) Länsimaisissa kulttureissa on ominaista, että kateuden tunteesta ei keskustella (Foster 1972). Suomalaisuuteen liitetään kateus, koska yhteiskunnassa vallitsee niukkuus ja puute elinolosuhteissa. Tämä saattaa aiheuttaa toisen oman tavoittelua. (Achte 1980, Vähäsaari 1992, Heikkinen 2003)
    Schoeckin mukaan kadehtija ei halua minkäänlaista sosiaalista suhdetta kademielensä kohteeseen. Hän ei itse asiassa oikeasti edes halua kadehtimiaan asioita. Hän haluaa kateutensa kohteen tulevan ryöstetyksi, nöyryytetyksi ja loukatuksi mutta ei oikeastaan mieti, miten saisi haluamansa esineet tai ominaisuudet itselleen. Vanhan määritelmän mukaan kateutta on amerikkalaista ja venäläistä. Kademielinen venäläinen tuhoaa rikkaan varallisuuden. Amerikkalainen puolestaan työskentelee vimmatusti saavuttaakseen rikkaan elintason. Todellisuudessa yhteiskunnallisen aseman paraneminen ei suinkaan poista kateutta. Kateus on oleellinen osa politiikkaa. Tutkimusten mukaan ihmiset ovat yleensä tyytyväisempiä niihin poliitikkoihin, jotka lupaavat ottaa muilta pois kuin niihin, jotka lupaavat antaa heille itselleen jotakin. Psykoanalyytikot ovat pitkään tienneet, että yksi tärkeimmistä poliittisista tunneaseista on kateus. Vasemmistolaiset poliitikot vetoavat yleensä ihmisten kateuteen. Oikeistolaiset taas maalailevat uhkakuvia toisten kateudesta. Heille kateus näyttäytyy myös yhteiskunnallisissa järjestelmissä, kuten progressiivisessa tuloverossa. Kateus on kuitenkin yleisesti paheksuttu tunne, jota ei haluta nähdä itsessä tai muissa. Kenellekään ei pälkähdä päähän sanoa toiselle ”älä tee toin, minä tulen kateelliseksi”. Oikea tapa vedota kateellisuuteen on tehdä se niin, ettei ihminen huomaa kadehtivansa.
    Kateutta voidaan provosoida. Työyhteisöissä provokaatiivisia ovat: epämääräiset rakenteet ja päällekkäiset toimenkuvat (arvaileva kanssakäyminen), heikko johtajuus ja päätöksenteon pitämättömyys (matto jalkojen alta) sekä yhteisen vision puuttuminen (harhailu).
    Kateus on tarttuvaa sekä yksilö että yhteisötasolla. ”Taudin” kurissapitämiseksi esimerkiksi johtajuuden tulisi pyrkiä avoimeen, rakentavaan vuorovaikutukseen ja tiedon jakamiseen. Heikko johtaja voi sijoittaa oman kateutensa pirstomaan työyhteisöä, otteen asiallisenkin palautteen vain kateuden ilmaisuna. Lisäksi hän saattaa olla kateellinen kyvykkäille alaisilleen ja sabotoida heidän mahdollisuuksiaan.
    Avoin työyhteisö on valmiimpi tarttumaan rakentavasti ristiriitoihinsa ja löytämään niihin syvällisiä ratkaisuja kuin sulkeutunut ja epäluuloisen ilmapiirin vallassa elävät ihmiset. Usein ei ongelmana olekaan kateus, vaan kuviteltu kateuden pelko, jolla on samat seuraukset. Tilanteet vaativat vahvoja johtajia rohkaisijoiksi, koska kateus luo vahvan riippuvuuskulttuurin (heikko itsetunto luo riippuvuutta) ja siihen liittyvän avuttomuuden.

    2.4.2. Kateus ja mustasukkaisuus

    Yhteiskunnallisesti kateus on hyödyllistä niin kauan kuin kadehtija ja kadehdittu kokevat kuuluvansa samaan yhteiskuntaan. Vaaralliseksi se käy silloin, kun kadehtijat ja kademielen kohteen eristäytyvät erillisiin ryhmiin. Nykyajan psykiatrit eivät silti ole niinkään huolestuneita kateudesta vaan sen yhtä ilkeästä sisarpuolesta, mustasukkaisuudesta. Vainoharhainen mustasukkaisuus on miesten tauti.
    Juuri miehet pelkäävät omaa riittämättömyyttään ja haluavat sen vuoksi omistaa naisensa parisuhteessa. Toisin kuin kateus, mustasukkaisuus on useimmin enemmänkin kuin pelkkä tunne. Se useammin johtaa toimintaan. Othellon syndroomasta kärsivät miehet pahoinpitelevät ja jopa tappavat. Mustasukkaisuus ei ole yltänyt syntien seitsemän kärkeen, mutta kukaan ei voi väittää, etteikö se olisi kuolemaksi. Kateus on minän puolustusmekanismi heikon itsearvostuksen tueksi. Kateus on homeenvihreää ”vihreä kateudesta”, pakahduttavan halkaisevaa ”halkeaa kateudesta”, ytimiä kalvavaa ”kateus kalvaa” ja tuhoavaa ”kateus vie kalatkin vedestä”.
    Kateus merkitsee itsessä koettavaa puutetta suhteessa toiseen, ollen psykologinen puutostauti ja mielenköyhyyden sisar. Kateus on viimekädessä itsetunto-ongelma, aiheuttaen toisen paremmuuden ja menestyksen johdosta vihan sekä harminsekaisen epäsuopeuden tunnetta, kademieltä. Tällä yritetään suojella haavoittuvaa itsetuntoa, joten kateus on puolustusmekanismi, jolla ihminen varjelee minuutensa eheyttä. Tällöin omat viat, puutteet sekä halut projisoidaan toiseen ihmiseen ja vaikeasti saavutettavilta asioilta kielletään niiden arvo. Kateellinen moralisoi peittääkseen omia intohimojaan.
    Eksistentiaalisten (olemassaolo) tunteiden ohella suhdetta todellisuuteen ohjaavat siis ns. defensiiviset (puolustukselliset) tunteet: viha, pelko ja kateus. Yksilön toiminnassa on aina luonnostaan myös defensiivinen ulottuvuus, ihmisen täyty suojata ylipäätään elämäänsä ja psykologisesti arkaa sisintään.
    ”Vielä sitä meilläkin kuollaan”, sanoi isäntä, kun ei naapurin hautajaisiin kutsuttu.

    2.4.3. Kateus ja ahneus

    Negatiivisesti kateellinen on usein myös itsekäs, ahne ja omistushaluinen, ideoiden varastelija, juoruileva sekä tunkeilevan utelias. Tällöin uteliaisuus (vahingoittamis-, ei kehittämismielessä) imee itseensä yhtenään kateuden aiheita, kasvattaen uteliaisuutta yhä kiihtyvällä vauhdilla, uteliaisuudennälän kasvaessa vähitellen sairaalloiseksi. Terve uteliaisuus taasen on ihmisluonnon alkuperäinen ominaisuus, seuraus ihmetyksestä, eli aidosta kiinnostuksesta asioihin ja olioihin, kuten lapsilla. Kateus viettymystunteena on usein tiedostamaton
    Kateus sijoittuu ”tunneluokkaan”, jota voi kuvata sanalla viettymykset. Viettymys on houkutusta, ”viettelyä”. Viettymyksiä me voimme kuvata esimerkiksi sanoilla halu, himo, intohimo ja toive. ’Viettymystunteita” ovat esimerkiksi katkeruus, kateus, vallanhimo, kunnianhimo, joskus viha, häpeä, kauna jne.
    Kateus voi olla joko tiedostamaton, jolloin se toistaa sokeasti itseään tai tiedostettu, jolloin sitä voidaan kanavoida rakentavaan muutokseen. Molemmat liiallisena estävät oppimisen, koska silloin ihminen haluaa vain tuhota ja mitätöidä (sabotoida) sen hyvän mikä toisella on.

    2.5. Kateuden tuskallisuus ja voimaisuus

    Koska kateus näyttää olevan tuhoisa ja tuskallinen tunne, niin miksi emme pyrkisi siitä kokonaan eroon? Ensinnäkin kateus on yksi perustunteistamme, emmekä voi päästä tunteistamme eroon. Vaikka moni yrittää työntää kateelliset ajatukset pois mielestään heti ne huomatessaan, ei tämä kateuteen auta. Sigmund Freudin ensimmäisiä havaintoja oli, että vaikka tunne työnnetään pois tietoisuudesta, se jää edelleen elämään purkautuen vain uudella tavalla.
    Toiseksi kateus liittyy yksilön etujen puolustamiseen, eikä yksilö voi yksinkertaisesti tulla toisten ihmisten parissa toimeen, ilman että hän puolustaa aktiivisesti omia etujaan. Kateus ja aggressiot ovat välttämätön osa ihmistä, ja ilman niiden esiintuomista elämä ei onnistu ilman ongelmallista eristäytyvää vetäytymistä omaan yksityiseen sisäiseen maailmaan. Vaikka rasittunut ihminen haaveileekin ikuisesti kestävästä rauhan ja sopusoinnun tilasta, niin todellisuudessa elämä on riitelyä syntymästä viimeisiin hengenvetoihin asti. Elämä on riitojen ja riitelyyn kyllästymisen ja hetkittäisen sopimisen ja yhteenkuuluvuuden tunteen aaltoliikettä.
    Lapsuudessa sisarusten välinen kateus on useimmiten herkkä paikka. Mutta ajatellaan, jos joku vanhempi haluaisi kasvattaa lapsensa kateudesta vapaaksi. Tällöin hänen pitäisi aina näkyvästi suosia toista lasta, ostaa hänelle jäätelö ja jättää toinen ilman, tai antaa toiselle enemmän huomiota ja rakkautta niin, että toinen sen selvästi huomaa. Oppisiko kaltoin kohdeltu lapsi sietämään paremmin eriarvoista kohtelua ja oppisiko hän unohtamaan kadehtimisen aikuisiässä. Samanlainen kasvatusmenetelmä voitaisiin ottaa käyttöön myös koululaitoksessa. Koulu-uran alkaessa lapset jaettaisiin kahteen ryhmään, josta toinen ryhmä saisi parempaa kouluruokaa ja muita herkkuja toisen ryhmän joutuessa tyytymään puuroon ja muihin perinneruokiin. Paremmalle ryhmälle järjestettäisiin hienommat tietokoneet, valoisammat luokat uusine sisustuksineen ja desing-pulpetteineen. Lapset tietenkin kärsisivät huonommasta asemastaan koulun aikana, mutta myöhemmässä elämässä heille olisi hyötyä siitä, ettei heidän tarvitsisi kadehtia toisia.
    Tästä olisi hyötyä työelämässä, sillä esimiesten ajasta ja energiasta menee huomattava aika työn järjestelemiseksi siten, että kaikki alaiset tekevät tarkalleen tai ainakin suunnilleen yhtä paljon työtä ja saavat samanlaisia etuja. Nykyisin varma keino herättää vakavia ristiriitoja työpaikalla on kuormittaa muutamia työntekijöitä hiostavalla määrällä työtä, toisten saadessa jutella keskenään ja viettää työaikaa leppoisasti. Esimiehen tärkeimpiin ominaisuuksiin katsotaan kuuluvan tasapuolisuuden ja sen, ettei hän valikoi itselleen ketään suosikkeja.
    Usein ryhmä pitää kateuden kautta huolen siitä, ettei kukaan sen jäsenistä ala polkemaan muita. Jos jalkapallojoukkueessa on tosi hyvä pelaaja, hänelle suodaan erivapauksia ja oikeuksia, ja pelitilanteessa hänen tulee terveellä tavalla osoittaa itsekkyyttä, jotta hänen pelitaitonsa koituisivat parhaalla tavalla koko joukkueen eduksi. Mutta jos huippupelaaja alkaa kukkoilla liikaa ja nostaa itsensä liian korkealle jalustalle ja hän luulee olevansa joku Elvis, niin yleensä porukka pudottaa hänet alas hyvin nopeasti. Tällainen ryhmän kurissapito on tarpeellista, sillä omanarvontunnon nousulle ei yksilöllä ole automaattista rajoitinta, vaan oma arvo opitaan arvioimaan elämän pudotusten ja kolhujen kautta.
    Kateudesta sanotaan sen usein kietoutuvan moralismin kaapuun. Tämä on kuitenkin kaksipiippuinen kysymys, sillä eroa kateuteen perustuvan moralismin ja todellisen oikeutetun etujen puolustamisen välillä on vaikea ellei mahdoton tehdä. Jos naiset vaativat samaa palkkaa kuin miehet, onko kyseessä kateuden ilmaus vai oikeutettu vaatimus. Entä alue-politiikka. Jos omassa kunnassa työttömyys hipoo 20 prosenttia, niin eivätkö vaatimukset tukitoimista omalle alueelle ole vain kateutta pääkaupunkiseutua kohtaan, jolla näyttää menevän paremmin vaikka työttömien absoluuttinen lukumäärä siellä onkin suurempi. Kun eläkeläiset vaativat samaa veronpidätysprosenttia kuin työssäkäyvät, onko kyse oikeutetusta vaatimuksesta vai silkasta kateudesta.
    Kateus ja aggressiivisuus liittyvät kiinteästi omien etujen puolustamiseen, ja jokaisen meistä tulee puolustaa omia etujaan. Omaa aggressiivisuutta on turha koettaa kieltää tai tukahduttaa, sillä terve psyykkinen toiminta edellyttää ihmiseltä tervettä ärhäkkyyttä. Omia oikeuksia on aina oltava valmis puolustamaan ja varpaille tallojat on asetettava omalle paikalleen. Aina tämä ei ole helppoa, ja joustava ja sujuva aggression käyttö onkin taitolaji.
    Kateutta kritisoinut Terho Pursiainen kertoo esimerkin lapsuudestaan, joka mielestäni hyvin kuvaa omien etujen puolustamisen vaikeuksia. Viisilapsisen perheen lapsena sain tottua elämään ilman ylellisyyksiä. Monet lapset söivät paljon enemmän herkkuja (mm Riks-Raks -keksejä, jotka olisivat minulle maistuneet) kuin minä. Kasvatuksen juurruttama kunnia-asiani oli kuitenkin, etten koskaan mankunut toisilta mitään.
    Kerran karkasin kotoa. Minulla oli viisikymmentä markkaa rahaa. Sämpylät maksoivat silloin neljä markkaa kappaleelta. Ajattelin tulevani yli kymmenellä sämpylällä vaikka kuinka kauan toimeen. Paras kaverini kuuli, että minulla oli viisikymmentä markkaa rahaa. Hänen teki kovasti mieli possumunkkia. Siihen aikaan se maksoi kaksikymmentä markkaa. Kaverin pyyntö oli julma, mutta vaikeahan minun oli katsoa sitä, kuinka paljon hänen teki mieli possumunkkia. kun hän oli kärttänyt aikansa, ostin hänelle possumunkin, vaikka hänellä oli lämmin koti, johon mennä syömään. Vaikka ostinkin munkin, en voinut olla kokematta loukkausta sydänjuurissani. Ajattelin, ettei koskaan pitäisi näyttää toiselle, mitä itsellä on. Kell’ onni on , se onnen kätkeköön.
    Missä määrin kateus ja suuret tuloerot ovat rikollisuuden syy? Johtavatko suuret tuloerot väistämättä rikollisuuteen? Täytyykö tuloerojen vapaa kasvu estää yhteiskuntarauhan takaamiseksi? Onko tuloeroja tasaava verotus välttämättömyys liiallisen kateuden eliminoimiseksi?
    Kateudesta kärsijän täytyy käydä läpi prosessi, jossa hän vertaa itseään menestyjiin, joutuu kasvotuksin oman rajallisuutensa ja kyvyttömyytensä kanssa ja hänen täytyy nöyrtyä tunnustamaan tappionsa kilpailussa.

  3. Tarmo
    Kirjoitettu joulukuu 6, 2011 kello 13:25 | Suora linkki kommenttiin

    Kateus on ihailun äärimmäinen muoto. Toisella on jotain sellaista, mitä minäkin haluaisin. Ihmiset myös haluavat herättää toisissa kateutta, koskapa tämä on ihailua. Etäisyys salpaa kuitenkin kateellisen ihailun; voin ihailla ”positiiviseesti” jotain suurmiestä, koska tämä ei uhkaa minun asemaani. Sen sijaan oman viitekehyksen ihmisiä kade-ihaillaan, koska se mitä he ovat saaneet, olisi voinut olla myös minun ulottuvillani.

    Sama pätee myös vihollisiin. Todellisia vihollisia eivät ole kaukaiset hirmut, päinävastoin he ovat vihollisia, joita ”rakastamme” (hyviä vihollisia). Sen sijaan todellisia vihollisia ovat ihmiset, jotka uhkaavat meitä esim. ammatillisesti. Heitä Jeesus käski meidän rakastaa.

Kommentoi

Sähköpostisi tulee aina pysymään salassa, emmekä näytä sitä julkisesti. Pakolliset kentät ovat merkitty *

* *

Sisällysluettelo

  • Viimeisimmät kommentit

    • Ribaldinho sanoi 2 kuukautta sitten:
      Helvetti iankaikkisena kidutuksen paikkana kumoaisi Jumalan rakkauden ja/tai kaikkivaltiuden. Se olisi osoitus siitä, ettei Jumala joko rakasta luotu... Jumalan viha?
    • Gina sanoi 3 kuukautta sitten:
      Thanks for helping me to see things in a dinffreet light.... Juudaksen ”kavallus”
    • Daniel Nylund sanoi 3 kuukautta sitten:
      Kiitos Veikko ystävällisestä ja kannustavasta viestistäsi. Arvostan uskoasi ja sitä ettet muuta sitä tietämiseksi. Ei minulla ole mitään onge... Jumalan viha?
    • Veikko sanoi 3 kuukautta sitten:
      Kiitos selkeästä kirjoituksesta Daniel. Itse en pysty uskomaan unitarismiin, kaikkien pelastumiseen (mikäli oikein tulkitsin), enkä oppiin, ettei ... Jumalan viha?
    • Daniel Nylund sanoi 3 kuukautta sitten:
      Kiitos rohkaisevasta ja arvostavasta kommentistasi Tarmo. ”Ensi kertaa ymmärsin syvemmin inhimillisen kielen mahdottomuuden tavoittaa Jumalaa ja h... Ateistinen kritiikki

Hae teoblogista

Uusimmat artikkelit